Part 23

Juoni oli onnistunut, virallinen päätös oli ohi, eikä meidän toistaiseksi tarvinnut enään pelätä henkeämme. Mattain valtakin oli säilynyt ja hänen tyttärensä pysyi yhä Tikalin vaimona; herra Strickland ja neiti Maya olivat saavuttamaisillaan toiveidensa päämäärän, kun heidät kansan läsnäollessa julistettaisiin yhteenkuuluviksi. En koskaan ole syönyt ateriaani alakuloisempana, ei koskaan tulevaisuuden huoli ja pelko ole synkentänyt kasvojani niinkuin nyt; sillä vaikkei mitään puhuttu, tunsimme kukin sydämessämme itsemme syypääksi rikokseen, ja että roistotyömme varhemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella, yllättäisi meidät.

Asian suhteen oli minulla nureksimisen syytä, sillä en puolestani ollut voittanut mitään, jos toiset ehkä olivatkin; sitäpaitsi tunsin juhlallisen valan sitovan itseäni ja kieltävän minun edes lähtemästä pois tästä kaupungista, mihin olin tullut niin suurin toivein. No, tehty oli tehty, ja oli turhaa murehtia tai miettiä tulevaisuutta, joten kysyin Mattailta, mitä tapahtuisi pyramiidin huipulla.

"Siellä on suuri kansankokous", hän vastasi, "niinkuin tapa on Vetten Nousuyön jälkeisenä aamuna, ja silloin saavat kaikki tiedon, mitä on tapahtunut Kaikkein Pyhimmässä. Jos kansa niin tahtoo, tunnustetaan Tikal sopimuksemme mukaisesti päälliköksi, ja joko tänään tai huomenna tulee valkoisesta miehestä neiti Mayan puoliso, jotta" -- hän lisäsi pilkallisesti -- "heidän liitostaan syntyisi tuleva Pelastaja. Jos olette valmiit, on meidän jo aika lähteä, sillä kansanjoukko on kokoontunut ja seurue odottaa meitä ulkopuolella."

Tullen ulos palatsista me asetuimme odottavien ylimysten ja asemiesten joukon keskeen, astuimme yli pihan ja aloimme kavuta pyramiidin portaita. Yö vaaleni koin sarastaessa; ja hämärässä valaistuksessa, jonka läpi vain tähdet tuikahtelivat heikosti, me huomasimme määrättyihin paikkoihinsa alttarin ääreen kokoontuneen joukon pappeja ja ylimyksiä, yllään päärmetyt viitat -- sillä aamu-ilma oli kylmä. Heidän edessään seisoivat sankat kansanjoukot, jotka olivat tänä juhlapäivänä kokoontuneet tänne rukoilemaan ja kuulemaan oikeata selontekoa Zibalbayn kuolemasta; Zibalbayta tuntemattomista maista seuranneiden muukalaisten kohtaloa; päällikön paikan ja vallan seuraajaa koskevaa Neuvoston päätöstä; ja lopuksi sitä seikkaa, oliko jumalan oraakkeli puhunut papeilleen tästä tai mistään muusta asiasta, kun kadonnut taikaesine pantiin paikalleen Kaikkein Pyhimpään.

Päästyämme alttarin luo, annettiin meille istuimet Sydämen ylimysten joukossa; Mayan ja englantilaisen istuimet oli asetettu niin, että koko kansanjoukko saattoi nähdä ne.

Sitten seurasi hiljaisuus, kunnes vihdoin vartiohuoneen katolle asettunut pappi ilmoitti hopeatorveen puhaltaen koin syttyneen, jolloin valmiina oleva laulajajoukko alkoi laulaa ihanaa virttä, koko joukon yhtyessä loppusäkeisiin. Heidän laulaessaan osui nousevan auringon säde alttarilla palavaan tuleen, ja taaskin torvi soi.

Hiljaisuuden syntyessä rukoili tulen ääressä seisova, valkoiseen viittaan puettu pappi kuuluvalla äänellä:

"Oi jumala, meidän jumalamme, hukuta syntimme hukkuvan vuoden mukana. Oi jumala, meidän jumalamme, vahvista ja virvoita meitä voimallasi alkavan vuoden vaiheissa. Oi jumala, meidän jumalamme, armahda meitä, nosta meidät menneiden päiväin pimeydestä ja anna meille valoa vaeltamaan tulevia teitä. Kuule meitä, Taivaan Sydän, kuule meitä!"

Hän lopetti, mutta ympäröivästä joukosta vastasivat lukuisat äänet: "_Kuule meitä, Taivaan Sydän, kuule meitä_!"

Hetken aikaa vaikeni vanha pappi, ja tulen loimo läikehti hänen pitkällä vartalollaan ja itään suunnatuilla, haltioituneilla kasvoillaan. Hämärä vaaleni vaalenemistaan, kunnes yht'äkkiä aurinko ampui läpi varjojen nuolen lailla säteensä pyramiidin huippuun, niin että pyhä tuli kalpeni ja näytti aivan kuin riutuvan. Auringonvalon syttyessä nousi polvistunut rukoilijain joukko -- miehet ja naiset -- ylös marmorilattialta. Heitettyään pois valkoisia pukujaan peittävät tummat levätit, he kääntyivät kohotetuin käsin itää kohti ja huusivat yhteen ääneen:

"Terve, oi aurinko sulle, antaja hyvien lahjain! Terve, oi sulle, uus-syntyinen auringon lapsi!"

Sitten valo yhä kirkastui, ja pian ilmestyi kaupunki sumuvaipoistaan ihanana ja valkoisena; ja kun päivänsäteet alkoivat paistaa sinnekin, lukivat toiset, alttarin vieressä olevat papit Vetten Nousun alkaissa välttämättömät rukoukset. Sydämen kansalle oli tämä tapaus erikoisen tärkeä, sillä heidän maassaan sataa vain hyvin vähän. Heidän satonsa runsaus riippui siis siitä, että järven vedet paisuivat mantereen valtavien vuorien lumen sulaessa ja peittivät alleen saaren sekä mantereen alavat rannat. Kun vedet olivat jälleen laskeutuneet, kylvi kansa siemenen mudan lannoittamaan, viljavaan maahan, mistä se, ilman suurempaa vaivaa, korjasi sadon, ennenkuin järvi tulvi taas uudelleen.

Kun rukoukset olivat päättyneet ja vartavasten valitut kauniit lapset olivat tuoneet tuoreita kukkia alttarille, siunasi Tikal ylimmäisenä pappina kansan, ja siihen loppuivat asiaan kuuluvat juhlamenot.

Silloin nousi Mattai puhumaan, ilmoittaen kansalle kaikki tapahtumat, tai kaikki ne, jotka olivat heille välttämättömiä. Hän kertoi heille Zibalbayn kuolemasta, taikaesineen sovittamisesta tunnusmerkkiin ja tämän sisältä löytyneestä kirjoituksesta, jonka hän luki ääneen, kuolonhiljaisuuden vallitessa. Sitten hän ilmoitti heille, miten armollinen neiti Maya sekä valkoinen mies suostuivat menemään naimisiin, oraakkelin ääntä totellen; sekä vielä, miten armollinen neiti Maya oli toivonut serkkunsa Tikalin yhä pysyvän Sydämen Kaupungin päällikkönä, jotta hän, armollinen neiti Maya, voisi ilahduttaa Taivaan lähettämää miestänsä ja levätä siihen asti, kuin lapsesta olisi varttunut mies, jonka viisaus ja valta tekisi heidät vielä mahtavammiksi kuin heidän esi-isänsä olivat olleet.

Kun hän oli lopettanut selityksensä, kuului suosiohuutoja ja ilon-ilmauksia ja joku ääni kansan joukosta kysyi, milloin tuo valkoinen mies, Meren Poika, ja armollinen neiti Maya vihittäisiin.

Tähän kysymykseen vastasi Maya itse, sanoen herransa tahtovan sen tapahtuvan samana iltana palatsin juhlasalissa, sekä että tapauksen kunniaksi järjestettäisiin suuri juhla.

Tämän jälkeen puheet loppuivat, eikä Tikal ollut sanonut hyvää eikä pahaa sanaa, mikä ei ollut hänen asemansa mukaista, mutta maan tapojen mukaan tuli paljon kansaa, ylhäisiä ja alhaisia, onnittelemaan Mayaa, josta oli tulossa morsian.

Väsyneenä katselemaan heitä ja kuulemaan heidän kaunisteltuja puheitaan minä liityin erään ystävällisen ylimyksen pariin ja läksin katsomaan vesiportin sulkemismenoja: suuri marmorimöhkäle vieritettiin erityiseen aukkoon, mihin virkamiehet kiinnittivät sen kuparitelkein, sulkien sinetillä. Vaikka tulva olisikin matala, oli kuolemanrikos rikkoa näitä sinettejä neljään kuukauteen, ja jos joku tällä aikaa tahtoi lähteä ulos kaupungista, oli hänen noustava muurille ja laskeuduttava sieltä tikapuiden avulla puiselle laiturille, mihin veneet olivat ankkuroidut. Kuljimme jälkeenpäin ympäri muureja ja pitkin pääkatuja, ja minä ihmettelin tämän paikan autiutta, sillä se oli enimmäkseen raunioina. Siitä huolimatta luulen, ettei Meksiko esi-isäni Montezuman aikoinakaan ollut mahtavampi ja väkirikkaampi kuin tämä kaupunki varmasti oli ollut suuruutensa päivinä.

Puolipäivän tienoissa palasin palatsiin, minulle määrättyyn huoneustoon, ja kun kuulin herra Stricklandin yhä olevan neiti Mayan seurassa, söin päivälliseni yksin, niin paljon kuin minulla riitti ruokahalua, ja heittäydyin hetkeksi maata.

Minut herätti unestani herra Strickland, joka saapui yhtä iloisena kuin hän aina muinoinkin oli, ennenkuin vielä olimme liittyneet Molasinkaan seuraan, ja puhui suurella touhulla häävalmistuksistaan. Kuuntelin mitä hänellä oli kerrottavana ja yritin parhaani mukaan päästä hänen mielialaansa, onnistumatta luullakseni kumminkaan, sillä lopulta sai hän minun synkän mielialani ja alkoi katua menneisyyttään ja epäröidä tulevaisuuttaan. Lohdutin parhaani mukaan häntä, onnistumatta kuitenkaan, sillä hän pudisti päätään, sanoen:

"Vaikka Maya onkin intiaani, rakastan häntä, eikä kukaan muu nainen ole merkinnyt minulle sitä kuin hän. Mutta minä pelkään, Ignatio, sillä tämä avioliitto alkoi huonoilla enteillä, ja minä rukoilen, ettei petoksella alettu asia päättyisi surkeasti. Tulevaisuus on synkkä sekä Teille että minulle. Teillä oli tänne tullessanne määrätty tarkoitus ja Te tahdotte lähteäkin täältä tarkoitustanne seuraten; enkä minäkään tahdo, vaikka otankin tämän neidin vaimokseni, kuluttaa elämäni päiviä Sydämen Kaupungissa, vaikka ainakin nyt näyttää siltä, että meidän on siihen pakko, ellemme pääse pakenemaan."

"Toivokaamme pääsevämme pakenemaan", minä vastasin.

"Minä epäilen", hän sanoi, "sillä olen huomannut, vaikka meitä kohdellaankin kaikella kunnialla, meitä tarkkaan vartioitavan, ainakin minua, erinäisistä syistä. Mutta tulkoon mitä tahansa, minä ainakin toivon, ettei tämä avioliitto millään lailla sotke meidän ystävyyttämme, Ignatio?"

"Eipä tiedä, herra", vastasin, "vaikka luulen saman asian jo viikkoja sitten synnyttäneen juovan välillemme ja pelkään että tuo juopa syvenee. Onhan sitäpaitsi kohtaloni määrännyt että nainen ja naisen lempi asettuu minun, suunnitelmieni ja ystävieni tielle. Siitä asti kuin silmäni ensi kertaa näkivät maatilan kappelin alttariin sidotun neiti Mayan, tunsin hänen kauneutensa sotkevan suunnitelmamme, ja näyttää siltä kuin sydämeni olisi puhunut totta. Sillä hänen johtaminaan olemme lähteneet kulkemaan pimeätä polkua, jonka loppua ei ihmissilmä aavista."

"Niin", hän vastasi, "mutta lähdimme kulkemaan tuota polkua, pelastaaksemme henkemme."

"Hän sen valitsi, ei pelastaakseen omaa henkeään, josta luulen hänen vähän välittävän, vaan saadakseen itselleen haluamansa miehen. Minun mielestäni olisi meidän molempien ollut parempi kuolla, jos se oli Jumalan tahto, kuin elää rikoksen tahraamin sydämin, koska meidän kuitenkin kerran on kuoltava, eikä jäljellä olevat vuodet kumminkaan voi pyyhkiä pois tuota tahraa. No, mutta tämähän on sulhaselle tietenkin mieletöntä puhetta. Unohtakaa se, ystävä, ja levätkää, kootaksenne voimia hääjuhlaanne varten."

Vastaamatta mitään heittäytyi herra Strickland vuoteeseensa, missä hän viipyi -- unessa vai valveilla, en tiedä -- auringon laskuun asti, jolloin joukko ylimyksiä ja palvelijoita herätti hänet, vieden hänet kylpyyn. Hänen palattuaan toivat toiset lähetit loistavia pukuja ja Mayan hänelle ja minulle lahjoittamia jalokiviä, joita piti juhlatilaisuudessa kannettaman.

Kun parturit olivat leikanneet ja voidelleet hänen vaalean tukkansa ja partansa tämän kansan tapojen mukaisesti, puettiin hän kuin mikäkin teurasuhri.

Kun kaikki oli valmista, avautuivat ovet selki seljälleen ja kuusi airutta, sauvat käsissä, astui sisään, mukanaan joukko herttaisia laulavia tyttöjä, jotka eivät, totta puhuen, olleet pieniä. Näiden airueiden ja neitojen keskeen asetettiin herra Strickland, ja niin lähdettiin kulkemaan, minun astellessani raskain sydämin jäljessä, juhlasalia kohti. Kun olimme päässeet sen ääreen, temmattiin ovet auki ja laulajat virittivät rakkauslaulun, kauniin kylläkin, mutta niin hullunkurisen, että olen sen jo unohtanut.

Astuimme yli kynnyksen ja näimme suuren salin olevan tupaten täynnä lampunvalossa välkehtiviin jalokiviin pukeutunutta yleisöä. Tämän seurueen läpi astuimme salin takaosassa olevalle avoimelle paikalle, missä istui puoliympyrän muotoisessa kaaressa Sydämen Neuvosto, Tikal vaimoneen keskellä, Mattai heidän oikealla puolellaan ja vasemmalla Zibalbayn kasvinveli, tuo vanha pappi Dimas, joka oli sanellut valamme.

Saapuessamme perille nousi koko Neuvosto, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, seisomaan ja kumarsi englantilaiselle. Tuo poikkeus oli Tikal, joka tuijotti liikahtamatta suoraan eteensä. Tuskin olivat he jälleen istuutuneet, kun taaskin kuului soiton säestämää laulua ja salin toiselta seinältä ilmestyi joukko kuninkaalliseen vihreään puettuja, tammenlehdin seppelöityjä soittoniekkoja, ruokopillejänsä puhaltaen. Soittoniekkojen marssittua tai oikeammin tanssittua ilmestyi parvi nuoria, valkoisiin puettuja tyttöjä, valkoiset liljat käsissä, kylväen kukkansa lattialle, morsiamen kulkea.

Sitten saapui itse Maya, kuin kauneuden ilmestys, saaden miltei sulamaan minunkin kylmän sydämeni ja pannen minut myötätuntoisemmin katselemaan englantilaisen osallisuutta salajuoneen. Hänelläkin oli valkoinen, kullalla päärmetty puku, Sydämen tunnusmerkki rinnassaan. Hänen vyönsä ja kaulakoristeensa olivat täynnä kallisarvoisia smaragdeja; hänen päässään välkkyi järven simpukoista muinoin saatujen helmien täyttämä tiaara ja hänen ranteissaan ja nilkoissaan oli kultarenkaat. Hänen aaltomainen tukkansa valui valtoimena miltei jalkojen sandaaleihin asti ja kädessään piti hän arvonsa merkkinä pientä, kultaista valtikkaa, jonka toisessa päässä oli suuri helmi, toisessa sydämenmuotoinen smaragdi.

Hän astui esiin, tai oikeammin keinui siro päänsä pystyssä, ja niin kummallinen ja ihana oli hänen kasvojensa ilme, etten siitä asti kun hänet näin siihen saakka kun hän oli ehtinyt sulhasensa viereen, muista huomanneeni mitään muuta. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja jotenkin vakavat; ne näyttivät sillä hetkellä oikeastaan paremminkin valkoisen kuin intiaanirotuisen naisen kasvoilta, ja hänen kaarevat huulensa olivat raollaan, kuin olisivat ne halunneet lausua jonkun unohtuneen sanan. Hänen syvät, siniset silmänsä olivat avoinna ja katsoivat silmäripsien varjosta salaperäisinä ja tenhoavina, kuin unessakävijän silmät. Äkkiä ne kohtasivat herra Stricklandin katseen ja saivat inhimillisen ilmeen, punaisen veren virratessa hänen rinnassaan, käsivarsissaan ja otsassaan.

Sitten minulta loppui lumous. Tarkastin Tikalia ja näin hänen kasvoillaan saman ilmeen, jolla hän omana hää-iltanaan oli katsonut Mayaa, luultuaan hänen jo kuolleen, mutta huomattuaan hänet edessään, täynnä lihaa ja verta. Palavasti, epätoivoisesti tuijotti Tikal häneen, ja minä huomasin kyyneleitä hänen tuimissa silmissään, ja että hän hehkui raivoa kiireestä kantapäähän asti, nähtyään Mayan ottavan riemulla vastaan hänen valkoisen kilpakosijansa.

Tikalista minun katseeni siirtyi hänen vierellään istuvaan tummaan kaunottareen, Nahuaan, hänen vaimoonsa, ja minä huomasin hänen tällä hetkellä varmasti tietävän sen, mitä hän tähän asti oli ehkä vain aavistanut, että hänen miehensä sydämessään halveksi häntä, samalla kuin hän kaikesta sydämestään ja sielustaan rakasti tuota nuoruutensa kihlattua, joka nyt seisoi hänen edessään toisen miehen morsiamena.

Epäilys, kauhu ja raivo kuvastuivat Nahuan silmissä, kun tuo tieto uhkaavasta kurjuudesta syttyi hänessä, naisen kurjuudesta, joka huomaa ikipäiviksi kadonneen sen, mikä on hänelle elämässä ollut kaikki kaikessa. Painaen hetkeksi käden sydämelleen hän kääntyi poispäin, salatakseen häpeänsä ja kurjuutensa, ja kun hän jälleen nosti katseensa, oli se tyyni kuin kuvan katse, mutta siitä hehkui kylmä, leppymätön viha -- viatonta naista kohtaan, joka oli ryöstänyt hänen onnensa.

Nyt seisoivat sulhanen ja morsian yhdessä avoimella paikalla, ympärillään puolikaaressa Sydämen Neuvosto, mihin minullekin oli järjestetty istuin; heidän takanaan olivat soittoniekat ja laulutytöt ja heidän takanaan taas häävieraiden kirjava joukko.

Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, nousi yliairut seisomaan ja julisti tulevien aviopuolisoiden nimet ja arvon, ilmoittaen lyhyesti, että heidät vihittäisiin kaupungin suojelusjumalan suoranaisesta käskystä, Sydämen Neuvoston toivosta, sekä heidän keskinäisen rakkautensa takia. Kirjoitetusta asiakirjasta luki hän sitten sopimuksen, jonka nojalla Maya luovutti hallitusoikeutensa serkulleen Tikalille, ja minä huomasin seurueen kuuntelevan sopimusta kylmällä vaitiololla, muutamien ilmaistessa paheksumisensa. Vihdoin luetteli hän toisesta asiakirjasta määräykset, etuudet, velvollisuudet, omaisuuden, talot ja palvelijat, jotka kuuluivat Ruhtinatar Mayalle ja hänen puolisolleen ja myöskin minulle, heidän ystävälleen.

Saatuaan lukunsa loppuun, kysyi hän herra Stricklandilta ja Mayalta, olivatko he kuulleet kaikki Neuvoston määräykset ja suostuisivatko he niihin. He nyökkäsivät myöntäen, jolloin yliairut, puhutellen Tikalia kaikilla hänen arvonimillään, kehoitti häntä päällikköasemansa ja papillisen toimensa nojalla kansan nähden vihkimään nämä kaksi toisiinsa, niinkuin maan vanhat lait määräsivät.

Tikal kuuli hänen kehoituksensa ja nousi seisomaan, ikäänkuin olisi tahtonut käydä suorittamaan toimitusta, mutta istuutui jälleen ja sanoi:

"Hakekaa, airut, joku muu pappi, sillä minä en tee sitä."

KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.

Mattai ennustaa pahaa.

Kun Tikal oli sanonut sanansa, kuului salista hämmästyksen kohina, ja Mattai alkoi kuiskutella hänen korvaansa. Tikal kuunteli hetken, mutta kääntyi sitten vihoissaan hänen puoleensa ja sanoi kovalla äänellä, niin että kaikki kuulivat sen:

"Sanon Teille, Mattai, etten halua ottaa osaa tähän rikokseen. Onko mokomaa ennen kuultu, että Sydämen Ruhtinatar, maan ylhäisin nainen, joutuisi naimisiin jonkun muukalaisen kanssa, joka eksyneen koiran tavoin on kuljeksinut meidän porteillemme?"

"Ennustus --", alkoi Mattai.

"Ennustus! En lainkaan usko ennustuksiin. Miksi tottelisin ennustusta, joka on kirjoitettu vasta nyt, mutta koska tai kuka sen on kirjoittanut, sitä en tiedä? Tämä nainen oli minun kihlattu morsiameni ja nyt minua pyydetään vihkimään hänet nimettömään mieheen, joka ei ole edes meidän vertamme eikä uskoamme. No, minä en vihi."

"Mutta, herra, Tehän herjaatte", vastasi Mattai raivostuen, "sillä ei ole sama asia vastustaa jumalan oraakkelia tai ylipappia. Siksi toiseksi", hän jatkoi pisteliäästi, "mitä se Teihin koskee, joka olette vasta kymmenen päivää ollut naimisissa vieressänne olevan naisen kanssa, jos muinoinen kihlattunne valitsee itselleen toisen miehen?"

"Mitä se minuun koskee?" kertasi Tikal vimmoissaan. "Jos tahdotte tietää, kerron Teille. Minuun se juuri koskeekin. Miten tulin rikkoneeksi uskollisuuteni ja ottaneeksi tyttärenne vaimokseni? Teidän takianne, Mattai, Teidän takianne, valehtelija ja väärä profeetta. Ettekö vannonut minulle Mayan kuolleen erämaahan? Ja ettekö Te, tyydyttääksenne kunnianhimoanne, pakottanut minua ottamaan tyttärenne vaimokseni? Niin! Ja eikö tämä Sydämen Ruhtinattaren ja valkoisen miehen välinen avioliittokin ole Teidän omien etujenne tarkoituksessa punottu juoni?"

Kaikkien meidän jäädessä hämmästyksiimme nousi Nahua, joka tähän asti oli vain kuunnellut ja vaiennut, seisomaan, sanoen:

"Mieheni Tikal unohtaa, että jo yleinen kohteliaisuus turvaa epämieluisenkin vaimon julkiselta häväistykseltä."

Sitten hän kääntyi ja lähti takanaan olevasta ovesta ulos.

Seurue sääli tuota naista ja oli närkästynyt miehelle. Ja joka puolella kävi kuiske ja jupina. Kun kaikki äänet vaikenivat, sanoi Tikal: "Tämän yön touhuista koituu vielä ikäviä, enkä minä tahdo sotkea niihin kättäni. Tehkää mitä teitä haluttaa." Ja ennenkuin kukaan ehti mitään vastata, oli hänkin lähtenyt salista asemiestensä seuraamana.

Syntyi hetken hiljaisuus, sitten alkoivat miehet puhua hämmästyksissään ja jotkut Sydämen Veljesliiton jäsenet nousivat istuimiltaan neuvottelemaan hät'hätää. Vihdoin istuivat he takaisin paikoilleen, mutta Mattai pyysi, kätensä ylös nostaen, hiljaisuutta ja lausui näin:

"Suokaa anteeksi", hän alkoi, puhuen seurueelle, "jos sanani tuntuvat harkitsemattomilta ja raaoilta, mutta minun on vaikea pysyä tyynenä, kuullessani tytärtäni ja itseäni julkisesti häväistävän. En tahdo alentua vastaamaan niihin syytöksiin, jotka Lordi Tikal raivopäissään kohdisti minuun. Joku paha voima on häneltä varmastikin vienyt järjen, koska hän saattaa unohtaa miehenkunniansa ja ruhtinaan ja papin velvollisuutensa ja lausua tuollaisia parjauksia jumalaamme vastaan ja jumalamme Ruhtinatar Mayalle aviopuolisoksi valitsemaa valkoista miestä sekä minua, Kaikkein Pyhimmän Isäntää vastaan. Moni teistä piti minua mielettömänä silloin, kun oli kysymyksessä Tikalin asettaminen viimeisen ruhtinaamme Zibalbayn tilalle, luullessamme hänen tyttärineen kuolleen erämaahan, ja minä annoin ääneni Tikalille. Nyt minä huomaan, että muut olivat oikeassa ja minä itse olinkin väärässä. Mutta riittäköön jo tämä ikävyys ja surkeiden asiain pohtiminen, se on huonoa hääiloa. Tikal, pääpappimme, on mennyt, mutta muita pappeja löytyy vielä, eikä hänen tahtonsa ole Neuvoston eikä Sydämen kansan tahto. He kannattavat tätä avioliittoa, ja Dimas, vanhin joukosta, minä kutsun Teitä toimittamaan vihkimisen."

Silloin huusi seurue suosiota, sillä kaikki olivat jännittyneitä tämän harvinaisen liiton takia, joskin se etupäässä kutkutti vain heidän mielikuvitustaan. Jopa Tikalin puoluelaisetkin olivat raivoissaan hänelle hänen kehnon ja raa'an käyttämisensä takia vasta vihittyä vaimoaan kohtaan.

Kun melu jälleen hiljeni, nousi vanha pappi Dimas seisaalleen ja luki, liitettyään yhteen Mayan ja englantilaisen kädet, liikuttavan ja ihanan rukouksen heidän puolestaan, siunaten heidät ja anoen Taivaan Sydämeltä ja muilta jumalilta apua, jotta he lisääntyisivät ja olisivat onnellisia keskinäisessä rakkaudessaan. Vihdoin pani hän vartavasten valmistetun valkoisen silkkivaatteen heidän päänsä päälle heidän polvistuttuaan hänen eteensä; irroitettuaan sitten morsiamen vyötäisiltä smaragdivyön, hän otti kiinni Mayan oikeasta kädestä ja vei sen englantilaisen käteen. Sitten sitoi hän kädet vyöllä yhteen kiinni ja julisti juhlallisin sanoin Taivaan ja maan nähden nämä kaksi ihmistä mieheksi ja vaimoksi, kunnes kuolema heidät erottaisi.

Sitten otettiin vaate pois ja vyö irroitettiin, ja noustuaan seisomaan suutelivat vastavihityt toisiaan kaiken kansan nähden. Riemun huuto raikui, ja yksitellen, arvonsa mukaisesti, kävivät vieraat toivottamaan onnea morsiamelle ja sulhaselle, useat tuoden arvokkaita ja ihania lahjoja, jotka he antoivat palvelevien neitojen huostaan. Kaikkein viimeisenä tuli vanha pappi Dimas ja sanoi:

"Suloinen morsian, se lahja, jonka Neuvosto on määrännyt annettavaksi Teille, vaikkakin itsessään halpa, on kumminkin kaikkein arvokkaimpia tämän kaupungin sisällä, se on itse Taivaan Sydämen Kaikkinäkevän Silmän pyhä tunnusmerkki, jonka ihmissilmät Teidän kauttanne näkevät tänään ensi kertaa sitten monen sukupolven. Pitäkää sitä aina mukananne, armollinen rouva, ja muistakaa, vaikkeikaan tällä kivellä ole näköä, että se Silmä, jonka tunnusmerkki tämä on, joka hetki lukee sielunne salaisimmat ajatukset. Tehkää ajatuksenne yhtä puhtaiksi kuin ruumiinnekin on, älkääkä päästäkö sydämeenne vilppiä tai petosta; sillä kaikista näistä seikoista on Teidän tulevina päivinä tili tehtävä."

Näin puhuessaan hän veti kätköstään tuon kaamean Silmän, jonka olimme nähneet Sydämen sisässä, kun riettailla käsillämme avasimme sen ja panimme oikean sijalle väärän. Nyt se riippui kultaketjuissa, jotka Dimas pani morsiamen kaulaan, niin että punainen ja julmannäköinen koru joutui välkkymään hänen paljaalla rinnallaan. Maya kumarsi ja mutisi jotain kiitokseksi, mutta minä näin että häntä alkoi pyörryttää tuo kamala esine, sillä hän kalpeni ja olisi kaatunut, ellei hänen miehensä olisi tukenut häntä.

Englantilaisen ja hänen vaimonsa ottaessa vastaan lahjoja ja kuunnellessa imarteluja oli palvelijajoukko täyttänyt pilarien taakse sijoitetut pöydät kaikenkaltaisella ruualla, ja merkin soitua alkoi juhla-ateria. Se oli pitkä ja riemuisa, vaikka ilo näyttikin hävinneen Mayan kasvoilta, joka ei syönyt eikä juonut, vaan tavantakaa nosti punaista Silmää rinnaltaan, kuin olisi se polttanut ihoa.

Vihdoin nousi hän pöydästä ja astui miehensä saattamana kumartaen poikki salin pihalle, missä odottivat kantajat kantotuolein. Näihin he istuutuivat, ja kun olimme muodostaneet pitkän ja loistavan kulkueen, jota en tässä kuitenkaan rupea kuvaamaan, läksimme kiertämään soiton ja laulun kaikuessa ympäri suuren torin, kuun ja tuhansien soihtujen näyttäessä tietä.