Part 16

"Minulta unohtui eräs esine tänne viimeksi täällä käydessäni", valehteli Styler. "Eipä minulla erikoisia uutisia ole. Ovatko lontoolaiset virkaveljenne jo käyneet täällä tiedustelemassa neiti Brockin jutun tähden?"

"Eivät vielä", vastasi komisarius. "Mutta otaksun heidän sen tekevän. No -- mitä arvelette? Oliko se saman käden työtä?"

"Jos minun pitäisi selittää teille mitä ajattelen", virkkoi Styler, "viipyisin täällä koko päivän. Sen kuitenkin sanon, että lopuksi saamme kaikki suuren yllätyksen. Ja onpa hauska, että voitte hyvin ja hyvää jatkoa! Minun on mentävä tapaamaan esimiestäni."

Mutta ennen sitä kohtausta Styler oli miettinyt asioita kelpo tavalla ja oli täysin valmis pohtimaan niistä selostettuaan ne Smithille Pumppu-pihan rauhallisessa toimistossa. Smith oli kuunnellut äänettömänä ja tarkkaavana ja oli innokas tekemään kaikesta lyhykäisen luettelon.

"Ja nyt, Styler", virkkoi hän, vetäen eteensä paperiarkin ja alkaen kirjoittaa, "pannaanpa suppeasti muistiin, mitä tiedämme kuulustelujen ja teidän havaintojenne nojalla. Pistän ne paperille -- tuntuu niin varmalta nähdä asiat kirjoitettuina, vaikka paperi heti senjälkeen joutuisikin tuleen tai paperikoppaan.

"1:o. Tiedämme majuri Esmondhaughin olleen Lynnessä Kestevenin murhayönä.

"2:o. Tiedämme hänen sinä yönä tai iltana liikkuneen Lynne Courtin metsässä ja pudottaneen siellä korun, jonka katoamista hän ei lainkaan salaa.

"3:o. --"

"Tuossa toisessa kohdassa on eräs pykälä", keskeytti Styler. "Minkä tähden majuri ei ilmoittanut katoamisesta heti? Miksi hän vitkasteli ja kertoi siitä poliiseille vasta useita päiviä myöhemmin? Johtuiko hänen menonsa poliisien puheille jollakin tavoin siitä, että minä kävin eilen illalla hänen sisarensa luona?"

"Suoraan sanoen, Styler", virkkoi Smith, "teidän pitäisi saada koko joukko enemmän tietoja majuri Esmondhaughista".

"Suoraan sanoen, sir", vastasi Styler, "meidän on saatava koko joukko enemmän tietoja sekä majuri Esmondhaughista että rouva Rentonista -- molemmista! Totisesti -- meidän on!"

"Hyvä, hyvä -- myönnän sen", sanoi Smith. "Ja -- me saamme. Sillä -- jatkaaksemme:

"3:o. Nyt tiedämme, että rouva Rentonin, majuri Esmondhaughin ja Samuel Peggen -- toisella nimellä Septimus Philcoxin -- kesken on joku salaisuus."

"Onko se salaisuus -- vaiko liikeasia -- vaiko jotakin ihan viatonta?" tokaisi Styler. "Olen miettinyt sitä joka suuntaan. He saattoivat mennä tapaamaan sitä vanhaa veitikkaa monesta syystä. Yhdestä seikasta olen varma, herra Smith -- he eivät tiedä, että Samuel Pegge on Septimus Philcox."

"Kuinka niin?" kysyi Smith.

"Koska olen varma siitä, että majuri Esmondhaugh on herrasmies ja kunnianmies -- näyttää ainakin siltä", vastasi Styler, "enkä jaksa käsittää herrasmiestä, joka ottaa vastaan wiskyä ja soodaa ja sikaarin entiseltä rikosvangilta. Ymmärrättekö?"

Smithin silmät tuikahtivat kultasankaisten silmälasien takaa.

"Septimus Philcox, Styler, poikaseni", sanoi hän, "oli aikansa joustavimpia ja miellyttävimpiä herrasmiehiä. Vielä nytkin hyvin monet ihmiset uskovat, että häntä kohdeltiin perin huonosti ja että, jos laki olisi antanut hänen olla rauhassa, hän olisi hoitanut Imperial Splendour-yhtymän asiat ja hankkinut osakkaille tavattomat voitot. Majuri Esmondhaugh -- palveluksesta eronneet sotilashenkilöt ovat tunnetusti omituisia, minkä seikan salaperäistä syytä kukaan ei ole koskaan selittänyt -- saattaa olla sellainen osakas, joka edelleenkin syvästi luottaa Septimukseen. Mutta sanonpa teille erään asian, Styler -- eräästä pienestä seikasta meidän olisi otettava selkoa -- nimittäin siitä, mitä väkeä majuri Esmondhaugh ja hänen sisarensa, rouva Renton, ovat. Heistä emme tiedä mitään! He saattavat olla väärillä teillä liikkuvia ihmisiä, mikäli me tiedämme. Katsotaanhan! Mitä hakemistoja meillä on täällä, Styler? Mitä teillä on huoneessanne?"

Styler nousi ja katosi omaan pyhättöönsä, jossa hän alkoi etsiä tietokirjojen täyttämältä hyllyltä.

"Täällä on vanha pääriluettelo", ilmoitti hän avoimesta ovesta, "aateliskalenteri -- se on viimevuotinen -- ja tuossa on vanha 'Kuka kukin on' ja kymmenen tai kaksikymmentä armeijan luetteloa, joita saatte kerran kuukaudessa, ja useita Whitakerin almanakkoja".

"Armeijan luettelo tietystikin", virkkoi Smith, joka ylpeili siitä, että hän lakikoulun pataljoonan jäsenenä oli tekemisissä sotilasasiain kanssa. "Tuokaa se -- majuri on joka tapauksessa siinä mainittu. Kas tässä", jatkoi hän selailtuaan luetteloa vähän aikaa. "Tässä hän on: Godfrey Hamilton Esmondhaugh, D.S.O., M.V.O., viimeksi yhdeksännessäkymmenennessäyhdeksännessä ulaanieskadroonassa -- se on tietenkin hän, Styler. Mutta se ei ilmaise meille mitään hänen perheestään. Annappa kun ajattelen; niin -- muistelen, että on senniminen pohjanpuolelaissuku. Meidän täytyy tosiaankin hankkia kunnollisia hakemistoja, Styler! Teidän on tilattava niitä heti -- kaikenlaatuisia. Esmondhaugh! Katsokaahan Whitakerista, onko siellä sennimistä ritaria tai baronettia -- näinä kansanvallan aikoina on niitä leivottu uusia niin paljon, että niitä vilisee kuin mustikoita eikä paraskaan aatelisten tarkkaa ja jaksa pitää niitä mielessään!"

"Baronettien luettelossa on sir Godfrey Dawkes Esmondhaugh", ilmoitti Styler, silmäiltyään Whitakerin almanakkaa, "eikä hän olekaan nousukas, sillä hänet aateloitiin 1681".

Smithiltä pääsi kiihkeä huudahdus, ja hän tarttui aateliskalenteriin, jonka Styler oli tuonut toisesta huoneesta.

"Hyvä -- hyvä!" hoki hän. "Muistinhan kuulleeni sen nimen -- näettekö, mitä merkitsee hyvä muisti? Esmondhaugh, niin -- kas, tässä se on, Styler -- se on löydetty! Kuunnelkaahan! Täällä on koko joukko. Hm! Näin se kuuluu, nimittäin sisältö, kun jätetään pois turhat koristukset. Godfrey Dawkes Esmondhaugh, Esmondhaughin, Northumberlandissa, yhdeksäs baronetti. Kaupunkiasunto Eaton-aukio 563, S. W. Aliluutnantti. Ollut parlamentin jäsen. Maata 3,167 acrea. Syntynyt heinäk. 12 p:nä 1837 -- vanha herra, Styler. Leski. Puoliso oli Joan Cicely, sir David Chillinglinin tytär, Chillinglin Towerista, Northumberlandista. Jälkeläisiä: Godfrey Hamilton, majuri, syntynyt 1875 -- siinä meidän miehemme; Rosalind, syntynyt 1884, avioliittoon 1906, puoliso Arthur Charles Renton, ylempi Brook-katu 320, W. Maud, syntynyt 1885, avioliittoon 1913, puoliso John Patrick Angus, kuudes Oronsayn kreivi. Styler!"

"Sir!" huudahti Styler, hätkähtäen esimiehensä kiihkeätä ääntä.

"Kuulitteko sen, Styler? Rouva Rentonin -- ja majuri Esmondhaughin -- sisar on kreivitär!"

"Kuulin, sir. Kuulin muutakin. Hänen nimensä on Maud."

Smith nosti katseensa aateliskalenterista.

"No?" äänsi hän.

"Siinä vihkimätodistuksessa mainitun naisen nimi oli Maud", selitti Styler.

"Ahaa! Niin olikin", vahvisti Smith. "Maud Eleanor Rivers, Broom Lodgesta, Northumberlandista, neito! Hm! No niin, Maud ei ole harvinainen naisten nimi. Tuokaahan pääriluettelo -- se on muistaakseni julkaistu vain vuosi tai pari takaperin."

Styler toi paksun nidoksen, ja Smith käänteli sen lehtiä, kunnes löysi haluamansa kohdan.

"Tässä se on", virkkoi hän. "John Patrick Angus Chisholm-Huntley, kuudes Oronsayn kreivi ja niin edelleen -- paljon yksityisseikkoja, jotka eivät liikuta meitä. Syntynyt 1881 -- nainut -- niin, siinä se on -- Maudin, Esmondhaughin baronetin sir Godfreyn toisen tyttären. Asunto: Oronsay-linna, N. B., ja Upper Grosvenor-katu 86, W. -- Styler!"

Taaskin tuo terävä huudahdus hätkähdytti Styleriä.

"Eikö ajuri kertonut kyydinneensä neiti Brockin ja tuntemattoman miehen Laburnum-pengermältä Upper Grosvenor-kadun kulmaan?" kysyi Smith.

"Niin hän kertoi", vastasi Styler.

Smith sulki kirjan ja nousi seisomaan.

"Olemme saamaisillamme selville jotakin, mutta en tiedä, mitä se on", virkkoi hän. "Tämä --"

Ulomman toimistohuoneen puhelinkello alkoi äkkiä kilistä. Styler meni vastaamaan ja palasi pian kasvoillaan merkitsevä ilme.

"Tohtori Hextall kutsuu meitä -- molempia! -- heti", ilmoitti hän.

XXVIII

KREIKKALAISET TAAS ESILLÄ

Heti Hextallin sanoman kuultuaan Smith sieppasi hattunsa ja päällystakkinsa. Mutta kiskoessaan takkia yllensä hän pysähtyi kesken kaiken ja silmäili Styleriä hieman huolestuneen näköisenä.

"Sepä kiusallista", harmitteli hän. "Sähkösanoma saapuu! Toisen meistä pitäisi olla täällä ottamassa se vastaan. Sanoiko Hextall tarvitsevansa meitä molempia -- nimenomaan?"

"Hän sanoi: 'Voitteko te molemmat tulla heti luokseni?'" vastasi Styler. "Mutta hän ei tuntunut erikoisen kiihtyneeltä." Smith harkitsi hetkisen ja teki pian päätöksensä.

"En halua viivytystä, jos se sähkösanoma tulee", sanoi hän. "Jääkää te tänne ainakin vähäksi aikaa, ja jos se tulee, tuokaa se Hextallin asuntoon! Soittakaa minulle sinne, että aiotte tulla! Minä puolestani ilmoitan puhelimitse teille, jos siellä on jotakin erikoista tekeillä."

Hän kiiruhti Strandille, huusi ensimmäisen näkemänsä vapaan ajurin ja ajoi suoraapäätä Hextallin asunnolle Wimpole-kadulle. Hextall oli ilmeisesti odottanut häntä ja vei hänet heti yksityiseen huoneeseensa.

"Totisesti, Smith!" alkoi hän. "Tämä alkaa käydä kirotun vakavaksi. Emmekö voi tehdä mitään? Jotakin on tehtävä! Jollei -- no niin, minä pelkään -- oikeastaan olen varma, että jotakin tapahtuu."

Smith oli jo huomannut, että Hextall oli hermostunut, kiihtynyt ja hämmentynyt, ja senvuoksi hän itse tekeytyi tyyneksi, asialliseksi, liikemiesmäiseksi. Hän riisui päällystakin ja hatun yltään, valitsi mukavimman tuolin ja sytytti kylmäverisesti savukkeen.

"Nyt, rakas naapuri", sanoi hän sitten, "sinun olisi parasta kertoa minulle, mitä on tapahtunut. Mutta luullakseni osaan minä kertoa sen sinulle. Sinua tapaamassa on käynyt joku etsivän osaston päämajan miehiä. Sinua on vaivattu neiti Paquitaa koskevilla kysymyksillä. Suu puhtaaksi!"

Hextall liikahti kärsimättömän levottomasti.

"Yksi heistä oli luonani eilen-illalla", huudahti hän, "toinen tänä aamuna, kaksi taaskin tunti sitten, ja kaikki he esittivät minulle kysymyksiä, joita minä pidän tuiki naurettavina! Luulinko tätä mahdolliseksi? Pidinkö sitä mahdollisena? Olinko pannut merkille sen? Olinko nähnyt tämän? Sanoin heille kaikille, että he tuntuivat koettavan saada minua viittailemaan, miten neiti Tress olisi voinut tai saattanut ampua tai ampunut Kestevenin."

"Niin tietysti, rakas Hextall; mitä muuta varten arvelet mies-parkojen tulleen?" huomautti Smith nauraen. "Heidän on tehtävä työnsä, täytettävä juhlalliset velvollisuutensa, ja luonnollisesti he käyttävät jokaista tilaisuutta saadakseen jonkun auttamaan työssä ja huojentamaan velvollisuuksia. He olisivat sinulle rajattoman kiitollisia, jos tekisit jutun yksinkertaisemmaksi ja sanoisit heti uskovasi varsin mahdolliseksi sen, että neiti Paquita ampui Kestevenin. Nämä herrat eivät niin kovin paljoa välitä vaikuttimista, jolleivät ne ole kouraantuntuvia ja heille avuksi; he pitävät selvistä, suorista todistuksista. Mutta saitko sinä puolestasi mitään irti heiltä? Ilmoittivatko he sinulle, aikovatko he toimia Waltersin ilmiannon nojalla? Aikovatko he vangita neiti Tressin?"

"Oh, en tiedä!" vastasi Hextall ähkäisten. "Ne kaksi, jotka olivat täällä tunti sitten, puhuivat hyvin varovasti jotakin sentapaista, etteivät he ryhdy äärimmäisiin toimenpiteisiin, jolleivät todistukset ole hyvin raskauttavat, mutta --"

"Täsmälleen; ja he ovat vaivanneet sinua, toivoen sinun lujittavan heidän todistusketjuaan", virkkoi Smith. "Toivottavasti olet kiinteästi pysynyt varmalla kannalla koko ajan puhellessasi heidän kanssaan. Miten esiinnyit?"

"Kerroin heille suoraan, että neiti Tressillä on unissakävijän taipumuksia ja ettei hän mitenkään ollut voinut ampua Kesteveniä liikkuessaan unissaan", vastasi Hextall. "Joku heistä tahtoi todenteolla tietää, pidinkö mahdollisena, että hän oli lähtenyt ulkosalle ja ampunut Kestevenin normaalisessa tilassaan ja vaipunut unissakävijän tilaan teon tehtyään palatessaan taloon! Aasi!"

"Sano mieluummin tieteellinen mietiskelijä, jonka ajatukset eivät vielä ole saavuttaneet kypsyysastetta", huomautti Smith. "No niin, mainitsinhan sinulle ja Tressille, että aina siitä alkaen, kun Walters kävi kertomassa tietonsa poliiseille, on ollut olemassa se vaara, että neiti Paquita vangitaan -- kaikki on sen varassa, kuinka tärkeänä johtavat viranomaiset pitävät palvelijan lausuntoa ja minkälaisia lisätodistuksia he saavat haalituksi kokoon. Epäluulo on luonnollisestikin olemassa -- sitä vastaan ei kannata väittää. Ja tärkein tehtävä, Hextall, päästääksemme sinut ja kaikki muutkin kaikesta levottomuudesta, on sen miehen tai naisen löytäminen, joka murhasi sekä Kestevenin että neiti Brockin -- sillä on yhtä varmaa kuin kohtalo, että ne murhat olivat saman käden työtä!"

"Miehen tai naisen?" kertasi Hextall. "Luuletko todellakin, että se on saattanut olla naisen puuhaa?"

"Miksi ei? Kuka nainen hyvänsä osaa käyttää revolveria", vastasi Smith. "Muutamat seikat -- minun ei tarvinne vielä syventyä niihin -- panevat minut ajattelemaan, että murhaaja mahdollisesti oli nainen. Sinun on muistettava, että nainen on liukkaampi kuin mies -- useammassa mielessä kuin yhdessä ja useammalla tavoin -- ja että hänellä on enemmän oveluutta, suurempi pettämiskyky ja paremmat piiloutumistilaisuudet. Niin, Hextall, se käsi, joka riisti hengen niiltä molemmilta, saattoi olla naisen."

Hextall, joka oli rauhattomasti kävellyt edestakaisin huoneessa, seisahtui uuninmatolle ja loi Smithiin tutkivan katseen.

"Kunniasanalla, Smith!" huudahti hän. "Uskotko todella saavasi selville murhaajan -- kummassakin tapauksessa? Tahtoisin sen tietää."

"Kunniasanalla, uskon saavani selville murhaajan molemmissa tapauksissa", vakuutti Smith. "Ja kuten jo huomautin, olemme tekemisissä vain yhden syyllisen kanssa. Tässä nuorassa on paljon säikeitä tässä kudoksessa paljon poimuja ja käänteitä, mutta asteettain löydämme muutamien päitä ja anomme toisten solmuja. Yhdestä asiasta olen varsin varma -- näiden murhien vaikutin osoittautuu hyvin yllättäväksi. Ja epäämättömän varmasti voin nyt jo vakuuttaa sinulle sen, ettei se millään tavoin ole ystäviesi Tressien yhteydessä. Darrel ja Paquita Tress ovat ihan satunnaisia lisiä -- pelkkiä korsia, jotka sula sattuma on imenyt tähän pyörteeseen. Minä tiedän sen! Tiedän sen vakuutan. Juuri senvuoksi odotan rauhallisena, että poliisit ehkä alkavat syyttää neiti Paquitaa. Se olisi hänestä vastenmielistä; se merkitsisi, että häntä pidettäisiin Brixtonissa muutamia päiviä, mutta --"

Samassa astui huoneeseen Hextallin sisäkkö, ja Smith nousi pystyyn, ennenkuin hän ehti virkkaa mitään.

"Tulitteko käskemään minua puhelimeen?" kysyi hän. "Ahaa, niin arvelinkin. Suo anteeksi, Hextall! Viivyn vain minuutin -- soittaja on luultavasti Styler."

Hän oli niin varma olettamuksensa paikkansapitäväisyydestä, että hän heti tiedusti Styleriltä sähkösanomaa. Styler vastasi ihan yhtä lakoonisesti:

"Se saapui -- juuri äsken!"

"Tuokaa se tänne heti!" komensi Smith. Hän palasi Hextallin luokse, vaipui jälleen nojatuoliinsa ja alkoi jatkaa katkennutta esitystään. "Olisi epämieluista Paquitalle", toisti hän, "jos hänet vangittaisiin ja häntä syytettäisiin Kestevenin kuoleman aiheuttamisesta; se olisi epämieluista hänen veljelleen, epämieluista kaikille. Mutta", puhui hän edelleen, "sellaisia ikävyyksiä on joskus mahdoton torjua; joka tapauksessa Paquitaan kohdistetun syytöksen täytyy romahtaa; ja se, että yleisön huomio kiintyy juttuun, saattaa mahdollisesti edistää todellisen syyllisen kiinnijoutumista."

"Minä toivoisin, että se saataisiin aikaan jollakin muulla tavoin", murahti Hextall jurosti. "Tahtoisin pitää neiti Tressin erillään siitä. Minusta on tavatonta, etteivät poliisit kykene tekemään mitään! Miksi he tuhlaavat niin paljon aikaa udellakseen minulta kaikenlaista eivätkä etsi sitä miestä, joka nähtiin neiti Brockin seurassa? Minkä tähden he eivät --"

"Rakas ystävä!" keskeytti Smith nauraen. "Sinä et ymmärrä poliisiemme menettelytapoja. Minä arvasin, miten kävisi, heti kun kuulin Waltersin lörpötelleen, Viralliset poliisimme pitävät aina selvistä asioista. Ja käsitäthän, on epäilemättä selvää, että neiti Paquita Tress oli revolveri muassaan Kestevenin läheisyydessä murhan aikana ja sentähden --"

"Sentähden he heti unohtavat, että neiti Brock on viimeksi nähty elävänä oudon miehen seurassa, jonka löytämiseksi he eivät näy tehneen mitään!" huudahti Hextall katkerasti.

"No, no, ethän sinä tiedä, mitä he ovat tehneet ja parhaillaan tekevät!" tyynnytti Smith. "Ethän oikein tiedä sitäkään, mitä minä puuhaan ja mitä olen puuhannut."

"Mieluummin haluaisin tietää sen kuin sen, mitä ne toiset ajavat takaa", vastasi Hextall. "Otaksuttavasti sinulla on syviä juonia -- mutta minä olen kauhean huolissani, Smith -- kauhean!"

"Kas niin", virkkoi Smith, kun Styler samassa saapui huoneeseen, "tässä tulee jotakin, mistä ehkä saat vähän tietoja -- se on yli viidentuhannen kilometrin päästä saapunut sanoma, Hextall. Ja se saattanee tuntua sinusta merkityksettömältä -- mutta minusta sillä ehkä on suuri merkitys -- nimittäin luettuani sen."

Hän avasi hitaasti Stylerin ojentaman kuoren ja levitti yhtä verkkaisesti sen sisältämän arkin. Siinä ainakin oli vastaus. Hän luki sen ääneti ja miettivästi.

"Smith, Pumppu-piha, Lontoo.

Sain sähkösanomanne ja rahalähetyksenne Polbeckin ja Brinen välityksellä. Kysymyksessä oleva mies teki itsemurhan Cayennessa kolme viikkoa sitten. Oli tuomittu Pariisissa kuusi vuotta sitten Spencer Eilisin nimellä. Oli minulle tuttu Charleston Legettenä, Amerikan kansalaisena. Jos asia on sanomalehdissämme selostetun Kesteven-jutun yhteydessä, voin antaa tärkeitä tietoja. Sähköttäkää seuraavalla osoitteella, ja tarvittaessa voin lähteä seuraavassa laivassa Englantiin.

_Sam Edwards, Georgetown_."

Smith otti silmälasit nenältään ja ojensi mitään virkkamatta sähkösanoman Stylerille. Hän tarkkaili, kun Styler luki sen, ja kehoitti sitten antamaan sen Hextallille. Tämä luki sen, antoi sen takaisin Smithille ja pudisti päätään.

"En luonnollisestikaan tiedä, mitä se merkitsee", sanoi hän. "Te sen kaiketi tiedätte. Mutta tärkeämpää minusta onkin, auttaako tuo teitä? Onko se luonut lisävalaistusta --"

Hän katkaisi lauseensa, kun sisäkkö astui taaskin huoneeseen -- tällä kertaa tuoden käyntikortin. Vilkaistuaan siihen Hextall kääntyi Smithin puoleen, päästäen puolittain tukahdutetun kiukkuisen huudahduksen.

"Siellä on taaskin joku poliisi!" jupisi hän. "Kirottua --"

"Rakas naapuri, anna heti opastaa tämä mies sisälle", kehoitti Smith. "Tietysti -- tietysti! Hän epäilemättä luulee olevansa ylettömän kohtelias sinua kohtaan vaivautuessaan niin paljon -- et tiedä, kuinka miellyttäviä poliisimme voivat olla, jos haluavat. Anna hänen tulla sisälle heti!"

Mies, joka astui huoneeseen -- toinen niistä, jotka olivat käyneet Darrell Tressin asunnossa edellisenä iltapäivänä -- oli tosiaankin varsin miellyttävä ja herttainen. Hän tervehti Smithiä ja Styleriä huulillaan kohtelias, hyväntuulinen hymy ja kääntyi anteeksipyytävästi Hextallin puoleen.

"Te ajattelette, etten ikinä lakkaa teitä vaivaamasta, tohtori", alkoi hän istuutuessaan. "Mutta asia on niin, että arvelin parhaaksi ilmoittaa teille, miten juttu sujuu. Minua peloittaa, että nuoren neidin on annettava jonkunlainen selitys, jos hän voi."

"Suoraan puhuen", virkkoi Hextall hieman ärtyneesti, "tarkoitatte, että hänet vangitaan? Paras sanoa se suoraan."

Etsivä katsahti Smithiin ja hymyili jälleen.

"No niin, jos pidätte suorasta puheesta, sir -- kyllä", vastasi hän. "Otaksuttavasti huomenaamulla. Nähkääs, häntä vastaan on riittävästi todistuksia sitä varten. Hämmästynette, hyvät herrat, mutta asia on niin, että kamaripalvelija on kielinyt!"

"Kamaripalvelija? Fowlerko?" huudahti Hextall.

"Juuri hän, tohtori, Fowler", myönsi etsivä tyynesti. "Hän kävi osastolla tänä iltana -- selittäen, ettei hän enää suostunut pitämään asioita salassa. Hän kertoi siitä herra Tressin asunnossa sattuneesta tapahtumasta, jota varten teidät kutsuttiin. Ja ymmärrät tehän, sir, jos neiti oli valmis käyttämään revolveriaan sinä iltana, niin minkä tähden --"

Taaskin sisäkkö avasi oven -- tällä kertaa päästäen sisälle vieraan, jolla ilmeisesti oli hyvin kiire. Heti hänet nähtyään Hextall ja Smith ponnahtivat pystyyn. Tulija oli Victor Demetriadi hilpeänä, hyväntuulisena, ja heti huomasi, että hänellä oli kiihdyttäviä uutisia. Hän astui käsi ojossa Hextallin luokse, hymyillen leveästi.

"Hyvää iltaa -- kuinka voitte -- hyvin?" huudahti hän. "Oh, niin! Pistäydyin tänne kertomaan teille hyvän uutisen. Luultavasti ystäväni Chimbouloglos ja minä olemme -- niin! -- miten sanotte -- tavoittaneet sen miehen, joka tappoi Kestevenin ja pienen kotiopettajatarrukan -- niin; kyllä!"

XXIX

CAFÉ NOIR

Neljä miestä, jotka seisoivat huoneessa, erilaisissa, hämmästystä kuvaavissa asennoissa, tuijottivat Victor Demetriadiin, ikäänkuin hän olisi ollut suoraan siniseltä taivaalta laipion läpi singahtanut ukonnuoli. Hetkisen vallitsi kuoleman hiljaisuus; sitten Smith astui askeleen tulokkaaseen päin, joka edelleenkin hymyili ryhmälle ikäänkuin perin mielissään tekemästään vaikutuksesta.

"Te -- mitä?" virkkoi Smith. "Mitä?" Demetriadi heilautti kättään, tehden kuvaavan liikkeen.

"Niin kyllä!" huudahti hän. "Te olette -- vai mitä? -- ällistyneet? Ette lainkaan -- kun selitän sen teille, eikö niin?"

"Selittäkää sitten Jumalan tähden!" pyysi Smith. Hän loi Hextalliin kysyvän silmäyksen. "Tietystikin toinen kreikkalaisista herrasmiehistänne?" mutisi hän. "Armias taivas -- millainen tilanne!"

"Herra Demetriadi", vastasi Hextall. "Istukaa, herra Demetriadi! Onko teillä jotakin meille ilmoitettavaa?"

Demetriadi istuutui ja otti esille savukekotelonsa.

"Sallitteko?" kysyi hän. "Niin, kyllä minulla on. Tulin luoksenne, tohtori, suoraa päätä -- no? Nämä herrat -- ovat kai ystäviänne?"

"Olette tavannut minut aikaisemmin", pisti Smith äkkiä väliin, "vaikka ette muista. Kohtasin teidät ja Chimbouloglosin Manchesterissa viime talvena -- herra Porrin luona."

"Niinkö?" huudahti Demetriadi. "Ahaa, nyt muistan -- te olette Smith -- ettekö olekin? Muistan silmälasinne -- luonnollisesti. Voitte kai hyvin?"

"Voin koko paljon paremmin saatuani tietää, mitä olette tullut kertomaan meille", vastasi Smith. "Väititte Chimbouloglosin kanssa tavanneenne Kestevenin ja neiti Brockin murhaajan --"

"Niin kyllä, niin, luulemme olevamme oikeassa", sanoi Demetriadi hilpeästi. "Se ei ole varmaa, käsitättehän, mutta hyvin todennäköistä. Kerron teille, mitä tiedämme -- ja olemme nähneet, vai mitä? Nähkääs, tohtori", jatkoi hän kääntyen Hextallin puoleen, "silloin kun puhelimme kanssanne tuolla kadunkulman takana olevassa huoneistossa sattuneen pikku jutun jälkeen, emme me, Chimbouloglos ja minä, kertoneet teille kaikkea. Emme hiiskuneet mitään siitä, missä ensi kerran kohtasimme Kestevenin ja miten tutustuimme häneen -- emmehän?"

"Kyllä, kyllä siitä mainitsitte", vastasi Hextall. "Kerroitte tavanneenne hänet Café Imperialissa ja joutuneenne puheisiin hänen kanssaan."

"Vai -- niin! -- mutta siinä ei ollut kaikki!" huudahti Demetriadi. "Nähkääs, Chimbouloglos ja minä söimme sinä iltana hyvin myöhään päivällistä Café Imperialissa -- tämä Kesteven oli myöskin päivällisellä, viereisessä pöydässä. No niin, hänen syödessään tulee hänen puheilleen toinen mies -- myöskin hyvännäköinen, hieno mies -- ja he puhelevat paljon. Toinen mies -- hän ei syönyt -- nautti ryypyn tai pari, poltti sikaarin, ja koko ajan hän ja Kesteven puhelivat paljon hiljaa, ymmärrättehän. Vihdoin hän poistui, tämä toinen mies, poistui koko kahvilasta. Ja jollakin tavoin -- en muista miten -- Chimbouloglos ja minä jouduimme keskustelemaan Kestevenin kanssa, ymmärrättehän -- jollakin tavoin aloimme seurustella ystävysten tapaan. Ja loppujen lopuksi hän pyysi meitä siihen pieneen korttipeliin."

Smith vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.

"Herra Demetriadi", huomautti hän, "tarkoittaa herra Tressin asunnossa sattunutta kohtausta, josta Fowler, kamaripalvelija, on hyväntahtoisuudessaan käynyt kielimässä. Herra Demetriadi on toinen siellä olleista herrasmiehistä."