Part 10

"On hyvä, että olette ajatellut sitä", kehui Hextall. Palvelijan poistuttua sitä ennen vielä kerran luvattuaan pitää asian tarkoin salassa tohtori kääntyi Darrellin puoleen ja hymyili rohkaisevasti. "Se on paras uutinen, mitä olemme saaneet, Tress", sanoi hän. "Minun on kerrottava se Smithille heti. Ettekö oivalla, mitä se merkitsee -- se, ettei Walters kuullut laukausta?"

"En ihan tarkoin", tunnusti Darrell.

"Sen merkitys on jo välähtänyt mieleen useammallekin meistä", selitti Hextall. "Se merkitsee, että hyvin uskottavasti Kesteveniä ei ammuttu siellä, mistä hänet löydettiin, vaan jossakin lähiseudun talossa ja että hänen ruumiinsa kannettiin kuusikon aukeamalle myöhempään samana aamuna. Minun on todella puhuttava siitä Smithille, niin pian kun ehdin Lontooseen tänään iltapäivällä."

"Aiotteko lähteä luotamme?" huudahti Darrell pahoitellen.

"Minun täytyy -- järjestin itselleni vapaata aikaa vain kaksi päivää. Mutta minulla on ehdotus teille. Mielelläni pitäisin sisarenne hoidossani vielä jonkun aikaa -- enkä sitäpaitsi usko, että hänen on oikein hyvä oleskella täällä juuri nyt -- ja arvelen, että menettelisitte viisaasti siirtyessänne joksikin aikaa asumaan kaupunkiin. Huoneistonne on kyllin tilava teitä itseänne, sisartanne ja veljeänne varten, eikö olekin?"

"Sepä on totisesti hyvä ehdotus, ja me noudatamme sitä!" vastasi Darrell. "Tietenkin on huoneistossa riittävästi tilaa meille kaikille kolmelle, ja me lähdemme heti -- toissaöisen tapauksen jälkeen tuntuu tämä paikka minusta hieman vastenmieliseltä. Mutta todella -- emme ole kuulleet mitään neiti Brockista."

"Kotiopettajattaresta? Niin -- siinä uusi arvoituksellinen pulma", lisäsi Hextall. "Mitä tiedätte hänestä?"

"En mitään! Paquita ja minä arvelimme, että nuoren veljemme pitäisi saada opettajatar, ymmärrättehän; satuimme mainitsemaan siitä Kestevenille, ja heti hän vakuutti tuntevansa sopivan henkilön ja toi neiti Brockin meille. Tuota noin -- luuletteko hänen tietävän jotakin tästä jutusta?"

"Se on tärkeä kysymys", sanoi Hextall. "Samoin kuin kaikkiin muihin ei siihenkään saada vastausta tällä hetkellä. Koko tässä jutussa on paljon pulmallisia ongelmia, Tress, ja pelkäänpä, että olemme vasta sen liepeillä. Mitähän Smith ja hänen sihteerinsä ovat saaneet aikaan?"

Samana iltapäivänä heti Lontooseen saavuttuaan hän ajoi suoraan Smithin asunnolle ja tapasi Smithin ja Stylerin syventyneinä tutkimaan karttoja ja papereita. Ennenkuin Hextall kyseli heidän kuulumisiaan hän kertoi heille, mitä yöllä oli tapahtunut ja mitä hän oli kuullut Waltersilta. Molemmat kuuntelivat hyvin tarkkaavasti.

"Palvelijan lausunnosta saattaa koitua hyvin tärkeä todistus", huomautti Smith. "Toivottavasti hän on sellainen mies, johon voi luottaa. Oletko varma siitä? No niin, se on hyvä. Kesteveniä ei tietystikään ammuttu siellä, mistä hänet löydettiin! Hänet kannettiin sinne -- se on varma. Me edistymme, Hextall -- Styler ja minä emme ole olleet jouten viimeisten neljänkolmatta tunnin aikana, sen voin vakuuttaa."

"Olen pelkkänä korvana", virkkoi Hextall, silmäillen Smithin paperien peitossa olevaa pöytää.

"No niin -- saat kuulla. Ensiksikin muistanet minun maininneen, että Styler lähti tänne nimenomaan etsiäkseen Tressin asunnosta Kestevenin vanhan puvun, jonka salataskusta hän oli aikaisemmin löytänyt vihkimätodistuksen. Kerroin sinulle myöskin Fowlerin luovuttaneen hänelle huoneiston avaimen."

"Muistan sen", vahvisti Hextall.

"Kertokaa tohtori Hextallille, mitä löysitte käydessänne huoneistossa eilenillalla, Styler!" komensi Smith, kääntyen sihteerinsä puoleen ja virnistäen veitikkamaisesti.

"Huomasin jonkun käyneen siellä ennen minua, tohtori Hextall", ilmoitti Styler empimättä ja vilkkaasti. "Niin, sir -- ja samassa tarkoituksessa. Ja ken hän lieneekään ollut, hän oli mennyt suoraa päätä noutamaan, mitä hän --"

"Nainen -- nainen!" jupisi Smith. "Epäilemättä nainen."

"No niin, mitä hän halusi saada", jatkoi Styler. "En kuitenkaan ole yhtä varma kuin te siitä, että hän oli nainen. Mutta siinä huoneessa, jossa Kesteven oli asunut, oli takki vuoteelle viskattuna, ja joku oli ratkonut salataskun auki, ja tietystikin oli vihkimätodistus poissa!"

"Mutta onhan teillä siitä jäljennös?" huomautti Hextall.

"Olisimme paljoa mieluummin halunneet alkuperäisen", vastasi Smith kuivasti. "Mutta -- se on luiskahtanut käsistämme. Tiedämme sentään, missä vihkiminen suoritettiin."

"Millä perusteilla väität, että sen ottaja oli nainen?" tiedusti Hextall.

"Se oli nainen", vakuutti Smith. "Ja se nainen oli kotiopettajatar -- neiti Brock. Siitä panen vetoa vaikka miljoonan yhtä vastaan! Styleristä ei se seikka tunnu niin varmalta kuin minusta -- mutta saadaanpahan nähdä. Mutta tällä välin, Hextall, olemme ratkaisseet tuon omituisen kartan arvoituksen. Nimittäin Styler ratkaisi sen. Sanoinhan sinulle, että Styler on tavattoman älykäs -- hänestä sukeutuu vielä joskus nykyaikainen Vidocq. Selittäkää se tohtori Hextallille, Styler!"

Styler, joka oli tavallisuuden mukaan tahrinut itsensä musteeseen, hypisteli hänen ja Smithin välillä olevia paperikasoja.

"Olette kenties liian varma asiasta, sir", alkoi hän vaatimattomasti. "Teidän olisi pitänyt sanoa, että luulen ratkaisseeni sen. En kuitenkaan usko pahasti erehtyneeni. Jos suvaitsette silmäillä herra Smithin piirtämää luonnosta, tohtori Hextall, huomaatte, että se on muodoltaan jotensakin lampaankäpälän näköinen -- oikeastaan hyvin epäsäännöllinen kolmio, kuten saattaisi sanoa. Ja näette, että piirroksen erinäisissä osissa on numeroita, jotka viittaavat alareunassa oleviin kirjaimiin. Vaivattuani tuolla vehkeellä aivojani koko viime yön ja osan tätä aamua pälkähti äkkiä päähäni, että se on jotakin rannikon osaa esittävä kartta. Ja silloin minun oli selvästikin otettava kartta ja tarkastettava rannikkoamme. Ja avattuani kartan selvisi koko asia. Katsokaahan tänne! Tämä karkeatekoinen luonnos kuvaa Portlandia ja kappaletta manteresta. Kirjain W merkitsee Weymouthia. Kirjaimet P V merkitsevät Portlandin vankila. Kirjaimet T:n K on ilmeisesti tarkoitettu osoittamaan maantien ohessa olevaa ravintolaa, joka on merkitty tälle uudelle sotilaskartalle ja jonka nimi on _Tanskan Kuningas_. Kirjain L tarkoittaa varmaankin tuota lahdelmaa, joka on rannikolla parin kolmen kilometrin päässä _Tanskan kuninkaasta_. Mitä arvelette, tohtori Hextall?"

"Sukkela selitys, Styler!" kehui Hextall.

"No niin, se kaikki on luonnollisestikin vain kirjainyhtymien varassa", jatkoi Styler. "Mutta ei saata olla huomaamatta, että Portlandissa ne ovat ja ettei niitä ole koko rannikolla samanlaisina yhtyminä -- ei missään esiinny samalla kertaa kirjaimia W, P V, T:n K ja L yhdessä. Niin, ja sitten muut merkinnät. Näettehän, mitä tuossa rivissä on: 'Minä iltana tahansa 12:sta--18:teen; 8 l/2--9 l/2.' Otaksun sen merkitsevän, että joku --"

"Nimittäin Tickell -- jos se on hänen oikea nimensä", mutisi Smith.

"Joku -- otaksuttavasti Tickell -- saattoi kohdata jonkun toisen joko _Tanskan Kuninkaan_ ravintolassa tai tuolla poukamassa minä iltana hyvänsä tämän kuun 12:nnen ja 18:nnen päivän välisenä aikana kello puoli yhdeksän ja puolikymmenen välillä. Kirjaimet T ja V sekä niistä seuraavat sanat taas ovat varsin selvät. T merkitsee _tunnussanaa_, ja se on _yritys_, V merkitsee _vastausta_, ja se on _suoritus_. Niin minä ainakin ne selitän."

Smith katsoi Hextalliin huulillaan ovela hymy ja ylpeillen sihteerinsä taidosta.

"Älykäs nuori mies, eikö olekin?" kehui hän hihittäen. "Saat nähdä, että se osoittautuu täsmälleen paikkansapitäväksi -- varmasti!"

"Mihin luulette sen tähtäävän?" kysyi Hextall.

Smith ja Styler vilkaisivat toisiinsa. Molemmat hymyilivät.

"Niin!" äänsi Smith. "Voimmehan ilmaista sen sinulle, koska olet yhdessä juonessa kanssamme. Koska Portland epäilemättä on oikea paikka, niin luulemme tämän kallisarvoisen töherryksen viittaavan johonkin suunnitelmaan, joka koskee jotakuta mainitussa laitoksessa vankeusrangaistustaan suorittavaa herrasmiestä; Ja koska vielä on muutamia päiviä kahdeksanteentoista, aiomme Styler ja minä lähteä Weymouthiin ensimmäisessä pikajunassa huomenaamulla -- tutkiaksemme asiaa itse paikalla."

XVII

NEITI BROCK

Hextallia hymyilytti Smithin ajokoiraa muistuttava into, ja hän nousi poistuakseen, mutta lakimies pidätti häntä.

"Odotahan vähän!" kehoitti hän. "Siinä ei ole kaikki. Koska olemme kertoneet sinulle näin paljon, Hextall, niin saatamme kertoa enemmänkin. Luultavasti muistanet, että eilen keskustellessamme Lynne Courtin puutarhassa mainitsin Stylerin lyhyen sielläolonsa aikana tehneet mielenkiintoisen havainnon ja palanneen Lontooseen tutkimaan eräitä sen yhteydessä olevia seikkoja."

"Kyllä sen muistan", myönsi Hextall.

"Ja myöskin lupasin kertoa sinulle siitä havainnosta myöhemmin", jatkoi Smith. "No niin; teen sen nyt, jotta tietäisit kaikki tämän asian yhteydessä olevat seikat. Mahdollisesti muistat senkin, että heti Lynneen saavuttuamme puhelimme poliisikomisariuksen ja Fowlerin kanssa majatalossa, minkä jälkeen sinä ja minä lähdimme yhdessä kartanoon, jättäen Stylerin huolehtimaan -- muista asioista. Niinpä niin; niitä asioita hoitaessaan Styler osui pienelle, hauskalle huvilalle, joka sijaitsee Lynne Courtin läheisyydessä metsikössä, eräällä aukeamalla noin kolmen neljänneskilometrin päässä siitä paikasta, mistä Kestevenin ruumis löydettiin. Hän oli kuullut siitä huvilasta majatalon isännältä, joka oli kertonut hänelle, että sen oli äskettäin kalustettuna vuokrannut muuan vanhahko herrasmies nimeltään Samuel Pegge. Jouduttuaan sattumalta tämän maaseutulaisen turvapaikan läheisyyteen Styler tirkisti varovasti sen pensasaidan lävitse ja näki itse Peggen, joka oli maalaispuuhassa, istuttamassa kaalintaimia. Kuvittelehan sitä, Hextall! Juuri saman päivän aamuna, vain muutamia tunteja aikaisemmin oli tehty erittäin salaperäinen murha kolmen neljänneskilometrin päässä hänestä, ja kuitenkin herra Pegge rauhallisesti istutti kaaleja maanviljelysvehkeellä, jota luullakseni nimitetään 'istutuspuikoksi'. Totisesti, kuvittelehan sitä!"

"Mieluummin kuulisin, mitä sinulla on kerrottavaa, Smith", tokaisi Hextall. "Jääköön kuvitteleminen silleen!"

"Meidän ammatistamme ei olisi paljoakaan hyötyä, jollemme silloin tällöin harjoittaisi mielikuvitustamme", huomautti Smith juhlallisesti. "Minusta on herra Samuel Peggen senaamuisella maalaispuuhailulla harvinaisen tärkeä merkitys, ja kenties se -- mutta sinä et oivalla tarkoitustani, Hextall, ja siksipä tyydyn esittämään koristamattoman tosiasian. Herra Pegge oli riisunut takkinsa, koska ilma oli lämmin -- ja hänen takkinsa oli Stylerin ulottuvissa. Kun herra Pegge meni huvilaansa syömään päivällistä tai puolista, tarkasti Styler, joka on taitava ja neuvokas tarkkailija, takin povitaskussa olevan lompakon sisällön. Ja silloin hän teki hämmästyttävän havainnon, että hänen näkyvissään -- hänen silmiensä edessä, sillä hän näki herra Peggen avoimesta ikkunasta, oli eräs kuuluisimpia nykyajan -- rikollisia!"

"Kuka?" tiedusti Hextall.

"Septimus Philcox", vastasi Smith, nyökäten vakavasti. "Septimus Philcox! Mitä! Eikö se nimi johda mitään mieleesi? Niinpä niin! Mutta minultahan unohtui, että se oli liike-elämän juttu ja etteivät sellaiset asiat kiinnitä mieltäsi. Septimus Philcox, rakas Hextall, oli kuuluisan Imperial Splendour-joukkueen johtaja ja tärkein mies. Silmäilehän alun toistakymmentä vuotta vanhoja sanomalehtiä, niin voit perehtyä Imperial Splendour-juttuun -- perin hyvin! Imperial Splendour Development and Enterprise Society oli suurimpia huijauksia, mitä koskaan on syötetty herkkäuskoiselle yleisölle. Philcox oli sen pää, sen edustaja, sen henki ja sielu -- ja lopuksi Philcox sai neljätoista vuotta -- kahdesta tuomiosta, kummastakin seitsemän, molemmat määrät erikseen suoritettaviksi -- ja hänen tärkeimmät apurinsa saivat lyhempiä vankeusrangaistuksia. Ja oltuaan mallikelpoinen vanki -- kuten sentapaiset miekkoset aina ovat, minkä tiedät -- Philcox pääsi muutamia kuukausia sitten ehdonalaiseen vapauteen ja katosi heti senjälkeen taaskin julkisuudesta, hautautuen sievään huvilaan istuttaakseen siellä kaaleja Samuel Peggen nimisenä. Oletko jaksanut seurata?"

"Mistä", tiedusti Hextall, "mistä Styler tiesi, että herra Samuel Pegge oli Septimus Philcox?"

"Se kysymys on paikallaan", virkkoi Smith. "Mutta siihen on helppo vastata. Otaksuttavasti tiedät, että kaikki rikoksellisluontoiset henkilöt ovat tavattoman turhamaisia ja lisäksi tuskaisen mielellään kuulevat ja näkevät kaikkea mahdollista itsestään. Niinpä Styler löysikin siitä lompakosta koko joukon sanomalehtileikkeleitä -- Philcoxia vastaan käydyn oikeusjutun selostuksia ja niin edelleen. Mutta hän löysi paljoa tärkeämmän asiakirjan -- Philcoxin vapautuspassin. Sen nähtyään Styler tiesi, kenen, läheisyydessä hän oli. Ja Stylerin kuvauksen mukaan Imperial Splendour Societyn entinen suuri johtaja on hyvin pirteä ja sydämellinen vanha herra, joka nauttii huonosti vietetyn elämänsä illasta. Mitäs nyt arvelet?"

"Otaksuttavasti poliisit tietävät, että Samuel Pegge on Septimus Philcox", huomautti Hextall.

"Lontoon etsivässä osastossa, Scotland Yardissa, se luonnollisesti tiedetään", vastasi Smith. "Meillä on siellä ystävä tai pari -- Styler oli eilen puheissa heidän kanssaan. Niin, kyllä he tietävät! Philcoxilla on näet pari kunnianarvoista poikaa, ja he ovat myöntäneet vanhukselle siksi hyvät tulot, että hän pystyy elämään yhtä kunnianarvoisesti. Ja saat olla varma, ettei Lynne Courtin läheisyyden asukkaista ainoakaan epäile herra Samuel Peggeä samaksi Septimus Philcoxiksi, jonka rikollinen toiminta herätti niin paljon yleistä huomiota kaksitoista vuotta takaperin!"

"Entä sitten?" kysäisi Hextall.

"Entä sitten -- mitä?" kummasteli Smith.

"Luuletko Philcoxin eli Peggen millään tavoin sekaantuneen äskeisiin tapahtumiin!" tiedusti Hextall. "Luuletko Peggen lainkaan sotkeutuneen Kestevenin tai Tickellin hommiin?"

"En vielä tiedä, mitä luulemme", vastasi Smith, katsoen Styleriin, joka oli innokkaana kuunnellut oman työskentelynsä selostusta. "Mutta sen tiedämme, että Philcox vasta muutamia kuukausia sitten päästettiin Portlandista ehdolliseen vapauteen ja että Tickellin taskusta on löydetty kartta tahi luonnos tai miksi sitä nimitettäneenkin, joka mielestämme jotakuinkin varmasti kuvaa Portlandin seutua. Ja luullakseni Styler ja minä tiedämme enemmän, ennenkuin monta päivää on kulunut."

"Ja lähdettekö sinne heti?" kysyi Hextall.

"Lähdemme Weymouthiin huomenaamulla -- ensimmäisessä Paddingtonin asemalta lähtevässä pikajunassa", myönsi Smith. "Luonnollisesti menettelemme tuiki varovasti. Varovaisuustoimenpiteemme alkavat nyt -- tunnussanamme, rakas Hextall, on perinpohjaisuus. Minä esiinnyn matkailevana herrasmiehenä tavallisessa matkailijain räikeänvärisessä tweedkankaisessa asussa -- saatan lisätä siihen pienen amatööritaiteilijanpiirteen ja ottaa kainalooni luonnoskirjan, sillä osaan käyttää kynää. Styler taas on moottoripyöräilijä ja ottaa koneen mukaansa. Emme tunne toisiamme Paddingtonissa, ja vaikka majoitummekin samaan hotelliin, olemme ventovieraita toisillemme, kunnes joudumme toistemme seuraan sattumalta -- ihan sattumalta -- tupakkasalissa. Samoin poikkeamme ihan sattumalta ymmärräthän, ihan kuin vahingossa, molemmat huomenillalla maantien ohessa olevaan _Tanskan Kuninkaan_ majataloon kello puoliyhdeksän ja puolikymmenen välillä -- vain nähdäksemme, mitä siellä ilmaantuu Ja olemme siellä -- ainakin toinen meistä on siellä -- joka ilta, kunnes kahdeksastoista päivä on tullut ja mennyt."

"Salli minun ehdottaa parannusta suunnitelmaanne", virkkoi Hextall. "Eikö olisi paljon parempi jommankumman teistä sijoittua -- matkailijana -- _Tanskan Kuninkaaseen_?"

Styler murahti hyväksyvästi, ja hetkisen mietittyään Smith nyökkäsi mukautuvasti.

"Hyvä!" myönsi hän. "Epäilemättä olisi, jos siellä vain on tilaa; ja jollei siellä ole, voivat he varmaankin saada vuokratuksi huoneen jostakin naapuritalosta. Styler, se joutuu minun osalleni -- olen taiteilija ja haluan piirtää luonnoksia rannikkomaisemista. Sitten voitte te pyörällänne piipahtaa siellä Weymouthista käsin. Hyvä ehdotus, Hextall -- kiitos siitä!"

Hextall tiukkasi Smithin lupaamaan kertoa hänelle retken tuloksista ja lähti astelemaan länteen päin. Kello oli silloin kuusi, ja hänen astellessaan Strandilla käydäkseen lääkärinvälineiden myymälässä johtui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut sähköttänyt taloudenhoitajattarelleen paluustaan, joten kotosalla ei olisi valmistettu hänelle päivällistä. Hän eli nauttinut puolista aikaisin Lynne Courtissa, ja nyt hänen oli nälkä. Senvuoksi hän käytyään lääkärinvälineiden liikkeessä kääntyi Charing Crossin rautatieasemalle, aikoen syödä päivällistä sikäläisessä ravintolassa. Ensiksi hän meni ostamaan kirjamyymälästä lehden tai pari yksinäisen ateriansa ratoksi ja huomasi äkkiä neiti Brockin.

Opettajatar oli ilmeisesti tullut kirjamyymälälle samanlaiselle asialle kuin hänkin. Hän oli parhaiksi ehtinyt valita kuvalukemiston, ja onneksi hänen huomionsa oli kiintynyt kirjakauppa-apulaisen hänelle antamiin vaihtorahoihin, joita hän laski. Oli myöskin onni, että asemalla oli siihen aikaan tungokseen asti kotiin palaavia liikemiehiä. Hextall vetäytyi ihmisten taakse piiloon ja piti silmällä hentoa, tyynipukuista hahmoa. Tämä kohtaus pani hänet hieman ymmälle. Varmastikin oli hänen velvollisuutensa seurata neiti Brockin liikkeitä, kun tämä kerran oli sattumalta tullut hänen näkyviinsä -- kenties olisi hänen pitänyt mennä hänen puheilleenkin. Synnynnäinen arkailu ja ujous estivät häntä siitä -- mitäpä oikeutta hänellä olisikaan ollut sekautua neiti Brockin puuhiin? Ja hänen empiessään neiti Brock pisti saamansa pienet rahat kukkaroonsa, otti lukemistonsa ja poistui junasillan yli, kadoten ravintolaan. Hänkin otaksuttavasti aikoi nauttia virvokkeita.

Hextall viipyi hetkisen, liikkuen sinne tänne, mutta aina tähyillen ovea, josta kotiopettajatar oli mennyt. Vihdoin hän, yhäti saamattomasti epäröiden, meni ovelle, astui muutamia askelia sisälle saliin ja katsahti ympärilleen. Silloin hän näki neiti Brockin uudelleen. Hän istui pienen pöydän ääressä kaukaisessa sopessa; hänen kädessään oli ruokalista, ja tarjoilija odotti vierellä. Ilmeisesti neiti Brock aikoi syödä päivällistä.

Hextall peräytyi nopeasti, saaden äkkiä oivallisen mielijohteen. Hän riensi likimpään puhelinkoppiin, selaili hätäisesti luettelon lehtiä ja soitti Smithin asuntoon Templeen. Hetkisen kuluttua vastasi Styler hänelle. Smith, ilmoitti Styler, oli juuri lähtenyt ulos, mutta hän, Styler, oli kyllä kotosalla.

"Laittautukaa sitten heti autoon ja tulkaa tapaamaan minua Charing Crossin päälinjan lippumyymälässä niin nopeasti kuin suinkin ehditte!" komensi Hextall. "Älkää vitkastelko sekuntiakaan, älkää edes vastataksenne -- hyvin tärkeä asia!"

Hän uskoi niin varmasti Stylerin tottelevan heti, että soitti puhelimen kiinni ja kiiruhti kopista etsimään sopivaa tähystyspaikkaa, josta saattoi pitää silmällä ravintolan ovea. Vähän väliä hän pistäytyi lippumyymälässä, ja kymmenen minuutin kuluttua tuli Styler juoksujalkaa hänen luokseen.

"Kelpo mies!" huudahti Hextall. Hän veti sihteerin asemasillalle ja osoitti ovea, jonka takana neiti Brock epäilemättä aterioi kaikessa rauhassa. "Styler", sanoi hän, "neiti Brock -- kotiopettajatar -- tiedättehän -- on tuolla!"

Stylerin terävät piirteet muuttuivat entistäkin ajokoiramaisemmiksi, ja hänen silmänsä välähtivät.

"Yksinkö?" tiedusti hän.

"Yksin. Mutta tunnetteko hänet -- näittekö hänet Lynne Courtissa? Ettekö? Menkää sitten vähän matkaa sisälle tuosta ovesta! Sitten hänet näette. Hän istuu pöydässä tuonpuolisessa päässä, oikeanpuolisessa nurkassa -- hoikka, vaaleatukkainen, nuori nainen, yllään yksinkertainen, tumma takki ja samanlainen hame ette voi hänestä erehtyä. Hänen -- hänen hattunsa on muistaakseni hieman kallellaan."

Styler pujahti tiehensä ja palasi kahden minuutin kuluttua.

"Selvä on", virkkoi hän. "Näin hänet."

"Entä nyt!" kysyi Hextall. "Häntä kai pitäisi -- vai mitä?"

"Minä seuraan häntä", vastasi Styler. "Hän ei tunne minua. Te kadotkaa, tohtori! Jättäkää koko asia minun hoitooni! Minulla ei ole muuta tekemistä kuin huomisen matkan valmistaminen ja sitä varten voin istua valveilla vaikka koko yön. Kuulkaahan -- käväisen asunnossanne myöhemmällä kertomassa, missä hän on liikkunut."

Hextall poistui ja söi päivällistä toisaalla. Sitten hän ajoi kotiinsa ja vietti iltansa, kuunnellen hänen poissaolonsa aikana hänen potilaitaan hoitaneen lääkärin selostusta. Ja illemmalla saapui Styler hänen luoksensa yhtä järkkymättömänä ja varmana kuin ainakin.

"Seurasin häntä", ilmoitti Styler jäätyään kahden kesken Hextallin kanssa. "Hän kuluttikin aika tavalla aikaa ateriaansa! Mutta vihdoin hän tuli ulos, otti auton ja ajoi erääseen taloon Kensingtoniin. Ja muutamia minuutteja sen jälkeen, kun hän oli mennyt sisälle, saapui toinen auto, ja siitä laskeutui -- rouva Renton! Siinä siis uusi pieni rengas ketjuumme, tohtori, ja sitä on tutkittava, sitten kun herra Smith ja minä palaamme retkeltämme."

XVIII

MERIKAPTEENI

Auringon alkaessa seuraavana päivänä painua mailleen seisoi lyhyt, tanakahko herrasmies, jolla oli kultasankaiset silmälasit nenällään, päässään hirvenmetsästäjän hattu, yllään hyvin räikeäjuovainen tweedpuku, jalassa heleän väriset sukat ja silmäänpistävät, paksuanturaiset kengät, toisessa kädessään luonnoskirja, ja toisessa haalistunut, vihreä sateenvarjo, kunnaan reunalla, joka kohosi Portland-niemen läntisten kallioiden välissä hiljaisena ja autiona lepäävän vähäisen poukaman rannalla. Hänen jalkojensa juurella levisi harmaa ulappa, joka leveänä, pieniä aluksia keinuttavana lahdelmana ulottuu Portlandista Exen suulle; hänen oikealla puolellaan yhä epäselvimpänä, päivänvalon häipyessä hämyksi ja hämärän sitten muuttuessa yön ensimmäisiksi varjoiksi, kohosivat Dorsetin töyryt ja niemekkeet kallioiden ja vierinkivien peittämältä laajalta tasangolta, jota kansa nimittää Chesil-rantamaksi. Ja hänen takanaan oli asumuksineen ja vallituksineen niemi, jossa, kuten koko maailma tietää, sijaitsee yksi Englannin suurimpia vankilaitoksia ja myöskin, mitä eivät yhtä hyvin tiedä muut kuin matkailijat, varsin uuttera ja tiheästi asuttu pikku kauppaloiden ja kylien muodostama yhdyskunta. Smith tunsi tämän seudun jo ennestään. Loma-aikojaan viettäessään hän oli useimmin kuin kerran samonnut ikävystyttävän pitkän ja uuvuttavan taipaleen mannermaalta muinaiselle Isle of Vindilisille, joka, saatuaan itse myöhemmin uuden Portland-nimensä, on antanut arvonimen herttualle ja tarjoaa asunnon lukuisille epatoille, kunnes heidän moninaiset rikkomuksensa on sovitettu. Hän tunsi sen historian tarkoin aina niiltä ajoilta saakka, jolloin siellä asuivat entisaikojen balearit, kivenlinkoajat. Hän oli käynyt sen kaikissa kuuluisissa paikoissa: Fortune's Wellissä, Deadman's Bayssa, Bow-and-Arrow Castlessa ja Pennsylvaniassa. Ja hän oli usein pysähtynyt lukemaan näille karuille, jylhille lakeuksille sinne tänne pystytetyissä, lukuisissa ilmoitustauluissa kaikille niille ihmisille uhattuja rangaistuksia, jotka millään tavoin auttavat tai edistävät kummuilla oleviin isoihin, kolkkoihin rakennuksiin teljettyjen vankien karkausyrityksiä. Yksi tällainen ilmoitustaulu oli ihan hänen seisomapaikkansa takana, ja hän kääntyi lukemaan sen varoittavan sisällön, ennenkuin aurinko vaipui kaukaisen Devonshiren etäisten kunnaiden taakse.