Part 14

Tuntuuko sinusta tämä kysymyksen tahalliselta kärjistämiseltä? Mutta minä sanon sinulle, sinä vapauden ihailija, ett'ei ole valintaa, joka ei samaten koskisi elämää tai kuolemaa. Mikään teko ei ole mahdollinen, mikään teon valinta ei ole mahdollinen väärän teon, väärän valinnan tuomatta mukanaan myrkkyä, joka sitten ijäksi on jäävä suoniisi. Et ikinä voi enää sen jälkeen tulla siksi, miksi sinä olisit voinut tulla, ellet olisi tehnyt sitä tai valinnut tätä. Sinä olet "kehittänyt luonnettasi", ehkä! Et suinkaan! Jos valitsit väärin, turmelit sen, ja vielä ikipäiviksi! Useasti olisi ollut sinulle parempi, että tulikuuma rautakanki olisi iskenyt sinuun ja heittänyt sinut pois siltä paikalta, poltettuna ja avuttomana, kuin että sinä valitsit niinkuin valitsit. "Sinä olet menettelevä paremmin seuraavalla kerralla!" Ei. Seuraavaa kertaa ei tule koskaan. Seuraavalla kerralla esiintyy valinta vallan toisessa muodossa -- koskee vallan toisia asioita -- ja sinä itsekin olet heikompi kuin ennen sen pahan takia, johon lankesit, kuten valintakin on oleva epäilyttävämpi kuin koskaan ennen sumentuneen katseesi takia. Ei kukaan tule viisaammaksi eikä väkevämmäksi tekemällä sitä, mikä on väärin. Sinä tulet viisaammaksi ja väkevämmäksi vain tekemällä sitä, mikä on oikein, joko sinua siihen sitten pakotetaan tai ei; tärkeintä, yksinään välttämätöntä on tehdä _niin_, minkälaisen pakon alaisena tahansa, siksi kunnes voit tehdä sen ilman pakkoakin. Mutta silloin oletkin sinä mies.

"Mitä!" saattaisi joku itsepäinen nuorukainen ehkä epäillen väittää --; "eikö kukaan viisastu tekemällä sitä, mikä on väärin? Enkö minä paraiten opi tuntemaan maailmaa kokemalla, mitä siinä on pahuutta ja katumalla sitä? Enkö minä ole tällaisenanikin oppinut paljon hairahduksistani?" Se ponnistus, joka sai sinut jälleen osaksi parantumaan, maksoi todellisuudessa kalliin hinnan; se ajatustesi osa, joka sai sinut huomaamaan hairahduksesi, maksoi kalliin hinnan. Äly ja voima, jotka sinulle jäivät ja joita sinä käytit oikein, saavat palkintonsa; ja tuskastasi ja katumuksestasi ja tutustumisestasi hulluuden ja synnin hahmoihin opit sinä kyllä _jotakin_; kuinka paljon vähemmän sinä olisit oppinut, jos sinä olisit aina pysynyt oikealla polulla, sitä ei voida konsanaan ratkaista, mutta varmaa on, että se _on_ vähemmän. Vapaa valintasi hävitti sinulta aivan yksinkertaisesti paljon elämää ja voimaa, joita sinä et koskaan enää voi voittaa takaisin. On totta, että sinä nyt tunnet sian tavat ja ravan maun, mutta etkö usko, että isäsi olisi voinut opettaa sinut tuntemaan parempia tapoja ja miellyttävämpää makua, jos olisit pysynyt hänen talossaan, ja että se tieto, jonka menetit, oli paljoa suurempi ja suloisempi kuin se, jonka voitit? Mutta "vapaus kehittää minun yksilöllisyyttäni!" Yksilöllisyytesi on Jumala sinulle antanut ja se riippuu sinun rodustasi; ja jos sinun yksilöllisyytesi on sellainen, että siitä kannattaa puhua, et sinä tarvitse vapautta. Sinä tarvitset vain pakopaikan, missä voit työskennellä, ja rauhaa ja valoa -- et mitään muuta -- siinä vain sinun ehdottomat tarpeesi; jos enempää vaadit, ei se suinkaan enää koske vapautta, vaan ohjausta, opetusta, nuhdetta ja osanottoa. Mutta ell'ei sinulla ole varsinaista yksilöllisyyttä, jos sinulta puuttuu todellista luonnetta tai ell'ei sinussa kuohu oikea pyrkimys, silloin tahdot sinä kyllä olla vapaa. Sinä alat aikaisin ja poikana sinä jo vaadit ollaksesi mies ja miehenä luulet sinä olevasi yhtä hyvä kuin kuka tahansa. Sinä valitset vapaasti syödäksesi, vapaasti juodaksesi, vapaasti kompastuaksesi ja kaatuaksesi ja lopulta vapaasti kirotaksesi itsesi ja kuollaksesi. Kuolema on ainoa todellinen vapaus, mikä on meille mahdollinen, ja se on täydellistä vapautta -- se on lupa jokaisen mädäntyvän ruumiin hiukkasen irtautua viereisistä hiukkasista ja pitää huolta vain itsestään. Sinä nimität sitä lihan "turmelukseksi"; mutta ennen kuin siihen tullaan, on koko vapaus samanlaista sielun turmelusta. Sinä vaadit ajatuksen vapautta; mutta ell'ei sinulla ole riittävää aihetta ajattelemiseen, ei sinulla myöskään ole ajattelemisen tarvetta; ja jos sinulla on riittävää aihetta, ei sinulla kuitenkaan ole tarvetta ajatella väärin. Vain yksi ajatus on sinulle mahdollinen, jos olet viisas, ja se on -- että vapautesi on geometrisessä suhteessa tyhmyyteesi.

"Mutta eikö meidän ole kiittäminen yksinomaan ajatuksenvapauttamme koko aikamme edistyksestä ja toiminnasta?" Jossakin määrin on meidän niistä -- siitä hyvästä, mikä meissä on -- kiittäminen useiden valheiden paljastamista ja pääsemistämme pahan pauloista. Mutta tästä ei meidän tule olla kiitollisia vapaudelle, vaan vapautumisellemme paheista ja julmista valtijoistamme. Jalot miehet ovat uskaltaneet ryhtyä tutkimaan valheita, joita oli kauvan julistettu, ei siksi, että nämä miehet olisivat olleet _vapaa_-ajattelijoita, vaan siksi, että he olivat niin rehellisiä ja syvällisiä ajattelijoita, ett'ei valhe enää voinut jäädä heiltä huomaamatta. Ajatuksen tai sen ilmaisujen supistaminen vainon avulla on luonnollisesti vain yksi muoto väkivaltaa, jota saattaa puolustaa tai ei, kuten kaikkea muutakin väkivaltaa, aina sen henkilön luonteen mukaan, jota se kohtaa, ja niiden jumalallisten ja ikuisten lakien mukaan, joihin se nojaa tai joita se loukkaa. Meidän ei pidä polttaa ihmistä elävältä vain siksi, että hän sanoo Atanasiuksen uskontunnustuksen loukkaavan kieli-opin sääntöjä, eikä anastaa piispalta hänen palkkaansa vain siksi, että joudumme hänen kanssaan väittelyssä tappiolle; mutta ei meidän myöskään tule sallia juopuneiden miesten hoilata kadulla öiseen aikaan. On paljon totta siinä Millin tutkielman osassa "Vapaudesta", joka käsittelee ajatuksen vapautta; useita tärkeitä totuuksia on siinä kauniisti esitetty, mutta monta, jotka ovat vähintäin yhtä tärkeitä, on jätetty pois, ja vaaka kallistuu sen tähden epätasaisesti. Sanan vapauden tulisi suuren kansan keskuudessa muodostua samanlaiseksi kuin sivistyneessä seurassa, missä kyllä vallitsee puhevapaus, mutta missä ei kirkuminen eikä reuhaaminen kävisi päinsä; tai samanlaiseksi kuin tavallisessa neuvoskunnassa missä kuunnellaan kuuntelemisen arvoisia miehiä sopivaan aikaan ja määrätyin rajoituksin. Se määrä vapautta, jonka sinä oikeuden ja kohtuuden mukaan voit luovuttaa sille tai tälle ihmisjoukolle, on tavallisesti kääntäin verrannollinen sen pyrkimykseen saada se; ja yleinen sivistys tai järjestykseen kutsuminen olisivat sangen usein paikallaan tässä meidän Englannissamme. Muutoin on vapauden hyviä vaikutuksia tai vahingollista höllyyttä punnitessa mahdotonta ratkaista, mikä johtuu rajoituksesta ja mikä johtuu hillittömyydestä tai missä on niiden oikea raja. Minä kiukustuin kerran pari kesää sitten varsin ankarasti Skotlannissa sen tähden, että Atholin herttua esti minut tutkimasta Glen Tiltin gneissi- ja liuskakivimuodostumia ajalla, joka olisi minulle paraiten sopinut; mutta lopulta minä ne kuitenkin näin ja kaikessa rauhassapa vielä, ja juuri tuosta estelystä, joka minua suututti, riippui todennäköisesti se seikka, että ne vielä olivat paikoillaan, ja ettei mikään roisto-osakeyhtiö ollut räjäyttänyt niitä ilmaan; jota vastoin Loch Katrinen ja Geneve-järven "vapaat" tiet ja lahdelmat on iki-ajoiksi halveksien sotkettu ja hävitetty, ei jonkun herttuan, vaan kymmenien tuhansien typeräin tyrannien toimesta.

Joku rovasti tai tuomiokapituli saattaa siis ehkä väärin määrätä minut maksamaan pari penceä sen tai tämän tuomiokirkon näkemisestä; -- mutta sinun vapaa roskajoukkosi repii tornit ja kaikki aivan minun kuuluvissani, enkä minä koskaan enää pääse näkemään mitään. Ja ell'en minä pääsekään rotkon graniittikerrostumille asti, tulee niiltä joka tapauksessa virta alas minun luokseni Garryyn, puhtaana ja iloisena; mutta Beddington Parkissa estää minua etenemästä jonkun rakennuskeinottelijan hiljattain pystytetty lauta-aitaus; ja kirkkaan Wandelin (Popen "sinisen läpikuultavan Wandelin"), jonka vesi on yhtä jumalallista kuin kastalialaisen lähteen, täyttää vapaa yleisö vanhoilla kenkärajoilla, inhoittavilla saviastianpalasilla ja tuhkalla.

102. Kaksikymmentä vuotta sitten ei ollut viehättävämpää alankomaamaisemaa koko Etelä-Englannissa tai vienon inhimillisen leimansa ja elämänsä takia liikuttavampaa näkyä maailmassa kuin seutu, joka välittömästi koskettaa Wandelin lähteitä ja sulkee piiriinsä Addingtonin matalan nummen ja Beddingtonin ja Carshaltonin kylät kaikkine lammikoineen ja virtoineen. Ei koskaan laulanut väsymättömin huulin kirkkaampi ja jumalallisempi vesi kädestä, "joka langettaa sateen taivaasta"; eivät loistaneet koskaan laitumet keväisin eloisampaa kukkaisuhkeutta; ei ilahuttanut koti ihanammin vaeltajan sydäntä rauhallisen ylpeällä iloisuudellaan, jota koetettiin kätkeä, mutta joka siitä huolimatta tuli täydelleen ilmi. Tienoot ovat nykyäänkin (1870) vielä yleisissä karkeammissa piirteissään melkein muuttamattomat; mutta täysissä tosissani väitän minä, ett'en ollut koskaan nähnyt mitään niin ankaran tragillisessa mielessä kaameaa -- en edes Pisan rämeillä -- en Campagnan haudoilla -- en Torcellon hiekkasaarten rannoilla -- kuin ne hitaasti silmiin hiipivät näyt, jotka veltto, välinpitämätön, eläimellinen huolimattomuus ja hoidon puute päästävät peittämään tämän viehättävän, jalon englantilaisen maiseman kauneutta; eikä olekaan minusta mikään herjaus eikä jumalattomuus, ei mikään järjetön väite eikä häpeällinen ajatus vastenmielisempi eikä kuohuttavampi, käyttäessäni parasta arvostelukykyäni sen ajatuksen ja tarkoituksen selvittämiseksi, kuin se inhoittava saastutus, joka on tullut näiden lähteiden osaksi niistä juovain ihmislaumain puolelta. Juuri siihen, missä kirkas vesi, värisevänä ja tahratonna kuin puhdas valo laskee Carshaltonin lammikkoon ja kaivaa itselleen säkenöivän uoman someroon läpi sulkamaisen ruohon, joka keinuu ja nuokkuu, levittäen kaikkialle syviä, läpikuultavan kirkkaita juoviaan, jotka ovat kuin sammaleenväriseen helopiihin juotettuja kalcedonikiviä ja joiden sekaan on sinne ja tänne siroiteltu valkeita vesileinikköjä tähdiksi; juuri siihen, missä ensimäiset ojanteet kuplivat ja solisevat, juuri siihen syytävät lähettyvillä asuvat ihmisheittiöt katujensa ja talojensa saastan; lokaläjänsä ja rupajätteensä ja vanhan metalliromunsa ja mädät vaaterääsynsä; sillä koska ei heillä ole kylliksi tarmoa viemään törkyään muualle tai säädyllisyydentuntoa tarpeeksi kaivamaan sen maahan, heittävät he sen virtaan levittämään myrkkyään, joka irtautuu ja kulkee kauvas kaikkiin niihin paikkoihin, joihin Jumalan tarkoitus oli tämän veden mukana lähettää iloa ja terveyttä. Ja pienessä lammikossa muutamien talojen takana etempänä kylässä, missä toinen lähde porisee, makaavat lähteen ja sen pienen sortuneen kanavan, jonka aikoja sitten kaivoivat ja viitoittivat lempeämmät kädet, rikkoutuneet kivet hajallaan, saastaisen, muurisavesta, kuonasta ja tiilenpalasista muodostuneen läjän alla, jota tuo kirkas vesi kuitenkin pitää pakostakin puhtaana; mutta se ei voi valloittaa kuollutta maata loitompaa, ja toisella puolen ahdistaa ja ympäröi lammikon maatuvaa reunaa inhoittava vaahto, ja niin muuttuu se vähitellen mustaksi liejurinteeksi vuosikausien laiskuuden tuloksena. Puoli tusinaa miehiä voisi kuitenkin yhdessä päivässä puhdistaa nämä lammikot ja istuttaa kukkia niiden rannoille, niin että jokainen kesäisen tuulen henkäys levittäisi virvoittavaa tuoksua ja että jokainen kuin Bethesdan lammikon enkelten liikuttama kimalteleva aalto olisi ihmisten ilmoille tullessaan täynnä parantavaa voimaa. Mutta sitä päivätyötä ei ole koskaan uhrattu eikä luullakseni koskaan uhratakaan; eikä koskaan enään ole ihmissydän iloitseva näistä englantilaisista vesilähteistä.

103. Tiedätkö, mitä on orjuus? Otaksu, että jonkun sivistyneen miehen ottaa joku Barbarian merirosvo vangiksi -- että hänet pakotetaan raatamaan peltotöissä, että hänet pannaan kahleisiin, että hänet ruoskien ajetaan työhön aamusta iltaan. Onko hän silti välttämättä orja? Ei suinkaan; hän on vain raa'asti kohdeltu vanki. On kuitenkin olemassa työtä, jota ei mikään Barbarian merirosvo saa häntä tekemään, sellaista työtä nimittäin, jota ei kunniallinen kristitty voi tehdä, ei tahdo tehdä, vaikka hän siitä sitten kärsisi kuoleman. Hänet sidottakoon ja häntä suomittakoon, mutta hän on kuullut puhuttavan eräästä henkilöstä, joka muinoin myös sidottiin ja jota myös suomittiin, mutta joka siitä huolimatta ei ollut orja. Hän ei siis ole orja pienimmässäkään määrässä. Mutta otaksuppas, että hän ryhtyy merirosvon palvelukseen ja asianomaista korvausta vastaan pinnistelee merirosvon airoissa, miten on silloin asian laita? Otaksu vielä, että hän soveliaasta maksusta kavaltaa vankitoverinsa ja että hän itse ryhtyy ruoskaa heiluttamaan sen sijaan että saisi sen lyöntejä maistaa -- muuttuu piiskuriksi afrikalaisen käskystä, oltuaan ennen piiskattava -- miten on silloin asianlaita? Kaikista typeristä harhaluuloista, joita meidän "yleinen mielipiteemme" suosii, luulen minä typerimmän olevan juuri sen, että orjuutta ei enää muka olisi lainkaan olemassa, jos siitä saa hyvän palkan! Kun itse asiassa juuri se seikka, että siitä maksetaan, tekee sen täydelliseksi. Miehen, jonka toinen on myynyt, tarvitsee olla vain puoliksi orja tai ei ensinkään; mutta mies, joka on itse myynyt itsensä! Hän on juuri oikea orja.

104. Me olemme tyhmiä, anteeksiantamattoman tyhmiä, puhuessamme toisen sukupuolen "paremmuudesta" toisen edellä, ikäänkuin niitä voitaisiin verrata moisissa suhteissa. Toisella on sitä, mitä toiselta puuttuu; toinen täydentää toista, ja sitä täydentää toinen; ne eivät ole missään kohdassa toistensa kaltaisia, ja molempain onni ja täydellisyys on siinä, että toinen pyytää ja saa toiselta, mitä vain tuo toinen voi antaa.

Niiden erilaiset luonteet ovat lyhyesti seuraavat. Miehen voima on toimelias, eteenpäinpyrkivä, suojeleva. Hän on oleellisesti tekijä, luoja, keksijä, puolustaja. Hänen älynlahjansa soveltuvat ajatteluun ja kekseliäisyyteen; hänen tarmonsa seikkailuun, sotaan ja valloitukseen, missä sota on oikeutettu ja valloitus välttämätön. Mutta naisen voima tarkoittaa hallitsemista, eikä taistelemista -- eivätkä hänen järjenlahjansa sovellu kekseliäisyyteen eikä luomiseen, vaan lempeään järjestelyyn, ohjaukseen ja päättämiseen. Hän näkee esineiden ominaisuudet, niiden vaatimukset ja niiden paikan. Hänen suurena tehtävänään on jakaa palkinnot: hän ei antaudu taisteluun, mutta hän määrää erehtymättä taistelun seppeleen. Velvollisuutensa ja asemansa suojelevat häntä kaikelta vaaralta ja kiusaukselta. Miehen täytyy ankarassa kamppailussaan ulkona maailmalla alistua kaikkiin vaaroihin ja koettelemuksiin; hänen täytyy taipua epä-onnistuneihin yrityksiin, hänen täytyy kärsiä vääryyttä ja tehdä väistämättömiä erehdyksiä; usein on hänen pakko saada haavoja ja joutua tappiolle; usein johdetaan häntä harhaan, mutta _aina_ täytyy hänen karaistua. Kaikesta tästä suojelee hän kuitenkin naista; hänen taloonsa, jota nainen hoitaa, ei pidä, ell'ei nainen itse ole siihen syypää, minkään vaaran, minkään kiusauksen, minkään erehdyksen tai loukkauksen aiheen tunkeutuman. Siinä on kodin oikea olemus, että se on rauhan paikka; ei vain suoja kaikkea vääryyttä, vaan myös kaikkea pelkoa, kaikkea epäilystä ja kaikkea riitaa vastaan. Ellei koti ole tätä, ei se ole koti; jos ulko-elämän levottomuus tunkeutuu sinne ja jos mies tai vaimo päästää ulkomaailman vaihtelevan, tuntemattoman, tylyn tai vihamielisen seuran astumaan sen kynnyksen yli, lakkaa se olemasta koti; siitä tulee silloin vain tuon ulkomaailman osa, jonka suojaksi sinä olet nostanut katon ja jonne sinä olet tulen sytyttänyt. Mutta mikäli koti on pyhä paikka, Vestan temppeli, sydämen temppeli, perheen jumalien vartioima, jumalien, joiden kasvojen eteen ei kenenkään pidä astuman, jota ne eivät voi rakastavasti ottaa vastaan -- mikäli koti on tätä, ja mikäli katto ja tuli ovat vain jalomman varjon ja jalomman valon esikuvia -- varjon kuin kallion polttavassa erämaassa ja valon kuin majakan myrskyisen meren rannalla -- sikäli ansaitsee se kodin nimen ja kohottaa kodin kunniaa.

Ja minne oikea vaimo tuleekaan, kaikkialla on tämä koti aina hänen ympärillään. Vaikkapa vain tähdet kiiluisivat hänen päänsä päällä; vaikkapa vain kiiltomato öisenkylmässä ruohossa olisi ainoa tuli hänen jalkojensa juuressa; on koti sittenkin siellä, missä hän on; ja jalon naisen koti avautuu laajalle hänen ympärilleen, ihanampana kuin koti, jonka katto olisi seeteriä ja jonka seiniä purppura koristaisi, ja se levittää rauhoittavaa valoaan kauvas niillekin, joilla ei muutoin kotia ole.

105. Jumalan tarkoitus miehen ja naisen suhteen oli, että he olisivat täysin jaloja ja kauniita toistensa silmissä. Se puku on oikea, joka heidät sellaisiksi tekee. Paras puku on se, joka on kaunis jalojen ja viisaiden ihmisten silmissä.

Oikea puku on sentähden se, joka soveltuu kantajansa asemaan elämässä ja siihen työhön, joka hänen on siinä suoritettava, mutta joka lisäksi on miellyttävä -- vaatettava -- kestävä -- terveellinen -- ja mukava, jopa komeakin tarpeen vaatiessa; mutta _aina_ niin kaunis kuin mahdollista.

Oikea puku on siis vahva -- yksinkertainen -- säteilevän puhdas -- huolellisesti sovitettu -- huolellisesti pidetty.

Halpa puku, joka on ostettu vain halpuutensa takia, ja kallis puku, joka on ostettu vain kalleutensa takia, ovat _molemmat_ inhoittavia. Oikea puku ostetaan sen arvon takia ja sen täydestä arvosta, ja se ostetaan vain tarvittaessa.

Kaunis puku on etupäässä kaunis väriltään -- osiensa sopusoinnulta -- ja tavalta, jolla se on sovitettu päälle ja jolla sitä kannetaan. Ei missään ilmene niin selvästi mielen jalous kuin tavassa kantaa yksinkertaista pukua.

Koristukset, joihin sisältyy kuvioita, kuten koruompelusta j.n.e., ja jotka ovat _kokonaan käsin_ valmistetut, ovat erinomaisen toivottavia kaikkien luokkien, halvimman maatyöntekijänkin, juhlapukuihin.

Viisaasti valittu ja aina pidettävä kansallispuku ei ole ainoastaan suotava, vaan jopa suorastaan välttämätönkin jokaisessa oikeassa kansallisessa yhteiskunnassa. On suurta hulluutta ja vielä suurempi rikos totella muotia; mutta vähitellen sukeutuvat vaateparren muutokset seuraavat hyvällä syyllä terveellistä kansallista kehitystä.

Puku, jota pidetään vain turhamaisuudesta tai jota kateus saattaa haluamaan, on itsessään yhtä suuri paha kuin kaikki muukin, jota käytetään väärin samalla tavalla. Naisen pitäisi vakavasti pyrkimän kauniiksi, yhtä hyvin kuin hänen pitäisi pyrkimän älykkääksi; hänen pitäisi harkitseman pukuaan yhtä tarkkaan kuin sanojaan; mutta jos edellistä pidetään ja jälkimäiset lausutaan turhamaisuudesta ja ylpeydestä, ovat ne molemmat yhtä rikollisia.

106. Me olemme yleensä sitä mieltä, että miehen velvollisuudet kuuluvat julkiselle, naisen taas yksityiselle elämälle. Mutta asian laita ei ole lainkaan niin. Miehellä on oma henkilökohtainen toimensa tai tehtävänsä, joka koskee hänen kotiaan, ja sen lisäksi julkinen toimi tai tehtävä, joka on edellisen avartumus ja joka koskee valtiota. Samaten on naisella oma henkilökohtainen toimensa tai tehtävänsä, joka koskee hänen kotiansa, ja julkinen toimi tai tehtävä, joka samaten on edellisen avartumus.

Miehen velvollisuutena kotiaan kohtaan on, kuten jo ylempänä viittasimme, tukea sen elämää ja menestystä ja puolustaa sitä; naisen toimena on pitää huolta sen järjestyksestä, hempeydestä ja sulosta.

Avarra nämä molemmat tehtävät. Miehelle yhteiskunnan jäsenenä kuuluva velvollisuus on osaltaan auttaa valtion elämää ja kestävyyttä, menestystä ja puolustusta. Naiselle yhteiskunnan jäsenenä kuuluva velvollisuus on osaltaan auttaa valtion järjestystä, levittää siihen kodikkaisuutta ja sulostuttaa sitä.

Mikä on miehen tehtävänä omalla ovellaan, jota hänen tulee tarpeen vaatiessa puolustaa loukkaukselta ja ryöstöltä, sama tulee olla hänen tehtävänsä ei suinkaan pienemmässä, vaan vieläpä laveammassa mitassa maansa rajalla; ja täyttääkseen siellä tämän tärkeämmän velvollisuutensa, täytyy hänen, jos niin tarvitaan, jättää kotinsakin hävityksen saaliiksi.

Mitä naisen samalla tavoin tulee olla kodin seinien sisäpuolella: järjestyksen keskipisteenä, surujen hoivaajana ja kauneuden kuvastimena, sitä tulee hänen myös olla omaa kynnystään tuonnempana, siellä, missä järjestystä on vaikeampi pitää pystyssä, missä surut ovat suuremmat ja missä rakkaus on harvinaisempi.

Ja niinkuin ihmissydämessä aina on vaistomainen taipumus kaikkiin sen todellisiin velvollisuuksiin, -- taipumus, jota sinä et voi tukahuttaa, vain väärentää tai turmella, jos sinä käännät sen pois oikeasta päämäärästään; -- niin kuin siellä on voimakas rakkaudenvaisto, joka oikein hoidettuna pitää pystyssä kaiken, mikä on pyhää elämässä, mutta joka väärään vietynä sitä kaataa, ja jonka _täytyy_ tehdä niin tai näin; -- niin on myös ihmissydämessä sammuttamaton vaisto, vallanrakkaus, joka oikeaan ohjattuna pitää pystyssä lain ja elämän koko ylevyyden, mutta joka harhaan johdettuna hävittää ne molemmat.

Jumala laski sen juuret syvälle miehen ja naisen sydämen sisimpään, ja Jumala sitä siellä elättääkin. Yhtä turhaa kuin vaaraakin on moittia tai yrittää kukistaa vallanhalua! -- Taivaan tähden ja ihmisten tähden, halua valtaa niin paljon kuin vain jaksat. Mutta _mitä_ valtaa? Siinä on koko kysymys. Hävittämisen valtaako? Jalopeuran käpälääkö vaiko lohikäärmeen myrkyllistä henkäystä? Ei niitä. Parantamisen, vapahtamisen, ohjaamisen ja varjelemisen valtaa. Valtikan ja kilven valtaa; kuninkaallisen käden valtaa, joka parantaa koskettaessaan -- joka vangitsee vihollisen ja päästää vangin; valta-istuinta, joka kohoaa oikeuden kalliolta ja jolta astutaan alas vain laupeuden portaita. Ettekö tahdo yrittää saada sellaista valtaa ja nousta sellaiselle valtaistuimelle, ettekö tahdo lakata olemasta vaimoja ja tulla kuningattariksi?

107. "Rauhan ruhtinas." Huomaa tämä nimi. Kun kuninkaat hallitsevat tässä nimessä ja maan ylimykset ja tuomarit, saavat he myöskin sen vallan kukin omalla ahtaalla alueellaan ja siinä määrässä kuin on kuolevaisille suotu. Ei ole muita hallitsijoita; muu hallitus kuin heidän on vain epähallitusta; mutta ne, jotka tosiaan hallitsevat "Dei gratia", ovat kaikki rauhanruhtinaita ja rauhan ruhtinattaria. Ei synny sotaa maailmassa, ei tapahdu pienintäkään vääryyttä, teidän, naisten, olematta niistä edesvastuussa; ei niin, että te olisitte ne aiheuttaneet, vaan siksi, ett'ette ole niitä estäneet. Miehet ovat luonnostaan taisteluun taipuvaisia; he haluavat taistella minkä asian puolesta tahansa tai sitten ilman asiaakin. Mutta teidän tehtävänänne on valita heidän asiansa ja kieltää taistelu siinä, missä ei mitään syytä siihen ole. Ei ole maan päällä sitä kärsimystä, sitä vääryyttä, sitä kurjuutta, josta te ette kantaisi syytä. Miehet voivat sietää moista, mutta teidän ei tule sitä sallia. Miehet tallatkoot sen säälimättä temmellyksensä jalkoihin; mutta miehet ovat heikkoja säälissä, ja heidän toivonsa on surkastunut; vain te voitte tuntea tuskan syvyydet ja löytää keinon sen parantamiseksi. Mutta yrittämättä tehdä kaikkea tätä, käännytte te siitä pois; te sulkeudutte puistojenne muurien ja puutarhojenne porttien taakse; ja te tyydytte tietämään, että niiden tuolla puolen on kokonainen maailma erämaata -- maailma salaisuuksia, joihin te ette uskalla tunkeutua, ja kärsimyksiä, joihin te ette uskalla katsahtaa.