Part 13

Ensimäisenä ehtona, jotta kasvatuksesta olisi hyötyä, on selvään havaita, ett'ei kasvatus suinkaan ole keino päästä eteenpäin maailmassa, vaan keino tyytyväisenä pysyä siinä kerran saavuttamallaan paikalla; ja valtion antaman kasvatuksen ensimäisten alkeiden tulisi samoin eritotenkin pitää silmällä kunkin luokan saamaa hyötyä henkilöistä, jotka muodostavat valtion. Alimmasta ylimpään luokkaan asti tulisi jokainen tällä saarella syntynyt lapsi laillisesti velvoittaa oppimaan inhimillisen kasvatuksen yleiset perusteet, ja hänet tulisi kastaa -- ei muutamilla otsalle pirskoitetuilla vesipisaroilla -- vaan taivaallisen viisauden ja maallisen voiman pilvessä ja meressä.

Tämän valtion huoltaman yleisen kasvatuksen perusteet olisivat lyhyesti seuraavat:

Ensiksi. -- Ruumis pitää nuoruudessa tehtämän niin kauniiksi ja täydelliseksi kuin mahdollista, kokonaan riippumatta muista tarkoitusperistä. Jos sinä sitten haluat panna elävän olennon toimiin, jotka heikontaisivat sen ruumista ja lyhentäisivät sen elämää, niin sanon minä ensiksi, että sinun olisi parasta jättää moiset toimet sikseen; mutta jos sinä välttämättä haluat saada ne suoritetuiksi, niin anna ainakin tuon elävän olennon, jonka aijot tappaa, sitä ennen saavuttaa täysi ruumiillinen voimansa ja maistaa nuoruuden riemua ja kehittää sen kauneutta. Sitten voit myrkyttää hänet, jos niin haluat. Taloudelliselta kannalta on tämä järjestelmä viisaampi, sillä hänestä lähtee nyt henki hitaammin kuin jos sinä olisit alkanut jo hänen nuorena ollessaan; ja sinä saat suoritetuksi suuremman määrän työtä, joka monin kerroin korvaa hänen harjoittamisensa kulut.

Opettakaa siis ensiksi terveyden lait ja ne ruumiinharjoitukset, joita ne vaativat; ja siksi tulee teidän koulujenne sijaita ulkona raittiin maaseudun puhtaassa ilmassa, ja niillä tulee olla ympärillään avaroita alueita vapaasti käytettävänään. Ratsastaminen, juoksu ja henkilökohtaiset harjoitukset, joissa rehellisesti hyökätään ja puolustaudutaan, samaten kuin soitanto muodostaisivat pää-osat tässä ruumiin kasvatuksessa.

Lähinnä näitä ruumiinharjoituksia tulee opettaa ne kaksi ominaisuutta, jotka antavat sielulle sen sulon, nimittäin kunnioitus ja sääli. Niitä ei tosin voida kirjaimellisesti "opettaa", sillä ne ovat synnynnäisiä jokaiselle luonnostaan hyvälle ihmiselle, mutta niitä pitää kehittää, aivan samoin kuin ruumiin voimaa täytyy kehittää huolellisin ja herkeämättömin harjoituksin. Minä en ole koskaan voinut ymmärtää, miksi Goethe -- "Wilhelm Meisterissa" esittämässään kasvatussuunnitelmassa -- sanoo, ettei kunnioitus ole synnynnäistä, vaan että se on opittava ulkoapäin; minusta nähden on kunnioitus niin väkevä ihmishengen ominaisuus, että ell'ei ihmisillä ole muuta kunnioitettavaa, niin palvovat ne jotakin hullua tai kiveä tai kasvia. [Alituisesti saarnaamalla sitä vastaan voidaan kunnioitus tukahuttaa ja kiihoittaa julkeus huippuunsa, mutta vaistoa ei voida milloinkaan kokonaan hävittää.] Mutta kunnioituksen oikea opettaminen tarkoittaa sen kohdistamista oikeihin henkilöihin ja esineihin ennen kaikkea asettamalla nuorison opettajiksi henkilöitä, joita sen täytyy rakastaa ja kunnioittaa; sitten kokoamalla sen hyväksi menneiden aikain historiasta kaikki, mitä on ollut arvokkainta ihmistoiminnassa ja ihmistunteissa, ja aina kiinnittämällä sen huomiota moisiin esikuviin ja tekemällä niistä sen kilvoittelun etevin päämaali, ja lopuksi antamalla sen, mikäli se saattaa tapahtua, oikeudenmukaisesti tuntea, kuinka mitättömiä sen oma voima ja tieto ovat siihen verrattuina, mitä muut ovat kyenneet suorittamaan.

Sääliä pitää toiselta puolen pääasiallisesti opetettaman tekemällä siitä rohkeuden vertainen kunnia-asia ja suomalla sille yhtä suurta arvoa, koska se itse asiassa onkin rohkeuden lisä ja todiste, niin että koulun kirjoittamattomassa laissa pidetään yhtä häpeällisenä julmuutta kuin pelkurimaisuuttakin. Miehelle sopimattomaksi rikokseksi pitää leimattaman heikommalle olennolle saatettu tuska, ja jokaista tilaisuutta pitää käytettämän nuorison totuttamiseksi velvollisuutensa mukaisesti antamaan käytännöllistä apua, ja sen tutustuttamiseksi niihin todellisiin suruihin ja onnettomuuksiin, joita niiden on niin vaikea käsittää, jotka riemuiten astuvat elämään, kärsimyksistä mitään tietämättä.

Kunnioitusta ja sääliä tulee meidän siis ennen kaikkea opettaa, ja näiden ominaisuuksien lisäksi, ikäänkuin niiden siteeksi ja vartijaksi, totuutta henkeen ja puheeseen, ajatuksiin ja mielipiteisiin. Totuutta, vakavaa ja syvää totuutta, pitää tavoiteltaman kuin aarretta ja varjeltaman kuin ruunua.

Tällainen totuuden teroittaminen, niin että se lopulta muuttuu tavaksi, on opettajan tärkeimpiä tehtäviä; ja sen pitää sisältymän kaikkiin kasvatuksen osiin. Ensiksikin täytyy teidän totuttaa lapsenne noudattamaan suurta tarkkuutta kaikissa esittämissään selonteoissa; se on nimittäin sekä kunnianasia että kieliharjoitus ja saattaa heidät kilpailemaan, ken totuuden paraiten puhuisi, katsoen sekä itse siihen tapahtumaan, joka heillä on kerrottavanaan tai esitettävänään, niin ett'eivät he salaa eivätkä liioittele mitään, että heidän käyttämiensä sanojen täsmällisyyteen; ja täten tekevät he totuuden täydellisen kielen koetuskiveksi -- mikä se itse asiassa onkin -- ja antavat siveellisen tarkoituksen voiman sanojen huolittelulle ja taiteelle, minkä jälkeen he sovittavat tämän tarkkuuden myös ajatuksen ja havainnon kaikkiin tapoihin, niin että he aina _ajattelevat_ asiat ja esineet sellaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat ja _näkevät_ ne sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mikäli se on meidän vallassamme. Ja paljon on meidän vallassamme, sillä kaikki väärät ajatukset ja kaikki väärät huomiot johtuvat etupäässä siitä, että me ajattelemme sellaista, mikä ei meitä koske ja katselemme sellaista mitä meidän tekee mieli nähdä, sellaisen asemasta, mitä meidän tulisi nähdä.

"Älä puhu muusta kuin siitä, minkä tunnet; älä ajattele muuta kuin sitä, mitä sinulla on edellytyksiä ajatella oikein; äläkä katsele vain sellaista, josta pidät, jos on muutakin nähtävänä": tämä on se oppi, joka on painettava nuorisomme mieliin, ja etupäässä meidän oman esimerkkimme ja itsehillintämme avulla. Älä milloinkaan opeta lapselle sellaista, mistä et itse ole varma; ja ennen kaikkea, jos sinä pyrit sen aivan nuorena ollessa painamaan jotakin sen mieleen, jotta nuoruuden herkkyys ja varhainen yhdistämiskyky sen sinne sitoisivat irroittamattomaksi, niin hanki ensin varmuus siitä, ett'et vain valhetta siten pyhittäisi. On aina olemassa enemmän ehdotonta, riidatonta tietoa kuin lapsi voi sen kyvyille soveltuvana oppia, ja siksi ei ole välttämätöntä opettaa sille mitään epäiltävää. On parempi sen jäädä tietämättömäksi tuhansista totuuksista kuin että yksikään valhe pääsee juurtumaan sen sydämeen.

Tästä ja monista muista syistä tulee kasvatuksen pää-asiallisimpina aineina lähinnä historiaa olla luonnontieteet ja matematiikka; mutta näihin opinnoihin katsoen tulee teidän jakaa koulunne kolmeen ryhmään: yksi lapsille, jotka todennäköisesti ovat tuomitut elämään kaupungeissa, yksi lapsille, jotka tulevat elämään maalla ja yksi niille, jotka tulevat elämään merellä; näille viimeksimainituille aijottujen koulujen tulee luonnollisesti aina sijaita rannikolla. Lapsille, joiden elämä tulee kulumaan kaupungeissa, tulee opetusaineina, mikäli heidän taipumuksensa ja lahjansa sallivat, olla matematiikka ja taiteet; lapsille, jotka tulevat elämään maalla, pitää aineina oleman lintujen, hyönteisten ja kasvien luonnonhistoria ynnä maanviljelys käytännöllisesti opittuna; ja merimiehiksi varttuville lapsille tulee aineiden olla fysillinen maantiede, tähtitiede sekä merikalojen ja merilintujen luonnonhistoria.

94. Rikosta ei voida estää rangaistuksella; se on aina keksivä jonkun rankaisemattoman, paljastumattoman muodon tai ilmauksen. Rikosta voidaan varmasti ehkäistä vain siten, ett'ei kukaan ihminen pääse kasvamaan rikokselliseksi; -- hävittämällä _tahdon_ syntiin, eikä vain sitä rankaisemalla sitten kun synti on tehty. Rikokset, suuret ja pienet, voidaan varmasti ehkäistä vain kasvatuksella -- ei yksin järjen kasvatuksella, joka monissa ihmisissä menee aivan hukkaan, toisissa vaikuttaen vahingollisesti, vaan sydämen kasvatuksella, joka on yhtä hyvä ja yhtä tarpeellinen kaikille.

95. Milloin luulette lapsen kasvatuksen alkavan? Kuuden kuukauden vanhana voi se vastata hymyyn hymyllä ja kärsimättömyyteen kärsimättömyydellä. Se osaa tehdä huomioita, nauttia ja kärsiä syvästi ja jossain määrin tajunnallisestikin. Luuletteko ehkä, ett'ei se huomaa mitään eroitusta siinä, vallitseeko oivallinen järjestys kodissa ja onko kaikki siellä tyyntä ja hiljaista, ovatko sen isän ja äidin kasvot rauhalliset, onko sen korva tottunut heidän lempeisiin ääniinsä ja puhuttelevatko vieraatkin sitä ystävällisesti; vai heittelevätkö sitä sylistä syliin kovat ja välinpitämättömät tai turhamieliset ihmiset rappeutuneen talouden synkässä ympäristössä tai riehakkaan kodin meluavassa hälinässä? Siveelliset taipumukset määrätään, siitä ei voi olla epäilystä, etupäässä juuri näinä ensimäisinä mykkinä vuosina. Erikoisesti luulen minä puolestani, että tyyneys ja rauha ja sellaisten esineiden poistaminen, jotka huvittamalla lasta voivat vähentää sen tarkkaavaisuutta, niin että se häiriintymättä voi kiinnittää huomionsa pienimpiinkin näkyviin esineihin ympärillään, ovat suuressa määrin omiansa muodostamaan osan sen parasta ajatusvoimaa.

96. Väistämättömänä lakina meidän heikolle inhimilliselle luonnollemme on, että taivas pakottaa sen ehdottomasti varhaisimman nuoruutensa kehitysaikana käyttämään mielikuvitustaan yhtä paljon kuin keuhkojaan ja sääriään; -- että sen on pakko kehittää keksimiskykyään kuten linnun siipiään; -- ett'ei minkään lahjoittamasi leikkikalun tuottama ilo voita sitä iloa, jonka lapset tuntevat kuvitellessaan olemattomia; eivätkä opettavimmatkaan tarinat, joita sinä saatat sepittää heille maailman ihmeistä, milloinkaan saavuta sitä mielenkiintoa, joka sisältyy lahjakkaan lapsen itsensä laatimaan kertomukseen ruusunlehden haaksirikosta puron pyörteissä.

Erään ihmeellisimpiä todistuksia lapsen tarpeesta saada kehittää keksimis- ja uskomiskykyään -- sen _besoin de croire_, joka käy sen _besoin d'aimer'in_ edellä -- näet sinä siinä tavassa, millä sinä hävität niiden mielestä jonkun leikkikalun elävyyden antamalla sen noudattaa liian läheltä todellista elämää. Et koskaan näe lapsen valitsevan suosikikseen koneellista rottaa, joka osaa vipeltää yli lattian, tai villakoiraa, joka haukkuu -- tai taitoniekkaa, joka hyppii terästangoilla. Lapsi rakastuu liikkumattomaan esineeseen, rumaan esineeseen, usein myös sellaiseen esineeseen, joka meistä näyttää kokonaan turhanpäiväiseltä. Pieni serkkuni Lilly otti eräänä päivänä nukekseen puunpätkän, jonka päässä oli pyöreä oksa, -- hoiteli sitä mitä huolellisimmin en tiedä kuinka monen sairauden aikana, ja siinä erikoisen tärkeässä tilaisuudessa, jolloin nukelle oli tehtävä uusi yöpuku, taivutti hän äitinsä pään lähemmäksi, uskoakseen hänelle kainosti kuiskaten seuraavaa: "Äiti, ehkä on parasta, ett'ei tehdä lainkaan hihoja, koska ei Bibseyllä ole käsiä, eikä se sentähden niistä pitäisi."

97. Älä luule voivasi tehdä tyttöä viehättäväksi tekemättä häntä onnelliseksi. Sinä et voi millään tavalla muuttaa hyvän tytön luontoa -- sinä et voi millään tavalla tukahuttaa niitä vaistoja, jotka kutsuvat häntä rakkauteen ja ponnistuksiin -- ilman että se lähtemättömin kirjaimin kaivertuu hänen kasvoihinsa ja tuo niihin kovuuden, joka on sitäkin tuskallisempi nähdä, kun se ryöstää kirkkauden viattomuuden silmistä ja sulouden hyveen otsalta.

Naisellisten kasvojen täydellinen sulous voi johtua ainoastaan siitä ylevästä rauhasta, joka perustuu onnelliseen ja hyödylliseen elämään -- hempeäin muistojen täyttämään, ja tämän rauhan yhtymisestä siihen vieläkin ylevämpään lapsellisuuteen, joka on yhä täynnä luottamusta ja lupausta; -- joka samalla kainona ja iloisena aina herättää toivon yhä paremmista voitoista ja saavutuksista. Siellä ei ole vanhuutta, missä tämä lupaus on vielä säilynyt.

Sinun velvollisuutesi on siis ensiksi kehittää hänen ruumiillista olemustaan, ja sitten, mikäli hänen vahvistuvat voimansa sallivat, täyttää ja kasvattaa hänen sieluansa kaikella sillä tiedolla ja kaikilla niillä ajatuksilla, jotka ovat omiansa tukemaan hänen luonnollista oikeudentunnettaan ja jalostamaan hänen luonnollista rakkaudenvaistoaan.

Kaikkea sellaista tietoa on hänelle annettava, joka tekee hänet kykeneväksi ymmärtämään, jopa avustamaankin miesten työtä; mutta sitä ei ole annettava vain paljaana tietona, -- ei niin kuin olisi se tai voisi olla hänelle oppi-aineena, vaan ainoastaan opastuksena tunteelle ja arvostelulle. Hänen ylpeytensä tai täydellisyytensä päämääränä ei sillä seikalla sellaisenaan ole mitään merkitystä, osaako hän useita kieliä vaiko vain yhtä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän osaa olla hyväntahtoinen muukalaista kohtaan ja että hän ymmärtää vieraan kielen kauneuden. Ei merkitse mitään hänen omaan arvoonsa tai hänen omaan arvokkaisuuteensa nähden, tunteeko hän tätä tai tuota tiedettä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän on hankkinut itselleen tavan ajatella oikein, että hän tajuaa luonnonlakien tarkoituksen, väistämättömyyden ja rakkauden ja että hän voi seurata ainakin yhden tieteellisen tutkimusalan polkuja aina sen nöyryyden laakson kynnykselle asti, jonne vain viisaimmat ja jaloimmat miehet pääsevät, tunnustaen ijäti olevansa vain lapsia, jotka poimivat kiviä rajattomalta rannalta. Ei merkitse paljoa, kuinka monen kaupungin aseman hän tuntee tai kuinka monen tapahtuman vuosiluvusta tai kuinka monen kuuluisan henkilön nimestä hän on selvillä -- ei ole lainkaan kasvatuksen tarkoituksena tehdä naisesta hakemistokirjaa; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän oppii koko olemuksellaan tunkeutumaan siihen historian kohtaan, jota hän lukee, eloisasti ja voimakkaasti toistamaan sen tapahtumat omassa kirkkaassa mielikuvituksessaan, tarkalla vaistollaan tajuamaan sen kiihkeät kohtaukset ja näytelmälliset suhteet, jotka historiankirjoittaja liian usein himmentää omilla mietelmillään ja rikkoo omilla järjestelyillään; hänen tulee havaita jumalallisen palkinnon salattu tasapuolisuus ja läpi pimeydenkin nähdä sen tulikutomuksen kohtalokkaat langat, jotka sitovat hairahduksen sovitukseen. Mutta ennen kaikkea tulee hänen oppia avartamaan tunne-alttiutensa rajoja, kunnioittaen sitä historiaa, joka ikuisiksi ajoiksi muodostuu sen silmänräpäyksen kiitäessä ohi, missä hän itse rauhassa elää, ja sitä nykyistä onnettomuutta, jota, jos hän vain oikein siitä huolehtisi, ei enään senjälkeen esiintyisi. Hänen pitäisi kuvitella, mitä vaikutusta sillä saattaisi olla hänen ajatuksiinsa ja käyttäytymiseensä, jos hänet joka päivä asetettaisiin katselemaan kärsimyksiä, jotka eivät sen takia ole vähemmän todellisia, että ne ovat kätkettyjä hänen katseiltansa. Hänen tulisi edes joten kuten oppia näkemään sen pienen maailman mitättömyys, missä hän elää ja rakastaa, verrattuna siihen maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa; -- ja juhlallisesti tulisi häntä opettaa pyrkimään siihen, ett'eivät hänen hurskaat ajatuksensa olisi heikkoja niiden seikkojen lukuun nähden, jotka niihin sisältyvät, tai ett'ei hänen rukouksensa olisi veltompi silloin kun hän pyytää hetkellistä lievitystä puolisonsa tai lapsensa tuskiin, kuin silloinkaan kun hän rukoilee niiden monien puolesta, joilla ei ole ketään rakastavaa olentoa hoivanaan ja "kaikkien niiden puolesta, jotka ovat epätoivossa ja raskautetut".

98. Huolimatta kaikesta siitä ulkokultaisuudesta, johon julmat, typerät tai kavalat ihmiset tekevät itsensä vikapäiksi alituisesti puhuessaan "velvollisuudesta tyytyä siihen osaan, jonka Kaitselmus on kullekin määrännyt", on sentään hitunen syvintä ja pyhintä totuutta tässä sanassa, ja siitä saa se sen voiman, joka sillä vieläkin on, vaikka sitä lakkaamatta hokevatkin säälimättömät ja ymmärtämättömät huulet ja vaikka sen kätkevätkin syvyyksiinsä epäilevät ja katkeroituneet sydämet.

Ell'ei tosiaankaan tehtäisi vähintäkään yritystä heidän varhaisimman kasvatuksensa aikana määritellä, mihin toimiin kansan nuorukaisista kukin yksilöllisesti soveltuu, tai ell'ei lainkaan huolittaisi asettaa niitä, jotka eittämättömästi ovat osoittaneet kykyä erikoisiin tehtäviin, niille paikoille, jotka he parhaiten voivat täyttää -- niin silloin olisi mitä julkeimpia ja hävyttömimpiä tapoja, millä voidaan Jumalan nimeä väärin käyttää, sanoa hurjan kilpailun ja taistelun aikaansaamaa yhteiskunnallisen järjestyksen ja elämän surkeata sekamelskaa Kaitselmuksen työksi. Mutta jos oikealla hetkellä vakavasti yritetään hankkia nuorisolle, sen kykyjen mukaan, työtä, johon se parhaiten soveltuu, luulen minä lopulta sen järjestelmän osoittautuvan parhaaksi, joka vähiten herättää ajatuksia yhteiskunta-elämän tulevasta tavattomasta edistyksestä.

Edistyksen oikea tarkoitus, jota ei ihmisten voiman ja onnen nimessä voida kieltää, ei ole korkeampien asemien ja arvojen valloittamiseksi käydyn taistelun telmeessä ja levottomuudessa, vaan siinä, että asteettain parannetaan keinoja sen elämän tarkoituksen täyttämiseksi, jonka olemme valinneet tai jonka olosuhteet ovat meille määränneet. Minä luulen sentähden, ett'ei työmiehen kunnianhimon päämääränä pitäisi oleman mestariksi pääseminen, vaan jokapäiväinen yhä hienostuneemman ja yhä esikuvallisemman taitavuuden hankkiminen omassa ammatissaan, palkkansa säästeliäs käyttäminen, niin että hän vähitellen rikastuttaisi ja somistaisi kotiansa yhä valikoidumpaan, vankempaan ja mukavampaan suuntaan, ja että hän kykenisi varaamaan onnellisen vanhuutensa täydelliseksi turvaksi summan, joka tekisi hänet riippumattomaksi vain sairaille ja rutiköyhille tarkoitetusta avusta, ja joka myös riittäisi auttamaan hänen lapsiaan sellaiseen asemaan elämässä, mikä vastaisi hänen omaa asemaansa. Ell'ei hänen palkkansa riitä kaikkeen tähän, on se suhteettoman pieni; mutta jos se on saavuttanut tämän oikeudenmukaisen korkeuden, en minä luule hänen ajautuvan, tulojen mahdollisesti kasvaessa suotuisten liike-olojen vallitessa tai jakamalla voiton mestarinsa kanssa, kuumeenomaiseen toimintaan elinehtojensa täydelliseksi muuttamiseksi ja ryhtyvän melkein välttämättömänä seurauksena edellisestä viettämään päiviänsä tuskallisessa tyytymättömyydessä oloihinsa ja lohduttomassa jokapäiväisen elämänsä halveksunnassa, koska ei mikään tuleva menestys voisi korvata hänelle kaikkea tätä. Minä pysyn tässä uskossani sitäkin suuremmalla syyllä, kun, vaikka otaksuisimmekin asteettaisen nousun yhteiskunnallisessa asemassa kaikille niille henkilöille mahdolliseksi, jotka käyttäytyvät oikein, kokemukseni ei johda minua luulemaan, että tuo ylennys sellaisenaan, jos se saavutettaisiinkin, edistäisi heidän onneansa.

99. Ota meren rannalta kourallinen pikkukiviä, jotka kaikkia samalla lailla kohteleva meri on hyökyaaltojensa veljellisellä tasapuolisuudella kasvattanut kaikki eroituksetta pyöreiksi, ja sinä olet havaitseva hyvin pienen eroituksen jalojen ja arvottomien kivien välillä. Mutta se ankara kasvatus, jonka jalokiviseppä niille antaa, kertoo sinulle toisenlaisen tarinan. Halvinkin kivi siitä parantuu, mutta jaloin tulee niin paljon arvokkaammaksi, ett'et sinä enää voi lukea niitä molempia samaan ryhmään. Kauniit suonet ja värit ovat nyt kaikki kirkastuneet, ja niin voimakas on tässä luonnon pyrkimys, ett'ei hiominen ainoastaan osoita, mikä kivistä on paras, vaan että se paras on juuri ihanimmaksi hiottavissa. Sinä et ainoastaan havaitse, että sellaisilla kivillä on enemmän arvoa kuin toisilla, vaan sinä näet myös selvemmin tämän arvon enemmyyden; ja jota vähemmän kivellä on arvoa, sitä huonommin näet sinä sen vähänkin, mikä sillä on.

Mutta se kasvatuksen laki, joka tavalliselle ylpeydelle tuottaa suurinta surua, on se, että kaikki sen voitot kasvavat korkoa korolle, niin että jota pitemmälle työssämme ehdimme, sitä kauvemmaksi jättää jokainen hetki meidät niistä nerokkaammista henkilöistä, joiden kanssa me alkuaan samanlaisten olosuhteiden vallitessa läksimme taipaleelle. Kaksi lasta käy koulua käsi kädessä ja tavaa puolisen tuntia samaa sivua. Koko ikänänsä eivät he sitten enää tavaa samaa sivua. Toinen on pian sivun edellä -- kaksi sivua, kymmenen sivua -- ja vaikka molemmat tekevät yhtäläisesti työtä, suurenee välimatka alituisesti -- lasten syntyessä ei sitä ollut lainkaan olemassa, niiden kuollessa on se suunnaton.

Tässä saatat sinä eroittaa oikean kasvatuksen väärästä. Väärä kasvatus on ihana ja suloinen, se lämmittää sinua ja saa sinut päivä päivältä ajattelemaan yhä parempaa itsestäsi. Kun sitä vastoin oikea kasvatus on kuolettavan kylmä, sen kilvessä on Medusan pää ja se saa sinut päivä päivältä ajattelemaan itseäsi yhä mitättömämmäksi.

100. Alituisesti kuulen minä tuota kummallista puhetta, että "kuinka vaikeata onkaan saada ihmiset maksamaan kasvatuksestaan!" Ajattelisinko minä niin! Panetko sinä lapsesi maksamaan kasvatuksestaan tai ajatko sinä sen niihin pakolla ja ilmaiseksi. Ethän sinä odota _heidän_ maksavan sinulle opetuksestaan muulla tavoin kuin tulemalla hyviksi lapsiksi. Miksi vaadit siis, että talonpoika maksaisi kasvatuksestaan muulla tavoin kuin tulemalla hyväksi, kelvolliseksi mieheksi? -- Luulisinpa, että siinä on maksua kylliksi, jos me vain pääsemme siitä selville. Maksua kylliksi sekä hänelle että meille. Sillä siinä on jälleen yksi suuria kansallisia erehdyksiämme, että ihmiset aina pitävät kasvatusta keinona paremman toimeentulon hankkimiseksi. Kasvatus ei ole mikään tuottava kauppa, vaikka se on kylläkin kallista; eivätkä sen parhaatkaan saavutukset tuota milloinkaan mitään rahanarvoista. Ei mikään kansa ole konsanaan ansainnut leipäänsä ei suurilla taiteillaan eikä suurella viisaudellaan. Mutta kylläkin pienemmillä taiteillaan tai teollisuudellaan ja käytännöllisillä tiedoillaan; sen jaloa oppia, sen jaloa viisautta ja sen jaloa taidetta täytyy aina ostaa aarteena, mutta niitä ei voida koskaan myydä väestön elatukseksi. Sinä et opi elääksesi -- sinä elät oppiaksesi. Sinun velvollisuutesi on uhrata ja uhrautua kansakunnan kasvatukselle, eikä siten tuottaa enemmän rahaa, mutta parempia -- ihmisiä; -- mahdollisimman paljon hyviä ja kunniallisia kansalaisia. _Heissä_ on sinun "rahojesi arvo".

101. On vapautta ja vapautta. Tuo virta tuolla, niin kristallinkirkas ja nuolennopea, jonka kuohu temmeltää ilmassa kuin metsävuohen varsain valkoinen lauma, on kyllä vapaa, Nyt katoaa se rannattomiin, rajattomiin rämeihin -- tihkuu näkyviin taas, matalana ja hitaana, aina mistä sitä vain haluttaa, väliin sieltä, väliin täältä, myrkyllisten kaislojen ja poreilevan liejun keskeltä -- se on yhä vapaa. Valittavinamme ovat kumpikin laji vapautta -- kumisevan kallioseinän ahtaus tai hyllyvän hiekan mykkä ja muodoton ranta...

Tahdotko lähettää lapsesi -- tahdotko tosiaankin -- huoneeseen, missä on pöytä katettu makein viinin ja hedelmin -- joista toiset myrkytettyjä, toiset eivät? Ja voitko sanoa: "Valitse vapaasti lapsukaiseni! On niin hyödyllistä sinulle saada valita vapaasti; se kehittää sinun luonnettasi -- yksilöllisyyttäsi! Jos valitset väärän maljan tai väärän hedelmän, kuolet sinä ennen päivän laskua, mutta sinä olet hankkinut itsellesi vapaan lapsen arvon."