Part 10

Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille! Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja, asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.

Weden häwityksistä.

Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden, paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä, ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän. Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi. Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.

Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. -- Usein kuullaan, kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät siinä woi hengittää.

Wedestä lääkkeenä.

Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyy _terweyswettä juomalla_; muut saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin on _terweyswesilähteitä_ mutta ei yhtään lämmintä. Turussa on _kylmäwesinen parannuslaitos_. Jos uit meressä eli muuten kylmässä wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on wahingollista.

Maamme wesistä.

Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki, Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme joissa on monta _koskea_, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkin _jokea ja ojaa_. Kaksi suurta _koskiputousta_ (köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla, sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.

Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä, Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria, kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä. Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.

Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on 18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkin _Saimaan kanawaa_.

Lähde.

Laakson läpi lirisee Pieni lähde hiljallensa, Tietymättä lainehensa Nimetönnä virtailee.

Vaan kun vaipuu luoksi sen Matkamiesi vaivoistansa, Niin hän virvoituksestansa Sitä siunaa riemuiten.

Armas Jumalani, suo, Anna, Isä taivahassa, Eloin juosta maailmassa Niinkuin tyyni lähde tuo.

Lähde keväällä.

Jo silmäsi jällen Sä päilyä suot, Sen sinertävällen Jo taivaalle luot. Myös iloiten näet Sun kukkaiset maas. Ja lehdet ja mäet, Kaikk' ystäväs taas.

Jos minnekkä taivut, Miss' siintyvän näyt, Jos minne sä vaivut Ja lepohon käyt, Niin laulelot sorjat Sua seuraelee, Ja kukkaset korjat Ain imartelee.

Taas iltani täällä Nyt viettää mä saan, Ma sammalen päällä Käyn loikuilemaan; Täss' saan minä kuulla Kuin aaltosi soi, Niin huolet ne mulla Ei pysyä voi.

Koski.

Mä seisoin kosken kuohun partahalla Ja katsoin vaahtoharjain ottelusta, Kuin nälin heitä nieli pyörre musta, Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.

Kuin oris karhun kourien alaisna, Vapisi kalliokin tuskissansa; Ja hätähiki hänen kapeiltansa Yleni vihmana viluttavaisna.

Vaan sumun suitsevaisen harmahille Kirjaili aurinkoinen taivon kaarta. Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta, Asuttavaksi Päivän tyttärille.

Niin ihmissydänki on tuima koski; Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa, Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;

Mut päällä paistaa päivän ruusuposki, Luvaten rauhan runsaan kuolemassa, Kun taistelus on viimein alaltansa.

Y. K.

Meri yöllä.

Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisasti Sinne tänne kulkevat, Kuinka tuolla kirkkahasti Taivaan tulet tuikkivat. Mua, meri, heijaele, Kiikuttele!

Äiti. Varo, ettet uppoaisi Aavan meren syvyyteen, Ettei sua kuolo saisi Viedä haudan synkkyyteen. Lapsi, neuvoani nouda, Rantaan souda!

Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin, Taivashan on sielläkin. Senpä syliin päästä saisin, Minust' on se rakkakin! Tähdet, jo mä riennän sinne Tanssihinne.

Valtameri.

Oi ihmisraukka, kuin tohditkaan Sä lähteä merellen! Sen aaltojen päällä sun laivasi vaan On mitätön lastunen. Mun päälliten käypi myrskyjen tie, Ne siinä pauhata saa. Mi maailmassa mun vertani lie, Kun lainehet kuohahtaa.

Mut myrsky kun uupuvi siivekäs Ja pauhu viihtynyt on, Ma olen kuin nukkunut jättiiäs, Mi väsyi taistelohon. Nyt painuu purjehet höllälleen. Ei enää aaltoa näy, Vain hopiamaininki hiljalleen Viel' ulapan poikki käy.

Järvi.

Luoksen, ystäväinen, Tule, armainen, Olen päilyväinen, Taivaan sininen. Eipä myrskysää Pauhaa pinnallani; Tuuli lainettani Hiljaa väristää.

Koivut kuvauupi Pintaan tyynehen, Lepät ihastuupi Minuun katsellen. Rannalleni tee Tänne pieni suojas, Kiitä että Luojas Maatas varjelee.

Yhdestoista Luku.

Ilmasta.

Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.

Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät raskaita myllyn kiviä?

Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä. Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen, niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä. Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä. Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.

Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä. Tästä näemme ilman olevan aivan _kevyttä_ ainetta, jonka pieninkin täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet selvästi ilma-_huo'un_ kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on _tyven_. Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä, ja sitten tulee _myrsky_. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa _hirmumyrskyksi_. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä eli _tuuliaispäissä_. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että pilvi, jota kutsutaan _vesipatsaaksi_, imee vettä merestä ja repii mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi putoaa alas _rankkasateena_.

Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet. Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisen _tiveyden ja painon_. Olemme niin tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä. Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin, kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaan _vetopilliksi_. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.

Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä. Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin? Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18 kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi 17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan rikki.

Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä nähdään, kuinka höyhen joka pannaan _ilmapumppuun_, putoaa alas yhtä kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei ole _ilman vastusta_, joka muuten pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.

Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätä _ilmakerrosta_ kutsutaan ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta vaatteesta tehty pallo _ilmalajeilla_ eli ilmanmoisilla aineilla (kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan. Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.

Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä, vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa. Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan. Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa. Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetään _hiilihapoksi_; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.

Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiin _hapiksi_, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi on _typpi_, sillä se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltä _vety_. Nämä kolme ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on, paitsi näitä, vielä typpeä.

Äänestä.

Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa. Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.

Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt ovat vaarallisia leikkikaluja.

Miksi niin?

Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi. Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah, paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.

Mutta miksi paukahtaa pyssy?

Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois, jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus. Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta? Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.

Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina. Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30 peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.

Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan _uruilla_ kirkossa kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso äänteitä, joista yhteensä tulee _sävel_. Ja kun useita äänteitä sointuu yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä _akkordiksi_ (sointumaksi). Sitä soitetaan monellaisilla _puhallussoittimilla_, niinkuin huiluilla, klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja piano kuin myös monta muuta ovat _kielisoittimia_. Kerran kiinnitin rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät, sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.