Part 6

JENNY. Tänään on vapunpäivä ja meillä on lupa. Nyt minä olen siisti ja sileätukkainen kuin prinsessa, ja nyt on minulla puhdas, silitetty esiliina ja punaiset sukat ja uuden uutukaiset kengät. Oi, kuinka olen hieno, minä olen niin erittäin hienos... hienos... mitenkäs äiti sanoikaan? -- hienostettu! Ja se olen vaan sentähden, että olen niin peräti järjestystä rakastava. Aina iltaisin, maata mennessäni, panen vaatteeni kauniisti käännettynä tuolille, ja aamusilla tiedän aina, missä ne ovat. Kaikki tavarani ja nukkeni ovat tavattoman hyvässä järjestyksessä. Eikös olekin suuri häpeä, miten Lotta Lilja antaa nukkiensa maata laattialla päälle tallattavana! Sellainen tytönreuhka! Enkö minä ole sanonut hänelle monta kertaa: Lotta, Lotta, miten sinä hoidat lapsiasi? Ajattelepas, Lotta, miten sinä annat niiden väristä paitasillaan! Nukenhame retkottaa sylkilaatikossa, hattu ja kengät ovat nukkekaapin alla hiirensyöminä. Täytyy olla huolellinen, katsos! Tippi on aina niin siisti ja hieno; joka ilta riisutaan häneltä vaatteet ja hänet pannaan kätkyeen nukkumaan ja joka aamu puetaan hänen päällensä. Kunhan tulet meille vappuna, saat nähdä miten hieno hän on!

(Koiran haukuntaa kuuluu ulkoa.)

No, nyt haukkuu Vahti portilla. Se on varmaankin Lotta, joka tulee. (Katsoo ikkunaan.) Ei, se on ryssä, joka tarjoaa jäätelöä. (Ulkoa kuuluu): Oosche maroosche! -- ostaisinko 25 pennin edestä jäätelöä? -- Tiedän, että äiti tarjoaa simaa ja tippaleipiä, mutta tuttelituu, olispa jäätelö sentään mainiota!

(Hän juoksee pöydän luo etsimään säästölaatikkoaan, mutta astuu Tipin päälle. Kratss!)

Mikä se oli? Tippi? Minun Tippini! (Itkien.) Minun Tippini laattialla, kädetöinnä, jalatoinna; uhu-hu-hu! minun Tippi raukkani, oma Tippini! Kuka on tehnyt sinulle noin pahaa? (Kiivaasti ja suuttuneena.) Varmaankin Vahti. Ei kukaan muu ole voinut noin tehdä, kuin Vahti. Vahti on susi, joka syö pienet lapseni. Vahti, Vahti!... Ei, hän ei tule, jos hän kuulee, että olen hänelle vihainen. (Viekoitellen.) Vahti! Vahti! Se, mies! (Vahti tulee. Jenny ottaa kepin.)

JENNY. Tunnusta, että sinä olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret! Näetkös kepin, Vahti? Tokkos tunnustat? Vai niin, sinä et tunnusta? Siis täytyy sinun saada sellainen selkäsauna, että turkissa tuntuu!

ÄÄNI (Puhuu näkymätöinnä koirankielellä.) Älä lyö minua, prinsessa, olen viatoin!

JENNY (Hämmästyen.) Mitä? Osaatkos sinä puhua?

ÄÄNI. Täytyyhän minun vastata, kun sinä kysyt.

JENNY. Kas sitä! Sepä oli merkillistä! Tosin olen lukenut sellaista saduissa, mutta en ole koskaan uskonut, että koirat osaisivat puhua.

ÄÄNI. Miksi eivät koirat puhuisi kieltänsä, niinkuin sinäkin puhut omaasi? Se tarvitsee vaan suomentaa. Enkös minä ole isän ja äidin uskollinen palvelija, joka yöt ja päivät vartioitsen taloa varkailta? Enkö minä saa nähdä nälkää ja vilua? Ja enkös ole ollut sinunkin ystäväsi aina siitä asti kun olit niin pieni, että osasit vaan kontata? Silloin konttasit sinä minun luokseni ja revit minua korvista ja kiskoit karvoja pehmeästä turkistani.

Olinko minä vihainen silloin? Miksi tahdot nyt lyödä minua?

JENNY. Siksi että olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret! Hyi, Vahti, hyi! Suuri häpeä! Kuinka sinä voit tehdä noin pahaa näin pienelle lapselle? Tippi-raukka ei ole koskaan tehnyt pahaa kellenkään, ja kuitenkin voit sinä olla noin julma! Pieniä lapsia vastaan tulee aina olla kiltti! Niitä täytyy varjella kuin posliininukkia, niitä täytyy kohdella hyvästi ja siivosti, Vahti! -- Hyi, miten paha sinä olet, Vahti! Sinun täytyy saada selkääsi.

ÄÄNI. Kuules, prinsessa, en ymmärrä mitä sinä sanot. Minähän olen maannut koko yön vartioitsemassa ulkona portaiden vieressä, ja vasta nyt aamusilla sain yhden luun kyökissä. Ei suinkaan se voinut olla Tipin sääriluu? Se maistoi aivan härän sääriluulta. --

JENNY. Mutta tuossa nyt näet miten Tippi-raukka on sääretöinnä. Jos Tippi olisi ollut lintu, voisin uskoa että tämä olisi Mirrin työtä, mutta en ole koskaan kuullut, että Mirrit söisivät nukkeja. Ei, se täytyy sittekin olla sinun työtäsi, Vahti, ja senvuoksi täytyy sinun saada vitsaa!

VAHTI. Vou, vou!

JENNY. Kas, nyt sinä itse myönnät, että se oli sinun syysi. Alas, Vahti! Laskeudu maahan kiltisti, niin en lyö kovin kovasti.

ÄÄNI. Etkös ymmärrä koirankieltä? Kun minä sanon; vou, vou, merkitsee se: täällä tulee joku, huomaa! Ja kas, nyt tulee keppi minua lyömään, ja minä sanon: seis, keppi, älä rankaise viatonta! Kysy Tipiltä! Hän varmaankin tietää parhaiten, kuka hänen säärensä on syönyt!

JENNY. Kuuletkos Tippi, mitä ilkeä Vahti sanoo? Pikku Tippi raukka! Jos sinä osaisit puhua, niin kertoisit kyllä, kuka on ollut noin julma sinua kohtaan.

ÄÄNI (Puhuen nukenkieltä.) Minun äitini on ollut julma.

JENNY (Hämmästyen.) Hänkin osaa puhua! Mitä sinä sanot, Tippi? Minähän olen sinun äitisi.

ÄÄNI. Niin, minun äitini etsi eilen oman äitinsä sormitinta, jonka hän oli hukannut jonnekin, ja sitte löysi hän sen minun kätkyessäni. Minun äidilläni oli hirveän kiire, sillä hänen äitinsä tarvitsi heti sormitinta, ja silloin heitti minun äitini minut ja kaikki vaatteet etsiessään kätkyestä laattialle. Minun äitini on aika hotikko, kun hänellä on kiire. Joskus puhdistaa hän minut erinomaisen hienoksi ja siistiksi, mutta toiste lentää hän luotani kuin pyryilma, ja jättää minut vaatteitta ja kampaamatta niinkuin nytkin. Katsopas vaan, millaiselta tukkani näyttää! Ja se on kuitenkin oikeata tukkaa. Minä olen maksanut kolme markkaa Fontellin puodissa.

JENNY (Hyvin hämillään.) Mutta, rakas Tippi... kuka voisi uskoa, että Fontellin puodin nuket osaavat puhua?... Niin, Tippi, kyllä se on totta, että etsin sormitinta, mutta enkös minä pannut sinua takaisin kätkyeen?

ÄÄNI. Sinä _ajattelit_ panna minut sinne, mutta sinä unohdit aikomuksesi ja jätit minut laattialle. Sitte tuli pimeä, ja sitte tulla tassutteli Loviisa ja astui minun päälleni. Rats! Yksi jalkani meni rikki! Sitte tuli Roope, ratsastaen keppihevosella, ja rats, toinen jalkani meni rikki! Vähän aikaa sitte tuli itse pikkunen äitini selvällä päivällä, ja rats, silloin meni käsivarteni rikki! Hyvästi! pikku äiti! Kun ensi kerran rasahtaa, menee päänikin rikki!

JENNY (Lyö kätensä yhteen hämmästyksestä.) Tippi, Tippi, onko sinulla sellainen huolimaton äiti! Mitähän sinun äitisi äiti siitä sanoo? Mene ulos, Vahti, mene ulos! Saat puolet tippaleivästäni tänään, jollet kerro, että minä olen astunut Tipin päälle. Mihin sitä nyt joutuukaan, kun kaikki koirat ja nuket osaavat puhua?

(Vahti juoksee ulos, ja heti sen jälkeen alkaa sen haukunta kuulua: vou, vou!)

JENNY. Nyt siellä tulee Lotta Lilja. (Hän kokoaa Tipin palaset.) Hän ei saa nähdä hirveää huolimattomuuttani. Oi, miten minä häpeän! Hän on huolellisempi kuin minä; Hänen Kunigundansa ei ole koskaan vielä ollut palasina laattialla. (Miettii.) Ei... minä en tahdo näyttää paremmalta, kuin olen! Viekastella, hyi! Lotta saa nähdä, miten tyhmä olen ollut. Mutta kaikki te, pienet pojat ja tytöt siellä, minulla on jotain teille sanottavaa. (Kuiskaten.) Kenenkään ei pidä luulla itseään toistansa paremmaksi. Aina on olemassa joku Vahti tahi Tippi, joka kertoo meidän tyhmyytemme, ja silloin saamme me hävetä!

SYLVESTERIN PYSÄKKI.

Uuden vuoden leikki.

Henkilöitä voi olla niin useita kuin tilaisuus myöntää.

Tähdekäs 1891, nykyajan kuningas. Almanakka, kuningatar, Tähdekäs 1892, tulevaisuuden kuningas. Tuntematoin, hänen hoitajansa. Elektriki ja Painetti, kuninkaan adjutantteja. Telegraafi, Pikakirjuri, Telefooni ja Fonograafi, kuninkaan juoksupoikia. Kaksitoista kuukautta ja seitsemän viikonpäivää, kuninkaan seurue. Slipilekku, asemapäällikkö. Rouva Maissi Omenansydän, ravintoloitsija. Neitsy Sissi Mansikankukka, siivoaja. Isä ja Äiti sekä heidän lapsensa: Kalle Muinais, Lotta, Ressu n:o 1 ja 2.

Paitsi näitä yksi herra, yksi eukko, ääniä, matkustajoita, piletinmyyjä, tavaranottaja, asemakäki, eläköön-huutajoita ja äänettömiä ihmisiä.

Näyttämönä on pysäkin odotussali, jota koristaa suuri kukkuva kello. Perällä ovi. Oikealla pilettiluukku ja tavarapöytä. Vasemmalla ravintola -- On iltamyöhä ja lamput sytytetyt. Junaa ei näy, mutta sen vihellys, soitto ja jyminä kuuluu.

Käki kukkuu kello 11.

ROUVA MAISSI (Ravintolan luona. Hänellä on sininen nauha olkapäällä.) Sissi!

SISSI (Ulkona.) Niin, rouva!

MAISSI. Mutta joudu nyt! Kiire on.

SISSI (Ulkona.) Heti paikalla, rouva.

MAISSI. Heti ja heti, mitä tämä heti merkitsee? (Huutaa.) Sissi!

SISSI (Tulee sisään; tiuskaten.) No, mitä nyt taas? Minulla on muutakin tekemistä.

MAISSI. Kello löi 11. Juna maasta tulee puoli 12 ja juna auringosta täsmälleen kello 12. Laita kuntoon teetä, kahvia, suklaata, sokeria, kermaa, vehnäleipää, voileipiä, pihviä, perunoita, silliä, lohta, kinkkua, juustoa, rosollia, kilohailia, kieltä, makkaraa, torttuja, paistia, seltteriä ja kaikkea muuta, joka kuuluu komeaan illalliseen. Ei mitään juovuttamia juomia, tiedäthän sen! Kaikki pitää olla kunnossa puolessa tunnissa.

SISSI (Levottomasti huonekaluja tomuttaen.) Potaatia, silliä, lohta... niin, niin, kunhan saan aikaa.

MAISSI. Aikaa? Tässä on ajan sarana. Etkös tiedä, että tässä on maailman reuna? Sinulla tulee olla aikaa kaikkeen. Etkös ole kihloissa ratavahti Seisauksen kanssa? Sinun tulee ajatella morsius-varustuksiasi, Sissi!

SISSI (Itkien.) Sitä nyt vielä, sellaisella palkalla! Täällähän maksetaan kaikki ajalla. Hyi, sellaiset rahat eivät kelpaa pankkiin.

MAISSI. Vapaa ruoka ja kenkäpari vuodessa. Sinullehan on luvattu palkankoroitusta. Sinun toimenasi on pitää ajan saranat kirkkaana. Rautatie kulkee Sylvesterin pysäkin kautta maailman ympäri. Ja nyt, katsos, nyt odotamme kuningasta. Ymmärräthän, että kaikki tulee olla hienoa!

SISSI (Pyyhkii kyyneleensä esiliinallaan.) Hyvänen aika, tuleeko kuningas? Minkä näköinen hän on?

MAISSI. Aivan sen näköinen kuin kuninkaan tulee olla nahkamyssy päässä ja matkaturkki päällä. (Askeleita kuuluu ulkoa.) Mutta minä kuulen jonkun tulevan.

SISSI (Itsekseen.) Ajatteles, jos se olisi kuningas! Nyt minun täytyy katsoa.

(Isä, äiti, Kalle, Lotta ja pikku pojat tulevat, kopistaen lumen jaloistaan. Heidän renkipoikansa kantaa sisään tavarat.)

ISÄ (Pojalle.) Anna hevosten levähtää, Matti. Älä säästä kaurasäkkiä! Hoida Kimoa; sillä on jalat hellänä ja ontuu senvuoksi vasemmalla takasellaan.

ÄITI. Hyvästi, Matti. Sano terveisiä Leenalle, ja käske hänen katsoa tulen perään. Minä unohdin Kallen sukat piironkini alimpaan laatikkoon. Leenan pitää lähettää ne seuraavalla junalla. (Matti menee.) Olemmeko tulleet ajoissa, isä?

ISÄ (Katsoo kelloa.) Niinpä luulisin eukkoseni. Kolmeneljännestä ennen kuin juna. Sinulla oli niin kiire että poltimme suumme kuumalla olutjuustolla, kun söimme päivällistä.

ÄITI. Mutta onko meillä nyt kaikki tavaramme muassa?

ISÄ (Laskee sormillaan.) Harmaa kirstu, ruskea kapsäkki, päällysvaatekäärö, kukkaisastia, kaksi sateenvarjoa, aikataulu, Kalle, Lotta, pikku pojat, keppihevoset, äiti, sukkapuikot, piippu, tupakkikukkaro, summa 17 kapinetta ja minä 18:sta. Kaikki on oikein.

ÄITI. Joudu nyt, osta piletit ja jätä sisään tavarat! Meillä ei ole enää aikaa panna hukkaan.

(Piletin-myyjä ja tavarainottaja asettuvat paikoilleen. Matkustavaisia alkaa tulla kapineineen ja koppineen.)

KALLE, Ensi kerran minä itse kuljetan veturia, Lotta. Kunhan tulen viidennelle luokalle, rupean junankuljettajaksi.

LOTTA. Voi, sinua raukka! Kissaa sinä voit kuljettaa etkä ihmisiä.

KALLE. Kyllä, minä osaan. Minä ajan peninkulman minuutissa.

LOTTA. Niin, ja ajat varmaankin lätäkköön! Sen sinä kyllä osaat.

RESSU N:o 1. Hyvä äiti, voileipää!

RESSU N:o 2. Yvä äiti, oileipää!

ÄITI. Mutta, rakkaat lapset! Teillähän oli kuusi voileipää mukananne kuomireessä.

RESSU N:o 1. Uhu...

RESSU N:o 2. Uhu...

ÄITI (Katsoo heidän takkiansa.) Mitä ihmettä! Oletteko te istuneet voileipien päällä? Tuolla on leivänmuruja yhdestä ja tuolla voita toisesta! Pojat, pojat! Mitä ihmettä äiti-raukan tulee sanoa, kun te tulette tuollaisina porsaina isoäitin luo uuden vuoden onnea toivottamaan?

MOLEMMAT RESSUT. Uhuu...

ÄITI. Lotta, osta niille pari voileipää.

LOTTA (Ravintolan luona.) Olkaa hyvä, neljä voileipää. Kyllä ne tulevat syödyiksi.

MAISSI. Viisi minuuttia kappale, pikku neiti. Tekee kaksikymmentä minuuttia.

LOTTA. Mitä? Kaksikymmentä minuuttia?

MAISSI. Niin, tietäähän pikku neiti, että aika on rahaa. Jollei ole pientä, niin voin vaihettaa päivän tunneiksi ja tunnin minuuteiksi.

ISÄ (Pilettiluukulla.) Viikko piletistä! Sehän on hävitöntä! Kalle, tule auttamaan tavaroita! (He panevat tavarat sisään.)

SISSI (Itsekseen.) Nyt minun tulee katsoa. (Niiaten.) Armollinen majesteetti, minä pyytäisin nöyrimmästi vähän palkankoroitusta. Minä liehun täällä tomuharjan kanssa seitsemän päivää viikossa, paitsi teetä ja kahvia ja rouvaa ja pihviä ja voileipiä ja...

(Juna viheltää. Kiirettä ja juoksua.)

ISÄ. Pois tieltä, ihminen! Onko minulla aikaa olla majesteetillinen kun on 18 tavarakääröä sisään annettavana? Olkaa hyvä ja antakaa kuitti! Vai niin, ylipainoa? No, se vielä puuttui!

SIIPILEKKU (Ryntää sisään.) Juna n:o 365. Sytyttäkää lyhdyt! Viheriä lippu! Kaikki valmiina hänen majesteettiansa vastaanottamaan!

Hän panee seinälle taulun, jossa on suurilla kirjaimilla: "Eläköön nykyajan kuningas, suurivaltias Tähdekäs 1891, tuhat vuotta!"

(Kuuluu kuinka juna saapuu jyristen ja pysähtyy.)

ÄÄNI ULKONA. Sylvesterin pysäkki, puoli tuntia! Kaikki matkustajat muuttavat junaa.

SISSI (Itsekseen.) Nyt minun täytyy katsoa!

(Matkustajia ryntää sisään ja kiirehtivät ravintolaan.)

SEKANAISIA ÄÄNIÄ. Kuppi teetä... Veitsi... Olkaa hyvä ja ojentakaa minulle leipäpala... Enempi voita!... Saisinko juustoa?... Rakas veli, lainaa minulle kahveli!

ERÄS HERRA. Saanko yhden pihvin ja puoli pulloa olutta, mutta ei liiaksi paistettuna!

MAISSI. Meillä ei ole paistettua olutta.

HERRA. No, nopeasti lasi viiniä!

MAISSI. Täällä ei myydä viiniä.

HERRA. Luulin, että viiniä olisi maailman lopussakin!

ERÄS EUKKO. Olkaa hyvä ja antakaa minulle kuppi kahvia!

MAISSI. No, vaikka neljätoista, jos niin haluatte. Siinä herra kuulee; kahvi se on, jota löytyy maailman lopussakin!

EUKKO. Hyvänen aika! mitä oliskaan maailma ilman kahvia?

SIIPILEKKU (Taaskin sisälle rynnäten.) Tehkää tilaa hänen majesteetilleen, joka on nähnyt hyväksi tarkastaa radan ja saapuu heti tänne! Poliisi Voimakas, selvitä äänesi, huomaa, kun minä annan merkin eläköön huutoon!

(Kuningas Tähdekäs 1891 astuu sisään; hänen muassaan on kuningatar, seurue ja juoksupojat. Hän on hyvin vanha, yskivä herra, jolla on päällä nahkaturkki. Hän nojautuu yhden adjutanttinsa käsivarteen.)

SIIPILEKKU. Hei, hei, eläköön!

KAIKKI. Eläköön!

FONOGRAAFI (Käheällä äänellä matkien.) -- Hei, hei, eläköön!

KUNINGAS (Armollisesti.) Hyvä, hyvä, ystäväni, hyvin hyvä! Mutta säästäkää toki korviani! Rata on kunnossa. Kuinka käy tämän maailman, jos minä menen radalta? Adjutantti Elektriki, minä panen höyryn viralta pois ja asetan sinut veturin kuljettajaksi. (Huomaa taulun.) Mitä mä näen? Uskolliset alamaiseni toivovat, että eläisin tuhat vuotta! (Liikutettuna.) Oi, ystäväni, minä en ole kuolematoin, alan jo vanheta, enkä ole ehtinyt tehdä puoltakaan siitä, mitä olen halunnut. Pikakirjuri, hovihanheni, mitä minä olen tehnyt?

PIKAKIRJURI (Yhä kirjoittaen.) Äärettömän paljo, teidän majesteettinne, (itsekseen) eli toisin sanoen, ei juuri mitään. (Ääneen.) Teidän majesteettinne on elänyt.

KUNINGAS. Niin, ystäväni, minä olen elänyt. Ei kukaan voi uskoa, miten vaivaloista kuninkaan on elää.

PIKAKIRJURI. Elänyt ja hallinnut.

KUNINGAS. Olenko minä myöskin hallinnut? Voi, kissa sentään! Mitäs ministerini siitä sanovat?

PIKAKIRJURI. Elänyt ja hallinnut rauhassa. Paitsi pieniä sotia.

KUNINGAS. Adjutantti Painetti! Tuo mies sanoo, että minä olen hallinnut rauhassa! Kuinka monta sotilasta minulla nyt on Euroopassa?

PAINETTI (Tehden kunniaa.) Neljätoista miljoonaa, teidän majesteettinne.

KUNINGAS. Ja sitä sanotaan rauhaksi! -- Kenen tulee maksaa ne?

PAINETTI. Teidän majesteettinne seuraajain.

KUNINGAS. Pane se muistoon, hovihanhi: minun seuraajaini. (Pikakirjuri kirjoittaa muistoon.) Eikö maailma siis koskaan saa tietää minusta muuta, kuin että olen elänyt ja hallinnut rauhassa? Puh, se on vähän, se. Mitä sitte merkitsevät sotamieheni, joita on neljätoista miljoonaa? Toivoisinpa, että minulla olisi hyvä rymymestari.

LOTTA. Kalle, kuningas kutsuu sinua. Hän tahtoo itselleen rymymestarin.

KALLE (Tulee esiin ja kumartaa.) Minuako herra kuningas tarkoitti?

ÄITI (Säikähtyen.) Kalle, etkös häpeä!

FONOGRAAFI. Kalle, etkös häpeä!

KUNINGAS (Kallelle.) Mikä mukura sinä olet?

KALLE. Minä olen Kalle Muinais ja osaan kaikkea.

KUNINGAS. Se on tietty! Meidän aikanamme osaavat pojat kaikkea. (Rykii.) No, tee minulle Eiffeltorni nekuista! Minun ääneni on sortunut; minä olen vilustanut itseni matkalla. Miksi annoin sataa ropistaa puolen kesää?

SISSI (Itsekseen.) Nyt minun täytyy katsoa. (Niiaten.) Armollinen herra kuningas, pyytäisin nöyrimmästi pientä, palkankoroitusta. Minä liehun täällä tomuharjan kanssa seitsemän päivää viikossa, paitsi teetä ja kahvia ja rouvaa...

(Lähtevä juna soittaa ensi kerran.)

KUNINGAS. Mitä? Junan kello soi! Ja minulla on vielä niin paljo tekemättä maailmassa!

ÄITI. Missä ovat pojat? Juna lähtee. Onko kukaan nähnyt poikiani?

FONOGRAAFI. Onko kukaan nähnyt poikiani?

ISÄ. Ei ole mitään hätää, äiti. Oletko sinä ällistynyt? Junahan menee aurinkoon.

ÄITI. Sitä ei voi kukaan niin tarkoin tietää. Pojat! Pojat!

MAISSI (Sissille.) Sissi, tuolla juoksee eräs herra, joka ei ole maksanut.

(Sissi ottaa hänet kiinni. Juna soittaa toisen kerran.)

KUNINGAS. Mutta minä en matkusta, ennenkuin olen nähnyt seuraajani. Telegraafi, seisauta juna! Telefooni, huuda hoi! Painetti, pistä pysäkin päällikkö kuolijaaksi!

(Tuleva juna viheltää.)

SIIPILEKKU (Kovalla äänellä.) Juna n:o 1 tulee auringosta! (Itsekseen.) Onpa jo aika kääntää taulu.

(Hän Mäntää taulun, jonka toisella puolen seisoo:) "Eläköön tulevaisuuden kuningas, suurivaltias 'Tähdekäs 1892' tuhannen vuotta!"

KALLE (Kuninkaalle.) Katsokaapas, herra kuningas, mitä tuolla seisoo? Hyi, miten suuri häpeä on noin ilkeästi pettää uskollisuudenvalansa!

KUNINGAS. Oi, mikä inhottava kiittämättömyys! Elektriki, lennä nuolen nopeudella ja räjähdytä tuleva juna ilmaan.

SIIPILEKKU (Tarttuu Elektrikin kaulukseen.) Pysytkös hiljaisena, räisky varsa! Etkös huomaa, että kaikki jättävät vanhan kuninkaan, palvellaksensa uutta?

(Koko seurue kääntää vanhalle kuninkaalle selkänsä.)

KUNINGAS. Tämä on petosta! Missä ovat minun neljätoista miljoonaa sotilastani? Mars tänne, pyssyjen ja rumpujen kanssa! Almanakka, kuningattareni, aijotko sinäkin olla minulle uskotoin?

ALMANAKKA (Pyörähtäen kantapäällään.) Minä olen ollut naimisissa 349 kertaa tätä ennen!

KUNINGAS. Äläpäs vaan, sitä povari-akkaa! Kaksitoista kuukautta on hän valhetellut minusta 20 pennin maksua vastaan. Mutta (Huokaa) hän on oikeassa! Sellainen on maailman meno! Kansani kunnioittaa nousevaa aurinkoa, ja minä, -- minä olen enää vaan historian oma! Tule, Kalle Muinais, sinä ainoa, joka olet jäänyt minulle uskolliseksi, sinä saat kuljettaa minun junaani, sinä saat olla viimeinen rymymestarini.

(Lähtevä juna soittaa kolmannen kerran. Käki kukkuu kaksitoista kertaa. Kuningas nojautuu Kallen käsivarteen ja menee rykien ulos. Väliaika. Kuuluu, miten juna vierii pois.)

ÄITI (Huutaen.) Kalle! Missä on Kalle?

SIIPILEKKU. Tyyntykää, rouvaseni! Hän matkusti juuri entisen majesteetimme kanssa aurinkoon.

ÄITI. Minun Kalleni, minun onneton Kalleni!

LOTTA. Älä ole pahoillasi äiti. Ei Kalle kauvan auringossa pysy! Hän tulee takaisin ensi junalla.

ISÄ (Nuuskaten.) No, kyllä minun täytyy se sanoa, että lähinnä tyttöjä en tiedä mitään juonikkaampaa kuin pojat! Mutta katsos, äiti, tuossahan sinun Ressusi ovat!

(Pienet pojat kömpivät esille tavarakääröjen takaa.)

ÄITI (Huudahtaen ilosta.) Ressuseni! Minun omat, omat poikaseni! (Miettii.) Mutta vitsaa teidän pitäisi saada..

RESSUT. Uhuu...

(Tuleva juna jyrisee ja pysähtyy.)

ÄÄNI ULKONA. Sylvesterin pysäkki, 15 minuuttia!

SIIPILEKKU. Tehkää sijaa hänen majesteetillensa, tulevaisuuden kuninkaalle Tähdekäs 1892:lle!

(Tuntematoin kantaa sisään uutta kuningasta, joka vielä on kapalolapsi; kuningasta tervehditään yleisellä eläköön-huudolla.)

MAISSI. Sissi, mene lypsämään paras lehmämme ja tuo lämmintä maitoa pikku simasuun maitosarveen!

SISSI (Itsekseen.) Ei, mutta nyt minun täytyy katsoa! Vai niin, hän on vaan tuollainen pieni nallikka; minun täytyy puhua niin, että hän käsittää. (Niiaten.) Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, ole niin äärettömän armollinen ja erinomainen ja anna minulle pieni palkankoroitus! Minä liehun täällä seitsemän päivää viikossa...

FONOGBAAFI. Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, vaan pieni, pieni palkankoroitus...

TUNTEMATOIN (Istahtaa, huntu silmillä, lapsi sylissään valtaistuimelle. Fonograafille.) Hiljaa, papukaija! (Sissille.) Voi sinua tyttö-riepu! Jos suuri kuningas, joka asuu tuolla ylhäällä tahtoisi antaa sekä sinulle että meille sellaisen palkan kuin olemme ansainneet, mitä saamme silloin?... Ja sinä pyydät koroitusta?

RESSU N:o 1. Äiti, kuka tuo on?

RESSU N:o 2. Äiti, tuta tuo on?

ÄITI. Hiljaa, hiljaa rakkaat lapset. Se on eräs, joka tekee teidät päätänne pitemmäksi, jos olette kiltit?

LOTTA. Se on eräs, joka tulee ratsastamaan maailman ympäri keppihevosella, niin että nurkat räiskää!

ISÄ. Se on ajan pieni ressu, jota te syötte aamiaiseksi ja me äidin kanssa illalliseksi.

ÄITI. Älä nyt rupata, isä. Laittautukaamme kuntoon! Juna lähtee tuossa tuokiossa. Ei ole mikään hassumpaa kuin myöhästyä junasta. Voi, Kalle, Kalle! Miksi matkustit luotamme aurinkoon!

TELEGRAAFI (Kirjelmä kädessä.) Tässä on sähkösanoma aamutähdestä! Juna n:o 365 on suistunut radalta ja sattunut Venus-tähteen. Kukaan ei ole vahingoittunut, mutta seitsemän vaunua on palanut sydelle. Onnettomuus on tapahtunut sentähden, että eräs nuori veturinkuljettaja, nimeltä Kalle Muinais, on ajanut valon nopeudella kaksi miljoonaa peninkulmaa minutissa.

LOTTA. Niin, kyllä hän osaa ajaa!

ÄITI. Mutta sehän on hirveätä! Saapas vaan nähdä, eivätkö paista Kallea tulikouralla auringossa.

RESSUT. Uhuu...

ISÄ. Paista tulikouralla? Ei, äiti, ei meidän aikanamme paisteta edistyksen tähden, ei suinkaan! Siitä saa päinvastoin kunniarahan!

(Juna soittaa ensi herran.)

SIIPILEKKU. Juna n:o 1 lähtee maahan.

ALMANAKKA (Kapalolapselle.) Tervetullut maanpallolle, sinä kolmassadasviideskymmenesensimäinen puolisoni!

Kuukaudet esiintyvät.

TAMMIKUU (Valkoinen.)

Mä vuoden vanhin laps' sua tervehdin Nyt jäisin aalloin, tähdin kiiltävin; -- Aurinko nosta alta lumenkin!

HELMIKUU (Valkoinen.)

Oo tervetullut meille vihdoinkin! Sun kanssas lähdemme nyt riemuhun, Sä tunnet mäenlaskun, luistelun!

MAALISKUU (Tummansininen.)

Pois suru katsehesi tieltä, pois! Aurinko iloasi katselkoon, Ja leivo onneksesi laulelkoon!

HUHTIKUU (Kirjava.)

Jos uskoton oon minä, sinuhun Kiinnittäköhön huomionsa maa, Ett' jalot aattehet siell' sijan saa!

TOUKOKUU (Viheriäinen.)

Ja kun sä kevät-aalloin purjehdit Ja maata puet vienoon vihantaan, Sä kylvä siemeniä hyveen vaan!

KESÄKUU (Viheriäinen.)

Mut silloin kun sä olet ihanin, Oo myöskin hellä, hyvä, voimakas Ja terve, raitis, jalo, urhokas!

HEINÄKUU (Punanen.)

Ja parhaillansa kukoistaessas Äl' elä toimetoinna milloinkaan Vaan pyri parhaimpaan ja jaloimpaan.

ELOKUU (keltainen, tähkäpäillä koristettu.)

Mit kylvänyt oot, sen mä korjaan pois. Suo leipää, hedelmiä parhaita, Ain hyvyyttä, puhtautta, totuutta.

SYYSKUU (Kirjava.)

Ja syksyn lehdet kellastuneetkin Meit vievät aatoksien iloihin -- Hedelmistänsä puun mä tunnenkin.

LOKAKUU (Harmaa.)

Tee työtä, kuningas! Työ voimaa on! Mit synkemmäks' käy polku elosi, Sit' enemp' valo loistaa sielusi.

MARRASKUU (Musta, hopealla koristettu.)