Part 10

(Vahtimestari menee. Uudestaan melua ulkona, sittemmin hiljaisuus.)

TAULUNEN. Tänään täytyy meidän tulla toimeen ilman nollia. Minä olen hyvin tyytyväinen teidän viimeiseen laskentoonne. Mikä onni, että muutuitte numeroiksi! Ja numerot eivät voi saada huonompaa arvosanaa laskennossa kuin... arvatkaas!

KAIKKI NUMEROT (kylmästi ja levollisesti). Kiitettävä.

TAULUNEN. Niin, jopa alleviivattuna. Eikö tämä ilahuta teitä niin monen vastuksen perästä? Oi rakkaat oppilaani, minä olen ylpeä teistä... te tulette menemään pitkälle... se onkin minun paras palkkani,... se liikuttaa minua kyyneliin asti.

(Hän itkee ja nuuskaa.)

FLOORA. Yksi kyynel painaa viisi seitsemättäosaa sentigrammaa.

TAULUNEN (kuten ennen). Minun ystävyyteni teitä kohtaan...

NOORA. Maksetaan 3:lla markkaa tunnilta.

TAULUNEN (kuten ennen). Sydämmeni tunteet...

MELICERTA. Sydän sykkii 80 kertaa minuutissa.

MÄRTA. Ei, se on eri tavalla. Rakkaudesta se sykki 120, vihasta 130 kertaa ja raivosta aina 140:een asti.

TAULUNEN. Mitä kuulenkaan? Arvostatteko minun kyyneleitäni sentigrammoilla, ystävyyttäni rahoilla ja tunteitani suonenlyönneillä? Millä tavoin mittaattekaan kiitollisuuttanne koulua ja velvollisuuttanne isänmaata kohtaan, tai omantuntonne todistusta?

FLOORA (kylmästi ja päättävästi). Kaikki mitä ei voi punnita, mitata tai laskea, sitä ei ole olemassa.

TAULUNEN. Mitä? Ei ole olemassa? Onneton lapsi, sinä kauhistutat minua!

NOORA. Kauhu saattaa laskeutua 40 lyöntiin minuutissa.

TAULUNEN. Voi, kun ajattelen ihania, onnellisia nuoruutenne päiviä...

ANNA. [Repliikit sopii jakaa puheliaimmille.] Päivä ja yö tekee laskettuna 24 tuntia. 1,440 minuuttia, 86,400 sekuntia ja 5 miljoonaa 184,000 tertsiä.

HANNA. Kauniin päivän sademäärä lasketaan olevan 0,0 millimetriä.

NANNA. Onnellista päivää ei voi laskea, siis sitä ei ole olemassa.

TAULUNEN. Pois, pois! Tämähän on kamalaa, tämä. Numerot kummittelevat. Missä Tuomas on? Mitenkä saan taas nuo lapsiraukat ihmisiksi?

MELICERTA. Sinä olet toivonut kerran ja saanut kerran... Plus 1 minus 1 on yhtä kun nolla. Se on vähennyslaskua. Siitä ei tule mitään jäännöstä.

TAULUNEN. Oikein, mutta hirveää! Ottakaa koko laskutaitoni, mutta (nuuskaa) näyttäkää, että teissä on hiukankaan ihmistunnetta jäljellä!

NANNA (vitkaan ja katkonaisesti ikäänkuin unissaan). Minä soisin... 2 minus 2, on noll... Minä soisin... 12 kertaa 4 tekee 48... Minä soisin... 21, jaettuna 7:llä, tekee 3... Minä soisin... plus 9... että me jälleen tulisimme ihmisiksi.

TAULUNEN (aivastaa). Prosit!

(Iso taulu aukenee ja sen kehyksissä seisoo Lucia nuorena haltiattarena ojentaen valtikkaa. Soittoa. Pimeä.)

Lucian loihtuluku.

Aronda midó, Calamba vitello! Fugite, numeri! Surgite, animae! Harha kun haihtuvi, jää tosi vaan! Aukene silmu jo loistelemaan!

(Kun näkymö valkenee, nähdään koulutytöt taas entisen muotoisina, iloissaan taputellen käsiään. Numerot ja kruunut ovat kadonneet.)

LUCIA. Ei, pitäkää vaan kruununne! Eikös ihminen ole luomiston kruunu?

(Tytöt ottavat kruununsa jälleen.)

NANNA. Minä näin niin hassua unta... että olin numero.

FLOORA. Niin minäkin ja sielumme oli quatuor species.

TAULUNEN. Ei tuo ollut hullumpaa, lapsi kullat... mutta kohtuus kaikessa.

MELICEBTA. Ja minä näin unta että maisteri lupasi meille kiitettävän alleviivattuna.

TAULUNEN. Lupasinko? Taisinpa kyllä. Laskitte ehkä paremmin kuin minä. Mutta kun ajattelen, että kyyneleni painavat viisi seitsemännestä sentigrammaa, että rakkaus lasketaan suonen tykytyksissä ja ystävyys markoittain ja pennittäin... Huh, kiitos olkoon sulle, hyvä haltia, että teit nuo jääkimpaleet jälleen ihmisiksi!

VAHTIMESTARI (ovessa). Täällä on yksi nolla, joka väkisin pyrkii sisään.

TAULUNEN. Emme nyt ehdi nollista huolia. Kaikki on jo laskettu yhteen ja kaikki on plus.

TUOMAS (astuu sisään koppa kädessä). Paitsi minua. Pienet lapset laskevat minun arvoni miljoonaksi. Suuret arvelevat ettei minua ole olemassakaan. Jos suuret ovat oikeassa olen minä nolla.

NANNA. Niinkuin emme tuntisi sinua, joulu-ukko! Sinä olet enemmän arvoinen kuin kaikki numerot pantuina peräkkäin; sinä olet rikkaista rikkain, koska teet niin monta onnelliseksi.

TAULUNEN. Laskekoon summan siitä kuka osaa! Ja kuitenkin hän on todellisin todellisuus.

TUOMAS (Nannalle). Lasketko minun arvoni niin suureksi, herttaisin pikku ykköseni? No valitse kopastani kauniinta mitä löytää voit... sinä ja te muut numero raukat. (Hän tarjoo koppaansa kaikille.) Emmekö nyt viettäisi muijani nimipäivää?

KOULUTYTÖT (kuten kappaleen alussa). Rakas maisteri...

TAULUNEN. Vai niin. Joko nyt taas soi tuo vanha laulu? Oli aika jolloin minua sinuteltiin ja sanottiin että olin nolla. Viettää Luciaa? Niin sen teemmekin niin että joulukuusi helisee. Kuinka ei noin mainiot numerot viettäisi Luciaa?

LUCIA HALTIA (sillä aikaa kuin tytöt ryhmittyvät numerojärjestykseen ja Tuomas viimeiseksi nollana).

Päivän kaarta mittaamaan, Pikku numro liitää, Mit' ei kukaan arvaakaan Etsimään se kiitää. Sydämmenkin kehräämää Kultalankaa mittais -- tää Numrolle ei aukee, Laskut tyhjäks' raukea

Numro lausui lapsillen: Taulun liituaisin, Läksyn langat kerisin, Kynää kuluttaisin? Tullos numeroinen vaan, Sinust' oivan piian saan, Ketterämmän hiirtä, Tauluun pilkut piirtää!

Mutta yhtä seikkaa en Salata ma tainne: Olen epälukuinen, Niinkuin meren laine. Laine leijuu vapaana, Ei sen tietä mitata... Vankeja nyt auta! Murra kahleen rauta!

(Lucian juhla alkaa esiriipun ollessa ylhällä ja joulu-ukko jakelee lahjojaan.)