Part 12

"Niin tekivät", myönsin. "Mutta aika kuluttaa, tylsistää intohimojamme: niistä kehittyy jalo resignaatio! Ja nyt _uskottelen_ jo löytäneeni vieläkin onnistuneemman saaren. Se on tuolla liivieni alla! Siihen lienee Lintukodolla ansionsa; ainakin ajalla, jonka sain siellä rauhoittua. Niin, minä myön Lintukodon, sinä saappaita ylistävä ja lakkakengissä tepasteleva Quarll, päästäkseni edes vähän kauemmaksi siitä, joka minusta näyttää todellisuudessa vaivaloisimmalta, joskin kyllä maailmalle arvokkaimmalta: — kuule tätä, sinä vilpitön Robinson! Asiani vaativat, Philip! Vai lainaisitko minulle muutamia kymmeniä tuhansia? Vippaisit? Tai ehkä lahjoittaisit? Aluksi ainoastaan parikymmentä tuhatta, ystäväni! Anna ne minulle, olethan niin ihanteellinen. Sinä et ole sellainen kuin tuon Robinsonin tekijä Daniel Defoe: aika vintiö kirjailijaksi, vehkeilijä, kärkkyjä, teeskentelijä, makeilija, ilmiantaja, provokaattori, kunnianhimoinen, nöyrästi mateleva, mitä vain. Hurskaan Robinsonin tekijä Defoe ei olisi kuin mestauksen uhalla siirtynyt autioon valtameren saareen. En ymmärrä, kuinka juuri tuollainen vilpistelijä on pystynyt luomaan hartaan Robinson Crusoen... Robinson-parka: varpaasi näkyvät rikkonaisista nauhakengistä, ne paleltuvat... Mutta — hätäpä sinulla: asuuhan rinnassasi harras usko. Mutta sinä, mr Quarll! Koeta hävitä silmistäni, Philip Quarll. Olisin kuitenkin mieluummin edes Pierre Lotin seurassa kuin sinun. Olisin halusta tuollainen Loti. Älä vääristele tarkoitustani: vain hyvin pieni Loti. Hänen kohtalonsa tuntuu minusta kohtalaisen mukavalta. Mutta sehän vaatisi myöskin varallisuutta. Ja sen tähden, no sinä et käy tunkeilevaksi, Philip Quarll... Lyhyesti vain: minun robinsonadini loppuu."

Mr Quarll oli ensin hiukan nolo, hermostunut ja pilkallinen, mutta naurahteli sitten, antoi minulle somasti kättä, kumarteli taidokkaasti ja katosi. Robinson Crusoe katseli meitä molempia vakavana ja surkutellen.