Part 3

Vain harva meren hiekan joukossa sen ymmärtää: yksin olen minä tullut, yksin olen minä lähtevä. Vapaalla sydämelläni ei ole yhtään veljeä. Kristityt aaveet istuvat kaikissa sydämissä ojentaen köyhiä käsiään. Se hurma, joka minulle virtaa joka taholta, on teille saavuttamaton. Se on valtaistuimen ihmeellinen yksinäisyys, se on rikkaus, polvistuva rikkaus.

AURINGON NOUSTESSA

Ihmiset, ihmiset, niinkuin sade valuu taivaasta, niin astun minä alas maahan.

Autuaat silmäni ovat nähneet tähdet, salaman vangitsin oikeaan käteeni, valtaa, valtaa virtaa huuliltani.

Kohtalo asetti minut nousevan auringon vartijaksi. Aavikot ympärillämme, olkaa tervehdityt — uusi päivä saapuu.

MATERIALISMIA

Jotta en kuolisi täytyy minun olla vallan tahto. Jotta välttäisin atoomien taistelun hajoamistilassa. Olen kemiallinen massa. Tiedän niin hyvin, etten usko harhaan enkä sieluun, leikkien leikki on minulle niin vieras. Leikkien leikki, minä leikin sinut enkä usko hetkeäkään. Leikkien leikki, sinä maistut hyvältä, sinun tuoksusi on ihmeellinen, kuitenkaan ei ole mitään sielua, eikä ole koskaan ollut sielua. Se on harhaa, harhaa, harhaa ja pelkkää leikkiä.

HAMLET

Mitä tahtoo kuolevainen sydämeni? Kuolevainen sydämeni pysyy vaiti. Kuolevainen sydämeni ei tahdo mitään. Tässä lepää koko maa. Sinua kouristaa, sinä käännyt pois. Taikasauva on koskenut tähän maahan, ja se tuli tomuksi. Ja raunioilla istuen tiedän, että sinä tulet, aavistamaton hetki. Tiedän, että odotat teljetyn oven takana, että olen lähellä sinua ja sinä voit ojentaa kätesi minulle. Minulla ei ole valinnan varaa, totuus, seuraan sinua, vaikka sinä kuljetkin usvien maahan. Totuus, totuus, asutko sinä hautaholveissa tomun ja käärmeiden parissa? Totuus, asutko sinä siellä, missä on kaikki, mitä vihaan? Totuus, valaisevatko sinun tietäsi surulliset lyhdyt?

HYASINTTI

Minä kasvan, hyasintti, raudankovasta maasta. Taita minut väkevine, mehuisine käsinesi — Elämä. Suutelen kättäsi, joka on mehuisampi minua. Taita minut koristukseksi kuningattarelle. Jos on olemassa suruton ja huoleton kuningatar, niin hän pitäköön hyasintin kädessään valtikan tavoin, kevään hauraan symboolin, joka on auringon sukua.

KRUUNUNI ON LIIAN RASKAS

Kruununi on liian raskas minulle. Katso, minä nostan sen keveästi, mutta minun tomuni on särkyä. Tomuni, tomuni, sinä olet ihanasti kudottu. Tomuni, luulen, että alat ikävöidä ruumisarkkuun. Nyt ei ole sähköinen hetki, tomuni, sinä et kuule minua.

SATAA, SATAA

Sataa, sataa ylleni tulvimalla. — — — Niin vähästä en särje vielä sydäntäni. Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni niinkuin kylmät viimat. Olen itse myötäkäyminen. Otsallani on kirjoitettuna: aurinko ei voi itkeä hetkeäkään. Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa, hän näkee väkevämpänsä.

ANIMAALINEN HYMNI

Punainen aurinko nousee vailla ajatuksia ja yhtäläisenä kaikkia kohtaan. Me iloitsemme auringosta niinkuin lapset. Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä, samantekevää, milloin se tapahtuu. Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri.

PÄÄTÖS

Minä olen hyvin kypsä ihminen, mutta ei kukaan tunne minua. Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan. En ole kesy. Olen punninnut kesyyttä kotkankynsissäni ja tunnen sen hyvin. Oi kotka, mikä hurmio sinun siipiesi lennossa. Oletko vaikeneva niinkuin kaikki? Tahdotko ehkä runoilla? Sinä et runoile enää koskaan. Jokainen runo repisi runon, eikä se olisi runo, vaan kynnen jälki.

SUURI PUUTARHA

Me olemme kaikki kodittomia vaeltajia ja kaikki me olemme sisaruksia. Alastomina, repaleissa kuljemme, reppu selässämme, mutta mitä omistavat ruhtinaat meihin verraten? Ilmojen halki virtaavat meille aarteet, kullassa arvioimattomat. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän tiedämme olevamme sisaruksia. Meillä ei ole muuta tekemistä muun luomakunnan kanssa, me vain annamme sille sielumme.

Jos minulla olisi suuri puutarha, kutsuisin sinne kaikki sisarukseni. Jokainen ottaisi mukaansa suuren aarteen. Kun ei meillä ole mitään kotimaata, me voisimme tulla kansaksi. Me rakennamme muurin puutarhan ympäri, että ei mikään maailman ääni saavuta meitä. Hiljaisesta puutarhastamme annamme maailmalle uuden elämän.

MAA JOTA EI OLE

HAVAINTO

Sinun rakkautesi pimentää tähtesi — kuu nousee minun elämässäni. Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi. Sinun kätesi on himo — minun käteni on kaipaus.

MUOTOKUVA

Minun pienet lauluni, kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset, vaihtoi kevät vesilinnun munaan. Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle. Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.

YÖLLINEN MADONNA

Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään, valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen. Joku enkeleistä lauloi ylistystä maailmoiden kaikkien.

Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään ylistyksen yölle, kai'un hiljaisen: miten avartuikaan silloin maailma, kun nukkui lapsonen.

SYKSYLLÄ

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli; rannalla istuen tuijotan syksyn koruja, ja hyvästely humisee puissa. Hyvästely on suuri, ero edessä, mutta jälleennäkeminen on varma. Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla. Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni ja erään äidin suun sydäntäni vasten: nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa —

VAARALLISIA UNIA

Älä mene liian liki uniasi: ne ovat savu ja ne voivat haihtua — ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.

Oletko katsonut uniasi silmiin: ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään — niillä on vain omat ajatuksensa!

Älä mene liian liki uniasi: ne ovat valhe, niiden tulisi mennä — ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä.

EROKSELLE

Eros, sinä jumalista julmin, miksi veit minut tähän pimeään maahan? Kun tyttölapset kasvavat, suljetaan heidät erilleen valosta ja heitetään pimeään holviin. Eikö minun sieluni harhaillut niinkuin onnellinen tähti, ennenkuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi? Katso, ovat käteni ja jalkani sidotut, tunne, minulla on kaikkiin ajatuksiini pakko. Eros, sinä jumalista julmin: minä en pakene, minä en odota, minä vain kärsin niinkuin eläin.

PRINSESSA

Kaikkina iltoina salli prinsessa hyväiltävän itseään. Mutta hyväilijä tyydyttää vain oman nälkänsä, ja hänen kaipauksensa oli arka mimoosa, suurisilmäinen satu todellisuuden edessä. Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hurmalla ja hänen ruumiinsa jäällä, mutta hänen sydämensä tahtoi enemmän. Prinsessa tunsi ruumiita, mutta hän etsi sydäntä; hän ei ollut koskaan nähnyt muuta sydäntä kuin omansa.

Prinsessa oli köyhin koko valtakunnassa: hän oli elänyt liian kauan kuvitteluista. Hän tiesi että hänen sydämensä täytyi kuolla ja murentua kokonaan, sillä totuus kalvaa. Prinsessa ei rakastanut punaisia suita, ne olivat vieraita. Prinsessa ei tuntenut juopuneita silmiä, joissa oli jäätä pohjalla. Ne olivat kaikki talvilapsia, mutta prinsessa oli äärimmäisestä etelästä ja vailla oikkuja, vailla kovuutta, vailla huntuja ja vailla kavaluutta.

SAIRAITA PÄIVIÄ

Ahtaasti on minun sydäntäni säilytetty kapeassa rotkossa, kaukana on minun sydämeni, etäisellä saarella. Valkoiset linnut lentävät edestakaisin tuoden viestejä, että minun sydämeni elää. Tiedän — kuinka se elää hiilestä ja hiekasta terävillä kivillä.

Makaan koko päivän ja odottelen yötä, makaan koko yön ja odottelen päivää, makaan sairaana paratiisin puistossa. Tiedän, että en tule terveeksi, ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane. Olen kuumeinen kuin suokasvi, uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti.

Puutarhassani nukkuu unelias järvi. Minä, joka rakastan maata, en tiedä mitään vettä parempaa. Veteen vajoavat kaikki ajatukseni, joita ei kukaan ole nähnyt, joita en uskalla näyttää kenellekään. Vesi on salaisuuksia täynnä.

EI MITÄÄN

Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään, ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot. Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri tai palmu ja leudompi tuuli — ja siinä kaikki. Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.

Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin, ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan. Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän. Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan löyhkän, eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta. Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

ERÄS ELÄMÄ

Tähdet ovat järkähtämättömät — sen me kaikki tiedämme — minä tahdon kuitenkin etsiä onnea sinisiltä aalloilta ja kaikkien harmaiden paasien alta. Jollei onni tule koskaan? Mitä on elämä? Pieni lumme lakastuu santaan. Ja jos sen aavistus pettää? maininki kuolee rantaan, kun aurinko laskee. Mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta, ja mitä teki korennoinen ainoasta päivästään? Ainoa vastaus — kaksi elotonta siipeä kuihtuneella rinnalla.

Mustasta ei tule koskaan valkoista — kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille, ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia. Mutta se päivä on tuleva, jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan ja kaikki on hiljaa — silloin ei ole jäljellä muuta kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa. Mutta kukaan ei sitä enää tiedä.

GRIMACE D' ARTISTE

Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani, punainen pelottomuuteni. Punainen pelottomuuteni lähtee seikkailulle kurjassa maassa.

Minulla ei ole mitään muuta kuin lyyra kainalossani, minun kova soittoni; minun kova lyyrani helkkyy rahvaalle julkisella tiellä.

Minulla ei ole mitään muuta kuin ylhäinen kruununi, kasvava ylpeyteni. Kasvava ylpeyteni ottaa kainaloonsa lyyran ja kumartaa hyvästit.

SARASTUS

Minä sytytän valon koko Atlantin ylle; tuntemattomat maailmat, yölliset maat, herätkää minun puoleeni! Avatkaa kylmälle sarastukselle, tässä tulee päivän armoton jumalatar, utuharmain harsoin ja hiukan varhainen aamukimmellys kypärässä. Kepeästi, kepeästi juoksevat tuuleni meren yli. Väkevä torveni riippuu kupeellani, en puhalla merkkiä lähtöön... Odotanko vielä? Onko jumala unohtunut uniin? Aamu nousee punaisena valtamerestä.

ELÄMÄNI, KUOLEMANI JA KOHTALONI

En ole mitään muuta kuin määrätön tahto, määrätön tahto, mutta mihin, mihin? Kaikki on pimeää ympärilläni, en voi nostaa oljenkortta. Tahtoni tahtoo vain yhtä, mutta tätä ainoaa en minä tunne. Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva: ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo.

MUSTALAINEN

Minä olen mustalainen vieraasta maasta, pitelen kortteja ruskein, salaperäisin käsin. Päivät seuraavat päiviä, yksitoikkoisina ja kirjavina. Katson uhmaten ihmisten kasvoihin: kuinka he tietäisivät, että kortit polttavat? Kuinka he tietäisivät, että kuvat elävät? Kuinka he tietäisivät, että jokainen kortti on kohtalo, kuinka he tietäisivät, että jokaisella kortilla, joka kädestäni putoaa, on tuhatkertainen merkitys?

Ei kukaan tiedä, että nämä kädet etsivät jotakin. Ei kukaan tiedä, että nämä kädet ojennettiin kauan sitten. Että nämä kädet tuntevat hyvin kaiken ja kuitenkin koskettavat kaikkea kuin unessa. Maailmassa on vain yksi pari sellaisia käsiä. Minä kätken nämä ihmeelliset saalistajakädet punaisen liinan alle uhmaten ja raskasmielisenä, sormuksin koristettuina ja väkevinä. Nämä ruskeat silmät katsovat täynnä rajatonta ikävää. Nämä punaiset huulet palavat sammumattomassa tulessa, nämä suruttomat kädet suorittavat kerran työnsä tulenkajoisessa synkässä yössä.

LAPSUUTENI PUUT

Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut? Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana! Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen, miksi olet kahlittu taudin sitein? Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava. Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita, katseesi oli viisas. Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden: kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä. Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja, tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut.

OI TAIVAAN KIRKKAUTTA

Oi taivaan kirkkautta lapsen otsalla — sen enkeli näkee taivaallisen Isän.

Ja valo, joka virtaa pyhimyksen silmistä, on pimeä sen rauhan rinnalla, joka lepää lapsen otsalla, taivaallisen rauhan.

Ei edes pyhimyksen otsaa kiertävä glooria ole niin selvä ja suuri kuin kruunu joka kruunaa ihmislasta aivan nuorena.

Ja maa ja kukkaset ja kivet puhuvat lapselle kieltään, ja lapsi vastaa soperrellen luomakunnan kieleen.

Ja Jumalan kätkee pienin kukka ja luodut julistavat häntä, mutta se ihmisen sydän, jonka Isä on työntänyt luotaan, ei tiedä, miten lähellä hän on.

LOKAKUUN AAMU

Ensimmäiset hiutaleet vaipuivat maahan. Missä aallot olivat piirtäneet riimuja joenvarren santaan, sinne me hartaina menimme. Ja ranta sanoi: Täällä olet vaeltanut lapsena ja minä olen aina sama. Ja leppä veden luona on aina sama. Sano, missä vieraassa maassa olet ollut ja oppinut epaton tapoja? Ja mitä olet voittanut? Et yhtään mitään. Tällä maalla ovat sinun jalkasi astuvat, tässä on taikapiirisi, leppien lehvistä tulee viisautesi ja arvoitusten vastaus. Ja sinä olet ylistävä Jumalaa, joka sallii sinun seisoa temppelissään puiden ja kivien parissa. Ja sinä olet ylistävä Jumalaa, joka on antanut suomusten pudota silmiltäsi. Kaikkea turhaa viisautta sinä voit halveksua, sillä nyt ovat männyt ja kanervat opettajasi. Tuokaa tänne väärät profeetat, valehtelevat kirjat, me sytytämme veden partaalle iloisesti liekehtivän rovion.

JUMALA ON KAIKKIALLA

Maailmassa ei kellään ole aikaa paitsi yksin Jumalalla. Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen, ja kukista viimeinen, lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa sinisiin silmiinsä, ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa tarttuakseen korteen. Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua purppuranpunaisia ruusuja varten. Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä. Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla ja kissa emäntänsä. Se oli suuri ilo heille molemmille, mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden neljänätoista vuotena.

MAA JOTA EI OLE

Ikävöin maahan jota ei ole, sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan. Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin maasta jota ei ole. Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti, maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat, maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme kuun kasteessa.

Elämäni oli kuuma harha. Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut — tien maahan jota ei ole. Maassa jota ei ole kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu. Ken on rakastettuni? Yö on pimeä ja tähdet vapisevat vastaukseksi. Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä? Taivaat kaartuvat korkeammiksi, ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin vastausta tietämättä. Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus. Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle. Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat ja aina olet rakastava.

TULO HADEKSEEN

Tämä ikuisuuden ranta on, ohi virran vierivän nään. Ja kuolema soittelee pensaissa samaa yksitoikkoista säveltään.

Miksi vaikenit, kuolema, nyt? Olemme kaukaa saapuneet ja sinua kuulla isoamme, ei meille koskaan imettäjä niin laulanut kuin sinä nyt.

Seppelen, jota ei päässäni nähty, jalkoihisi tuon. Sinä näytät minulle ihanan maan ja korkeat palmut sen ja kaipuun lainehtimassa ohi pylväsrivien.