Part 2

_Marfa_: (Yksin.) Korea liina läksi taas!... (Maiskutellen-) Nyt vielä hyvä kulaus ilolientä ja sitten on Marfa taas tehnyt tehtävänsä!...

(Murtaa juurta sormissaan.)

_Rózsa_: (Tulee pulloineen ravintolasta.) Tässä on viinipullo.

_Marfa_: Hyvä. Kiskaise nyt korkki ulos, tyttöseni, niin sekoitamme heti juoman.

_Rózsa_: (Avaa pullon.)

_Marfa_: Olen survonut puolet juuresta hyppysissäni, se riittää. Tässä on sinulle toinen puoli... pane se visusti talteen, jos ehkä joskus toiste vielä olisi tarpeen.

_Rózsa_: (Ottaa juuren.)

_Marfa_: Ja nyt, käännä kasvosi aurinkoon päin, sulje silmäsi, laske harvakseen kolmeentoista ja ajattele lujasti kultaasi. Minä sillä aikaa valmistan lääkkeen.

_Rózsa_: (Tekee niin: kääntyy oikealle ja alkaa laskea harvaan.) Yksi, kaksi, kolme j.n.e.

_Marfa_: (Kohottaa pullon huulillensa ja ottaa pitkän kulauksen.) Laske, laske sinä vaan, tyttöseni, minä sillä aikaa sekoitan... (Juo jälleen.) Oho, maahan kaatui!... Ja ajattele kultaasi... (Kaataa porot pulloon.) Kas niin, valmis on. (Sekoittaa pulloa.) Nyt voit jälleen kääntyä tännepäin... Siellä liukenee juuri pullossa. Kyllä tämän nyt pitäisi tepsiä. Lyö korkki lujasti kiinni ja vie pullo kaappiin, tyttöseni, ja koeta heti sopivan hetken tultua sen voimaa... kaada rohkeasti vaan poikasi pikariin, ei siinä mitään vaaraa ole... Kas niin, ja nyt Marfa lähtee. Kiitoksia nyt vaan, kultaseni. Ja taivas hyvyytesi palkitkoon. Herran haltuun, Jumalan huomaan!... Ja muista, ei hiiskaustakaan!

_Rózsa_: Hyvästi, hyvästi.

_Marfa_: (Poistuu vasemmalle.)

_Rózsa_: (Yksin.) No nyt, Sándor poikaseni, nyt olet kauniisti vallassani. Tällä viinillä sydämesi nujerran niin että se on pehmeä ja taipuisa kuin mehiläisvaha päivänpaisteessa. Tule nyt, miekkonen!

(Vie pullon sisälle.)

Hetkisen kuluttua tulee _Decsi Sándor_ (perältä; hän on hartiakas, tummatukkainen, mustaviiksinen mies pronssinvärisine kasvoineen, avarine, liehuvine paidanhihoineen ja tulpaaninkukilla kirjailtuine päällysviittoineen; kädessä hänellä on piiska ja jaloissa komeat saappaat. Lyö piiskalla pöytään.) Viiniä!... (Kun ei ketään tule.) Viiniä!

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Sándor!... Sinäkö, rakas kulta!

_Sándor_: (Torjuen.) Tuo viiniä!

_Rózsa_: (Moittien.) Niinkö sinä sanot hyvää huomenta!

_Sándor_:: (Kylmästi.) Hyvää huomenta, neiti.

_Rózsa_: Vai niin! (Poistuu olkapäitään kohauttaen taloon.)

_Sándor_: (Istuu synkkänä.)

_Rózsa_: (Tulee, tuoden pullon ja pikarin; heltyneenä.) Miksi sanoit minua neidiksi, Sándor?

_Sándor_: Siksi, että olet neiti.

_Rózsa_: Niin olin ennenkin, mutta et ole niin sanonut.

_Sándor_: Ennen... se oli toista.

_Rózsa_: Siinä on viinisi. Pitääkö vielä mitä?

_Sándor_: Kiitos, ei.

(Juo pullon suusta, kunnes pullo tyhjentyy ja heittää sen sitten syrjään.)

_Rózsa_: Miksi särjit pullon?

_Sándor_: Siksi, ettei toinen saisi juoda siitä minun jälkeeni. (Lyö pöytään kolme rahaa.) Kaksi viinistä, yksi pullosta.

LAULU N:o 5.

_Sándor_: (Laulun jälkeen.) Vielä pullo viiniä!

_Rózsa_: Miksi sinä juot niin paljon, Sándor?

_Sándor_: Mitä se syrjäisiin kuuluu. Viiniä, sanon minä!

_Rózsa_: (Itsekseen.) Tästä ei hyvää seuraa... Nyt tehköön mustalaiseukon lääke tehtävänsä.

(Menee taloon, josta tulee hetkisen kuluttua pulloineen.)

_Sándor_: (joka on Rózsan poissa ollessa laulanut toisen värsyn laulusta n:o 5.) Kirous ja kuolema hänelle!

_Rózsa_: Mitä tarkoitat, Sándor?

_Sándor_: Kaada viiniä, tyttö.

(Panee hattunsa pöydälle.)

_Rózsa_: (Kaataa viiniä pikariin.) Tässä on.

_Sándor_: Kiitos! (Tyhjentää pikarin.)

_Rózsa_: (Taittaa ruusun pensaasta, ottaa Sándorin hatun ja aikoo kiinnittää siihen ruusun.)

_Sándor_: (Ottaa hattunsa.) Säästä vaan ruususi ansiollisemmalle.

_Rózsa_: Sándor, tahdotko kiusata minut itkemään?

_Sándor_: Sekin olisi vain viekkautta sinulta, samoin kuin hyväilysikin.

_Rózsa_: Mitä tarkoitat, Sándor?

_Sándor_: Eikö Laczan Ferenc vienyt äsken hatussaan sinun antamaasi ruusua, vai?

_Rózsa_: Kautta Jumalan, minä vannon, etten...

_Sándor_: Älä höpise Herran nimeä vääryyteen. Mies ratsasti vastaani pustalla ja hatussaan komeili ruusu, sinun ruususi.

_Rózsa_: Voi, Sándor, kuule minua...

_Sándor_: (Huomaa äkkiä korvarenkaat.) Entä mistä ovat nuo kultarenkaat korviisi tulleet?

_Rózsa_: (Purskahtaa nauramaan.) Ha ha haa! Sinä paksupää! Nämähän ovat sinun itsesi tuomat hopeiset korvarenkaat; annoin kultasepän vaan kullata ne.

_Sándor_: Vai niin! (Tarttuu Rózsan kumpaankin käteen ja sanoo lempeästi ja vakavasti.) Rakas Rózsa! En sano sinua enää neidiksi. Pyydän vain kauniisti: älä valehtele minulle. En inhoa maailmassa mitään niin kuin valhetta. Sanotaan, että koira pettää. Mutta koira ei valehtele. Koira on rehellinen. Mutta ihminen osaa valehdella.

_Rózsa_: Oletpa, Sándor kulta, lystikäs, kun vertaat minua koiraan.

_Sándor_: Älä ilveile! Kyllä minä tiedän mitä sinulla on mielessä. Nainen on heikko olento, hänellä ei ole muuta asetta kuin viekkaus. Muuten hän pian joutuisi kiikkiin. Jäniksellä on nopsat sääret, linnulla siivet, mutta naisella ei ole muuta kuin viekas kieli. Mutta minä en koskaan tahdo tehdä heikommalle pahaa. Minun puolestani saa jänis jäädä pensaaseen rauhaan ja lintu pesäänsä, en minä niitä säikytä. Enkä myöskään loukkaa naista, joka puhuu totta, pahalla sanalla, en kierolla katseellakaan. Mutta jos sinä alat minulle valehdella, niin... Karjapaimen tuli täältä.

_Rózsa_: Niin tulikin. Hän seurasi kaupungin herroja Mátan karjamajalle.

_Sándor_: Vai niin!

_Rózsa_: Herrojen on määrä viedä meidän Alamaan karjarotua Mähriin levitettäväksi.

_Sándor_: Ja miksi Ferenc läksi täältä myöhemmin kuin herrat?

_Rózsa_: No, no! Osaatpa sinä tutkia kuin tuomari.

_Sándor_; Vastaa, miksi?

_Rózsa_: Hyvänen aika! Hän tahtoi sanoa minulle jäähyväiset. Hän näet lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

_Sándor_: Niinkö! Ja minne kauas hän sitten oikein lähtee?

_Rózsa_: Hänet viedään Mähriin isäntäpaimeneksi sille karjalle, jonka herrat valitsevat. Siellä hän saa kuusisataa floriinia palkkaa, asunnon kivitalossa ja muonan.

_Sándor_: Vai niin. Etkö sinä mene Ferencille isäntäpaimenen emännäksi?

_Rózsa_: Tiedäthän sinä, häijy, etten mene. Menisin, ellen olisi sidottu tähän taloon ja... sinuun. Sinä tiedät, että vain sinua oikein rakastan.

_Sándor_: Ei ole asia niin, vaikka sanot.

_Rózsa_: Enkö sitten ole sitä kylliksi osoittanut?

_Sándor_: Miksi pistit ruusun hänen hattuunsa?

_Rózsa_: Onhan tässä toinen samanlainen. Kunhan vaan annat tänne hattusi, niin on se siinä heti.

_Sándor_: Ei. Tahdon sen ruusun, jonka annoit karjapaimenelle. Enkä ennen herkeä, ennenkuin sen käsiini saan.

_Rózsa_: Sándor, kultaseni. Älä puhu noin. Minä en tahdo, että te joutuisitte tappeluun minun tähteni, minun yhden ruusuparan.

_Sándor_: Sitä ei voi välttää, jos kerran yhteen tullaan. Joko hän minut tai minä hänet. Toinen tai toinen.

(Panee piipun suuhunsa.)

_Rózsa_: (Pelästyen.) Hyvä Jumala!... Mitä sinä taas tuolla piipulla teet suussasi, Sándor? Se on niin ruma.

_Sándor_: Ei tee mitään. Itsekin olen ruma.

_Rózsa_: (Istuu hänen viereensä.) Ei, armaani, kaunis sinä olet, kaunein ja uljain mies koko Alamaassa. Kunhan et vaan olisi niin synkkä ja surullinen. (Hypähtää äkkiä ylös.) Nytpä muistuu mieleeni jotakin. Kun ensi kerran tapasin sinut, niin leikimme kaivoonpudonnutta, muistatko? -- "Kuka saa nostaa ylös?" -- "Decsin Sándor!" Ja silloin sinä tulit minua vetämään.

_Sándor_: Se oli silloin!... Jospa olisin silloin tietänyt, etten saanutkaan vetää sinua itselleni!

_Rózsa_: Muistatko, kuinka me yhdessä lauloimme: "Tule, tule nostamaan, kultani, armaani..."

_Sándor_: Hm, muistanenko tuota enää!...

_Rózsa_: Koetetaanpa taas yhdessä...

_Sándor_: (Nousee seisomaan.) Mutta erään toisen laulun muistan... sitäkin lauloimme ennen yhdessä...

LAULU N:o 6.

_Rózsa_: (On laulun aikana täyttänyt pikarin.)

_Sándor_: (Tyhjentää pikarin laulun jälkeen.) Tiedätkö, kun oikeen ajattelen, niin minä se olenkin tässä syyllinen. Ellen olisi hengittänyt ruusun päälle, niin ei sen nuppu olisi auennut, eikä toinen myöskään olisi saanut sen tuoksusta nauttia... eivätkä ampiaiset ja toukat olisi sitä keksineet.

_Rózsa_: Ampiainen?... Ahaa, Ferenc!... Entä ketä sitten tarkoitat noilla toukilla?

_Sándor_: Täällähän kuuluu juoksevan ja häärivän jos jonkinlaisia nulikoita ja kärripoikia.

_Rózsa_: Hahahaa! Tuo meidän pikku Janos! Voi, veli veikkonen!

_Sándor_: Älä viitsi nauraa... Minä alankin nyt tästä lähin rakastaa sinua toisella tavalla. Käyn luonasi uskollisesti kuin kolmipäiväinen horkka. Ja kun kerran pääsen isäntäpaimeneksi, niin menemme yhdessä pappilaan. Ja sitten eletään yhdessä uskollisesti. Mutta jos sitä ennen tapaan jonkun toisen sinua mielittelemässä, niin minä, jumaliste, lyön siltä pääkallon mäsäksi, vaikka se olisi oman isäni lempipoika! Tässä käteni.

_Rózsa_: (Tarttuu Sándorin käteen.) Sándor! Sinä et saa puhua noin. Säikytät minut ihan kuoliaaksi.

(Aikoo riisua korvarenkaat.)

_Sándor_: Ei, pidä vaan renkaat korvissasi. Sanoithan niiden olevan minun ostamani hopeiset, jotka olet antanut kullata. Uskon sanasi. Ja häpeän, etten antanut sinulle kultaisia. Ja jotta huomaisit, etten ole sinua unohtanut, niin toin sinulle jotakin... Ota täältä viitan taskusta.

_Rózsa_: (Kaivaa taskusta esille paperikäärön, josta löytää hiuskamman.) Hiuskampa! Ja niin korea! Minulleko tämän toit!

_Sándor_: Kenellekäs muulle?

_Rózsa_: Voi, voi sentään! (Painaa kamman hiuksiinsa ja keimailee.) Etkö nyt tule suuta antamaan?

_Sándor_: (Suutelee.) Sinä minun suloinen ruusunkukkani! Kuinka hyvin tuo herttainen hymysi sopiikaan noihin suuriin, tummiin, ihmeellisiin silmiisi. Hymyile, hymyile aina, tuntuu silloin niin hyvältä, niin sametin pehmeältä täällä rinnassa ja koko sielussa. Mutta hymyile vain minulle, ei kenellekään muulle.

_Rózsa_: Vain sinulle, niin, ei kenellekään muulle! (Suutelevat.) Kas niin! (Tempautuu riehakasti irti Sándorin syleilystä. Itsekseen.) Hyvinpä se mustalaisakan "peukalopoika" tehosikin! (Ääneen.) Ja nyt olemme jälleen iloisia. Sándor, tiedätkö, eräs noista kaupungin herroista, hän oli kuvamaalari, tiedätkö, hänpä vasta oli lystikäs veitikka. Hän tahtoi välttämättä tanssiakin kanssani. Opetin hänelle csárdasta. Hän hyppeli kuin kahden kuukauden vanha vuona kedolla.

_Sándor_: (Jälleen synkistyen.) Vai niin! Te hyppelitte!

_Rózsa_: Me hyppelimme, mutta aivan viattomasti. Luulen, että hänestä tulisi yhtä kaikki hyvä tanssija aikaa myöten, saisi vaan olla rahtuista pitempi mieheksi.

_Sándor_: Joko te olitte mittasilla?

_Rózsa_: Jo, jo! Ja ajatteleppas, hän oli lisäksi niin ystävällinen, että piirusti minun kuvanikin kirjaansa. Mutta hän saikin siitä palkinnon.

_Sándor_: Minkä palkinnon?

_Rózsa_: Hyvänen aika, ruusun!

_Sándor_: Siis hänkin!

_Rózsa_: Niin... ja kaikki muutkin herrat!... Ei, mutta, kas, siellähän tulee isä ja kylän väkeä.

LAULU N:o 7.

_Krouvari_: (Tulee perältä, oikealta, tyytyväisyydestä säteilevänä, kädessään mehiläislaatikko; hänen perässään tulee joukko kylän poikia ja tyttöjä.)

(Kyläläisille) Vihdoinkin, vihdoinkin onnistuimme saamaan sen veitikan kiinni. Ohhoh jaa! Mutta olipa siinä touhua ja puuhaakin yhdeksi kerraksi. Tässä se nyt on... tässä laatikossa koreasti kiikissä siivekkäiden "kuningatar", ja minulla on taas yksi uuden pesän, uuden yhteiskunnan alku lisää. Yksin en olisi junkkaria tavoittanut, mutta nämä kelpo tyttöset ja poikaset tulivat avukseni, kapusivat puuhun ja koppasivat otuksen koreasti kiinni... Rózsa, olutta pöytään, nyt pitää juhlittaman!

(Asettaa laatikon pöydälle.)

_Rózsa_: (Rientää sisälle taloon.)

_Krouvari_: Kas, Sándor poikaseni! Terveeksi sinulle! Satuitpa tulemaan otolliseen aikaan.

_Sándor_: Päivää, isäntä.

_Krouvari_: Istu pöytään ja ota osaa iloomme. Tyttö tuo kohta olutta. Katsos, minua on tänään potkaissut onni. Olen saanut pyydystetyksi pienen kultalinnun, tuollaisen mehiläiskuningattaren, joka rakentaa ympärillensä uuden pesän, uuden hunajamyllyn, josta koituu minulle paljon huvia ja hyötyä.

_Rózsa_: (Tulee talosta, tuoden suuren olutkannun ja tuoppeja.) Tässä on olutta!

_Krouvari_: Hyvä on. Kaada tuoppeihin. (Kyläläisille.) Hyvät ystävät, tuhannet kiitokset reippaasta avustuksestanne. Se oli hyvin tehty. Nauttikaa terveydeksenne.

_Sándor_: (Ei juo.)

_Eräs poika_: Eljen isäntä!

_Pojat ja tytöt_: Eljen!

(Juovat.)

_Krouvari_: Ja nyt tanssi käymään.

_Rózsa_: Tanssi! Siinä minä olen mukana! Tule, Sándor!

_Sándor_: En ole tanssipäällä!

_Rózsa_: (Eräälle pojalle.) Tule sinä sitten, Béla!

TANSSI N:o 8. (Neljä paria tanssii unkarilaisen tanssin.)

_Krouvari_: Ja minä lähden noutamaan enemmän olutta. Vajassa pitäisi olla vielä pari tynnyriä oikein voimakasta ohravettä.

(Menee vasemmalle perälle, vajaan.)

_Sándor_: (Hiipii tanssin aikana huomaamatta pois vasemmalle.)

(Tanssin loputtua.)

_Rózsa_: (huomaa Sándorin kadonneen.) Mutta minne Sándor Decsi joutui?

_Pojat ja tytöt_: Sándor Decsi! Missä hän on?

(Yleinen hälinä.)

_Rózsa_: Sándor! Sándor!

_Krouvari_: (Tulee vajasta kantaen pientä tynnyriä.) Mistä on kysymys?

_Eräs poika_: Sándor katosi äkkiä joukostamme!

_Krouvari_: No, mutta mihinkä hän hävisi?

_Eräs poika_: (On juossut perälle.) Tuolla hän kiitää ratsullaan hurjaa neliä Mátan karjamajalle päin!

_Rózsa_: (Juoksee perälle.) Sándor! Kuule minua, kuule!

_Krouvari_: Mikä poikaan meni? Olisin kernaasti suonut hänenkin ottavan osaa yhteiseen juhlaamme.

_Rózsa_: Sándor!...

_Krouvari_: Mutta älkäämme silti antako tämän tapauksen häiritä iloamme. (Nostaa tynnyrin pöydälle.) Hyvät ystävät, ojentakaa tänne tuoppinne, niin minä täytän!

_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!

_Rózsa_: (Huutaa perällä.) Sándor! Sándor!?

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS

II.

(Näyttämö: Hortobágyin ravintolan vierashuone. Perällä pullokaappi hyllyineen ja viinipulloineen, ja sen edessä tiski. Vasemmalla ovi, joka johtaa ulos ja siitä vasemmalle ikkuna. Oikealla, perällä pieni umpinainen kaappi, josta oikealle krouvarin huoneeseen johtava ovi. Seinillä joitakin kiiltokuvia. Oikealla ja vasemmalla pöytä tuoleineen. Edellisestä on kulunut puolisentoista tuntia. Ulkoa kuuluu tyttöjen ja poikien laulua (Laulu n:o 7), joka vähitellen loittonee ja sammuu pois.)

_Krouvari_: (Ilmestyy laulun aikana avonaiselle ovelle, laatikko kädessä, ja puhuu ulospäin.) Hyvästi, hyvästi vaan ja kiitoksia oikein paljon. Terveeksi, terveeksi!... Rózsa, tyttöseni, jätä vaan tynnyri siihen pihalle, kyllä Janos sen sitten vierittää vajaan, palattuaan karjamajalta. (Tulee sisälle.) Kas niin, olenpa oikein sydämestäni iloinen, kun asia näin hyvin päättyi. Pelkäsin jo menettäväni koko aarteen. Mutta eipäs, eipäs päässyt vekkuli livahtamaan karkuun... tässä se nyt on, tässä laatikossa. Nyt on minulla yhden mehiläisyhteiskunnan siemen lisää, ja se ei ole vähän, se. (Asettaa laatikon pöydälle oikealle.) Se tuottaa minulle ensi vuonna monen kertaisesti tarjoamani oluttynnyrin hinnan, ja seuraavana ja sitä seuraavina vuosina vieläkin enemmän. Jaa-a! (Hykertää käsiään.) Olenpa oikein tyytyväinen.

_Rózsa_: (Tulee vasemmalta, kantaen kannuja ja tuoppeja, jotka asettaa tiskille.)

_Krouvari_: Kas niin, tyttöseni, nyt meidän ei tarvitse enää olla ensinkään huolissamme, kaikki kävi niin onnellisesti kuin konsanaan käydä voi. Heti, kun olen saanut keon kuntoon, sijoitamme "kuningattaremme" siihen, ja niin on asia sitä myöten kunnossa.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Minä en voi käsittää häntä... Lähteä sillä tavoin, hyvästiä sanomatta!...

_Krouvari_: Mitä sanoit, tyttöseni?

_Rózsa_: Sanoin vaan, etten voi ymmärtää, mikä Sándor Decsiin meni, kun hän niin äkkiä karkasi tiehensä.

_Krouvari_: Niin, tosiaankin, mikä poikaa vaivasi? Ei olisi tehnyt olut pahaa hänenkään kurkulleen. Kyllä minä pyysin häntä jäämään... Annapa minulle piippuni, tyttöseni.

_Rózsa_: (Noutaa nurkasta pitkävartisen piipun, antaa sen Krouvarille ja sytyttää sen.)

_Krouvari_: Mutta ehkä oli pojalla kiire... kenties oli mentävä työhön ja toimeen...

_Rózsa_: Jos hän olisi työhön mennyt, niin ei hän olisi suunnannut matkaansa karjamajalle päin. Mitä hevospaimen karjamajalla?

_Krouvari_: Niinpä kyllä... (Imee piippua.)... mitäpä hän siellä.

_Rózsa_: En käsitä... Näin kauniin kammankin antoi minulle...

_Krouvari_: Kas vaan, miekkosta... vai kamman antoi! Olisipa, olisipa voinut poika olla mukana iloa pitämässä ja tynnyriä tyhjentämässä. Mutta omapa hänen asiansa... Tuota, ettehän te vaan olleet kinasilla keskenänne?

_Rózsa_: Emmehän me erityisemmin... Sándorille ei vain ollut oikein mieleen, kun annoin karjapaimenelle ruusun hattuun, hän kun lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

_Krouvari_: Vai niin... no, mitäpä hänestä... tottapa taasen talttuu, kun aika kuluu... (Haukottelee.) Hoho jajaa!... Ei, luulenpa, koira vieköön, että kömmin tästä jo vuoteeseen vetämään pienen unen. Ja onpa se hyvin tarpeen sinullekin, tyttöseni, koko yön kun olet valvonut. Unohda kaikki surut, sulje ovet ja kapua ylisille yöpuulle... voithan sitten taas avata, kun Janos palaa.

_Rózsa_: Ei minua ensinkään nukuta. Askartelen kernaammin täällä.

_Krouvari_: No, niinkuin tahdot, tyttöseni. (Ottaa laatikon kainaloonsa.) Minä, minä otan "kuningattareni" ja... (Haukottelee)... hohojaa! .. katoan kauniisti kamariini. Hyvää huomenta, tyttöseni.

(Menee oikealle.)

_Rózsa_: Hyvää huomenta. (Yksin; itsekseen.) Hän ei kuullut minua... vaan ratsasti karjamajalle... jonne Ferenc oli juuri lähtenyt!... Hän uhkasi lyödä pääkallon mäsäksi!... Hyvä Jumala! Aavistan jotakin. Kunpa nyt ei vaan tapahtuisi mitään! Hän oli niin synkkämielinen ja kummallinen. Ja minä kun luulin, että mustalaiseukon juoma oli jo lääkinnyt hänet. Voi, miksi minä annoinkaan tuon ruusun Ferencille ja saatoin tällaista aikaan! Jos nyt tapahtuu jotakin, on se minun syyni. Herra armahda! (Kävelee levottomana.) Kuinka minä olen levoton! Ottaisinko voikon tallista ja ratsastaisin karjamajalle? Ehkä voisin vielä estää onnettomuuden tapahtumasta. Niin, sen minä teenkin ja heti!... (Sieppaa naulasta huivin ja aikoo rientää ulos.)

(Samassa ovi vasemmalla temmataan auki ja):

_Kärripoika_: (syöksyy hengästyneenä sisään.) Pian, pian... on tapahtunut...!

_Rózsa_: No, mitä on tapahtunut?

_Kärripoika_: On tapahtunut onnettomuus... Sándor Decsi...

_Rózsa_: (Kirkaisee.) Ah! (Peittää kasvonsa käsillään.)

_Kärripoika_: (Pelästyy.) Rózsa kulta!... (Itsekseen.) Voi, voi sentään minua poloista... miksi juuri hän sattui ensiksi eteeni? Miksi menettelin niin varomattomasti? (Rózsalle.) Anna anteeksi, kulta Rózsa, en olisi tuottanut sinulle tuskaa, jos olisin tietänyt, että...

_Rózsa_: (Tarttuu kiivaasti poikaa hartioista.) Nulikka, älä siinä lavertele, vaan kerro paikalla mitä on tapahtunut!

_Kärripoika_: Heti, heti, koska niin tahdot, Rózsaseni. Kerron sinulle kaikki juuresta jaksaen. Olin saattanut kaupungin herrat onnellisesti karjamajalle ja hyppäsin juuri rattaille, palatakseni takaisin kotiin -- kaupungin herroille lupasi isäntäpaimen kiessit paluumatkaa varten, eivätkä he, Jumalan kiitos, poikkea enää tänne meille...

_Rózsa_: (Sieppaa luudan käteensä.)

_Kärripoika_: Niin, juuri kun olin hypännyt rattaille ja aioin kohottaa piiskaani, sivelläkseni sillä kimon takalistoa, havaitsin ratsastajan, joka lähestyi pustalla täyttä laukkaa. Sepä vasta oli vimmattua lentoa!... oli aivan kuin olisi ollut hulluna sekä hevonen että mies...

_Rózsa_: (Kohottaa luutaa.) Poika!...

_Kärripoika_: Äkkiä ratsu kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi toiselle suunnalle. Mies istui selässä, pää takakenossa, selkä kaaressa, pitäen ohjista molemmin käsin. Äkkiä hevonen teki käännöksen, hirnahti ja alkoi taas juosta karjamajaa kohti. Mies vaan istui selässä, kasvot taivasta kohti käännettyinä ja tiukasti ratsun kylkiä jaloillaan puristaen. Huusin isäntäpaimenen paikalle. Ja kun ratsastaja saapui luoksemme, niin voitko arvata kuka hän oli? Sándor Decsi.

_Rózsa_: (Kärsimättömästi.) Eteenpäin, nopeasti!

_Karjapoika_: Päinvastoin, hevonen ei mennyt enää tuumaakaan eteenpäin, vaan pysähtyi viereemme kuin kiinninaulittuna. -- "Mies, kuinka on laitasi?" kysyi isäntäpaimen Sándorilta. Tämä ei näyttänyt kuulevan puhetta tai jos kuuli, niin ei voinut puhua. -- "Mikä sinua vaivaa, Sándor?" toisti isäntäpaimen. Ei vastausta. Miehen suu oli tiukasti kiinni, pää taakse vääntyneenä, rinta huokui nopeasti ja ruumis oli taaksepäin kaaressa; silmät tuijottivat kamalasti selkiselällään päässä ja silmäterät olivat auenneet hirvittävän suuriksi.

_Rózsa_: (Kohottaa luutaa.)

_Kärripoika_: Kulta Rózsa, sinähän pyysit minua kertomaan kaikki. No niin, isäntäpaimen laski miehen nurmelle maata, rupesi häntä tutkimaan ja huomasi, että poloinen oli vaikeasti sairas... "todennäköisesti jonkun myrkyn vaikutuksesta", sanoi vanhus, "koska suusta valuu kuohu". Sitten kävi ukko noutamassa kipollisen maitoa, ja saatuaan sen suurella vaivalla kaadetuksi miehen suuhun, nosti hän poloisen kärryille, ja sitten läksimme yhdessä tuomaan häntä tänne.

_Rózsa_: Ja missä hän on?

_Kärripoika_: (Katsoo ikkunasta.) Tuossa isäntäpaimen par'aikaa tuo häntä...

_Rózsa_: (Rientää ovelle vastaan.)

_Isäntäpaimen_: (Ilmestyy ovelle, kantaen Sándoria, joka on tiedottomassa tilassa. Isäntäpaimen on kookas, tuuheaviiksinen ja -kulmainen, vaskenruskea-kasvoinen mies.)

_Rózsa_: Sándor! (Kumartuu Sándorin puoleen.) Poikani, oma rakas kultani, mikä sinun on? Oletko loukannut itsesi? Onko joku tehnyt sinulle pahaa?... Vastaa!... Elätkö sinä vielä? Elätkö? Jumalani! Hengittääkö hän?

_Isäntäpaimen_: Kyllä hän vielä hengittää, mutta työläästi se käy. Hän tarvitsee pikaista apua.

_Krouvari_: (Tulee unisena oikealta.) Olin kuulevinani huutoa... Mitä? Onko jotakin tapahtunut? Ketä siinä tuodaan?

_Rózsa_: Sándor Decsiä, hän on sairas, menehtymäisillään ja tarvitsee pikaista apua.

_Isäntäpaimen_: Hyvää päivää, veliseni... Niin, näin nyt ovat asiat.

_Krouvari_: Pyhä isä armahda! Mikä pojalle on tullut? Onko hän pudonnut hevosen selästä? Tuo tänne sisähuoneeseen, Paal, niin panemme hänet minun vuoteeseeni lepäämään. Rózsa, mene edellä kohentamaan pielusta.

_Rózsa_: (Menee oikealle.) Hyvä Jumala!...

_Krouvari_: Ja sinä, Janos, joudu heti lääkäriin. Sano, että on kiire. Mene, sanon minä!

_Kärripoika_: Kyllähän minä!...

(Poistuu kiireesti vasemmalle.)

_Isäntäpaimen_: (Kantaa Krouvarin avulla Sándorln oikealle.)

_Krouvari_: (Ääni oikealla.) Rózsa, nouda nopeasti kylmä kääre.

_Rózsa_: (Tulee oikealta, menee tiskin taakse, ottaa pyyheliinan, kääntää sen nopeasti kääreeksi ja kastaa vesikulhoon.) Minä aavistin, aavistin, että jotakin tapahtuisi...

_Krouvari_: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Otsa on vallan tulikuuma. Etkö jo joudu, tyttöseni?

_Rózsa_: Heti paikalla. (Vie kääreen oikealle.)

(Hetkisen kuluttua tulevat oikealta Krouvari ja Isäntäpaimen.)

_Isäntäpaimen_: Tällaisessa tapauksessa on jokaisen koetettava auttaa minkä suinkin taitaa.

_Krouvari_: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt? Hänhän on vallan lopussa.

_Isäntäpaimen_: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja mulkoili julmasti silmillään.

_Krouvari_: Olisiko hän menettänyt järkensä?

_Isäntäpaimen_: Sitä en usko.

_Krouvari_: No, mitä sitten? Hevosen selästäkö pudonnut?

_Isäntäpaimen_: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin. Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi kaikenlaisille myrkyille.

_Krouvari_: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja, mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.

_Isäntäpaimen_: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan käy nähdä pojan kärsimyksiä.

_Rózsa_: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan lääkäri pian?