Part 1

language: Finnish

LAULUJA RAKKAUDESTA

Kirj.

Larin-Kyösti

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.

SISÄLLYS:

YÖKUKKIA.

1. Mua kevät huumaa. 2. Sun hellään painan ma rintaa vasten. 3. Soi huoneista huilut. 4. Sä olet mun prinsessain. 5. Nyt tule. 6. Vaeltavan laulajan laulu. 7. On päättynyt jo päivän työ. 8. Sun silmäsi suljen ma suudelmilla. 9. Hyvää yötä, tyttö kulta. 10. Yön helmaan haihtui. 11. Mua ilkkui ikkunat. 12. Täti juoru. 13. Kuun kujeita. 14. Mä teitä ivaan. 15. Nainen. 16. Andaala, et oo sinä. 17. Andaala, Andaala, yön-ystävä mun. 18. Yön kuningatar-kukka. 19. Kruunut välkkyi. 20. Annoin kiiltokoruja. 21. Mirtsa, musta mieron tyttö. 22. Yöperhosia. 23. Sun makuuhuonees. 24. En laulanut ma sulle. 25. Ma etsin. 26. Yöss' sytytän mä joulukynttiläni. 27. Kätchen. 28. Kaksi pientä lehteä. 29. Sinisellä sillalla. 30. Saaristomuisto. 31. Mä nään ne ikkunassa. 32. Pienelle Sappholle. 33. Tuntemattomalle naiselle. 34. Vanha laulu. 35. Mä syrjään yksin istuin. 36. Puutarhassa armas astuu. 37. Jo syksy soittaa. 38. Sun nään minä kunne ma kuljen. 39. Yks kasvaa onneton omenapuu. 40. Sun suurten silmäis säteilystä. 41. Ugrilainen unelma. 42. Neidon valitus. 43. Lentotähtiä. 44. Miks sulle uskoni ja uhrin annan. 45. Sun näin mä jälkeen monen vuoden. 46. Muut hilliintyi. 47. Siin' oli lemmenkukat. 48. Vieläkö mun täytyy sulle laulaa. 49. Ethän vain ole, onneton, noita. 50. Kasvojes turhan tunteen kuvastelun. 51. Eri teitä. 52. Miksikä, ystävä? 53. Erolaulu. 54. Tuskan tarina.

VANHA HUVIMAJA.

1. Pois kesäkaupungista kuljin. 2. Oi, jumalat, lie suotu. 3. Nosta uhrimalja. 4. Miksi hätkähdät ja kysyt multa? 5. Kullattu Amor. 6. Kaupungista kuuletko kumun? 7. Jumaljuomaa kantaa nainen. 8. Katso, kalliolla. 9. Näätkö, armahani, meren. 10. Sun hiuksesi tahtoisin hajottaa. 11. Satusaareen. 12. Katson korkealta kalliolta. 13. Miss' olet, meri—? 14. Ei, ei, minä tahdon päästä. 15. Kalliolla korkealla. 16. Katso, ilta himmeeks käy.

KIRKKAUDEN KUNNAALLA.

1. Näky. 2. Kirkkauden kunnaalla I-III. 3. Vuorimies. 4. Ma kuljen eräteitä etsien. 5. Kohden korkeutta. 6. Ma oon kuin herkkä haapa. 7. Nyt tulee, tulee kevät. 8. Kangasvuokko. 9. Dolce far niente. 10. Iloitkaa ja laulakaa. 11. On päivä kirkkain. 12. Jo lintu näki unta. 13. Taikaoksa. 14. Yölamppu se tyynenä tuikki. 15. Työlampun laulu. 16. Mik' on maine. 17. Hilpeä ranta, muuttuva meri. 18. Mä käyn ja käyn. 19. Alter ego. 20. Ainako osani on—? 21. I. On sielussani kaksi kaikua. II. Olkoon sieluni kuin vilvas virta. 22. Käyn sielussani kovan kurin. 23. Tule, laulu, minun lohdukseni. 24. Kummittelija. 25. Ma toisen minän kanssa juon. 26. Kuoleman keinu. 27. Kuolema ja narri. 28. Totuus ja valhe. 29. Viimeinen voitto. 30. Vierryin mailta vierahilta. 31. Koditon koira. 32. Katupojan joululaulu. 33. Elämän kiertokulku. 34. Tuska. 35. Lehden lentäessä. 36. Miksi suren ja miksi kadun. 37. Syyskeijut, luokaa. 38. Mun vuoteni vierii. 39. Yhä yksinäisemmin. 40. Kun ma synnyin, itkin. 41. Ma muistan joulun. 42. Unetar. 43. Taalalaiskellon kaikuja. 44. Haltioissa. 45. Mun lauluni lensi pois.

YÖKUKKIA

1.

Mua kevät huumaa kuin villi viini, kuin päihtyin painan ma silmät kiinni, mua huumaa maan mehu, taivaan tuulet, maan impein nauravan-heljät huulet.

Käy hengenhehkuni suusta suuhun, kuin mahla tyvestä nuoreen puuhun mun elinnesteeni pursuu, pauhaa, kun veri vaatii ja tahtoo rauhaa.

Mua huumaa armaani poven parmaat yökukkakumpuiset, aina armaat, mua oman voimani valta huumaa, kun yö on kiihkeän kummaa, kuumaa.

Ja sydän, äsken mi mulle aukes, yökukka rakkaasti runsas, raukes, päin raskain värjyen viereen vaipui, kuin toivon täyttymys, kaino kaipuu.

Kuin ilman aalloilla autuailla me uinailemme nyt tuskaa vailla, yö veret viileiksi suvannoittaa, vain henki hiljaa nyt meissä soittaa.

2.

Sun hellään painan ma rintaa vasten kuin Luojan lainan. Näin ihmislasten on onni suotu, on meille luotu tää hurman hetki, tää yhteis-yö, kun sydän sydäntä vasten lyö.

Ei Luoja syytä sua synnin työstä, ei kateen kyytä, mi ilkkuu yöstä; kun käymme Eedenin tarun teillä, niin ilo taivaass' on enkeleillä.

Näin huulten hurmaa kun juopuin juomme, me elon Eedenin uuden luomme, jos meill' ei syntiä suurta muuta kuin tunteet tuhlaten suomme suuta, kun rakkautta on yömme raukee, näin kuollen taivaskin meille aukee.

3.

Soi huoneista huilut ja hetken häät, käy kaduilla karnevaali, ihojauhoin hohtavat poskipäät, käy kiima, kutsu ja vaali.

Mun vierelläni nyt visertää kaks riemujen impeä rinnan, yks yöksi mun ystäväkseni jää, kun suoritan soljen hinnan.

Andaala, mi kauniita kukkia myy, ja Mirtsa, mi lauluja soittaa, ja meidän on syy ja niiden on syy, että lemmen ne naamioittaa.

Mua huumaa maailma menoineen, sen narrit ja naamiaiset, maan tyttäret joutavat juttuineen ja hurmaavan-hullut naiset.

Katukarnevaalin prinssinä käyn, minä tuhlaan, en soittoa säästä, ma tanssin ja nään minun aamuni näyn, kunnes kruununi putoo päästä.

Siitä naiseni maljan ma juoda saan, kun valtikastani luovun, tänä yönä ma unhoitan maineen ja maan, kuninkuuteni kunniasta juovun.

4.

Sä olet mun prinsessain, sun nimes Päivänsäde on, sä joka kukkaan kevään tuot, sä joka silmään ilon luot, sä olet tytär auringon, sua aina, aina hain.

Mun äitini usva on, oon prinssi Pilvenvarjo vain, ma kuljen päällä mustan maan, ma vaellan, siks elän vaan, oi, huomasitko murhettain, sä tytär auringon!

Et kirkastaa mua voi, sä tytär taivaan säteiden, on mulle rakas mykkä yö, mun kerran taivaan tuli lyö, sun avaruuteen Luoja loi, ma maassa harhailen.

5.

Nyt tule niinkuin kevään päivänpaiste sieluni kirjokukkain yrttitarhaan, ma laulain sulle salaa lahjoitan sen kuuman kukan, polttavan ja parhaan!

Öin päihdyttää sen suruntumma tuoksu, ja kodassaan se siemenensä kantaa, mi etsii päivän ensi sädettä, mi sille kypsän kyllyyden voi antaa.

Yön, lemmen kuuma kukka on sen nimi, sen terälehtiin koske hennon-hiljaa! Saat kaikki, kaikki mieronkukkani, ei mull' oo enää valon valkoliljaa.

6.

VAELTAVAN LAULAJAN LAULU.

Käyn ohi akkunan, ma katsahdan, siell' istuu impi illoin; ja peilistään mä silmät nään, yö, yllätätkö jo milloin!

Kun pieleen akkunan ma koputan, jo sydän tunteet tavaa kuin aakkostaan, kun huuliaan hän armaasti mulle avaa.

Mä nään nyt akkunan jo aukeevan kuin sydämen, mi aukee, ja säihkyvän kun näkyy hän, on sydän rakkautta raukee.

Ma kautta akkunan nyt kapsahdan, oi, impi rakas, salaa — on syleilys se kysymys, johon vastaan ilman valaa.

7.

On päättynyt jo päivän työ, kuu paistaa kammioon, nyt meill' on häät, on lemmen yö, kuin kuningas ma oon, sä riemun ruhtinatar, mun, oi, rakkahani, oi! tään yön ma olen kuningas, — soi, kitarani, soi

En tahdo muistaa maailmaa, se tallaa vain ja lyö, saan kanssas tuskat unhoittaa, nyt mun ja sun on yö, sa riemun ruhtinatar mun, oi, rakkahani, oi, tää yö on mun, tää yö on sun, — soi, kitarani soi

Käy huume, hehkuu tulitus, kuin tulta suonet lyö, on lyhyt elon juopumus, mut viel' on pitkä yö, sa riemun ruhtinatar mun, oi, rakkahani, oi, on vielä pitkä lemmen-yö, — soi kitarani, soi!

8.

Sun silmäsi suljen ma suudelmilla, sun nukkua sitten suon, sun uinutan sävelillä suloisilla, sulle lauluni lahjat tuon.

Sun herätän mä soittoni säveleillä kuin pyörteihin vertemme vuon, ylin yhtymys, hurman hetki on meillä, kun silmäsi auki ma luon.

Sun häikäisten hukutan ma suudelmiini, elon viinitarhaan sun tuon, olet vaistojen vaahtova, villi viini, minä juon, minä juovun ja juon.

9.

Hyvää yötä, tyttö kulta, vie vain kaunis muisto multa, kun näät unta, muista iltaa, jolloin lempi solmi siltaa.

Kuutamolla kuulakkaalla kun käyt oudon onnen maalla, sydän armaat muistot kerää, kaihot kuiskaa, kun se herää.

Hyvää yötä kerran vielä, uuvu unten ruusutiellä, kun sa suureen unhoon kuljet, muista mua, kun silmäs suljet.

10.

Yön helmaan haihtui päivän harmaa haamu, yön henki hehkuu, saartaa silmäkulmaa, en muista, mik' on meille jumalille julmaa, oi, ettei koskaan koittais karsas aamu!

Näin suurta rakkauden runsautta ain öinen sävel sammumatta soittais, oi, ettei päivä pilkkais lampun laupeutta, oi, ettei koskaan kade aamu koittais!

11.

Mua ilkkui ikkunat kuin silmin suurin, soi arat askelmat, kun yli muurin näin alttihin armautes ikiliekkivän loimun luo tuskassa toi mun. —

Sun huonees huokasi, yö-unten perhot sun luonas leijaili, soi vuotees verhot, kun rinnoilles raueten rakkauteen minä kuljin, sun syliin suljin.

Ah, sairas sydän lyö, pois tuskat tuudin, kun kahden katos yö kuin unten uudin, kun varteni värjyen uupuu ja uppoo uumaan, yön huumasta huumaan.

Mut uupuu unelmat kuin valhein väijyin, nään päivän ikkunat, mi katsein häijyin sun ainaisen lempesi haurasta hyvyyttä herjää ja kurjina kerjää. —

12.

TÄTI JUORU.

Täti Juoru, kaikkein hyvä tuttu, täti Juoru kiitää niinkuin viima, kuihtuneiden huulten ympärillä liikkuu vielä myöhän syksyn kiima.

"Metsäsian" kapakassa eilen, mik' on pyhitetty miesten juoda, suurten urhoin, sanasankarien jotain suurta maljan luona luoda,

näin ma rakkaan, hyvän, kunnon tädin. Vierushuonehesta korttipeli leiskui laiskasti. Hän tuli luoksein, itsensä hän mulle esitteli.

Kehui runojani taitavasti, selitti ne syin ja juurin jäärin, kuivin, puolihurskain kurkku-äänin, sihahtavin ässin, aivan väärin.

»_Har Ni hört om sista natts skandal, ack, min vän, just sista natten_...» — söi ja sanoi, vilkui viinurihin; pöytään koputin ja lausuin: _vatten!_

Valittelin hälle vilkkahasti, etten luota arvostelun hiivaan. Kieron katseen loi hän autuaasti, laski olalleni käden kiivaan,

jok' on kynttilöineen salaa käynyt nuorten miesten kirjelaatikoissa, ahmien vain muiden rakkautta laihat, luihut sormet hiukan voissa.

Juorupeilin takaa on hän illoin urkkiellut himmeen lyhdyn valoon kahden rakastavan askelia, juossut läähätellen talost' taloon:

»_Har ni hört om sista natts skandal_» soipi kaupungissa päivän kuoru. Mutta yli kosteen kadun kaiku vastaa, öinen kuoru nauraa: juoru, juoru!

13.

KUUN KUJEITA.

Sa vanha, viekas, kujeileva kuu, ma tunnen lemmenkateet, vaikeet vaivas, ei koskaan ruostu vanha rakkaus, se totuus on niin vanha kuin on taivas.

Liet sukupuoleton, sen tietää maa, sä lemmit Mars'ja päinvastaisesti, Mars kyvyttömään kaihoos kyllästyi, vuossadat kosintasi kutkaa kesti.

Mut ylväs Venus ylläs loistelee, sä alennuit jo unen urkkijaksi, sä katsot salaa neitsytkammioon, miss' yöllä yhtyy ihmislasta kaksi.

Luot tekonaamarin syyspunaisen kuin vielä punastuisit vanhaan tapaan, yökenkäläinen, valos varastat, kuin ikkunasta pyrit taivaannapaan.

Maan puoleen syrjäkarein katselet, luot runon hohtoon järven ulpukalvot, sä paljon lupaat, vähän täyttää voit, syys salaat, vakoilet ja valvot.

Sa lemmen lörppä, taivaan täti oot, yöseikkailuista juorut kylään kannat, yövalvonnasta väität vaalennees, kun sarastavi vihdoin taivaanrannat.

Sä Maalle salaa huokaat haukottain: − "Hyv' yötä, nukkumaan jo lähden!" − "Liet sairas, kalvas olet?" kysyy Maa. Kuin kaino neito vastaat: "Lemmen tähden!"

14.

Mä teitä ivaan, itserakkaat narrit, mi lörpötätte lemmen seikkailuista ääressä maljojen ja kerskailette kuin sivumennen konnantöistä muista.

Mä teitä rakastan, te hellät naiset, mi sydämeni nuoremmaksi luotte, te tuotte kevään kylmään kammiooni, yökukkain, ruusuin armaan tuoksun tuotte.

Te narrit, ette koskaan mitään uhraa, suunsoitto olkoon teillä joutotyönä! Ritari kiireest' oon ma kantapäähän, en kuiskaa, ken mua suosi viime yönä.

15.

NAINEN.

Oot tutkimaton arvoitus kuin kuolo, oot lemmen mittaamaton meri, nainen, niin kirjava, niin kuluttava, ahne kuin elämä on rikas, monenlainen.

Elämän lämmön virta, totuus, valhe, elämän vietin viemäri ja kurjuus, ei sua hurmaa miehen nöyrä nero, vain miehen intohimon voiman hurjuus.

Piileekö sinuss' elon raain voima vai kaiken kauneuden kirkkain syvyys, oletko puhtauden vilvas lähde, oletko itse pahuus vaiko hyvyys?

Vihaava, petollinen onnetonna, onnessa lumottuna, levotonna, ihana, kyyneleinen Magdaleena, äitinä pyhä, puhdas kuin madonna.

16.

Andaala, et oo sinä ansarin armas, Andaala, sa oot mehu, mahla maan, Andaala on kaunis ja kaihossa karmas, Andaala on kukkaistyttö vaan ja vapaan taiteen kukka, Andaala rukka!

Andaala, sun silmäsi hehkuu kuin hiilet, Andaala, kun katsot kummasti noin tai kaihoni kaarrat ja pelkoas piilet, Andaala, ma pedoksi muuttua voin, Andaala, sa hiivit kuin hiipii hukka, Andaala rukka!

Andaala, sa suutelet hulluksi pääni, yöt yllättäen sinä järkeni viet, sinuss' soi koko hyljätyn helvetin ääni, mut ylläs on tähtien taivaiset tiet... Andaala, on sielusi tähtikukka, Andaala rukka!

17.

Andaala, Andaala, yön-ystävä mun, kun on yö, sulle lyö, sulle sydämeni lyö, ja hehkut huulen ma tahdon maistaa, sen lemmeksi luulen, kun kuu yli kattojen paistaa, kun on yö. —

Andaala, Andaala, kun vuoteelle käyt, näyt, ihmeet nään, idän ihmeet nään, sinun sielusi palaa, olet julma ja julkee, syyn syntisi salaa, kun kuu yli kattojen kulkee, kun on yö. —

18.

Yön kuningatar-kukka, yön yhden tuoksut vaan, käy perhot juopuen juoksuun kuin hullun-huumassaan, yön yhden tuoksut vaan ja sammut siihen tuoksuun.

Yön kuningatar-kukka, yön yhden näin sun vain, sun tuoksuus tuutia sain, sun huultes huumaa hain, oli päivä jo muilla mailla, olit tumma ja tuoksua vailla.

Yön kuningatar-kukka, yön yhden yhtyen viettini veres viettiin vaihtui, uness' henkeni hehkua joit, — auki armaat silmäs kun loit, mun tunteeni tuoksuna haihtui.

19.

Kruunut välkkyi, naiset loisti, valssi liehui lattialla, huumaavainen tahti toisti naisten naurun ilkkumalla.

Kysyi Riemu: "Miksi kurja täällä oon kuin muukalainen?" Nauroi valssi hullun hurja: "Täällä oot kai vuokra vainen!"

20.

Annoin kiiltokoruja ja niiss' on valheen vaara. Saithan tulta, armas kulta, _cara, mia cara!_

"Ei oo sulla sielua!" Sä katsoit taas niin pitkään. Annoin suuta, mitä muuta multa pyytäisitkään!

21.

Mirtsa, musta mieron tyttö, yöllä yksin varjos näin mä, varjos valhevaltaan vaivuin, yösi ystäväksi jäin mä.

Kumma kiihkos, huulten-huumas, hetken-hohtos sieluun syöpyi, hiljaisuuden hyminässä tuntees tenhoon tuskat yöpyi.

Silmät mustat kuin sun yösi, yösi niinkuin sielus tumma, unten unhoon niin mun tuuti mustan mieron kaiho kumma.

Mutta päivä varjot voitti vaeltaen valkein siivin, kammoksuen kurjuuttasi niinkuin varas hämyyn hiivin.

22.

YÖPERHOSIA.

Yöperhot tanssivat luona lyhtyin, ja katu kostea kiiltää, yönaiset ystäviin yössä yhtyin ne lemmen leikillä viiltää.

Yöperhon puutui jo lyhtyyn siipi, kun etsi tuiketta turhaa, yön portto hämystä saliin hiipi ja sielut saastaten murhaa. —

Yön nainen naurunsa syytää yöhön. Kuin kiiltokirjavaan satuun yön perho pyrkivi valon vyöhön ja putoo kuolleena katuun.

23.

Sun makuuhuonees unenraskaat verhot, yökukka alaston, ei peittää voi, sun luokses liiti monenlaiset perhot, ne heteistäsi hetken hurmaa joi!

Jo varissut on joka sydänlehti, kuin kaste kuivui valhekyyneleet, sun kuuma kukkeutes jo syksyyn ehti, on perhot untes' yössä uupuneet.

Niin loppui tyhjänturha lemmen-naljas, nyt raihnaan rungon valheverhoon luot, kuin ennen ruumiis on nyt sielus paljas, vain muistoistas nyt mesimyrkyn juot.

24

En laulanut ma sulle vaikk' aina luulit niin, ma toista aina aattelin, kun uuvuin unelmiin.

Ma näin sun turhan mieles, sun valhekyynelees, kun helyn sulle heitin öin, taas silmäs oli sees.

Sait korun, jota kannat, et hengen-helmiäin, ma viekkaan veres oikut näin, ma tyhjän sielus näin.

Sun unhoitan kuin muutkin, et loista lauluissain, kuin muutkin mua muistelet, kun — kannat korujain.

25.

MA ETSIN...

Ma etsin ja etsin mun lempeäin, minä onneni oikuissa lemmettä jäin, sitä yhtä, yhtä en löytänyt vain, kun sieluista sieluni sointua hain.

Moni uhrasi uskonsa mulle vain, sylin sieluuni hetken heilimän sain, sitä yhtä, yhtä sointua vaan minä etsin kuin armasta ainiaan.

Monen kauttako yhteen ystävään vie aran aavistukseni autio tie, sitä yhtä, yhtä mä unelmoin, sen tähden ma kuolla ja elää voin.

26.

Yöss' sytytän mä joulukynttiläni, käy sielussani suuri valkeus, on koko rikas elo edessäni, sen usko, toivo sekä rakkaus.

Mit' uskoin, oli usko kaikkivoimaan, mit' toivoin, täyttyi niinkuin ihmetyö, sain seppelpäin ma lemmen laulut soimaan, mut ilman rakkautta riutui yö.

Kuin kirkas kolminaisuus liekit puuntaa nyt pyhin entein kolmihaarussaan, kuin tieni etsis jotain uutta suuntaa, mä yöhön katson, rauhan sieluun saan.

Ja valo varjon kauas yöhön heittää, mä näänkö yksinäisen ystävän, oi, Rakkaus miks vielä kasvot peittää, en vielä tunne häntä, miss' on hän?

Soi arat aavistukset, värjyy, väilyy, nyt tunnen: joku sydän sytyttää ja yöstä suuret silmät silmiin päilyy, ja äänen sointu iäks sieluun jää.

Yöss' yhtyvän nään kahden valosäteen, mi riemuun raukenee ja ristiin lyö kuin kuulas käsi, joka yhtyy käteen, kun loistaa rakkauden suuri yö.

27.

KÄTCHEN.

(Muistelma Reinin rannoilta.)

Kätchen, tumma tulisilmä, lempeempi kuin Lorelei, kerran monta vuotta sitten sydänrauhan multa vei.

Vanhan linnan liepehellä valmut vuotti poimijaa. — Sankt Goarin majatalon kukkaa kuka rakastaa?

Viiniköynnös ikkunalla uutimilla unelmoi, kun hän valvoi vuoteellansa, kuuhun kauas katseen loi.

Vanha, viisas harmaa mummo öin ja päivin vartioi niinkuin julma linnanrouva, silloin Rein kuin vihaa soi.

Kuljin alla akkunan ja kuulle turhat laulut tein, hyvästittä heitin helmen, allain lauloi öinen Rein.

Niinkuin armas unikuva heijastui hän haaveissain, nyt ma niille hymyilen ja hän on kupla, muisto vain.

Seisahdun ja mietin silloin, lasken sormet silmillein, muistan kaksi tummaa silmää, kuutamossa kiiltää Rein.

Hauholla einäk. 1902.

28.

Kaksi pientä lehteä on merenrantapuussa, neito nuori koivun alla istuu illan suussa.

Niinkuin kaksi sydäntä ne pienet lehdet häilyy, värähdellen vastatusten vasten päivää päilyy.

Ei oo nuoren neidon sydän kuin se oli ennen, purret kulkee muille maille tullen sekä mennen.

Kahden pienen lehden alta meren silmä hohtaa. — Missä kulkee kullan pursi, eikö tule kohta?

29.

SINISELLÄ SILLALLA.

Hän istuvi illalla sinisellä sillalla ja katsovi lumpeen lehtiin, yön laineet luistavi, sen illan hän muistavi, kun lemmenliitto tehtiin.

Yörastas kuunteli ens kerran kun suuteli ja armaansa syliin hän nukkui. — Nyt kylmästi tuulevi, hän nousee, hän kuulevi... miks kyynel nyt mereen hukkui?

Hän itkevi illalla sinisellä sillalla ja aamuun hän itkeä joutaa, on venhossa veitonen ja vieras neitonen, sitä armas nyt soitellen soutaa.

30.

SAARISTOMUISTO.

Vielä tanssin sävel soi mun korvissani, kun ma yöllä kuljen merenrantaa. Nuorten kalastajapoikain kengänkolkkeen kaiku kalliolta luoksein kantaa.

Hameet hulmuu, kuuluu luike yöstä kutsuen ja kiihoittaen mieltä; näen metsän takaa kuun ja tyynnyn, joku outo lintu lentää tieltä.

Äsken unhoitin ma elämäni, pyörre-iloon hukkui kaikki kuvat, nautin hetken uutta nuoruuttani, vaikka hiukseni jo harmaantuvat.

Kanssa neidon kiidättelin lavaa niinkuin merikansan luonnonlapsi, rinta rintaa vasten värähdellen, hipiääni hiipi immen hapsi.

Imin nuoruutta ja onnen hurmaa, elon runsaan palon pohjattuutta; tunsin tuiman tulen suonissani lietsovan kuin jotain unta uutta...

Sydän riemuitsi sen rikkautta, sitä aatokseni oudoksuvat. Vielä tunnen veren valtavoiman, vaikka hiukseni jo harmaantuvat.

Harmaantukoot vain kuin tummuu tuhka, olkoon sydän kirkas, harmaa kuori! Syksyn viininlehvä otsallani tahdon ikuisesti olla nuori!

31.

Mä nään ne ikkunassa, mun nuoret naapurini, yöntumma toisen katse, sees toisen, taivaan sini.

Hän eilen ensin katsoi, hän, jok' on öisen tumma, ma häntä eilen lemmin, mut tänään tuli kumma.

Näin päivän immen katseen, kun katsoin ikkunoihin, on hällä hienoin huuli kuin luotu suuteloihin.

Kaks ristiriitaa riehuu mun rinnassani silloin, ma päivin kaipaan tummaa ja valkeata illoin.

32.

PIENELLE SAPPHOLLE.

Sinä juhannushaaveissa heijaat vaan, vieno veitikka, mua sinä veijaat vaan, luot katseen kuin onnesi orjaan, satukirjaasi kun minä korjaan.

Sinä ruusuista runojasi rustaat vaan, niin kauniit sormesi mustaat vaan, sinä pyyhit, tuumit ja tuhraat ja liiaksi öljyä uhraat.

Pois unhota musteet, muodot ja runot, kun kaulaani sorjat sormesi punot, satukirjani oot, jota tavata saan; koska viimeisen lehden ma avata saan?

33.

TUNTEMATTOMALLE NAISELLE.

Mua, armas, aattelet sa ehkä salaa ja hiljaa hyräilet mun laulujain, kun kynttiläsi vielä yöllä palaa ja etsit säkeistäni sieluain.

Mä myöskin katson yksin suureen yöhön, kun kynttiläni palaa pöydälläin, mä väsyneenä päivän taistoon, työhön kuin oudon onnen liekin yöstä näin.

Sun näin mä ehkä kansan vilinässä, ain toinen kuva haihtuu, toinen jää, mua etsi, sielun sisko, elämässä, kun morsiuslamput yössä yhdistää.

Ma katson ikkunoihin yljän yössä, kun sydän suuren surun syitä salaa. Tähtien säteet yhtyy valovyössä. Mun lemmenliekkini nyt missä palaa?

34.

VANHA LAULU.

Lintujen laulu ja aurinko armas, auer ja lempeä luonto muu, niissä mun voimani viihtyy ja versoo kuin mahlaa vuotava valkea puu.

Lehdossa kulkevi neito nuori, tuomien tuoksuhun tuudittuu, lemmestä hulluina hiistakat laulaa, päivässä päilyvi salmensuu.

Unteni, onneni outo neito, etkö jo, lempeä, luokseni tuu, kohta kun kuihtuu jo tuomenkukka ja mahlaa kun vuotavi valkea puu?

35

Mä syrjään yksin istuin kahvilassa, ei mulla missään katseen kiinnekohtaa, ei yhteisyyttä ystäviin, ei naisiin, ei siteitä, mi toisen toiseen johtaa, ei kaikkein suhdettakaan kaikenlaisiin. Ja kaikki oli mulle yhtä samaa, vain onnen ostoa ja kauppakamaa, mi narrit nostaa inhon innostukseen tai vetoo muotiin, valhevelvoitukseen.