Part 2
_Nyrhi_ (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin kertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti häntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette, ett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme nylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.
_Kansa_. Ei! Ei! Ei!!!
_Nyrhi_. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri taloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle. Eikö niin?
_Kansa_. No niin! — Tietysti! — Päätetty on!
_Nyrhi_. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa naapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu syntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?
_Kansa_ (nostaen kätensä). Yhtenä miehenä! Kaikki!
_Nyrhi_. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa siis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin, kun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!
_Kansa_. Hyvästi! Herran haltuun! (Kaikki, myöskin Vainikainen, Tarkka ja Haataja, käteltyään Nyrhiä ja Riittaa, poistuvat, innostuneessa mielentilassa).
_Nyrhi_ (istuutuu penkille, katse rohkeasti suunnattuna ylös).
_Riitta_ (menee verkalleen hänen luoksensa; kotvan äänettömyyden perästä). Kaikki näkyy alkavan käydä sinun mielesi mukaan, Maunu.
_Nyrhi_. Hyvin, — niin. Vaikka sinä, Riitta, olit pilata koko asian puuttumalla puheeseen.
_Riitta_. Minähän puhuin, niinkuin asia on, Maunu rakas.
_Nyrhi_. Vähät siitä! Se ei ole pääasia.
_Riitta_. Ja minä kuulin, mitä mieltä muut tuolla sisällä ovat.
_Nyrhi_. Heillä ei ole mieltä mitään. Akkoja ovat kaikki. Ingonkin ovat vähällä saada samallaiseksi.
_Riitta_. Kuninkaan tahtoon kuulin heidän vetoavan.
_Nyrhi_. Riitta, sinä et ymmärrä näitä asioita. Kuningas on meille tahtonsa lausunut ja äsken kuulit kuitenkin mikä vaara meitä jälleen uhkaa.
_Riitta_. En ymmärrä todellakaan, Maunu, miksi syöksyä suinpäin siihen vaaraan.
_Nyrhi_. Rohkea vain rokan syöpi.
_Riitta_. Kaikki unhotat. (Hellästi.) Et minuakaan muista, tulevaa onneamme ajattele. (Istuutuu Nyrhin viereen.)
_Nyrhi_ (ottaa Riittaa kädestä). Kyllä, kainaloiseni, kyllä. Aina olet siltä aatoksissani. Tässä mieleni myrskyssä tuikat sinä yhäti houkuttelevana rauhan sataman tulena.
_Riitta_. Jospa vain onnellisesti perille pääsisit! Et tiedä, kuinka kärsin tuota odottaen! Et tiedä, kuinka sydämeni vapisee sinun tähtesi, Maunu! Kuinka nyt on käyvä?! Mitä tästä nyt tuleekaan?! Viikon perästähän sinun on määrä viedä minut taloosi.
_Nyrhi_. Niin juuri, niin. Viikon kuluttua vien sinut täältä vaimonani, tulet omanani talooni. (Hyväelee Riittaa.)
_Riitta_. Ja kuitenkin juuri nyt näin uhmailet. Tällaiseen uhkataisteluun antaudut. Panet alttiiksi henkesi, — kaikki.
_Nyrhi_. Se on minun tehtävä. Se on velvollisuuteni. Tuntoni ei siedä tätä vääryyden menoa enää. Siitä on tehtävä loppu. Millä keinoilla tahansa. Ja nyt on asiaan ryhdyttävä. Aikaa ei ole enää hukattavana. Nyt juuri se on tehtävä. Ja minun se on tehtävä. Se on velvollisuuteni itseäni ja — teitä kaikkia kohtaan.
_Riitta_. Velvollisuutesi?! Vetääkö samaan vaaraan niin moni muukin, — myöskin veljeni, äitini, minut? Ehkä koko maamme? Velvollisuutesi sanot? Entä oikeus? Onko sinulla oikeutta siihen, Maunu?
_Nyrhi_. Kuulithan äsken: kansa on puolellani. Se kannatti minua. Siinä oikeuteni.
_Riitta_. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se kulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä, tuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin ketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka perii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä...
_Nyrhi_ (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa siunaa sinut ja jälkeisesi.
_Riitta_. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat muittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!
_Nyrhi_. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa elämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.
_Riitta_. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene velvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka muitten kansalaisten onnea.
_Nyrhi_. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten kaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja nyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme ainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan. Ja me nousemme ja pelastumme.
_Riitta_. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät? Hukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu, se, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy itkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)
_Nyrhi_. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien onnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän kautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia oikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti kaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme silloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme senkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan omiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme sortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva meidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse olemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa kalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva elämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento mieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on toiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa kaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja minun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden taisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan ylös, painaen häntä poveaan vastaan.)
Multiainen, Liukku, Remes ja Kupia (tulevat tuvasta).
_Multiainen_, Tekö vain — kahden? Ja kaikki kansa muu jo poissa?
_Nyrhi_. Niin. Eivät malttaneet kauemmin odottaa. Teimme täällä yhdessä ja yksimielisesti päätöksen.
_Multiainen_. Päätöksen? Minkä?
_Nyrhi_. Kaikki yhdymme vastarintaan nyt. Niin on päätetty. Ja sitä päätöstä ei käy enää peruuttaminen.
_Multiainen_. Oliko se kansan tahto?
_Nyrhi_. Niinkuin sanoin.
_Multiainen_ (muitten lautamiesten puoleen), siis Jumalan tahto.
_Liukku_. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin siinä siis pysymme.
_Remes_. Ja sen mukaan myös toimimmekin.
_Kupia_. Niin on tehtävä. Peräytymisestä ei nyt ole apua.
_Nyrhi_ (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta myöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme asiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!
_Liukku, Remes ja Kupia_. (Hyvästelyä), Lähdetään!
_Kupia_. Selvillähän ollaan nyt.
_Multiainen_. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni läksijäisissä.
_Nyrhi_. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla asiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi, Inka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)
_Helka_ (tulee tuvasta). Kaikkiko jo...?
_Nyrhi_ (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on tulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu nopeasti.)
_Helka_. Mitä Maunu tarkoitti?
_Multiainen_ (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö sittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!
_Helka_ (tullen poikansa luo). Miksi noin mietit? Mitä puhuit itseksesi, Inko?
_Multiainen_. Maunu ajoi tahtonsa voitolle — sittenkin.
_Helka_. Sittenkin!
_Riitta_ (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan). Voi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?
Esirippu.
Toinen näytös.
Iso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat; perällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa jyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja oluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä, jossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan lautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja Haataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen, kehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin haarikkoihin olutta tynnyristä.
Oven suussa ja eteisessä tungeskelee kuokkavieraita.
Toiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee eteisen peräseinän.
_Multiainen_. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa! — Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä seisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen tammikylky kellarista sijalle tuokaa!
_Liukku_. Onpa sitä juotu jos on syötykin.
_Vainikainen_. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on röystäyttänytkin.
_Tarkka_. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä vyöksi. (Naurua.)
_Multiainen_. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa unhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään ja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan saapuneet.
_Haataja_. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä pidetty, kuin nämä ovat.
_Haatajan emäntä_. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin Multiaisen Riitta on.
_1:nen kuokkavieras_ (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle). Terve, morsian! Terve, sulhanen!
Neitokainen nuorukainen, Kanamarja kaunokainen! Sulhokainen nuorukainen, Miehenkanta kaunokainen! Terve teille kummalleki, Onni aina ollaksenne, Iloa eleäksenne, Rauha, rakkaus talohon, Ikä pitkä ja ihana! Sitä teille toivotamme.
(Juo ja antaa haarikan kiertää.)
_Muut kuokkavieraat_ (säestäen). Sitä teille toivotamme!
_Nyrhi_ (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä! — Onni olkoon teidänkin osanne!
_2:nen kuokkavieras_ (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten malja! Toinen talon emännän!
"En minä puhu pukista, Sano en sarviraavahasta, Enkä laula lampahista, Kellokauloista kelota; Puhun putron keittäjästä, Ruokapuustani pumajan, Laulan ruoanlaittajasta, Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen Jumalan Emännästä tään talosen! Tämän ruoan laittamasta, Tämän pöydän täyttämästä, Liioilla lihamuruilla, Kaunehilla kakkaroilla. Kiitos kaunoisen Jumalan Emännästä tään talosen! Hyvin on tehnynnä emäntä, Kun ompi olutta pannut, Siit' on tehnyt sen paremmin, Kun on juomahan kututtu."
Ja vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä täällä naurahdusta.)
_Muut kuokkavieraat_. Kiitos kaunoisen Jumalan, Emännästä tään talosen!
_Helka_. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä kiittääkään.
_Multiainen_ (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän antajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon, rauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)
_Nyrhi_ (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella puolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin sortajamme ovat kukistetut..
_Riitta_ (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen pitojamme pilata.
_Multiainen_. Niin. Koettakaamme edes täksi päiväksi unhottaa vihollisemme.
_Tarkan emäntä_. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen sulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka tuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.
_Nyrhi_. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään kertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.
_Ääniä joukosta_. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on tapahtunut?
_Kupia_. Eipä mitään erinäistä. Tuo tavallinen juttu taaskin.
_Multiainen_. Perttikö Yrjänän pojasta?
_Kupia_. Siitä samasta.
_Nyrhi_. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan vielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.
_Multiainen_. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja käykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.
_Nyrhi_. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei. Kuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää mieli tekee kenenkään.
_Helka_. Minä pyydän: elä kiihdytä itseäsi, Maunu!
_Riitta_. Muutenkin on jo oluesta luontosi kiihdyksissä.
_Nyrhi_. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme viettämään karkelossa Rännärin ympärillä.
_Kupia_. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista itsevaltiutta missään.
_Nyrhi_. Koiruutta, sano, ryöstöä ja rosvoamista.
_Kupia_. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron kantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.
_Nyrhi_. Uurasteli rauhallisissa kotiaskareissaan!
_Kupia_. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä kapiopalttinata kutoikin.
_Nyrhi_. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin, kuin vain kotikylässä.
_Kupia_. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin ympärillä.
_Nyrhi_. Kun vouti raato astui tupaan.
_Kupia_. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. "Onpas sinulla", sanoo, "oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun nyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat maar' minulle tuosta palasen vaivoistani?"
_Nyrhi_. Sen palaset kyllä tunnetaan.
_Kupia_. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden tulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi olutta juodakseen.
_Nyrhi_. Ketun myrkkyä sen olisi oitis saada pitänyt!
_Kupia_. Mitäs! Emäntä olutta kellarista hakemaan. Vaan...
_Nyrhi_. Kuulkaa nyt!
_Kupia_. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet poikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.
_Nyrhi_. Kuin oman tavaransa ainakin.
_Kupia_. Ja kun emäntä palaa...
_Nyrhi_. Ja vieraalle olutta tarjoo!...
_Kupia_. "Miehesi lurjus", siinä vouti hänelle ärjäisee, "ei ole sakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta", sanoo, "otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle vaivoistani sitä antaa suvainnut."
_Nyrhi_. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin saamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!
_Kupia_. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja polvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. "Elä tillitä", siihen vouti vain tiuskaisi, "ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset." Ja niine hyvineen ajoi tiehensä.
_Nyrhi_. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No, hyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten joukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai eikö halutakaan enää?
_Helka_. Sitä emäntä parkaa! Voi Herra Isä!
_Riitta_. Ja Eliina raukkaa!
_Liukku_. Löytyykö enää nimeä sille miehelle?!
_Multiainen_. Peto, peto, todenperään, eikä ihminen!
_Nyrhi_ Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai vieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään, kaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?
_Ääniä joukosta_. Loppu on siitä tehtävä.
_Nyrhi_. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on kotoisin.
_Muuan kuokkavieras_ (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa koko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?
_Nyrhi_. Siinäpä susi, missä soimataan!
_Riitta_. Voi Jumala sentään!
_Helka_. Herra Kiesus meitä turmiosta varjelkoon!
_Naisääniä_. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!
(Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)
_Multiainen_. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne! Tyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä me kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun neuvoni.
_Nyrhi_ (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat puukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä jo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos niiksi tulee.
_Toinen kuokkavieras_ (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin kirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo pihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)
_Nyrhi_ (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan nyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.
_Multiainen_. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin lähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat hetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)
(Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)
_Rännäri_. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat, näköjään, kuin kuninkaan linnassa.
_Multiainen_. Sisareni läksiäisiä vietämme, herra vouti.
_Rännäri_. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on, joka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden jakajaksi joutuu?
_Multiainen_. Tuossa, niinkuin näette, hän morsiamensa vieressä istuu.
_Rännäri_. Nyrhi? Vai niin?!
_Nyrhi_. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut, kysymättäkin.
_Rännäri_. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta olen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.
_Nyrhi_. Antaapa kuulua sitte, jos olette kuulumisia lähteneet tänne tuomaan.
_Rännäri_ (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha mielessä.
_Huotari_ (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. — (Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä nuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen sanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen itselleen ottaa.
(Liikettä ja kuisketta vieraiden joukossa.)
_Riitta_. Herra Isä! Elä vastaa, Maunu! Elä välitä loukkauksesta!
_Nyrhi_ (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei puulla päähän lyö.
_Huotari_. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain "tupa täynnä tuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja".
_Rännäri_ (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole otolliseen aikaan tulleet?
_Nyrhi_ (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä kysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!
(Joku tirskahtaa nauruun, vaan vaikenee yleiseen vakavaan äänettömyyteen.)
_Rännäri_ (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen). Minäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko Multiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa lisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa minut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä seuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.
_Nyrhi_. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa kutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat vetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin päässä sijaa.)
_Rännäri_ (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni, että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana pitoihin olenkin saapunut?
_Riitta_ (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)
_Rännäri_. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä juon hänen lemmittynsä onneksi?
_Riitta_ (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!
_Nyrhi_ (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun lattialle. Yleinen hämmästys.)
_Helka_. Jumala!
_Riitta_. Maunu!
_Huotari_. Sepä julkea!
_Ääniä voudin seurueesta_. Se on jo liikaa!
_Rännäri_ (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen noin vain lattialle läikäyttää?
_Nyrhi_. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa arvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu Nyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)
_Rännäri_ (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa! — Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain haastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?
_Nyrhi_ (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä sinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi takana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan seuraamana).
_Multiainen_ (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä asiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.
_Rännäri_. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi ilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.
_Neljännesmies_. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies Inko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka verokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa kaksi.
_Multiainen_. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille vain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä hyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.
_Rännäri_. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia lukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä täytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei. Tämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.
_Multiainen_. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on. Sillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte meiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi vuodessa pidettävä.
_Ääniä joukosta_. Niin on! Niin on! Se on totta! Ei yhtään enempää!
_Ääniä voudin seurueesta_. Tämä on niskoittelua! Kapinata!
_Rännäri_. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo suorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?
_Multiainen_. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja olen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin enää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.
_Ääniä joukosta_. Oikein! Oikein!
_Rännäri_. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata kuningasta ja hallitusta vastaan.
_Helka_ (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa edes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi läksiäisjuhlaa!
_Rännäri_. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin täytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.
_Multiainen_. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen jo vastannut ja siinä pysyn.
_Helka_. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä suoritan, mitä on maksettava.
_Multiainen_. Äiti, mitä teetkään?!
_Helka_. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata rukiit. Tulkaa, tulkaa!
_Rännäri_. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan unhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden ainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut, sillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä muille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut, — minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen tuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä. (Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit minun mitoillani.
_Kymmenysmies_. Hyvä on, herra vouti. (Helka ja kymmenysmies menevät.)
_Rännäri_. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu, niinkuin on sanottu.