Part 16

"Mutta, Abner", esteli Mari, "luuletko, että se on oikein tehty?"

"Tietystikin se on oikein. Nuo aarteet eivät kuulu lainkaan rosvoille. Jos me otamme ne, niin olemme tehneet aarrelöydön, ja lain mukaan ovat ne silloin meidän. Ja aattelepas, Mari-kulta, kuinka köyhiä me olemme tänä yönä ja kuinka rikkaita huomenissa! Tule, ota sanko! Nyt meidän pitää lähteä."

Juosten melkein koko matkan — sillä he pitivät niin kiirutta, etteivät kerjenneet puhelemaankaan — saapuivat Abner ja Mari jyrkänteelle, ja kavuten sukkelaan sen rinnettä alas rantapenkereelle seisoivat he pian sillä hirvittävällä paikalla, missä kapteeni Kidd ja hänen miehensä olivat seisoneet edellisenä yönä. Ja tuossa seista törrötti samainen vanha, myhkyräinen petäjä, ojennellen uhkaavasti kahta kuivettunutta oksaansa heitä kohti.

Hukkaamatta hetkeäkään kävi Abner puun luo, asettui selin sitä vastaan ja katsahti sitten taivaalle. "Mitä tähteä luulet hänen tähystelleen viime yönä, Mari-kulta?" sanoi hän vaimolleen. "Tuolla on nyt alhaalla yksi hyvin kirkas tähti, ja toinen vähän ylempänä, ja kolmas siitä oikealle päin, mutta paljon heikompivaloinen."

"Eiköhän se ollut tuo kirkas, minä arvelisin", virkkoi Mari. Ja sitten Abner, tuijottaen jäykästi kirkkaaseen tähteen, alkoi astui eteenpäin. Yks, kaks, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän. Kääntyen kohtisuorasti vasempaan päin astui hän uudestaan seitsemän askelta. Ja sitten luikkasi hän sukkelaan Maria tulemaan ja kaivamaan.

Kymmenkunnan minuuttia kaivoivat he kiihkeästi, sanaakaan sanomatta, ja saivat esiin ison harmaan kalliojärkäleen. "Tämä ei olekaan oikea kohta", kivahti Abner. "Meidän täytyy alkaa alusta. Minä en katsonutkaan oikeaan tähteen. Sen täytyy olla tuo ylempänä oleva."

Suuremman osan yöntienoota Abner ja Mari puuhasivat hiki otsassa rantapenkereellä. Abner asettui uudelleen selin isoon petäjään, laski seitsemän askelta eteenpäin, kääntyi vasempaan ja laski taas seitsemän askelta eteenpäin. Nyt törmäsi hän pientä, kituliasta mäntyriuskaa vastaan. Tietenkään ei sekään ollut oikea paikka.

Kuu alkoi pian laskea, ja yhä enemmän tähtiä tuli näkyviin, niin että Abnerilla oli varaa valikoida, vaikka se tietysti hämmensi häntä yhä enemmän. Yhä uudelleen hän mittaili, mutta kun tuli toisten seitsemän askeleen päähän, huomasi hän, ettei siitäkään rosvojen kaivospaikka voinut löytyä.

Ilmeisesti oli jotakin kierossa. Abner raapi korvallistaan ja arveli, ettei hän nytkään ollut valinnut oikeaa tähteä, mutta Marin mielestä eivät hänen säärensä olleet tarpeeksi pitkät. "Tuo rosvopäällikkö", sanoi hän, "oli iso mies ja astui pitkiä askeleita. Seitsemän hänen askelettaan vie kauemmas kuin sinun seitsemän, Abner."

Abner otti nyt vähän pitempiä askeleita; mutta vaikka hän ja hänen vaimonsa ahersivat ja mittailivat päivänkoittoon asti, eivät he voineet keksiä kohtaa, jota olisi kannattanut ruveta kaivamaan, ja viimein saivat he tyhjin toimin ja murheellisin mielin palata tyhjään kellariinsa.

Kun eivät seuraavatkaan yritykset onnistuneet sen paremmin, kertoivat he asiasta muutamille naapureilleen; ja nyt alkoi oikein kihistä kaivajia, ei ainoastaan Abnerin ja Marin osoittamalla paikalla, vaan peninkulmamäärin pitkin koko rannikkoa, ja juttua kerrottiin ja kerrottiin yhä uudestaan, niin että se on elänyt aina meidän päiviimme saakka. Mutta kapteeni Kiddin kätkettyä aarretta ei vain ole löytynyt.

Tässä muutamia piirteitä siitä romantillisesta satuhämystä, joka väikkyy kuuluisan aarteenkätkijä-sissin hahmon ympärillä. Epälukuisissa kansanlauluissa, suusanallisissa tarinoissa ja seikkailukirjoissa on tuota aihetta yhä uudelleen käsitelty. Mutta mistään rosvotöistä Amerikan rannikoilla ei niissä yleensä ole puhetta. Seuraavassa luvussa annamme muutamia piirteitä todellisen kapteeni Kiddin elämästä ja luonteesta.

XXXII luku.

TODELLINEN KAPTEENI KIDD.

William Kidd — eli Robert Kidd, sillä kumpaakin nimeä on historiassa käytetty — oli kauppalaivuri, jolla oli vaimo ja perhe New Yorkissa. Hän oli yleistä arvoa nauttiva mies ja pidettiin etevänä merimiehenä. Vuoden 1690:n tienoilla, kun sota oli syttynyt Englannin ja Ranskan välillä, sai hän kaapparivaltuudet, ja parissa kolmessa ensi kahakassa ranskalaisten laivain kanssa hän osoittihen myöskin kykeneväksi sodankävijäksi ja laivanpäälliköksi.

Moniaita vuosia myöhemmin purjehti hän Englantiin, ja siellä viipyessään hän sai aivan erikoisluontoisen määräyksen. Tähän aikaan teki Englannin hallitus parastansa lopettaakseen merirosvoilun Amerikan rannikoilla, ja New Yorkin äsken nimitetty kuvernööri, Sir George Bellomont, suositteli kapteeni Kiddiä sopivaksi mieheksi johtamaan jotakin sissejä vastaan lähetettävää laivaa. Ottaessaan täten vastaan meripoliisin päällikön toimen ei Kidd sitoutunut kruunun palvelukseen, vaan erään harvalukuisen rahamiesyhtiön, jonka tarkoituksena ei ollut ainoastaan kauppaliikkeen suojeleminen ja merirosvojen nujertaminen, vaan myöskin näiltä saadun saaliin korjaaminen parempaan talteen.

Kiddillä oli siis toimena kahdenlainen tehtävä, nimittäin häiritä hallituksen valtuuttamana kaapparina ranskalaisten kaupankäyntiä Pohjois-Amerikan rannikoilla ja yksityisen, hallituksen suosiman yhtiön nimessä hävittää merirosvoilua samoilta vesiltä. Hänellä oli määräys korjata talteen kaikki sisseiltä riistetty saalis yhtiömiesten hyväksi, josta kymmenykset tulivat Englannin kuninkaan kukkaroon.

Kidd lähti Englannista isolla, 70-kanuunaisella ja 80-miehisellä _Adventure_- ("Seikkailu") laivalla, ja jo ylimenomatkalla kaappasi hän erään ranskalaisen laivan, jonka vei voittosaaliina New Yorkiin. Siellä hän varusti miehistönsä melkoista suuremmaksi kuin Englannissa oli ajateltu tarpeelliseksi; lupaamalla sievoisen osuuden kaikista ranskalaisista tai sissilaivoista keräytyvästä saaliista hän sai suuren joukon reippaita ja aseidenkäyttöön tottuneita pikipöksyjä palvelukseensa, niin että kun _Adventure_ lähti New Yorkista ensimmäiselle varsinaiselle vartiomatkalleen, oli siinä miehistöä 155 miestä, kaikki karkaistua väkeä.

Mutta tällä vastaleivotulla merikomisarjuksella oli varsin merkillinen käsitys toimialastaan: sen sijaan että olisi jäänyt ohjeittensa mukaan suorittamaan vartiopalvelusta Pohjois-Amerikan rannikkovesillä, purjehtikin hän hilpein mielin Madeiraan, kiersi Hyväntoivonniemen nokan, sivuutti Madagaskarin ja päätyi Punaiselle merelle — siis aivan sama juttu, kuin jos varkaita kotikaupunkinsa kaduilta kiinniottamaan komennettu NewYorkin poliisi purjehtisikin suoraapäätä Intian Mogulin maahan.

Näille maailmanäärille saapuessaan tuli laveatuumainen kapteeni olleeksi merellä kokonaisen vuoden hävittämättä ainoaakaan ranskalaista tai merirosvoalusta, eikä ollut hankkinut saalista penninkään edestä omiin eikä yhtiön osakasten taskuihin. Hänen miehensä olivat tietysti hyvin ihmeissään tällaisesta poliisitoimen hoitamisesta, josta ei kellekään, varsinkaan heille itselleen lähtenyt yhtään helisevää hyötyä. Mutta Punaiselle merelle tultua piti kapteeni heille uljaan puheen, jossa sanoi antavansa palttua merirosvojen ajelulle ja rupeavansa sen sijaan itse merirosvoksi, ja tyytymättä tullaamaan ranskalaisia laivoja — johon hänellä oli laillinen valtuutus — aikoi hän käydä jok'ainoan merillä liikkuvan laivan kimppuun, mitä kansallisuutta ne olivatkin, kunhan niissä vain oli kelpo saalista korjattavana. Edelleen selitti hän tulleensa näille itäisille vesille yllättääkseen erään Mokkasta tulevan ja kaikilla itämaan kalleuksilla lastatun kauppalaivaston, jota näihin aikoihin odotettiin saapuvaksi Punaisen meren aliseen osaan. _Adventuren_ miehistö, joka oli väsynyt pitkälliseen työttömyyteen ja joutavaan juoksuun, tervehti yksimielisellä hyväksymisellä kapteenin suunnitelmaa ja suostui rupeamaan merirosvoiksi.

Kidd odotteli hyvän aikaa ikävöityjä Mokkan laivoja, mutta kun ei niitä kuulunut, käänsi hän huomionsa toisaalle. Hän yllätti erään maurilais-laivan, jossa oli englantilainen kapteeni; ja kun Marokko ei tähän aikaan sattunut olemaan sotakannalla Englannin kanssa ja laivan kansallisuuden siis olisi pitänyt suojella sitä Englannin hallituksen lähettämältä vartioalukselta, rikkoi Kidd täten muodollisestikin työsopimuksensa ja kansainväliset merilait sekä ilmaisi sissiluonteensa. Kaikella mahdollisella kidutuksella ei maurilaisilta saatu muuta saalista kuin pikkuisen rahaa, mutta Kiddin ja hänen miestensä ruokahalu oli herännyt, ja he jatkoivat uljaasti riistanpyyntiretkeään itäisen maailman vesillä.

Jonkun ajan kuluttua _Adventure_ yhdytti erään komean englantilaisen laivan nimeltä _Royal Captain_ ("Kuninkaallinen kapteeni"), mutta vaikka siinä oli oikein suuta-vetistävä lasti, jätti Kidd sen kumminkin rauhaan. Hän ei ollut sissiurallaan vielä karkaistunut kylliksi käymään englantilaisella laivalla ja miehistöllä toisen englantilaisen laivan ja miehistön kimppuun. Siispä "Seikkailu" tervehti "Kuninkaallista kapteenia" kaikilla asiaankuuluvilla menoilla ja alukset erkanivat toisistaan. Mutta tällainen haikaileva tunnollisuus ei ollut Kiddin laivaväen mieleen. He olivat jo päässeet saaliin makuun ja himoitsivat enempää; tässä oli nyt ollut suun edessä uljaslastinen englantilainen laiva, joka olisi ollut helppo valloittaa — ja annapa, kun tuo vietävän kapteeni nyt päästi sen niine hyvineen menemään, heidän äännekkäistä vastalauseistaan ja murinastaan yhtään välittämättä.

Miehistä oli vallankin muuan tykkiniekka, William Moore nimeltään, niin töykeä harmissaan, että unohti merikurin ja joutui kapteenin kanssa ankaraan riitaan, joka päättyi siten, että Kidd iski häntä rautapantaisella sangolla päähän, jotta kallo halkesi ja mies kuoli seuraavana päivänä. Siitä kapina kohta asettui.

Kapteenilla oli sentään muodollisia tunnonvaivoja uransa vaihtamisen takia; sillä vaikka hän nyt oleilikin toisella puolella maapalloa ottain saalista mistä sai, piti hän kumminkin varansa, ettei vain sanoma hänen tihutöistään ennättäisi kotimaahan ennen häntä. Senvuoksi hän kerran vallattuaan oivan laivan, jonka lastin korjasi omaan ruumaansa, piti neuvoa, että valtaus saisi tavalla tai toisella laillisen luonteen. Laiva oli maurilainen ja sen kapteeni hollantilainen — siis kaksikin syytä jättää se tähän aikaan rauhaan; mutta neuvokas Kidd pakotti erään matkustajista kirjoittamaan todistuksen siitä, että alus olikin ranskalainen. Kun toiset matkustajat pistooli ohimolla olivat vannoneet sen todeksi ja vahvistaneet asiakirjan allekirjoituksillaan; pisti Kidd myhäillen paperin taskuunsa ja päästi miespahat menemään paljaiksi riisuttuina. Jos siis nousisi kysymys hänen tointensa luvallisuudesta, voi hän rehellisellä naamalla lyödä pöytään laillisen ja asianmukaisen todistuksen.

Kidd raivosi sitten Itä-Intian vesillä kuin tuuliaispää, iskien pahaa-aavistamattomain kauppahaaksien kimppuun milloin siellä milloin täällä ja kooten hyvää ansiota. Vihdoin yhtyi hän oikeaan herkkupalaan, Armeniasta tulevaan _Quedagh Merchantiin_, jota myöskin kuljetti englantilainen kapteeni. Kiddin omatunto oli jo käynyt anturanahkaiseksi eikä hän enää epäröinyt käydessään minkään laivan kimppuun. Tuo iso kauppahaaksi kaapattiin, ja sen lasti oli arvokkaimpia, mitä koskaan oli merirosvojen käsiin joutunut, sillä yksistään Kiddin oma osuus saaliista vastasi enempää kuin 300,000 markkaa. Tällainen makupala oli kiireimmiten korjattava talteen, ja rupeamatta siirtämään lastia merellä omaan alukseensa vei hän vallatun laivan mukanaan Madagaskariin, jossa hän myöskin voi päästä sen matkustajista eroon. Täällä tapasi Kidd ensimäisen merirosvolaivan koko pitkällä matkallaan. Sitä komensi muuan englantilainen sissi nimeltä Culliford. Kiddin olisi oikeastaan, poliisivaltuuksilla kun vielä oli varustettu, pitänyt iskeä tämän niskaan; mutta rosvon luonto voitti hänessä ahneuden ja hän päinvastoin teki aseveljeyden Cullifordin kanssa, jotta tästedes käytäisiin yhdistetyin voimin saalista pyytämään.

Tätä toveruutta ei kuitenkaan kestänyt pitkälti, sillä kapteeni Kidd arveli jo ajan tulleeksi, jolloin hänen oli palattava kotia tekemään esimiehilleen tiliä toimestaan. Kun hän oli harjoittanut rosvoustaan niin etäisellä maailmankolkalla, toivoi hän voivansa uskotella Sir George Bellomontille ja muille isännille, että hänen kokoamansa saalis oli peräisin ranskalaisista ja sissilaivoista ja että sitä jaettaessa hän voi hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan oman osuutensa. Hän ei kumminkaan palannut takaisin _Adventurella_, koska koko saaliinsa ei olisi siihen mahtunut, vaan keräsi sen kaiken äskenmainittuun _Quedagh Merchantiin_, poltti vanhan laivansa ja lähti iloisin mielin kotimatkalle.

Mutta Länsi-Intiaan tultuaan uuttera merien vartija sai suureksi ällistyksekseen ja murheekseen todeta, että tieto hänen urhotöistään Intian merellä olikin ennättänyt ennen häntä kotimaahan, ja että siirtomaan-viranomaiset olivat niin sydämistyneet että olivat lähettäneet kiertokirjeitä ympäri Englannin amerikkalaisia siirtomaita, joissa käskettiin vangitsemaan Kidd heti kun hän ilmestyisi johonkin Amerikan satamaan. Tämä oli hyvin masentava tieto runsasta saalista kotiintuovalle kapteenille, mutta ei hän silti antautunut epätoivoon. Hän tiesi, että rahat vaikuttavat usein yhtä voimakkaasti ihmisten mieliin kuin palavinkin oikeudenharrastus. Sir George Bellomont, joka nyt asui NewYorkissa, oli hänet matkaan lähettäneen yhtiön ensimmäisiä miehiä, ja Kidd toivoi, että kuvernööri runsaan saaliin nähdessään unhottaisi häntä vastaan tehdyt kurjat kantelut. Siinä tapauksessa hän voi palata vaimonsa ja lastensa luo sievoinen omaisuus mukanaan ja astua pelotta tutkijakunnan eteen selvittämään toimintaansa etäisillä vesillä.

Kidd ei tietystikään ollut niin houkkamainen, että olisi kiirehtinyt NewYorkiin _Quedagh Merchantilla_ ja siten vienyt mukanaan yhden tärkeimmistä todistuskappaleista itseään vastaan; ei, vaan hän osti pienen purren, johon sovitti puhtaan rahan ja kaikkein kallisarvoisimman saaliin ja jätti ison laivansa lopputavaroineen Länsi-Intiaan erään veijaritoverin hoteisiin, läheten pikku purrella varovaisesti Uuden Jerseyn rantoja. Haluten hartaasti saada etukäteen tietää, minkälainen vastaanotto häntä odotti, poikkesi hän Delaware-lahteen tultuaan muutamaan pikku satamaan ottamaan lisää ruokavaroja; siellä hän kuuli, että hänellä oli sangen vähän toivoa päästä perhettään katsomaan ja saada esimiestensä taholta sellainen vastaanotto kuin onnekkaalta matkalta kotia-palaava ansiokas merimies voi odottaa. Pienessä kyläpahasessa tunsivat moniaat hänet, ja kohta levisi NewYorkiin sanoma, että tuo hirtehisen merirosvo Kidd luimisteli jossakin lähirannikolla. Tykkivene lähetettiin silloin heti häntä ottamaan kiinni, ja huomaten mahdottomaksi enää piileksiä NewYorkin läheisyydessä, sittenkun hänet oli keksitty, purjehti Kidd pohjoiseen päin ja laski Long Islandin salmeen pääkaupungin edustalla.

Sinne tultuaan varoi tuo viisas veijari kumminkin käymästä loukkuun ja rupesi näyttelemään paimenkoiran osaa, joka muka vahingossa oli tappanut vartioimiaan lampaita. Joka tavalla hän koetti vakuuttaa viattomuuttaan ja hämmentää kaikkia hänelle tukalia todistuksia. Hän kirjoitti Sir George Bellomontille, että hän olisi kiiruhtanut tämän luo tekemään tiliä toimestaan ja tuomaan tälle voitto-osuutensa, jollei olisi kotivesille tultuaan saanut kuulla, että hänestä kierteli kaikenlaisia ilkeämielisiä ja kunniallekäypiä huhuja.

Tällä väliajalla, jolloin odotteleva sissikapteeni ei tietänyt mitä oikein tehdä ja mihin ryhtyä, luulevat ne, jotka uskovat Kiddin haudattuun aarteeseen, hänen kätkeneen kalleimman saaliinsa eri paikkoihin, jotta eivät ne ainakaan joutuisi nuuskijain käsiin, jos hänet vangittaisiin. Muuan sen ajan hurjia juttuja on, että eräs sotalaiva oli ajanut kapteeni Kiddin purtta edellään Hudson-virtaa ylöspäin ja että sissit, huomatessaan etteivät vesitse pääsisi pakoon, olivat upottaneet purtensa ja paenneet rannalle laahaten mukanaan niin paljon kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä kuin olivat saattaneet kantaa sekä haudanneet ne jonnekin Dunderberghin juurelle. Hyvä osa vuoren kalliopintaa on myöhemmin louhittu murskaksi etsittäessä kätkettyä aarretta, mutta mitään löytämättä. Tosiasia on kumminkin, ettei tulimmaisessa tuskassa tietoja odotteleva Kidd, hievahtanut mihinkään Long Islandin kupeelta. Hän pelkäsi saapua New Yorkiin, vaikka olikin ahkerassa yhteydessä kaupungin kanssa ja sai perheensäkin laivaansa.

Mutta tähän aikaan sattui todellakin tapaus, joka antoi aihetta kaikkiin Kidd-taruihin. Pelätessään joka hetki viranomaisten iskevän kiinni häneen ja hänen alukseensa, tuntui kapteenista arveluttavalta pitää niin kallisarvoista lastia luonaan, jonka vuoksi hän nousi maihin Gardinerin saarelle Long Islandin rannikolla ja hankki saaren omistajalta luvan haudata joukon liiketavaroita talteen tämän alueelle. Se oli vallan suoraa menettelyä. Hra Gardiner tiesi aarteesta, ja kun Kidd myöhemmin todistettiin syypääksi merirosvouteen, kaivettiin kaikki kätketyt tavarat maasta ja luovutettiin hallitukselle. Tämä näyttää olevan ainoa tapaus, jolloin Kidd todella hautasi jotakin rannikolle, ja siitä ovat kaikki nuo kolmattasataa vuotta kummitelleet aarteenkätkemisjutut saaneet alkunsa.

Kiddin pursi viipyi moniaita viikkoja Long Islandin salmessa; sitten hän sai rohkeutta ja lähti Bostoniin tapaamaan eräitä siellä asuvia vaikutusvaltaisia henkilöitä. Hän sai vapaasti liikkua kaupungilla viikon päivät, ja sitten vasta hänet vangittiin.

Kiddin loppuvaiheet on pian kerrottu. Hänet lähetettiin raudoissa Englantiin oikeuden eteen ja siellä hänet tuomittiin kuolemaan, ei ainoastaan merirosvouden harjoittamisesta, vaan myöskin tykkiniekka William Mooren murhasta. Hänet teloitettiin ja hänen päätön ruumiinsa ripustettiin kahleissa Thames-virran rantapenkereelle, jossa se heilui vuosikausia peloitukseksi ja varoitukseksi kaikille ilkeämielisille merenkulkijoille.

Kiddin oikeusjutun ja teloittamisen aikaan syntyi arkkiveisu, jota laulettiin laajalti Englannissa ja Amerikassa. Se oli hyvin pitkä, sisältäen alun kolmattakymmentä säettä. Suomennamme niistä tähän eräitä.

Robert Kidd minä olin, mun seilatessain, mun seilatessain, Robert Kidd minä olin, mun seilatessain, Robert Kidd minä olin, Lain Jumalan polin Ja hurjasti elin, mun seilatessain.

Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain, mun seilatessain, Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain, Hyvät neuvot mä sain, Mun taatoltain: Elä ihmisiks' ain, mun seilatessain.

Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain, mun seilatessain, Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain Ne neuvot ne jäi, Ja mä kuljin vain näin Aina hornahan päin, mun seilatessain.

Minä murhasin, löin, mun seilatessain, mun seilatessain, Minä murhasin, löin, mun seilatessain, Minä murhasin, löin Ain' päivin ja öin, Kehen säiläni sattui, mun seilatessain.

Minä ryöstin ja rosvosin, seilatessain, mun seilatessain, Minä ryöstelin vain, mun seilatessain, Minä ryöstelin vain. Mitä käsiini sain Hopeit', kultia ain', mun seilatessain.

Iso itku oli Ranskassa, seilatessain, mun seilatessain, Iso itku oli Ranskassa, seilatessain, Iso itku oli Ranskass', Ja myöskin Spanjass', Kun vein niiden aartehet, seilatessain.

Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin, minut tuomittihin, Mut loppun' jo löi, minut tuomittihin, Mut loppun' jo löi, Paha omansa vei, Minut kauheaan kuolemaan tuomittihin.

Tulit vanhat ja nuoret katsomahan, mua katsomahan, Tulit vanhat ja nuoret katsomahan, Tulit katsomahan Kuinka rangaistaan Mua julmasti nyt, tulit katsomahan.

Ota oppia siit, sinä pieni ja suur, ota oppia siit, Sinä pieni ja suur, ota oppia siit, Sinä pieni ja suur, Paina mieleesi juur, Kuinka syntisen käy, ota oppia siit.

Kerrotaan, ettei Kidd oikeuden edessä osoittanut mitään katumusta, vaan väitti olevansa vain valheellisten ja ilkeämielisten kadehtijain uhri, jotka olivat tehneet väärän valan häntä vahingoittaakseen. Myöskin syytti hän ylhäisiä työnantajiaan, jotka olivat varta vasten lähettäneet hänet rosvoilta rosvoamaan ja jotka siis aloitteentekijöinä olivat paljon syyllisemmät häntä, joka muka oli ollut vain verraten viaton välikappale heidän käsissään. Mutta mitkään verukkeet eivät häntä pelastaneet, hänen syyllisyytensä oli tuomareille päivänselvä, ja tuo kaikissa suhteissa mitä kelvottomin mies sai ansaitun julman rangaistuksen.

Kehnompaa veijaria lienee tuskin koskaan purjehtinut mustan lipun turvin. Hallituksen valtuuttamana upseerina hän itse harjoitti niitä rikoksia, joita lopettamaan hänet oli lähetetty; hän petti omia miehiään, ryösti ja kidutti omia kansalaisiaan ja ystäviään ja menetteli konnamaisesti yksin Länsi-Intian alkuasukkaitakin kohtaan. Näiden oli tapana tuoda ruokavaroja sisseille, jotka hyvät naapuruusvälit säilyttääkseen yleensä maksoivat heille runsaasti tuomisistaan. Kidd kannatti intiaaneilla laivaansa täyden lastin ruokavaroja, ja kun lähdön aika tuli, nostatti hän ankkurin ja purjehti tyytyväisenä tiehensä, maksamatta vesipisarastakaan alkuasukkaille, jotka jäivät perin noloina rannalle katselemaan kelvottoman jälkeen.

Vaikka kapteeni Kidd siis oli kaikkea muuta kuin ihailtava sankari, on hänen maineensa kuitenkin säilynyt halki vuosisatojen suurempana kuin monen suuripiirteisimmän sissiluonteen, ja hänen nimensä on tavallaan edustanut koko sissitointa jälkimaailman silmissä. Ja siihen omituiseen, nurinkuriseen seikkaan ovat epäilemättä antaneet aihetta tarut hänen muka maahan kätkemistään aarteista, jotka ovat hyväilleet ihmisten kurjaa kullanhimoa.