Part 1

LÄÄKÄRIN MUISTELMIA

Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista

Kirj.

ALEXANDRE DUMAS

Ranskankielestä suomentanut Joel Lehtonen

Alexandre Dumas'n historialliset romaanit I.

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1917.

SISÄLLYS:

Alkulause. Johdanto. 1. Ukkosvuori. 2. "Se, joka on." 3. L.P.D. 1. Rajuilma. 2. Althotas. 3. Lorenza Feliciani. 4. Gilbert. 5. Taverneyn parooni. 6. Andrée de Taverney. 7. _Heureka_. 8. Vetovoima. 9. Kaukonäkemys. 10. Nicole Legay. 11. Kamarineitsyt ja hänen emäntänsä. 12. Päivän tullen. 13. Filip de Taverney. 14. Marie-Antoinette-Josephe, Itävallan arkkiherttuatar. 15. Taikatemppu. 16. Taverneyn parooni luulee näkevänsä pienen onnenpilkahduksen. 17. Nicolen viisikolmatta louisdoria. 18. Jäähyväiset Taverneylle. 19. Gilbertin kultaraha. 20. Gilbert lakkaa suremasta kultarahaansa. 21. Tutustutaan uuteen henkilöön. 22. Varakreivi Jean. 23. Kreivitär Dubarryn pukeutumis-vastaanotto. 24. Kuningas Ludvig XV. 25. Kellosali. 26. Kuningas Pétaudin hovi. 27. Ranskan Madame Louise. 28. Riepu, Rääsy ja Varis. 29. Kreivitär de Béarn. 30. _Le Vice_. 31. Zamoren virkavaltuus. 32. Kuningas on ikävissään. 33. Kuningas huvittelee. 34. Voltaire ja Rousseau. 35. Kummitäti ja ristitytär. 36. Marski Richelieun viides salaliitto. 37. Ei kähertäjää, ei pukua eikä vaunuja. 38. Esittely-juhlallisuudet. 39. Compiègne. 40. Suojelijatar ja suojatti. 41. Lääkäri vasten tahtoaan. Viiteselitykset.

ALKULAUSE.

_Alexandre Dumas_ syntyi heinäkuun 24. p:nä 1802 pienoisessa keskiranskalaisessa Villers-Cotteretsin kaupungissa, jonka hän usein esittää romaaniensa sivutapausten näyttämönä. Isä oli ylevämielinen vallankumousarmeijan kenraali, tunnettu tavattomista ruumiillisista voimistaan. Tämän äiti oli neekeritär San-Domingon saarella, missä muuan ranskalainen aatelismies oli hänen kanssaan vakinaisessa rakkaussuhteessa. Alexandre peri noilta kahdelta taholta harvinaisen kimmoisen elämäntarmon ja väkevän aistillisen luonnon, joiden tuloksena hänen maallinen vaelluksensa oli haudan partaalle asti yhtenäistä hummausta ja nautiskelua, kirjavia seikkailuja, alituista vaihtelua varallisuudesta velkojien hätistelyyn, samalla kun hän näissä näköjään ehkäisevissä olosuhteissa suoritti suuremman määrän henkistä työtä kuin ainoaltakaan maailman kirjailijalta on jäänyt "vaskea pysyväisemmäksi muistopatsaaksi". Hän kuoli synkän sodan aikana eräässä kauppalassa lähellä Dieppeä jouluk. 5. p:nä 1870, samana päivänä, kun saksalaisten valloitusretki ulottui sinne saakka.

Alexandre Dumas on kirjallisuudenhistoriassa niitä uudistusmiehiä, jotka Ranskassa ryhtyivät omiin kansallisiin oloihin sovelluttamaan aikaisemmin herännyttä englantilaista ja saksalaista romantiikkaa, sitte kun vallankumous ja sitä seuranneet Napoleonin sodat olivat tuottaneet tuntuvia valtiollisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotka suuresti vaikuttivat koko sivistyselämään. Uuden suunnan huomattavimpia saavutuksia oli historiallinen, tosiperäinen, kuvattavan ajan oloja ja tapoja sekä sen henkilöitä yksilöllisesti esittävä romaani, varsinaisena esikuvanaan skotlantilainen mestari Walter Scott. Dumas esim. alotti lukuisilla näytelmillä, mutta vain hänen novellinsa ja romaaninsa ovat säilyttäneet elävyytensä, -- parhaiten se valtava romaanisarja, jossa hän ajanjaksottain kuvailee oman maansa historiaa.

Dumas oli romanttisen virtauksen varsinainen kansantajuistuttaja. Hän kirjoitti nimenomaan suurta yleisöä varten, siinä useinkin pakosta uhraten taiteellisia näkökohtia, joiden käyttelyyn hänellä kyllä oli kykyä. Tuolla päätehtävänsä alalla hän menestyi niin erinomaisesti, että hän yhäti on kotimaansa enimmin suosittu romaanikirjailija, ja vakinaisen aseman hän on saavuttanut niissäkin maissa, joissa aito gallialainen kepeys ei ole antamassa täyttä oivallusta hänen ansioilleen.

Pääasiallisesti työskenteli Dumas johdellen jonkunlaista esikuntaa, joka keräsi hänelle ainehistoa historiallisista erikoistutkielmista, muistelmateoksista, kirjekokoelmista, kaikenlaisista arkistopapereista; hänen ohjeittensa mukaan nämä apurit suuressa määrin kirjoittelivat kokonaisia taipaleitakin, joita mestari sitten yhdisteli ja muovaili kokonaisuudeksi. Kiireisinä aikoina tällaiseen yhteistyöhön jäi hataruutta, mutta enimmäkseen nuo teokset kuitenkin ovat kiinteitä rakenteeltaan, täydellisesti Dumas'ta itseänsä, sellaisena kuin hän esiintyy niissä tuotteissa, jotka tiedetään kokonaan hänen omaksi käsialakseen. Niissä on siis tapahtunut perinpohjainen muokkaus ja sulattelu, ja kun lisäksi ottaa lukuun, että kaikki johtava suunnittelu on Dumas'n aivoista lähtöisin, täytyy tosiaan hämmästellä sitä saavutusta, minkä hän jätti jälkeensä yksistään historiallisenkin romaanin alalla: noin kahdentoista vuoden kuluessa hän julkaisi _puolisataa_ sellaistakin historiallista romaania, joilla on pysyväinen arvo, heikommista tuotteista ja monenlaisesta muusta kirjallisesta työskentelystä puhumattakaan. Ja monetkin noista romaaneista ovat ihan jättiläisiä kirjamaailmassa, sen kokoisia kuin "Bragelonnen varakreivi", joka suomennettuna täyttää 2300 tiheään painettua sivua! Käännöksinä niitä onkin jaettu useiksi erinimisiksi niteiksi.

Nämä historialliset romaanit muodostavat enimmäkseen ryhmiä eli sikermiä, joissa eri teokset liittyvät toisiinsa osittain samoin henkilöin. Tuollaisista ryhmistä ovat vasta n.s. muskettisoturi-romaanit ilmestyneet kokonaisuudessaan suomeksi; muista on joitakuita typisteltyjä osia käännetty ruotsinnosten mukaan. Suomessa on näinä vuosina saatu laajojen kansankerrosten lukuhalua suuresti herätellyksi huokeahintaisten kaunokirjallisten sarjain avulla, ja tämän johdosta on voitu ryhtyä sellaisten laajojenkin teoksien julkaisemiseen, jotka edellyttävät hyvin suurta painosmäärää, ennen kuin hinta on asetettavissa niin alhaiseksi, että ne eivät jää vain varakkaampien kotien saataviin, joista useimmat kykenevät niihin tutustumaan vieraallakin kielellä. Tällöin on havaittu, että Dumas aivan erityisesti miellyttää meidänkin suurta yleisöämme; kahden laajan muskettisoturi-romaanin kustantaja on tämän johdosta ryhtynyt suurisuuntaisimpaan hankkeeseen, mitä maamme kirjallisessa elämässä vielä on yritetty: Dumas'n kaikkien ensiluokkaisten historiallisten romaanien julkaisemiseen täydellisenä valikoimana, pätevien kielenkäyttäjien lyhentämättöminä suomennoksina.

Dumas'n historialliset romaanit ovat saaneet ihailijansa kaikkien maiden jokaisesta yhteiskunta-piiristä. Syvät ajattelijat kuten Leo Tolstoi, etevät esteetikot kuten Andrew Lang, lausuvat niistä kiitollisen tunnustuksensa niinkuin nekin, jotka eivät ole opin teillä käyneitä. Niiden ansioita on ylimalkainen historiallinen luotettavuus ja yksityispiirteinen tarkkuus, joka menneisyyden kellastuneilta lehdiltä etsii esille suoranaisia keskustelujakin sananmukaisesti jäljennettyinä, samalla kun ajanhenki ja tapahtuma-ympäristö ovat erittäin sattuvasti ilmaistuja. Niiden mukana tuntee elävänsä, niissä esiintyvät henkilöt kuvastuvat lukijan silmien eteen kuin verrattomasta maalauksesta, ja Dumas'n käsittelyssä vaikeimminkin tulkittavat luonteet saavat sellaisen valaistuksen, että hyvät ja huonot ovat ennen kaikkea todella _ihmisiä_, yhtä lihaa ja luuta meidän kanssamme, aina sekä myötätuntoa että arvostelua ansainneita. Erittäin valaisevia esimerkkejä ovat tässä kohden Josef Balsamo ja Gilbert -- kaksi vallankumous-romaanien päähenkilöistä -- silmänkääntäjä ja itsensä palvelija, jotka Dumas puolueettomasti esittää sellaisessa hyvien ja heikkojen puolten ristiriidassa kuin ihmissielu yleensä elää, vaikkakin tämä seikka tavallisesti tulee liian vaillinaisesti saaduksi ilmi kirjallisuudessa.

Lisäksi on Dumas'lla aina harrastus hyvään. Hänen työnsä taso on ylevä, hän ei milloinkaan kirjoita kiihdyttääkseen haluja tai tyydyttääkseen viallista uteliaisuutta, joskin hänen täytyy ajanhengen selvittelyssä kajota hölliin siveellisiin käsityksiin ja niiden ilmenemismuotoihin. Hänellä on terve elämänkatsomus, hänen omat inhimilliset heikkoutensa eivät esiinny hänen käsialassaan, vaan tässä on _hyvä tahto_ vallinnut. Ja kaikkea hänen työtänsä kannattelee hyväntuulinen leikkisyys, joka alinomaa kirkastaa lukijan mieltä.

* * * * *

On arvattavissa, että Alexandre Dumas'n historiallisten romaanien suomennuttaminen mallikelpoisessa, mutta huokeahintaisessa asussa saa osakseen suurta kannatusta yleisömme taholta. Olisi voinut ajatella nämä teokset julkaistaviksi aikajärjestyksessä, historian tapausten kehityskulun mukaan. Mutta aivan yhtäjaksoista kaunokirjallista katsausta Ranskan historiaan ne eivät sitenkään muodostaisi, eikä tekijä ole niitä siten järjestänyt. Nykyisen yhteiskunnallisen talouselämän aikana on näyttäytynyt otollisemmaksi alottaa tämä sarja n.s. vallankumous-romaaneilla, Dumas'n kaikkein laajimmalla yhteenkuuluvalla teossikermällä; hanke on perustettava ennakkotilausten varaan, ja näin monta nidosta käsittävä tilausliike voi nyt menestyä paremmin kuin muulloin -- kenties se voitaisiin katsoa mahdolliseksikaan vain nykyisissä olosuhteissa.

Nämä vallankumous-romaanit, joiden ensimäinen ei ole missään yhteydessä Dumas'n muiden tuotteiden kanssa, käsittelevät yhdeksi kokonaisuudeksi liittyvänä jättiläismoisena kuvaussarjana vanhan ylimysvallan sortumista Ranskassa ja kansanvallan nousua ensimäisessä hillittömässä kuohunnassaan. Sen pääteos on kirjoitettu toisena vallankumous-aikana, Dumas'n miehuus-iän keskikohdassa, v. 1848, jolloin Euroopan kansat jälleen horjuttelivat kuninkaitten ja keisarien valtaistuimia. Mutta kaikesta huolimatta ne ovat tasapuolisen taiteilijan työtä. Tekijä esittää katsantokantain ja aatevirtausten ristiriidan sellaisena kuin se myllerteli; kaikki maltilliset lukijat saavat häiriintymättömän kuvan tuosta ylen merkillisestä aikakaudesta, jonka vaikutukset ulottuivat maapallon jokaiseen kolkkaan uuden kehitysjakson pontimina.

Tämä suurenmoisen kiehtova teosryhmä antaa mitä parhaan historiallisen kurssin lukijoilleen ja tuottaa harvinaista nautintoa jännittävillä ja voimakkailla kuvauksillaan. Merkillisen valtavana romaanikokoelmana se ei ainoastaan perustu huolellisesti seulottuihin historiallisiin lähteisiin, kuten _Funck-Brentano_ on todistanut laajalla tutkielmallaan kuningattaren kaulanauhan kohtalokkaasta häväistysjutusta, vaan on myös saanut elävöittäviä vaikutuksia mukana olleiden suullisista kertomuksista, joita vielä Dumas sai kuulla. Se on todellakin vakuuttava ja opettava esitys mitä kirjavimmasta inhimillisestä tuoksinasta, -- aatteista, toiminnasta, tapahtumapaikoista ja toimivien henkilöiden peräti monimuotoisesta kulkueesta, jossa lukuisat kuuluisat nimet ensi kertaa esiintyvät lukijalle oikeina tunnettavina ihmisinä. Samantapaisesti suunniteltuihin muihin maailmankirjallisuuden romaanisikermiin verraten se on ehdottomasti etusijalla ja soveltuu kunniakkaasti alottamaan tämän suomennossarjan.

Alkujaan näkyy Dumas ajatelleen vallankumous-kuvauksilleen yhteiseksi nimeksi _Mémoirs d'un médecin_ (Lääkärin muistelmia); tällä otsikolla varustettuna ilmestyi ensimäinen näistä romaaneista, mutta myöhemmin ei tekijä sitä enää käyttänyt. Koko sikermä käsittää ranskaksi Calmann-Lévyn kustantamassa koottujen teosten painoksessa 17 nidettä, joita on 2--6 kerrallaan yhdistetty teoksiksi nimeltä _Joseph Balsamo, Le Collier de la Reine, Ange Pitou, La Comtesse de Charny ja Le Chevalier de Maison-Rouge_. Nämä täten jaetut nideryhmät eivät yleensä kuitenkaan muodostu erillisiksi jaksoiksi, vaan liittyvät toisiinsa yhtä kiinteästi kuin niteetkin, parilla poikkeuksella. Tästä syystä on muualla havaittu käännöksien julkaisemisessa käytännöllisemmäksi muodostaa useampia romaaneja muutamilla alkuperäisten nimitysten mukaan sovelletuilla uusilla nimilehdillä, jotta vältettäisiin alituiset nidenumerot kirjojen käsittelyssä. Siten nyt suomennoksessakin esim. on "Lääkärin muistelmia" ensimäisen taipaleen nimenä yksinään ja "Josef Balsamo" on yksinään edustamassa toista taivalta. Erinimisiä ranskalaisia nideryhmiä ei tässä kuitenkaan ole yhdistetty, niin että alkuperäinenkin jako on täkäli säilynyt.

Muutamiin vallankumous-romaaneihin tulee oma selvittävä esipuheensa tekijältä tai kustantajalta, jotta koko jakso käy tarpeellisissa kohdissaan tunnetuksi niillekin, jotka alottavat lukemisensa vasta jostakusta myöhäisemmästä romaanista. Samaten varustetaan sittemmin ilmestyviä muita Dumas'n historiallisia romaaneja lyhyillä johdannoilla, niin että meidän ei tarvitse tällä kertaa käyttää pitempää alkulausetta jättiläiskirjailijan valittujen teosten käännöskokoelman lähettämiseksi suomalaisen suuren yleisön koteihin, ensimäisellä niteellään edustettuna.

_V. H.-A._

JOHDANTO.

1.

Ukkosvuori.

Rheinin vasemmalla rannalla, jonkun peninkulman päässä keisarillisesta Wormsin kaupungista, lähellä pienen Selz-joen lähteitä, alkaa suuri vuorijono ensimäisine kukkuloineen. Näiden terävät huiput näyttävät pakenevan pohjoista kohti niinkuin peljästynyt puhvelilauma, joka häipyy sumuun.

Kukkulat, jotka jo alarinteiltään vallitsevat melkein autiota maisemaa, ovat ikäänkuin juhlasaattona kaikkein korkeimmalle niistä. Niillä on kaikilla kuvaava nimi, joka ilmaisee niiden muotoa tai on muisto jostakin tarusta. Yksi on Kuninkaanistuin, toinen Metsäruusukivi, kolmas Haukkakallio, neljäs Käärmeenharja.

Korkein niistä kaikista, jonka huippu hipoo taivaslakea ja jonka graniittista otsaa rauniot kruunaavat, on nimeltään Ukkosvuori.

Kun ilta tummentaa tammien varjot, kun auringon viimeiset säteet riutuessaan kultaavat tuon jättiläisten ryhmän korkeita huippuja, silloin voisi sanoa, että hiljaisuus laskeutuu vähitellen alas taivaasta maahan noita suuremmoisia portaita pitkin. Voisi sanoa, että näkymätön ja mahtava käsi liestyttelee niiden kupeesta ja levittää yli melusta ja päivän työstä uupuneen maailman tuon sinertävän, pitkän harson, jonka pohjalla tähdet kimmeltävät. Silloin kaikki siirtyy huomaamatta valvonnasta uneen. Kaikki nukahtaa maan päällä ja ilmoissa.

Yksinään tässä hiljaisuudessa jatkaa pieni joki, josta olemme jo puhuneet -- Selzbach, kuten sitä seudulla nimitetään, -- salaperäistä kulkuaan rantainsa kuusien varjossa. Ja vaikkei päivä eikä yö voi sitä pysäyttää, sillä sen täytyy matkata ja laskea Rheiniin, joka on sen ikuisuus, on hiekka sen uomassa niin tasaista, kaislat sen rannoilla niin taipuvaisia, paadet sen tiellä niin sammaleen ja kivirikon pehmittämät, ettei ainoakaan loiskahtava laine ilmaise sen kulkua Morsheimistä Freiwenheimiin saakka, lähtökohdasta laskupaikkaan.

Vähän matkaa sen lähteen yläpuolella, Albisheimin ja Kirchheim-Polandin välillä, johtaa kiemurteleva tie Danenfelsiin. Se on murrettu kallioon ja kulkee kahden jyrkän vuorenseinän välissä, ja siinä näkyy syvät kärrynjäljet. Danenfelsin toisella puolella muuttuu tie poluksi; sitten polkukin vuorostaan kapenee, tasoittuu nurmeksi ja katoaa, ja silmä etsii nyt turhaan uraa Ukkosvuoren valtavalla rinteellä. Tämän vuoren salaperäinen kärki, johon taivaan tuli on niin monta kertaa iskenyt, mistä seikasta se on saanut nimensäkin, kätkeytyy vihreään metsävyöhön ikäänkuin läpitunkemattoman muurin taakse.

Niinpä saattaa matkustaja, kun hän kerran on saapunut noiden muinaisia Dodonan tammia muistuttavain tuuheiden puiden varjoon, jatkaa kulkuaan näkymättä edes keskipäivälläkään tasangolle. Ja vaikka hänen hevosellaan olisi runsaammin kulkusia kuin espanjalaisella muuliaasilla, ei niiden helinää kuuluisi. Vaikka se olisi verhottu sametilla ja kullalla kuin keisarin hevonen, ei ainoakaan kullan tai purppuran kimmallus voisi tunkeutua lehvistön lävitse. Siinä määrin tukehuttaa metsän tiheys kaikki äänet, siinä määrin sen tummuus hälventää kaikki värit.

Nykyään ovat korkeimmat vuoret muuttuneet pelkästään tähtitorneiksi, ja runollisesti kaikkein hirvittävimmät tarut saavat matkustajan huulet ainoastaan epäilevästi hymyilemään. Mutta siitä huolimatta synnyttää vielä tänäkin päivänä tuo jylhä paikka sellaista pelkoa ja kunnioitusta, että ainoastaan jotkut yksinäiset vaatimattoman näköiset talot ovat uskaltaneet lähestyä sopivan välimatkan päähän tätä vuorten taikapiiriä: Ne ovat likeisten kyläin eristyneitä etuvartioita, ja ne yksinään todistavat tällä seudulla, että ihminenkin on olemassa.

Noiden hajallaan korvessa pilkottavain majain asukkaat ovat mylläreitä, jotka jauhattavat iloisesti hyppelevällä joella jyvänsä ja vievät sitten jauhonsa Rockenhauseniin ja Alzeyhin. Siellä paimenet, ajaessaan laumojansa vuoristoon laitumelle, samoin kuin heidän koiransakin, säikähtävät usein jysähdystä, jonka joku satavuotinen petäjä saa aikaan, kun se kaatuu vanhuuttaan metsän tuntemattomassa sisustassa.

Sillä tämän seudun muistot ovat synkkiä, kuten jo huomautimme, ja polku, joka katoaa Danenfelsin toisella puolella vuoriston kanervikkoihin, ei ole aina opastanut kunniallisia kristittyjä heidän sielunsa autuuteen, -- väittävät pelottomimmatkin.

* * * * *

Oli toukokuun 6. päivä vuonna 1770, se hetki vuorokaudesta, jolloin suuren joen kalvo kimmeltää valkeata heijastetta, vivahdellen sateenkaaren väreissä ja ruusunpunaisena. Se oli siis hetki, jolloin auringon kiekko vaipuu koko Rheingaussa Strassburgin tuomiokirkon tornin taakse, haljeten sen leikkauksesta kahteen liekehtivään puoliskoon. Tällöin ilmestyi Danenfelsin kylän yläpuolelle mies, joka oli tullut Mainzista ja kulkenut Alzeyn ja Kircheim-Polandin kautta. Hän seurasi polkua niin kauan kuin sitä eroitti. Sitten, kun viimeinenkin tien ura oli kadonnut, laskeutui hän hevosensa seljästä, otti sitä suitsista ja sitoi sen aprikoimatta tuon peljättävän metsän ensimäiseen kuuseen.

Hevonen hirnui levottomana, ja metsän tuntui valtaavan väristys, kun moinen harvinainen ääni siellä kuului.

-- Hyvä, hyvä! -- mutisi matkalainen; -- rauhoitu uljas Djerid. Nyt olemme samonneet kuusi peninkulmaa, ja ainakin sinä olet päässyt matkamme päähän.

Ja matkalainen koetti katseellaan lävistää metsän sakeutta; mutta varjot olivat jo niin tummat, että saattoi nähdä enää ainoastaan mustia hahmoja, jotka eroittuivat jyrkästi muista vieläkin mustemmista.

Kun matkalainen oli jättänyt tämän hyödyttömän yrityksen, kääntyi hän jälleen hevoseensa päin, jonka arabialainen nimi ilmaisi samalla kertaa sen syntyperää ja nopeutta. Hän otti ratsun kuonon käsiinsä ja lähensi suunsa sen huuruavain sieramien eteen ja sanoi:

-- Hyvästi, oiva ratsuni; ellen näe sinua enää, jää hyvästi!

Ja nämä sanat lausuttuaan vilkaisi hän ympärilleen ikäänkuin olisi peljännyt tai toivonut jonkun kuulleen hänen sanansa.

Hevonen pudisti silkinhienoa harjaansa, kuopaisi maata kaviollaan ja päästi sellaisen hirnahduksen kuin sen varmaankin oli tapana erämaassa jalopeuran lähestyessä.

Matkalainen nyökytteli vaan päätänsä ja hymyili ikäänkuin sanoakseen:

"Sinä et erehdy, Djerid, täällä on kyllä vaara tarjolla."

Mutta luultavasti oli tuntematon seikkailija päättänyt olla taistelematta sitä vaaraa vastaan, sillä hän veti nyt satulakoteloista kaksi kaunista pistoolia, joiden piiput olivat silatut ja perät kullatut, työnsi rassilla niistä pois etupanokset ja kuulat ja viimein karisti ruudin ruohikkoon.

Tämän tehtyänsä hän pisti pistoolit takaisin koteloihin.

Eikä vielä sillä hyvä.

Matkalaisella oli vyössä teräskahvainen miekka. Hän aukaisi hankkiluksen, kietoi sen miekan ympäri, pisti aseen hihnoineen satulan alle ja kiinnitti ne sinne jalustinremmillä sillä tavoin, että miekan kärki oli hevosen nivusten ja kahva lavan tasalla.

Kun nämä omituiset valmistukset oli suoritettu, pudisti matkalainen tomun jalkineistaan, riisui kädestään hansikkaat ja kaiveli taskujaan. Sieltä hän löysi pienet sakset ja kynäveitsen, jossa oli kilpikonnan luusta tehty varsi. Ne heitti hän kummankin taakseen olkansa yli, katsomatta edes, minne ne putosivat. Tämän tehtyänsä siveli matkalainen vielä viimeisen kerran Djeridin lautasia ja veti sitten keuhkoihinsa ilmaa aivan kuin haluten saada rintansa kaikkein laajimmilleen. Sitten katseli hän jonkinlaista polkua, mutta turhaan, ja kun ei sitä nähnyt, läksi hän tunkeutumaan metsään umpimähkään.

Nyt on mielestämme aika antaa lukijoillemme tarkka kuvaus matkalaisesta, jonka olemme heille vasta ylimalkaisesti näyttäneet. Hän joutuu nimittäin esittämään sangen tärkeätä osaa kertomuksemme kulussa.

Mies, joka oli nyt hevosensa seljästä laskeutuen niin rohkeasti lähtenyt metsän helmaan, näytti olevan noin kolmenkymmenen tai kahdenneljättä vuoden ikäinen. Hän oli tavallista kookkaampi, mutta niin ihmeteltävän sopusuhtainen, että hänen joustavissa ja jänterikkäissä jäsenissään arvasi olevan paitsi voimaa myöskin notkeutta.

Hänen pukunaan oli eräänlainen musta, sametista tehty matkatakki, jonka napinreiät olivat kullalla reunustetut. Kirjattujen liivien liepukat pistivät esiin matkatakin alimmaisten nappien alta, ja ihonmukaiset nahkahousut sallivat hänen säärtensä näkyä niin selvästi, että olisi saattanut tunnustaa niiden kelpaavan malliksi kuvanveistäjälle, ja pohkeiden hienon muodon aavisti jo läpi saappaidenkin, jotka olivat tehdyt kiiltonahasta.

Hänen kasvojensa piirteissä, jotka olivat eloisat kuin etelämaisten rotujen edustavimmalla yksilöllä, yhdistyi omituisella tavalla voima ja älykkyys. Hänen katseensa, jossa kaikki tunteet saattoivat vaihdella, näytti tunkeutuvan aivan ihmisen sisään, milloin se johonkuhun henkilöön pysähtyi ikäänkuin valaistakseen hänen sieluaan sen salatuimpiin sopukoihin saakka kahdella silmistä lähtevällä säteellä. Heti ensi näkemältä huomasi, että hänen ruskeita poskiaan oli paahtanut tulisempi aurinko kuin meidän. Ja kun hänen suuri, mutta kauniisti piirtyvä suunsa aukeni, näkyi parvi kauniita hampaita, jotka ihon tumma väri teki vieläkin valkeammilta hohtaviksi. Jalkaterä oli pitkä, mutta kapea. Käsi oli pieni, mutta jäntevä.

Tuskin oli mies, jonka kuvan olemme tässä piirtäneet, kulkenut mustien kuusten keskellä kymmenkunnan askelta, kun hän kuuli kiivasta kavioiden töminää sieltä päin, jonne oli jättänyt ratsunsa. Hänen ensimäinen liikkeensä oli -- sen huomasi selvästi -- käännähtää palatakseen sille paikalle, mistä oli tullut. Mutta hän malttoi mielensä. Kuitenkaan ei hän jaksanut hillitä haluaan nähdä, miten Djeridin oli käynyt. Hän nousi siis varpailleen ja katseli taaksepäin metsän aukeamasta. Näkymätön käsi oli jo päästänyt Djeridin irti puusta, ja ratsu oli kadonnut.

Tuntemattoman otsa meni hiukan ryppyyn, ja hymyä muistuttava ilme värähytti hänen kiinteitä ja kauniita poskiaan ja hienopiirtoisia suupieliään.

Sitten jatkoi hän matkaansa metsän keskustaa kohti.

Vielä muutaman askeleen opasti hänen kulkuaan heikko ilmojen valo, joka kuulsi puitten välitse. Mutta pian jätti hänet tämäkin himmeä kajastus pulaan, ja hän oli nyt keskellä niin mustaa pimeyttä, että hän pysähtyi, sillä hän ei enää nähnyt minne astua, ja luultavasti hän pelkäsi eksyvänsä.

-- Hyvin pääsin minä Danenfelsiin saakka, -- virkkoi hän ääneen, -- sillä Mainzista Danenfelsiin on tie. Yhtä hyvin osasin Danenfelsistä Mustallenummelle, sillä Danenfelsistä Mustallenummelle johtaa polku. Mustaltanummelta olen onnellisesti päässyt tänne, vaikka oppaana ei ollut tietä eikä polkua, sillä minähän näin metsän edessäni. Mutta tässä minun täytyy pysähtyä, sillä minä en näe enää yhtään mitään.

Tuskin oli hän lausunut nämä sanat, kielellä, joka oli puoleksi ranskaa, puoleksi sisilialaista murretta, kun yhtäkkiä noin viidenkymmenen askeleen päässä matkustajasta alkoi tuikkia tuli.

-- Kiitos, -- virkkoi hän; -- kunpa tuo valo nyt lähtisi liikkumaan, niin seuraisin sitä.

Heti läksi tuli liikkumaan, häilymättä tai tärisemättä, liukuen eteenpäin tasaisesti, aivan kuin teattereissamme virvatulet, joita koneenkäyttäjä ja näyttämölleasettaja ohjailee.

Matkalainen kulki vielä noin sata askelta. Silloin oli hän tuntevinaan ikäänkuin joku olisi hengähtänyt hänen korvaansa. Hän säpsähti.

-- Älä käänny, -- sanoi ääni oikealta puolelta, -- tai olet kuoleman oma.

-- Hyvä, -- vastasi kylmäverinen matkalainen silmäänsä räpäyttämättä.