Part 11

Salolaisten paras tulolähde talvella on "parrenajo." Keväällä saavat loisetkin työnansiota "parrenuitossa." Silloin on vilkas elämä jokivarsilla. Miehet lepäävät yönsä salolla. Laitetaan kaksi matalaa katosta vastakkain ja ne peitetään kuusenkuorella ja havuilla. Katosten väliin varustetaan kelohongan pölkyistä nuotiotuli, joka palaa vähällä liekillä koko yön, jos pölkyt ovat tarpeeksi paksuja. Tämä on "parsimiesten" ja metsämiesten "maja."

Suurella salolla löytyy myös siellä täällä n.s. "metshipertteja", joissa voipi levätä yönsä varsin mukavasti. "Metshipertti" on niin matala, ett'ei mies mahdu siinä pystyssä seisomaan. Muuta aukkoa ei löydy kuin ovi vaan. Nurkassa on tulensija. "Metshiperttiä" lämmittäissä tulee savu tosin sisään, mutta asuu kuitenkin siksi korkealla, ett'ei se laattialla makaajalle ole minään vastuksena. Ovi on tietysti tulen palaessa pidettynä auki.

* * * * *

Karjalainen on hilpeä luonteeltaan ja rakastaa huvitusta. Kreikanuskoinen raja-karjalainen liiatenkin. Ainakin kerran viikossa kokoontuu siellä kylän nuoriso johonkin taloon "bessodaa" eli tanssi-iltamaa viettämään. Silloin tanssitaan "brishakkaa" ja muita sen puolen tansseja. Nämä tanssit ovat nähtävästi venäläistä alkujuurta tai ainakin sieltäpäin aiheutuneet. Säestys tapahtuu tavallisesti "sharmankalla" eli harmoonikalla. Salokylissä saapi vielä kuulla kanteleensoittoakin. Mutta kansanlauluja kanteleella harvoin enää soitetaan, enimmäkseen vaan tanssisäveleitä.

Hauskaa on nähdä nuorten tyttöjen "illatshua", kun he kokoontuvat johonkin taloon morsiusapua kehrämään. Talosta saapi jokainen kehräpuun ja pellavia. Koko illan ja yön viettävät tytöt yhdessä. Aika kuluu hupaisesti kehrätessä ja tarinoidessa. Joku tytöistä, jolla on kaunis ääni, alkaa laulaa ja muut siihen yhtyvät. Sellaisissa tilaisuuksissa saapi usein kuulla kauniita kansanlauluja ja lyyrillisiä runoja.

Pitkinä talvi-iltoina kokoontuu talonväki toisinaan jonkun taitavan sadunkertojan ympäri "soakkunaa" kuulemaan. Silloin siirrytään kerrassaan ihmeitten maailmaan, jonka luomisessa Raja-Karjalan kansalla on niin rajatoin mielikuvitus.

* * * * *

Tapa, jolla Raja-Karjalassa vierasta tervehditään, on vilkas ja sydämmellinen. Salokylissä, missä "loittolaisia" harvoin liikkuu, onkin vieras tervetullut. Pirttiin tulija, jos hän on kreikanuskoinen, kääntyy aina ensin "suureen tshuppuun" päin "jumalojen" puoleen ja tekee heille ristinmerkin. Vasta tämän tehtyään tervehtii hän talonväkeä.

"Terve rahvahal", kuuluu tulijan suusta.

"Terve vierahal", vastaa siihen talonväki.

"A midäbö kuuluv vierahal. Ishtu velli lautshal, pagishe min tiiät."

"Ei midäi rauhu vai."

"A sehäi hyvä", vastataan taas talonväen puolelta.

"Se hyvä, se hyvä", toistaa vielä moneen kertaan ruotimummo vaikeroivalla äänellä "pätshiltä."

Löytyy monta muutakin tervehdystapaa. Jos kohtaa työssä olevan ihmisen, niin tervehditään häntä sanoilla: "terve sinul, Jumal abuh roadajal." Jos tapaa naisen, joka pesee pyykkiä, niin kuuluu tervehdys: "terve sinul, joutshenii", s.o, tulkoon sinun pyykkisi niin valkeaksi kuin joutsen. "Joutshenii pidän", vastaa siihen toinen, s.o. pitää koettaa.

Kun vieras lähtee pois talosta, niin on hyvästijättö talonväen puolelta yhtä sydämmellinen. "Tervehen mängeä! Jumal abuh! Toitsh', tulgoa! Elgeä ossotikko! Elgeä pahaks pango!"