Chapter 6

YKSITYISIÄ ÄÄNIÄ. Kaikki pahat ovat tänä yönä irti!

TOISIA. Nurkasta kuului äänekäs nauru! -- Huuto kuului "hän on käsissämme!" -- Kaikki kynttilät sammuivat!

HOOKON. Nyt kuoli Nikolaus piispa.

MUNKIT (paeten oikealle). _Pater noster -- pater noster!_

HOOKON (lähestyy Skulea ja sanoo alennetulla äänellä). Herttua, minä en huoli tutkia, mitä salaisia neuvoja te laskitte piispan kanssa, ennen hänen kuolemaansa, -- mutta huomisesta saakka täytyy teidän jälleen laskea valtanne sekä arvonne minun käsiini; minä näen nyt selvään, -- me molemmat emme voi käydä yhdessä eteenpäin.

SKULE HERTTUA (katsoo häneen hämmentyneenä). Käydä yhdessä eteenpäin --?

HOOKON. Huomenna pidän keräjiä kuninkaan kartanossa; siellä täytyy kaiken tulla selville meidän välillämme.

(Menee ulos oikealle.)

SKULE HERTTUA. Piispa on kuollut ja kirje poltettu! Elämä täynnä epäilystä ja taistelua ja kauhua! Oi, jospa voisin rukoilla! -- Ei, -- minun täytyy käydä asiaan; -- tänä iltana on askel otettava täydelleen! (Viljamille:) Mihinkä kuningas meni?

SIRA VILJAM (peljästyneenä). Kristus pelastakoon minut, -- mitä hänestä tahdotte?

SKULE HERTTUA. Luuletteko kenties, että aion hänet surmata tänä yönä?

(Menee ulos oikealle.)

SIRA VILJAM (katsoo hänen jälkeensä, ravistaen päätänsä, sillä aikaa kuin huoneväki kantaa ruumiin ulos vasemmalle). Piispa sanoi: seitsemän rukousta lisää; -- minä arvelen turvallisimmaksi, että luemme neljätoista. (Seuraa toisia jäljestä.)

* * * * *

Huone kuninkaan kartanossa.

(Perällä on sisäänkäytävä ovi; kummallakin sivu seinällä pienempi ovi; akkuna etummaisna oikealla puolella. Lamppu palaa katossa. Oven suussa vasemmalla kädellä on penkki, ja etäämpänä kätkyt, jossa kuninkaan lapsi nukkuu; Margareta on polvillaan lapsen vieressä.)

MARGARETA (soutaa kätkyttä ja laulaa).

Nyt suoja väljeneepi Jo tähtikaarten taa; Ja lentoon pikku Hookon Nyt unisiivin saa.

Tie sätehinen tehty On maasta taivaasen; Sill' liitää pikku Hookon Nyt seurass' enkelten.

Ja enkelit, ne rauhaa Laps armaan suojaavat; Myös Herra, pikku Hookon, Ja äitis valvovat.

(Lyhyt äänettömyys. Skule herttua tulee sisään perältä.)

MARGARETA (hypähtää ylös ilohuudolla ja rientää häntä vastaan). Isä! -- Oi, kuinka olen huokaillut ja ikävöinyt tätä yhtymistä!

SKULE HERTTUA. Jumalan rauha kanssasi, Margareta. Missä kuningas on?

MARGARETA. Nikolaus piispan luona.

SKULE HERTTUA. Hm -- no, sitten saapunee hän pian tänne.

MARGARETA. Ja te tahdotte puhutella toisianne ja sopia, tulla jälleen ystäviksi, niinkuin ennen muinoin?

SKULE HERTTUA. Sen kernaasti soisin.

MARGARETA. Hookon myöskin suo sen kernaasti; ja minä rukoilen joka päivä Jumalaa, että se tapahtuisi. Oi, mutta tule tänne ja katso -- (tarttuu häntä käteen ja vie hänet kätkyeelle.)

SKULE HERTTUA. Sinun lapsesi!

MARGARETA. Niin, tuo ihana lapsi on minun; -- eikö se ole ihmeellistä? Hänen nimensä on Hookon, niinkuin kuninkaan! Katso tänne, hänen silmänsä -- ei, sinä et nyt voi niitä nähdä, hän nukkuu, -- mutta hänellä on isot siniset silmät; ja sitten hän osaa nauraa ja ojentaa kätensä ja tavoittaa minua, -- ja hän jo tunteekin minut!

(Järjestää huolellisesti kätkytvaatteita.)

SKULE HERTTUA. Hookon saa poikia, ennusti piispa.

MARGARETA. Tämä pikku lapsi on minulle tuhat kertaa rakkaampi kuin maa ja valtakunta, -- ja niin on se Hookonille myös. -- On ikään kuin en oikein voisi uskoa onneani; minä pidän kätkyen vuoteeni vieressä; joka yö kun herään, katson, onko se paikoillaan, -- minä ikäänkuin pelkään, että se on unta --

SKULE HERTTUA (kuuntelee ja menee akkunan luo). Eikö se ole kuningas --?

MARGARETA. On; hän menee toisia portaita ylös; minä käyn hänet tuomassa! (Ottaa isäänsä kädestä ja vie hänet leikillisesti takaisin kätkyeelle.) Skule herttua, seisokaa vahdissa kuninkaan lapsen luona sill'aikaa -- niin, sillä hän on myös kuninkaan lapsi -- sitä en koskaan muista! Ja jos hän herää, niin kumarra syvään ja tervehdi häntä, niinkuin kuninkaita tulee tervehtiä! Nyt minä tuon Hookonin; oi Jumala, Jumala! nyt siis on vihdoin valo ja rauha suvulle koittava!

(Menee ulos oikealle.)

SKULE HERTTUA (lyhyen ja synkän äänettömyyden jälkeen). Hookonilla on poika. Hänen sukunsa on elävä hänen jälkeensä. Jos hän kuolee, niin on kuninkaan alku olemassa, joka on valtaistuinta likempänä kuin kaikki muut. Hookonille onnistuu kaikki. Kenties hän ei ole oikea; mutta hänen luottamuksensa itseensä pysyy lujana kuin ennen; piispa olisi saanut sen horjumaan, mutta kuolema ei suonut hänelle aikaa, Jumala ei sitä sallinut. Jumala suojelee Hookonia, hän sai pitää väkivyönsä. Nyt sanoa se hänelle? Nyt vannoa piispan sana todeksi? Mitä se hyödyttäisi? Ei kukaan minua uskoisi, ei Hookon eivätkä muut. Hän olisi uskonut piispaa kuoleman hetkellä; epäilys olisi myrkyttänyt hänet; mutta se ei saanut tapahtua. Ja yhtä järkähtämätön kuin luottamus on Hookonilla, yhtä järkähtämätön on epäilys minussa; ei ole ihmistä maan päällä, joka voisi perata sen pois. Ei ole, ei ole. Raudankannanta on kannettu, Jumala on puhunut, ja kuitenkin voi Hookon olla väärä, samalla kuin minä hukkaan elämäni. (Istuu miettien pöydän viereen oikealle.) Ja jos nyt voittaisin maan ja valtakunnan, niin eikö epäilys kuitenkin minussa pysyisi ja purisi ja kalvaisi ja kovertaisi minua ijankaikkisilla jäätipoillaan? -- Niin, niin; mutta parempi on istua ylhäällä valtaistuimella ja epäillä itseänsä, kuin seisoa alhaalla joukossa ja epäillä häntä, joka istuu ylhäällä. -- Päätös tulkoon minun ja Hookonin välillä! Päätös? Mutta millä tavoin? (nousee.) Kaikkivaltias, sinä, joka olet minun tähän tilaan asettanut, sinä saat vastata siitä, mikä seuraa! (kävelee edestakaisin, seisahtuu ja miettii.) Kysymyksenä on hajoittaa kaikki sillat, paitse yksi ja _sillä_ voittaa tai kaatua, -- sanoi piispa kuninkaanhäissä Bergenissä; siitä on jo kolmatta vuotta ja koko tuon ajan olen minä hukannut ja särkenyt voimiani puollustellessani kaikkia siltoja -- (ripeästi.) _Nyt_ tulee minun piispan neuvoa noudattaa; nyt taikka ei koskaan! Molemmat olemme täällä Oslossa; minulla on tällä kertaa suurempi miesvoima kuin Hookonilla; miksi en käyttäisi etuani, -- se onni on harvoin minun puolellani, (epäröiden.) Mutta nyt tänä yönä -- paikalla --? Ei, ei! Ei tänä yönä! -- Ha, ha, ha, -- kas siinä se on jälleen, miettiminen -- epävakaisuus! Hookon ei tiedä semmoisesta; hän käy suoraan eteenpäin, hän, ja siten hän voittaa! (Kävelee pari askelta lattiaa ylöspäin ja seisahtuu äkkiä kätkyen viereen.) Kuninkaan lapsi! -- kuinka kaunis otsa. Hän uneksii. (Parantelee peittoa ja katsoo kauvan lasta.) Sinun kaltaisesi voi paljon pelastaa miehen sielussa. Minulla ei ole poikaa. (Kumartuu kätkyen ylitse.) Hän on Hookonin näköinen. -- (Peräytyy yht'äkkiä.) Kuninkaan lapsi, sanoi kuningatar! Kumarra syvään ja tervehdi häntä niinkuin kuningasta! (hänen levottomuutensa kasvaa yhä.) Tämä lapsi, Hookonin poika, on istuva ylhäällä sillä istuimella, jota minä kentiesi olen lähempänä, -- ja minun pitää seisoman hänen astinlautansa edessä, valkohapsin, iän kangistamana, näkemän koko elämäni työn tekemättä, -- kuoleman kuninkaana olematta! -- Minulla on suurempi miesvoima kuin Hookonilla -- myrsky pauhaa tänä iltana, tuuli käy vuonosta ulapalle päin --! Jos ottaisin kuninkaan lapsen? Tröndeihin voin luottaa. Mitä Hookon uskaltaisi, kun hänen lapsensa olisi minun vallassani! Minun mieheni seuraavat minua, tappelevat minun edestäni ja voittavat. Kun minä palkitsen heidät kuninkaallisesti, niin he sen tekevät. -- Tapahtukoon se! Askel otettu; ensikerran juovan toiselle puolelle! -- Kunpa voisin nähdä, onko sinulla Sverren silmät -- taikka Hookon Sverrenpojan --! Hän nukkuu. En voi sitä nähdä. (Äänettömyys.) Uni on turva. Nuku rauhassa, pikku kuninkaanalku! (Menee pöydän luo.) Hookon on päättävä; kerran vielä tahdon puhua hänen kanssaan.

MARGARETA (tulee kuninkaan kanssa oikeanpuolisesta huoneesta). Piispa kuollut! Oi, uskokaa minua, kaikki rauhattomuus kuolee hänen kanssaan.

HOOKON. Mene levolle, Margareta; olet varmaan väsynyt matkasta.

MARGARETA. Niin, niin! (herttualle:) Isä, ole lempeä ja sopuisa -- Hookon on sen myös luvannut! Tuhansin hyvää yötä, molemmat!

(Viittaa vasemmanpuoleiselle ovelle, ja menee; kaksi naispalvelijaa kantaa kätkyen sisään.)

SKULE HERTTUA. Hookon kuningas, me emme saata enään erota vihamiehinä. Ääretön onnettomuus siitä syntyisi; kauhun aika koittaisi maalle.

HOOKON. Maa on siihen nyt tottunut sukupolvien halki; mutta te näette, että Jumala on kanssani; joka vihollinen kaatuu, joka minua vastustaa. Baglit, Glittungit, Ribbungit ovat hävinneet; Jon jaarli on surmattu, Guthorm Ingen poika on kuollut, Sigurd Ribbung samoin -- kaikki vaatimukset, jotka tulivat esiin Bergenin valtakokouksessa ovat osottauneet voimattomiksi, -- kuka sen kauhun ajan nyt herättäisi?

SKULE HERTTUA. Hookon, pelkään, että sen voisin herättää minä!

HOOKON. Kun tulin kuninkaaksi, annoin teille kolmannen osan valtakuntaa --

SKULE HERTTUA. Itse piditte kaksi kolmatta osaa!

HOOKON. Aina te janositte enempää; minä enensin osanne; nyt on puoli valtakuntaa teidän hallussanne.

SKULE HERTTUA. Kymmenen laivakuntaa puuttuu.

HOOKON. Minä tein teidät herttuaksi; ennen ei ole yhdelläkään miehellä Norjassa sitä arvoa ollut!

SKULE HERTTUA. Mutta te olette kuningas! Elköön kenkään olko kuningas minun ylitseni! Minä en ole luotu teitä palvelemaan; minun täytyy itse hallita ja vallita!

HOOKON (katsoo häneen silmänräpäyksen aikaa ja lausuu kylmästi). Taivas varjelkoon teidän järkeänne, herra. Hyvää yötä! (aikoo mennä.)

SKULE HERTTUA (astuu hänen eteensä). Te ette pääse minusta sillä tavoin! Olkaa varoillanne, taikka minä lausun itseni irti teistä; te ette voi kauvemmin olla minun yliherrani; meidän molempain täytyy jakaa!

HOOKON. Te uskallatte minulle sen sanoa!

SKULE HERTTUA. Olen saapunut Osloon suuremmalla miesvoimalla kuin te, Hookon Hookoninpoika.

HOOKON. Kentiesi on aikomuksenne --

SKULE HERTTUA. Kuulkaa minua! Muistakaa piispan sanat! Jakakaamme; antakaa minulle ne kymmenen laivakuntaa lisäksi; suokaa minun ottaa osani vapaana kuningaskuntana, ilman veroitta ja maksuitta teille. Norja on ennenkin ollut jaettuna kahteen valtakuntaan; -- me tahdomme uskollisesti pitää yhtä --

HOOKON. Herttua, te mahdatte olla sielultanne sairas, kun voitte vaatia semmoista!

SKULE HERTTUA. Niin, minä olen sielultani sairas, enkä minä muulla tavoin parane. Meidän on oleminen saman-arvoisia, ei kenenkään pidä oleman minun ylitseni!

HOOKON. Joka puuton saari on kivi siinä rakennuksessa, jonka Haarald Kaunotukka ja pyhä Olavi kuningas rakensivat; ja te tahdotte minua hajoittamaan, mitä he liittivät yhteen? En koskaan!

SKULE HERTTUA. No, hallitkaamme sitte vuoroitellen kumpikin kolme vuotta vuoroonsa! Te olette kauvan hallinnut; nyt on _minun_ aikani tullut. Lähtekää maasta kolmeksi vuodeksi; -- minä tahdon olla kuningas sillä aikaa; minä tahdon tasoittaa teille tien, siksi kuin palaatte kotia, hallita ja ohjata kaikki paraaksi; -- alituisesti vahdissa-olo hivuttaa ja tylsyttää. Hookon, kuuletteko, -- kolme vuotta kumpikin; kantakaamme kruunua vuorottain!

HOOKON. Luuletteko minun kruununi sopivan teidän ohimoillenne?

SKULE HERTTUA. Ei mikään kruunu ole liian väljä minulle!

HOOKON. Jumalan oikeus ja kutsumus tarvitaan kruunun kantamiseen.

SKULE HERTTUA. Ja uskotteko niin varmaan, että Jumalan oikeus on teillä?

HOOKON. Jumalan tuomio on sen vahvistanut.

SKULE HERTTUA. Elkää niin varmasti siihen turvatko. Jos piispa olisi saanut puhua, -- no, nyt se olisi turhaa; te ette uskoisi minua. Niin, varmaan on teillä mahtavia liittolaisia tuolla ylhäällä; mutta minä vastustan kuitenkin! -- Te ette tahdo hallita vuoroittain? No, no -- sitten saamme valita viimeisen keinon; -- Hookon, taistelkaamme, mies miestä vastaan, raskailla aseilla, elämän ja kuoleman uhalla!

HOOKON. Puhutteko tosissanne, herra?

SKULE HERTTUA. Minä puhun elämäni työn ja sieluni autuuden tähden!

HOOKON. Silloin on vähän toivoa sielunne autuudesta.

SKULE HERTTUA. Ette tahdo taistella minun kanssani? Teidän pitää, teidän pitää!

HOOKON. Soaistu mies! En voi muuta kuin surkutella teitä. Te luulette Herran kutsumuksen käskevän teitä kuninkaan istuimelle, ettekä näe, että se on ainoastaan teidän ylpeytenne. Mikä teitä houkuttelee! Kuninkaan vanne, viitta purppurareunuksineen, oikeus istua penkissä kolme askelta lattiasta; -- kurjaa, kurjaa, -- jos se olisi kuninkaana-olemista, niin heittäisin kuninkuuden hattuunne, samoin kuin viskaan rovon kerjäläiselle.

SKULE HERTTUA. Te olette tuntenut minun lapsuudesta saakka ja arvostelette minua tuolla tavalla!

HOOKON. Teillä on kaikki sielun hyvät avut, neroa ja rohkeutta, te olette luotu seisomaan kuningasta lähinnä, mutta ette itse olemaan kuningas.

SKULE HERTTUA. Sitä saamme koettaa nyt!

HOOKON. Sanokaa minulle yksi ainoa kuninkaantyö, jonka olisitte toimittanut niinä kaikkina vuosina, kun hallitsitte valtakuntaa minun edestäni! Ovatko Baglit ja Ribbungit koskaan olleet mahtavammat kuin silloin? Te olitte täysi mies, mutta kapinoitsevat joukot ryöstelivät maata; -- saitteko ainoatakaan nöyrtymään? Minä olin nuori ja kokematoin, kun tartuin vallan peräsimeen, -- katsokaa minuun -- kaikki lankesi jalkojeni eteen, kun tulin kuninkaaksi; Baglit ovat hävinneet, hävinneet ovat Ribbungit!

SKULE HERTTUA. Siitä pitäisi teidän vähemmin kerskaaman; sillä siinä on suurin vaara. Seisköön joukko joukkoa vastaan, vaatimus vaatimusta vastaan, maanosa maanosaa vastaan, jos kuningas aikoo pysyä mahtavana. Joka seudun, joka suvun tulee joko tarvita taikka peljätä häntä. Jos te lopetatte kaiken rauhattomuuden, niin olette samalla ryöstänyt vallan itseltänne.

HOOKON. Ja te tahdotte olla kuningas, -- te, joka arvelette noin? Erling Skakken aikoina olisi teistä voinut tulla kelpo päällikkö; mutta aika on kasvanut ohitsenne teidän huomaamattanne. Ettekö näe, että Norjan valtakunta, semmosena kuin Haarald ja Olavi sen rakensivat, on ainoastaan kirkon vertainen, joka vielä on vihkimistä vailla? Seinät kohoovat vahvoine pilarineen, holvit kaareilevat väljästi, huippu osottaa ylöspäin kuin kuusi metsässä; mutta henki, sykkivä sydän, raitis verenvirta puuttuu työstä; Jumalan elävä henki ei vielä ole siihen puhallettu; se on vihkimistä vailla. -- Minä tahdon toimittaa vihkimisen! Norja oli _valtakunta_, se on tuleva _kansaksi_. Tröndi seisoi Vikeniläistä vastaan, Agdelainen Hördalantilaista vastaan, Hoologalannin mies Sognin miestä vastaan; kaikkien pitää tästälähin oleman yhtä, ja kaikkien pitää itsessään tietämän ja näkemän, olevansa yksi! Se on toimi, jonka Jumala on laskenut hartioilleni; se on työ, joka nyt on Norjan kuninkaan tehtävä. Sen työn, herttua, sen luullakseni jätätte siksensä, sillä toden totta, teissä ei ole sen tekijätä!

SKULE HERTTUA (hämmästyneenä). Yhdistää --? Yhdistää yhdeksi Tröndit ja Vikeniläiset -- koko Norja --? (epäileväisesti.) Mahdotonta! Sitä ei Norjan tarina mainitse ennen!

HOOKON. Teille se on mahdotonta; sillä te voitte ainoastaan tehdä vanhaa tarinaa uudestaan; mutta minulle se on helppoa niinkuin haukalle on helppoa kiitää pilvien halki.

SKULE HERTTUA (levottomana liikutuksesta). Yhdistää koko kansa, -- herättää se tuntemaan itsensä yhdeksi! Mistä olette saanut sen oudon ajatuksen? Se jäähdyttää ja tulistaa minua, (hurjistuen:) Te olette saanut sen perkeleeltä, Hookon; sitä ei panna koskaan toimeen, niin kauan kuin minä jaksan sitoa teräskypärän päähäni!

HOOKON. Jumala on ajatuksen antanut enkä minä siitä luovu, niin kauvan kuin minä kannan pyhän Olavi kuninkaan vannetta otsallani!

SKULE HERTTUA. Niin pudotkoon pyhän Olavi kuninkaan vanne!

HOOKON. Kuka sen pudottaa?

SKULE HERTTUA. Minä, joll'ei kukaan muu.

HOOKON. Te, Skule, te tulette voimattomaksi keräjillä huomenna.

SKULE HERTTUA. Hookon! elkää kiusatko Jumalaa. Elkää pakoittako minua syvyyden äärimmäiselle partaalle!

HOOKON (osottaa ovea). Menkää, herra, -- ja olkoon se unohdettu, että olemme puhuneet terävin kielin tänä iltana.

SKULE HERTTUA (katsoo silmänräpäyksen jäykästi häneen ja lausuu:) Me tulemme puhumaan terävämmin kielin tulevalla kertaa (menee ulos perältä.)

HOOKON (lyhyen hiljaisuuden perästä.) Hän uhkaa! -- Ei, ei; sinne saakka ei asian pidä menemän. Hänen täytyy, hänen pitää nöyrtyä ja taipua; minä tarvitsen tätä vahvaa kättä, tätä nerokasta päätä. -- Mikä tässä maassa löytyy rohkeutta ja voimaa, sen on Jumala suonut miehille minun käytettäväkseni; -- minua palvellaksensa Skule herttua sai kaikki hyvät avut; minua uhkaaminen on taivasta uhata; minun on velvollisuuteni rangaista jokaista, joka asettuu taivaan tahtoa vastaan, -- sillä taivas on niin paljon tehnyt minun hyväkseni.

DAGFINN BONDE (tulee sisään perältä). Herra, olkaa varoillanne tänä yönä; herttua miettii varmaankin pahaa.

HOOKON. Mitä sanot?

DAGFINN BONDE. Ei tiedä, mitä hän ajattelee; mutta todella on jotakin tekeillä.

HOOKON. Ajattelisiko hän karata meidän päällemme? Mahdotonta, mahdotonta!

DAGFINN BONDE. Ei, se on jotakin muuta. Hänen laivansa ovat valmiit purjehtimaan; sanotaan pidettävän keräjiä laivalla.

HOOKON. Sinä olet väärässä --! Mene, Dagfinn, ja tuo minulle tarkka sana.

DAGFINN BONDE. Menen, menen; voitte luottaa minuun, (menee.)

HOOKON. Ei, -- se olisi mieletöntä! Herttua ei uskalla nousta minua vastaan. Jumala ei sitä salli, -- Jumala, joka tähän saakka on asettanut kaikki minulle niin ihmeteltävän hyvästi. _Nyt_ minun täytyy saada rauhaa, _nytpä_ minun on alkaminen! -- Minä olen niin vähän vielä vaikuttanut; mutta minä kuulen Herran pettämättömän äänen huutavan sisässäni: sinun pitää toimittaman suuri kuninkaantyö Norjassa!

GREGORIUS JUHONPOIKA (tulee perältä). Minun herrani ja kuninkaani!

HOOKON. Gregorius Juhonpoika! Tekö tulette tänne?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Minä tarjoun teidän uskolliseksi mieheksenne; tähän saakka olen seurannut herttuata; nyt en uskalla seurata häntä kauvemmin.

HOOKON. Mitä on tapahtunut?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Se, jota ei yksikään mies usko, kun huhu siitä levittää maan ylitse.

HOOKON. Puhu, puhu!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Minä pelkään kuulla omain sanaini sointua; -- tietäkää siis -- (tarttuu häntä käteen ja kuiskaa.)

HOOKON (peräytyy huudahtaen). Haa, te olette mieletön!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Jumala suokoon, että niin olisin.

HOOKON. Mahdotonta! Se ei voi niin olla!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Kristuksen kalliin veren kautta, se on niin.

HOOKON. Mene, mene; anna torvien kutsua sotakokoukseen; kaikki mieheni yhtykööt.

(Gregorius Juhonpoika menee.)

HOOKON (käy muutaman kerran edestakaisin, lähestyy sitten rivakkaasti Margaretan huoneen ovea, kolkuttaa, kävelee taasen pari kertaa edestakaisin, menee jälleen ovelle, kolkuttaa ja huutaa:) Margareta! (kävelee yhä edestakaisin.)

MARGARETA (ovessa, yöpuvussa, hiukset hajalla; hänellä on hartioilla punainen nyörivaippa, jonka hän pitää tiiviisti koossa rinnan yli).

MARGARETA. Hookon! sinäkö se olet?

HOOKON. Minä, minä; tule ulos.

MARGARETA. Oi, mutta sinä et saa katsoa minuun; minä olin jo käynyt levolle.

HOOKON. Muuta on minulla nyt ajateltavata.

MARGARETA. Mitä on tapahtunut!

HOOKON. Anna minulle hyvä neuvo! Juuri vasta tuotiin minulle pahin kaikista sanomista.

MARGARETA (tuskallisesti). Mikä sanoma, Hookon?

HOOKON. Että Norjassa nyt on kaksi kuningasta.

MARGARETA. Kaksi kuningasta Norjassa! -- Hookon, missä on isäni?

HOOKON. Hän otti kuninkaan nimen laivalla; nyt hän purjehtii Nidaroosiin antaaksensa kruunata itsensä.

MARGARETA. Oi, Jumala, kaikkivaltias--! (vaipuu alas penkille, peittää kasvonsa käsillään ja itkee.)

HOOKON. Kaksi kuningasta maassa!

MARGARETA. Isäntäni on toinen, -- ja isäni toinen!

HOOKON (kävelee levottomasti edes takaisin). Anna minulle hyvä neuvo, Margareta! Menenkö ylämaiden kautta, tullakseni ensin Tröndein maakuntaan estämään kruunausta? Ei, mahdotonta; minulla on liian vähäinen sotajoukko koossa; siellä pohjoisessa on hän minua mahtavampi. -- Neuvo minua; kuinka saan herttuan surmatuksi, ennenkuin hän tulee Nidoroosiin?

MARGARETA (rukoillen, kädet ristissä). Hookon, Hookon!

HOOKON. Etkö voi keksiä älykästä neuvoa saada herttua surmatuksi, sanon minä!

MARGARETA (vaipuu tuskissaan alas penkiltä ja makaa polvillaan). Oi, unohdatko sitte kokonaan, että hän on minun isäni!

HOOKON. Sinun isäsi --; niin, niin, se on totta; sen unohdin, (nostaa hänet ylös.) Istu, Margareta; ole pelvotta; elä itke; sinulla ei ole syytä tähän, (menee akkunaa kohti.) Skule herttua tulee minulle vaarallisemmaksi kuin kaikki muut viholliset! -- Jumala, Jumala, -- miksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka en ole mitään rikkonut! (perällä kolkutetaan, hän säpsähtää, kuuntelee ja huutaa:) Kuka siellä ulkona kolkuttaa niin myöhään ehtoolla?

INGAN ÄÄNI (ulkopuolelta). Eräs viluhinen, Hookon!

HOOKON (huutaa). Äitini!

MARGARETA (hypähtää ylös). Inga!

HOOKON (rientää ovelle ja avaa sen; Inga istuu kynnyksellä). Äitini! Istuen kuin koira ulkopuolella poikansa ovea! Ja minä kysyn miksi Jumala minua rankaisee!

INGA (ojentaa kätensä häntä kohti). Hookon, lapseni! Siunaus sinulle!

HOOKON (nostaa hänet ylös). Tule -- tule sisään; täällä on valoisa ja lämmin!

INGA. _Saanko_ minä tulla sisään sinun luoksesi?

HOOKON. Me emme koskaan enää eroa.

INGA. Minun poikani, minun kuninkaani, -- voi, kuinka sinä olet hyvä ja laupias! Minä seisoin eräässä sopessa ja näin sinut, kun menit piispan kartanosta; sinä näytit niin murheelliselta; minä en voinut sinusta erota sillä tavoin!

HOOKON. Jumalan olkoon siitä kiitos. Sinä olit varmaan paras, joka nyt voi tulla! Margareta, -- äiti, -- minä olen tehnyt suuren synnin; olen sulkenut sydämmeni teiltä molemmilta, jotka olette niin täynnä rakkautta.

MARGARETA (heittäypi hänen kaulaansa). Oi, Hookon, rakas isäntäni; olenko nyt sinua lähellä?

HOOKON. Olet, olet; et antaaksesi minulle hyviä neuvoja, vaan valaistaksesi ja paistaaksesi minun tielläni. Tulkoon mitä tahansa, minä tunnen itsessäni Herran voiman!

DAGFINN BONDE (tulee rientäen perältä). Herra, herra! Nyt on pahin tapahtunut!

HOOKON (hymyilee luottavaisesti painaen Margaretaa ja Ingaa rintaansa). Tiedän sen; mutta ei ole hätää, vanha Dagfinn! Olkoonpa kaksi kuningasta Norjassa, niin on ainoastaan yksi taivaassa, -- ja hän kyllä seikat selvittää!

Esirippu laskee.

NELJÄS NÄYTÖS.

(Suuri sali Oslon kuninkaan-kartanossa. Skule kuningas pitää pitoja seurueellensa ja päälliköillensä. Etualalla vasemmalla kädellä on kunnia-istuin, jolla Skule istuu loistavassa puvussa, purppuraviitassa, kuninkaan vanne päässä. Illallispöytä, jossa vieraat istuvat, ulottuu kunnia-istuimelta ylös taka-alalle. Skulea vastapäätä istuu Pool Flida ja Boord Bratte. Muutamia halvempia vieraita kestitetään seisovillaan oikealla puolella. On myöhäinen ilta; sali on kirkkaasti valaistu. Pidot ovat loppumaisillaan; miehet ovat hyvin iloisia ja osaksi humalassa; he juovat toistensa kanssa, nauravat ja haastelevat toinen toistansa kuulematta.)

POOL FLIDA (nousee ja anoo äänenvuoroa). Hiljaa huoneessa; Jatgeir runoilija tahtoo lausua runoelmansa _Skule_ kuninkaan kunniaksi.

JATGEIR (astuu esiin keskelle laattiaa).

Skule herttua kutsui Örekeräjiin Aikana Olavin päivien; Herttua kuninkaan nimen otti: kellot soi Ja kalske soi aseiden.

Skule kuningas ja uroita tuhansin Yli Dovren hiihtäen samosivat; Gudbrandilaiset pelvosta parkuin Rahalla rauhaa rukoilivat.

Skule kuningas retkeili etelään, -- Sitä kiroili Ylämaan mies; Skule kuningas kulki Rauman halki Ja Lookaan hän tulla ties.

Birkebeinit pyhinä paaston Tulit miekkoja mittelemään; Knuut jaarli johti, -- ratkaisi rauta Riidan vallasta kuninkaan.

Se totta on: ajoist' ei Sverren saakka Niin tuimasti taisteltu; Luminen kenttä, veristen urhoin vuode, Oli kuin kukista kudottu.

Pakohon pötkivät Birkebeinit, Pois heittivät kirveet ja kilpensä; Satamääriltä pako toki sikseen jäi, Kun lepäsit kylminä kentällä.