Chapter 4

NIKOLAUS PIISPA. Tietäkää siis, että -- (katsoo ovelle). Hys, kuningas tulee!

SKULE JAARLI. Kirje, piispa, -- kirje!

NIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kuningas.

(Hookon astuu sisään seurueensa ja usean vieraan seuraamana. Kohta sen jälkeen tulee Margareta; hän on tuskallisen levotoin ja tahtoo rientää kuninkaan luo, mutta häntä estää Ragnhild rouva, joka useamman naisen kanssa on häntä seurannut. Sigrid on vähän erillään perässäpäin. Jaarlin miehet näyttävät levottomilta ja kokoontuvat yhteen oikealle kädelle, jossa Skule seisoo, vaikka hiukan taempana.)

HOOKON (sisällisesti suuresti liikutettuna). Skule jaarli, kuka on kuningas tässä maassa?

SKULE JAARLI. Kukako on kuningas?

HOOKON. Niin minä kysyin. Minulla on kuninkaan nimi, mutta kellä on kuninkaan valta?

SKULE JAARLI. Kuninkaan vallan pitää oleman siellä, missä kuninkaan oikeus on.

HOOKON. Niin sen pitäisi oleman; mutta onko se niin?

SKULE JAARLI. Haastatteko minua tässä oikeuteen?

HOOKON. Haastan; sillä se oikeus on minulla, joka miestä kohtaan valtakunnassa.

SKULE JAARLI. Minä luulen voivani töistäni vastata.

HOOKON. Hyvä meidän kaikkein, jos niin on laita (astuu askeleen ylemmä kuninkaan-istuimen luokse ja nojaa siihen.) Tässä seison teidän kuninkaananne ja kysyn: tiedättekö että Jon jaarli Orknööläinen on noussut kapinaan minua vastaan?

SKULE JAARLI. Tiedän.

HOOKON. Että hän kieltää minulta veron?

SKULE JAARLI. Tiedän.

HOOKON. Ja onko se totta, herra jaarli, että tänään olette lähettänyt kirjeen hänelle?

SKULE JAARLI. Kuka sen sanoo?

IIVARI BODDE. Minä sen sanon.

DAGFINN BONDE. Jostein Tamb ei uskaltanut kieltäytä sitä ottamasta, kun siinä oli kuninkaan sinetti.

HOOKON. Te kirjoitatte kuninkaan vihamiehille ja käytätte kuninkaan sinettiä, ilman kuninkaan tietämättä mitä kirjoitatte!

SKULE JAARLI. Niin olen tehnyt monta vuotta teidän suostumuksellanne.

HOOKON. Niin, siihen aikaan, jolloin olitte minun holhojani.

SKULE JAARLI. Ei teille koskaan ole siitä vahinkoa tullut. Jon jaarli kirjoitti minulle ja pyysi minun välitystäni; hän tarjosi sovintoa, mutta kuninkaalle kunnottomilla ehdoilla. Vermelannin retki on raskaasti painanut mieltänne; jos itse olisitte saanut asiata ajaa, niin olisi Jon jaarli päässyt liian helpolla, -- minä voin selvittää asian paremmin.

HOOKON. Me haluaisimme mieluisimmin selvittää asian itse. -- Ja mitä olette vastannut?

SKULE JAARLI. Lukekaa kirjeeni.

HOOKON. Antakaa tänne!

SKULE JAARLI. Minä luulin sen teillä olevan?

DAGFINN BONDE. Paremminkin asian laidan tiedätte. Gregorius Juhonpojalla oli nopsemmat jalat; kun tulimme laivalle, oli kirje poissa.

SKULE JAARLI (kääntyy Gregorius Juhonpoikaan). Herra läänitysmies, antakaa kuninkaalle kirje.

GREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy levottomana). Kuulkaa minua --!

SKULE JAARLI. Mitä nyt.

GREGORIUS JUHONPOIKA (alentaen ääntänsä). Muistattehan, että kirjeessä oli teräviä sanoja kuninkaasta.

SKULE JAARLI. Niistä kyllä osaan vastata. Kirje!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Se ei ole minulla.

SKULE JAARLI. Se ei ole teillä!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Dagfinn Bonde seurasi kantapäillämme. Minä otin kirjeen Jostein Tambilta, sidoin siihen kiven --

SKULE JAARLI. No?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Se on vuonon pohjassa.

SKULE JAARLI, Pahasti, -- pahasti siinä menettelitte.

HOOKON. Minä odotan kirjettä herra jaarli!

SKULE JAARLI. Minä en voi tuoda sitä esiin.

HOOKON. Te ette voi?

SKULE JAARLI (lähestyy pari askelta kuningasta). Minä olen liian ylpeä turvatakseni selityksiin, joita te ja teidän miehenne voisitte sanoa verukkeiksi --

HOOKON (hillitsee kiihtyvää vihaansa). Entä sitten?

SKULE JAARLI. Sanalla sanottu; -- minä en tuo sitä esille; -- minä en tahdo tuoda sitä esille!

HOOKON. Te siis kohtaatte minua uhalla!

SKULE JAARLI. Joll'ei toisin voi olla, -- no niin, minä kohtaan teitä uhalla.

IIVARI BODDE (lujasti). Nyt herra kuningas, nyt luullakseni ovat kaikki todistukset tarpeettomia!

DAGFINN BONDE. Niin, nyt, arvatakseni, tunnemme jaarlin mielen.

HOOKON (kylmästi jaarlille). Suvaitsetteko antaa kuninkaansinetin Iivari Boddelle.

MARGARETA (rientää kädet ristissä lavaa kohti, jolla kuningas seisoo). Hookon, ole minulle lempeä ja armollinen isäntä!

HOOKON (osottaa hänelle käskevästi kädellään; hän peittää kasvonsa huntuunsa ja palaa toiselle puolelle äitinsä luokse).

SKULE JAARLI (Iivari Boddelle). Tässä on kuninkaan sinetti.

IIVARI BODDE. Tämä siis oli oleva pitojen viimeinen ilta. Se loppui kuninkaalle raskaasen suruun; mutta se oli kerran tuleva, ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen iloita, että se tuli.

SKULE JAARLI. Ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen syvästi närkästyä siitä, että pappi tuolla tavoin saa tuukeutua meidän Birkebeinien väliin; -- niin, minä sanon Birkebeinien, sillä minä olen Birkebeini niin hyvin kuin kuningas ja hänen miehensä. Minä olen samaa sukua, Sverren sukua, kuninkaan sukua, -- mutta te, pappi, olette rakentanut epäluulon-kehän kuninkaan ympärille ja sulkenut minut ulkopuolelle; sitä te olette jo monta vuotta puuhannut.

POOL FLIDA (kiivastuneena ympärillä seisoville). Jaarlin miehet! Tuleeko meidän tuommoista kärsiä?

GREGORIUS JUHONPOIKA (astuu esiin). Ei koskaan, me emme enää voi emmekä me tahdo kauvemmin tätä kärsiä. Tässä täytyy tulla ääneen sanotuksi, -- ett'ei kukaan jaarlin miehistä voi kuningasta palvella täydellä luottamuksella ja rakkaudella, niin kauvan kuin Iivari Bodde käy kuninkaan hovissa edestakaisin sytytellen vihaa ja epäluuloa meitä kohtaan.

POOL FLIDA. Pappi! Minä julistan sinut maanheitoksi sekä hengen että jäsenien puolesta, missä minä sinut tavannenkin vapaalla manterella, laivalla, taikka pyhittämättömässä huoneessa!

USEA JAARLIN MIES. Minä samoin! Minä samoin! Sinä olet lainhylky meidän edessämme!

IIVARI BODDE. Jumala varjelkoon minua olemasta kuninkaan ja niin monen mahtavan päällikön välillä. -- Hookon, minun korkea herrani, omatuntoni minulle vakuuttaa, että olen teitä uskollisesti palvellut. Jaarlia vastaan olen teitä varjellut, se on totta; mutta jos minä jonkun ajan olen väärin menetellyt häntä kohtaan, niin suokoon Jumala minulle anteeksi. Nyt ei minulla enää ole mitään tehtävää kuninkaan kartanossa; tässä on sinettinne; ottakaa se omiin käsiinne; jo kauvan aikaa olisi sen pitänyt siellä oleman.

HOOKON (joka on astunut alas lavalta). Te jäätte!

IIVARI BODDE. Minä en voi. Omatuntoni minua vaivaisi ja kalvaisi yöt päivät, jos minä jäisin. Suurempaa onnettomuutta ei kukaan voi matkaan saattaa tähän aikaan, kuin se joka asettautuu kuninkaan ja jaarlin väliin.

HOOKON. Iivari Bodde, minä käsken sinua jäämään!

IIVARI BODDE. Jos pyhä Olavi kuningas nousisi hopea-arkustaan ja käskisi minua jäämään, niin täytyisi minun kuitenkin nyt mennä (laskee sinetin kuninkaan käteen.) Hyvästi, jalo herrani! Jumala edistäköön ja siunatkoon kaikkia teidän toimianne!

(Menee joukon keskitse ulos oikealle.)

HOOKON (synkkänä, jaarlille ja hänen miehillensä). Siinä kadotin uskollisen ystävän teidän tähtenne; suuren korvauksen saatte tarjota, jos tahdotte tappion maksaa.

SKULE JAARLI. Minä tarjoon itseni ja kaikki mieheni.

HOOKON. Melkeinpä pelkään, että enemmän tarvitaan. Minä tarvitsen nyt ympärilläni kaikki ne, joihin voin ehdottomasti luottaa. Dagfinn Bonde, toimita kohta sanansaattaja pohjoiseen, Hoologolantiin; Vegard Væradal on kutsuttava takaisin tänne.

DAGFINN BONDE (joka on seisonut vähän taempana ja puhutellut erästä matkustajan-puvussa olevata miestä, joka on astunut sisään saliin, lähestyy ja lausuu kauhistuneena). Vegard ei voi tulla, herra.

HOOKON. Mistä sen tiedät?

DAGFINN BONDE. Juuri nyt saapui tänne sanoma hänestä.

HOOKON. Mitä se ilmoittaa?

DAGFINN BONDE. Vegard Væradal on surmattu.

USEAT ÄÄNET. Surmattu!

HOOKON. Kuka hänen surmasi?

DAGFINN BONDE. Antero Skjaldarband, jaarlin ystävä.

(Lyhyt äänettömyys; miehet kuiskaavat levottomasti keskenänsä.)

HOOKON. Missä on sanansaattaja?

DAGFINN BONDE (tuo miehen esiin). Tässä, herra kuningas.

HOOKON. Mikä oli syy surmantekoon?

SANANSAATTAJA. Sitä ei kukaan tietäne. He puhuivat lappalais-verosta ja yks kaks hypähti Antero seisaalleen ja iski häneen kuolinhaavan.

HOOKON. Olivatko he ennen riidelleet?

SANANSAATTAJA. Joskus. Antero sanoi usein erään viisaan neuvon-antajan täältä etelästä hänelle kirjoittaneen että hänen piti oleman kiven kova Vegard Væradalia kohtaan.

DAGFINN BONDE. Outoa totisesti; -- ennenkuin Vegard lähti, kertoi hän minulle, erään viisaan neuvon-antajan sanoneen, että _hänen_ piti oleman kiven kova Antero Skjaldarbandia kohtaan.

NIKOLAUS PIISPA (sylkäisee). Hyi semmoisia neuvonantajia!

HOOKON. Me emme huoli tarkemmin tutkia, mistä juuresta tämä on kasvanut. Kaksi uskollista sielua olen tänään kadottanut. Minä voisin kyyneleitä vuodattaa Vegardin tähden; mutta tässä on tarvis enemmän kuin kyyneleitä; tässä on pantava henki henkeä vastaan. Herra jaarli, Antero Skjaldarband on teidän miehiänne; te tarjositte kaiken apunne, korvataksenne Iivari Boddea. Minä tartun sanaanne ja toivon, että te toimitatte niin, että tämä rikos tulee rangaistuksi.

SKULE JAARLI. Pahat enkelit asettuvat varmaan meidän välillemme tänä päivänä. Ketä hyvänsä puoluelaistani olisin sallinut koston kohtaavan --

HOOKON (tarkasti). No?

SKULE JAARLI. Mutta en Antero Skjaldarbandia.

HOOKON (kiivastuen). Tahdotteko suojella murhamiestä!

SKULE JAARLI. Tätä murhamiestä täytyy minun suojella.

HOOKON. Ja mistä syystä --?

SKULE JAARLI. Sitä ei kukaan saa tietää paitse taivaan Jumala.

NIKOLAUS PIISPA (hiljaa Dagfinnille). Minä sen tiedän.

DAGFINN BONDE. Ja minä sen aavistan.

NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään virkatko, hyvä Dagfinn!

HOOKON. Jaarli, minä tahdon mitä kauvemmin uskoa ett'ette tosianne haasta siinä, mitä nyt lausutte --

SKULE JAARLI. Jos Antero Skjaldarband olisi oman isäni surmannut, -- pääsisi hän kuitenkin rankaisematta. Elkää kysykö enempätä.

HOOKON. Hyvä. Sitten saamme itse asian suorittaa!

SKULE JAARLI (tuskallisesti). Kuningas! veritöitä tulee molemmin puolin!

HOOKON. Olkoon menneeksi; rangaistus on kuitenkin tapahtuva.

SKULE JAARLI. Se ei ole tapahtuva! -- Se ei voi tapahtua!

NIKOLAUS PIISPA. Ei, jaarli on oikeassa.

HOOKON. Ja niin sanotte te, kunnian-arvoisa herra?

NIKOLAUS PIISPA. Antero Skjaldarband on ottanut ristin merkin.

HOOKON ja SKULE JAARLI. Ottanut ristinmerkin!

NIKOLAUS PIISPA. Ja on jo lähtenyt pois maasta.

SKULE JAARLI. Se oli meille kaikille onneksi.

HOOKON. Päivä laskee; häät olkoot loppuneet. Minä kiitän teitä, herra jaarli, kaikesta kunniasta, jota tällä ajalla on minulle osoitettu. -- Te lähdette Nidaroosiin, tietääkseni?

SKULE JAARLI. Niin on aikomukseni.

HOOKON, Ja minä lähden Vikeniin. -- Jos sinä, Margareta mieluisammin haluat jäädä tänne Bergeniin, niin tee niin.

MARGARETA. Minne sinä menet, sinne tahdon tulla jäljessäsi, siksi kuin minua kiellät.

HOOKON. Hyvä, seuraa sitten.

SIGRID. Lavealle hajoaa suku nyt. (lankeaa polvillensa Hookonin eteen.) Suokaa minulle armo, herra kuningas!

HOOKON. Nouskaa, Sigrid rouva, mitä pyydätte, on tapahtuva.

SIGRID. Minä en voi seurata jaarlia Nidaroosiin. Reinin nunnaluostari on juuri vihittävä; kirjoittakaa arkkipiispalle -- vaikuttakaa minun hyväkseni, että pääsen sinne abbedissaksi.

SKULE JAARLI. Sinä, sisareni?

HOOKON. Te tahdotte mennä luostariin!

SIGRID (nousee). Nidaroosin veri yönä, minun hääpäivänäni, kun Baglit tulivat ja löivät minun ylkäni kuoliaaksi ja monta sataa hänen kanssansa, samalla kun kaupunki paloi joka kulmalta, -- silloin oli ikään kuin olisi veri ja murhapalo tehneet näköni tylsäksi ja suljetuksi ulkomaailmaan päin. Mutta minä sain voiman hämärästi huomata, mitä ei kukaan muu voi nähdä, -- ja nyt juuri näen -- suuren hirmuajan koittavan maalle!

SKULE JAARLI (kiivaasti). Hän on sairas! Elkää huoliko hänestä!

SIGRID. Runsas vilja on kypsyvä hänelle, joka pimeässä niittää. Kaikilla Norjan naisilla pitäisi nyt oleman ainoastaan yksi toimi, -- maata polvillansa luostareissa ja kirkoissa, ja rukoilla -- rukoilla yöt päivät!

HOOKON (kauhistuen). Onko se ennustuslahja vai sieluntauti, joka noin haastaa?

SIGRID. Hyvästi, veljeni, -- me kohtaamme toisemme vielä kerran.

SKULE JAARLI (vastenmielisesti). Koska?

SIGRID (hiljaa). Silloin kuin otat kruunun; silloin kuin vaara on läsnä, -- silloin kuin tarvitset minua korkeimmassa hädässä!

(Menee ulos oikealle Margaretan, Ragnhild rouvan ja toisten naisten kanssa.)

HOOKON (lyhyen äänettömyyden jälkeen vetää miekkansa ja lausuu uljaalla ja levollisella vakavuudella). Kaikilta jaarlin miehiltä on otettava uskollisuuden vala.

SKULE JAARLI (kiivaasti). Onko _se_ teidän vakaa aikomuksenne! (milt'ei rukoillen.) Hookon kuningas, luopukaa siitä!

HOOKON. Ei yksikään jaarlin miehistä pääse Bergenistä, ennenkuin hän on vannonut kuninkaalle uskollisuutensa.

(Menee seurueinensa. Kaikki paitse piispa ja jaarli seuraavat jäljestä.)

NIKOLAUS PIISPA. Kovin kourin on hän teitä tänään pidellyt.

SKULE JAARLI (pysyy sanatonna ja katsoo ääneti kuninkaan jälkeen).

NIKOLAUS PIISPA. Ja kenties hän ei sittenkään ole kuninkaaksi syntynyt.

SKULE JAARLI (kääntyy äkisti suuresti levotonna ja tarttuu piispan käteen). Trond papin tunnustus -- missä se on?

NIKOLAUS PIISPA. Hän lähetti sen minulle Englannista ennen kuolemaansa; en tiedä kenen kanssa, -- enkä minä ole sitä saanut.

SKULE JAARLI. Mutta se on löydettävä!

NIKOLAUS PIISPA. Sen minä varmaan ja lujasti uskon.

SKULE JAARLI. Ja jos sen löydätte, annatteko sen minun käsiini?

NIKOLAUS PIISPA. Sen lupaan.

SKULE JAARLI. Vannotteko sen sielunne autuuden kautta!

NIKOLAUS PIISPA. Minä vannon sen sieluni autuuden kautta!

SKULE JAARLI. Hyvä; siksi tahdon Hookonia vastustaa missä suinkin sopii hiljaisuudessa ja salassa. On estettävä hänen olemasta minua mahtavampi, kun taistelu alkaa.

NIKOLAUS PIISPA. Mutta jos tulee ilmi, että hän on oikea kuninkaan poika, -- kuinka sitten?

SKULE JAARLI. Sitten saan koettaa rukoilla -- rukoilla nöyrää mieltä häntä palvellakseni kunnollisena päällikkönä ja kaikin voimin.

NIKOLAUS PIISPA. Entä jos hän on vaihdokas?

SKULE JAARLI. Silloin hän on poistuva minun edestäni! Kuninkaan nimen ja kuninkaan istuimen, seurueen ja sotaväen, rahaston ja laivaston, kaupungit ja linnat, kaikki tahdon minä haltuuni!

NIKOLAUS PIISPA. Hän on etsivä turvaa Vikenistä!

SKULE JAARLI. Minä karkoitan hänet Vikenistä!

NIKOLAUS PIISPA. Silloin hän asettautuu Nidaroosiin.

SKULE JAARLI. Minä valloitan Nidaroosin!

NIKOLAUS PIISPA. Hän sulkee itsensä Olavin pyhään kirkkoon --

SKULE JAARLI. Minä rikon kirkkorauhan --

NIKOLAUS PIISPA. Hän pakenee ylös pääalttarille ja tarttuu kiinni Olavin arkkuun --

SKULE JAARLI. Minä tempaan hänet alas alttarilta, vaikka samalla vetäisin pyhän-arkun maahan --

NIKOLAUS PIISPA. Mutta hänellä on kuitenkin kruunu päässä, jaarli!

SKULE JAARLI. Minä sivallan miekallani kruunun maahan!

NIKOLAUS PIISPA. Mutta jos se on liian lujassa --?

SKULE JAARLI. No sitten, Jumalan taikka saatanan nimessä -- minä sivallan päänkin samalla! (menee ulos oikealle.)

NIKOLAUS PIISPA (katsoo hänen jälkeensä, nyykäyttää päätänsä vitkalleen ja lausuu). Niin -- niin; -- semmoisena on jaarli minun mieleeni!

Esirippu laskeupi.

KOLMAS NÄYTÖS.

(Huone Oslon piispankartanossa. Sisäänkäytävä ovi oikealla. Perällä on pieni avattu ovi valaistuun kappeliin. Esiripulla peitetty ovi vasemmalla seinällä vie piispan makuuhuoneesen. Edessä samalla puolella on topattu makuupenkki. Vastapäätä oikealla on kirjoituspöytä, jolla on nähtävänä kirjeitä, asiapaperia ja palava lamppu.)

(Huoneessa ei alusta ole ketään; esiripun takaa vasemmalla kädellä kuuluu munkkien laulu. Vähän myöhemmin tulee Pool Flida matkapuvussa sisään oikealta, seisahtuu ovelle, odottaa, katsoo ympärilleen ja tömistää sitten kolme kertaa sauvallaan lattiaan.)

SIRA VILJAM (tulee sisään vasemmalta ja lausuu hiljennetyllä äänellä). Pool Flida! Jumalan kiitos; -- nyt ei jaarli ole kaukana.

POOL FLIDA. Laivasto purjehtii juuri Hovedsaaren ohitse; minä lähdin edeltä päin. Mutta kuinka on piispan laita?

SIRA VILJAM. Hän saa juuri viimeistä voidetta.

POOL FLIDA. Siis on vaara suuri.

SIRA VILJAM. Sigard mestari Brabantilainen on sanonut, ett'ei hän voi yön yli elää.

POOL FLIDA. Silloin luulen hänen liian myöhään kutsuneen meidät luoksensa.

SIRA VILJAM. Ei, ei, -- hän on aivan tunnoissansa ja hänellä on hiukka voimiakin, -- joka hetki kysyy hän, eikö jaarli pian tule.

POOL FLIDA. Te sanotte häntä vielä jaarliksi; ettekö tiedä, että kuningas on antanut hänelle herttuan nimen?

SIRA VILJAM. Tiedän, tiedän kyllä; se on vaan semmoinen vanha tapa. Hys -- (hän ja Pool Flida tekevät ristinmerkin ja kumartavat. Piispan kamarista tulee kaksi kuoripoikaa kynttilät kädessä, sitten kaksi toista kantaen suitsutus-astioita; heidän jäljessään pappeja, jotka kantavat kalkkia, öylättilautasta, ristiinnaulitun kuvaa ja kirkonlippua; heidän jäljessään tulee joukko pappeja ja munkkeja; kuoripojat, kynttilät ja suistutusastiat kädessä, päättävät saaton, joka hitaasti liikkuen edelleen menee sisään kappeliin. Ovi suljetaan saaton jälkeen.)

POOL FLIDA. Nyt on siis vanha herra tehnyt tilinsä tämän maailman kanssa.

SIRA VILJAM. Saanko ehkä sanoa, että Skule herttua tulee niin pian kuin mahdollista?

POOL FLIDA. Hän astuu suoraan laiturilta tänne ylös piispan kartanoon. Hyvästi! (menee.)

(Usea pappi, joukossa Pietari, sekä piispan palvelijoita tulee ulos vasemmalta, kantaen vaippoja, paljoja ja suurta tuliastiaa.)

SIRA VILJAM. Mihin noita tarvitaan?

ERÄS PAPPI (tekee vuodetta penkille). Piispa tahtoo maata täällä ulkona.

SIRA VILJAM. Mutta onko se hyvä?

PAPPI. Sigard mestari arvelee, että me kernaasti voimme noudattaa hänen tahtoansa. Tuossa hän jo on.

(Nikolaus piispa tulee ulos, nojaten itseään Sigard mestariin ja erääsen pappiin. Hän on piispan puvussa, mutta ilman sauvaa ja hiippaa.)

NIKOLAUS PIISPA. Sytyttäkää enemmän kynttilöitä! (Hän saatetaan istumaan penkille tuliastian viereen ja peitetään vaipoilla.) Viljam! Nyt olen saanut kaikki syntini anteeksi! He ottivat ne kaikkityyni; -- minä tunnen itseni nyt niin keveäksi.

SIRA VILJAM. Herttua on lähettänyt teille sanan, herra; hän on jo tällä puolen Hovedsaarta.

NIKOLAUS PIISPA. Se on hyvä, vallan hyvä. Kuningas on myöskin pian tänne saapuva. Minä olen kaiken aikani ollut syntinen koira, Viljam; olen pahasti rikkonut kuningasta kohtaan. Papit tuolla sisällä sanoivat, että kaikki syntini muka olivat minulle anteeksi annetut; -- niin, se voi kyllä olla hyvä; mutta heidän on sangen helppo luvata, sillä minä en ole rikkonut heitä vastaan. Ei, ei -- on kuitenkin turvallisinta saada se kuulla kuninkaan omasta suusta, (lausuu kiivaasti:) Tulta, sanon minä! Täällä sisällä on niin pimeä.

SIRA VILJAM. Täällä on sytytetty --

SIGARD MESTARI (keskeyttää häntä merkinannolla ja lähestyy piispaa). Kuinka nyt on laitanne, herra?

NIKOLAUS PIISPA. Hyvin, -- hyvin kyllä; käsiäni ja jalkojani kylmää.

SIGARD MESTARI (puoliääneen, muuttaen tuliastiaa likemmäksi). Hm, -- se on alku loppuun.

NIKOLAUS PIISPA (tuskallisesti Viljamille). Olen sanonut, että kahdeksan munkin pitää veisata ja rukoilla minun edestäni kappelissa tänä yönä. Pidä heitä silmällä; heidän joukossaan on unisia veitikoita.

SIRA VILJAM (osottaa äänettä kappelia kohti, josta veisu yhä kuuluu seuraavana aikana).

NIKOLAUS PIISPA. Niin paljon tekemättä, ja kuitenkin kaikki jättäminen! Paljon tekemättä, Viljam!

SIRA VILJAM. Herra, ajatelkaa taivaallisia!

NIKOLAUS PIISPA. Minulla on aikaa; -- aamupuoleen, arvelee Sigard mestari --

SIRA VILJAM. Herra, herra!

NIKOLAUS PIISPA. Antakaa minulle hiippa ja sauva! -- sinun on hyvä sanoa minun tulee ajatella -- (eräs pappi tuo hänen anomansa). Niin, pane lakki tuohon, se on liian raskas; anna minulle sauva käteen; kas, nyt olen varustettu. Piispa! -- Paha henki ei nyt uskalla minuun ruveta!

SIRA VILJAM. Haluatteko muuten jotakin?

NIKOLAUS PIISPA. En. Niin, sano minulle; -- Pietari, Antero Skjalderbandin poika, -- kaikki puhuvat hänestä niin hyvää --

SIRA VILJAM. Hän on varmaan viatoin sielu.

NIKOLAUS PIISPA. Pietari, sinun pitää valvoman minun luonani siksi kuin kuningas taikka herttua tulee. Menkää ulos toiset siksi, mutta olkaa saatavissa.

(Kaikki paitse Pietari, menevät ulos oikealle.)

NIKOLAUS PIISPA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Pietari!

PIETARI (lähestyy). Herra?

NIKOLAUS PIISPA. Oletko koskaan nähnyt vanhan miehen kuolevan?

PIETARI. En koskaan.

NIKOLAUS PIISPA. Kaikki he pelkäävät; sen uskallan vannoa! Tuolla pöydällä on iso kirja, sinetti päällä; anna se minulle. (Pietari tuo kirjeen.) Se on äidillesi.

PIETARI. Äidilleni?

NIKOLAUS PIISPA. Sinä saat matkustaa pohjoiseen, Hoologalantiin, sitä viemään. Olen kirjoittanut hänelle eräästä suuresta ja painavasta asiasta; sinun isästäsi on tullut tietoja.

PIETARI. Hän taistelee Herran sankarina pyhässä maassa. Jos hän siellä kaatuu, on hän kaatuva siunatulla maalla; sillä _siellä_ on joka jalan-ala maata pyhää. Minä muistutan Jumalaa hänestä kaikissa rukouksissani.

NIKOLAUS PIISPA. Rakastatko Antero Skjaldarbandia?

PIETARI. Hän on rehellinen mies; mutta toinen mies on olemassa, jonka suuruudella äitini minua ikäänkuin imetti ja elätti.

NIKOLAUS PIISPA (nopeasti). Onko se Skule herttua?

PIETARI. Niin on, herttua, -- Skule Boordinpoika. Äitini tunsi hänet nuorena. Herttua on varmaan etevin mies maassa!

NIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kirje; lähde kohta sen kanssa pohjoiseen! -- Veisaavatko ne tuolla sisällä?

PIETARI. Veisaavat, herra.

NIKOLAUS PIISPA. Kahdeksan vahvaa miestä, kurkut kuin pasuunat, tietääkseni täytyy sen jotakin auttaa?

PIETARI. Herra, herra, minä rukoilisin itse!

NIKOLAUS PIISPA. Minulla on liian paljon tekemättä, Pietari. Elämä on liian lyhyt; -- sitä paitse on kuningas kyllä anteeksi antava, kun hän tulee -- (kutistuu kokoon tuskissaan).

PIETARI. Te kärsitte varmaan?

NIKOLAUS PIISPA. En kärsi; mutta korvani soivat; silmissäni vilkkuu ja välähtelee --

PIETARI. Taivaalliset kellot soivat teitä kotia; -- välke silmissänne on valo alttarikynttilöistä, jotka Jumalan enkelit ovat sytyttäneet teille.

NIKOLAUS PIISPA. Varmaan se niin on; -- ei ole mitään hätää, kun eivät vaan herkene rukoilemasta tuolla sisällä. -- Hyvästi, lähde heti kirjeen kanssa.

PIETARI. Eikö minun ensin pidä --?

NIKOLAUS PIISPA. Ei, mene; minä en pelkää olla yksin.

PIETARI. Onnellista yhtymistä siis, kuin taivaalliset kellot kerta äännähtävät minullekin, (menee ulos oikealle.)

NIKOLAUS PIISPA. Taivaalliset kellot, -- niin, sellaista on niin helppo sanoa, kun seisoo kahdella terveellä jalallaan. -- Niin paljon tekemättä! Mutta paljo jää kuitenkin elämään minun jälkeeni. Minä lupasin herttualle sieluni autuuden kautta antaa hänelle Trond papin tunnustuksen, jos sen saisin käsiini; -- hyvä, etten ole sitä saanut. Jos hän olisi varma, niin hän joko voittaisi tai kaatuisi; silloin tulisi toinen heistä mahtavammaksi mieheksi, kuin koskaan Norjassa on elänyt. Ei, ei, -- sitä, jota _minä_ en voinut saavuttaa, sitä ei pidä kenenkään saavuttaman. Epävarmuus on paras; niin kauan kuin se painaa herttuata, vainovat he molemmat toisiansa, miten vaan voivat; kaupunkia poltetaan, viljamaita hävitetään, -- ei kumpanenkaan voita toisen tappion kautta -- -- (kauhistuneena) Armoa, sääliä! Minähän se olen, joka olen syyllinen -- minä, joka ensi hetkestä saatin kaikki alkuun! (rauhoittuen) Niin, niin, niin! mutta nyt tulee kuningas, -- häntäpä se enemmin koskee, -- kyllä hän anteeksi antaa -- rukouksia ja messuja pitää luettaman; ei ole hätää ollenkaan; -- olenpa piispa, enkä ole koskaan ketään surmannut omalla kädelläni. -- Hyvä on, että Trond papin tunnustus ei tullut; pyhimykset ovat minun puolellani, he eivät tahdo kiusata minua lupaustani rikkomaan. -- Kuka kolkuttaa ovella? Herttua se mahtaa olla! (hieroo iloissaan käsiään) Hän aikoo kerjätä todistuksia kuninkaanoikeuteen, -- eikä minulla ole mitään todistuksia hänelle antaa!

(Inga Varteigin rouva tulee sisään; hän on puettu murhepukuun, kaapuun ja huntuun.)

NIKOLAUS PIISPA (kutistuu pelosta). Kuka se on?