Chapter 3

POOL FLIDA. Se onkin saanut aikansa seistä.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Kolme kertaa on jaarli valmistanut häitä, kolme kertaa lupasi kuningas tulla, -- kolme kertaa jäi hän tulematta.

DAGFINN BONDE. Syyttäkää jaarlia siitä; hän antoi meille täyden työn Vikenissä.

POOL FLIDA. Olen kuullut sanottavan, Sigurd Ribbung tuotti teille vielä enemmän työtä Vermelannissa.

DAGFINN BONDE (kiihoittuen). Niin, kuka päästi Sigurd Ribbungin irti?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Sigurd Ribbung karkasi meiltä Nidoros'issa, sen jokainen tietää.

DAGFINN BONDE. Mutta ei kukaan tiedä teidän estäneen häntä.

NIKOLAUS PIISPA (jaarlille, joka miettii yhtä siirrosta pelissä). Kuuletteko jaarli, -- te se päästitte Sigurd Ribbungin irti.

SKULE JAARLI (siirtää). Se sävel on vanha.

GREGORIUS JUHONPOIKA (Dagfinnille.) Luulin toki sinun kuulleesi Iislantilaisesta, Antero Torsteinin pojasta, Sigurd Ribbungin ystävästä --

DAGFINN BONDE. Niin; Sigurd kun oli karannut, niin te hirtitte Iislantilaisen, sen tiedän.

NIKOLAUS PIISPA (siirtää ja sanoo hymyillen jaarlille). Nyt minä lyön talonpojan, herra jaarli.

SKULE JAARLI, (äänekkäästi). Lyö vaan; vähäinen arvo talonpojalla.

(Siirtää nopan).

DAGFINN BONDE. Niin kyllä, sen sai Iislantilainen todistaa, kun Sigurd Ribbung karkasi Vermelantiin.

(Hillittyä naurua kuninkaan miehissä; kanssapuhetta jatketaan alennettuin äänin; kohta tämän jäljestä tulee mies sisään ja kuiskaa Gregorius Juhonpojalle.)

NIKOLAUS PIISPA. Ja sitte minä siirrän tuohon; ja te olette voitettu.

SKULE JAARLI. Siltä näyttää.

NIKOLAUS PIISPA (nojauu taapäin tuoliinsa). Te puollustitte huonosti kuningasta lopulla.

SKULE JAARLI (kaataa pelin kumoon ja nousee seisoalle.) Minä olen jo aikoja sitten väsynyt kuningasta puollustamaan.

GREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy ja sanoo matalalla äänellä.) Herra jaarli, Jostein Tamb ilmoittaa, että laiva nyt on valmis purjehtimaan.

SKULE JAARLI (hiljaa). Hyvä. (Ottaa esiin sinetillä suljetun pergamentin.) Tässä on kirje.

GREGORIUS JUHONPOIKA (ravistaa päätänsä). Jaarli, jaarli, -- onko se viisaasti?

SKULE JAARLI. Mikä?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Siinä on kuninkaan sinetti.

SKULE JAARLI. Minä toimin kuninkaan hyväksi.

GREGORIUS JUHONPOIKA. No, antakaa sitte kuninkaan itse kieltää tarjomus.

SKULE JAARLI. Sitä hän ei tee, jos hän itse saa asiata ajaa. Hän tahtoo vaan kaikin mielin ja voimin kukistaa Ribbungilaisia ja sen vuoksi vahvistaa itsensä joka suunnalla.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän toimenne on kenties älykäs, -- mutta se on vaarallinen.

SKULE JAARLI. Olkoon se minun huolenani. Viekää kirje, ja käskekää Jostein kohta purjehtimaan.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän tahtonne on tapahtuva, (menee ulos oikealle ja palaa jälleen hetken päästä.)

NIKOLAUS PIISPA (jaarlille.) Teillä näkyy olevan paljon toimitettavaa.

SKULE JAARLI. Mutta vähän kiitosta.

NIKOLAUS PIISPA. Kuningas on noussut.

(Hookon astuu alaspäin; kaikki miehet nousevat pöydistä.)

HOOKON (piispalle.) Suuresti meitä ilahuttaa, että te olette niin terveenä ja vahvana pysynyt näinä iloisina päivinä.

NIKOLAUS PIISPA. Toisin kuuroin virkistyn, herra kuningas; mutta tuskinpa vaan pitkäksi aikaa. Minä olen maannut sairaana koko pitkän talven.

HOOKON. Niin, niin, -- te olette elänyt toimintarikasta elämää, tehnyt monta kuuluisata työtä.

NIKOLAUS PIISPA (ravistaen päätään). Oh, eipä niinkään; mulla on vielä paljon tekemättä, jospa vaan tietäisin, suodaanko aikaa kaikkihin.

HOOKON. Elävät saavat periä pois menevät, kunnianarvoisa herra; kaikkihan me tahdomme maan ja kansan parasta, (kääntyy jaarliin.) Eräs asia minua suuresti kummastuttaa; ei kumpikaan meidän käskynhaltijoistamme Hoologalannista ole saapunut häihin.

SKULE JAARLI. Totta kyllä; Antero Skjaldarbandia minä varmaan odotin.

HOOKON (hymyillen). Ja Vegard Væradalia myös.

SKULE JAARLI. Niin, Vegardia myös.

HOOKON (leikillisesti). Ja minä toivon, että te nyt olisitte paremmin vastaan ottanut vanhaa ystävääni, kuin seitsemän vuotta sitten Oslon sillalla, jolloin pistitte häntä poskeen, niin että miekka leikkausi ulos.

SKULE JAARLI (hymyilee väkinäisesti). Niin, silloin kuin teidän enonne, Gunnulf, löi oikean käden Sira Eiliviltä, minun paraimmalta ystävältäni ja neuvon-antajaltani.

NIKOLAUS PIISPA (iloisesti). Ja silloin kuin Dagfinn Bonde asemiehineen asetti vahvan yövahdin kuninkaan laivalle, koska kuningas muka oli huonossa turvassa jaarlin suojelemana!

HOOKON (totisesti). Ne ajat ovat menneet ja unohdetut.

DAGFINN BONDE (lähestyy). Nyt sopii torvien kutsua miehet kentälle aseleikkiin, jos teitä haluttaa, herra.

HOOKON. Hyvä. Tänään olkoon ilo valloillaan; huomenna saamme taasen ajatella Ribbungeja ja Orknööjaarlia.

NIKOLAUS PIISPA. Niin, hän kuuluu kieltävän veronmaksua?

HOOKON. Kun vaan saisin Ribbungit niskoiltani, niin lähtisin itse länteen.

(Hookon menee lavaa kohti, tarjoo kätensä Margaretalle ja vie hänet ulos oikealle; vähitellen seuraavat toiset jäljestä.)

NIKOLAUS PIISPA (Iivari Boddelle). Kuulkaapas sananen. Kuka on mies nimeltä Jostein Tamb?

IIVARI BODDE. Täällä on eräs Orknööläinen kauppias senniminen.

NIKOLAUS PIISPA. Orknööläinen? Vai niin. Ja nyt hän purjehtii kotia?

IIVARI BODDE. Niin varmaankin.

NIKOLAUS PIISPA (hiljemmin). Kallis lasti mukana, Iivari Bodde!

IIVARI BODDE. Jyviä ja kankaita, luullakseni.

NIKOLAUS PIISPA. Ja yksi kirje Skule jaarlilta.

IIVARI BODDE (hämmästyy). Kellenkä?

NIKOLAUS PIISPA. En tiedä; siinä oli kuninkaan sinetti --

IIVARI BODDE (tarttuu häntä käsivarteen). Herra piispa, -- onko niinkuin sanotte?

NIKOLAUS PIISPA. Hys, elkää sekoittako minua tähän asiaan, (syrjäytyy.)

IIVARI BODDE. Silloin minun kohta täytyy --! Dagfinn Bonde! Dagfinn, Dagfinn --! (tunkeutuu ovella olevan kansan läpi.)

NIKOLAUS PIISPA (osan-ottavaisesti Gregorius Juhonpojalle). El päivää, jona ei jonkun omaisuutta ja vapautta häirittäisi!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Kuka nyt on vaarassa?

NIKOLAUS PIISPA. Eräs kauppias parka, -- Jostein Tambiksi luullakseni häntä mainittiin.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Jostein --?

NIKOLAUS PIISPA. Dagfinn Bonde tahtoo estää häntä purjehtimasta.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Tahtooko Dagfinn estää häntä, sanotteko niin?

NIKOLAUS PIISPA. Nyt juuri hän meni.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Suokaa anteeksi, herra, minun täytyy kiirehtiä --

NIKOLAUS PIISPA. Niin, tehkää niin, kunnon läänitysmies; -- Dagfinn Bonde on niin pahan-ilkinen.

(Gregorius Juhonpoika kiirehtii ulos oikealle toisten läsnäolevien keskitse, ainoastaan Skule jaarli ja Nikolaus piispa jäävät saliin.)

SKULE JAARLI (käy miettien edes takaisin; yhtäkkiä on ikäänkuin hän heräisi; hän katsoo ympärilleen ja lausuu). Kuinka täällä kerrassaan tuli hiljaiseksi.

NIKOLAUS PIISPA. Kuningas meni.

SKULE JAARLI. Ja kaikki miehet seurasivat häntä.

NIKOLAUS PIISPA. Kaikki, paitse meitä.

SKULE JAARLI. Suurta on olla kuningas.

NIKOLAUS PIISPA (varovaisesti). Tahdotteko sitä kokea jaarli?

SKULE JAARLI (hymyilee totisesti). Minä _olen_ sitä kokenut; joka yö, kun näen unta, olen Norjan kuningas.

NIKOLAUS PIISPA. Unet ennustavat.

SKULE JAARLI. Ne kiusaavat myös.

NIKOLAUS PIISPA. Tuskinpa teitä. Ennen aikaan, sen voin käsittää; -- mutta nyt, kun teillä on kolmas osa valtakuntaa, kun hallitsette ensimmäisenä miehenä valtakunnassa ja teidän tyttärenne on kuningatar --

SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, -- juuri nyt.

NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään salatko! Ripittäkää; sillä teillä on varmaan suuri tuska.

SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, sanon minä. Se on koko elämäni kirous seisoa korkeinta niin lähellä -- ainoastaan juopa on välillä -- hyppäys vaan yli, -- toisella puolen on kuninkaan nimi ja purppuraviitta ja hallitsija-istuin ja valta ja kaikki; joka päivä on tuo silmieni edessä -- mutta en koskaan pääse ylitse.

NIKOLAUS PIISPA. Totta, totta, jaarli.

SKULE JAARLI. Kun Guthorm Sigurdinpoika otettiin kuninkaaksi, olin minä nuoruuteni kukoistavassa voimassa; silloin huusi kova ääni minun sisässäni: poistettakaan lapsi, -- _minä_ olen täys-ikäinen, voimakas mies! -- mutta Guthorm oli kuninkaan poika; siinä oli juopa minun ja valta-istuimen välillä.

NIKOLAUS PIISPA. Ja teiltä puuttui uskallusta --

SKULE JAARLI. Sitte Slittungit tunnustivat Erling Steinvægin kuninkaaksi. Silloin huusi minussa ääni jälleen: Skule on etevämpi päällikkö kuin Erling Steinvæg! Mutta minun olisi täytynyt rikkoa välini Birkebeinien kanssa, -- siinä oli juopa tällä kertaa.

NIKOLAUS PIISPA. Ja Erling tuli Slittungein kuninkaaksi, ja myöhemmin Ribbungein, ja te odotitte!

SKULE JAARLI. Minä odotin Guthormin kuolemata.

NIKOLAUS PIISPA. Ja Guthorm kuoli, ja Inge Boordinpoika, teidän veljenne, tuli kuninkaaksi.

SKULE JAARLI. Sitten odotin veljeni kuolemaa. Hän oli kivuloinen alusta aikain; joka aamu kun me pyhässä messussa kohtasimme toisemme, istuin minä ja vilkistelin, eikö tauti kiihtynyt. Joka tuskan vavahdus, mikä ilmestyi hänen kasvoissaan, oli minulle kuin tuulen puuska purjeihin ja saatti minut lähemmäksi valta-istuinta. Joka huokaus, jolla hän helpotti vaivaansa ja kipuansa, kuului minusta kuin torvien ääni kaukaa kunnasten takaa, kuin lähettiläs, joka oli pitkät taipaleet käynyt, ilmoittaaksensa, että pian saisin tarttua valtaruoriin. Siten hävitin minä juurinensa päivinensä jok'ainoan ajatuksen veljellisestä rakkaudesta; ja Inge kuoli ja Hookon tuli, -- ja Birkebeinit valitsivat _hänet_ kuninkaaksi.

NIKOLAUS PIISPA. Ja te odotitte.

SKULE JAARLI. Minun mielestäni täytyi avun tulla ylhäältä. Minä tunsin itsessäni kuninkaan voiman, mutta vuodet vierivät; jok'ainoa mennyt päivä vähensi minun elämäni työtä. Jok'ainoa ilta ajattelin: huomenna on ihme tapahtuva, joka kaataa hänet ja asettaa minut tyhjälle istuimelle.

NIKOLAUS PIISPA. Hookonin valta oli silloin mitätöin; hän oli ainoastaan lapsi; muuta ei olisi tarvittu kuin askel vaan, mutta te ette sitä ottanut.

SKULE JAARLI. Se askel oli vaikea ottaa; se olisi minut erottanut koko suvustani ja kaikista ystävistäni.

NIKOLAUS PIISPA. Niin _siinäpä_ solmu, Skule jaarli, -- siinä juuri se kirous, joka on painanut teidän elämäänne. Te tahdotte hädän hetkeksi pitää kaikki tiet avoinna, -- te ette uskalla purkaa kaikkia siltoja paitse _yhtä_, puollustaa sitä ainoata ja sillä voittaa tai kaatua. Te viritätte ansoja vihamiehellenne, te kaivatte kuoppia hänen polullensa ja ripustatte teräviä miekkoja hänen päänsä ylitse, te ripoitatte myrkkyä kaikkiin vateihin ja teillä on sadoittain pauloja pantuna; mutta jos hän on yhteen kietoutumaisillaan, niin ette uskalla häntä siihen kiertää; jos hän tarttuu myrkkyyn, niin katsotte miekkaankuolemista turvallisemmaksi; jos hän on kiinni joutumaisillaan aamupäivällä, niin te pidätte iltapäivää sopivampana.

SKULE JAARLI (katsoo häneen totisesti). Ja mitä te tekisitte, herra piispa?

NIKOLAUS PIISPA. Elkää minusta puhuko; minun toimenani tässä maassa on rakentaa kuninkaan-istuimia, eikä istua siellä ylhäällä kansaa ja valtakuntaa hallitsemassa.

SKULE JAARLI (hetken päästä). Selittäkää minulle _yksi_ asia, kunnian-arvoisa herra; mutta selittäkää minulle aivan totuuden mukaan. Miksi käy Hookon niin järkähtämättömästi suoraa tietä? Hän ei ole teitä älykkäämpi, eikä rohkeampi minua.

NIKOLAUS PIISPA. Kuka tekee suurimman työn maailmassa?

SKULE JAARLI. Sen tekee suurin mies.

NIKOLAUS PIISPA. Mutta kuka on suurin mies?

SKULE JAARLI. Se on rohkein mies.

NIKOLAUS PIISPA. Niin sanoo päällikkö. Pappi sanoisi, se jolla on vahvin usko, -- viisas, se joka on taitavin. Mutta se ei ole kenkään niistä, jaarli. _Onnellisin_ mies on suurin mies. Onnellisin mies tekee suurimmat työt, hän, jonka ajan kutsumus valloittaa ikäänkuin kiimassa, synnyttäen ajatuksia, joita hän ei itse käsitä, ja osottaen hänelle tien, jonka loppua hän ei tiedä, mutta jota hän kuitenkin kulkee ja _täytyy_ kulkea, siksi kuin hän kuulee kansan riemuiten huutavan ja suurin silmin katsoo taakseen, kummastuu ja havaitsee tehneensä suuren työn.

SKULE JAARLI. Niin, siitä tulee tuo Hookonin varma turvallisuus.

NIKOLAUS PIISPA. Sitä Roomalaiset tarkoittivat sanalla _ingenium_. -- Minä en muutoin ole vahva latinan kielessä; mutta sitä tarkoitti _ingenium_.

SKULE JAARLI (ensin miettivästi, sitten yhä kiihtyen). Olisiko Hookon luotu toisesta aineesta kuin minä? Olisiko hän noita onnellisia? -- Niin, eikö hänelle kaikki onnistu? Eikö kaikki käänny paraaksi, kun asia koskee häntä? Talonpoikakin sen havaitsee; hän sanoo puiden kaksi kertaa hedelmöivän, ja lintujen hautovan munia kaksi kertaa joka kesä, kun Hookon on kuningas. Vermelannissa, jossa hän poltti ja ryösti, loistavat jälleen uudestaan rakennetut huoneet ja joka pellolla aaltoilee sakea vilja. On ikäänkuin veri ja tuhka höystyttäisi ne seudut, joihin Hookon tekee sotaretkiä; on ikäänkuin Luoja viljalla peittäisi, minkä Hookon tallaa jalkoihinsa; on ikäänkuin pyhät haltijattaret kiiruusti pyyhkisivät pois joka velan hänen jäljestään. Ja kuinka helppo hänen oli kuninkaaksi päästä! Hänen etunsa vaati, että Inge kuolisi varahin, ja Inge kuoli; hän tarvitsi suojelusta ja puollustusta, ja hänen miehensä häntä suojelivat ja puollustivat; hän tarvitsi raudankannantaa, ja hänen äitinsä tuli ja kantoi sen hänen edestänsä.

NIKOLAUS PIISPA (huudahtaa ehdottomasti). Mutta me -- me kaksi -!

SKULE JAARLI. Me?

NIKOLAUS PIISPA. Niin te -- te sitte!

SKULE JAARLI. Hookonilla on oikeus, piispa.

NIKOLAUS PIISPA. Hänellä on oikeus, syystä että hän on onnellinen; -- suurin onni on se, että on oikeus puolella. Mutta millä oikeudella sai Hookon oikeuden, ettekä te?

SKULE JAARLI (hetken päästä). On asioita, joita Jumala minua varjelkoon ajattelemasta.

NIKOLAUS PIISPA. Näittekö koskaan erästä vanhaa kuvaa Nidarosin Kristuksenkirkossa? Se kuvailee vedenpaisumusta, joka kasvaa yhä ja nousee nousemistaan vuorien ylitse, niin että yksi ainoa huippu enää on näkyvissä. Sille kiipee koko perhekunta, isä ja äiti ja poika ja pojan vaimo lapsinensa; -- ja poika repii isää alas vedentulvaan saadaksensa turvallisemman aseman, ja hän tahtoo repiä äitinsäkin ja vaimonsa ja kaikki lapsensa, itse päästäksensä huipulle; -- sillä _siellä_ on jalan verta mannerta, siellä voi hän tunnin ajan olla turvassa. -- Se on, jaarli, viisauden tarina ja jokaisen viisaan miehen tarina.

SKULE JAARLI. Entäs oikeus?

NIKOLAUS PIISPA. Pojalla oli oikeus. Hänellä oli voimaa ja halua elämään; -- noudata haluasi ja käytä voimiasi, jokaisella on se oikeus.

SKULE JAARLI. Niin, hyviin tarkoituksiin, kyllä.

NIKOLAUS PIISPA. Sanoilla leikkimistä! Hyvää ja pahaa ei ole olemassakaan, ei ylhäistä ei alhaista, ei korkeata ei halpaa. Tuommoiset sanat tulee teidän unohtaa, muutoin ette koskaan uskalla viimeistä askelta, ette koskaan tule juovan toiselle puolelle, (alennetulla äänellä, mutta pakoittavasti.) Teidän ei pidä vihaaman joukkoa eikä puoluetta, siksi että joukko taikka puolue vaatii _sitä_ eikä _tätä_; mutta teidän pitää vihaaman joka miestä joukossa, sen vuoksi että hän vastustaa teitä, ja vihaaman jokaista joka harrastaa jotakin asiata, sen vuoksi että asia ei edistä teidän tahtoanne. Kaikki, jota voitte käyttää, on hyvää, -- kaikki, joka laskee esteitä tiellenne, on pahaa.

SKULE JAARLI (katsoo miettien eteensä). Mitä olenkaan uhrannut sen kuninkaan-istuimen tähden, jolle kuitenkaan en ulettunut; -- ja mitä on Hookon sen vuoksi uhrannut, hän, joka nyt siinä istuu niin turvallisena! Olin nuori ja luovuin ihanasta, salaisesta rakkaudestani, ottaakseni puoliso mahtavasta suvusta. Minä rukoilin pyhimyksiä, että minulle suotaisiin poika, -- mutta sain ainoastaan tyttäriä.

NIKOLAUS PIISPA. Hookon saa poikia, jaarli, -- saattepa nähdä!

SKULE JAARLI (menee oikeanpuoleista akkunaa kohti). Niin, -- kaikki käy Hookonin mielen mukaan.

NIKOLAUS PIISPA (seuraa häntä). Ja te, te sallitte, että teitä rauhatoinna ajetaan onnestanne koko elämänne halki! Oletteko sokea? Ettekö näe, että Hookonin rinnalla on mahtavampi voima kuin Birkebeinien joukko edistämässä kaikkia hänen toimiansa? Hän saa apua ylhäältä päin, niiltä -- niiltä, jotka teitä vastustavat, -- niiltä, jotka syntymästänne saakka ovat teitä kadehtineet! Ja te kumarratte noita kadehtijoitanne! Nouskaa, mies; ojentakaa selkänne! Miksikä teille muuten olisikaan suotu hillitsemätöin sielunne? Muistakaa, että ensimmäisen suuren työn maailmassa toimitti eräs, joka nousi kapinaan vahvaa valtakuntaa vastaan!

SKULE JAARLI. Kuka?

NIKOLAUS PIISPA. Enkeli, joka nousi kapinaan valoa vastaan.

SKULE JAARLI. Ja joka viskattiin syvyyden kitaan --

NIKOLAUS PIISPA (raivokkaasti). Ja perusti siellä valtakunnan, ja tuli kuninkaaksi, mahtavaksi kuninkaaksi, -- mahtavammaksi kuin yksikään noista kymmenestätuhannesta -- jaarlista tuolla ylhäällä! (vaipuu rahille juomapöydän ääreen.)

SKULE JAARLI (katsoo häneen kauvan ja lausuu). Piispa Nikolaus, oletteko enemmän tai vähemmän kuin ihminen?

NIKOLAUS PIISPA (hymyilee). Minä olen viattomuuden tilassa: minä en tiedä erotusta hyvän ja pahan välillä.

SKULE JAARLI (puoleksi itsekseen). Miksi minut pantiin maailmaan, kun ei tahdottu minusta sen parempaa huolta pitää? Hookonilla on niin luja ja järkähtämätöin luottamus itseensä, -- kaikki hänen miehensä luottavat häneen lujasti ja järkähtämättömästi --

NIKOLAUS PIISPA. Salatkaa, että teillä ei ole semmoista luottamusta itseenne! Puhukaa ikäänkuin teillä se olisi; vannokaa korkeasti ja kalliisti, että se teillä on, -- ja kaikki teitä uskovat.

SKULE JAARLI. Jos minulla olisi poika! Jos minulla olisi poika, joka voisi ottaa koko tuon suuren perinnön minun jälkeeni!

NIKOLAUS PIISPA (elävästi). Jaarli -- jos teillä olisi poika?

SKULE JAARLI. Minulla ei ole.

NIKOLAUS PIISPA. Hookon saa poikia.

SKULE JAARLI (pusertaa käsiänsä). Ja on kuninkaaksi syntynyt.

NIKOLAUS PIISPA (nousee). Jaarli -- joll'ei hän olisikaan.

SKULE JAARLI. Onpa hän sen todistanut; raudan-kannanta --

NIKOLAUS PIISPA. Ja joll'ei hän olisikaan -- huolimatta raudan-kannannasta?

SKULE JAARLI. Tahdotteko sanoa Jumalan valehdelleen kun hän antoi raudan-kannannan onnistua?

NIKOLAUS PIISPA. Mitä asiata todistaaksensa Inga Varteigin rouva uskalsi vaatia Jumalan tuomiota.

SKULE JAARLI. Sitä että se poika, jonka hän synnytti, idän puolella, Borgasysselissä, oli Hookon Sverrenpojan poika.

NIKOLAUS PIISPA (nyykäyttää päätään, katsoo ympärilleen ja lausuu hiljaa). Ja joll'ei nyt Hookon kuningas olisikaan tuo lapsi?

SKULE JAARLI (peräytyy askeleen.) Kaikkivaltias --! (rauhoittuu) Se on mahdotointa.

NIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua, jaarli. Minä olen kuudenkahdeksatta vanha; aika rupeaa nyt menemään nopeasti alas mäkeä, ja tätä asiata en uskalla ottaa muassani toiselle puolen --

SKULE JAARLI. Puhukaa, puhukaa! Eikö hän ole Hookon Sverrenpojan poika?

NIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua. Silloin kuin Inga oli raskaana, ei kukaan saanut siitä tietoa. Hookon Sverrenpoika oli juuri kuollut, ja arvattavasti pelkäsi hän Inge Boordinpoikaa, joka siihen aikaan oli kuningas, ja teitä, -- niin, ja Bagleja myöskin, arvatakseni. Hän synnytti piilossa pappi Trondin luona, idän puolella Heggenin kihlakunnassa, ja yhdeksän päivää myöhemmin palasi hän kotia; mutta kuninkaan lapsi jäi koko vuodeksi papin luo, ilman että äiti uskalsi siitä huolta pitää, ja ilman että kukaan tiesi asiasta, paitse Trond ja kaksi hänen poikaansa.

SKULE JAARLI. Niin, niin, -- entä sitte?

NIKOLAUS PIISPA. Kun lapsi oli vuoden vanha oli sitä vaikea kauvemmin salata. Inga ilmoitti silloin asian Erlend Husebyn herralle, -- niinkuin tiedätte, eräs vanha Birkebeini Sverren ajoilta.

SKULE JAARLI. No?

NIKOLAUS PIISPA. Hän sekä muut ylämaiden päälliköt ottivat lapsen ja matkustivat sen kanssa sydäntalvella vuorten ylitse ja veivät sen kuninkaalle, joka silloin piti hovia Nidorosissa.

SKULE JAARLI. Ja kuitenkin voitte sanoa, että --?

NIKOLAUS PIISPA. Vallan vaarallista, ymmärrättehän, oli halvan pappismiehen kasvattaa kuninkaan lasta. Kohta lapsen synnyttyä, ilmoitti hän ripissä asian eräälle kirkolliselle päämiehellensä ja pyysi häneltä neuvoa. Tämä päämies käski silloin Trondin salaa vaihtamaan lapsen, lähettämään oikean kuninkaan lapsen turvalliseen paikkaan ja antamaan Ingalle toisen, jos hän taikka Birkebeinit myöhemmin vaatisivat kuninkaan poikaa.

SKULE JAARLI (liikutettuna). Ja kuka oli se koira, joka sen neuvon antoi?

NIKOLAUS PIISPA. Minä se olin.

SKULE JAARLI. Te? Niin, te olette aina vihannut Sverren sukua.

NIKOLAUS PIISPA. Turvatoin olisi luullakseni kuninkaan poika ollut teidän käsissänne.

SKULE JAARLI. Entä pappi?

NIKOLAUS PIISPA. Hän lupasi tehdä minun käskyni mukaan.

SKULE JAARLI (tarttuu häntä käsivarteen). Ja Hookon on tuo vaihdokas!

NIKOLAUS PIISPA. Jos pappi on pysynyt sanassaan.

SKULE JAARLI. Jos hän on pysynyt?

NIKOLAUS PIISPA. Trond pappi lähti maasta samana talvena kuin lapsi tuli Inge kuninkaan luo. Hän matkusti Tuomas Becketin haudalle ja jäi sitte Englantiin kuolemaansa saakka.

SKULE JAARLI. Hän lähti maasta, sanotte te! Silloin hän varmaan on lapsen vaihtanut ja peljännyt Birkebeinien kostoa.

NIKOLAUS PIISPA. Taikka on hän ollut vaihtamatta, ja peljännyt minun kostoani.

SKULE JAARLI. Kumpaako te uskotte?

NIKOLAUS PIISPA. Kumpainenkin on yhtä mahdollista.

SKULE JAARLI. Mutta ne papin pojat, joista puhuitte.

NIKOLAUS PIISPA. Ne lähtevät ristiretkeläisten kanssa pyhälle maalle.

SKULE JAARLI. Eikö kukaan ole heistä sittemmin kuullut?

NIKOLAUS PIISPA. On kyllä.

SKULE JAARLI. Missä he ovat?

NIKOLAUS PIISPA. He hukkuivat matkalla Kreikan mereen.

SKULE JAARLI. Entäs Inga?

NIKOLAUS PIISPA. Ei tiedä asiasta mitään, ei papin ripistä eikä minun neuvostani.

SKULE JAARLI. Hänen lapsensa oli ainoastaan yhdeksänpäiväinen, kun hän lähti; niinhän sanoitte?

NIKOLAUS PIISPA. Niin; ja se lapsi, jonka hän sai takaisin, oli yli vuoden vanha --

SKULE JAARLI. Siis ei ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, joka voi tähän valoa luoda! (kävelee muutaman kerran kiivaasti edestakaisin.) Kaikkivaltias Jumala, voiko tässä olla perää? Hookon -- kuningas -- hän, joka hallitsee maata ja valtakuntaa, hän olisi syntymäoikeutta vailla! -- Ja miksi asia ei voisi niin olla? Onpa häntä kaikissa seurannut ihmeteltävä onni, -- miksi siis ei sekin, että hän lapsena otetaan köyhän mökkiläisen majasta ja lasketaan kuninkaan lapsen kätkyeesen --

NIKOLAUS PIISPA. Samalla kuin koko kansa uskoo häntä kuninkaan pojaksi --

SKULE JAARLI. Samalla kuin _hän itse_ sen uskoo, piispa, -- se on suurin onni, se on väkevyyden vyö! (menee akkunalle.) Katsokaa, kuinka kauniina hän istuu hevosen seljässä. Ei kukaan ole siinä hänen vertaisensa. Hänen silmissään on hymy ja välke ikäänkuin auringon paiste, hän katsoo vasten päivää niinkuin tietäisi olevansa luotu käymään eteenpäin, yhä eteenpäin, (kääntyy piispaa kohti.) Minä olen kuninkaan käsi, kentiesi kuninkaan pääkin; mutta hän on täysi kuningas.

NIKOLAUS PIISPA. Eikä kenties sittekään ole.

SKULE JAARLI. Niin, -- kenties ei sittekään.

NIKOLAUS PIISPA (panee kätensä hänen olkapäällensä). Jaarli, kuulkaa minua --

SKULE JAARLI (katsoo yhä ulos). Tuossa istuu kuningatar. Hookon puhuu hänelle lempeästi; hän punehtuu ja vaalenee ilosta. Hän otti hänet puolisoksensa, koska oli viisasta valita maan mahtavimman miehen tytär. Silloin ei hänen sydämmessään ollut ainoatakaan lämmintä ajatusta häntä kohtaan -- mutta niitä tulee; Hookonilla on onni kaikessa. Hänen vaimonsa on valaiseva hänen elämänsä -- (vaikenee ja lausuu hämmästyen.) Mitä se tietää?

NIKOLAUS PIISPA. Mikä?

SKULE JAARLI. Dagfinn Bonde tunkeusi väkisin ympärillä seisovan joukon läpi. Nyt hän ilmoittaa jotakin kuninkaalle.

NIKOLAUS PIISPA (katsoo ulos jaarlin takaa). Hookon näyttää vihastuvan; -- eikös niin? Hän puristaa nyrkkiänsä --

SKULE JAARLI. Hän katsoo tänne ylös, -- mitä se merkinnee? (aikoo mennä.)

NIKOLAUS PIISPA. Jaarli, kuulkaa minua, -- yksi keino löytynee varmuuden saamiseen Hookonin oikeudesta.

SKULE JAARLI. Yksi keino, sanotte?

NIKOLAUS PIISPA. Trond pappi on ennen kuolemaansa kirjoittanut kirjeen elämästänsä ja sakramenttein nauttimisella vakuuttanut todeksi sen kirjoittamansa.

SKULE JAARLI. Ja se kirje, -- Jumalan armon kautta, -- missä se on?