Chapter 10

Kirous! Kaikki meni Ilmolan teitä; Niin varmaan kun luulin, mä hänet saan; Mut valo on muuttanut noppoaan, Jota minä en nähnyt, -- ja pelisi heitä! No olkoon; toimen on kiiruuton; _Perpetuum mobile_ liikkeill' on; Olen valtuutettuna suvusta sukuun, Valta mull' on valonkieltäjäin lukuun; Heitä mä Norjassa hallitsen, ohjaan, Vaikk' itse he ei näe valtani pohjaan! (likempänä.) Norjan miehet kun toimihin käy Vaan haparoin, kun päämaali ei näy, -- Kun sydän heillä ja miel'ala vaipuu, Niin kuni viitakko tuulessa taipuu, -- Kun heill' yhdestä vaan sopu on, Siit' että suur' yhä sortukohon, -- Kun kehnous kerskuvi rievuistaan, Kunnian saa pako, tappio heillä, -- Silloin Nikolaus piispa on teillään, Baglien-piispa on toimessaan!

(Katsoo sumuun puiden väliin.)

SKULE KUNINGAS (nousee, hetkisen kuluttua, puoleksi pystyyn ja katsoo ympärilleen). Missä hän on, se musta? (hypähtää ylös.) Opas, opas, missä olet? Poissa! -- Yhtäkaikki; nyt tiedän tien itse, sekä Elgesäteriin että kauemmaksi.

(Menee ulos oikealle.)

* * * * *

Luosrarinpiha Elgesäterillä.

(Vasemmalla kappeli, johon ovi pihalta; akkunat ovat valaistut. Pitkin pihan vastaista puolta on muutamia alhaisempia rakennuksia, perämöllä luostarinmuuri ja siinä vahva portti, joka on suljettu. Kirkas kuutamo. Kolme Birkebeinien päällikköä seisoo portin edessä; Margareta, Ragnhild rouva ja Dagfinn Bonde astuvat ulos kappelista.)

RAGNHILD ROUVA (puoleksi itsekseen). Skule kuninkaan täytyi paeta kirkkoon, sanot sinä! Hän, hän, pakenevana, rauhaa kerjäävänä alttarin juurella, -- kerjäävänä kentiesi henkeänsä -- ei, ei, sitä hän ei ole tehnyt; mutta Jumala on teitä rankaiseva, kun te päästitte asiat niin pitkälle.

MARGARETA. Hyvä, rakas äitini, hillitkää itsenne; ette tiedä mitä sanotte; murhe teissä puhuu.

RAGNHILD ROUVA. Kuulkaa Birkebeinit! Se oli Hookon Hookoninpojan, jonka piti makaaman alttarin juurella ja kerjäämän henkeänsä ja rauhaa Skule kuninkaalta!

ERÄS BIRKEBEINI. Sopimatonta on uskollisten miesten tuommoisia sanoja kuulla.

MARGARETA. Hattu päästä vaimon murheen edessä!

RAGNHILD ROUVA. Skule kuningas tuomittu! Olkaa varoillanne, olkaa varoillanne kaikki, kun hän jälleen saa vallan!

DAGFINN BONDE. Sitä hän ei enää saa, Ragnhild rouva.

MARGARETA. Vaiti, vaiti!

RAGNHILD ROUVA. Uskotko sinä, että Hookon Hookoninpoika uskaltaa täyttää tuomion, jos hän saa kuninkaan kiinni?

DAGFINN BONDE. Hookon kuningas tietää paraiten, voiko kuninkaan-valaa rikkoa.

RAGNHILD ROUVA (Margaretalle). Ja semmoista verimiestä olet sinä uskolla ja rakkaudella seurannut! Oletko sinä isäsi lapsi! Rangaistus iskeköön --! Mene luotani, mene pois luotani!

MARGARETA. Siunattu olkoon teidän suunne, vaikka nyt minua kirootte.

RAGNHILD ROUVA. Minun täytyy alas Nidaroosiin, kirkkoon löytääkseni Skule kuninkaan. Hän lähetti minut luotansa, kun hän oli onnellinen; eipä hän minua silloin tarvinnutkaan; -- nyt hän ei vihastu, jos tulen. Avatkaa minulle portti, päästäkää minut Nidaroosiin!

MARGARETA. Äiti, Jumalan armon kautta --!

(Kolkutetaan kovasti luostarin portilla).

DAGFINN BONDE. Kuka kolkuttaa?

SKULE KUNINGAS (ulkona). Eräs kuningas.

DAGFINN BONDE. Skule Boordin poika!

RAGNHILD ROUVA. Skule kuningas!

MARGARETA, Isä!

SKULE KUNINGAS. Avatkaa, avatkaa!

DAGFINN BONDE. Täällä ei avata henkipatoille.

SKULE KUNINGAS. Se on kuningas, joka kolkuttaa sanon minä; kuningas, jolla ei ole kattoa pään päällä; kuningas, joka tarvitsee pyhää alaa, varjellaksensa henkeänsä.

MARGARETA. Dagfinn, Dagfinn, se on isäni!

DAGFINN BONDE (menee portille ja aukaisee pienen luukun). Tuletteko te monen miehen kanssa luostariin?

SKULE KUNINGAS. Kaikkien, jotka pysyivät minulle uskollisina hädässä.

DAGFINN BONDE. Ja kuinka monta niitä on?

SKULE KUNINGAS. Vähemmän kuin yksi.

MARGARETA. Hän on yksin, Dagfinn!

RAGNHILD ROUVA. Taivaan viha sinuun iskeköön, jos kiellät häneltä pyhän alan!

DAGFINN BONDE. Jumalan nimeen sitte!

(Avaa portin; Birkebeinit paljastavat kunnioituksella päänsä; Skule kuningas tulee sisään luostarin pihalle)

MARGARETA (hänen kaulassansa). Isä! Siunattu, onnetoin isäni!

RAGNHILD ROUVA (asettaa itsensä hurjasti hänen ja Birkebeinien väliin). Te teeskentelette nöyryyttä hänen edessänsä ja tahdotte hänet pettää niinkuin Juutas. Elkää uskaltako häntä lähestyä! Te ette saa häneen koskea, niin kauvan kuin minä olen hengissä.

DAGFINN BONDE. Täällä hän on turvassa, sillä hän on pyhällä alalla.

MARGARETA. Eikä yhdelläkään miehistänne ollut rohkeutta seurata teitä tänä yönä!

SKULE KUNINGAS. Sekä ristiveljiä että sotilaita oli seurassani tiellä; mutta he hiipivät syrjään toinen toisensa perästä, sen vuoksi että tiesivät Birkebeiniä olevan Elgesäterillä. Pool Flida minut viimeiseksi jätti, hän seurasi minua luostarin portille; siinä hän antoi minulle viimeisen kerran kättä ja kiitti siitä ajasta, jolloin Norjassa oli Sudenkettoja.

DAGFINN BONDE (Birkebeineille). Menkää sisään, päälliköt, ja seisokaa vahtina kuninkaan lapsen ympärillä; minun täytyy mennä Nidaroosiin ilmoittamaan kuninkaalle, että Skule Boordin poika on Elgesäterillä; hän itse toimikoon niin ankarassa asiassa.

MARGARETA. Oi, Dagfinn, Dagfinn, voitko sitä tahtoa!

DAGFINN BONDE. Huonosti muutoin palvelisin kuningasta ja maata. (Miehille). Sulkekaa portti jälkeeni, vartioitkaa lasta, ja elkää avatko kellenkään, ennenkuin kuningas tulee. (Hiljaa Skulelle). Hyvästi Skule Boordin poika, -- Jumala suokoon teille autuaan lopun.

(Menee ulos portista; Birkebeinit sulkevat sen hänen perästään ja menevät sisään kappeliin).

RAGNHILD ROUVA. Niin, Hookon tulkoon; minä en luovu sinusta; minä pidän sinut lujasti ja hellästi sylissäni, niinkuin en koskaan ennen.

MARGARETA. Oi, kuinka olette kalpea ja vanhentunut; teitä viluttaa.

SKULE KUNINGAS. Ei minua viluta, -- mutta olen väsynyt, väsynyt.

MARGARETA. No, tule sisään, ja levähdä --

SKULE KUNINGAS. Niin, niin; lieneepä pian levon aika käsissä.

SIGRID (kappelista). Vihdoin sinä tulet, veli!

SKULE KUNINGAS. Sigrid! oletko sinä täällä?

SIGRID. Lupasinhan, että me silloin kohtaisimme toisemme, kun tarvitset minua suurimmassa hädässä.

SKULE KUNINGAS. Missä on lapsesi, Margareta?

MARGARETA. Se nukkuu sakaristossa.

SKULE KUNINGAS. Siis on suku koossa Elgesäterillä tänä yönä.

SIGRID. Niin, koossa pitkien riehuvien aikojen päästä.

SKULE KUNINGAS. Hookon Hookoninpoika vaan puuttuu.

MARGARETA ja RAGNHILD ROUVA (likistyvät häneen tuskallisella liikutuksella). Isä! -- Isäntäni!

SKULE KUNINGAS (katsoo heihin liikutettuna). Oletteko te minua rakastaneet niin hellästi, te molemmat? Minä etsin onnea ulkoa vieraista, enkä koskaan huomannut, että minulla oli koto, jossa olisin voinut löytää sen. Minä ajoin rakkautta takaa synnin ja rikoksen tiellä, enkä koskaan tietänyt, että minulla sitä oli Jumalan ja ihmisten lain kautta. -- Ja sinä, Ragnhild, vaimoni, sinä, jota vastaan niin paljon olen rikkonut, sinä likistyt minuun armaana ja hellänä, kun hätä on korkeimmilleen noussut, sinä voit peljätä ja vavista sen miehen hengen edestä, joka ei koskaan ole heittänyt auringon sädettä sinun polullesi.

RAGNHILD ROUVA. Sinäkö rikkonut! Oi, Skule, elä puhu niin; luuletko sinä, että minä hetkeäkään olen uskaltanut sinua tuomita! Minä olen aina ollut liian alhainen sinulle, ylhäinen isäntäni; ei yksikään sinun tekosi voi syyllinen olla.

SKULE KUNINGAS. Oletko niin lujasti uskonut minuun, Ragnhild?

RAGNHILD ROUVA. Ensi päivistä, kun sinut näin.

SKULE KUNINGAS (elävästi). Kun Hookon tulee, tahdon rukoilla armoa! Armaat, hellät vaimot, -- oi, onpa kuitenkin ihanata elää!

SIGRID (pelvon osoituksena). Skule, veljeni! Voi sinua, jos eksyisit tiellä tänä yönä!

(Melua ulkoa; kohta jälkeen kolkutetaan portilla).

MARGARETA. Kuulkaa, kuulkaa! Kuka se on, joka ryntää esiin!

RAGNHILD ROUVA. Kuka kolkuttaa?

ÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Nidaroosin kaupunkilaiset! Avatkaa! Me tiedämme, että Skule Boordin poika on sisällä!

SKULE KUNINGAS. Niin, hän on sisällä; -- mitä tahdotte hänestä?

RIEHUVIA ÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Tule ulos, tule ulos! Sinun pitää kuolla, ilkeä mies!

MARGARETA. Ja sitäkö te kaupunkilaiset uskallatte vaatia?

YKSITYINEN. Hookon kuningas on hänet tuominnut Oslossa.

TOINEN. Joka miehen velvollisuus on hänet surmata.

MARGARETA. Minä olen kuningatar; minä käsken teitä lähtemään täältä pois!

ERÄS ÄÄNI. Se on Skule Boordin pojan tytär eikä kuningatar, joka niin puhuu.

TOINEN. Teillä ei ole valtaa hengen ja kuoleman ylitse; kuningas on hänet tuominnut.

RAGNHILD ROUVA. Sisään kirkkoon, Skule! Jumalan laupeuden kautta, elä anna verimiesten sinua lähestyä!

SKULE KUNINGAS. Niin, sisään kirkkoon; en tahdo kaatua noiden miesten iskujen alle. Vaimoni, tyttäreni; minun on kuin olisin löytänyt rauhaa ja valoa; oi, elköön sitä otettako minulta niin pian!

(Tahtoo rientää kappeliin).

PIETARI (ulkopuolelta oikealla). Isä --, minun kuninkaani! Nyt on teillä pian voitto!

SKULE KUNINGAS (kirkaisten). Hän! Hän! (vaipuu alas kirkon-portaille).

RAGNHILD ROUVA. Kuka se on?

ERÄS KAUPUNKILAINEN (ulkopuolelta). Katsokaa, katsokaa; kirkon-ryöstäjä kiipee luostarinkaton ylitse!

TOISET. Heittäkää häntä kivellä! Heittäkää häntä kivellä!

PIETARI (tulee näkyviin eräällä katolla oikealla ja hyppää alas pihalle). Terve, isä!

SKULE KUNINGAS (katsoo häneen kauhistuneena). Sinun -- sinun olin unohtanut --! Mistä tulet?

PIETARI (hurjasti). Missä on kuninkaan-lapsi?

MARGARETA. Kuninkaan-lapsi!

SKULE KUNINGAS (hypähtää ylös), Mistä tulet, kysyn minä?

PIETARI. Tulen Hladehammerista; olen ilmaissut Boord Brattelle ja Sudenketoille, että kuninkaan-lapsi on Elgesäterillä tänä yönä.

MARGARETA. Jumala!

SKULE KUNINGAS. Niinkö olet tehnyt! Ja nyt?

PIETARI. Hän kokoaa joukon, ja sitten he tulevat ylös luostariin. -- Missä on kuninkaan-lapsi, vaimo?

MARGARETA (joka on asettanut itsensä kirkon ovelle). Se nukkuu sakaristossa!

PIETARI. Yhtäkaikki, vaikkapa nukkuisi alttarilla! Minä olen kantanut ulos pyhän Olavin arkun, -- enkä minä pelkää ottaa kuninkaan-lastakaan!

RAGNHILD ROUVA (huutaa Skulelle). Hänkö se on, jota niin hellästi olet rakastanut.

MARGARETA. Isä, isä! Kuinka voit sinä unhoittaa meidät kaikki toiset hänen tähtensä!

SKULE KUNINGAS. Hän oli puhdas, kuin Jumalan karitsa, kun katuva nainen hänet minulle antoi, -- usko minuun on hänet tehnyt siksi, joka hän nyt on.

PIETARI (häntä kuulematta). Lapsen täytyy ulos! Surmatkaa se, surmatkaa se kuningattaren sylissä, -- niin lausui Skule kuningas Oslossa.

MARGARETA. Syntiä, syntiä

PIETARI. Pyhimys voisi sen huoletta tehdä, kun isäni on sen lausunut! Isäni on kuningas; sillä hänellä on suuri kuninkaanajatus!

KAUPUNKILAISET. Avatkaa! Tulkaa ulos, sinä ja kirkonryöstäjä, muuten poltamme luostarin tuhaksi!

SKULE KUNINGAS (ikäänkuin lujalla päätöksellä). Suuri kuninkaanajatus! Niin, _se_ se on, joka on myrkyttänyt nuoren, armaan sielusi! Puhtaana ja syyttömänä piti minun antaman sinut takaisin; se on usko minuun, joka sinut ajaa niin hurjasti rikoksesta rikokseen, kuolemansynnistä kuolemansyntiin! Oi, mutta minä voin sinut vielä pelastaa; voin meidät kaikki pelastaa! (huutaa taka-alalle). Odottakaa, odottakaa, -- kaupunkilaiset; minä tulen.

MARGARETA (tarttuu peljästyksissään hänen käteensä). Isä, mitä aiotte?

RAGNHILD ROUVA (likistyy häneen, huutaen). Skule!

SIGRID (repii heidät hänestä erilleen ja huutaa hurjalla, loistavalla ilolla): Päästäkää, päästäkää hänet, vaimot; -- nyt siivet kasvavat hänen ajatukselleen.

SKULE KUNINGAS (lujasti ja vakavasti Pietarille). Sinä näit minussa taivaan valitseman, -- _sen_, jonka piti toimittaa suuren kuninkaan-tehtävän maassa. Katso minuun tarkemmin, sinä hurjistunut! Kuninkaan repaleet, joilla olin itseni koristellut, olivat lainatut ja varastetut, -- nyt riisun ne päältäni, toisen toisensa perästä.

PIETARI (tuskallisesti). Ylhäinen isäni, jalo isäni, elkää puhuko noin!

SKULE KUNINGAS. Kuninkaan-ajatus oli Hookonin eikä minun; ainoastaan hän on saannt Herralta voiman sitä toteuttaa. Sinä olet uskonut valhetta; käänny pois minusta ja pelasta sielusi.

PIETARI (murretulla äänellä). Kuninkaan-ajatus on Hookonin!

SKULE KUNINGAS. Tahdoin olla mahtavin maassa. Jumala, Jumala; katso, minä nöyrryn etehesi ja seison tässä halvimpia halvimpana.

PIETARI. Ota minut pois maasta; sillä täällä olen minä kodoton nyt!

(Vaipuu alas kirkonportaille).

SKULE KUNINGAS. Minulla oli ystävä, joka vuodatti verensä minun edestäni Oslossa. Hän sanoi: mies voi kuolla toisen elämän tehtävän edestä; mutta jos hän jää elohon, niin eläköön omansa eteen. -- Minulla ei ole elämän tehtävää, jonka eteen eläisin, enkä minä myöskään voi elää Hookonin tehtävän eteen, -- mutta minä voin kuolla sen edestä.

MARGARETA. Ei, ei, sitä ei teidän pidä!

SKULE KUNINGAS (tarttuu häntä käteen ja katsoo häneen lempeästi). Rakastatkos isäntääsi, Margareta?

MARGARETA. Enemmän kuin kaikkea maailmassa.

SKULE KUNINGAS. Sinä voit kärsiä, että hän lausui kuolemantuomion minun ylitseni; mutta voisitko myös kärsiä jos hänen täytyisi se täyttää?

MARGARETA. Taivaan Herra, suo minulle voimaa!

SKULE KUNINGAS. Voisitkos, Margareta?

MARGARETA (hiljaan ja vavisten). En, en, -- meidän täytyisi erkaantua, -- minä en uskaltaisi häntä nähdä sen jälkeen!

SKULE KUNINGAS. Sinä sulkisit ihanimman valon hänen elämästänsä ja omastasi; -- ole pelotta, Margareta, -- sinun ei tarvitse sitä tehdä.

RAGNHILD ROUVA. Lähde maasta, Skule; minä sinua seuraan mihin ja kuinka kauas vaan tahdot.

SKULE KUNINGAS (ravistaa päätään). Pilkkaava varjo meidän välillämme? -- Tänä yönä olen sinut löytänyt ensi kerran; minun ja sinun välilläsi elköön olko varjoa, hiljainen, uskollinen vaimoni; -- sen tähden elkäämme eläkö yhdessä tässä maailmassa.

SIGRID. Kuninkaallinen veljeni! Minä näen, ett'et enään tarvitse minua; minä näen, sinä tiedät, mitä tietä sinun tulee vaeltaa.

SKULE KUNINGAS. On miehiä, jotka luotiin elämään, ja miehiä, jotka luotiin kuolemaan. Minun tahtoni tarkoitti aina sinne, johon ei Jumalan sormi minua viitannut; sentähden en koskaan nähnyt tietä selvästi, ennenkuin nyt. Hiljaisen koto-elämäni olen menettänyt; sitä en voi voittaa takaisin; synnin minkä olen tehnyt Hookonia kohtaan, minä voin parantaa päästämällä häntä kuninkaan-velvollisuudesta, jonka täytyisi erottaa hänet rakkaimmasta, joka hänellä on. Kaupunkilaiset seisovat ulkopuolella; minä en tahdo odottaa Hookon kuningasta! Sudenketot ovat lähellä; niinkauan kuin minä olen hengissä, he eivät luovu aikeestansa; jos he löytävät minut täältä, en minä voi pelastaa lastasi, Margareta. -- Katso, katso, ylös! Katso kuinka vaalenee ja poistuu tuo hehkuva kalpa, joka on ollut paljastettu päälläni! Niin, niin, -- Jumala on puhunut, ja minä olen hänet ymmärtänyt, ja hänen vihansa on rauhoittunut. Minun ei ole Elgesäterin kappelissa heittäyminen maahan rukoillakseni armoa eräältä maan kuninkaalta; -- minun on astuttava siihen korkeaan kirkkoon, jonka yli tähtiholvi kaareilee, ja kuninkaiden kuninkaalta minun täytyy rukoilla armoa ja pelastusta kaikkien elämäni töiden edestä!

SIGRID. Elkää vastustako häntä! Elkää vastustako Jumalan kutsumusta! Päivä koittaa; päivä koittaa Norjassa ja päivä koittaa hänen levottomassa sielussaan! Emmekö me peljästyneet naiset jo kylläksi kauan ole seisoneet piilokammioissa, kauhistuneina kätkeytyen pimeimpään soppeen, kuunnellen hirmutöiden hälinää ulkoa, kuunnellen veriretken parkunaa, joka ulottui maan halki toisesta päästä toiseen päähän? Emmekö me ole maanneet vaaleina ja pelvosta kivettyneinä kirkoissa, uskaltamatta katsoa ulos, samoin kuin Kristuksen opetuslapset makasivat Jerusalemissa suurena pitkänäperjantaina, kun retki kulki Golgatalle! Käytä siipiäsi, ja voi niitä, jotka nyt tahtovat sinua sitoa!

RAGNHILD ROUVA. Lähde rauhassa, isäntäni! Lähde sinne, jossa ei pilkkaava varjo seiso välillämme, kun me jälleen toisemme kohtaamme, (rientää sisään kappeliin).

MARGARETA. Isä, hyvästi, hyvästi, -- tuhat kertaa hyvästi! (seuraa Ragnhild rouvaa).

SIGRID (avaa kirkon ovet ja huutaa sisälle). Esiin, esiin kaikki naiset! Kootkaa itsenne rukoukseen; lähettäkää veisaten sanoma ylös Herralle, ja ilmoittakaa hänelle, että Skule Boordin poika nyt palaa katuvana kotiin tottelemattomuutensa retkeltä maan päällä!

SKULE KUNINGAS. Sigrid, uskollinen sisareni, tervehdi Hookon kuningasta minulta; sano hänelle, että minä en viimeisessäkään hetkessä tiedä, jos hän on kuninkaaksi-syntynyt, mutta sen minä tiedän järkähtämättömästi: että hän on Jumalan valitsema.

SIGRID. Minä toimitan hänelle tervehdyksesi.

SKULE KUNINGAS, Ja vielä _toisenkin_ tervehdyksen saat toimittaa. Kaukana pohjassa Hoologalannissa istuu katuvainen vaimo; sano hänelle, että hänen poikansa meni edellä; hän seurasi minua, kun hänen sielunsa oli vaarassa.

SIGRID. Sen teen.

SKULE KUNINGAS. Sano hänelle, että hän ei tehnyt syntiä sydämmellänsä; puhtaana ja syyttömänä on hän varmaan hänet jälleen kohtaava.

SIGRID. Sen teen. -- (Osoittaa taka-alalle). Kuule, tuolla he murtavat lukon!

SKULE KUNINGAS (osoittaa kappeliin). Kuule, tuolla veisataan ääneen Jumalalle pelastuksesta ja rauhasta!

SIGRID. Kuule, kuule! Nidaroosin kaikki kellot soivat --!

SKULE KUNINGAS (hymyillen surullisesti). Soivat kuningasta hautaan.

SIGRID. Ei, ne soivat sinun oikeaan kruunaukseesi nyt! Hyvästi, veljeni, anna veren purpuravaippa liehua laveana olkapäilläsi, kaikki rikokset voivat peittyä sen alle. Mene sisään, mene sisään suureen kirkkoon ja ota elämän kruunu! (rientää sisään kappeliin.)

(Veisua ja kellon soittoa jatketaan yhä seuraavan aikana).

ÄÄNIÄ (portin ulkopuolelta). Nyt on lukko irti! Elä meitä pakoita rikkomaan kirkonrauhaa!

SKULE KUNINGAS. Minä tulen.

KAUPUNKILAISET. Kirkon-ryöstäjän pitää myös tulla.

SKULE KUNINGAS. Kirkonryöstäjän pitää myös tulla, niin! (menee Pietarin luokse). Poikani, oletko valmis?

PIETARI. Olen isä, valmis olen.

SKULE KUNINGAS (katsoo ylöspäin). Jumala, minä olen köyhä mies, minulla on vaan yksi henki antaa; mutta ota se ja pelasta Hookonin suuri kuninkaan-ajatus. -- Kas niin, ojenna minulle kätesi.

PIETARI. Tässä on käteni, isä.

SKULE KUNINGAS. Eläkä pelkää sitä, joka nyt tulee.

PIETARI. En, isä, en minä pelkää, kun menen teidän kanssanne.

SKULE KUNINGAS. Turvallisempaa tietä emme vielä ole yhdessä vaeltaneet. (Aukaisee portin; kaupunkilaiset seisovat joukossa aseet nostettuna). Tässä me olemme; me tulemme vapaehtoisesti; -- mutta elkää lyökö häntä kasvoihin.

(Menevät ulkopuolelle, käsikädessä; portti sulkeutuu).

ERÄS ÄÄNI. Elkää tähdätkö, elkää säästäkö; -- iskekää, mihin sattuu!

SKULE KUNINKAAN ÄÄNI. Kunniatonta on niin menetellä päälliköiden kanssa!

(Lyhyt aseiden kalske; sitten kuuluu raskas kaatuminen; kaikki on silmänräpäyksen ääneti).

ERÄS ÄÄNI. Molemmat ovat kuolleet! (kuninkaan-torvi kaikuu). Tuolla Hookon kuningas tulee koko sotajoukollaan!

TOINEN ÄÄNI. Eläköön Hookon Hookoninpoika; nyt ei teillä enää ole vihollisia!

GREGORIUS JUHONPOIKA (seisahtuu vähän kuolleiden viereen). Siis tulin kuitenkin liian myöhään! (menee sisään luostarin pihalle).

DAGFINN BONDE. Onnetonta Norjalle, jos olisitte ennen tullut! (huutaa ulos). Tänne sisään, Hookon kuningas!

HOOKON (seisahtaen). Ruumis on tielläni!

DAGFINN BONDE. Jos Hookon Hookoninpoika tahtoo eteenpäin, niin täytyy hänen astua Skule Boordin pojan ruumiin ylitse!

HOOKON. Jumalan nimeen sitte! (astuu ruumiin ylitse ja tulee sisään).

DAGFINN BONDE. Vihdoin voitte vapain käsin ryhtyä kuninkaan-tehtävään. Tuolla sisällä on teillä ne, joita rakastatte; Nidaroosissa soitetaan rauha maahan; ja tuolla ulkona makaa hän, joka oli teille pahin kaikista.

HOOKON. Joka mies tuomitsi häntä väärin; hänessä oli arvoitus.

DAGFINN BONDE. Arvoitus?

HOOKON (tarttuu häntä käsivarteen ja sanoo hiljaa). Skule Boordin poika oli Jumalan lapsipuoli maan päällä; se oli hänen arvoituksensa.

(Naisten veisu kaikuu kovemmin kappelista; kaikki kellot soivat Nidaroosissa).

Esirippu laskee.