Part 3
EDWARD. Suloista lääkett', oiva Buckingham, Valasi sairaalle on sydämmelle. Veljemme Gloster nyt vaan puuttuu täältä Sovinnon siunatuksi päätökseksi.
BUCKINGHAM. Paraiksi herttua jo tulee tuossa.
(Gloster tulee.)
GLOSTER. Huomenta, armolliset majesteetit! Iloista päivää, ruhtinaiset päärit!
EDWARD. Iloinen tosiaan on ollut päivä: -- Olemme tehnyt kristillisen työn, Torasta sovun, vihast' ystävyyden Kopeiden pääriemme välillä.
GLOSTER. Siunattu puuha, jalo majesteetti! -- Jos tässä ruhtinasten seurass' ykskään Pahasta luulosta tai panetuksest' On mulle vihamielinen; Jos tietämättäni tai raivost' olen Jotakin tehnyt, josta joku tässä Minua kaunaa, pyydän hänen kanssaan Sopia rauhass', ystävyydessä; Viha on mulle surmaa, sitä kammon Ja kaikkein hyväin rakkautta kaipaan. -- Teilt' ensin, rouva, tosi rauhaa anon, Jonk' alttiill' aion palveluksen' ostaa; Ja teiltä, jalo lanko Buckingham, Jos vihaa onkaan välillämme ollut; Ja teiltäkin, lord Rivers, -- teiltä, Dorset, Jotk' olette mua syyttä karsastelleet; Lord Woodville, teiltä; teiltäkin, lord Scales; Kaikilta teiltä, herttuat, kreivit, loordit. En tiedä yhtään miestä Englannissa, Jon kanssa mull' ois senkään verran riitaa Kuin tänä yönä synnytetyn lapsen. Nöyryydestäni kiitän Jumalaani.
ELISABETH. Tää päivä olkoon meille juhlapäivä; Jumala riidoista jo lopun suokoon! Kuningas, herrani, ma rukoilen: Veljemme Clarence armoon ottakaa.
GLOSTER. Siks, rouva, teinkö teille lemmen tarjon, Ett' ivaks tässä paarein nähden joudun? Ken hyvää herttuaa ei kuolleeks tiedä?
(Kaikki kauhistuvat.)
Ei sovi vainaan ruumist' ilkastella.
EDWARD. Ken hänt' ei kuolleeks tiedä! Ken sen tietää?
ELISABETH. Hyväinen taivas, tätä mailmaa!
BUCKINGHAM. Minäkö kalvas niinkuin muut, lord Dorset?
DORSET. Niin kyllä, loordi; tääll' ei ainoata, Jonk' ei nyt poskilt' oisi puna poissa.
EDWARD. Clarenceko kuollut? Peruutinhan käskyn.
GLOSTER. Mies parka kuoli ensi käskystänne, Perille sen vei siivekäs Mercurius; Tuo vastakäskyn tuoja oli rampa, Hän tuli parahiksi hautajaisiin. Jumala suokoon, ett'ei moniaat, Vähemmän ylevät ja taatut, mutta Enemmän veriset kuin verelliset, Pahempaa ansaitse kuin Clarence parka, Ja sentään epäluulost' ole vapaat!
(Stanley tulee.)
STANLEY. Hyvistä töistä, herra, pieni armo!
EDWARD. Vait, vaiti! Sieluni on huolta täynnä.
STANLEY. En nouse, kunnes herrani mua kuulee.
EDWARD. No, sano sitten joutuun, mitä pyydät.
STANLEY. Rikotun hengen palvelijalleni; Hän taannoin tappoi erään renttuherran, Jok' ennen palvellut on Norfolkilla.
EDWARD. Tää kieli veljen kuolemanko lausui, Ja nytkö orjalle se armon soisi? Ol' aatos, eikä murha veljen rikos, Ja sentään siitä katkeran sai surman. Ken häntä puolsi? Raivotessani Ken polvistui ja malttumaan mua pyysi? Ken maini veljyyttä? Ken rakkautta? Ken muisti, että Clarence parka jätti Tuon ylvään Warwickin ja minuun liittyi? Ken, että, Tewksburyn kun kentäll' Oxford Mun voitti, hän mun pelasti ja lausui: "Eläös, veljyt, nouse kuninkaaksi"? Ken muisti, että, kentällä kun maattiin Vilusta puolikuolleina, hän kääri Mun vaippaansa ja melkein alastonna Antautui itse öisen viiman valtaan? Tuon kaiken synnillinen irstas raivo Mun mielestäni vei, ja kellään silloin Ei lempeyttä muistuttaa mua siitä. Mut jospa joku orja, palkkalainen On päissään tehnyt murhan, ryvettäen Näin rakkaan vapahtajan kalliin kuvan, Rukoillaan polvill' oiti armoa; Ja -- väärin kyllä -- antaa mun se täytyy. Mut veljeäni puoltanut ei ykskään, En itsekään, jok' unhotin tuon raukan, Ma kiittämätön. -- Ylväimmällä teistä, Jonk' elämässä tuli kiittää häntä, Ei puolta sanaa hänen elämäkseen. -- Jumala! Varon, että mulle, teille Ja omaisillemme sen syystä kostat. -- Mua auta, Hastings, makuulle. Ah, Clarence parka!
(Kuningas, kuningatar, Hastings, Rivers, Dorset ja Grey menevät.)
GLOSTER. Sen pikaisuus saa aikaan! -- Nähkääs, kuinka Kuningattaren syypäät sukulaiset Clarencen kuolemasta kalpenivat! Sit' aina kuninkaalle hokivatkin; Mut Jumala sen kostaa. Eikö mennä Nyt kuningasta lohduttamaan, loordit?
BUCKINGHAM. Niin kuin vaan suvaitsette, herttua.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone hovilinnassa.
(Yorkin herttuatar tulee Clarencen pojan ja tyttären kanssa.)
POIKA. Sano, mummo hyvä, onko isä kuollut?
HERTTUATAR. Ei, lapseni.
TYTTÖ. Mut miks niin usein itket, rintaas lyöt Ja huudat: "Clarence, polo poikani?"
POIKA. Miks meitä katselet ja päätäs puistat Ja sanot: "hyljätyt te orpo raukat!" Jos hyvä isä vielä eloss' oisi?
HERTTUATAR. Mua ymmärrätte väärin, lapsukaiset: Kuninkaan sairautt' aihkelen, ja hänen Mä pelkään kuolevan, enk' isänne! Ois hukkatyötä surra hukkunutta.
POIKA. Siis, luulet, mummo, että hän on kuollut. Kuningas, setämme, on siihen syypää; Mut Jumala sen kostaa: sitä yksin Rukoilen Hältä hartain rukouksin.
TYTTÖ. Ja myöskin minä.
HERTTUATAR. Vait, lapset, vait! Kuningas pitää teistä. Te tyhmät, viattomat ette arvaa, Ken syypää isänne on kuolemaan.
POIKA. Tiedänpäs; hyvä Gloster setä kertoi; Kuningattaren yllyst' itse keksi Kuningas kanteen hänet vangitakseen. Ja setä itki, kun hän tämän kertoi, Poskelle suuteli ja surkutteli Ja käski häneen turvaamaan kuin isään, Luvaten rakastaa mua niinkuin lastaan.
HERTTUATAR. Noin kauniin muodon voiko vilppi ottaa Ja perki paheet hyveen kuoreen peittää? Mun poikan' on hän, se mun häpeäni, Mut vilppiään ei minust' imenyt.
POIKA. Luuletko, mummo, sedän teeskennelleen?
HERTTUATAR. Sen luulen, lapsi.
POIKA. Mut min' en luule. Kuules; mikä melu?
(Kuningatar Elisabeth tulee epätoivoisena; Rivers ja Dorset hänen jäljessään.)
ELISABETH. Miks en saa itkeä ja valitella, Osaani laittaa, itseäni piestä? Teen mustan epätoivon kanssa liiton Vihollistani, itseäni vastaan.
HERTTUATAR. Mut mikä kurjan tuskan kohtaus tämä?
ELISABETH. Vain traagillisen raivon alkunäytös: -- Kuningas, poikas, mieheni on kuollut. Elääkö oksat, kun on juuri poissa? Ja mehun puutteess' eikö lehvät kuihdu? -- Ken elää mielii, itkeköön! Ken kuolla, Sen tehköön joutuun, jotta sielumme Kuninkaan sielun lennoss' ennättäisi Ja nöyrän alamaisen tavoin seurais Ikuisen levon valtakuntaan häntä!
HERTTUATAR. Suruusi mull' on osaa yhtä paljon, Kuin oikeutt' ennen jaloon puolisoosi, Minäkin kunnon miehen surmaa itkin Ja kuviensa katsomisest' elin; Kaks tämän ylvään muodon kuvastinta Nyt ilkisurma pirstoiksi on lyönyt, Ja mulle lohduks jäi vaan kiero lasi, Joss' inholl' oman häpeäni näen. Sin' olet leski, mut myös äiti olet, Ja lohduks sulle lapsesi on jäänyt; Mut kuolo mun vei rinnoiltani miehen, Käsistä heikon kaksi sauvaa riisti, Clarencen, Edwardin. Oi! syytä mulla -- Kun sull' on puolet vaan mun murheistani -- Tukeuttaa parkuuni sun voihkinasi.
POIKA. Isämme surmaa ette, täti, surrut; Kuink' itkemään me teitä auttaisimme?
TYTTÖ. Ei meidän orpoin hätää surkuteltu; Siis teidänkään ei lesken huolta surra.
ELISABETH. Apua voihkinaani min' en pyydä, En tyhjä minä valituksist' ole. Virtailkoot silmihini lähteet kaikki, Kuun kostean ett' ohjaamana sitten Maailman upottaisin kyyneltulvaan! Voi miestäni, voi kelpo Edwardia!
LAPSET. Voi isäämme, voi kelpo Clarencea!
HERTTUATAR. Voi Edwardia ja voi Clarencea!
ELISABETH. Tukeni Edward oli; hän on poissa.
LAPSET. Tukemme Clarence oli; hän on poissa.
HERTTUATAR. Tukeni kumpikin; he ovat poissa.
ELISABETH. Moist' onko tappiota leski tehnyt?
LAPSET. Moist' onko tappiota orpo tehnyt?
HERTTUATAR. Moist' onko tappiota äiti tehnyt? Voi! Minä äiti olen näiden tuskain: Mun yhteist' on, mut heidän osittaista. Hän itkee Edwardia, jota minäi; Min' itken Clarencea, jot' ei hän; Nuo lapset Clarencea, jota minäi; Ja minä Edwardia, jot' ei he. -- Te kolme minuun, kolmin kerroin kurjaan, Nyt vuodattakaa kaikki kyyneleenne: Min' olen surujenne imettäjä, Ma niitä valituksillani ruokin.
DORSET. Tyvetkää, äiti! Pahoitatte taivaan, Jos sallimuksestaan näin nurisette. Sanotaan, että kiittämätönt' ompi Hitaalla ynsyydellä maksaa velka, Jonk' ystävyydest' aulis käsi antoi; Mut kiittämättömämpää jäykistellä Taivasta vastaan, kun se lainaamansa. Kuninkaallisen velan jälleen vaatii.
RIVERS. Poikaanne muistakaa kuin hellä äiti; Tuottakaa nuori prinssi, kruunattakoon Hän oiti; siitä teille lohtu koituu. Surunne kuollut Edward hautaan vieköön, Elävä Edward ilon teille tuokoon.
(Gloster, Buckingham, Stanley, Hastings, Ratcliff y.m. tulevat.)
GLOSTER. Rohkeutta, sisko! Syytä meill' on kaikin Tään kirkkaan tähden sammumista surra, Mut tuskaans' ei voi kenkään itkull' auttaa. -- Anteeksi, äiti; armollinen rouva, En nähnyt teitä. -- Nöyrään polvill' anon Nyt siunaustanne.
HERTTUATAR. Siunatkoon sua Herra! Sydämmes taivuttakoon hurskauteen, Nöyryyteen, hellyyteen ja hyviin töihin!
GLOSTER. Aamen? (Syrjään.) Ja kauan maassa elää suokoon! Se äidin siunauksen on loppuponsi; Kuink' armo rouva nyt sen unehutti?
BUCKINGHAM. Kaihoisat prinssit, huolestuneet päärit, Joit' yhteinen tää surun taakka painaa, Sovussa rohkaiskaa nyt toisianne. Vaikk' isän luona elonteko päättyi, Uus alkaa elonteko pojan luona. Tuo paisuneiden sydämenne murto, Jok' äsken sidottiin ja lastoitettiin, On hoidettava, vaalittava tarkoin. Minusta paras pienin saatoin tuoda Ludlow'sta nuori prinssi Lontooseen Kruunattavaksi täällä kuninkaaksi.
RIVERS. Miks pienin saatoin, mylord Buckingham?
BUCKINGHAM. Siks, että suuri joukko repis auki Tuon vasta parannetun äkähaavan; Jok' oisi sitä vaarallisempaa, Kun nuor' on valtio ja johtajatta, Ja joka hevonen on omin valloin Ja juosta saapi, minne itse mielii. Niin vaaran pelkokin kuin itse vaara On minun mielestäni torjuttava.
GLOSTER. Kuningas sopuun liitti meidät kaikki; Vakaana, vahvana sen liiton pidän.
RIVERS. Niin minäkin; ja niinpä, luulen, kaikki, Mut kun se viel' on nuori, niin ei hyvä Sit' uskaltaa noin rikkumisen vaaraan; Ja niin voi käydä, jos on saatto suuri. Siis olen jalon Buckinghamin mieltä, Ett' tulee prinssi noutaa vähin joukoin.
HASTINGS. Sit' olen mieltä minäkin.
GLOSTER. Niin olkoon siis; ja päättämään nyt käymme, Kenenkä Ludlow'hon on rientäminen. Te, äiti, ja te rouva, suvainnette Täss' asiassa antaa lausuntonne.
(Kaikki poistuvat, paitsi Buckingham ja Gloster.)
BUCKINGHAM. Ken prinssin noutaneekin, Herran tähden, Me emme molemmin saa kotiin jäädä: Matkalla keinon keksin, miten alkaa Sovittu juonemme ja prinssist' eriin Kuningattaren pöyhkä suku saada.
GLOSTER. Mun toinen itseni, mun neuvostoni, Oraakkeli ja profeetta! -- Kuin lapsi, Ma seuraan johtoasi, armas lanko. Ludlow'hon siis! Me emme kotiin jää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama seutu. Katu.
(Kaksi porvaria kohtaa toisensa.)
1. PORVARI. Huomenta, naapuri! No, mihin kiire?
2. PORVARI. Sit' itse tuskin tiedän, totta vieköön. No, tiedättehän uutisen?
1. PORVARI. Niin, ett' on Kuningas kuollut.
2. PORVARI. Huono uutinen, Niin maarin, niinkin. Harvoin hyvää kuuluu. Pahoinpa pelkään, ett' on mailma nurin.
(Kolmas porvari tulee.)
3. PORVARI. Huomenta, miehet!
1. PORVARI. Jumal' antakoon!
3. PORVARI. Kuninkaan kuolemako yhä totta?
2. PORVARI. On, liian totta; Herra auta meitä!
3. PORVARI. Siis myrsky tulossa?
1. PORVARI. Ei, poika meitä Jumalan armosta on hallitseva.
3. PORVARI. Voi maata, jonka valtias on lapsi!
2. PORVARI. On silloin toki toivo hallinnosta, Kun holho-ajan ensin neuvoskunta, Ja, täyteen ikään tulleena, hän itse Siks on ja silloin hallitseva hyvin.
1. PORVARI. Niin oli myös, kun kuudes Henrik kruunun Yhdeksän-kuisena sai Pariisissa.
3. PORVARI. Kuin? Niinkö? Ei; sen tietköön Jumala! Maa silloin syväst' oli valtataidost' Ylenkin kuuluisa; ja kuninkaalla Tukena silloin oli kunnon sedät.
1. PORVARI. Niin tälläi isän puolelta ja äidin.
3. PORVARI. Josp' isän puolelt' olisivat kaikki Tai isän puolelt' ei niin yhtäkään! Kilpailu ensipaikasta se meitä Käy liian liki, jos ei Herra auta. Oi! Gloster herttua on vaarallinen, Kuningattaren suku pöyhkä, röyhkä: He hallittavat ois, ei hallitsevat, Jott' entiselleen sairas maa taas toipuis.
1. PORVARI. Pahinta pelkäämme; käy kaikki hyvin.
3. PORVARI. Kun pilvi uhkaa, pannaan vaippa ylle; Kun lehti varisee, on talvi läsnä; Ken yöt' ei odota, kun päivä laskee? Ajaton myrsky kallist' aikaa tietää. Kaikk' ehkä hyvin käy, jos Luoja sallii, Mut sit' en toivo, sen ei olla väärtit.
2. PORVARI. Niin, totta, kauhua on mielet täynnä; Jos ketä puhuttelet, kaikki ovat Niin tuskaiset ja synkän näköiset.
3. PORVARI. Niin ennen suurta muutosta on aina: Taivaallisella vaistoll' ihmismieli Läheistä vaaraa varoo, niinkuin näemme, Ett' ennen myrskyilmaa meri paisuu. Kädessä kaikk' on Herran. Minne matka?
2. PORVARI. He, meidät haastettu on oikeuteen.
3. PORVARI. Niin minutkin; no, tehdään sitten seuraa.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo. Huone hovilinnassa.
(Yorkin arkkipiispa, nuori Yorkin herttua, kuningatar Elisabeth ja Yorkin herttuatar tulevat.)
ARKKIPIISPA. Olivat viime yön Northamptonissa, Ja Stony-Stratfordissa ensi yön, Ja täällä huomenna tai toisena.
HERTTUATAR. Sydämmestäni halaan nähdä prinssin; Lie kasvanutkin viime näkemästä.
ELISABETH. Ei kaiketikaan; York, mun poikani, Mitassa, kuulen ma, jo hänet voittaa.
YORK. Niin, äiti; mutta minä sit' en tahtois.
HERTTUATAR. Kuin, nuori lanko? Hyväksihän kasvu.
YORK. Näet, mummo, setä Rivers kerran sanoi, Kun illasteltiin, kasvuss' että voitin Jo veljeni; "niin", sanoi setä Gloster, "On yrtti hento, mutta ruhka rento." Sen jälkeen min' en tahdo joutuun kasvaa, Kosk' yrtti viipyy, mutta ruhka rientää.
HERTTUATAR. Ei, totta, sopinut se sananparsi Hänehen, joka sovitti sen sinuun! Hän oli pienest' alkain kurja raukka, Niin pitkään, vitkaan kasvoi, että hänen Pitäisi säännön mukaan olla hyvä.
ARKKIPIISPA. Epäilemättä onkin, rouva hyvä.
HERTTUATAR. Kenties, mut epäillä tok' äidin suokaa.
YORK. Tuon hoksannut jos oisin, totta maarin, Sill' oisin setä hyvää pistellyt Ja vielä tuntuvammin kuin hän mua.
HERTTUATAR. Mitenkä, pikku York? No, anna kuulla.
YORK. Hän kasvoi, sanotaan, niin joutuun, että Jo kaksituntisena leipää järsi; Ma vasta kaksivuotisna sain hampaan. Purevaa pilaa, mummo, eikö totta?
HERTTUATAR. Mut, hyvä York, ken tuota sulle kertoi?
YORK. He, mummo, hänen imettäjänsä.
HERTTUATAR. Jopa! Hän kuoli ennen kuin sa synnyit.
YORK. En tiedä, ken sen kertoi, jos ei hän.
ELISABETH. Ovela vesa! Mene, senkin viiso!
ARKKIPIISPA. Ei suuttumista lapseen, hyvä rouva.
ELISABETH. Tyynessä kala kutee,
(Sanansaattaja tulee.)
ARKKIPIISPA. Kas, tuossa sanantuoja. -- Mitä uutta?
SANANSAATTAJA. Semmoista, jota kertoa on tuska.
ELISABETH. Kuink' onpi prinssin?
SANANSAATTAJA. Hyvin; hän on terve.
HERTTUATAR. No, mitä tiedät uutta?
SANANSAATTAJA. Lord Grey, lord Rivers ja lord Thomas Vaughan Pomfretiin vankeina on lähetetty.
HERTTUATAR. Ken vanginnut on heidät?
SANANSAATTAJA. Ylväät herttuat Gloster ja Buckingham.
ELISABETH. Ja mistä syystä?
SANANSAATTAJA. Kaikk' olen ilmoittanut, minkä tiedän. Ne herrat miks on vangittu ja mistä, Siit' olen tietämätön, armo hyvä.
ELISABETH. Mua voi! Näen huoneeni jo kukistuksen. Nyt tiiker' iskenyt on hentoon hirveen; Tyrannin röyhkän sorron alle joutuu Viaton, poljeksittu valtaistuin. -- Nyt terve veri, murha, teurastus! Näen hengessä jo, miten kaikki päättyy.
HERTTUATAR. Kirotut, rauhattomat riidan hetket, Kuin monta teitä olenkaan ma nähnyt! Hengellään puolisoni kruunun maksoi; Nakeltiin poikiani sinne, tänne; Ilon tai itkun voitto toi tai tappio. Ja valtaan päästyään ja kansais-riidan Näin juurittuaan, voittajat nyt alkoi Sodittaa toistaan, veli veljeänsä, Veri vertaan, itse itseään; -- Oi, hullu Typerä vimma, sappes heitä, tai mun Suo kuolla näkemästä uutta surmaa!
ELISABETH. Pois, poikani, pyhäkköön paetkaamme. Hyvästi, rouva!
HERTTUATAR. Varro, mukaan tulen. Siis. Ei teillä syytä.
ARKKIPIISPA (Elisabethille). Menkää, hyvä armo; Aarteenne, tavaranne mukaan viekää. Pois tässä annan teille sinetin. Niin totta onni mulle hyvää suokoon, Kuin minä teille sekä huoneellenne. Pois tulkaa, pyhäkköön ma teidät saatan.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Torvet soivat; Walesin prinssi, Gloster, Buckingham, kardinaali Bourchier y.m. tulevat.)
BUCKINGHAM. Lontooseen, kammioonne, terve, prinssi!
GLOSTER. Niin, terve, lanko, mielikuninkaani! Lie raskas matka teitä synkistänyt.
PRINSSI. Ei, setä, harmista on matka ollut Tukala, ilkeä ja kiusoittava: Setiä muita vastassani kaipaan.
GLOSTER. Niin, prinssi, nuoruutenne puhdas hyve Maailman viekkautt' ei vielä tunne: Te muuta ette huomaa ihmisestä Kuin ulkokuoren, joka, herra nähköön, Sydäntä harvoin ilmaisee, jos koskaan. Nuo kaipaamanne sedät vaaraks oisi; Makeita sanojaan vaan kuulisitte, Sydämmen myrkkyisyyttä huomaamatta; Jumala teitä varjelkohon heistä Ja mokomista valheystävistä!
PRINSSI. Niin, valheystävistä, mut ei heistä.
GLOSTER. Tervehdyksille tulee Lontoon määri.
(Määri seurueineen tulee.)
MÄÄRI. Menestys, rauha teidän armollenne!
PRINSSI. Ma kiitän teitä, kiitän kaikkia. --
(Määri seurueineen poistuu.)
Odotin, että veli York ja äiti Jo tiellä meitä vastass' olisivat! -- Hyi, tuota Hastings-etanaa, kun sanaa Ei laita, tulevatko he vai eikö!
(Hastings tulee.)
BUCKINGHAM. Paraiksi tulee loordi hikipäissä.
PRINSSI. Terveeksi, loordi! Eikö tule äiti?
HASTINGS. Jumala tiesi, mut en minä, syytä, Miks ovat äitinne ja veljennekin Pyhäkköön paennehet; hellä prinssi Ois mielellään mua tänne seurannut, Mut äiti häntä esti kaikin voimin.
BUCKINGHAM. Hyi, mikä mieletön ja tyhmä teko! -- Kehoittaa voisitteko, kardinaali, Kuningatarta lähettämään oiti Veljensä, prinssin, luoksi Yorkin herttuan? Jos kieltää hän, niin mukaan menkää, Hastings, Ja poika käsist' äidin riistäkää.
KARDINAALI. Mylord, jos heikko puhelahjani Äidiltään Yorkin herttuan voi voittaa, Tuon hänet heti; mut jos rukouksist' Ei äiti taivu, varjelkoon mua Herra Häväisemästä pyhän turvapaikan Kallista oikeutta! En moista tekis Ma syntiä, en koko Englannista.
BUCKINGHAM. Olette liian mahdoton ja jyrkkä, Liiaksi tunnokas ja vanhoillinen. Tään ajan julkeudella punnittuna Pyhyytt' ei loukkaa häneen koskeminen. Pyhäkön turva aina suodaan niille, Jotk' ovat teoillaan sen ansainneet Ja joill' on ymmärrystä sitä pyytää. Mut prinssi sit' ei ansainnut, ei pyynnyt; Siis minusta sen turvaa häll' ei ole. Jos pois sen viet, mik' ei saa missä olla, Et sillä riko vapautt', oikeutta. Ma miesten kirkkoturvast' olen kuullut, Mut lasten kirkkoturvasta -- en koskaan.
KARDINAALI. Minusta tällä kertaa voiton saatte. -- No, Hastings, tuletteko mukaan?
HASTINGS. Kyllä
PRINSSI. Mut rientäkäätte joutuun, hyvät herrat. --
(Kardinaali ja Hastings menevät.)
Sanokaa, setä, veljeni jos tulee, Miss' oleksimme kruunaukseen asti?
GLOSTER. Miss' itse, ruhtinaani, suvaitsette. Minusta voisi teidän korkeutenne Levähtää päivän, pari Towerissa Ja sitten missä tahdotte ja missä On terveyteen ja mieleen nähden paras.
PRINSSI. Ei mikään mua tylki niin kuin Tower. -- Sen linnan rakensi kai Julius Caesar?
GLOSTER. Hän alusti sen, armollinen prinssi, Mut aika ajoin sit' on uudistettu.
PRINSSI. Asiakirjaanko se perustuu Vai ajast' aikaan käypään muistojuttuun?
BUCKINGHAM. Asiakirjaan, armollinen prinssi.
PRINSSI. Mut mitä, jos ei siitä oiskaan kirjaa; Ijäti pitäis totuuden tok' elää Ja perintönä käydä ajast' aikaan Maailman viimeisimpään päivään asti.
GLOSTER (syrjään). Sanotaan, viisas laps ei elä kauan.
PRINSSI. He, mitä, setä, sanotte?
GLOSTER. Ett' elää, kirjattakin, maine kauan. -- (Syrjään.) Näin, niinkuin Synti paastonäytelmässä, Ma yksin sanoin lausun kaksi mieltä.
PRINSSI. Se Julius Caesar oli kuulu mies; Häll' urhous rikastutti älyä Ja äly ikuistutti urhoutta: Ei sitä voittajata kuolo voita; Hän maineess' elää, vaikk' ei elämässä. -- Tietkääpä mitä, lanko Buckingham?
BUCKINGHAM. Mit', armollinen prinssi?
PRINSSI. Jos vaan elää Saan mieheksi, niin vanhan oikeutemme Anastan Ranskaan, taikka sotilaana Ma kuolen, niinkuin elin kuninkaana.
GLOSTER (syrjään). Keväästä aikaisesta lyhyt kesä.
(York, Hastings ja kardinaali tulevat.)
BUCKINGHAM. Paraiksi ihan tulee Yorkin herttua.
PRINSSI. No, Richard York! Kuink' arvo veljyt jaksaa?
YORK. Hyvin, majesteetti; se nyt nimenne.
PRINSSI. Niin, veli, mulle suruksi ja sulle. Sen nimen omaaja vastikään kuoli, Ja siitä halventui sen suuruus paljon.
GLOSTER. Mitenkä voitte, jalo lanko York?
YORK. Suur' kiitos, setä hyvä. -- Oi, mut kuulkas, Sanoitte: paha ruhka kasvaa joutuun; Mitassa veli prinssi minut voittaa.
GLOSTER. Niin tekee.
YORK. Senkö vuoksi hän on paha?
GLOSTER. Ei, lanko, sit' en sano.
YORK. Hänen tulee Siis kiittää teitä enemmän kuin minun.
GLOSTER. Hänellä minuun käskijän on valta, Mut teillä sukulaisen oikeus.
YORK. Tikari tuo siis suokaa mulle, setä.
GLOSTER. Tikari? Mielist' aivan, pikku lanko.
PRINSSI. Kerjäätkö, veli?
YORK. Setä hyväiseltä, Jonk' antavan ma tiedän, mitä pyydän; Ja moista joutavaa on helppo antaa.
GLOSTER. Paremman lahjan annan langolleni.
YORK. Paremman lahjan? Varmaan miekkanne?
GLOSTER. No, kyllä, jos se oisi kyllin kevyt.
YORK. Kevyitä vaanko ovat antimenne? Kun painavampaa kerjää, niin saa kiellon.
GLOSTER. Se liian painava on teidän kantaa.
YORK. Se kevyt on, vaikk' oiskin painavampi.
GLOSTER. Aseeni tahdotten siis, pikku lanko?
YORK. Niin tahdon; ja mun kiitokseni tulee Nimeni mukainen.
GLOSTER. Min moinen?
YORK. Pieni.
PRINSSI. York veli aina puheissaan on töykkä; Mut, setä, kantakaa se kärsimällä.
YORK. Mua kärsimällä kantakaa, hän pyytää. Setä, hän ivaa minua ja teitä: Kun olen pikkuinen kuin marakatti, Mua voitte muka selässänne kantaa!
BUCKINGHAM. Kuin sattuvat on sutkapuheet hällä! Ivaansa setää kohtaan lieventääkseen Somasti, sieväst' itseään hän ilkkuu. Niin nuori ja niin viekas, ihme, kumma!
GLOSTER. Suvaitsetteko tulla, ruhtinaani? Me käymme, lanko Buckingham ja minä, Äitinne luokse, pyytääksemme häntä Toweriin teitä tervehyttämään.
YORK. Kuin? Toweriinko aiotte, mylord?
PRINSSI. Protektori sen katsoo tärkeäksi.
YORK. Min' en saa rauhan unta Towerissa.
GLOSTER. Ja miksi? Mikä siellä peljättää?
YORK. Oi! Clarence sedän vihastunut haamu; Hän siellä murhattiin, niin sanoo mummo.
PRINSSI. Setiä kuolleita en minä pelkää.
GLOSTER. Ja totta ette eläviäkään?
PRINSSI. Ei, totta, elävissä pelkäämistä. Mut tule, veli; mielin raskahin Heit' aattelen, kun menen Toweriin.
(Torventoitaus. Prinssi, York, Hastings, kardinaali ja seurue poistuvat.)
BUCKINGHAM. Tuo pikku lörppä York, hän eikö vainen Kavalan äidin liene yllyttämä Noin ilkeästi teitä ilkkumaan?
GLOSTER. On varmaan, varmaan. Vaarallinen poika, Eloisa, uljas, näppärä ja viisas Kiireestä kantapäähän niinkuin äiti!
BUCKINGHAM. Jo kyllin siitä. -- Tule tänne, Catesby; Vakaasti vannoit aikehemme täyttää Ja tarkoin salata, mit' ilmaisemme. Sa tiedät, mistä matkall' oli puhe: -- Mit' arvelet sa? Ehkä helpostikin Taipuisi William Hastings meidän tuumaan Asettaa tämä jalo herttua Tään kuulun saaren valtaistuimelle?
CATESBY. Niin isän tähden prinssiä hän lempii, Ett' ei niin mihin suostu häntä vastaan.
BUCKINGHAM. Mut' mitä luulet Stanleyst'? Eikö hänkään?
CATESBY. Hän tekee kaikki niinkuin Hastings tekee.
BUCKINGHAM. No, hyvä, siis vaan tämä: mene Catesby, Varoen tunnustele Hastingsilta, Kuink' ovat hälle mieleen meidän hankkeet. Toweriin huomiseksi häntä pyydä Neuvottelemaan kruunauksesta. Jos huomaat, ett' on meihin taipuvainen, Niin kehotellen kerro kaikki syymme; Jos kylm' on, tylsä hän kuin jää ja lyijy, Sin' ole samoin, keskeytä puhe, Ja meille miehen mieli tiedoks anna. Huomenna meill' on eri neuvottelu Ja siellä sua suuresti on tarvis.