Part 1
Produced by Tapio Riikonen
KUNINGAS RICHARD KOLMAS
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1897.
Näytelmän henkilöt:
Kuningas EDWARD NELJÄS. EDWARD, Walesin prinssi, | kuninkaan pojat. RICHARD, Yorkin herttua, | YRJÖ, Clarencen herttua, | kuninkaan veljet. RICHARD, Glosterin herttua, | Clarencen nuori poika. HENRIK, Richmondin kreivi. Kardinaali BOURCHIER, Canterburyn arkkipiispa. Yorkin arkkipiispa. Elyn piispa. BUCKINGHAMin herttua. NORFOLKin herttua. Kreivi SURREY, hänen poikansa. Kreivi RIVERS, kuningas Edwardin puolison veli. Markiisi DORSET, | kuningattaren pojat. Lord GREY. | Kreivi OXFORD. Lord HASTINGS. Lord STANLEY. Lord LOVEL. Sir THOMAS VAUGHAN. Sir RICHARD RATCLIFF. Sir WILLIAM CATESBY. Sir JAMES TYRREL. Sir JAMES BLOUNT. Sir WALTER HERBERT. Sir ROBERT BRAKENBURY, Towerin päällikkö. CHRISTOPHER URSWICK, pappi. Toinen pappi. Lontoon määri. Wiltshiren sheriffi. ELISABETH, kuningas Edward neljännen puoliso. MARGAREETA, kuningas Henrik kuudennen leski. YORKin HERTTUATAR, kuningas Edward neljännen äiti. LADY ANNA, Edwardin, Walesin prinssin leski. Clarencen nuori tytär. Loordeja ja seuralaisia; kaksi ylimystä, airut, kirjuri, porvareita, murhamiehiä, sanansaattajia, haamuja, sotureita y.m.
Tapaus Englannissa.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Gloster tulee.)
GLOSTER. Nyt nurpeuden talven meillä muutti Aurinko Yorkin kesäks ihanaksi; Ja pilvet, huonettamme uhkaavaiset, Syvälle meren helmaan painui kaikki. Nyt kiertää voiton seppel' otsaamme, Aseiden pirstat voitoksina riippuu, Kolea häikkä ilojuhliin vaihtuu Ja jylhä marssi vienoon tanssisoittoon. Vihainen vaino otsans' oikoo rypyt Eik' enää, rautaratsun selkään nousten, Pelota hengilt' ärjää vihamiestä, Vaan luutun suloviettelystä noutain Tepittää sieväst' impikammioon. Mut minä, -- jot' ei leikintekoon luotu Eik' ilvehtimään mielaan peilin kanssa, -- Tekoa raakaa, vailla lemmen hurmaa, Mill' irtaan immen eessä imarrella, -- Niin, minä, viekkaan luonnon vikamuoto, Somuuden sopusuhtaa vaille jäänyt, Kuvaton, keskoinen ja ennen aikaa Puol'eräisenä henki-ilmaan tuotu, Niin muodoton ja rampa, että koirat Mua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan, -- Minä en tähän löyhään rauhan aikaan Muull' aikaani voi huventaa kuin sillä, Ett' auringossa varjoani katson Ja omaa jolsuuttani julki laulan. Sen vuoks, kun rakastajana en saata Sukoilla tätä sulosuista aikaa, Ruveta konnaks olen päättänyt Ja ajan turhan ilon vihaajaksi. Viritin paulat, kudoin julmaa juonta, Unilla, kirjeill', ennustuksilla Kuningasta ja Clarence veljeäni Veriseen vihaan yllyttääkseni; Ja jos on Edward kuningas niin suora Kuin minä luihu, kavala ja viekas, Niin vielä tänään Clarence tyrmään joutuu. On, näet, ennustettu, että Y Edwardin suvulle on surman syy. Sukella sieluun, aatos: Clarence tulee. --
(Clarence, vartijain saattamana, ja Brakenbury tulevat.)
Kah! Hyvää päivää, veikko! Miksi armoll' On aseellinen vahti?
CLARENCE. Majesteetti, Turvaani huolehtien, tämän seuran On pannut saattamaan mua Toweriin.
GLOSTER. Ja mistä syystä?
CLARENCE. Nimeni on Yrjö.
GLOSTER. Ah, prinssi hyvä, tuo ei teidän syynne; Kumminne olis vangita hän voinut. Oi, varmaan majesteetilla on tuuma Uudesti kastaa teidät Towerissa. Mut mistä tämä, Clarence? Saanko tietää?
CLARENCE. Miks' ei, jos itse tiedän: viel' en tiedä Niin mitään, totta vie; mut sen vaan kuulin, Ett' uniin uskoo hän ja ennustuksiin; Pois aapistost' Y-kirjaimen hän tahtoo: Povarin sanoo ennustaneen, että hänen heimoltansa vallan kettäää; Ja kun mun nimen' Yrjö alkaa Y'llä, Hän mua siitä luulee, paha kyllä. Tää, kuulemma, ja tämänlaiset oikut Hänt' yllyttivät vangitsemaan minut.
GLOSTER. Noin käy, kun naiset hallitsevat miestä! Ei, kuningas sua Toweriin ei pannut, Ei, Clarence, puolisonsa, Lady Grey, Se häntä tähän turkkatuumaan työnsi. Hän, kuten tiedät, ja Antony Woodville, Tuo kunnon miesi, hänen veljyensä, Toweriin Hastingsinkin toimittivat, Jost' on hän vasta tänään irti päässyt. Meit' uhkaa vaara, Clarence, uhkaa vaara.
CLARENCE. Niin, jumaliste, kaikkia se uhkaa, Pait kuningattaremme heimokuntaa Ja yötyreitä noita, jotka käyvät Kuninkaan väliä ja mistress Shoren. Kai kuulit, että täytyi Hastingsinkin Nöyrästi hältä vapauttaan kärttää.
GLOSTER. Niin, kärttämällä tuota jumalaa Kamariherra vapautensa saa. Niin, mutta kuule: luulen, ett' on paras, Kuninkaan lemmiss' yhä ollaksemme, Ruveta Jaanan liveriin ja leipään. Hän ja tuo luulevainen leskikulu, He, aateliksi tultuaan, nyt ovat Jykevät kielikellot valtiossa.
BRAKENBURY. Anteeksi, hyvät prinssit; mutta jyrkkään Kuningas kieltänyt on, ett'ei kukaan, Mink' ollee arvoinenkin, kahdenkesken Saa puhutella hänen veljeänsä.
GLOSTER. Vai niin, lord Brakenbury! Jos suvaitsette, Niin kuulla saatte kaikki puhelumme; Maanpetost' ei se koske, ystäväni: Sanoimme vaan, ett' älykäs ja hurskas Kuningas on, ja kunnon kuningatar Ikäinen, kaunis, eikä luulevainen, Ja jalat Shoren vaimoll' ett' on kauniit Ja suu kuin kirsikka ja sirkut silmät Ja mitä makein kieli; lisäks, ett' on Kuningattaren suku aateloitu. Mit' arvelette, herra? Eikö totta?
BRAKENBURY. Tuon kanss' ei mulla mitään tekemistä.
GLOSTER. Ei Shoren vaimon kanssa tekemistä? Niin, keill' on hänen kanssaan tekemistä, Sen tehkööt salaa kaikki, paitse yksi.
BRAKENBURY. Ja ken se yksi?
GLOSTER. Vaimon mies, sa hölmö! Mua solmiako tahdot?
BRAKENBURY. Prinssi hyvä, Rukoilen anteeksi ja pyydän: älkää Enempää puhutelko herttuaa.
CLARENCE. Sa tehtäväsi teet; sua tottelemme.
GLOSTER. Kuningattaren hylkiminä meidän Totella täytyy. Jää hyvästi, veikko! Kuninkaan luokse käyn; mit' ikään mulle Toimeksi antanet, -- niin, käske vaikka Edwardin leskeä mun siskotella, -- Teen kaikki sinut vapauttaakseni. Mut tämä veljeyden syvä loukka Mua koskee syvemmin kuin aavistatkaan.
CLARENCE. Niin, meit' ei kumpaakaan se miellyttäne.
GLOSTER. Sun vankeuttasi ei kauan kestä; Sun pelastan tai itse sijaas astun. Siis mieltäs malta.
CLARENCE. Täytyy. Hyvästi!
(Clarence, Brakenbury ja vartijat poistuvat.)
GLOSTER. Niin, mene sinne, mist' et palaa koskaan, Typerä, tuhma Clarence! -- Niin sua säälin, Ett' oiti sielus taivaaseen ma laitan, Jos taivas lahjan meidän kädest' ottaa. Ken tuossa? Äsken vapautettu Hastings?
(Hastings tulee.)
HASTINGS. Hupaista huoment', armollinen herra!
GLOSTER. Kamariherra hyvä, samaa teille. No, tervetullut taaskin taivasalle. Mut miltä loordin tuntui tyrmäss' olla?
HASTINGS. Pitäähän vangill' olla kärsimystä; Mut kyllä kerran tiedän kiittää niitä, Jotk' ovat syypäät olleet vankeuteeni.
GLOSTER. Tietysti, tietysti; ja samoin Clarence; Nuo teidän vainoojanne myös on hänen Ja hälle saman tehneet, minkä teille.
HASTINGS. Voi sentään, että kotka kytketään, Kun haukat saa ja sääsket mielin ryöstää!
GLOSTER. Mit' uutta kuuluu ulkoa?
HASTINGS. Niin pahaa Ei ulkoa kuin täältä linnasta: Kuningas sairas, heikko on ja synkkä; Pahinta pelkäävät jo lääkäritkin.
GLOSTER. Ikävä tieto, santta Paavali! Oo, hurjasti hän elänyt on kauan Ja vallaspersoonaansa kulutellut; Sydäntä särkee, kun sit' aatteleepi, Hän onko vuoteen omana?
HASTINGS. On aivan.
GLOSTER. Edellä menkää; minä tulen heti. (Hastings menee.) Ei elää voi hän, ei saa kuolla ennen Kuin Yrjö taivaaseen on passin saanut. Nyt käyn ja Clarenceen hänt' ärsytän Valeilla, joita kuvaan aimo syillä; Ja jos vaan tarkka tuumani ei petä, Niin Clarence ei näe huomispäivää. Sitten Jumala Edwardin saa armoons' ottaa, Ja mulle mailman telmäkentäks suoda. Warwickin kuopustyttären ma nain; Hält' isän tosin surmasin ja miehen, Mut paras keino lutkaa lohduttaa On isäks ruveta ja mieheks hälle. Sen teenkin, en niin paljo rakkaudesta, Kuin muiden salatarkoitusten tähden, Joit' aion tällä naimisella voittaa. Mut hevosetta lähden markkinoille: Viel' elää Clarence, Edward kuninkoipi; Kun poiss' on nuo, niin laskun tehdä voipi,
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toinen katu.
(Kuningas Henrik kuudennen ruumista kannetaan avonaisessa arkussa; ylimyksiä vartioväkenä, tapparakeihäät kädessä; Lady Anna surupuvussa.)
ANNA. Alas, alas kunniakas taakkanne, -- Jos kunnian voi panna ruumisarkkuun -- Ett' itkeä ma saan ja valitella Tuon hurskaan Lancasterin äkkisurmaa. -- Jääkylmä hahmo pyhän kuninkaan! Sa, vaalas tuhka Lancasterin heimon! Kuninkaan veren tähde veretön! Mun salli esiin kutsua sun hahmos, Ett' Anna raukan kuulet valitukset, Edwardin, poikas lesken, poikas, jonka Se käsi tappoi, joka nuo löi haavat. Kah, noihin ikkunoihin, joista ulos Elosi lähti, voidett' avutonta Nyt poloisista silmistäni valaan: -- Kirottu käsi, joka nuo tek' aukot! Kirottu sydänkin noin sydämmetön! Kirottu veri, joka veres laski! Viel' olkoon julmempi sen kurjan osa, Ken surmas kautta meidät kurjiks saattoi, Kuin mitä lukin, kyyn tai rupikonnan Tai minkä myrkkylieron osaks soisin! Jos lapsen saa hän, keskoinen se tulkoon Ja epäsikiö ja rujoluoma, Jok' inhottavall' epämuodollaan Toivoisan äitinsäkin säikäyttää! Isältään periköön se ilkeyden! Ja jos se vaimon saa, niin tämä tulkoon Polommaks vielä hänen kuoltuaan Kuin minä nuoren mieheni ja sinun! -- Nyt Chertseyyn pyhä taakka tää; sen sinne Paavalin kirkosta nyt hautaan viemme. Kun väsytte, niin huotkaa; sill'aikaa Ma ruumist' itken Henrik kuninkaan.
(Kantajat nostavat ruumisarkun maasta ja kulkevat eteenpäin.) (Gloster tulee.)
GLOSTER. Seis, kantajat, ja ruumis maahan pankaa!
ANNA. Mik' ilkinoita tänne toi tuon lemmon Ehkäämään pyhää rakkauden työtä?
GLOSTER. No, ruumis maahan, konnat! Ken ei kuule, Ma siitä, santta Paavali, teen ruumiin.
1. YLIMYS. Pois, arkun tieltä väistykää, mylord.
GLOSTER. Hävytön koira! Seis, kun minä käsken! Pois rinnoiltani pertuskasi siirrä, Tai, kautta Paavalin, sun maahan paiskaan Ja sinut survon, korska kerjäläinen!
(Kantajat laskevat arkun maahan.)
ANNA. Kah! Vapisette kaikki! Pelkäättenkö? Ah! Teit' en moiti, kuolevia teitä: Pirua kuolevaisen silm' ei siedä, -- Pois, sinä hirvittävä hornan airut! Vallassas oli vaan tuon kuolleen ruumis, Mut hänen sieluaan et saa; siis, poistu!
GLOSTER. Sulo pyhimys, noin älä noidu, hurskas!
ANNA. Ruma perkel, älä häiri, Herran tähden! Täst' onnen maasta helvetin sa teit, Kiroilla, tuskan huudoilla sen täyttäin. Jos ilo sull' on nähdä inhat työsi, Niin tuoss' on teurastustes taidon näyte. -- Oi, herrat, nähkääs: Henrik vainaan haavat Suuns' avaa jäykän uuteen veren vuotoon! Punastu, häpee, rujo luodenkanto, Kun läsnäolosi saa kylmät, tyhjät Ja verettömät suonet verestämään: Tekosi luonnoton ja petomainen Tään perin luonnottoman tulvan nostaa. -- Jumala, joka loit tän veren, kosta! Maa, mantu, joka joit tän veren, kosta! Murhaajan päähän nuoles iske, taivas! Maa, ratkee, niele hänet elävältä, Kuin veren nielit hyvän kuninkaankin, Tuon hornan palkkalaisen teurastaman!
GLOSTER. Rakkauden ohjett' ette tunne, rouva: Hyvällä pahaa kosta; sitä siunaa, Ken sua kiroo.
ANNA. Konna, sin' et tunne Lakia Jumalan etk' ihmisten; Pahinkin peto tuntee säälimystä.
GLOSTER. Mut minä en, ja siis en ole peto.
ANNA. Oo, ihme: perkeleetkin puhuu totta!
GLOSTER. Ihmeempää, että enkelit noin raivoo. -- Jumalan ihanainen naiseksi, Suvaitkaa luulluista mun synneistäni Täss' edessänne täysin puhdistaita.
ANNA. Ruttoinen vihalainen mieheksi, Suvaitse tietyistä sun synneistäsi Mun täysin kirota sua, kirottua.
GLOSTER. Somempi kuin voi mainitakaan kieli, Suvaitkaa hetki mulle puolustukseen.
ANNA. Rumempi kuin voi aatellakaan mieli, Sill' itses puolustat, ett' astut hirteen.
GLOSTER. Mun syyhyn saattais moinen epätoivo.
ANNA. Mut epätoivo tuo sua puolustaisi; Näin koston ansaitun sa itse saisit, Jok' ansiottomasti muita tapoit.
GLOSTER. Mutta entä, jos en tappanutkaan heitä?
ANNA. Niin eläisivät; mutta kuolleit' ovat Ja sinun kauttas, hornan palkkalainen.
GLOSTER. En miestäs surmannut.
ANNA. No, siis hän elää,
GLOSTER. Ei, kuollut on hän: Edward hänet tappoi.
ANNA. Sen valehtelit omaan päähäs, herja: Sen verenpä sen näki Margareeta Sun murhaveitsestäsi höyryvän, Jonk' oisit hänen rintahansa syössyt, Jos iskua ei torjunut ois veljes.
GLOSTER. Mua hänen herjakielens' ärrytti, Mun, syyttömän, kun päähän syyn hän syyti.
ANNA. Sua oma verivimmas ärrytti, Jok' uneksi vaan aina teurastusta. Tapoithan tämän kuninkaan.
GLOSTER. Sen myönnän.
ANNA. Vai myönnät, mäyrä? Myöntäköön myös Luoja, Ett' ilkityöstäs kadotukseen joudut! Oi, lempeä hän oli, jalo, hurskas.
GLOSTER. Siis omiansa taivaan kuninkaalle.
ANNA. Hän taivaass' on, mut sinne sin' et tule.
GLOSTER. Mua kiittäköön, kun autoin häntä sinne; Hän sopii sinne paremmin kuin maahan.
ANNA. Ja sinä sovit parhain helvettiin.
GLOSTER. Viel' yhteen paikkaan, -- saanko sanoa?
ANNA. Niin, vankityrmään.
GLOSTER. Teidän makuusuojaan.
ANNA. Paetkoon rauha sinun makuumailtas!
GLOSTER. Niin tekee, kunnes makaan teidän luona.
ANNA. Ma toivon vaan.
GLOSTER. Ma tiedän sen. -- Mut, Anna, -- Purevaa tätä sanasutka-kiistaa Kalsompaan äänitapaan vaihtaaksemme -- Syy Plantagenetien äkkisurmaan, Niin Henrikin kuin Edwardin, se eikö Lie moitittavampi kuin itse teko?
ANNA. Sin' olit syy ja kirottu myös teko.
GLOSTER. Sulonne tähän tekoon oli syynä, Sulonne, joka unessa mua kiusas Käsiksi käymään koko mailman surmaan Vaan hetken ilost' iharinnoillanne.
ANNA. Jos uskoisin sua, murhamies, niin raastais Sen sulon poskiltani pois nää kynnet.
GLOSTER. Nää silmät moist' ei sietäis sulon hukkaa; Mun nähteni sit' ette turmeleisi; Siit' elvyn niin kuin mailma auringosta; Mun päiväni se on, mun elämäni.
ANNA. Yö päivälles, ja surma elämällesi.
GLOSTER. Äl' itseäsi kiroo, sulo luomus: Kumpikin olet.
ANNA. Soisin, että oisin, Niin että sinulle ma kostaa saisin.
GLOSTER. Olisi mitä luonnottomin teko Hänelle kostaa, joka sua lempii.
ANNA. Olisi oikea ja viisas teko Hänelle kostaa, joka miehein tappoi.
GLOSTER. Ken, armas, sulta miehen vei, sen teki Paremman miehen hankkiakseen sulle.
ANNA. Parempaa miest' ei hengi päällä maan.
GLOSTER. On mies, ken paremmin kuin hän sua lempii.
ANNA. Ken se?
GLOSTER. Plantagenet.
ANNA. Se nimi hällä.
GLOSTER. Niin sama nimi, paremman vaan lainen.
ANNA. Miss' on hän?
GLOSTER. Tässä.
(Anna sylkee häneen.)
Miksi minuun syljet?
ANNA. Oo, ett' ois surman myrkkyä se sulle?
GLOSTER. Noin ihanassa milloin asui myrkky?
ANNA. Niin, vihatumpaan milloin osui myrkky? Pois, konna! Silmäni sa sokaiset.
GLOSTER. Sun silmäs, armas, soaissut on minun.
ANNA. Oo, jospa basiliskeja ne oisi Ja kuoliaaks sun löisivät!
GLOSTER. Oi, jospa' Niin saisin kuolla kerrassaan; nyt minut Ne elävältä surmaavat. Nuo silmät Kiers' itkun suolaisen mun silmistäni, Lapsekkain kyynelin ne soaisten, Nää silmät, joit' ei kostuttanut sääli. Kun itkivät York isäni ja Edward Rutlandin parkuhuudon kuullessansa, Kun musta Clifford häneen miekkans' iski, Tai uljas isäsi kun lapsen lailla Isäni synkän kuolintarun kertoi Ja kymmenesti suupui nyyhkytykseen, Ett' oli kuulijainkin silmät märjät Kuin lehvät sateessa; ja näissä kauhuiss' Urokas silmän' itkun hellän hylki, Ja mit' ei surut nää siit' irti saaneet, Sen sulos sai; mun soannut on itku. En ystävää, en vihamiestä kärtä, Ei mairesanaa kielenikään tunne, Mut nyt kun sulosi ma palkaks toivon, Niin ylväs sydän kärttää, kieli mairii. (Anna katsoo häntä halveksivasti.) Äl' ivaan moiseen huuliasi säännä. Ne suuteloit' on eikä pilkkaa varten. Jos et voi kostoltasi anteeks suoda, Teräväkärkisen saat tuossa miekan: Se tähän uskolliseen poveen paina, Vapauta sua jumaloiva sielu, Sen kuoliniskulles nyt paljastan ma, Rukoillen polvillani kuolemaa. (Paljastaa rintansa; Anna tavoittaa häntä miekalla.) Äl' esty; Henrik kuninkaan ma tapoin, Vaan sulosi mua siihen houkutteli. No, joudu! Minä Edward prinssin pistin; (Anna tavoittaa häntä miekalla.) Vaan näkösi taivainen mua kiihoitti. (Anna antaa miekan vaipua.) Nyt nosta miekka, taikka minut nosta!
ANNA. No, nouse, teeskelijä! Surmaas toivon, Mut en sen toimittaja tahdo olla.
GLOSTER. Mun käske toimittaa se, ja sen täytän.
ANNA. Sen olen tehnyt.
GLOSTER. Vihoissasi teit sen. Se sano uudelleen, niin tämä käsi, Mi lemmen tähden lemmen surmas sulta, Nyt surmaa vielä taatummankin lemmen, Näin syypääks sinut tehden kahteen surmaan.
ANNA. Jos mieles tuntisin ma!
GLOSTER. Se kielelläni asuu.
ANNA. Molemmat voivat pettää.
GLOSTER. Ei silloin mikään taattu.
ANNA. No, hyvä, tuppeen miekka!
GLOSTER. Siis rauhan mulle takaat!
ANNA. Sen saat sa tietää vasta.
GLOSTER. Siis toivoako saanen?
ANNA. Sen kaikki saavat, toivon.
GLOSTER. Tää sormus ota multa.
ANNA. Ken ottaa, viel' ei anna.
(Panee sormuksen sormeensa.)
GLOSTER. Niin kuin tää sormus sormeasi kiertää, Poveskin sydän-raukkaseni kietoo! Kumpaakin helli, kumpikin on sinun. Ja jos suot ihastuneen orja-raukan Sun sulokädestäsi armon pyytää, Niin ijäks hänen onnensa sa turvaat.
ANNA. Mik' on se?
GLOSTER. Että tämän surun toimen Jätätte hälle, jolla enemmän On syytä suruun, sekä Crosby-placeen Menette oiti; Chertseyn luostariin kun Pyhillä menoill' olen haudannut Tään jalon kuninkaan ja hautansakin Katuman kyynelillä kastellut, Tapaamaan teitä riennän viipymättä. Monesta salasyystä rukoilen nyt: Luvatkaa tämä.
ANNA. Sydämmestän' aivan. Ja minua se suurest' ilahduttaa, Ett' olette näin katumukseen tullut. -- Tressel ja Berkley, mua seuratkaa.
GLOSTER. Sanokaa jäähyväiset.
ANNA. Kannattaako? Mut koska mairimaan mua opetitte, Kuvailkaa, että tein jo jäähyväiset.
(Lady Anna, Tressel ja Berkley menevät.)
GLOSTER. Edelleen ruumis viekää.
2. YLIMYS. Chertseyynkö, jalo herra?
GLOSTER. White-Friarsiin; mua siellä vartokaa. -- (Ruumissaatto lähtee.) Näin onko koskaan naista kosittu? Näin onko koskaan naista voitettu? Omata tahdon hänet, mut en kauan. Kuin? Minä, miehens', appens' surmaaja, Näin häneen isken kesken vihan vimmaa, Kirous huulillaan ja silmiss' itku Ja vihan veritodistaja läsnä. Jumala, hänen tuntonsa ja kaikki Mua vastass' on, muut auttajaa ei mulla Kuin perkele ja tekopyhä katse, Ja sentään voitan, -- kaikki tyhjää vastaan! Haa! Jo unhottiko uljaan Edward prinssin, Miehensä, jonka vihapäissä tapoin Kuukautta kolme sitten, Tewksburyssä? Sulompaa, lempeämpää ylimystä, Niin luonnon ihan tuhlaamalla luomaa, Nuort', uljast', ylvää, kuninkaallist' aivan Ei avarassa maailmassa toista: Ja sentään katseens' alentaa hän minuun, Jok' armaan tämän kukantaimen taitoin Ja hälle leskivuoteen kolkon laitoin! Minuhun, epämuotoiseen ja nilkkuun, Jok' en niin puolta ole Edwardista! Ropohon panen herttuakuntani, Ett' olen erehtynyt muodostani: Hän näkee, piru vie, mit' en näe itse, Ett' olen sentään ihmeen kaunis mies. Mun täytyy ostaa itselleni peili Ja pitää tusinoittaan räätäleitä, Ruhoni saadakseni sieväks oikein. Kun näin nyt oman suosioni voitin, Niin täytyneehän siitä jotain maksaa. Mut ensin tämän veikon hautaan saatan, Ja sitten tillitellen kullan luokse. Sa armas päivyt, peilin virkaa täytä, Kuvani mulle käydessäni näytä!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Huone hovilinnassa.
(Kuningatar Elisabeth, lord Rivers ja lord Grey tulevat.)
RIVERS. Tyvetkää, rouva; pian majesteetti Takaisin entisen saa terveytensä.
GREY. Tuo huolenne vaan häntä huonontaa; Siis, Herran tähden, hyvill' olkaa mielin Ja hilpein puhein häntä hauskutelkaa.
ELISABETH. Jos kuolee hän, niin mikä mua kohtaa?
GREY. Ei muu kuin moisen miehen tappio.
ELISABETH. Mut moisen miehen tappio on kaikki.
GREY. Jos kuolee miehenne, niin lohdutukseks On taivas teille suonut kelpo pojan.
ELISABETH. Hän nuori on ja, kunnes ikään tulee, On hällä holhoojana Richard Gloster, Jok' ei mua helli eikä ketään teistä.
RIVERS. Protektoriksi hänkö määrätty?
ELISABETH. Päätetty, vaikk' ei vielä määrätty; Mut siksi käy, jos kuolee kuninkaamme.
(Buckingham ja Stanley tulevat.)
GREY. Kah, tuossa loordit Buckingham ja Stanley.
BUCKINGHAM. Iloista huoment', armollinen rouva!
STANLEY. Jumala yhä suokoon ilonpäivää!
ELISABETH. Kreivinna Richmond, hyvä herra Stanley, Rukoukseenne tuskin sanoo: aamen. Mut, Stanley, vaikka vaimonne hän onkin Ja ei mua rakasta, niin, hyvä loordi, Ma teit' en vihaa hänen ylpeydestään.
STANLEY. Rukoilen teitä, älkää uskoko Kateiden parjaajien kanteluita; Ja syystäkin jos häntä syytettäisi, Niin heikkouttaan sietäkää, jonk' alku Vaan sairas oikka on eik' ehdon häijyys.
ELISABETH. Kuninkaan tänään näittekö, lord Stanley?
STANLEY. Me, Buckinghamin herttua ja minä, Kuninkaan luota tullaan suoraa päätä.
ELISABETH. Toivetta onko parantumisesta?
BUCKINGHAM. Parahat toiveet: hilpeä on mieli.
ELISABETH. Jumalan kiitos! Häntä puhutitte?
BUCKINGHAM. Kyll', arvo rouva: sovittaa hän soisi Glosterin herttuan ja veljienne Ja näiden sekä kamariherran välin; Pateilleen on hän heidät haastattanut.
ELISABETH. Jos kaikki hyvin ois! Mut ei, ei koskaan! Alenemass' on onnemme, ma pelkään.
(Gloster, Hastings Ja Dorset tulevat.)
GLOSTER. Vääryyttä mulle tehdään, sit' en kärsi. -- Keit' on ne, jotka kuninkaalle nurkuu, Ett' olen tyly muka, heit' en lemmi? Se häntä, santta Paavali, ei lemmi, Ken hänen korvans' ahtaa vihaa täyteen. Kun mairia en voi ja mielistellä, Sukoilla, nauraa, mataa, hännystellä Kuin marakatti taikka ranskalainen, Niin olen kohta ilkeä ja häijy. Vihoitta eikö vakaa mies saa elää, Näin joutumatta suoruudestaan pilkaks Imelän, luihun silkkinarrijoukon?
GREY. Kenelle armonne nyt puhuu?
GLOSTER. Sulle, Jok' armosta ja kunniast' et tiedä. Sua loukkasinko? Vääryytinkö milloin? Tai sua? -- tai sua? -- tai ketään joukostanne? Sen vietävät! Kuningas, -- jota taivas Paremmin varjelkoon, kuin toivoisitte, -- Saa tuskin hengenvuoron rauhass' olla, Niin häntä tyhjin kantein kidutatte.
ELISABETH. Petytte, veli Gloster; kuningas, Omasta ylhäisestä tahdostansa Eik' armoon-pyrkijöiden yllykkeestä, Varoen sisäist' ehkä kaihelmaanne, Jot' ilmaissut on ulkokäytöksenne Mua, lapsiani, veljiäni kohtaan, On teitä kutsuttanut, tiedustaakseen Vihanne syytä ja sen poistaaksensa.
GLOSTER. Vihani? Kuin? -- Niin tärviöll' on mailma, Ett' öyhkää tiiti, missä arkoo kotka. Kun kaikk' on moukat tulleet aateliksi, Niin moni aatelus saa olla moukka.
ELISABETH. Niin, tähtäys on selvä, veli Gloster: Teit' äimii mun ja ystäväini nousu. Kies'auta. ett'ei meidän teit' ois tarvis.
GLOSTER. Mut meidän on, kies'auta, teitä tarvis: Veljemme vankina on teidän syystä, Vihoissa itse olen, ylenkatseess' On aatelisto, viroill' ylhäisillä Niit' äyriäiksi tehdään, jotka tuskin Ol' äyrin väärtit pari päivää sitten.
ELISABETH. Sen kautta, joka tähän arkaan arvoon Tilasta tyytyvästä minut nosti! En koskaan kuningasta yllytellyt Clarencen herttuata vastaan, jota Päinvastoin aina innokkaasti puolsin. Katalaa vääryyttä te teette mulle, Näin syyttä saattain minut pahaan luuloon.
GLOSTER. Te kyllä kieltää voitte, että syypää Olitte Hastingsinkin vankeuteen.
RIVERS. Mylord, sen voi hän, sillä --
GLOSTER. Vai voi, lord Rivers? Niin, ken sit' ei tiedä? Hän enemmänkin voi kuin tämän kieltää. Teit' auttaa voi hän moneen oiva virkaan Ja sitten kieltää osanottonsa, Sanoa vaan: se ansion on palkka. Mit' ei hän voi? Hän voi -- niin, totta, huolla --
RIVERS. Mitenkä? Huolla?
GLOSTER. Mitenkä huolla? Huolla kuninkaalle, Somalle kelpo poikamiehelle. Niin hyvää kauppaa mummonne ei tehnyt.
ELISABETH. Lord Gloster, liiaks sietänyt jo olen Tuot' ivaa katkeraa ja raakaa herjaa. Kuningas, jumaliste, tietää saakoon, Mit' ilkeätä pilkkaa teiltä kärsin! Olisin ennen palkkapiika maalla Kuin ylväs kuningatar näillä ehdoin, -- Ivailun, kiusan, herjan hampaiss' aina. Vähä ilo Englannin on valtiaalla.
(Kuningatar Margareeta ilmestyy näyttämön perälle.)