Chapter 4
RITARI. Vihaisten luonnonvoimain kanssa kiistää? Tuult' anoo, että maan se mereen lietsois Tai meren maalle vyörtäis, jotta muuttuis Tai hukkuis kaikki; päästään riistää hapset, Joit' ilman ärjy, silmitön ja hurja, Raivoissaan tuivertaa kuin halpaa kortta; Hän pieness' ihmis-mailmassaan vaan pilkkaa Sateen ja tuulen kilpatemmellystä. Nyt, pennun-syömä karhukin kun piilee, Ja leijona ja ahnas hukka nahkaans' Ei kastele, hän avopäin vaan kirmaa, Kaikk' alttiiks pannen.
KENTIN KREIVI. Mut ken häll' on myötä?
RITARI. Vaan narri, joka leikiks koittaa kääntää Nuo tuskat haikeat.
KENTIN KREIVI. Ma teidät tunnen Ja, luottain tuttavuuteheni, teille Asian tarkin uskon. Riitaisuutt' on Cornwallin ja Albanian kesken, vaikka Sen kasvot peittää kahden puolen vilppi. Heill' on (kuin kaikilla, joit' onni valtaan On nostanut), näet, silmäin-palvelijoita; He Ranskan urkkijoit' on ja he tietää, Mitenkä tääll' on asiat; he nähneet On herttuoiden jupakat ja juonet, Kuin koviss' ohjissa he pitää vanhaa Kuningas-parkaa; ja viel' ilkeämpää, Johonka tää vaan kenties valmistust' on. -- Niin, Ranskasta nyt sotajoukko matkall' On tähän riidan maahan; hyväksensä Hitaisuuttamme käyttäin, on he salaa Satamat parhaat vallanneet, ja kohta He lippuns' auki levittää. -- Nyt, kuulkaa: Jos tohditte niin minuun luottaa, että Doveriin oiti riennätte, niin siellä Te saatte kiitoksen, kun selvän teette, Mi luonnoton ja mielen viepä tuska Herättää kuninkaassa vaikerrusta. Ylimys synnyltä ja säädylt' olen, Ja teidät kun ma luotettavaks tunnen, Tän toimen teille uskon.
RITARI. Tuosta voimme
Puhua toiste.
KENTIN KREIVI. Ei, ei. -- Todisteeksi, Ett olen parempi kuin miltä näytän, Avatkaa tuo; mit' on siin', ottakaa. Jos Cordelian näätte (jot' en lainkaan Epäile), näyttäkää tuo sormus hälle; Hän teille kertoo, ken se ystäv' on, Jot' ette tunne nyt. Huu! mikä myrsky! Nyt kuningasta etsimään.
RITARI. Kätenne tänne! Eikö mitään muuta?
KENTIN KREIVI. Sananen, mutta kaikkein tärkein: kun, näet, Kuninkaan löydämme -- tää mun on tieni, Tuo teidän, -- se, ken ensin hänet kohtaa, Toiselle ilmoittaa sen huutamalla.
(Lähtevät eri haaroille.)
Toinen kohtaus.
Toinen paikka nummella. Myrskyä edelleen. (Lear Ja narri tulevat)
LEAR. Soi, myrsky! Poskes halkaise! Soi! Riehu! Purskutkaa, tuulispäät ja rankkasateet, Siks että uppoo tornit viirillensä! Te rikkivalkeat, kuin aatos nopsat, Leimauksen enteet, joka tammet pirstaa, Kärventäkää mun lumipääni! Sinä, Maan-järkyttäjä pauanne, lyö lattuun Maailman paksu kohtu; luonnon muotit Sä särje, hukkaa kerrassaan kaikk' idut, Joist' ihminen, tuo kiittämätön, syntyy!
NARRI. Oi, setä, parempi on kuulla imarruksia hovikaton alla satelevan, kuin seisoa täällä vesisateessa taivasalla. Mene sisään, setä hyvä; ano tyttäriltäsi siunausta! Yö tämmöinen ei sääli viisaita eikä narreja.
LEAR. Suin täysin mylvi! Räisky, liekki! Pärsky, sade! Mun lapsian' ei myrskyt, sateet, liekit. Teit' en ma lemmettömiks syytä; teille En lapsen nimeä, en valtaa suonut; Nöyryyttä teilt' en velo: julmaa ivaa Siis tehkää vaan! Tass' olen orjananne, Hylätty, köyhä, heikko, kurja vanhus. Oletten toki halpoj' apureita, Kun, kahteen tytär-hylkyyn liittyneinä, Korkeuden voimat lasketten näin vanhaa Ja harmaapäätä vastaan. O! o! kurjaa!
NARRI. Kellä pesä on, mihin päänsä pistää, hänellä on hyvä pääkoppa.
Ken pesän tekoon äityy, Kun pää on koppaa vailla, Sen pää ja pesä täityy, -- Käy aivan loisten lailla. Ken varpahansa sijaan Sydämens' asettaa, Valittaa känsää pian, Ja kelpo unt' ei saa.
Sillä ei ole sitä sulotarta, joka ei peilin edessä irmastelisi.
LEAR. Ei, kärsivä kuin lammas tahdon olla; En sano mitään.
(Kent tulee.)
KENTIN KREIVI. Ken siellä?
NARRI. Hänen armonsa ja känsä; se on: viisas mies ja narri.
KENTIN KREIVI. Te täällä, herra? Ne, jotk' yöstä pitää, Ei pidä moisest' yöstä. Taivaan vihat Peloittaa pimeydenkin kulkijat Koloihinsa. Siit' asti kun ma muistan, En ole nähnyt moista liekkimerta, Noin hirmuist' ukkos-ilmaa, enkä moista Sateen ja myrskyn tuskan-ulvontaa. Moist' ihmisluonto säikähtää ja kammoo.
LEAR. Jumalat suuret, jotka päämme päällä Noin julmast' elämöitte, etsikää nyt Vihollisenne! Vapise sa, konna, Jot' yhä painaa rankaisematonna Salainen rikos! Verikäsi, piile! Ja sinä, valapatto, sinä, rutsa Ja ulkopyhä! Tärsky pirstaks, herja, Mi hurskaan varjoll' ihmis-surmaa väijyit Syvähän piilleet synnit, peittehenne Reväiskää pois, ja paittaajilta julmilt' Anokaa armoa! Min' olen mies, Jot' enemmän on vastaan rikottu, Kuin rikkonut on itse.
KENTIN KREIVI. Oi! päin paljain! Lähellä täss' on mökki, herra hyvä; Se vähän turvaa ilmaa vastaan tarjoo. Levätkää siellä. Tuohon kovaan linnaan -- Kovempi kiveä, jost' on se tehty, Jok' äsken, kun ma teitä kysyin, kielsi Minulta pääsön -- palajan ja kiskon Saidalta säälin.
LEAR. Päätän' alkaa pyörtää. -- Tule, poikani. Kuin voit? Sun onko kylmä? Mun kylmä on. -- Miss' on sun olkivuotees? Tavaton taito puutteell' on, kun halvan Se arvokkaaks voi tehdä. Miss' on mökki? Veitikka, narri-parka, vielä mull' on Sydäntä palanen, se sua säälii.
NARRI (laulaa.)
Kell' ymmärrys vähän heikko on Satehessa ja myrskyssä, hei vaan! -- Saa tyytyä onnen tarjohon, Kun näet sadett' on joka ainoa päivä.
LEAR. Niin oikein, poika. -- Mökkiin meitä viekää.
(Lear ja Kent lähtevät.)
NARRI. Tämä on sopiva yö jäähdyttämään porttoa. -- Lausun pienen ennustuksen, ennenkuin lähden:
Kun pappi ei työssään oppia vastaa, Kun maltaans' olvuri liiaks kastaa, Kun herrat räätälin tointa hoitaa, Kun porttoja poltetaan, ei noitaa, Kun kaikki tuomiot oikein käy, Kun velallist' ylimyst' ei näy, Kun kielill' ei asu parjaus Ja markkinoilla ei varkaus, Kun korkuri kultiaan ei peitä, Kun portot teettävi temppeleitä, Niin silloin mahtava Albion Isossa sekasorross' on: On silloin aika -- ken elää, näkee -- Ett' ihminen jaloin käydä käkee.
Tämän ennustuksen on Merlin tekevä, sillä minä elän ennen hänen aikaansa.
(Lähtee.)
Kolmas kohtaus.
Huone Glosterin linnassa. (Gloster ja Edmund tulevat.)
GLOSTER. Voi, voi! Edmund, minua ei miellytä tuo luonnoton kohtelu. Kun pyysin heiltä lupaa saada osoittaa hänelle sääliäni, niin ottivat he pois multa isännyyden omassa talossani ja käskivät, ikuisen epäsuosion uhalla, ett'en saisi puhua hänen kanssaan, en rukoilla hänen puolestaan, en millään tavalla häntä auttaa.
EDMUND. Julman julmaa ja luonnotonta!
GLOSTER. Niin, niin, mut vaiti vaan. Eripuraisuutta on herttuain välillä, vieläpä pahempaakin. Sain tänä iltana kirjeen, -- vaarallista on siitä puhua; -- olen kätkenyt sen työkammiooni lukon taa. Kuninkaan kärsimät loukkaukset saavat ankaran koston; sotajoukon osasto on jo maalle astunut; meidän pitää olla kuninkaan puolta. Minä käyn häntä etsimään ja autan häntä salaa; mene sinä ja jatka haastelua herttuan kanssa, ettei hän sääliväisyyttäni huomaa. Jos hän kysyy minua, niin olen sairas ja makuulle mennyt. Vaikka siitä surmanikin sukeaisi, -- jota kyllä jo on uhattu -- niin täytyy kuninkaan, minun vanhan herrani, saada apua. Jotakin ihmeellistä on tekeillä, Edmund; minä pyydän, ole, varuillasi.
(Lähtee.)
EDMUND. Het' ilmoitettava on herttualle Tuo säälis kielletty ja kirje myöskin. Se ansiokas työ on; minä voitan, Mit' isä hukkaa: ukon tavarat; Kun vanhat kaatuu, nuoret nousevat.
(Lähtee.)
Neljäs kohtaus.
Osa nummea. Mökki lähellä. (Lear, Kent ja narri tulevat.)
KENTIN KREIVI. Tass' on se paikka; sisään, herra, käykää; Yö-ilman raakaa hirmuvaltaa luonto Ei kestä.
LEAR. Suo mun olla.
KENTIN KREIVI. Herra hyvä, Sisähän.
LEAR. Sydämenkö murrat multa?
KENTIN KREIVI. Omani ennen murran. Sisään käykää.
LEAR. Lie liikaa sinust', että raivo myrsky Pintaamme karmii näin: niin sinust' ompi; Mut missä suuremp' istuu kipu, tuntuu Pienempi tuskin. Karhua sa kartat, Mut saavut ärjään meren luo, ja juokset Takaisin karhun kitaan. Ark' on ruumis, Kun miel' on jouten; mielessäni myrsky Vie tunnon kaiken aisteilta, pait yhden, Jok' elää: lapsen kiittämättömyys. On niinkuin repis kättä suu, siit' että Se tarjoo ruokaa. -- Mutta tyynni kostan! En enää itke. -- Jättää minut yöhön Tällaiseen! -- Virtaa, sade! Kyllä kestän. -- Tällaiseen yöhön! Goneril, Regan! -- Hyvän Ja vanhan isänne, jonk' aulis sydän Kaikk' antoi pois. -- Oi, tää tie hulluuteen vie! Ei, sitä kartan: enempää ei siitä!
KENTIN KREIVI. Sisähän, herra hyvä!
LEAR. Mene itse Ja rauhaas etsi. Mun ei salli myrsky Sureilla, mikä kipeämmin koskee. -- Mut menen sentään. (Narrille.) Ensin sinä, poika! Koditon köyhyys, oi! -- No, mene, mene! Min' ensin rukoilen, ja sitten maata. -- (Narri menee mökkiin.) Alastomat te kurjat raukat, jotka Nyt tylyn myrskyn piestävinä käytte, Kuin suojattomin päin ja nälissänne, Reikäiset ryysyt yllä, turvaa saatte Moist' ilmaa vastaan? Liian vähän olen Tuot' aatellut. Tää lääkettäs on, herruus! Nyt koita, tunne itse, mit' on kurjuus, Ett' antaa sille voisit kyllyydestäs, Pelastain uskon taivaan vanhurskauteen.
EDGAR (sisältä). Puolitoista syltä! puolitoista syltä! Tom-raukka!
(Narri juoksee mökistä ulos.)
NARRI. Älä tule, setä, tänne; täällä on peikko. Apua! apua!
KENTIN KREIVI. Kätesi tänne! -- Ken se siellä?
NARRI. Peikko, peikko! Hän sanoo, että nimensä on Tom-raukka.
KENTIN KREIVI. Ken sinä, joka pahnoiss' yrmit siellä? Käy esiin!
(Edgar tulee, tekeytyen hulluksi.)
EDGAR. Pois! mua seuraa paholainen! Tuul' orapihlajassa vinkuu kylmä! Huu! mene vuoteeses ja lämmint' etsi.
LEAR. Kuin? Annoitko sa kaikki tyttärilles? Ja noinko olet köyhtynyt?
EDGAR. Hiukan apua Tom-raukalle, jota paholainen on tulen ja liekin, tulvan ja kurimuksen, soiden ja rapakkojen kautta lennättänyt, pannut veitsiä hänen pieluksensa alle ja nuoria hänen kirkonpenkkiinsä, hiirenmyrkkyä sekoittanut hänen liemiruokaansa, ja niin hänen sydäntänsä paisuttanut, että hän raution ravurin selässä on ratsastanut nelituumaisten siltojen yli ja ajanut omaa varjoansa takaa niinkuin petturia. -- Jumal' armahtakoon sinun järkeäsi! Tomin on kylmä. (Kalistelee hampaitansa.) O, hu, hu, hu, hu, huu! -- Jumala sinua varjelkoon tuuliaispäistä, pahan onnen tähdistä ja tartunnaisista! Tom-raukalle vaivaisen apua, jota paholainen ahdistaa. -- Kah, tuossa hän on nyt, -- ja tuossa, -- ja tuossa, -- ja taasen tuossa, -- ja tuossa.
(Myrsky pauhaa edelleen.)
LEAR. Kuin? Tuonko tyttäret on aikaan saaneet? -- Kaikk' annoitko? Ei mitään jäänyt sulle?
NARRI. Jäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä.
LEAR. No, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa Syntisten päitä, syöskööt tyttäriisi!
KENTIN KREIVI. Tytärtä häll' ei ole.
LEAR. Vaiti, konna! Noin halvaks luonto sortuu ainoastaan Tytärten kiittämättömien kautta. Tapaako tuo, ett' ulos-syöstyt isät Noin vähän omaa lihaans' armahtavat? Älykäs rangaistus! Ja sama liha Nuo pelikaani-nartut toki siitti.
EDGAR. Pillicockin vuorella Pillicock istui: -- Heijuu, heijuu, heijuu!
NARRI. Tässä kylmässä yössä tulemme kaikki narreiksi ja hupakoiksi.
EDGAR. Varo paholaista; ole vanhemmillesi kuuliainen; älä sanaasi syö; älä sadattele; älä lähimmäisesi kihlattua morsianta pyydä; äläkä sydän-pahaistasi turhaan koreuteen kiinnitä. Tomin on vilu.
LEAR. Mikä sinä olet ollut?
EDGAR. Veikari, ylpeä ja pöyhkä, joka hiuksiani kähertelin, pidin sormikasta lakissa, noudatin armahani mielihimoja ja toimitin hänen kanssaan pimeyden töitä; vannoin yhtä monta valaa kuin sanaa lausuin, ja rikoin ne armahan taivaan silmäin edessä; nukuin hekumat mielessä ja heräsin niitä toimeen panemaan. Rakastin viiniä himokkaasti, noppapeliä innokkaasti, ja mitä naisiin tulee, olin siinä suursulttaania etevämpi; viekassydäminen, herkkäkorvainen, verissä kädet; laiska kuin sika, varastavainen kuin kettu, ahnas kuin susi, hullu kuin koira, saaliinhimoinen kuin leijona. Älä anna kenkien narinan äläkä silkkien kahinan vietellä sydäntäsi naisväen puoleen. Olkoon jalkasi erillään porttoloista, kätesi hameen reijistä, kynäsi velkakirjoista, ja niskoittele paholaista vastaan. -- Aina vaan tuo kylmä tuuli orapihlajassa vinkuu ja vonkuu. Hih, hei! Dauphin poikani, hei, tiet' antakaa ravurille.
(Myrskyä yhä edelleen.)
LEAR. Oi, parempi sun olis haudassa, kuin alastomin ruumiin kohdata tätä ilmain raivoa. -- Eikö ihminen ole tuota parempi? Katsokaa tarkoin häntä. Sinä et ole velkaa madolle silkkiä, et pedolle taljaa, et lampaalle villaa, et moskus-kissalle hajuja. -- Haa! kolme meitä tässä on vääristeltyä, sinä olet oikea, sinä. Koristamattomana ihminen on vaan tuollainen köyhä, alaston, kaksijalkainen elukka kuin sinä siinä. -- Pois, te lainakalut, pois! -- Auttakaa; napit auki!
(Riistää vaatteet yltänsä.)
NARRI. Setä hyvä, malta mieltäsi! Tällaisessa yössä on ilkeä uida. -- Nyt pieni tuli jylhällä nummella olisi niinkuin vanhan huorimuksen sydän: pieni kipinä vaan, koko muu ruumis kylmä. -- Kah, tuossapa liikkuva tuli!
EDGAR. Se on paha henki Flibbertigibbet; hän alkaa, kun iltakello soi, ja kulkee ensimmäiseen kukon lauluun; hän tuo silmiin jään ja kaihin, luo karsot ja ristihuulet, ruostuttaa valkean vehnän ja rääkkää elukka-raukkoja maan päällä.
Käy Swithold kolmasti tantereen Ja painajan kohtaa joukkoineen: Maan sisään käy, Älä täällä näy, Pois tiehesi, noita, tiehes!
KENTIN KREIVI. Kuningas, kuinka voitte?
(Gloster tulee, soihtu kädessä.)
LEAR. Ken on tuo?
KENTIN KREIVI. Ken siellä? Ketä etsitte?
GLOSTER. Keit' oletten te? Mikä nimenne?
EDGAR. Tom-raukka, jonka ruokana on uivat sammakot, konnat, konnan poikaset, sisiliskot ja vesiliuskat; joka sydännyksissään, kun paha henki raivoo, syöpi sallatikseen lehmän tunkiota, nielee vanhoja rottia ja koiran haaskoja, juopi vihreän kerman seisovista vesilätäköistä; jota piiskalla ajetaan kunnasta kuntaan, pannaan jalkapuuhun, vitsotaan ja vangitaan; jolla kerran oli kolme takkia selkään pantavaa, kuusi paitaa ruumiilleen, hevonen ratsastettavana ja miekka vyöllä, --
Mut rottaa, hiirtä ja moista ruottaa Tom-raukka jo syönyt on seitsemän vuotta.
Varokaa tuota tuolla takana! -- Vait, Smulkin, vait, sinä paholainen!
GLOSTER. Mylord, parempaa eikö seuraa teillä?
EDGAR. Pimeyden ruhtinas on ylimys, Nimeltänsä hän Modo on ja Mahu.
GLOSTER. Veremme, lihamme niin huononnut on, Ett' omaa siittäjäänsäkin se vihaa.
EDGAR. Tom-raukan on vilu.
GLOSTER. Sisälle tulkaa. Rakkaus ei salli Mun noutaa tytärtenne jäykkää mieltä, o; Vaikk' ovet sulkemaan he käskivät Ja jättämään yön julman selkään teidät, Teit' etsiä tok' uskalsin, ja paikkaan Nyt saatan, miss' on lämmintä ja ruokaa.
LEAR. Tuon tietoviisaan kanssa ensin haastan: -- Mist' ukkosen on alku?
KENTIN KREIVI. Hyvä herra, Tarjoukseen suostukaatte: sisään menkää!
LEAR. Sananen tuolle Theben oppineelle! Mik' ompi harrastuksenne?
EDGAR. Pirua häätää, tappaa syöpäreitä.
LEAR. Sananen teille vielä kahden kesken!
KENTIN KREIVI. Mylord, rukoilkaa häntä vielä kerran, Hält' uupuu järki.
GLOSTER. Moititko sa tuota? Hengiltä tyttäret ne häntä pyytää. -- Oi, Kent sen arvas, raukka pakolainen! -- Kuningas, sanot, hullustuu. Oi, tuskin Min' olen itse viisas. Poik' oli mulla, Lain-hylky nyt hän on: hän surmaan' etsi Äskettäin juuri. Häntä lemmin, veikko, -- Se murhe mult' on hämmentänyt järjen. Huu! tätä yötä! (Myrskyä edelleen.) Kuningas, ma pyydän, --
LEAR. Ah, anteeks! -- Mukaan, jalo tietoviisas!
EDGAR. Tomin on vilu.
GLOSTER. Sisähän poika mökkiin: siell' on lämmin.
LEAR. Sisähän kaikki.
KENTIN KREIVI. Tätä tietä, herra.
LEAR. Tuon kanssa. Tietoviisastan' en heitä.
KENTIN KREIVI. Oi, herra, suokaa hälle poika mukaan.
GLOSTER. No, menköön.
KENTIN KREIVI. Tule, poika, seuraa meitä.
LEAR. Käy pois, Athenan mies.
GLOSTER. Vait, vaiti! hiljaa!
EDGAR. Ritar' Roland mustahan torniin sai, Ja hän lausui vaan: -- hyi! hui! ja hai! Tääll' englantilaist' on verta.
(Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Huone Glosterin linnassa. (Cornwall ja Edmund tulevat.)
CORNWALLIN HERTTUA. Kostaa ma tahdon, ennenkuin hänen talonsa jätän.
EDMUND. Kuinka, mylord, mua arvosteltaneen, kun näin panen luonnon alttiiksi kuuliaisuudelleni, -- sitä oikein kauhistuksella aattelen.
CORNWALLIN HERTTUA. Nyt huomaan, ett'ei pelkkä pahuus veljeänne ajanut hänen henkeänsä pyytämään, vaan pikemmin oman arvon tunto, jota ukon moitittava halpuus kiihoitti.
EDMUND. Voi, kuinka on hirmuinen kohtaloni, kun täytyy minun katua, että oikeutta noudatan! Tässä se kirje on, josta hän puhui ja joka todistaa, että hän on Ranskan etujen salainen liittolainen. Voi sentään, voi! Jos tätä petosta ei olisi olemassa, tai minä en sen ilmisaattaja!
CORNWALLIN HERTTUA. Käy kanssani herttuattaren luo.
EDMUND. Jos tuon kirjeen sisältö on totta, niin on teillä täysi työ käsissä.
CORNWALLIN HERTTUA. Totta tai valhetta, -- sinut on se tehnyt Glosterin kreiviksi. Tiedustele missä isäsi on, että heti saamme hänet vangita.
EDMUND (syrjään). Jos tapaan hänet kuningasta lohduttamassa, niin tekee se seikka epäluulon vielä täydellisemmäksi. -- Yhä tahdon pysyä uskollisuuden tiellä, vaikka kuinka haikea olisikin taistelu sen ja vereni välillä.
CORNWALLIN HERTTUA. Sinuun panen luottamukseni, ja lempeämpi isä on sinulle minun lempeni oleva.
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.
Talonpoikaistupa lähellä Glosterin linnaa. (Gloster, Lear, Kent, narri ja Edgar tulevat.)
GLOSTER. Täällä on parempi kuin taivas-alla; pitäkää hyvänänne. Mukavuudeksenne teen kaikki mitä voin. En ole poissa kauan.
KENTIN KREIVI. Kaikki hänen sielunsa voimat ovat mielen kiihkeydestä rauenneet. -- Jumala teidän hyvyytenne palkitkoon!
(Gloster lähtee.)
EDGAR. Frateretto kutsuu minua ja kertoo, että Nero on onkimiehenä pimeyden kuljussa. Rukoile, sinä viaton, ja varo paholaista.
NARRI. Setä hyvä, sano mulle, onko hullu aatelismies vai aateliton?
LEAR. Kuningas, kuningas.
NARRI. Ei maarinkaan kuin aateliton, jonka poika on aatelismies; sillä hullu on se aateliton, joka näkee poikansa aatelismiehenä ennen itseänsä.
LEAR. Jos tuhat moista tulivartainensa Kihisten syöksis heihin nyt! --
EDGAR. Paholainen puree mua selkään.
NARRI. Hullu on se, joka luottaa suden kesyyteen, hevosen terveyteen, pojan rakkauteen ja porton valaan.
LEAR. Se tehtäv' on; ma oiti heistä kannan. -- (Edgarille.) Sä, tuomar' oppinut, sa istu tuossa; -- (Narrille.) Sä viisas, tuossa. -- No, te ketun nartut.
EDGAR. Kah, kuinka seisoo hän ja mulkoilee! -- Tuletko lakiin silmän kirjaks, hemppu?
Joen poikki nyt, Liisuni, käy mua kohti!
NARRI.
Rako venehess' on, oi, Hän ei lausua voi, Miks ei hän luoksesi tulla tohdi.
EDGAR. Paholainen kiusaa Tom-raukkaa yöpiian kielillä. Mörkö Tomin vatsassa mankuu kahta sillinmaitia. Älä raaku, musta enkeli; mulla ei ole ruokaa sulle.
KENTIN KREIVI. Kuin voitte? Oi, noin älkää tuijotelko! Levähtää tahdottenko? Täss' on patja.
LEAR. Tutkinto ensin! -- Vieraatmiehet tänne! -- (Edgarille.) Mies, lakiviitta yllä, ota paikkas; -- (Narrille.) Ja sinä, hänen virka-apurinsa, Käy viereen lautamieheksi. (Kentille.) Te, juttuherra, tekin istukaa.
EDGAR. Nyt oikein tuomitkaamme.
Nukutko vai valvotko, paimen, hoi? On lampahat ohrassas; Mut jos sulosuustasi vaan sävel soi, Ei hätää lampaillas.
Prr! kissa on harmaa.
LEAR. Tutki ensin tuota: se on Goneril. Minä tässä valallani vannon tämän kunnioitetun seuran kuullen, että hän on kuningas-raukalle, isällensä, jalkapotkun antanut.
NARRI. Esiin, rouvaseni! Onko nimenne Goneril?
LEAR. Sit' ei hän kieltää saata.
NARRI. Ah, anteeksi! luulin teidät jakkaraksi.
LEAR. Ja tässä toinen, jonka luihut katseet Sydämen laatuun viittaa. -- Estä häntä! Aseita! tulta! -- Lahjottu on oikeus! -- Kavala tuomari, miks hänet päästit?
EDGAR. Jumala varjelkoon sun järkeäs!
KENTIN KREIVI. Oi surkeaa! -- Miss' on nyt malttinne, Mylord. jost' usein ennen ylpeilitte?
EDGAR (syrjään). Niin sääliä hänt' alkaa kyyneleeni, Ett' aivan turmelevat teeskelyn.
LEAR. Kah, pikku-koirat myöskin: lukki, rakki Ja syli-tiisti, kaikki mua haukkuu.
EDGAR. Annas kun Tom nakkaa päänsä heidän peräänsä. -- Ulos, te luksuttajat!
Mustakuonot ja valkeat, Myrkkyiset äkähampahat, Hurtta, villuri, lukki, häkki, Tiisti, narttu, piska, rakki, Luppakorva ja karvahassi, Vingu, vongu ja tiehes tassi! Pääni kun näin minä nakkaan vaan, Pennut ja nartut liesuhun saan.
Hi, hi, hi, hi, hei vaan! Mennäänpäs kirkkojuhliin, torikaupoille ja markkinoille. -- Tom-parka, sun sarvesi on kuiva.
LEAR. Sitten leikelkööt he Regania ja katsokoot, mitä hän sydämessään hautoo. Onkohan luonnossa jotakin syytä tuohon sydämen kovuuteen? -- (Edgarille.) Teidät, herra, otan minä satamiehistöni jäseneksi; vaan tuosta vaatteenne kuosista en pidä; sanotte kai, että se on persialainen; mutta laittakaa se muutetuksi.
KENTIN KREIVI. Levätkää, herra hyvä!
LEAR. Hiljaa siellä, hiljaa! Etehen uutimet! Kas niin, kas niin! Illallisen syömme aamulla varhain. Kas niin, kas niin!
(Gloster palajan.)
GLOSTER. Ystävä, missä kuningas?
KENTIN KREIVI. Täällä. Hänt' älkää häiritkö: pois hält' on järki.
GLOSTER. Mies hyvä, ota hänet sylihis; Ma vihin surmanhankkeist' olen saanut. Tuoss' ompi kannin: sillä häntä joutuun Doveriin saata; tervetuliaiset Siell' odottaa ja turva. Nosta joutuun! Jos puolta tiimaa nuhjaat, hänen, sinun Ja kaikkein hänen puoltajainsa henk' on Hukassa varmaan. Nosta herraas, nosta! Mua seuraa; hankitut on ruokavarat Ja saatto.
KENTIN KREIVI. Luonto raskautettu nukkuu. Tuo lepo virkistää vois sairaat hermos, Jotk' ilman mointa lievitystä vaivoin Paranevat. -- (Narrille.) Pois, kantamahan herraasi? Sin' et saa jälkeen jäädä.
GLOSTER. Pois, pois, joutuun!
(Kent, Gloster ja narri lähtevät, kantaen pois kuningasta.)
EDGAR. Kun suuremmilla saman tuskan näämme, Muistamme tuskin omaa kärsimäämme. On huoli haikein yksin huolta kantaa, Ja ilot, onnet, kaikki alttiiks antaa; Mut kärsimystä paljon huojentaapi, Kun surut, murheet osaveljen saapi. Kuin kevyt, helppo kantamus on vaankin, Kun sama taakka sortaa kuninkaankin! Laps hälle, isä mulle tuskan tuo. -- Tom, aikaas tarkkaa! pois, ja verhos luo, Kun huhu, joka nyt sua tahraa, haihtuu Ja häväistykses kunniaksi vaihtuu. Tapahtukoon tän' yönä, mitä tahtoo, Kun kuningas vaan pelastuu. -- Vait! hiljaa!
(Lähtee.)
Seitsemäs kohtaus.
Huone Glosterin linnassa. (Cornwall, Regan, Goneril, Edmund ja palvelijoita tulee.)
CORNWALLIN HERTTUA. Joutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje: Ranskan sotajoukko on maalle noussut. -- Etsikää Gloster-petturia.
(Muutamia palvelijoita lähtee.)
REGAN. Hirttäkää hänet oiti.
GONERIL. Repikää silmät päästä.
CORNWALLIN HERTTUA. Mun vihani valtaan hänet jättäkää. -- Edmund, käykää sisarellemme seuralaiseksi; tapaa, miten mun tulee kostaa petolliselle isällenne, ei sovi teidän nähdä. Kehoittakaa herttuaa, jonka luo nyt lähdette, varustaimaan mitä kiiruimmin; me teemme samoin. Nopeat viestit lennättävät tietoja välillämme. Hyvästi, sisar kallis! -- Hyvästi, kreivi Gloster!
(Oswald tulee.)
No, miss' on kuningas?
OSWALD. Pois kreivi Gloster hänet täält' on vienyt. Viis- tai kuusneljätt' omaa hänen miestään Hänt' etsi juur' ja kohtas portin luona. Nuo nyt, ja monta kreivin miestä, matkall' On Doveriin, miss' apuvoimistansa He pöyhkeilevät.
CORNWALLIN HERTTUA. Ratsut rouvallenne!
GONERIL. Hyvästi, kreivini, ja sinä sisko!
(Goneril, Edmund ja Oswald lähtevät.)