Chapter 2
GONERIL. Öin, päivin hän mua loukkaa; joka tiima Hän tekee tyhmän töitä, milloin mitä, Ja hämmentääpi kaikki: sit' en kärsi. Ritarit julkeiks käy, hän itse morkkaa Sen joutavista. -- Kun hän tulee jahdist', En puheilleen käy; sanokaa mua sairaaks. Hänt' entist' enemmän jos laiminlyötte. Niin teette hyvin; syyn siit' otan minä.
OSWALD. Nyt, rouva, tulee hän: jo hänet kuulen.
(Torventoitaus kuulun ulkoa.)
GONERIL. Vitkailkaa toimissanne mielin määrin, Te ja nuo muut; sen seikan puheeks soisin. Jos suuttuu hän, niin menköön siskon luokse, Jok' yht' on mieltä, tiedän sen, kuin minä, Ja silmilleen ei laske. Hupsu ukko, Kun yhä tahtoo valtaa käyttää, jonka Jo antoi pois! Niin, totta vie, laps jälleen On houkko vanhus: sille täytyy käyttää Kuritusta, kun hyvyys turhaks näyttää. Sanani muistakaatte.
OSWALD. Kyllä, rouva.
GONERIL. Ja ritareihin luokaa valju katse; Viis siitä! Muillenkin se tiedoks tehkää. Syyt' etsin purkaa sappeni, ja saankin. Nyt oiti siskolleni kirjoitan, Ett' tekee hän kuin minä. -- Ruoka pöytään.
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka. (Kent tulee valepuvussa)
KENTIN KREIVI. Jos äänen' yhtä oudoks muuttaa voisin, Niin hyvä aikeen' ehkä saavuttaisi Sen tarkoituksen, jonka vuoksi näin ma Pilasin muotoni. -- Niin, pakolainen Kent, Kiroojatasi palvella jos voit sä, (Oi, jos niiks tulis!) niin sun rakas herras Ei näkis vaivojas sun säästävän.
(Jahtitorvet soivat. Lear, ritareita ja seuralaisia tulee.)
LEAR. En hetkeäkään tässä päivällistä odota; mene ja laita se valmiiksi. (Yksi seuralaisista menee.) No, ken olet sinä?
KENTIN KREIVI. Muudan mies, herra hyvä.
LEAR. Mikä on toimesi? Mitä meistä tahdot?
KENTIN KREIVI. Toimenani on olla se miltä näytän; uskollisesti palvella sitä, joka minuun luottamuksensa panee; rakastaa sitä, ken on rehellinen; olla sen seurassa, joka on älykäs ja puhuu vähän; varoa Jumalan tuomiota; tapella, jos on tarvis, ja olla kalaa syömättä.
LEAR. Ken olet sinä?
KENTIN KREIVI. Peräti kunnon mies ja yhtä köyhä kuin kuningaskin.
LEAR. Jos olet yhtä köyhä alamaisena, kuin hän on kuninkaana, niin olet köyhä tarpeeksi. Mitä tahdot?
KENTIN KREIVI. Palvelusta.
LEAR. Ketä tahdot palvella?
KENTIN KREIVI. Teitä.
LEAR. Tunnetko minua, mies?
KENTIN KREIVI. En, herra; mutta teidän on käytöksessänne jotakin, joka vaatii herran nimeä.
LEAR. Mitä sitte?
KENTIN KREIVI. Ylevyyttä.
LEAR. Millaista palvelusta osaat tehdä?
KENTIN KREIVI. Osaan kätkeä uskotun salaisuuden, ratsastaa, juosta, huonosti jutella sukkelan jutun ja tyhmästi toimittaa selvän käskyn: mihin tavalliset ihmiset kelpaavat, siihen minäkin olen sopiva, ja parasta minussa on ahkeruus.
LEAR. Kuinka vanha olet?
KENTIN KREIVI. En niin nuori, herra hyvä, että naiseen mieltyisin hänen laulunsa vuoksi, enkä niin vanha, että tyhjästä häneen rakastuisin: harteillani on vuosia jo kahdeksan viidettä.
LEAR. Seuraa minua; sinun pitää minua palvella. Jos syötyämme miellytät minua yhtä paljon, niin emme ihan äkkiä eroa. -- Ruokaa, hoi! ruokaa! -- Missä on poikani? narrini? -- Mene kutsumaan narriani tänne.
(Yksi seuralaisista menee.) (Oswald tulee)
Te siellä, kuulkaa! Miss' on tyttäreni?
OSWALD. Suokaa anteeksi -- (Lähtee.)
LEAR. Mitä sanoo se mies? Kutsu takaisin se tolvana. (Yksi ritareista lähtee.) Missä on narrini? hoi! -- Luulen että koko maailma nukkuu. (Ritari palajaa.) No, mihin se äpärä jäi?
RITARI. Hän sanoo, mylord, että tyttärenne ei voi hyvin.
LEAR. Miks ei se orja tullut takaisin luokseni, kun häntä kutsuin?
RITARI. Hän vastasi mulle törkeästi, ett'ei tahtonut.
LEAR. Ei tahtonut!
RITARI. En tiedä, mylord, mikä on syynä; mutta minun mielestäni ei teidän ylhäisyydellenne osoiteta samaa syvää kunnioitusta kuin ennen; ystävällisyys näyttää olevan suuresti vähenemään päin, ei yksin palvelusväessä, vaan herttuassa itsessäänkin ja tyttäressänne.
LEAR. Haa! niinkö luulet?
RITARI. Minä pyydän, suokaa anteeksi, mylord, jos erehdyn; sillä uskollisena miehenä en voi olla vaiti, kun luulen teidän ylhäisyytenne vääryyttä kärsivän.
LEAR. Sinä vaan johdatat mieleeni omat havaintoni. Olen viime aikoina huomannut mitä veltointa huolimattomuutta, mutta olen siitä enemmän syyttänyt omaa arkaa epäluuloani, kuin luullut sen lähteneeksi tosi-aikeesta ja ehdollisesta epäystävällisyydestä. Tahdon siitä tarkemman selvän ottaa. -- Vaan missä on narrini? En ole kahteen päivään häntä nähnyt.
RITARI. Siitä saakka kuin nuori neiti Ranskaan lähti, on narri aivan menehtynyt surusta.
LEAR. Ei siitä sen enempää; olen kyllä sen huomannut. -- Mene sinä ja sano tyttärelleni, että tahdon häntä puhutella. (Yksi seuralaisista menee.) -- Ja sinä, kutsu tänne narrini. (Toinen seuralaisista menee.) (Oswald palajaa.) Haa! tekö, hyvä herraseni! tulkaa likemmäksi. Ken olen minä, mitä?
OSWALD. Myladyn isä.
LEAR. Myladyn isä! Mylordin konna! Sinä kirottu äpärä! sinä orja! sinä rakki!
OSWALD. En ole yhtäkään niistä, mylord; suokaa anteeksi.
LEAR. Isketkö silmää kanssani, sinä lurjus?
(Lyö häntä.)
OSWALD. Lyödä en anna itseäni, mylord.
KENTIN KREIVI. Etkä jalkojakaan aitasi, sinä hävytön jalkapallon potkija.
(Lyö jalat pois hänen aitansa.)
LEAR. Kiitos, ystävä: virkasi teet, ja minä sinusta pidän.
KENTIN KREIVI. Kas niin, veli pyhä, nouse nyt ja korjaa luusi. Minä opetan sinua tietämään eroitusta, minä. Pois, tiehesi! Jos vielä tahdot varttasi mitata, senkin roisto, niin jää; muuten pois! pois matkaan! Oletko järjilläsi, mies? Kas noin!
(Ajaa hänet ulos.)
LEAR. Kas niin, sinä kunnon poikani, kiitoksia! Tuossa on pestisi.
(Antaa Kentille rahaa.) (Narri tulee.)
NARRI. Annas kun minäkin hänet pestaan: -- tuossa on tiukulakkini.
LEAR. Sinäkö, kiltti poikani! Kuinka voit sinä?
NARRI. Kas niin, ystäväni, parasta olis, että ottaisit lakkini.
KENTIN KREIVI. Miksi niin?
NARRI. Miksi? Siksi että pidät semmoisen puolta, joka on epäsuosioon joutunut. Jos et osaa hymyillä siihen suuntaan, minne tuuli käy, niin saat pian nenäsi tukkoon. Tuoss', ota lakkini. Näetkös, tuo mies on maanpakoon ajanut kaksi tyttäristänsä ja antanut kolmannelle siunauksensa vastoin tahtoansa: jos häntä seuraat, niin pitää sulla välttämättömästi olla minun lakkini. -- No, mitä kuuluu, setä? Jospa olis mulla kaksi lakkia ja kaksi tytärtä.
LEAR. No, mitä niillä, poikaseni?
NARRI. Jos antaisin heille kaikki tavarani, niin jäisihän lakit itselleni. Tuossa on minun; kerjää sinä samanlainen tyttäriltäsi.
LEAR. Varo sinä -- tuota ruoskaa tuossa!
NARRI. Totuus on koira, joka koppiinsa karkoitetaan. Se ajetaan ruoskalla ulos, kun rakki-ryökynä saa pesän loisteessa istua ja lemuta.
LEAR. Katkera marja minulle tuo!
NARRI. Ystävä, kuules, minä opetan sulle pienen runon.
LEAR. Tee se.
NARRI. Huomaa nyt, setä: --
Ole muut', älä muotoa vain, Ajatustas' äl' ilmoita ain', Tavaras pane tallentain, Ja kulje ratsastain, Koe, ennenkuin uskot lain: Varovasti noppaa lyö, Tytöt, viinat hiiteen myö, Kotonas ole aina yö, Se leivillen näet lyö Enemmän kuin kaikki työ.
KENTIN KREIVI. Tyhjää lorua!
NARRI. Niinkuin palkattoman juttuherran puhe; tyhjän siitä saankin. -- Etkö voisi tyhjää käyttää hyväksesi, setä?
LEAR. He, en, poikaseni: ei tyhjästä tytyä.
NARRI (Kentille). Ole hyvä, sano hänelle, että juuri niin suuret ovat tulot hänen maastaan; hän ei usko narria.
LEAR. Katkera narri!
NARRI. Tiedätkö, poikani, mikä on eroitus katkeran ja makean narrin välillä?
LEAR. En, poikaseni, sano se mulle.
NARRI.
Se herra, ken sun sai Maas antamahan pois, Sen täss' on paikka, tai Siell' olla myöskin vois. Nyt narrin katkeran Ja makean sa näät; Min' olen tässä yks, Ja toiseks itse jäät.
LEAR. Sanotko mua narriksi, veitikka?
NARRI. Kaikki muut nimityksesi olet antanut pois; tämän sait syntymässäsi.
KENTIN KREIVI. Tuo, mylord, ei ollut niin perin narrimaista.
NARRI. Ei maarin ollutkaan. Lordit ja muut suuret herrat eivät sitä hyvin silmin katso. Jos olis mulla yksin-oikeus ammattiini, niin tahtoisivat hekin siitä osansa; ja naiset samoin: eivät soisi minun olla yksin narrina, vaan kaappaisivat hekin siitä paloja. -- Setä, anna minulle muna, niin saat siitä kaksi koppaa.
LEAR. Mitä, kaksi koppaa?
NARRI. Niin, näet sä, kun olen munan lyönyt keskeltä poikki ja syönyt sisuksen, niin sinä saat munan tyhjät kopat. Kun sinä kultakoppaisen kruunusi keskeltä halkaisit ja annoit pois molemmat puoliskot, niin veit silloin oman aasisi selässäs tunkion yli. Vähän oli sulla älyä pääkopassasi, kun noin annoit pois kultakoppasi. Jos nyt puhun narrin lailla, niin anna sille ruoskaa, joka sen ensin keksii.
(Laulaa:)
Tää huono vuos on narrillen, Kun viisaat hupsakoivat, Ja päästään älyn heittäen, Vaan narrej' apinoivat.
LEAR. Mistä olet tuon laulurikkauden saanut?
NARRI. Siitä hetkestä, setä, jolloin sinä teit tyttäresi äidikses; sillä kun heille vitsan panit käteen ja itse laskit alas housusi, niin
(Laulaa:)
He äkki-ilost' itkemään, Ma laulan surumiellä, Kuninkaan sokkona kun nään Ja käyvän narrin tiellä.
Setä hyvä, ota kouluttaja, joka opettaisi narriasi valehtelemaan: tahtoisin mielelläni oppia valehtelemaan.
LEAR. Jos valehtelet, vesa, niin saat ruoskaa.
NARRI. Ihmettelen, miten te olette sukua, sinä ja sun tyttäresi: he tarjoovat mulle ruoskaa, jos puhun totta; sinä tarjoat mulle ruoskaa, jos valehtelen; ja välistä minua ruoskitaan senvuoksi, että olen vaiti. Mikä hyvänsä olisin mieluummin kuin narri, enkä kuitenkaan tahtoisi olla sinun sijassasi, setä. Sinä olet älysi pätkinyt molemmista päistä etkä mitään jättänyt keskelle. Tuossa tulee yksi liuska.
(Goneril tulee.)
LEAR. No, tytär? miksi otsassas tuo laskos? Sa olet taannoisin niin karsaaks käynyt.
NARRI. Silloin olit kiltti poika, kun ei sun tarvinnut hänen karsaudestaan huolia; nyt sinä olet paljas nolla ilman numerotta; minä olen parempi kuin sinä: minä olen narri, sinä et ole mitään. (Gonerilille.) Kyllä, kyllä minä suuni pidän; muotonne sitä käskee, vaikk'ette mitään sano.
Hm, hm, Jok' antaa leivän pois kädestään, Saa nuoleskella kynsiään. Tuossa on tyhjä lisko. (Osoittaen Learia.)
GONERIL. Ei yksistään tuo kaikkivoipa narri, Vaan muukin rietas joukkionne kiistaa Ja toraa täällä yhä, tyrskähtäin Irstaasen räyhinään, jot' en voi kestää. Ma luulin että, kun sen ilmoittaisin, Teilt' avun varman saisin; vaan nyt varon Puheistanne ja töistänne, ett' itse Sit' yllytätte suostumuksellanne Ja puolustatte. Jos niin on, niin kyllä Palkkansa rikos saa, ei keinot puutu; -- Ja tämä, tehtyn' yhteishyvän tähden, Vois lopun saada, joka teitä loukkais Ja häpeän tois meille, jos ei pakko Sanoisi sitä viisaaks menetykseks.
NARRI. Sillä, niinkuin tiedät, setä: Niin kauan kerttu se käen elättää, Kuin päänsä hän pojalleen menettää. Ja kynttilä sammui ja pimeään me jäimme.
LEAR. Sinäkö tyttäreni?
GONERIL. Voisitte käyttää täyttä järkeänne, Jot' arvaan teissä löytyvän, ja heittää Nuo houreet pois, jotk' ovat viime aikaan Tosi-olentonne aivan muuttaneet.
NARRI. Niinkö ei aasi huomaisi, milloin rattaat vetävät hevosta! -- Hei Jaana, sua lemmin!
LEAR. Ken täällä tuntee mun? Tää Lear ei ole. Lear näinkö käy? näin puhuu? Missä silmät? Sen mieli heikko on, tai horroksissa Sen aistit. -- Valveill' olenko? En suinkaan. -- Ken sanoa voi mulle, ken ma olen?
NARRI. Learin kuvajainen.
LEAR. Tahtoisin tietää sen; sillä kuninkuudestani, tiedostani ja älystäni päättäin voisin tulla siihen petolliseen luuloon, että mulla on tyttäriä.
NARRI. Jotka tahtovat sinusta tehdä kuuliaisen isän.
LEAR. Nimenne, kaunis daami?
GONERIL. Hyvä herra, Tuo ihmetys se liiaks muistuttaapi Muist' uusist' ilveistänne. Pyydän teitä, Käsittäkää mua oikein: arvokas te Ja vanha oletten, myös viisas olkaa. Tääll' ompi teillä sata ratsumiestä, Rietasta, hurjaa renttukansaa, joka Hovimme tahraa tavoillaan ja krouviks Sen tekee; haureus sen ja juopumus Pikemmin nais- tai viinapaikaks leimaa Kuin siivoks linnaks. Häpykin jo huutaa Apua joutuun. Tehkää siis sen mieliks, Jok' itse muuten ottaa, mitä pyytää: Vähentäkäätte hiukan joukkoanne, Ja mikä jää, moist' olkoon kansaa, joka Ikäänne soveltuu ja teidät tuntee Ja itsensä.
LEAR. Pirut ja helvetit! -- Hevoset valmiiks! Kokoon seurueeni! -- Äpärä kelvoton, min' en sua häiri; Mull' yks on tytär vielä.
GONERIL. Väkeäni Te pieksette, ja irstas joukkionne Se paremmiltaan vaatii palvelusta.
(Albanian herttua tulee.)
LEAR. Voi sitä, joka liian myöhään killuu! (Albanialle.) Te täällä? Tääkö tahtonne? vai mitä? -- Hevoset valmiiks! Kiittämättömyys, Sa marmor-sydäminen perkele, Sa merihirviötä julmemp' olet, Kun lapsess' ilmestyt sä!
ALBANIAN HERTTUA. Malttukaatte.
LEAR (Gonerilille.) Kirottu korpikotka, valhettelet! Väkeni valiot' on, kelpo kansaa, Mi pienimmätkin tehtävänsä tuntee, Ja huolell' ankaralla säilyttääpi Nimensä arvon. -- Vika pienen pieni, Kuink' inhalt' oi, Cordeliassa näytit! Kuin kipukone luontoni sa väänsit Sijoiltaan, rinnast' imit kaiken lemmen Ja sijaan sapen toit. Oi, Lear, Lear, Lear! (Lyö otsaansa.) Ovea lyö, jok' ulos järkes päästi Ja sisään hulluuden! -- Pois, väki menkää!
ALBANIAN HERTTUA. Viaton olen; mielenliikuntoonne En syytä tiedä.
LEAR. Voi niin olla. -- Kuule, Oi luonto! kuule, jumalatar kallis! Peräytä päätökses, jos oli aikees Tuo mato hedelmälliseksi saattaa! Tee hänen kohtuns' sikiöttömaksi! Pois siitysneuvot kuivaa! Älköön koskaan Häväisty ruumiins' synnyttäkö lasta Hänelle kunniaks! Vaan siittää hänen Jos täytyy, vihan laps luo, suo sen elää Inhaksi, luonnottomaks tuskaks hälle! Se hänen nuoreen otsaans' uurteet syököön, Ja poskiin purkoon itkun virranjuovat, Kaikk' äidin työt ja vaivat palkitkoon se Ivalla, lasteella, ett' tuta sais hän, Kuin katkerampi käärmeenkielen haavaa On kiittämätön laps. -- Pois, pois!
(Lähtee.)
ALBANIAN HERTTUA. Ikuiset jumalat! mit' ompi tämä?
GONERIL. Ei maksa vaivaa tiedustella syitä, Vaan antaa hänen hourehensa mennä Löyhyyden viemää tietä.
(Lear palajaa)
LEAR. Kuin? Miestä viisikymment' yhtä haavaa? Kahdessa viikossa?
ALBANIAN HERTTUA. Mit' ompi tämä?
LEAR. Saat kuulla. -- Elo ja surma! (Gonerilille.) Häpeen että Noin järkyttää sa miehuuttani saatat, Ett' itku kuuma vastoin tahtoani Sun tähtes vuotaa. Rutto sinut vieköön! Kuolettavaiset isän kiron haavat Luus, lihas syökööt! -- Vanha houkko silmä, Jos tätä vielä itket, pois sun revin Ja heitto-vesines sun kostukkeeksi Savehen viskaan. -- Onko näiks siis tullut? No, olkoon vaan! Yks tytär mull' on vielä, Jok' on, sen takaan, lempeä ja hellä; Kun tekos kuulee hän, niin kynsillänsä Hän suden-naamas nylkee. Saatpa nähdä, Ett' otan jälleen hahmon, jonka luulit Mun heittäneen jo ijäks; saat, sen vannon.
(Lear, Kent ja seuralaiset lähtevät.)
GONERIL. Tuon huomasitteko?
ALBANIAN HERTTUA. Niin suuresti kuin teitä rakastankin, Noin puoltomielinen en olla voi --
GONERIL. Rauhoittukaa, ma pyydän. -- Oswald, hoi! -- (Narrille.) Sa konna, et vaan narri, herraas seuraa.
NARRI. Setä Lear! setä Lear! varro ja ota mukaasi narri.
Ketun kun sais permehen, Ja tytär tuommoinen, Ne sopis hirtehen, Ja nuoraks päähinen; Ja narri se jälkehen.
(Lähtee.)
GONERIL. Häll' älykkäät on tuumat. -- Sata miestä! Varovaa, viisast' antaa hänen pitää Aseissa sata miestä! Näin jos saa hän Mink' oikun, unen, houreen, kiusan, harmin, Hän hulluntöissään noiden voimaan luottaa Ja hengestämme määrää. -- Oswald!
ALBANIAN HERTTUA. Liiaks' Sa pelkäät.
GONERIL. Parempi kuin luottaa liiaks. Ma ennen estän pelkoa, kuin itse Pelosta estyn. Niin, tuon miehen tunnen. Mit' on hän lausunut, teen siskon tiedoks. Jos häntä ruokkii hän ja sataa miestä, Kun älyttömäks näytin sen, -- (Oswald tulee.) No, Oswald! Kirjoititko jo siskolleni kirjeen?
OSWALD. Kirjoitin, rouva.
GONERIL. Nyt seuraa hanki vaan, ja ratsun selkään. Selitä pelon aiheet kaikki hälle Ja lisää omastakin päästäs syitä, Jotk' oikein tepsii. Lähde nyt, ja joutuun Takaisin riennä. (Oswald lähtee.) Ei, ei, puolisoni, Tuot' äitelää ja lauhaa käytöstänne En juuri laita, mutta -- suokaa anteeks -- Teiss' enemmän saa moitett' älyn puute Kuin kiitosta tuo haittaavainen hellyys.
ALBANIAN HERTTUA. Kuin kauas näkös kannattaa, en tiedä, -- Mut hyvä aina korjaamist' ei siedä.
GONERIL. Ei, mutta --
ALBANIAN HERTTUA. Niin, niin, mutta -- loppu.
(Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. (Lear, Kent ja narri tulevat.)
LEAR. Vie edeltäpäin Glosteriin tämä kirje. Siitä, mitä tiedät, älä tyttärelleni kerro rahtuakaan muuta, kuin mitä hän itse kirjeen johdosta kysyy. Jos et hyvin riennä, olen minä siellä ennen sinua.
KENTIN KREIVI. En silmiäni ummista, ennenkuin olen kirjeenne perille vienyt.
(Lähtee.)
NARRI. Jos olisi aivot kantapäissä, eikö ne silloin piankin voisi paleltua?
LEAR. Voisi kyllä.
NARRI. No, ole iloinen sitten sinä: sinun järkesi ei kaipaa tallukoita.
LEAR. Ha, ha, ha!
NARRI. Saatpas nähdä, että toinen tyttäresi kohtelee sinua kauniisti; sillä vaikka hän on tämän kaltainen niin kuin raakila omenan kaltainen, niin tiedän ma sentään mitä tiedän.
LEAR. No, mitä sitten tiedät, poikaseni?
NARRI. Hän maistuu tälle niin kuin raakila raakilalle. Tiedäthän, miksi nenä on keskellä naamaa?
LEAR. En.
NARRI. Siksi että on silmä kummallakin puolen nenää, niin että voisi nähdä sitä, mitä ei voi haistaa.
LEAR. Ma väärin hälle tein. --
NARRI. Voitko sanoa, miten simpukka tekee kuortaan?
LEAR. En.
NARRI. En minäkään; mutta minä voin sanoa, miksi koteloisella on kota.
LEAR. Miksi?
NARRI. Siksi että saisi päänsä siihen kätkeä eikä antaa sitä pois tyttärilleen ja jättää omat sarvensa kotelotta.
LEAR. Unohtaa tahdon luontoni. -- Niin hellä isä! -- Ovatko hevoset valmiit?
NARRI. Aasisi ovat niitä noutamassa. Syy, minkätähden seitsentähtösiä on seitsemän, on kelpo syy.
LEAR. Koska niitä ei ole kahdeksan.
NARRI. Niin, aivan niin! Sinusta tulisi hyvä narri.
LEAR. Takaisin väkivallallako ottaa! -- Riittämättömyys, sa hirviö!
NARRI. Jos sinä, setä, olisit minun narrini, niin saisit selkääsi siitä, että olet ennen aikojasi tullut vanhaksi.
LEAR. Kuinka niin?
NARRI. Sinun ei olisi pitänyt vanhentua, ennenkuin olit viisastunut.
LEAR. Älä hulluks tee mua, hyvä Jumal', älä! Älyän' auta: hulluks en ma tahtoisi -- (Ritari tuke.) No, ovatko jo hevoseni valmiit?
RITARI. Ovat, mylord.
LEAR. Tule, poika.
NARRI. Se, joka impenä nyt mulle lähteiss' ilkkuu, Ei immeks jää, jos vaan viel' osuu nuoli pilkkuun.
(Lähtevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kreivi Glosterin linnan piha. (Edmund ja Curan tulevat eri haaroilta.)
EDMUND. Terveeksi, Curan!
CURAN. Samaa teille, herra. Olen ollut isänne luona ilmoittamassa hänelle, että Cornwallin herttua ja Regan, hänen herttuattarensa, ovat tänne tulossa tänä iltana.
EDMUND. Mikä nyt on?
CURAN. En tiedä minä. Oletten kai kuullut päivän uutisia? Tarkoitan mitä huhutaan, sillä vielä se on pelkkää korva-kuiskutusta.
EDMUND. Minäkö? En. Sano, mitä se on?
CURAN. Ettekö ole kuullut, että sota nähtävästi on tulossa Cornwallin ja Albanian herttuain välillä?
EDMUND. En sanaakaan.
CURAN. No, saatte vielä kuulla. Hyvästi!
(Lähtee.)
EDMUND. Tän' yönä herttua täällä? Hyvä! Oivaa! Tuo väkisinkin hankettani auttaa. On isä pannut vahdit veljeäni Kiinn' ottamaan; yks pulma vielä purkaa Mun täytyy. Avuks, rohkeus ja onni! -- Sananen, veikko! Tule alas, veikko! (Edgar tulee.) Sua isä väijyy. -- Pois, pois pakene! Hän tiedon lymypaikastas on saanut. Hyv' etu sull' on yöstä. -- Pahaa lietkö Cornwallin herttuasta lausunut? Hän tänne tulee, lentäin, nyt tän' yönä, Ja Regan myötä. Puoltanut hänt' olet Ehk' Albanian herttuata vastaan? Tuumipa vaan.
EDGAR. En, totta, sanallakaan.
EDMUND. Jo kuulen isän tulevan. -- Suo anteeks, Näöksi miekkailla mun täytyy kanssas. Vetäise! Pidä puoltas nyt, mut hyvin. -- Antaudu! -- Isän luo käy! -- Tulta, hoi! -- Pakene! -- Tulta! tulta! -- Hyvästi! (Edgar lähtee.) Pisara verta uskottaa, ett' ollut On leikki tuima: (Viiltää haavan käsivarteensa.) juopon olen nähnyt Ratokseen pahempaakin tehneen. -- Isä! Seis! isä, seis! Mua eikö kenkään auta?
(Gloster tulee ja palvelijoita soihdut kädessä.)
GLOSTER. No, Edmund, miss' on konna?
EDMUND. Tässä seisoi Hän pimeässä tuima miekka maalla, Kiroja jupisi ja kuuta loihti Suotuisaks auttajakseen, --
GLOSTER. Mut miss' oo, hän?
EDMUND. Kah! verta vuodan.
GLOSTER. Edmund, miss' on konna?
EDMUND. Hän tuonne juoksi. Kun ei millään voinut --
GLOSTER. Jälessä! -- Joutuun! -- (Palvelija lähtee.) -- Kun ei voinut -- mitä?
EDMUND. Mua houkutella teitä murhaamaan; -- Vaan kun ma kerroin, kuinka koston herra Kaikk' iskee nuolens' isänmurhaajaan; Kun näytin, kuinka monet vahvat siteet Isäänsä lapsen kiinnittää; -- niin vihdoin, Kun huomas hän, ett' tuota julmaa hankett' Inholla vastustin, niin raivoissansa Ja miekka paljaana hän äkkipäätä Minuhun karkas ja mua käteen iski. Mut nähdessään, kuin rohkealla miellä Asiat' yllyin selvää puoltamaan, Hän pakoon riensi.
GLOSTER. Paetkoon hän kauas: Pian tässä maassa kiinni siepataan hän, Ja silloin -- pää pois! -- Tänään tulee herttua, Päämieheni ja jalo suosijani; Ma hänen nimessään teen tiedoks, että Se kiitokseni saa, ken hänet löytää Ja murhaajan sen kurjan kaakkiin saattaa, Vaan surman se, ken hänet kätkee.
EDMUND. Kun kielsin häntä hankkeestaan ja näin, Kuink' oli kiihkoinen hän, sadatellen Sen ilmi antaa uhkasin. Hän vastas: "Sa maaton lehtolapsi sa luuletkos, Jos esiin astun minä, että sulla Avuja, kuntoa ja luottamust' on Puheesi todeks saamaan? Ei, jos kiellän, -- Ja teenkin sen, teen, vaikka esiin toisit Käs'alanikin, -- kaikki käännän työkses Ja vehkeikses ja pirun-juonnikses. Ja jos et maailmaa tee pöllöks aivan, Niin luulee se, ett' etu surmastani Se valtava on kiihoitin ja syy, Miks sitä etsit."
GLOSTER. Konnaa paatunutta! Käs'alan kieltää! -- Min' en isä hälle. (Torventoitauksia kuuluu.) Haa! herttua! -- Miks tulee hän, en tiedä. Satamat suljen, pois ei pääse konna; Se täytyy herttuan myöntää. Kuvansakin Lähetän kaikkialle valtakuntaan, Ett' tulis tunnetuks hän; ja mun maani Perilliseks ma sinut tehdä koitan, Sa vilpitön ja luonnollinen lapsi.
(Cornwall ja Regan seuralaisineen tulevat.)
CORNWALLIN HERTTUA. No, jalo ystävä! Kun tulin tänne -- Juur' ihan nyt -- niin kuului kummaa uutta.
REGAN. Jos totta on se, syyllist' ei voi kyllin Kovasti rangaista. Kuin voitte, kreivi?
GLOSTER. Murennut on, murennut vanhan sydän.
REGAN. Isäni ristilapsko teitä väijyy? Edgarko, jolle isän' antoi nimen?
GLOSTER. Oi, häpeä sen peittää tahtois, rouva.
REGAN. Oliko hän sen irstaan joukon seuraa, Jok' isälläni palvelee?
GLOSTER. En tiedä. Oi, kurjaa, kurjaa liiaks!
EDMUND. Oli, rouva, Hän oli sitä joukkiota.
REGAN. Ei ihme siis, jos häll' on häijyt eljet. He tuohon murhaan hänt' on vietelleet Saadakseen vanhan varat tuhlatakseen. Tän' iltana ma juuri siskoltani Sain tiedon heistä, varoituksen' että, Jos asumaan mun talooni he tulee, Min' en jää sinne.
CORNWALLIN HERTTUA. Enkä minä, Regan. -- Isällennepä, Edmund, lapsen työn Te, kuulin, teitte.
EDMUND. Mun se tuli tehdä.
GLOSTER. Hän veljen juonet paljasti ja, nähkääs, Tuon haavan sai, kun häntä kiinni koitti.
CORNWALLIN HERTTUA. Hänt' ajetaanko takaa?
GLOSTER. Ajetaan
CORNWALLIN HERTTUA. Jos kiinni saadaan hän, ei tarvis hältä Pelätä pahaa. Hankkeisinne voitte Valtaani käyttää mielin määrin. -- Edmund, Te, jonka kuntoisuus ja nöyryys täss' on Niin oivaks nähty, meidän mieheks tulkaa; Noin taatut henkilöt on tarpeen meille; Koht' anastamme teidät.