Part 3
POIKA. Sen arvaa! Mut ei niin varmaa Kuin oksalla linnun laulu.
(Fluellen tulee.)
FLUELLEN. Pois muurin aukkon, te koerat! Ettek lähd siit, te ryökälet?
(Ajaa heitä edellään.)
PISTOOLI. Suur' herttua, sääli tomun lapsia! Aseta vihas, miehuullinen vihas! Aseta vihas, urho! Miekkoseni, Aseta vihas! Laupeudu, henttu!
NYM. Tuo se on hyvää humööriä! Mutta se kunnia, se saa aikaan huonoa humööriä.
(Nym, Bardolph ja Pistooli menevät. Heidän jäljissään Fluellen.)
POIKA. Vaikka olenkin nuori, olen kuitenkin tarkannut noita kolmea suusankaria. Olen noiden kaikkien kolmen palveluspoika, mutta nuo kaikki kolme, jos he minua palvelisivat, eivät voisi minulle tehdä miehen palvelusta, sillä kolme mokomaa narria ei yhdessäkään täytä miehen mittaa. Bardolph on maitomaksainen ja punanaamainen, jonka vuoksi hän tuijottaa tuikeasti, mutta ei taistele. Pistoolilla on terävä kieli, mutta tylsä miekka, jonka vuoksi hän halkoo sanoja, mutta pitää aseensa ehjänä. Nym taas on kuullut, että harvapuheiset miehet ovat parhaita; sen vuoksi hän häpeää lukea rukouksiaan, ettei luultaisi häntä pelkuriksi; mutta hänen harvat huonot sanansa ovat yhdistyneet yhtä harvoihin hyviin töihin, sillä hän ei ole koskaan kenenkään ihmisen päätä halkaissut paitse omansa, ja se tapahtui sängyntolppaan, kun hän oli päissään. He varastavat mitä saavat, ja sanovat sitä liikkeeksi. Bardolph varasti luutunkotelon, kantoi sitä kaksitoista peninkulmaa ja möi sen kolmesta äyristä. Nym ja Bardolph ovat liittoveljiä näpistelemisessä: Calais'ssa he varastivat hiilikauhan, ja tästä tempusta ymmärrän, että he kauhovat konttiinsa jos mitä. He tahtoivat, että minä olisin yhtä perehtynyt ihmisten taskuihin kuin heidän hansikkaansa tai nenäliinansa; mutta ottaa toisen taskusta ja pistää omaani, siihen olen liian hyvä mies; minä en väärin kokoon kääri. Minun täytyy heidät jättää ja hakea parempi palveluspaikka; heikko vatsani ei kestä heidän konnuuttaan, ja sen vuoksi minun täytyy antaa heidät ylen.
(Menee.)
(Fluellen palajaa; hänen jäljissään Gower.)
GOWER. Kapteeni Fluellen, heti miinojen tykö! Glosterin herttua tahtoo teitä puhutella.
FLUELLEN. Jaa miinatten tyijö, niin vai? Sanokkan te herttual, etei ol nii hyvä tuli miinatten tyijö, sill, näettäk, miinat ei ol akuraatis sotareklamentitten kans, siin ei ol tarppelist ontevuutt; sill, näettäk, viholine -- sen te, näettäk, voisisitt selittä herttual -- on kaivann ites neli jalkka kontramiinatten ali. Jumalist, mnää pelkkän ett hän paiska meijä kaikk ilmaha, jos ei tul paremppi tireksuunej.
GOWER. Glosterin herttuaa, jolle piirityksen johto on uskottu, ohjaa kokonaan eräs irlantilainen, sangen urhollinen mies, tosiaan.
FLUELLEN. Kapteen Macmorris, eiks nii?
GOWER. Niinpä luulen.
FLUELLEN. Jumalist; hän on nii suur tomppel, etei mailmas toist ol; sen mnää hänel sano vaikk päi silmi. Hänel ei ol sen enemppä tireksuunej oikkeois sotareklamenteis, näettäk, ruomilaisis reklamenteis, kun koeranpenikal.
(Macmorris ja Jamy tulevat etäältä.)
GOWER. Tuossapa hän tuleekin ja skotlantilainen kapteeni Jamy hänen kanssaan.
FLUELLEN. Kapteen Jamy on ihmelise röhki mies, se o viss se, hänel on suur taitavus ja tietelisyys vanhois sodis, mnuu erityisen tietön mukka hänen tireksuunistas; jumalist, hän puolusta akumentejäs simmotto ku joku toinenki sotamies, mitä tule ruomilaisten vanhoitten sottain reklamenteihi.
JAMY. Kah voan, hyvvee päivee, kattein Fluellen.
FLUELLEN. Jumal antakko teijän korkkisukusuudellen hyvä päivä.
GOWER. No, mitä, kapteeni Macmorris? Oletteko miinat jättänyt? Ovatko vallinkaivajat tehneet lakon?
MACMORRIS. Spuasan njimes,[5] se on pahoi ruattu; ruado heitetty kesken, da torvi soittaa järillehpäi menemäh. Hotj omane käsi, hotj tuaton hengi menjis, sidgi sanon, ett ruado on pahoi ruattu, da se on kesken heitetty. Min' olisin ljinnan ambuo räjähyttännyh porohal, Spuasan minuu auttakkah, yhtes rubiemas. Pahoi ruattu, ylen pahoi ruattu, hotj käsi menjis, pahoi ruattu!
FLUELLEN. Kapteen Macmorris, mnää pyydän, suokka minul se kunni, ett mnää, näettäk, saisisi vähä niiku praakat teijän kans osaks siit, mit tule tai kuulu sotareklamenteihi, ruomilaissi sotareklamenteihi, akumentitte ja välipuhen muodos, osaks ett mnää saisisi puolusta mnuu ajatuksian, osaks, näettäk, mnuu meininkitten todistukseks niist sotareklamentitten tireksuuneist: se on se pääassi.
JAMY. Siitäp hyvvee tulloo, tos olokoo, hyvät katteinit kumpii, ja sen mie teiän luvallanne teil palakihten, kun voan soan sopivoo tilaisuutta; sen, tos olokoo, tien.
MACMORRIS. Nygöi e ole aigua pagisemah, Spuasan njimeh, e ole. Päiv on räkki, da seä, da soda, da kunjingas, da kunjingahan poijat: e ole aigua pagisemah. Ljinn on piiritetty, da sodatorvi kutshuu meidy rynnäkköh; a myö vai pagisemmo, da rua nji midä emmo, Spuasan njimeh; täs tulou huigei meil kaikil; Jumal auttakkah, eigo se ole huigei seisuo tjiloilleh; huigei on, hotj käsi menjis, huigei on. Siel olis kagloa leikattavannu, ruaduo ruattavannu, a nji midä e ole ruattu, Spuasan njimeh, nji midä.
JAMY. Kautta sakramenti, ennenkui neä miun silimäin unnee uupunoo, tahon mie tehä kelepo työn tai moassa moatuva, tai surmaan suistuva; ja tahon sen, niätsen, nii ulijaasti kuitata kui soatan, se on ihan vissi ja tos, ja sen pituinen se. Saakelj olokoo, hupaist ois ollunna kuulla teiän niinikkäästi kahen kamppailevan.
FLUELLEN. Kapteen Macmorris, mnää luulen, teijä luvallan, näettäk, etei mahd ol montta teijän kansas.
MACMORRIS. Minun kansas? Mi on minun kansu? Ongo hylgy, koiru, äbäreh, kanalju? Mi on minun kansu? Ken pagisoo minun kansas?
FLUELLEN. Näettäk, jos te otatt asjan toisel viissi kun on meinatt, kapteen Macmorris, nii mnää melkke luule, ett te ett kohtel mnuu nii hövelist ku teijän oikeutt' myöde pidäisis mnuu kohdell; ollen mnää yht hyvä mies kun tekki, nii sotareklamenteihi kun sukuperän synttyn ja muihi erityissi nähden.
MACMORRIS. Min' en tunne teidy nji muga hyväkse miehekse, kui min' itshe olen; Spuasan njimeh, minä tahon teil kagla leikata.
GOWER. Hyvät herrat, te ymmärrätte toisianne väärin.
JAMY. Ah! Sep' onnii just paha vika.
(Torvet kutsuvat keskusteluun.)
GOWER. Kaupungissa torvet kutsuvat keskusteluun.
FLUELLEN. Kapteen Macmorris, ku muulosten paremppa tilasutt on saataviss, nii mnää rohkenen sanno teil, ett mnää tunne sotareklamenti, ja sill hyvä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Paikka sama. Harfleurin porttien edustalla.
(Linnanpäällikkö ja joitakuita kaupunkilaisia muureilla. Englantilaiset sotajoukot alempana. Kuningas Henrik seurueineen tulee.)
KUNINGAS HENRIK. No mitä päättänyt on linnan herra? Tään jälkeen uutt' en puhelua salli. Siis armoihimme antaukaatte, muuten, Kuin tuhost' ylpeilevät ihmiset, Meit ärsytätte tekoon pahimpaan. Niin totta kuin ma olen sotilas, -- Se nimi mulle parhain sopineekin, -- Jos vielä kerran tykit panen soimaan, Niin puoleks voitettua Harfleuria En jätä ennen, kuin se tuhkiin peittyy, Kaikk' armon ovet suljen; sotilaani Tylyt ja raa'at, tappoon tottuneet, Joill' omatunto laaja on kuin horna, Riehaavat verikäden vapaudella, Pois niittäin niinkuin ruohon raittiit immet Ja lapset kukkeat. Mitäpä siitä, Jos julma sota, leimuin huoliteltu, Kuin hiiden päämies, kasvot tahrittuina, Harjoittaa kaikenlaista hirmutyötä, Mi seuraa tuhoa ja hävitystä? Mitäpä siitä; itse teiss' on syy, Jos puhtaat impyenne käsiin joutuu Rajun ja riettaan väkivaltauksen. Mitk' ohjat irstaan ilkeyden suistaa, Kun hurjast' alas mäkeä se laukkaa? Ma yhtä turhaan käskyjäni tuhlaan Soturiin, joka ryöstötöissä riehuu, Kuin Leviathanin jos maihin nousta Ma käskisin. Siis, miehet Harfleurin, Kansanne säästäkää ja kaupunkinne, Kun viel' on soturit mun vallassani, Kun vielä armon kylmä, vieno tuuli Hajoittaa murhan, ryöstön, konnuuden Saastaiset, myrkylliset myrskypilvet; Te muuten pian nähdä saatte, kuinka Sokea solttu riettain verikäsin Tuskasta parkaisevain tytärtenne Ryvettää kiharat ja isänne Hopeiseen tarttuu partahan ja nakkaa Arvoisat heidän päänsä murskaks seinään, Lapsenne alastomat peitseen pistää, Jost' äidit hourut tuskan ulvonnallaan Pilvetkin särkee, niinkuin Juudan vaimot Ajossa Herodeksen verikoirain, Tää mieli välttääkö ja antauta? Vai tehdä vastusta ja kaatua?
PÄÄLLIKKÖ. On tänään meiltä kaikki toivo mennyt; Dauphin, jolt' apua me pyysimme, Selittää, ettei joukkons' ole valmiit Näin kovaa piiritystä torjumaan. Suur' kuningas, siis hellään armoos ota Henkemme, kaupunkimme. Astu sisään, Vallitse meitä ja mit' omaa meillä; Me emme enää puolustaida voi.
KUNINGAS HENRIK. Siis auki portit! -- Menkää, setä Exeter, Harfleuriin marssikaa ja sinne jääkää; Se lujaks tehkää Ranskan hyökkäyksille, Kaikille armo suokaa. -- Minä, setä, Kun tulee talvi ja kun sotilaissa Lisääntyy taudit, palajan Calais'hen. Harfleuriin luoksenne nyt jäämme yöksi, Ja aamull' alkaa matka ensi työksi.
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik seuralaisineen ja sotajoukkoineen marssii kaupunkiin.)
Neljäs kohtaus.
Rouen. Huone kuninkaanlinnassa.
(Katariina ja Alice tulevat.)
KATARIINA. Alice, tu a été en Angleterre, et tu parles bien la langue du pais.
ALICE. Un peu, madame.
KATARIINA. Je te prie, enseignez la moi; il faut que j'aprenne à parler. Comment appellez vous la main en Anglois?
ALICE. La main? Elle est appellée _de hand_.
KATARIINA. _De hand_. Et les doigts?
ALICE. Les doigts? Ma foi, j'ai oublié les doigts, mais je m'en souviendrai. Les doigts? Je pense, qu'il sont appelles _de fingres_; oui, _de fingres_.
KATARIINA. La main, _de hand_; les doigts, _de fingres_; je pense que je suis bonne écolière: j'ai gagné deux mots d'Anglois assez vite. Comment appellez vous les ongles?
ALICE. Les ongles? On les appelle _de nails_.
KATARIINA. _De nails_. Ecoutez! dites-moi, si je parle bien: _de hand, de fingres, de nails_.
ALICE. C'est bien dit, madame, c'est du fort bon Anglois.
KATARIINA. Dites-moi en Anglois, le bras.
ALICE. _De arm_, madame.
KATARIINA. Et le coude?
ALICE. _De elbow_.
KATARIINA. _De elbow_. Je me fais la repetition de tous les mots, que vous m'avez appris dès à present.
ALICE. C'est trop difficile, madame, comme je pense.
KATARIINA. Excusez moi, Alice; écoutez: _de hand, de fingres, de nails, de arm, de bilbow_.
ALICE. _De elbow_, madame.
KATARIINA. O seigneur Dieu, je l'oublie: _de elbow_. Comment appellez vous le cou?
ALICE. _De neck_, madame.
KATARIINA. _De neck_. Et le menton?
ALICE. _De chin_.
KATARIINA. _De sin_. Le cou, _de neck_; le menton, _de sin_.
ALICE. Oui. Sauf votre honneur, en vérité, vous prononcez les mots aussi juste, que les natifs d'Angleterre.
KATARIINA. Je ne doute point, que je n'apprendrai par la grace de Dieu, et en peu de temps.
ALICE. N'avez vous pas déja oublié ce que je vous ai enseigné?
KATARIINA. Non, je le vous reciterai promptement. _De hand, de fingres, de mails, --
ALICE. _De nails_, madame.
KATARIINA. _De nails, de arme, de ilbow_, --
ALICE. Sauf votre honneur, _de elbow_.
KATARIINA. C'est ce que je dis: _de elbow, de neck_ et _de sin_. Comment appellez vous le pied et la robe?
ALICE. _De foot_, madame, et _de con_.
KATARIINA. _De foot_ et _de con_? O seigneur Dieu! Ce sont des mots d'un son mauvais, corrompu, grossier et impudique, et donc les dames d'honneur ne sauroient se servir; je ne voudrois prononcer ces mots devant les seigneurs de France pour tout le monde. Il faut _de foot_ et _de con_ néanmoins. Je reciterai encore une fois ma leçon ensemble: _de hand, de fingres, de nails, de arm, de elbow, de neck, de sin, de foot, de con_.
ALICE. Excellent, madame!
KATARIINA. C'est assez pour une fois: allons nous en diner.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Toinen huone linnassa.
(Kuningas Kaarle, Dauphin, Bourbonin herttua, Ranskan konnetaabeli y.m. tulevat.)
KUNINGAS KAARLE. Somme-virran yli hän on mennyt maan.
KONNETAABELI. Jos nyt ei tehdä vastusta, niin Ranskass' Älkäämme eläkö, vaan jättäkäämme Se kaikin viinimaineen barbaareille.
DAUPHIN. _O Dieu vivant!_ Vai tuo se meidän kasvain, Isäimme ydyn sakka, pano-oksa, Jok' istutettiin halpaan metsärunkoon, Noin äkkipäätä pilviin asti työntää Ja ylenkatsoo omaa oksastajaa.
BOURBON. Normandeja! Normandi-äpäröitä! _Mort de ma vie!_ Jos estämättä saavat He edetä, niin pois myön herttuanmaani Ja ostan likaisen ja kehnon torpan Tuoll' Albionin nurkkasaarella.
KONNETAABELI. _Dieu des batailles!_ Mistä innon saivat? Utuinen, raaka, synkkä heill' on ilma, Jot' aurinkokin niinkuin ilkkumalla Haljakkain silmin katselee ja tappaa Sumeilla säteillään sen hedelmät. Tuo vesikeitosko, tuo ohrasakka, Työjuhdan juoma, sekö kylmän veren Voi kiehauttaa noin uljaan tuliseksi? Ja jäältäkö se näyttävä on meidän Elävä, viinin kiihdyttämä veri? Oi, maamme maineen tähden, älkäämme Törröinä riippuko kuin räystähissä Jääkynttilät, kun viluisempi kansa Nuoruutens' uljaan pisaroita hikoo Rikkaille kentillemme joita saattaa Vain omistajiin nähden köyhiks väittää.
DAUPHIN. Niin, kautta kunniamme, meitä ivaa Jo naisemmekin, suoraan lausuen, Ett' yty meist' on kuihtunut, ja että Englannin nuorisolle himoruoaks He ruumiins antavat, näin taaskin Ranskan Bastardi-sotureilla täyttääkseen.
BOURBON. Meit' Englantiin he käskee tanssikouluun Enkliskaa oppimaan ja vilkuria; Sanovat, ett' on koiviss' ylpeytemme Ja että ollaan aimo juoksijoita.
KUNINGAS KAARLE. Miss' airut on Montjoy? Het' uhka-uhman Hän vieköön Englannille terveisiksi. -- Pois, prinssit, taisteluhun, povess' into, Min miekkaa kirkkaammaksi maine hioo! Charles de la Bret, suurkonnetaabelimme, Te, herttuat Orleans, Bourbon ja Berry, Alençon, Brabant, Bar, ja te, Burgund, Jacques Chatillon, Rambures, Vaudemout, Beaumont, Grandpré, Roussi ja Fauconberg, Foix, Lestrale, Bouciqualt ja Charolois, Suurherttuat, prinssit, vapaaherrat, loordit Ja ritarit, nyt kelpo vasalleina Häpeä suuri luokaa päältänne! Englannin Henrik seisauttakaa, Jok' yli maamme kiitää lentimillä Harfleurin vereen kastetuilla! Syöskää Väkensä niskaan, niinkuin lumi sula Alankoon, jonka kyliin alhaisiin Suur-alpit vaahtons' oksentaa ja purkaa! Karatkaa häneen -- voimaa teill' on kyllin -- Ja vankivaunuissa Roueniin hänet Kahleissa tuokaa!
KONNETAABELI. Niinhän suuren sopii! Ikävä, ett' on joukko vain niin pieni, Soturit nälän nääntämät ja sairaat! Kun meidän joukot näkee hän, niin varmaan Hän sydämmensä kastaa pelon kuljuun Ja tarjoo lunnait' urostöiden sijaan.
KUNINGAS KAARLE. Montjoyta jouduttakaa, de la Bret; Kysyköön meidän puolest' Englannilta, Mit' ehdostaan se tarjoo lunnaita. -- Te, Dauphin, jäätte luoksemme Roueniin.
DAUPHIN. Ei, suuri majesteetti, minä pyydän!
KUNINGAS KAARLE. Rauhoittukaa! Te jäätte meidän luo. -- Te konnetaabeli, ja prinssit, menkää! Koht' Englannille surmaa tykit henkää!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Englantilaisten leiri Picardiessa.
(Gower ja Fluellen tulevat.)
GOWER. No, mitä kuuluu, kapteeni Fluellen? Tuletteko sillan luota?
FLUELLEN. Uskokkan pois, siäl on erinomaissi teoj teht siäl sillan tykön.
GOWER. Onko herttua Exeter vahingoittumatta?
FLUELLEN. Herttua Exeter on niin urholine ku Akamennon, ja mies, jota mnää rakastan ja kunnjoitan kaikest sielust ja sydämest ja velvolisuudest ja hengest ja elämäst ja viimesist voimist. Hän ei ol -- Jumalal kiitos ja kunni! -- yhtikäs plaseerat, mut hän puolusta siltta vähä urholisest, erinomaisel tireksuunil. Siäl on yks vänrik siäl sillan tykön, -- luulen, parhan tunton jälkke, ett se mies on niin urholine ku Marcus Antonius; ja sitä miest ei pidetä missän arvoss, mut mnää näi ett hän tek just hyvän työn.
GOWER. Mikä on hänen nimensä?
FLUELLEN. Häne nimes on vänrik Pistool.
GOWER. En tunne häntä.
(Pistooli tulee.)
FLUELLEN. Täsä on se mies.
PISTOOLI. Kapteeni, suosiossas olla pyydän. Exeter hyvänsuontoinen on sulle.
FLUELLEN. Nii oikke, jumalal kiitos, ja mnääki ole vähä niinku ansannu pääst häne suosiohos.
PISTOOLI. Bardolph, soturi vahva, mielelt' ylvä Ja sielult' uljas, kautta julman luoman Ja raisun onnen hurjan kierän hyrrän, Tuon sokon jumalattaren, Mi kivell' yhä pyörivällä seisoo --
FLUELLEN. Suokka antteks, vänrik Pistool. Onn kuvatan sokkiaks, plakkarnestuuk silmil, merkiks siit ett onn o sokki. Ja se kuvatan tämmöttö pyöräl merkiks siit -- ja se on täsä opetus -- ett on se häilyväine ja pyöriväine ja muutlevaine ja heilakka; ja häne jalkas on, näettäk, kiin simmoses kuulamaises kives, joka pyöri ja pyöri. Vissist on runoilja täsä antanu sangen erinomase kuvan onnest; onn, näettäk, on erinomane opetus.
PISTOOLI. Se onni Bardolphin on vihollinen Ja yrmii häntä; öylätin hän sieppas, Ja siit' on hirtettävä. Lemmon kuolo! Vie koira hirteen, säästä ihmislapsi, Sen ilmareikää hampull' älä salpaa! Exeter kuoloon tuominnut on hänet Ja turhast' öylätistä. Mene siis, Sua herttua kuulee; älä anna miehen Elämänlankaa pennin-nuoran terän Ja halvan herjan poikki leikata. Pelasta miehen henki, sulle maksan.
FLUELLEN. Vänrik Pistool, kyll mnää vähä ymmärä mitä te meinatt.
PISTOOLI. Siis ole siitä iloinen.
FLUELLEN. Totisest, siit ei kannat oll ilone: sill jos, näettäk, hän olsis mun veljen, nii pyydäisi mnää herttuat, ett hän olsis hänen kansas niinku hän parhaks näkee ja tekisis hänest lopun, sill reklamentei pitä noodatta.
PISTOOLI. No, kuole siis ja mene helvettiin. Ja figo[6] sulle ystävyydestäsi.
FLUELLEN. Hyvä vaa!
PISTOOLI. Espanjalainen fiikuna!
(Menee.)
FLUELLEN. Oikke hyvä.
GOWER. Tuo se on aika lurjus ja veijari; muistan hänet nyt: parittaja, taskuvaras!
FLUELLEN. Mut uskokkan pois, hän puhusis sillal nii urhollissi sanoj, ku voi nähd yhten suvipäivän. Mut se on oikke hyvä; mitä hän mnuul sanos, se on hyvä, sen mnää luppan, ku se aik tule.
GOWER. Hän on hölmö, narri, veijari, joka silloin tällöin menee sotaan voidakseen Lontooseen palattuaan sotilastavoilla pöyhkeiliä. Ne sellaiset pukarit tuntevat tarkoin sotapäällikköjen nimet ja opettelevat ulkomuistilta missä on tapeltu; sen ja sen linnoituksen luona, siinä ja siinä muurinaukossa, siinä ja siinä vartijakunnassa; kuka suoriutui kunnialla, kuka ammuttiin, kuka joutui häpeään, mitä ehtoja vihollinen teki; sen kaiken he osaavat täydelleen kertoa sotilaskielellä, jota somistelevat uusmuotisilla kirouksilla. Ja kummallista on ajatella, mitä kenraalin kuosiin leikelty parta ja siivoton leiripuku vaikuttaa vaahtoavien pullojen keskellä ja oluesta päihtyneiden aivojen parissa. Mutta teidän pitää oppia tuntemaan nämä meidän aikakautemme häpeäpilkut, muuten voitte joutua kauheaan petinkoon.
FLUELLEN. Mnää sanon teil jottan, kapteen Gower: mnää kyll hoksan ett hän ei ol se mies, ku hän mieleläs tahdoisis ihmiste luulevan ett hän on. Jos mnää löydä läve hänen takistas, ni mnää sanon mitä mnää hänest meina.
(Rumpujen pärrytystä kuuluu.)
Kuuletteks? Kuningas on tull, ja mnuun pidäis puhuma hänen kansas siit sillast.
(Kuningas Henrik, Gloster ja sotureita tulee.)
FLUELLEN. Jumal varjelkko herr majesteetti?
KUNINGAS HENRIK. Mitä kuuluu, Fluellen? Tuletko sillan luota?
FLUELLEN. Kyll, armoline herr majesteet. Exeteri herttua on vähä tukevast puolustan siltta; fransklaise ova pötkin pakko, näettäk, ja siäl on teht vähä kovi ja vähä urhollissi töit. Viholine ol vähäl saad silla halttuhus, mut hän ajettin takasi jälle, ja Exeteri herttua on ny silla haltti. Sen mnää sano herr majesteetil, ett se herttua on yks urholine mies.
KUNINGAS HENRIK. Paljonko olette väkeä menettänyt, Fluellen?
FLUELLEN. Viholise mieshukk on oll kovi suur, taitamattomast suur; mut mnää maar puolestan uskon ett herttua ei ol tapannu yhtikäs miest pait yht, joka arvolas hirtetä kirko ryävämisest, yht Bardolph nimist, jos herr majesteet tunte simmost miest: häne naamas on täynn pukami, näpylöi, pahkoi ja valkjaliekei, ja häne huules puhalta häne nokkas, ja se on kun tuline hiil, välist sinine, välist punane: mut häne nokkas on ny telotett ja häne valkjas on lopus.
KUNINGAS HENRIK. Tahtomme on, että kaikki sellaiset pahantekijät näin lopetetaan; ja annamme nimenomaisen käskyn että, marssiessamme halki maan, ei saa mitään kyläkunnilta kiskoa, ei mitään maksutta ottaa, ei ketään ranskalaista solvata tai herjaavalla puheella loukata; sillä kun laupeus ja julmuus lyövät arpaa kuningaskunnasta, niin saa lempein peluri ensimmäisen voiton.
(Torventoitauksia. Montjoy tulee.)
MONTJOY. Te puvustani tiedätte ken olen.
KUNINGAS HENRIK. Sen tiedän; mitä muuta saan sinulta tietää?
MONTJOY. Herrani tahdon.
KUNINGAS HENRIK. Anna kuulla.
MONTJOY. Näin sanoo kuninkaani: -- Sano Englannin Henrikille että, vaikka näytämme kuolleelta, niin vain makaamme; varovaisuus on parempi soturi kuin hurjapäisyys. Sano hänelle, että olisimme voinut torjua hänet takaisin Harfleurin luona, vaan emme nähnyt hyväksi puhkaista paisetta, ennenkuin se oli täysin kypsä; nyt on meidän vuoromme puhua, ja äänemme on käskevä. Englanti saa katua hulluuttaan, nähdä heikkoutensa ja ihmetellä kärsivällisyyttämme. Käske häntä siis miettimään lunnaitaan, jotka on laskettava sen mukaan, minkä verran tappioita olemme kärsineet, alamaisia menettäneet ja häväistystä suvainneet, joka, täyden painon mukaan korvattuna, musertaisi hänen pienuutensa. Tappioitamme palkitsemaan on hänen aarreaittansa liian köyhä; vuotamaamme verta sovittamaan hänen valtakuntansa nostoväki liian vähälukuinen, ja häväistyksestämme hänen oma persoonansa, jalkoihimme polvistuneena, liian kehno ja arvoton hyvitys. Lisää tähän miekkasille-vaatimus, ja kaiken lopuksi sano hänelle, että hän on pettänyt väkensä, jonka kuolemantuomio jo on julistettu. Näin laajalta herrani ja kuninkaani; sen pituinen toimeni.
KUNINGAS HENRIK. Mi nimesi? Ma virkasi jo tiedän.
MONTJOY. Montjoy.
KUNINGAS HENRIK. Teit hyvin tehtäväsi. Mene, kerro Tää herrallesi: ma nyt en häntä etsi, Vaan estämättä tahtoisin Calais'hen Pakoni ottaa; sillä, totta puhein, -- Vaikk' ei lie viisas moinen tunnustus Varovan, viekkaan vihamiehen kuullen, -- Väkeni taudista on heikontunut Ja harvennut, ja pieni jäännös vastaa Töin tuskin yhtä monta ranskalaista; Mut jos ne voimiss' ois, niin tiedä, airut, Yks englantilais-jalkapari kantaa Vois kolme ranskalaista. -- Anteeks, taivas, Näin että kerskaan! -- Ranskan ilmasta Tuo pahe minuun tarttui; sitä kadun. Siis sano herralles, ett' olen tässä; Lunnaani on tää huono, halpa ruumis, Väkeni heikko vain ja sairas vahti; Mut sano: Herran nimeen minä tulen, Vaikk' itse Ranska ja sen lisäks toinen Mokoma naapuri mun tiellän' oisi. Kas, tuossa vaivastasi! Mene nyt Ja käske että herras tarkoin miettii: Jos suo mun mennä, menen; vaan jos estää, Niin veripunallanne mustan maanne Ma kirjavoin; nyt hyvästi, Montjoy! Mun vastaukseni on ponsi tää: En tässä tilass' etsi taistelua, Mut tässä tilass' en myös sitä karta; Se sano herrallesi.
MONTJOY. Sen hälle sanon. Kiitos, majesteetti!
(Menee.)
GLOSTER. Nyt varmaan eivät hyökkää päällemme.
KUNINGAS HENRIK. Me Herran turviss' ollaan, eikä heidän. Pois sillalle! Jo tulossa on yö. Me joen taakse leiriin sijoitumme, Ja aamull' edemmäksi marssitaan.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Ranskalainen leiri Agincourtin luona.
(Ranskan konnetaabeli, Rambures, Orleansin herttua, Dauphin y.m. tulevat.)
KONNETAABELI. Joutavia! Minulla on varukset parhaat koko maailmassa. Jospa jo olisi päivä!
ORLEANS. Teillä on erinomaiset varukset; mutta tehkää oikeutta minunkin ratsulleni.
KONNETAABELI. Se on paras ratsu koko Euroopassa.
ORLEANS. Eikö se päivä jo valkene?
DAUPHIN. Prinssi Orleans ja herra suurkonnetaabeli, te puhutte ratsuista ja varuksista. --
ORLEANS. Te olette kumpaankin nähden niin varattu kuin mikään prinssi konsanaan.
DAUPHIN. Kuinka tämä yö on pitkä! Minä en vaihtaisi ratsuani mihinkään toiseen neljän jalan kulkevaan. Ah ça! Se ponnahtaa maasta, kuin olisi se jouhilla täytetty, _le cheval volant_, Pegasus, _qui a les narines de feu_. Kun sillä ratsastan, niin lennän kuin haukka; se kiitää ilmassa; maa laulaa, kun se sitä koskettelee; huonoinkin sarvikalvo sen kaviossa on sulosointuisempi kuin Hermeen huilu.
ORLEANS. Se on muskottipähkinän karvainen.