Part 2

PISTOOLI. Kirottu konna, kerskaileva raukka! Jo hautas ammottaa, sun surma nielee. Siis, vedä miekkas!

(Pistooli ja Nym paljastavat miekkansa.)

BARDOLPH. Kuulkaa, kuulkaa mitä sanon: joka ensi lyönnin lyö, siihen minä syöksen miekkani kahvaa myöten, niin totta kuin olen soturi.

(Paljastaa miekkansa.)

PISTOOLI. Tukeva, vahva vala; raivo talttuu. Tuo tänne nyrkkis, käpäläsi tänne! Sun miehuutes on mahtava ja suuri.

NYM. Kurkun minä sinulta leikkaan, ennemmin tai myöhemmin, siivolla tavalla; se on sen asian humööri.

PISTOOLI. _Coupe le gorge!_ Niin kuuluu nimi. Taaskin sua uhmaan. Sa Kreetan koira, muijaaniko mielit? Pois lasarettiin, sieltä itsellesi Inhottavasta nälkäkopist' ota Cressidan sikiöimä rupiluuska, Nimeltä Torkko Hurstinen; nai hänet. Tää _qvondam_ Reipas mun on, hänet pidän Ma yksinäni; -- _pauca_, sillä hyvä.

(Poika tulee.)

POIKA. Herra rahtyöri. Pistooli, tulkaa kaikin mokomin herrani tykö -- ja te, rahtyörska myös, -- hän on kovin sairas ja tahtoo mennä makuulle. -- Rakas Bardolph, pistä nokkasi lakanain väliin ja toimita vuoteenlämmittäjän virkaa; toden totta, hänen tilansa on sangen huono.

BARDOLPH. Hiiteen, kanalja!

ROUVA REIPAS. Niin, totisesti, hänestä saavat varikset näinä päivinä rasvaisen palan; kuningas on särkenyt hänen sydämmensä. -- Rakas mieheni, tule paikalla kotiin.

(Rouva Reipas ja poika menevät.)

BARDOLPH. Kas niin, kuulkaa minua ja tulkaa ystäviksi. Tuleehan meidän yhdessä mennä Ranskaan. Siksikö, hitto vieköön, meillä on veitset, että leikkaisimme kurkun toinen toiseltamme?

PISTOOLI. Joet tulvikoot, uliskoon horna ruokaa!

NYM. Maksatteko minulle ne kahdeksan killinkiä, jotka vedossa teiltä voitin?

PISTOOLI. Se katala on orja, joka maksaa.

NYM. Mutta nyt minä ne vaadin; se on sen asian humööri.

PISTOOLI. Ratkaiskoon miehuus. Iske, poikaseni!

(Paljastaa miekkansa.)

BARDOLPH. Kautta tämän miekan, joka ensi iskun iskee, sen minä isken; Kautta tämän miekan, sen teen!

PISTOOLI. Miekka on vala, valalla on valta.

BARDOLPH. Korpraali Nym, jos tahdot olla ystävä, niin ole ystävä; jos et tahdo, niin ole minunkin vihamieheni. Kas niin, miekka tuppeen!

NYM. Mutta minä vaadin ne kahdeksan killinkiä, jotka voitin teiltä vedossa.

PISTOOLI. Saat noobelin ja kullassa sen saat, Ja lisäks tarjoon sulle pienen naukun Veljeyden, ystävyyden vahvikkeeksi; Mun luonan' elää Nym, ma Nymin luona. Niin, eikö niin? Näet, muonakauppiaaksi Rupean leirissä ja kokoon rahaa.

NYM. Saanko minä noobelini?

PISTOOLI. Niin, täyden summan saat ja puhtaat rahat.

NYM. Hyvä vain; se on sen asian humööri.

(Rouva Reipas palajaa.)

ROUVA REIPAS. Niin totta kuin olette vaimosta syntyneet, niin tulkaa joutuun sir Johnin luo. Voi sitä mies parkaa! Polttava qvotidiaani-tertiaani niin häntä ravistelee, että on oikein surkea sitä katsella. Hyvät ihmiset, tulkaa hänen tykönsä!

NYM. Kuningas on häneen purkanut huonot humöörinsä, se on sen asian totuus.

PISTOOLI. Nym, sinä haastat oikein: sydän hältä On särjetty ja rikki nakerrettu.

NYM. Kuningas on hyvä kuningas; mutta olkoon miten on; hänellä on ne puhtinsa ja humöörinsä.

PISTOOLI. Nyt ritaria surkuttelemaan, Ja eläkäämme niinkuin karitsaiset!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Southampton. Neuvossali.

(Exeter, Bedford ja Westmoreland tulevat.)

BEDFORD. Kuningas, jumaliste, noihin konniin Liiaksi luottaa.

EXETER. Kohta vangitaan ne. WESTMORELAND. Kuink' ovat liukkaat, luihut käytökseltään, Ikäänkuin uskollisuus povess' asuis, Vakava vilpittömyys leimanaan.

BEDFORD. Kuninkaan tietoon kaikk' on hankkeet tulleet Tavalla, jota eivät uneksineet.

EXETER. Mut että oma makuukumppani, Kuninkaan suosiolla lihotettu, Voi majesteetin hengen vieraan kullast' Alttiiksi antaa petokseen ja surmaan!

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Scroop, Cambridge, Grey, loordeja ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Nyt mennään laivaan; suotuisa on tuuli. Lord Cambridge -- ja lord Masham -- niin myös tekin, Ritari hyvä -- julki lausukaa: Nää voiko joukot, jotka mukaan viemme, Tien murtaa läpi Ranskan sotavoimain, Näin täyttäen ja toimeen pannen työn, Johonka olemme ne varustaneet?

SCROOP. Miks ei, jos kaikki tekee tehtävänsä.

KUNINGAS HENRIK. Sit' emme epäilekään. Emme luule Sydäntä joukossamme olevan, Mi sydämmemme kanss' ei yhteen sointuis, Ja sydäntä ei myöskään kotiin jäävän, Jok' ei sois meille voiton onnea.

CAMBRIDGE. Niin rakastettua ja peljättyä Ei valtiasta toista; alamaisell' Ei yhdelläkään harmia ja haittaa. Suloisen valtikkanne varjossa.

GREY. Isänne vihamiehetkin ne meteen Sappensa kastavat ja palvelevat Teit' uskollisin, hartain sydämmin.

KUNINGAS HENRIK. Kiitollisuuteen siis on meillä syytä, Ja ennen unhotamme oman käden Kuin hyväin töiden palkitsemisen Arvon ja ansiollisuuden mukaan.

SCROOP. Niin palvelus se terässuonin raataa, Ja vaivan virkistyksenä on toivo Teit' yhtenänsä saada palvella.

KUNINGAS HENRIK. Sen luulemmekin. -- Setä Exeter, Vapauta mies, jok' eilen vangittiin, Siit' että meitä pilkkas; arvelemme, Ett' oli liika viini siihen syynä; Kun tointunut hän on, niin anteeks saakoon.

SCROOP. Tuo armollista on, mut vaarallista; Rangaiskaa pois! Jos tuota suvaitsette, Vois esimerkki houkutella muita.

KUNINGAS HENRIK. Oi, olkaamme nyt sentään armollinen!

CAMBRIDGE. Se voitte olla, vaikka rankaisette.

GREY. Suur' armo on jo heittää henki hälle, Kun ensin saa hän kelpo kurituksen.

KUNINGAS HENRIK. Oi, tämä hellä huolenpito meistä On raskas sana tuota raukkaa vastaan! Jos pientä viinapäisen virhett' emme Sukoilla saa, kuink' ankara on meidän Siis oltava, kun uhkaa valtapetos, Hyväksi purtu, nielty, sulatettu? Sen miehen vapautamme, vaikka Scroop Ja Grey ja Cambridge, tarkkaa, hellää huolta Pitäen meistä, hälle rangaistusta Näin vaativat. Nyt Ranskan asiaan; Miss' äskeiset on valtuutuksen saajat?

CAMBRIDGE. Min' olen yksi, teidän korkeutenne. Käskitte minun tänään sitä pyytää.

SCROOP. Niin ikään minun, herra kuningas.

GREY. Myös minun, armollinen majesteetti.

KUNINGAS HENRIK. Cambridgen kreivi, Richard, tuo on teidän -- Lord Scroop of Masham, teidän tuo -- tuo teidän, Ritari Grey Northumberlandilainen. Lukekaa! Näette, arvonne ma tunnen. -- Lord Westmoreland, ja setä Exeter, Tän' yönä noustaan laivaan. -- Mitä, herrat? Mit' onkaan papereissa, joka teistä Noin punan vie? -- Kas, kuinka kalpenevat! Kuin paperi on posket. -- Mit' on siinä. Kuin noin se veren peljättää ja ajaa Pois kasvoistanne?

CAMBRIDGE. Syyni tunnustan Ja heittäydyn majesteetin armoon.

GREY ja SCROOP. Johonka armoon kaikin vetoamme.

KUNINGAS HENRIK. Sen armon, joka äsken meissä eli, Te itse murhasitte neuvoillanne. Hävetkää haastellakaan armosta; Nyt omat syynne sattuu itseenne, Kuin koira, joka repii isäntäänsä. Englannin hylyt täss' on, nähkääs, prinssit Ja jalot loordit te! Lord Cambridge tässä -- Tiedätte, kuink' ol' aulis rakkauteni Hänelle kaikki hankkimaan, mik' ikään Vain koski kunniaa; ja tämä mies Halvasti, jonkun halvan kruunun vuoksi, On ranskalaisten juoniin liittynyt Mua murhatakseen täällä Hamptonissa. Samassa liitoss' on tää ritari, Jok' yhtä kiitosvelkainen on mulle. -- Mut, mitä sanon sulle, Scroop, sa julma, Tunteeton, kiittämätön elukka? Sull' oli avain kaikkiin neuvoihini, Poveni tunsit syvimmätkin sopet, Mun oisit voinut miltei kullaks lyödä, Jos tahdoit käyttää mua hyödyksesi Mahdollist' onko, että vieras palkka Sais sinust' irti kipinänkään pahaa, Mi vikais sormeni? Niin kummaa on se, Ett' tuskin silmä näkee sen, vaikk' onkin Niin selvää se kuin musta valkoisella. Petos ja murha ovat aina yhtä, Kuin kaksi perkelettä yksin ikein Niin luontevasti vetää samaa köyttä, Ett' ihmetyskään siit' ei ääntä nosta. Mut sinä luonnottomast' ihmetyksen Teit petoksen ja murhan seuralaiseks. Ken olkoonkin se viekas perkele, Mi näin on mieles muuttanut, hän hornass' On saanut mestaruuden valtakirjan. Muut perkeleet, jotk' yllyttävät vilppiin, Somaksi kaunistavat kadotuksen Helyillä, koruilla ja kiilloksilla, Lainoilla hurskaan ulkokultaisuuden. Sun mestarisi sun vain käski nousta, Ei pettämisen aihett' ilmaissut, Vaan ilman muuta petturiks sun vihki. Jos henki tuo, jok' eksytti sun näin, Maailmaa kiertäisi kuin jalopeura, Niin mustaan hornaan palaten hän lausuis Näin leegioilleen: yhdenkään ei sielu Niin helppo ostaa kuin tuon engelsmannin. Oi, kauniin luottamuksen epäilyllä Ryvetit näin! Ken näytti taatulta? Sinä, jos ken. Ken vakaalt', oppineelta? Sinä, jos ken. Ken ylhäist' oli verta? Sinä, jos ken. Ken oli harras, hurskas? Sinä, jos ken. Ken oli kohtuullinen, Ilossa, vihassakin kiihkoton, Verensä herra, luja luonteeltaan, Avujen täydellinen sopusuhta, Ei kuulematta näköön luottaen Ja kypsään harkintaan vain turvautuen? Sinä, jos ken, noin puhdas olit, kirkas. Mut nyt kun lankesit, jäi jälkees tahra, Jok' epäiltäväks jaloimmankin merkkii Ja lahjakkaimman. Itkeä sua voisin; On niinkuin toinen syntiinlankeemus Tuo rikoksesi. Syyllisyys on selvä; Vangitkaa heidät lakiin vietäviksi; Jumala heidän juonens' anteeks suokoon!

EXETER. Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Richard, Cambridgen kreivi. Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Henrik Scroop, Mashamin loordi. Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Thomas Grey, Northumberlandin ritari.

SCROOP. Jumala juonemme on paljastanut; Rikosta enemmän kuin surmaa suren; Sit' anteeks teiltä anon, majesteetti, Sen vaikka saankin hengelläni maksaa.

CAMBRIDGE. Minua vietellyt ei Ranskan kulta, Vaikk' aiheena ma tosin sitä käytin Pikemmin saadakseni tuuman toimeen. Mut kiitos Jumalalle, että estyin! Siit' oikein iloitsen ma kesken tuskaa, Rukoillen taivaalt' anteeksi ja teiltä.

GREY. Ei suuremp' ilo hartaan alamaisen, Kun vaarallinen petos paljastuu, Kuin mulla tällä haavaa ilo siitä, Ett' estyin kirotusta hankkeestani. Anteeksi syyni, vaan ei rangaistus!

KUNINGAS HENRIK. Jumal' anteeks suokoon! Tuomionne kuulkaa: Kuninkaallista persoonaamme vastaan Te vehkeilitte, tehden salaliiton Päävihollisen kanssa, jolta kullass' Otitte pestin meidät tappaaksenne. Aioitte kuninkaanne surmaan myydä, Ja prinssit, päärit kaikki orjuuteen, Ja häväistykseen, sortoon alamaiset, Ja perikatoon koko valtakunnan. Itsemme puolest' emme kostaa tahdo, Mut niin on kallis meille maamme onni, Jonk' aioitte te kaataa, että meidän Lain rangaistavaks täytyy teidät jättää. Pois menkää, kurjat raukat, kuolemaan! Jumalan armo teille voimaa suokoon Sen kestämään ja kaikki pahat työnne Todesta katumaan! -- Pois heidät viekää!

(Cambridge, Scroop Ja Grey poistutat vartijain seuraamina.)

Nyt Ranskaan, loordit! Teille tämä retki Tuo yhtä paljon kunniaa kuin meille. Me sotaonnest' emme epäile; Kun Luoja armiaasti ilmi toi Sen luihun petoksen, jok' estehenä Tiellämme väijyi, emme epäilekään, Ett' edestämme kaikki haitat väistyy. Maanmiehet rakkaat, matkaan! Sotavoima Jumalan käteen! Heti toimet käymään! Vesille riemuin! Liput liehumaan! En yksin Englannissa valtias, Myös Ranskass' olla tahdon kuningas.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Rouva Reippaan talo Eastcheapissa.

(Pistooli, Rouva Reipas, Nym, Bardolph ja poika tulevat.)

ROUVA REIPAS. Kultaseni, sokerimuruseni, ota minut mukaasi Staines'iin.

PISTOOLI. En, en; nyt uljas sydämmeni voihkaa. -- Pää pystyyn, Bardolph! Kerskusuones avaa, Nym! Miehuutes harja nosta sinä, poika! Falstaff on kuollut; syyt' on voihkinaan.

BARDOLPH. Oi, jospa nyt olisin hänen luonaan, missä lieneekin, taivaassa tai helvetissä!

ROUVA REIPAS. Ei, helvetissä hän ei ole, se on varma; hän on Arthurin helmassa,[4] jos koskaan on kukaan Arthurin helmaan tullut. Hän sai niin kauniin lopun ja erosi täältä niinkuin vastakastettu lapsi. Hän lähti näiltä ilmoilta täsmälleen kahdentoista ja yhden välillä, juuri nousu- ja laskuveden keskivaiheilla; sillä kun näin hänen hypistelevän lakanoita ja nyppivän kukkia ja hymyilevän hyppysilleen, niin silloin tiesin, että hänellä oli matka edessä; sillä hänen nokkansa oli niin terävä kuin kirjoituskynä ja hän houraili viheriöistä niityistä. "Kuinka voitte, sir John?" kysyin minä; "hyvä mies, rohkeutta vain!" Silloin hän huudahti: Jumala! Jumala! Jumala! kolme tai neljä kertaa. Lohduttaakseni häntä sanoin, että hän nyt ei ajattelisi Jumalaa; toivoin, ettei hänen vielä tarvitsisi sellaisilla ajatuksilla itseään kiusata. Sitten hän pyysi, että panisin lisää peitettä hänen jaloilleen; pistin käteni vuoteeseen ja tunnustelin niitä, ja ne olivat kylmät kuin kivi; sitten tunnustelin polvia ja siitä yhä ylöspäin, ja kaikki oli kylmää kuin kivi.

NYM. Sanotaan, että hän kiroili sektiä.

ROUVA REIPAS. Sen hän teki.

BARDOLPH. Ja naisia.

ROUVA REIPAS. Ei, sitä hän ei tehnyt.

POIKA. Teki kuin tekikin; ja sanoi, että ne olivat lihastuneita perkeleitä.

ROUVA REIPAS. Niin, hän ei koskaan voinut kärsiä lihanpunaista; siitä väristä hän ei pitänyt.

POIKA. Sanoi kerran, että piru hänet vielä perisi noiden naisten takia.

ROUVA REIPAS. Tosin hän tavallaan oli naisten kanssa tekemisissä, mutta hän oli silloin reumatiisinen ja puhui Babylonin portosta.

POIKA. Ettekö muista, että hän kerran näki kirpun Bardolphin nenällä ja sanoi, että se oli musta sielu, joka paloi helvetin tulessa?

BARDOLPH. No niin, ne poltokset ovat nyt lopussa, jotka sitä tulta pitivät voimassa; siinä kaikki se rikkaus minkä hänen palveluksessaan hankin.

NYM. Eikö jo mennä? Kuningas on jo varmaankin Southamptonista lähtenyt.

PISTOOLI. Siis matkaan! Tänne huules, eukkoseni! Taloa, tavaroita tarkoin katso! Vireillä aistit! Tunnussana olkoon: "Juo sekä maksa!" Älä usko ketään. Vala on heinää, lupaus palttua; "Luja" on paras koira, kyyhkyseni; Siis olkoon neuvonantajas Caveto. Nuo silmäpäärlys pyyhi. -- Virkaveikot, Pois Ranskaan nyt! Kuin hevosiilit, pojat, Imemään, imemähän silkkaa verta!

POIKA. Mutta se kuuluu olevan epäterveellistä mokaa, sanotaan.

PISTOOLI. Tuon sulosuulle suukko, sitten mars!

BARDOLPH. Hyvästi, rahtyörska!

(Suutelee häntä.)

NYM. Minä en, tuota noin, voi suudella, se on sen asian humööri; mutta: hyvästi vain!

PISTOOLI. Osota emännyyttäs! Pidä tiukkaa, Sen sulle sanon!

ROUVA REIPAS. Hyvästi! Ajöö!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Ranska. Huone Ranskan kuninkaan linnassa.

(Torventoitauksia. Ranskan kuningas Kaarle seurueineen, Dauphin, Burgundin herttua, konnetaabeli y.m. tulevat.)

KUNINGAS KAARLE. Englanti meihin täysin voimin hyökkää, Ja huolen asia on, että meillä Ois vastusneuvot kuninkaalliset. Siis Orleansin, Brahantin, Bretagnen Ja Berryn herttuain tulee sotaan mennä; Te, prinssi Dauphin, käykää kiiruusti Varustamaan ja vahvistamaan linnat Uljailla miehillä ja tykistöllä: Englanti yhtä vinhaan hyökkää päälle, Kuin meren vedet imee kurimus. Siis pelko meidät vaatii varoviksi, Kun muistoss' on nuo tuoreet esimerkit, Joit' ovat tanteriimme piirtäneet Tuhoisat, halveksitut engelsmannit.

DAUPHIN. Ylevä isä! Tarvis varustaida On vastuksien varalle; ei rauha Saa valtakuntaa nukuttaa, jos kohta Ei sota uhkaiskaan tai ilmi vaara; Asestus, katselmus ja väennosto On tehtävä ja toimitettava, Kuin sota todellakin hankkeiss' oisi, Siis tarvis meidän kaikkein tarkastaa, Mitk' ovat valtakunnan heikot kohdat; Ja tehkäämme se ilman pelon hiukkaa, Ikäänkuin kuultu ois, ett' Englanti Vain helluntaiseen mauritanssiin aikoo. Niin arvoton nyt siell' on kuninkuus, Niin veltosti sen valtikkata kantaa Hupelo, tyhmä, irstas nuorukainen, Ett' turhaa kaikk' on pelko.

KONNETAABELI. Hiljaa, prinssi! Suuresti erehdytte kuninkaasta. Suvaitkaa läheteiltä kysyä, -- Kuink' arvokkaasti kuunteli hän heitä, Kuink' oivat häll' on neuvonantajat, Kuin tyyni väitteissään hän on, mut myöskin Kuin hirvittävä mielenlujuudessaan, -- Niin huomaatte, ett' entinen tuo hurjuus Vain roomalaisen Brutuksen on kuori, Jok' älyn peittää tyhmyyksien vaippaan, Kuin maamies lannalla ne juuret kattaa, Joist' aikaisimman herkkusadon toivoo.

DAUPHIN. Ei, herra konnetaabeli, ei suinkaan, Vaikk' ei lie haitaks niinkin ajatella. Mut puolustaiss' on paras vastustajaa Vahvemmaks arvella, kuin miltä näyttää; Täyssuhtainen näin tulee puolustus. Sen muuten, jos on mitta liian niukka, Käy niinkuin saidan, joka takin pilaa Saadakseen pienen tilkun säästymään.

KUNINGAS KAARLE. Niin kyllä, Henrik kuningas on vahva; Siis, prinssit, varustukset vahvat vastaan! Sukunsa meidän lihaamme on syönyt, Ja hän on samaa murhamiesten sarjaa, Jok' etsi meitä kotipoluillamme. Siit' ylen kuulu häpeämme kertoo, Kun Cressyn tappelussa petti onni Ja kaikki meidän prinssit vangiks otti Tuo musta nimi, Walesin musta prinssi, Jonk' isä, korkeana niinkuin vuori. Vuorella seisten ylhääll' ilmassa, Pään ympärillä päivän kultakehä, Hymyillen katsoi, kuinka uljas poika Työt luonnon hävitti ja pirstas kuvat, Joit' oli Jumala ja suuret isät Jo kaksikymmenisen vuotta luoneet. Hän tuossa voitonrungossa on oksa. Ja hänen onneaan ja luononvoimaans' On meidän peljättävä.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Majesteetti, Pakeille pyytää päästä Henrikin, Englannin kuninkahan, lähetystö.

KUNINGAS KAARLE. Heit' oiti kuulla tahdon; tulkoot sisään. (Sanansaattaja ja muutamat loordit menevät.) Tulista tääll' on ajo, niinkuin näette.

DAUPHIN. Siis seis, ja tehkää pysty! Arat koirat Kovimmin haukkuvat, kun heistä kauas Pakenee otus. Majesteetti, pankaa Lujalle engelsmannit! Tietäkööt, Mink' yksinvallan pää te olette. Ei itserakkaus niin suuri synti, Kuin itsensä on halveksiminen.

(Loordit palaavat Exeterin ja hänen seurueensa kanssa.)

KUNINGAS KAARLE. Veljemme Englanninko luota?

EXETER. Niin Näin tervehtii hän teitä, majesteetti: Nimessä kaikkivallan vaatii, että Yltänne riisutte ja luovutatte Tuon lainaloiston, jonka taivaan armo Ja kansain oikeus ja luonnon laki On hälle määrännyt ja jälkeisilleen, Nimittäin kruunun ja ne laajat arvot, Jotk' aikain säännösten ja tavan mukaan Kuuluvat Ranskan kruunuun. Jotta näkyis, Ett' ei se pyyde ole ontto, kiero, Ei madonsyömän ammoisuuden peru Eik' unhotuksen pölyst' ilmisaatu, Tään lähettää hän suvun muistopuun, (Antaa paperin.) Mi kauttaaltaan on todistavan selvä, Ja pyytää teitä sitä silmäämään; Jos näette, että suurist' isistään Hän suurimmasta suoraan polveutuu, Kolmannest' Edwardista, niin hän teiltä Pois vaatii kruununne ja kuninkuuden, Jotk' ovat vääryydellä anastetut Häneltä, niiden syntyhaltijalta.

KUNINGAS KAARLE. Jos kiellän, mitä seuraa?

EXETER. Veripakko. Sisimpään vaikka sydämmeenne kruunun Te kätkisitte, hän sen sieltä kaivaa. Hän tulee myrskyn siivillä kuin Zeus, Maantäräyksellä, ukonjyrinällä, Ja pakottaa, jos kehoitus ei auta. Hän taivaan laupeuden kautta pyytää: Pois kruunu jättäkää ja säästäkää Ne sieluparat, joille ahnas sota Nälkäiset leukans' avaa; teidän päähän Valitus orvon tulkoon, lesken kyynel, Tapetun veri, immen salatuska Isän ja puolison ja sulhon tähden, Jotk' ahmaa tämä sota. Tää on vaade, Ja uhka tää, ja tää mun tehtäväni, Jos täss' ei läsnä liene Dauphin, jolle On erityinen mulla tervehdys.

KUNINGAS KAARLE. Me puolestamme tuota mietimme; Huomenna veljellemme Englannille On vastaus valmis.

DAUPHIN. Dauphin puolestaan On tässä; mitä hän saa Englannilta?

EXETER. Häpeän, pilkan, uhkan, ylenkatseen Ja kaiken, mikä ylvään lähettäjän On arvoista, hän osakseen on saapa. Näin sanoo kuninkaani: jos ei täysin Isänne suostu kaikkiin vaatimuksiin, Näin imeltäin sit' ivaa katkeraa, Jot' osoititte meidän kuninkaalle, Niin tilin hän niin tuiman siitä vaatii, Ett' onkalot ja holvit Ranskanmaan Kiroovat teitä, pilkan takaisin Lähettäin tykistömme jyrinällä.

DAUPHIN. Jos isä vastuun antaa suopean, Niin sano: se mun tahtoni ei ole; Englannin kanssa sotaa toivon vain, Pariisin pallot siksi lähetinkin Huviksi tuolle poikahurviolle.

EXETER. Pariisin Louvre tuost' on vapiseva, Vaikk' Euroopan se valtahovi oiskin; Te nähdä pian saatte -- mink' on nähneet Jo alamaiset ihmeekseen -- mik' ero Nuoruuden toiveiden on välillä Ja miehen täysitoimen. Minuutilleen Hän laskee aikansa, ja tappioita Kokea saatte, jos hän Ranskaan jää.

KUNINGAS KAARLE. Huomenna saatte täyden vastauksen.

EXETER. Koht' antakaa se, muuten kuninkaamme Kysymään itse tulee syytä viipyyn; Häll' on jo jalansija tässä maassa.

KUNINGAS KAARLE. Palata saatte pian hyvin ehdoin; Yö on vain lyhyt henkäyksen aika Näin suuriin asioihin vastatessa.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

(Kuoro esiintyy.)

KUORO. Näin mielikuvituksen siivill' lentää Nopea näytelmämme yhtä joutuin Kuin aatos. Ajatelkaa näkevänne, Kuink' uljain varustuksin kuningas Käy valtoinensa laivaan Hamptonissa, Ja ylvään laivastonsa silkkiliput Vilvoittelevat nuoren Phoiboon otsaa. Mukana toimikaa ja katselkaa, Kuin laivapoika hamppuköyttä kiipee; Kuunnelkaa, kuinka pilli kimakka Sekavaan meluun järjestystä luo; Kuvailkaa, kuinka palttinaiset purjeet, Joit' äkkinäinen tuuli pullistaa, Mert' auraamaan nuo jättivältit työntää, Taistellen hyrskyn kanssa. Kuvitelkaa Rannalta näkevänne kaupungin, Jok' epävakaall' aallokolla tanssii; Yht' ylvävoimaisena laivastomme Harfleuriin kulkuns' ohjaa. Mukaan! Mukaan! Hengessä peräsimeen tarttukaa; Pois Englannista hiljaa kuin yösydän Ja vartioina ukot, lapset, eukot, Joiss' yty joko alull' on tai mennyt, Ken, jolla leuassa on utukarvaa, Ei Ranskaan seurais näitä ritariston Valiosankareita? Aatos työhön! Kuvailkaa mielessänne piiritystä, Teloiltaan nähkää tykkein, surma suussa, Saarrettuun ammottavan Harfleuriin. Ranskasta palaa lähetti ja sanan Tuo Henrikille, että hälle tarjoo Kuningas tyttärensä Katariinan Ja myötäjäisiks pari herttuakuntaa Katalan pientä. Tarjo tuo ei mieleen, Sytyttimellään pirulliseen tykkiin Nopea koskee tykkimies, (Miekankalsketta ja tykinlaukauksia.) ja kaikki Edestä kaatuu. Meille taputelkaa, Ja puutteet mielessänne tasoitelkaa.

Ensimmäinen kohtaus.

Ranska. Harfleurin edustalla.

(Miekankalsketta. Kuningas Henrik, Exeter, Bedford, Gloster, ja sotamiehiä kantaen rynnäkköportaita.)

KUNINGAS HENRIK. Viel', ystävät, viel' yksi ryntäys, Tai ruumiillamme muurit peittäkäämme! Rauhassa miehen paras kaunistus On kaino hiljaisuus ja tyyni nöyryys; Mut korviimme kun sodan myrsky soi, Niin menoissanne olkaa tiikereitä; Jäykiksi suonet, veri kuohuksiin Ja ruman raivon peittoon vieno luonto! Sukeukoon silmään kauhistuksen katse, Jok' otsan ampuakkunasta väijyy Kuin malmitykki; synkät kulmakarvat Sitä varjotkoot, kuin aita-vuoltu vuori Kurottuu yli perstan perustansa, Jot' ärjyn valtameren tyrsky huuhtoo. Hammasta purkaa! Pulleiks sieramet! Henkenne pidättäkää! Viritelkää Kaikk' elinjänteet täyteen vireeseen! Ylös, ylös, Englannin te ylimykset, Joiss' elää sankar'isäin veri, isäin, Jotk' ovat jokainen kuin Aleksander Sotineet näillä seuduin aamust iltaan Ja tuppeen miekan vasta kätkeneet, Kun työt' ei enää ollut! -- Älkää tuoko Häpeää äideillenne; näyttäkää, Ett' oma isä siittänyt on teidät! Esikuva olkaa paksuverisempäin Ja opettakaa heitä sotimaan! -- Ja tekin, kansanmiehet, joiden raajat Sukesi Englanti, nyt osoittakaa Mit antaa voimaa ruoka; vannokaamme Hoitonne ansainneenne; sen ma uskon, Sill' ei niin halpaa, alhaist' ole teissä, Ett' ylvää loistetta ei silmiss' oisi. Näen teidän, niinkuin kahleist' ajokoirain, Irralleen pyrkivän. Jo ajo käy; Intonne nouskoon! Ryntäyshuuto olkoon: Henrikki, Englanti ja pyhä Yrjö!

(Menevät. Miekankalsketta ja tykinlaukauksia.)

Toinen kohtaus.

Paikka sama.

(Sotajoukkoja marssii näyttämön poikitse. Nym, Bardolph, Pistooli ja poika tulevat.)

BARDOLPH. Ryntäys, ryntäys! Päin rikkoa, päin rikkoa!

NYM. Seis, hyvä korpraali, seis! Nuo poksaukset ovat liian kuumia, ja minulla puolestani ei ole mitään varahenkeä; tämä humööri on liian kuumaa, se on sen asian loppukoraali.

PISTOOLI. Koraali oiva! Humöörejä sataa; Pau! puksis! Herran, vasallit ne kaatuu. Ja miekka vyöllä Ma verityöllä Ikuisen maineen niitän.

POIKA. Jospa nyt olisin jossakin olutkapakassa Lontoossa! Antaisin pois koko maineeni oluthaarikasta ja turvallisuudesta.

PISTOOLI. Minä myös: Jos toiveet oisi kylläksi, Mult' intoa ei puuttuisi, Vaan sinne juoksisin.