Part 1
HENRIK KUUDES III
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.
N‰ytelm‰n henkilˆt:
Kuningas HENRIK KUUDES. EDWARD, Walesin prinssi, h‰nen poikansa. LUDVIG yhdestoista Ranskan kuningas. SOMERSETin herttua, | EXETERin herttua, | OXFORDin kreivi, | kuninkaan puoluetta. NORTHUMBELANDin kreivi, | WESTMORELANDin kreivi, | Lord CLIFFORD, | RICHARD PLANTAGENET, Yorkin herttua. EDWARD, MARCHin kreivi, sittemmin | kuningas Edward nelj‰s, | EDMUND, RUTLANDin kreivi, | h‰nen poikansa. YRJ÷, sittemmin CLARENCEn herttua, | RICHARD, sittemmin GLOCESTERin herttua | NORFOLKin herttua, | MONTAGUEn markiisi, | WARWICKin kreivi, | Yorkin herttuan puoluetta. PEMBROKEn kreivi, | Lord HASTINGS, | Lord STAFFORD, | Sir JOHN MORTIMER, | Yorkin herttuan enot. Sir HUGH MORTIMER, | HENRIK, RICHMONDin nuori kreivi Lord RIVERS, lady Greyn veli. Sir WILLIAM STANLEY. Sir JOHN MONTGOMERY. Sir JOHN SOMERVILLE. Rutlandin opettaja. Yorkin kaupungin m‰‰ri. Towerin linnan p‰‰llikkˆ. Aatelismies. Kaksi mets‰nvartijaa. Mets‰st‰j‰. Poika, joka on tappanut is‰ns‰. Is‰, joka on tappanut poikansa. Kuningatar MARGAREETA. Lady GREY, sittemmin Edward nelj‰nnen puoliso. BONA, Ranskan kuninkaan sisar. Sotureita, kuningas Henrikin ja kuningas Edwardin seuralaisia, sanansaattajia, vartijoita, y.m.
Tapahtumapaikka: kolmannen n‰ytˆksen alussa Ranska, muuten Englanti.
ENSIMMƒINEN NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Lontoo. Parlamentintalo.
(Rummun p‰rrytyst‰. Muutamia Yorkin puolueeseen kuuluvia sotamiehi‰ murtautuu sis‰‰n. Sen j‰lkeen tulevat herttua York, Edward, Richard, Norfolk, Montague, Warwick ja muita, valkoiset ruusut hatuissa.)
WARWICK. Kuin p‰‰si k‰sist‰mme kuningas?
YORK. Kun pohjan ratsulaumaa ahdistimme, H‰n pakoon hiipi, j‰tt‰in v‰kens‰; Ja silloin suuri lord Northumberland, Jonk' urhon korva pakoa ei k‰rsi, Rohkaisi arkaa armeijaa; h‰n itse, Lord Clifford, ja lord Stafford, rynt‰siv‰t P‰in meid‰n rintamaa ja, murtain sen, Hukkuivat miekkaan halpain sotamiesten.
EDWARD. Staffordin is‰, herttua Buckingham, Sai joko surman taikka kuolinhaavan: Kyp‰r‰ns' aimo iskull' iskin halki; Se totta, is‰, -- tuoss' on h‰nen vertaan.
(N‰ytt‰‰, verist‰ miekkaansa.)
MONTAGUE (Yorkille, n‰ytt‰en miekkaansa). Tuo, veli, Wiltshiren on kreivin verta; Ens' ottelussa h‰neen hyˆkk‰sin.
RICHARD. Mit' olen min‰ tehnyt, kerro sin‰.
(Heitt‰‰ maahan Somersetin herttuan p‰‰n.)
YORK. Tyˆn parhaan pojistani teki Richard. -- Vai h‰nen armons', Somerset, on kuollut?
NORFOLK. Niin k‰ykˆˆn Gauntin koko sukukunnan!
RICHARD. Noin viel‰ Henrikinkin p‰‰t‰ puistan.
WARWICK. Niin myˆskin min‰. -- Voittorikas York, Siks kunnes sun n‰en tuolla istuimella, Jonk' anastaa nyt Lancasterin heimo, N‰‰ silm‰t, jumalaut', ei ummistu. Tuoss' arkamaisen kuninkaan on linna, Tuoss' istuimensa: York, se haltuus ota, Se sun on eik‰ Henrik kuninkaan.
YORK. Sen teen; mut auta mua, hyv‰ Warwick; On t‰m‰ sis‰‰nmurto v‰kivaltaa.
NORFOLK. Kaikk' autamme; ken pakenee, se kuolkoon.
YORK. Suur' kiitos, jalo Norfolk! -- J‰‰k‰‰, loordit; -- Soturit, j‰‰k‰‰ t‰nne t‰ksi yˆksi.
WARWICK. Kuningast' ei saa suinkaan loukata, Pait jos h‰n aikoo v‰kivoimaa k‰ytt‰‰.
(Soturit vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)
YORK. Kuningattaren parlamentti t‰‰ll‰ On t‰n‰‰n koolla; tuskinpa h‰n arvaa, Ett' ollaan siin‰ mekin; oikeutemme Sanalla taikka miekall' anastamme.
RICHARD. N‰in varusteissa t‰nne j‰‰k‰‰mme.
WARWICK. T‰‰ veriparlamentin nimen saa, Jos York ei tule kuninkaaks ja lˆyh‰‰ Ei Henriki‰ panna pois, jonk' arkuus On meid‰t vihollisten kaskuks tehnyt.
YORK. Mua ‰lk‰‰ hylj‰tkˆ siis; lujat olkaa; Ma oikeuteni aion anastaa.
WARWICK. Ei kuningas, ei paras yst‰v‰, Ei uljain Lancasterin puolustaja Uskalla siipe‰‰nk‰‰n liikutella,[1] Kun kellojansa Warwick ravistaa. Plantagenetin min‰ istutan; Sen irti temmatkoon, ken rohkenee! -- Siis p‰‰t‰, Richard, vaadi p‰‰h‰s kruunu.
(Warwick taluttaa valtaistuimelle Yorkia, joka istuutuu siihen.)
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Clifford, Northumberland, Westmoreland, Exeter ja muita tulee, punaiset ruusut hatuissa.)
KUNINGAS HENRIK. Kas, loordit, tuoss' on valtaistuimella Tuo kavaltaja rietas! Aikoo varmaan Avulla Warwickin, sen viekkaan p‰‰rin, Anastaa kruunun, nousta valtiaaksi. -- Northumberland, sun is‰si h‰n surmas, -- Sun, Clifford, myˆs; te kostaa vannoitte H‰nelle, pojilleen ja yst‰villeen.
NORTHUMBERLAND. Jos sit' en tee, niin taivaan kosto minuun!
CLIFFORD. Siks mulla murhepuku raudast' on.
WESTMORELAND. Tuotako siet‰isimme? Alas siit‰! Vihasta syd‰n hehkuu; moist' en k‰rsi.
KUNINGAS HENRIK. Oi, maltu, rakas kreivi Westmoreland!
CLIFFORD. Tuollaiset pelkurit ne malttukoot! H‰n tuoss' ei istuis, is‰nne jos el‰is. Kuningas hyv‰, yorkilaisiin hyˆkk‰ys Tehk‰‰mme t‰ss‰ parlamentissa!
NORTHUMBERLAND. Puhutpa oikein, serkku; sen me teemme.
KUNINGAS HENRIK. Mut, loordit, kaupunkihan heit‰ suosii. Ja joukkoja on heill‰ vallassaan.
EXETER. Ne pakoon kiit‰v‰t, kun herttua kaatuu.
KUNINGAS HENRIK. Se aatos vieras olkoon Henrikille, Ett' teurashuoneeks tekis parlamentin! Ei, lanko, sanat, uhka, tuima katse Se sota on, jot' aikoo Henrik k‰yd‰.
(L‰hestyv‰t herttuaa.)
York kavaltaja, alas istuimelta, Ja polvillasi pyyd‰ armoa: Sun valtiaas min' olen.
YORK. Min‰ sinun.
EXETER. Hyi! Alas! H‰n sun teki herttuaksi.
YORK. Sen perin samaten kuin kreivikunnan.
EXETER. Is‰si oli kruunun kavaltaja.
WARWICK. Sin' olet itse kruunun kavaltaja, Kun anastajaa Henrikki‰ kuulet.
CLIFFORD. Ket‰ siis, jos laillista en kuningasta?
WARWICK. Niin, oikein; se on Richard, Yorkin herttua.
KUNINGAS HENRIK. Ja minunko siis t‰ytyy seisoa, Ja sin‰ istut valtaistuimella?
YORK. Niin tulee, t‰ytyy olla. Tyydy siihen.
WARWICK. Ole Lancaster; h‰n olkoon kuningas.
WESTMORELAND. H‰n kuningas on sek‰ Lancaster, ja kreivi Westmoreland sen toteen n‰ytt‰‰.
WARWICK. Ja Warwick valheeks n‰ytt‰‰. Unhotatte, Me ett‰ teid‰t kent‰lt' ajoimme, Is‰nne tapoimme ja pystylipuin Marssimme linnaan kautta kaupungin.
NORTHUMBERLAND. Niin, Warwick, surukseni muistan tuon; Sa heimoinesi sit‰ kadut viel‰.
WESTMORELAND. Useamman otan hengen, Plantagenet, Sinusta, pojistas ja heimostasi, Kuin veripisaraa ol' is‰ss‰ni.
CLIFFORD. Suu kiinni, muuten sanain sijaan, Warwick, L‰hetin moisen laitan, joka, ennen Kuin liikahdan, tuon surman sulle kostaa!
WARWICK. Oo, Clifford-parka, uhkaas halveksin!
YORK. Nyt n‰yt‰mmekˆ oikeutemme kruunuun, Vai miekkako sen m‰‰r‰‰ tanterella?
KUNINGAS HENRIK. Mik' oikeus sulla, petturilla, kruunuun? Ol' is‰s Yorkin herttua kuin sin‰, Isois‰s, Roger Mortimer, Marchin kreivi. Min' olen poika Henrik viidennen, Mi Dauphinin ja ranskalaiset murjoi Ja otti heilt‰ kaupungit ja maat.
WARWICK. Vait Ranskasta, jonk' olet menett‰nyt!
KUNINGAS HENRIK. Sen protektori menetti, en min‰; Yhdeks‰n-kuinen olin kruunattaissa.
RICHARD. Nyt vaikk' on ik‰‰, sent‰‰n menet‰t. Is‰, riist‰ kruunu anastajan p‰‰st‰!
EDWARD. Niin, is‰, aseta se omaan p‰‰h‰s!
MONTAGUE (Yorkille.) Kosk' asetˆit‰, veli, ihailet, Niin kiista pois, ja miekka ratkaiskoon!
RICHARD. Kun rumpu soi, niin kuningas jo karkaa.
YORK. Vaietkaa, pojat!
KUNINGAS HENRIK. Vaikene sa itse, Puhua anna Henrik kuninkaan.
WARWICK. Ei, Plantagenet ensin! Kuulkaa, loordit; Ja tekin tarkatkaa ja olkaa hiljaa; Ken h‰net keskeytt‰‰, on kuolon oma.
KUNINGAS HENRIK. Ma valtaistuimeni heitt‰isinkˆ, Miss' is‰ni ja isois‰ istui? Ei, ennen sota t‰‰n maan tuhotkoon Ja liput -- jotka Ranskass' usein liehui Ja nyt, mun surukseni, Englannissa -- Mun kalmaan k‰‰rikˆˆt! -- Miks kalpenette? Mun oikeuteni suuremp' on kuin h‰nen.
WARWICK. Todista se, niin kuningas saat olla.
KUNINGAS HENRIK. Aseilla Henrik nelj‰s kruunun voitti.
YORK. Niin, kapinoiden kuningastaan vastaan.
KUNINGAS HENRIK (syrj‰‰n). Mit‰ ma sanon? Heikko mull' on oikeus. -- Kuningas valita voi perij‰ns‰.
YORK. No, ent‰ sitten?
KUNINGAS HENRIK. Niin, jos sen h‰n voi, Niin laillinen ma olen kuningas. Usean loordin l‰sn‰ ollen Richard Luovutti kruunun Henrik nelj‰nnelle; T‰‰n peri is‰ni, ja min‰ h‰net.
YORK. Kapinaan nousi valtiastaan vastaan, Pakottain h‰net kruunun j‰tt‰m‰‰n.
WARWICK. Ja vaikk' ois pakotta sen tehnyt Richard, Pit‰iskˆ kruunun siit‰ k‰rsi‰?
EXETER. Ei; sit' ei muille luovuttaa h‰n voinut Kuin l‰himm‰lle kruununperij‰lle.
KUNINGAS HENRIK. Oletko meit‰ vastaan, Exeter?
EXETER. H‰ness' on oikeus; siis anteeks suokaa.
YORK. Miks kuiskitte, miks ette vastaa, loordit?
EXETER. H‰n kuningas on, tuntoni sen sanoo.
KUNINGAS HENRIK. Minusta kaikki luopuu Yorkin puoleen.
NORTHUMBERLAND. Plantagenet, vaikk' onkin sulla oikeus, Noin Henrikilt' ei sent‰‰n virkaa vied‰.
WARWICK. Se, kaikkein uhaksikin, h‰lt‰ vied‰‰n.
NORTHUMBERLAND. Erehdyt: etel‰ss' ei sotajoukkos, Joit' Essex, Norfolk, Suffolk, Kent on t‰ynn‰ Ja joista noin sa pˆyhkeilet ja korskut, Mun uhakseni herttuaa voi nostaa.
CLIFFORD. Sull' olkoon oikeus tai v‰‰ryys, Henrik, Niin Clifford lupaa sua miekoin puoltaa. Maa auetkoon, mun nielkˆˆn el‰v‰lt‰, Jos is‰n murhamiest‰ kumarran!
KUNINGAS HENRIK. Oi, Clifford, sanas syd‰nt' ilahuttaa!
YORK. Kruunustas luovu, Henrik Lancaster. -- Mit‰, loordit, salak‰hm‰‰ mutisette?
WARWICK. Jalolle Yorkin herttualle oikeus, T‰‰n talon muuten t‰yt‰n sotureilla Ja yli istuimen, miss' istuu h‰n, Sen vaateen piirr‰n anastajan verin.
(Polkee jalkaansa, sotilaita n‰ytt‰ytyy.)
KUNINGAS HENRIK. Lord Warwick, sana vain: mun kuninkaana Suo el‰m‰ni aika hallita.
YORK. Mulle ja suvulleni kruunu lupaa, Niin hallita saat rauhass' elinaikas.
KUNINGAS HENRIK. Ma siihen suostun: Richard Plantagenet, Mun j‰lkeeni sa haltuus ota kruunu.
CLIFFORD. Prinssille, pojallenne, mik‰ v‰‰ryys!
WARWICK. Mtk' oikeus itselleen ja Englannille!
WESTMORELAND. H‰t‰inen, pelkuri ja halpa Henrik!
CLIFFORD. Kuink' itse‰si loukkaatkaan ja meit‰!
WESTMORELAND. Noit' ehtoja en min‰ kuulla sied‰.
NORTHUMBERLAND. En min‰ myˆsk‰‰n.
CLIFFORD. Tule, lanko, pois, T‰‰ kuningattarelle kertokaamme.
WESTMORELAND. Hyv‰sti, kehno, sukupila Henrik, Min veress' arvon kipin‰‰ ei ole!
NORTHUMBERLAND. Sa Yorkin suvun joudu saalihiksi, Ja kuole kahleiss' ep‰tyˆst‰si!
CLIFFORD. Sun sota julma perin lannistakoon, Tai rauhass' el‰ hylkyn‰ ja yksin!
(Northumberland, Clifford ja Westmoreland menev‰t.)
WARWICK. Heist' ‰l‰ huoli, Henrik, katso t‰nne!
EXETER. Halaavat kostoa, siks eiv‰t taivu.
KUNINGAS HENRIK. Ah, Exeter!
WARWICK. Miks huokaisette, herra?
KUNINGAS HENRIK. En itseni, vaan poikaseni t‰hden, Joit' est‰n luonnotonna perinnˆn. Mut yht‰ kaikki; iki-omaks sulle Ja j‰lkeisilles kruunun t‰ss‰ m‰‰r‰‰n Sill' ehdoll', ett‰ valallasi lupaat T‰‰n kansaissodan lopettaa ja mua Ik‰ni kuninkaana kunnioittaa, Ja ettet v‰ell' etk‰ petoksella Mua kukista ja itse valtaan nouse.
YORK. Sen valan mielell‰ni teen ja t‰yt‰n.
(Astuu alas valtaistuimelta.)
WARWICK. El‰kˆˆn Henrik! -- Halaa h‰nt‰, York!
KUNINGAS HENRIK. El‰ˆs sin‰ ja nuo reippaat poikas!
YORK. Nyt Lancaster ja York on sopineet.
EXETER. Kirottu se, ken vihan j‰lleen nostaa!
(Torventoitaus. Loordit astuvat esiin.)
YORK. Hyv‰sti, valtias! Linnaani nyt l‰hden.
WARWICK. V‰keni min‰ varaan Lontooseen.
NORFOLK. Norfolkiin min‰ menen joukkoineni.
MONTAGUE. Merille min‰, josta tulinkin.
(York poikineen, Warwick, Norfolk, Montague, soturit ja seuralaiset menev‰t.)
KUNINGAS HENRIK. Ja min‰, suru syd‰mmess‰, hoviin.
(Kuningatar Margareeta ja Walesin prinssi tulevat.)
EXETER. Kah, kuningatar tulee; katse h‰ll‰ On vihainen; pois hiivin.
KUNINGAS HENRIK. Samoin min‰.
(Aikoo menn‰.)
KUNINGATAR MARGAREETA. Ei, ‰l‰ mene! Min‰ sua seuraan.
KUNINGAS HENRIK. Oi, tyynny, rakas vaimo! Min‰ j‰‰n.
KUNINGATAR MARGAREETA. Ken tyyni olla voi ja moista kest‰‰? Mies kurja! Etten impen‰ ma kuollut! Sua etten koskaan oisi n‰hnytk‰‰n, En koskaan sulle synnytt‰nyt poikaa, Kun n‰en, kuink' is‰ks olet luonnoton! Mit' on h‰n tehnyt, ett‰ perittˆm‰ks N‰in h‰net teit? Jos puoliks oisit h‰nt‰ Niin hellinyt kuin min‰, tuskaa n‰hnyt Kuin min‰ h‰nen t‰htens‰, kuin min‰ Verill‰s h‰nt‰ ruokkinut, niin ennen Valanut oisit parhaat syd‰nveres, Kuin tehnyt perij‰kses julman Yorkin Ja oman poikas perinnˆttˆm‰ksi.
PRINSSI. Et, is‰, voi mua perittˆm‰ks tehd‰; Kuningas olet, min‰ sinut perin.
KUNINGAS HENRIK. Margareeta, anteeksi -- Anteeks, rakas poika! -- Mua herttua ja Warwick pakottivat.
KUNINGATAR MARGAREETA. Vai pakottivat! Kuningasta pakottivat! H‰pe‰n tuota kuulla. Pelko raukka! Tuhonnut itses olet, poikas, minut, York-suvulle kun annoit moisen vallan, Ett' armost' itse nyt vain hallitset. H‰lle ja heimolleen kun kruunun s‰‰d‰t, Et muuta tee, kuin kaivat omaa hautaas Ja ryˆmit siihen ennen aikaasi. Warwick on kansleri ja Calais'n herra; Faulconbridge julmus raumaa hallitsee; York pantu valtakunnan holhoojaksi; Ja nytkˆ turvass' olet? Moisen turvan Saa tutiseva lammas sutten suussa. Jos min‰, vaikka olen heikko vaimo, Siell' ollut oisin, niin ois soturit Mun ennen saaneet keih‰in l‰vist‰‰, Kuin moiseen tekoon suostunut ma oisin. Mut sin‰ hengest' annat kunniasi, Ja tuon kun n‰en, niin sinust' otan, Henrik, Nyt asunto- ja vuode-eron, kunnes Tuo parlamentinp‰‰tˆs kumotaan, Mi pojaltani perinnˆn on vienyt. Lipustas luopunehet pohjan loordit Mua seuraavat, mun lippuni kun liehuu; Ja liehua sen pit‰‰ pilkaks sulle Ja Yorkin suvun perih‰viˆksi. N‰in j‰t‰n sun. -- Pois, poikaseni, tule! On valmis armeijamme; pois, pois mukaan!
KUNINGAS HENRIK. J‰‰, rakas Margareeta; mua kuule!
KUNINGATAR MARGAREETA. Jo liiaks olet puhunut; pois tiehes!
KUNINGAS HENRIK. Mut sin‰ j‰‰t kai, rakas Edward poika?
KUNINGATAR MARGAREETA. Niin, vihamiehiens‰ tapettavaksi.
PRINSSI. Kun voittajana palaan tanterelta, K‰yn terveisill‰; ‰iti‰ nyt seuraan.
KUNINGATAR MARGAREETA. Pois, poikani! Me liiaks aikailemme.
(Kuningatar Margareeta ja prinssi menev‰t.)
KUNINGAS HENRIK. Kuningatar-parka! Kuinka kiukkuun purkaa H‰n rakkautensa poikaansa ja minuun! Yorkille vihatulle kostakoon, Jonk' ylv‰, himon kannustama henki Vie multa kruunun ja, kuin ahnas kotka, Lihaamme raataa, mun ja poikani! Mua kiusaa noiden kolmen loordin ero; Kirjoitan heille, pyyd‰n kauniisti. -- Tule, lanko, sananviej‰ks sinut laitan.
EXETER. Ja min‰ heid‰t lepyt‰n, ma toivon.
(Menev‰t.)
Toinen kohtaus.
Huone Sandalin linnassa, Wakefieldin l‰hell‰, Yorkshiressa.
(Edward, Richard ja Montague tulevat.)
RICHARD. Mun salli, veli, vaikka olen nuorin.
EDWARD. Ei, min‰ paremp' olen puhujaksi.
MONTAGUE. Mut mull' on painavat ja vahvat syyt.
(York tulee.)
YORK. Mit‰, poikani ja veli? Riidassako? Mist' on se riita? Kuka ensin alkoi?
EDWARD. Ei riitaa mit‰‰n, pient‰ kiistaa vain.
YORK. Ja mist‰ kiista?
RICHARD. Er‰‰st' asiasta, Jok' armoanne koskee sek‰ meit‰: Englannin kruunust', is‰, jok' on teid‰n.
YORK. Minun? Ei ennen kuin on Henrik kuollut.
RICHARD. Sen miehen kuolosta tai el‰m‰st‰ Ei teid‰n oikeus riipu.
EDWARD. Perillinen Nyt olette, siis ottakaa se nyt. Jos Lancasterit saavat hengitt‰‰, Niin juoksevat he pian sivuitsenne.
YORK. Saa rauhassa h‰n hallita, sen vannoin.
EDWARD. Voi kruunust' yhden valan rikkoa; Sata rikkoisin ma vuoden hallinnasta.
RICHARD. Varjelkoon luoja! Is‰ valapatto!
YORK. Se olen, miekall' oikeutta jos hankin.
RICHARD. Min‰ todistaa voin toista, mua kuulkaa.
YORK. Sit' et voi, poika; se on mahdotonta.
RICHARD. Ei vala velvoita, jos sit' ei tehd‰ Todelle, lailliselle vallalle, Joll' ompi voimaa valallisen yli. Mut Henrik valtansa on anastanut; Kun h‰n teilt' otti valan, on siis selv‰‰, Ett' arvoton on valanne ja tyhj‰. Aseisiin siis! Ja aatelkaapas, is‰, Kuink' ihana on kantaa kruunua, Jonk' ympyr‰ Elysiumin k‰tkee Ja kaikki runon autuudet ja ilot. Miks' aikailemme siis? Min' en saa rauhaa, Ennenkuin valkoruusuni ma kastan Henrikin syd‰nvereen haaleaan.
YORK. Jo riitt‰‰! Nousen kuninkaaks, tai kuolen.-- Sa, veli, l‰hde heti Lontooseen Ja Warwickia toimeen kannusta. -- Norfolkin luokse mene sin‰, Richard, Ja salaa h‰lle hankkeistamme kerro. -- Sin‰, Edward, sana saata Cobhamille, H‰n pian kapinaan saa kentil‰iset; Ma heihin luotan: ovat urhokansaa Suurhenkist', ylv‰‰, uljast', ‰lyk‰st‰. -- N‰in teid‰n toimiessa, min‰ etsin Sopivaa tilaisuutta hyˆkk‰ykseen, Niin ettei aikeitamme huomaa Henrik Eik' yksin muutkaan lancasterilaiset.
(Sanansaattaja tulee.)
Mut vait! -- Mit' uutta? Miksi noin on kiire?
SANANSAATTAJA. Kuningatar ja kaikki pohjan loordit Teit' aikoo linnassanne piiritt‰‰. Kakskymmentuhantisen tuo h‰n joukon; Siis lujittakaa linna.
YORK. Kyll‰, miekoin. Luuletko, ett‰ heit‰ pelk‰‰mme? -- Edward ja Richard, luokseni te j‰‰k‰‰; Montague veli menkˆˆn Lontooseen; Ylev‰ Warwick, Cobham ja ne muut, Jotk' annan kuninkaalle holhoojiksi, He oveluuden taidoss' olkoot vahvat: Ei houkon Henrikin saa valaan luottaa.
MONTAGUE. Ma menen, veli; heid‰t kyll‰ voitan; Ja nˆyrimm‰t nyt sanon j‰‰hyv‰iset.
(Menee.)
(Sir John ja sir Hugh Mortimer tulevat.)
YORK. Set‰ni, John ja Hugh, te parahiksi Tulette Sandaliin: meit' aikonee nyt Kuningattaren sotavoima saartaa.
SIR JOHN. Ei vaaraa; kent‰ll‰ sen yhdyt‰mme.
YORK. Viidell‰tuhannella miehell‰kˆ?
RICHARD. Viidell‰sadalla, jos tarvis, is‰. Heit' akka johtaa; mit‰ pelk‰isimme?
(Marssi kuuluu et‰‰lt‰.)
EDWARD. Jo rummun kuulen; joukot j‰rjestykseen, Ja matkaan mars, ja suoraa p‰‰t‰ taistoon!
YORK. Yks viitt‰ vastaan! -- suuri ylivoima; Mut voitosta en, set‰, ep‰ile. Sain Ranskass' useiss' otteluissa voiton, Vaikk' oli yht‰ vastaan kymmenen; Miks onni nyt ei oisi yht‰ suuri?
(Sotamelskett‰. Menev‰t.)
Kolmas kohtaus.
Tasanko l‰hell‰ Sandalin linnaa.
(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Rutland ja h‰nen opettajansa tulevat.)
RUTLAND. Ah, minne p‰‰st‰ heid‰n k‰sist‰‰n? Oi, n‰hk‰‰s, tuossa verinen on Clifford!
(Clifford tulee soturien kanssa.)
CLIFFORD. Pois tielt‰, pappi! Kaapus sinut turvaa. Mut kirotun tuon herttuan sikiˆ, Jonk' is‰ tappoi is‰ni, -- h‰n kuolkoon.
OPETTAJA. Ja min‰ h‰lle seuraa teen, mylord.
CLIFFORD. Soturit, viek‰‰ h‰net pois!
OPETTAJA. Ah, Clifford, syytˆnt' ‰l‰ lasta tapa, Siit' ihmisten ja Jumalan saat vihat.
(Sotamiehet viev‰t h‰net v‰kisin pois.)
CLIFFORD. Mit‰? Onko kuollut jo? Vai pelostako On silm‰ns' ummistanut? Ma ne avaan.
RUTLAND. Noin ahnas jalopeura katsoo uhriin, Jok' aihkaa julmissa sen k‰p‰liss‰; Noin ilkkuen se kiert‰‰ saalistaan, Ja l‰henee ja kappaleiks sen raataa. -- Oi, hyv‰ Clifford, miekkas minuun iske, ƒl‰ tuota julmaa uhkakatsettas. Ennenkuin kuolen, kuule, rakas Clifford: Vihalles olen liian halpa uhri, Sa miehiin kostos k‰‰nn‰, mun suo el‰‰.
CLIFFORD. Laps-parka, turhaan puhut: sanoiltasi Tien sulkenut mun is‰ni on veri.
RUTLAND. Mun is‰ni veri avatkoon sen taas; H‰n mies on; vaadi h‰net taistoon, Clifford.
CLIFFORD. Vaikk' oisi t‰ss‰ veljeskin, niin sinun Ja niiden henkeen kostoni ei tyytyis. Vaikk' esi-is‰is haudat auki loisin Ja lahot kirstut vitjaan ripustaisin, Ei lientyis vihani, en rauhaa sais. Jos Yorkin suvust' ainoankin n‰en, Niin on kuin mielt‰ riivais raivotar. Ja kunnes sukupuuttoon juuritan Sen hornan heimon, el‰n helvetiss‰. Siis -- --
(Nostaa k‰tens‰.)
RUTLAND. Rukoilla suo mun, ennenkuin ma kuolen! Sua rukoilen: mua s‰‰li, rakas Clifford!
CLIFFORD. Niin s‰‰lin, niinkuin miekan k‰rki s‰‰lii.
RUTLAND. En loukannut sua ole; miks mun tapat?
CLIFFORD. Mua is‰s loukkas.
RUTLAND. Ennen kuin ma synnyin. On poika sulla: s‰‰li h‰nen tauttaan, H‰n ettei sais -- vanhurskas kun on luoja -- Mun-kaltaistani surmaa kostoksi. Oi, elinkaudeks minut tyrm‰‰n kytke, Ja jos ma aihett' annan suuttumukseen, Vie silloin henki; nyt ei sulla syyt‰.
CLIFFORD. Vai mull' ei syyt‰? Is‰si tappoi is‰ni: siis, kuole!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
RUTLAND. Dii faciant, laudis summa sit ista tuae!
(Kuolee.)
CLIFFORD. Plantagenet, Plantagenet, ma tulen! Tuo poikas veri, joka miekkaani Nyt tahrautuu, se siin‰ ruostukoon, Siks kuin sun veres yhteen siihen hyytyy Ja kummankin saan pest‰ pois yht'aikaa.
(Menee.)
Nelj‰s kohtaus.
Sama paikka.
(Miekankalsketta. York tulee.)
YORK. Kuningattaren joukot saivat voiton; Set‰ni kaatuivat mua suojellessaan, Ja tuiman vihollisen alta v‰istyy V‰keni, paeten kuin laivat tuulta, Tai lampaat, joita ahnas hukka vainoo. Ties luoja, kuinka poikaini on k‰ynyt; Sen tied‰n vain, ett', el‰en tai kuollen, He puoliansa pitiv‰t kuin miehet, Jotk' ovat mainetˆihin syntyneet. Kolmasti luoksi raivas Richard tiens‰, Kolmasti huusi: "Rohkeutt', is‰! Kest‰!" Tul' yht‰ usein Edward vierelleni Ja miekka purppurainen kahvaan asti Punattu vastustajain verill‰. Ja rohkeimmatkin sankarit kun taantui, Huus Richard: "P‰‰lle! Tuumaa ei saa v‰ist‰‰!" Ja huusi: "Kruunu, taikka kuulu hauta! Valtikka, taikka kuoppa-paha maassa!" N‰in taaskin p‰‰lle hyˆk‰ttiin, mut, ah! Taas v‰istyttiin; niinkuin n‰et joutsenen, Mi turhaan ponnistelee virtaa vastaan Ja ylen tuimaan uupuu aallokkoon.
(Lyhytaikaista h‰ly‰ ulkona.)
Haa! Kuule! Turkka vainolainen saapuu: Olen heikko, sen en vimmaa pakoon p‰‰se; Jos vahva oisin, sen en vimmaa v‰ist‰is. Jo el‰m‰ni lasist' uupuu hiekka; Mun t‰h‰n t‰ytyy j‰‰d‰, t‰h‰n kuolla.
(Kuningatar Margareeta, Clifford, Northumberland, nuori prinssi tulevat sotureineen.)
Tule, julma Clifford -- verinen Northumberland -- Vihaanne sammumatont' yh‰ kiihd‰n. Kas, t‰ss' on pilkka, laukausta varron.
NORTHUMBERLAND. Heitt‰ydy armoon, korska Plantagenet!
CLIFFORD. Niin moiseen armoon, jota julma Richard K‰teisin maksuin tarjos is‰lleni. Nyt PhaÎton on syˆssyt vaunuistaan Ja keskip‰iv‰st‰ on tehnyt illan.
YORK. Mun tuhkani se, niinkuin Phoenix, siitt‰‰ Voi linnun, joka teille kaikin kostaa. N‰in toivoen ma silm‰‰n taivaaseen Ja siit' en huoli, mit‰ mulle teette. No, tulkaa! Noinko monta -- pelkuria?
CLIFFORD. Noin pelkur' raivoo, jok' ei pakoon p‰‰se; Noin kyyhky nokkii haukan kynsi‰; Noin rosvo, el‰m‰st‰‰n toivotonna, Oikeuden-palvelijaan herjaa syyt‰‰.
YORK. Oi, Clifford, ajattele taap‰in hiukan Ja johda mielees entisaikojamme! Jos h‰pe‰lt‰ voit, mua silmiin katso, Ja pure kielt‰si, kun pelkuriks se Minua soimaa, jonka tuima katse Sun usein lannisti ja pakoon ajoi.
CLIFFORD. En aio sulle sanaa sanast' antaa, Vaan iskust' iskun, kaksi yhdest‰.
(Paljastaa miekkansa.)
KUNINGATAR MARGAREETA. Seis, uljas Clifford! Tuhannesta syyst‰ Pident‰‰ tahdon el‰m‰‰ sen konnan. -- H‰n kuuro kiukusta on; puhu sin‰, Northumberland!
NORTHUMBERLAND. Seis, Clifford! Liian arvon Sa h‰lle suot, jos sormesikin nirhaat, Kun syd‰mmen sa h‰lt‰ l‰vist‰t. Ei uljaan miehen tyˆt‰ pist‰‰ k‰tt‰‰n Vihaisen koiran hampahien v‰liin, Jos voi sen luotaan tyˆnt‰‰ potkulla. Kymment‰ yht‰ vastaan mies ei pelk‰‰.
(K‰yv‰t k‰siksi Yorkiin, joka ponnistelee vastaan.)
CLIFFORD. Noin pyristelee kurppa satimessa.
NORTHUMBERLAND. Noin kanikin se potkii verkossa.
(York otetaan vangiksi.)
YORK. N‰in riemuitsevat varkaat saaliistaan; N‰in kunnon mies se rosvovoimaa v‰ist‰‰.
NORTHUMBERLAND. Kuink', armo, menetell‰ h‰nen kanssaan?