Part 4

KUNINGAS HENRIK. Mua Suffolk-herttuako tyynnytt‰‰? Vastik‰‰n mulle kaarneen virtt‰ lauloi, Jonk' onsi s‰vel vei mult' elinvoiman, Ja nytkˆ peukaloisen sirkutukset Ja tyhj‰n rinnan ontto lohdutus Vois karkoittaa tuon ensin kuullun ‰‰nen? Makeilla sanoilla sa myrkkys peit‰t. Pois k‰tes minusta! Pois, sanon ma! Sen koskentaa kuin k‰‰rmeen kielt‰ kammon Pois n‰kyvist‰, kurja sanantuoja! Silmiss‰s julman ylev‰n‰ istuu Maailman kauhuks murhan hirmuvalta. ƒl‰ katso minuun; silm‰s haavoittaa. -- Ei, ‰l‰ mene! -- Tule, basiliski, Katseillas syytˆn katselija tapa! Ma kuoloss' ilon lˆyd‰n, elossa Vain kaksoiskuoleman, kun poiss on Gloster.

KUNINGATAR MARGAREETA. Miks Suffolk-herttuaa noin soimaatte? Vaikk' oli Gloster h‰lle vihamies, Kuin kristitty h‰n t‰m‰n surmaa suree. Ja min‰ -- vaikka vihamiehet oltiin -- Jos kyynelvedet, tuskan huokaukset, Veriset voihkinat sais h‰neen elon, Sokeaks silm‰ni ma itkisin, Huokailust' uuveltuisin, liljankalvaaks Muuttuisin hiuttavasta voihkinasta, Jos henkiin voisin Humphreyn her‰tt‰‰. En tied‰, kuin mua mailma tuomitsee; On tietty, ett'ei yst‰vi‰ oltu, Ja kenties mua murhaajaksi luullaan. N‰in mainettani pahat kielet kalvaa, Ja hovit h‰pe‰‰ni huutavat. Sen surmastaan ma saan. Mua onnetonta! Kuningatar, ja pilkka-kruunu p‰‰ss‰!

KUNINGAS HENRIK. Voi, Glosteria s‰‰lin; voi, mies-raukkaa!

KUNINGATAR MARGAREETA. Mua s‰‰li, paljo raukemp' olen min‰. Kuin? Poisko k‰‰nnyt? Kasvosiko peit‰t? En spitaalinen ole; katso minuun. Oletko tullut kuuroksi kuin kyy? Siis myrkkyinen myˆs ole, tapa vaimos. Humphreynko hauta kaiken lohtus k‰tkee? Ilosi siis ei Margareeta ollut! Humphreylle patsas laita, sit‰ palvo, Ja mun tee kuvastani juomakyltti. T‰‰n vuoksko olin haaksirikkoon tulla Ja vastatuuli kahdesti mun ajoi Englannin rannikolta omaan maahan? Se oli enne; tuulikin se n‰ytti Mua varoittavan: karta k‰‰rmeen pes‰‰, ƒl' astu jalkaas tuohon tylyyn maahan! Mut min‰ hyv‰nsuopaa tuulta toruin Ja h‰nt‰, joka vaskiluolasta Sen irroitti, ja huokua sen k‰skin Englannin siunattua rantaa kohti Tai k‰‰nt‰‰ jylh‰‰n luotoon laivan keulan. Mut Aeolus ei ollut murhamies, Sen inhan toimen sinulle h‰n j‰tti. Mua aallot vyˆryv‰t ei hukuttaneet, Ne tiesiv‰t, ett' tyly k‰ytˆksesi Kuivalla maalla viel‰ kyyneliin Mun hukuttaisi merta suolaisempiin. Ter‰v‰t luodon suiput hiekkaan peittyi; Ei tahtoneet mua murskata, ne tiesi Kovemman viel‰ kivisyd‰mmesi Mun t‰‰ll‰ linnassasi murskaavan. Niin pitk‰lle kuin liituvuores siinti, Kun myrsky meid‰t ajoi rannikolta. Kannella seisoin raju-ilmassa, Ja synke‰ kun meriusva alkoi K‰rkk‰ilt‰ silmilt‰ni kaihtaa maan, Juveelin kalliin otin kaulastani -- Timanttikehysteisen syd‰mmen -- Ja heitin maalle p‰in; sen meri otti, N‰in, toivoin, sin‰i syd‰mmeni otat. Samassa haihtui kaunis Englanti; Syd‰nt‰ silm‰in seurata nyt k‰skin, Ja himmiks kaukoputkiks niit‰ sanoin, Kun rakkaan rannikon ne kadottivat. Pakotin usein kielt‰ Suffolkin -- Tuon inhan horjumieles edustajan -- Mua lumomaan, niinkuin Ascanius teki, Kun Dido-hupsulle h‰n kaikki kertoi Is‰ns‰ teot Trojan palon j‰lkeen! Min' enkˆ ole lumottu kuin Dido? Ja sin‰ petollinen kuin Ascanius? Ah! En voi en‰‰. Kuole, Margareeta! N‰et, Henrik itkee, kun niin kauan el‰t.

(Melua ulkoa. Warwick ja Salisbury tulevat. Kansaa tunkeutuu ovelle.)

WARWICK. Huhutaan, majesteetti, ett‰ Suffolk Ja kardinaali Beaufort kavalasti On hyv‰n herttuan Humphreyn murhanneet. Nyt kansa, niinkuin hurja mettisparvi, Jolt' emo vietiin, hyˆrii sinne t‰nne Ja raivossaan ei katso, ket‰ pist‰‰. Kapinan hurjan min‰ asetin, Siks kunnes itse saavat toden kuulla.

KUNINGAS HENRIK. Niin, liian totta, Warwick, h‰n on kuollut. Vaan kuin, sen tiet‰‰ Herra, eik‰ Henrik. K‰y tuonne, tutki kuolleen ruumista Ja t‰st‰ ‰kkisurmast' ota selv‰.

WARWICK. Sen tahdon tehd‰. Sin‰, Salisbury, Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.

(Warwick menee lis‰huoneeseen ja Salisbury vet‰ytyy syrj‰‰n.)

KUNINGAS HENRIK. S‰, joka kaikki tuomitset, oi, torju, Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii, Ett' t‰ss' on v‰kivallan tyˆt‰ tehty! Jos v‰‰r‰‰ luulen, anna anteeks, Herra! Sa yksin olet tuomari. Oi, sent‰‰n! Kalpeita huuliaan ma l‰mmitt‰isin Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen Valaisin suolakyynelt' ulapoittain, Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin, Ja tunnustaisin k‰tt‰ tunnotonta; Mut turhaa nuo ois tyhj‰t muistiaiset, Ja kuolleen mullan-kuvan n‰keminen Se vain mun suruani suurentais.

(Pariovet sis‰huoneeseen avataan, ja Gloster n‰hd‰‰n kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin ymp‰rill‰.)

WARWICK. Kuningas, n‰hk‰‰s t‰t‰ ruumista!

KUNINGAS HENRIK. N‰en siin‰, kuinka hautani on syv‰. Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa Pakeni pois, ja h‰net kun ma n‰en, Niin kuolleena n‰en oman el‰m‰ni.

WARWICK. Niin totta, sieluni kuin el‰‰ soisi Sen majesteetin turvissa, jok' otti Miehuuden p‰‰lleen, meit‰ pelastaakseen Is‰ns‰ vihan kirouksesta, Niin totta luulen, ett' on v‰kin‰ist‰ Kuululle t‰lle herttualle tehty.

SUFFOLK. Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua! Mut mill‰ Warwick todistaa sen!

WARWICK. N‰hk‰‰s, Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin! Olen usein n‰hnyt luontaisesti kuolleen: Veretˆn on se, kalvas, tuhkanharmaa, Kun veri kaikki syˆksyy syd‰mmeen, Ja t‰m‰, kuolon kanssa kamppaillessaan, Sen avuks ottaa vihollista vastaan. Kun syd‰n j‰‰htyy, j‰‰htyy myˆskin veri, Ja poskia ei palaa punaamaan. Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat, Ja silm‰t, kuopistansa pullollaan, Kamalan j‰yk‰t on kuin kuristetun, Sieraimet laajat, tukka sotkuinen, Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii Henkens‰ kaupall' ylivoimaa vastaan. Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet, Ja siro parta takkuinen ja pˆrrˆ Kuin myrskyn lakoama viljapelto! Niin, murhattu h‰n t‰ss' on; n‰ist‰ merkeist' On pieninkin jo todistuksen voipa.

SUFFOLK. Ken, Warwick, herttuan ois murhannut? Min‰ ja Beaufort h‰nt‰ vartioimme, Ja me tok' emme murhaajia liene.

WARWICK. Olitte Humphreyn veriviholliset, Te kumpikin, ja tekˆ vartioiksi? H‰n varmaan yst‰v‰in ei hoidoss' ollut, Ja vihamiehen saikin, niinkuin n‰hd‰‰n.

KUNINGATAR MARGAREETA. Siis ep‰ilette n‰it‰ loordeja Glosterin ‰kkisurmaan vikap‰iksi?

WARWICK. Ken n‰kee hiehon veriin kuolleena. Ja teurastajan kirveinens‰ l‰sn‰, Ep‰ilee heti, ett‰ tuo sen tappoi. Ken tapaa teiren haukan pes‰ss‰, Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut, Vaikk' onkin haukan nokka veretˆn. Niin ep‰ilt‰v‰ t‰‰kin murhen‰ytˆs.

KUNINGATAR MARGAREETA. Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi? Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?

SUFFOLK. Ei veist‰ mulla, nukkuvien surmaks, Vain koston miekka, rauhan ruostuttama; Sen kirkastan tuon herjan syd‰mmess‰, Mi minuun painaa murhan verileiman. Sano, jos tohdit, ylv‰ Warwick-herra, Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syyp‰‰!

(Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)

WARWICK. Sen Warwick tohtii, mink‰ Suffolk tohtii.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ei suistaa tohdi kielt‰‰n solvaavaa Eik' ylpe‰t‰ herjamielt‰‰n heitt‰‰, Vaikk' uhkais Suffolk h‰nt‰ tuhannesti.

WARWICK. Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon. Jokainen sana h‰nen edukseen Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.

SUFFOLK. Sa tomppeli ja tollo loordiksi! Jos koskaan vaimo petti miest‰ns‰, Niin saastaisessa vuoteessaan sun ‰itis Syleili moukkaa typer‰‰ ja siten Istutti jaloon runkoon maatis-oksan. Sen oksan sin‰ olet hedelm‰, Etk' ylev‰t‰ Nevillen kantaa.

WARWICK. Jos ei sua verivelkas varjeleisi, Ja jos en palkkaa riist‰is pyˆvelilt‰, N‰in s‰‰st‰is sulta sadat h‰pe‰t; L‰sn'olo kuninkaan jos ei mua sitois, Niin, kurja konna, polvillasi saisit Puheesi pyyt‰‰ anteeksi ja myˆnt‰‰ Ett' omaa ‰iti‰si tarkoitit, Ja itse ett‰ ‰p‰r‰n‰ synnyit; Ja anteekspyyntˆs j‰lkeen, pelkuri, Sa palkkas saisit, saisit hornaan menn‰, Katala, joka nukkuvain juot verta.

SUFFOLK. Sinusta valveilla ma verta lasken, Jos l‰hte‰ nyt tohdit kanssani.

WARWICK. No, tule heti, tai sun t‰‰lt‰ raastan! Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen; N‰in Humphreyn haamulle teen palveluksen.

(Suffolk ja Warwick menev‰t.)

KUNINGAS HENRIK. On puhdas syd‰n paras panssari; Mies hurskas kolmasti on varustettu; Mut alaston, vaikk' ylt‰‰n aseiss' ois, Se mies on, jonka tunnon tahraa v‰‰ryys.

(Melua kuuluu ulkoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Haa! Mit‰ melua?

(Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)

KUNINGAS HENRIK. No, mit‰, loordit? Meid‰nko n‰hden paljastatte t‰‰ll‰ Vihaista miekkaa? Mik‰ rohkeus! Mit' ‰‰nek‰st‰ meteli‰ t‰m‰?

SUFFOLK. Kavala Warwick Buryn miesten kanssa Mua miekoin ahdistavat, majesteetti.

(Kansanjoukko meluaa ulkona. Salisbury palaa.)

SALISBURY (ulkona olevalle kansalle). Seis! Kuninkaalle kerron pyyntˆnne. -- N‰in, herra, sanoa mun kansa k‰skee: Jos Suffolk ei saa heti surmaansa, Tai h‰nt‰ Englannist' ei karkoiteta, Niin linnastanne riist‰v‰t he h‰net Ja vitkaan kiduttavat kuolemaan. Sanovat, ett‰ hyv‰n Humphrey-herttuan H‰n surmas; sanovat myˆs pelk‰‰v‰ns‰, Ett' ehk‰ majesteetinkin h‰n surmaa. Siis rakkkaast' alamaisen innosta, -- Ei uhkan halust', eik‰ niskoittelun, Ik‰‰nkuin vastustaa teit' aikoisivat, -- He h‰nen karkoitustaan vaativat. Sanovat, hengest‰nne huolehtien, Ett', armonne jos tahtois nukkua Ja k‰skis, ettei h‰irit‰ sais teit‰ Vihan tai hengenmenon uhalla, Niin, t‰st‰ kiellostanne huolimatta, Jos n‰kisiv‰t kyyn, mi hankokielin Pujahtais salaa majesteetin p‰‰lle, Olisi pakko teid‰t her‰tt‰‰, Niin ettei vaarallista unen h‰rm‰‰ Tuo surmamato iki-uneks muuttais. Siis kiellon uhallakin aikovat, Jos tahdotte tai ette, teit‰ kaita Moisilta k‰‰rmeilt‰ kuin viekas Suffolk, Jonk' onneton ja myrkyllinen pisto Set‰nne hengen salaa vei, jok' oli Tuhansin kerroin h‰nt‰ arvokkaampi.

KANSA (ulkona). Kuninkaan vastaus, lord Salisbury!

SUFFOLK. Kyll' uskon, ett‰ raaka roskajoukko Voi moisen sanan kuninkaalle laittaa; Vaan te, mylord, sen asioita k‰ytte Vain loistaaksenne puhetaidollanne. Mut muuta kunniaa ei Salisbury saanut, Kuin sen vain, ett‰ luona kuninkaan K‰vi padanpaikkurien l‰hettin‰.

KANSA (ulkoa). Kuninkaan vastaus, taikka sis‰‰nmeno!

KUNINGAS HENRIK. Salisbury, sana viek‰‰, ett‰ heit‰ Hell‰st‰ huolenpidostaan ma kiit‰n, Ja vaikk'ei mua kehoittaneet oiskaan, Niin tehd‰ aion mit‰ vaativat. Suffolkist' olen totisesti aina Tuhoa kruunulleni aavistanut. Siis vannon nyt sen majesteetin kautta, Jonk' olen halpa edustaja vain: H‰n kauemmin kuin kolme p‰iv‰‰ ‰lkˆˆn T‰t' ilmaa saastuttako hengell‰‰n, Jos el‰‰ tahtoo!

KUNINGATAR MARGAREETA. Rukoilen tuon hyv‰n. Suffolkin puolesta.

KUNINGAS HENRIK. Et ole hyv‰, Jos Suffolkia sanot hyv‰ksi. Vait, sanon; h‰nen puolestaan jos puhut, Niin vihaani vain lis‰‰t. Sanassani Jo yksin sanotussa pysyisin; Mut kun sen vannoin, on se j‰rkkym‰tˆn. -- Jos kolmen p‰iv‰n p‰‰st‰ sinut n‰hd‰‰n Maatilkulla mun hallitsemallani, Niin mailma henkes lunnaiksi ei riit‰. -- Tule, Warwick, hyv‰ Warwick, tule mukaan! Minull' on suurta sulle ilmaistavaa.

(Kuningas Henrik, Warwick, loordit y.m. menev‰t.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Tuho ja tuska teit‰ seuratkoon! Syd‰mmen katkeruus ja karvas piina Ne olkoot teid‰n seurakumppaninne! Olette kaksi, piru kolmas olkoon! V‰ijyilkˆˆn teit‰ kolminainen kosto!

SUFFOLK. Pois, hyv‰ kuningatar, sadatukset! Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.

KUNINGATAR MARGAREETA. Hyi, arka akka, hell‰ raukka, sin‰! Kirota vihamiest‰s etkˆ tohdi?

SUFFOLK. Kirotut nuo! Miks heit‰ sadattaisin? Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku, Niin keksisin niin h‰ijyt myrkkysanat, Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat, Hammasten kirskeell' esiin k‰ristetyt Ja paatunutta vihaa yht‰ t‰ynn‰ Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan. Kiivaudest' ‰nkytt‰isi kieleni; Kuin piit‰ iskein silm‰ s‰kenˆisi; Hivukset tˆrrˆtt‰is kuin mielipuolen; Niin, joka j‰sen sadattais ja kirois. Mult' ihan syd‰n s‰rkyis, jos en saisi Sadattaa heit‰. Myrkky juomans' olkoon! Vihava sappi hienoin herkkunsa! Sypressimets‰ armain siimeksens‰! Suloisin silm‰nruoka basiliskit! Vienoinkin kosketus kuin k‰‰rmeenpisto! Kyyt sihisev‰t soittokuntanaan, Ja s‰ist‰jin‰ turman-huuhkain kuoro! Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin --

KUNINGATAR MARGAREETA. Rakas Suffolk, tyynny; itse‰s vain kiusaat. Kirosi nuo -- kuin peilist' aurinko Tai liika panos pyssyss‰ -- ne taapp‰in Vain ponnahtaa ja itse‰si kohtaa.

SUFFOLK. Kirota k‰skit; nytkˆ k‰sket j‰tt‰‰? Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu! Kirota voisin koko talvis-yˆn, Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin, Miss' ei suo kylm‰n viima ruohon nousta, Ja pit‰‰ kaikki hetken leikkin‰.

KUNINGATAR MARGAREETA. Oi, pyyd‰n, tyynny! Mulle k‰tes anna, Sit' ett‰ huolivesin kostuttaisin. Paikasta tuosta ‰lkˆˆn taivaan sade Suruni muistoksia haihduttako!

(Suutelee h‰nen k‰tt‰‰n.)

Tuo muisku k‰tees painukoon, ett' aina N‰‰ huulet muistaisit, jotk' ovat sulle Tuhannet huokaukset huokuneet! Nyt mene, tuskan ett‰ tuta saisin; T‰‰ll' ollessasi vain sit' aavistan Kuin kyll‰inen, jok' ajattelee n‰lk‰‰. Takaisin kutsun sun, tai minut myˆskin Maanpakoon syˆskˆˆt; ja maanpaossa Ma olenkin, jos sinust' olen erin. Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! -- Oi, ‰l‰ viel‰! Kaks tuomittua yst‰v‰‰ n‰in erii Tuhansin suuteloin ja j‰‰hyv‰isin, Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo. Hyv‰sti! Hyv‰st' el‰m‰ ja Suffolk!

SUFFOLK. N‰in kymmenesti maasta karkoitettu On Suffolk parka: kerta kuninkaan, Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas. En maata sure, sun vain pois kun saisin; On kyllin v‰kirikas er‰maa, Jos sun on taivaallinen seuras mulla; Miss' olet sin‰, siell' on itse mailma Ja mailman riemut; miss‰ et sin' ole, Siell' er‰maa on. Enemp‰‰ en jaksa. -- Oi, el‰ sin‰, elost' iloitse; Mun iloni on, ett‰ sin‰ el‰t.

(Vaux tulee.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Mihink‰ Vaux'lla kiire? Mit‰ tied‰t?

VAUX. Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on Juur' kuolemaisillansa kardinaali: ƒkisti k‰‰ntynyt on kovaan tautiin, Tuijottaa, l‰‰hˆtt‰‰ ja ilmaa haukkoo, Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa. V‰list‰ puhuu, niinkuin Humphreyn haamu Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta, Patjalleen kuiskaa, niinkuin t‰lle kuiskais Syd‰mmen raskaan salaisuuksia. Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle, Ett' ihan nyt h‰n h‰nt‰ ‰‰neen huusi.

KUNINGATAR MARGAREETA. Vie surusanomasi kuninkaalle.

(Vaux menee.)

Voi inhaa ik‰‰! tuskan sanomaa! Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken, Suffolkin unhottaen, kalleuteni? Miks en ma sure sua yksin, Suffolk, Ja suvituulen kanssa kilpaa itke? Se maata kastaa; min‰ suruani. Pois joutuin! Tulossa on kuningas; Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.

SUFFOLK. En el‰‰ voi, jos sinust' eri‰n; Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta Kuin vieno uinahdus sun syliss‰si? T‰ss' ilmaan henkeni ma huokuisin Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi, Jok', ‰idin n‰nni suussa, kuoloon vaipuu. Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu Huutaisin ummistamaan silm‰ni Ja huulillasi suuni sulkemaan. Niin sielun lennossaan sa pid‰tt‰isit, Tai sinun ruumiisees sen huokuisin; Elysiumiss' el‰isi se silloin. Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo, Mut sinust' erin tuskan kidutus. Oi, suo mun j‰‰d‰, tulkoon mit‰ tulkoon!

KUNINGATAR MARGAREETA. Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta, Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen. Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita; Jos miss‰ mailman sopess' oletkaan, Niin mull' on Iris, joka sinut lˆyt‰‰.

SUFFOLK. Ma menen.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ota syd‰mmeni myˆt‰.

SUFFOLK. Juveeli kurjimmassa lippaassa, Mik' arvokalun k‰tkenyt on koskaan. Kuin laiva s‰rkynyt, nyt erit‰‰n: T‰‰ mun on kuolintieni.

KUNINGATAR MARGAREETA. Minun t‰‰.

(Menev‰t eri taholle kumpikin.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Kardinaali Beaufortin makuuhuone.

(Kuningas Henrik, Salisbury, Warwick y.m. tulevat. Kardinaali makaa vuoteessaan, palvelijoita seisoo vuoteen vieress‰.)

KUNINGAS HENRIK. Kuin voit sa, Beaufort? Puhu kuninkaalles.

KARDINAALI. Jos kalma olet, Englannin saat aarteet, Joll' ostaa toisen voit sa moisen saaren, Jos mun vain annat el‰‰ tuskitta.

KUNINGAS HENRIK. Oi, mik‰ merkki huonon el‰m‰n, Kun noin on kauhistava tuonen tulo!

WARWICK. Se kuningas on, joka puhuu, Beaufort.

KARDINAALI. Jos mieli, viek‰‰ minut oikeuteen. H‰n kuoli vuoteessansa: miss‰s muuten? Pakottaa voinko ihmist' el‰m‰‰n? -- Oi, laatkaa r‰‰kk‰‰m‰st‰! Tunnustan. -- Taas elossako? N‰ytt‰k‰‰, miss' on: Tuhannen puntaa, jos saan h‰net n‰hd‰! -- Ei silmi‰! Ne soaissut on multa. Oi, silitt‰k‰‰ hiukset! Pystyss' on ne Kuin tym‰puikot, joihin sieluni Takeltuu siivet. Tuokaa juotavaa! Sanokaa rohtoherralle, ett' antaa Sen tuiman myrkyn, jonka h‰lt‰ ostin.

KUNINGAS HENRIK. Oi, ikihallitsija taivasten, Luo armon katse tuohon onnettomaan! Pois aja tunkeileva vihollinen, Jok' ahdistaa tuon raukan sielua! Povestaan huuhdo musta ep‰toivo!

WARWICK. Kas, kuinka kuolontuska muodon murtaa!

SALISBURY. H‰nt' ‰l‰ h‰iri; rauhass' eritkˆˆn.

KUNINGAS HENRIK. Sielulleen rauha, jos niin Herra tahtoo! -- Jos taivast' ajattelet, kardinaali, Niin k‰tt‰ nosta, anna toivon merkki. -- Ei merkki‰! H‰n kuolee. Armo h‰lle!

WARWICK. Hirmuista el‰m‰t‰ todistaa Noin julma kuolo.

KUNINGAS HENRIK. ƒlk‰‰ tuomitko; Me syntisi‰ kaikki olemme. -- H‰lt' ummistakaa silm‰t; uudin eteen! Ja kaikki hartauteen vaipukaamme.

(Menev‰t.)

NELJƒS NƒYT÷S.

Ensimm‰inen kohtaus.

Kent. Merenrannikko l‰hell‰ Doveria.

(Laukauksia kuulun merelt‰. Sen j‰lkeen astuu venheest‰ maalle merikapteeni, per‰mies ja alaper‰mies, Valter Mereinen ynn‰ muita; niiden joukossa Suffolk valepukuisena, ja muita ylimyksi‰ vankeina.)

KAPTEENI. On kailava ja arka p‰iv‰-lˆrpp‰ Jo meren helmaan hiipinyt, ja sudet Nyt ulvonnallaan her‰tt‰v‰t kaakit, Jotk' yˆt‰ murheen-synkk‰‰ hinaavat Ja veltot lerppasiipens' yli hautain Levittelev‰t, kidast' usmaisesta Tymp‰‰v‰‰ pimeytt' ilmaan huokuen. Nyt anastetun laivan miehet tuokaa; Sill' aikaa s‰rk‰ll‰ kun ankkuroimme, He t‰ss‰ lunastakoot henkens‰ Tai verin s‰rk‰n hiekkaa kirjavoitkoot. Tuon vangin sulle annan, per‰mies; -- Ja, sin‰, alaper‰mies, saat t‰m‰n; -- Ja tuo (osoittaen Suffolkia) on, Valter Mereinen, sun osas.

1 YLIMYS. Per‰mies, mit‰ lunnaiks vaadit? sano.

PERƒMIES. Tuhannen kruunuako tai kaula poikki!

ALAPERƒMIES. Te saatte saman antaa -- taikka p‰‰nne.

KAPTEENI. Tuhannen kruunuako Teist‰ liikaa, Ja sent‰‰n k‰ytte ylimyksist‰? -- P‰‰ poikki konnain! -- Kuolla teid‰n t‰ytyy. Ei niiden p‰it‰, jotka meilt‰ kaatui, Noin turhan turha raham‰‰r‰ korvaa.

1 YLIMYS. Ma maksan sen, kun s‰‰st‰t henkeni.

2 YLIMYS. Ja min‰ myˆs; ja heti tilaan rahat.

MEREINEN. Kun iskin laivaan, meni multa silm‰; (Suffolkille) Ja siit‰ kostoksi sun t‰ytyy kuolla, Ja noiden myˆs, jos min‰ p‰‰tt‰‰ saan.

SUFFOLK. Ylimys olen: t‰ss' on Yrjˆn-risti; Sa vaadi mit‰ vain, ma kaikki maksan.

MEREINEN. Ja min‰ myˆskin olen ylimys; Nimeni Valter Mereinen. No, mit‰? Miks tuijottelet? Kuolemaako pelk‰‰t?

SUFFOLK. Nime‰s pelk‰‰n, siin' on kuolon sointaa. Minulle tiet‰j‰ on ennustanut Mereiseen h‰t‰‰n ett‰ hukkuisin. Mut verenhimos ‰lkˆˆn t‰st‰ nousko; Nimes' on, oikein ‰‰nt‰in, Merinen.

MEREINEN. Mereinen taikka Merinen, yks kaikki! Nimeemme viel' ei tahraa ole j‰‰nyt, Jot' ei ois siit‰ miekoin pesty pois. Siis kostollani jos ma kauppaa hieron, Niin miekka multa murskatkaa ja kilpi, Ja pelkuriksi minut huutakaa.

(Iskee kiinni Suffolkiin.)

SUFFOLK. Seis, Mereinen, sun vankisi on prinssi, Suffolkin herttua, William de la Poole.

MEREINEN. Suffolkin herttuako ryysyiss‰?

SUFFOLK. Niin, mut n‰‰ ryysyt herttuaan ei kuulu; Zeus valepuvuss' oli, miks en min‰?

KAPTEENI. Mut Zeus ei surmaans' saanut kuin nyt sin‰.

SUFFOLK. Katala moukka, kuninkaan ei verta, Ei Lancasterin arvokasta verta Saa moinen tallirenki vuodattaa. Suutelit k‰tt‰in, jalustinta pidit, Lakitta juoksit juhdan vieress‰, P‰‰n nyˆkk‰yksest‰ jo autuaana. Mua maljain ‰‰ress' usein palvelit, Nuoleksit t‰hteit‰, ja pˆyd‰n luona Matelit polvillas, kun atrioin Ma kuningatar Margareetan kanssa. Sa tuota muistele ja harjas laske, Ja ajatonta rˆyhkeytt‰s hilli. Sa usein seisoit eteisess‰ni Ja nˆyr‰st' odottelit tuloani. T‰‰ k‰si usein on sua suositellut, Ja nyt se tukkii sulta riettaan suun.

MEREINEN. Kapteeni, pist‰nkˆ ma tuota konnaa?

KAPTEENI. Jahk' ensin min‰ h‰nt‰ sanoin pist‰n, Niinkuin h‰n mua pisti.

SUFFOLK. Halpa orja, Sanas on tyls‰t niinkuin sin‰ itse.

KAPTEENI. Pois viek‰‰ tuo ja isonveneen laitaan P‰‰ katkaiskaa.

SUFFOLK. Siin' omas uskallat.

KAPTEENI. Niin, Poole.

SUFFOLK. Poole?

KAPTEENI. Poole, puolherra, rupaherra, Lika ja loka, jonka saasta sokaa Englannin hopeaisen juomal‰hteen. Nyt tukin ammottavan suusi tuon, Jok' ahminut on valtakunnan aarteet; Tomua suudella saa huules, jotk' on Kuningatarta suudelleet; ja sin‰, Jok' ilkuit hyv‰n Humphrey-herttuan surmaa, Nyt suotta irjut tunnotonta tuulta, Jok' ivaten sua viuhuu vasten naamaa. Vihille mene hornan noitain kanssa, Siks ett‰ valtaherralle sa naitit Tytt‰ren halvan kuninkaan, mi vailla On maata, kruunua ja alamaista. Sa pirun-taidollasi suureks kasvoit Kuin vallan-ahnas Sulla, herkutellen Emosi syd‰nveren pisaroilla. Anjoun ja Mainen Ranskalle sa mˆit; Sun tauttas ynse‰t normannit meit‰ Ei kutsu herroikseen; ja Picardie Voutimme tappoi, linnat vei, ja miehet Verisn‰, ryysyisin‰ kotiin laittoi. Ylev‰ Warwick ja Nevilit, jotka Ei koskaan suotta miekkaa paljastaneet, Vihasta sinuun, s‰il‰‰n tarttuvat; York-suku -- jonka hallinnosta syˆksi Kuninkaan viattoman halpa murha Ja kopea ja rˆyhk‰ hirmuvalta -- Kostosta palaa; lipuiss' ylv‰iss‰ Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme,[6] Ja alla seisoo: _nubibus invitis_. Aseissa kansa t‰‰ll‰ Kentiss' on, Ja p‰‰tteeks h‰pe‰ ja mieronkˆyhyys On kuninkaamme linnaan hiipinyt; Sun syysi kaikki. -- Pois! -- Pois h‰net viek‰‰.

SUFFOLK. Josp' oisin Jumala, ja salamoilla Nuo kehnot orjat murskata jos saisin! V‰h‰ll‰‰n kurja pˆyhkeilee; tuo konna. Vain purren p‰‰llikkˆ, on uhkaavampi Kuin Bargulus,[7] Illyrian merirosvo. Ei kotkain verta ime kuhnurit, Vain mehil‰isten pesi‰ ne ryˆst‰‰. On mahdotonta, ett‰ minut surmais Mokoma halpa palkkamies kuin sin‰. Ei nosta sanas katumaa, vaan vihaa. Kuningatar mun Ranskaan l‰hetti; Ma vaadin, ett‰ joutuin viet mun sinne.

KAPTEENI. Mereinen! --

MEREINEN. Pois, Suffolk, min‰ kuolemaan sun vien.

SUFFOLK. _Gelidus timor occupat artus_: -- sua pelk‰‰n.

MEREINEN. Ja syyst‰ pelk‰‰t, sen saat kohta n‰hd‰. No, joko poiss' on miehuus? Joko taivut?

1 YLIMYS. Rukoile, Suffolk, puhu kauniisti.

SUFFOLK. Suffolkin vallaskiel' on tyly, tuima, Se voi vain k‰ske‰, ei kerj‰t‰. Pois se, ett' alamaisin rukouksin Ma mokomia kunnioisin! Ennen Panisin p‰‰ni mestauspˆlkylle, Kuin polveani muille notkistaisin Kuin jumalalleni ja kuninkaalle; Niin, ennen p‰‰ni veripuussa keikkuu, Kuin halvan orjan eess‰ paljastuu. Pelosta tosi-aateli on vapaa: Enemm‰n kest‰n, kuin sa tehd‰ tohdit!

KAPTEENI. Pois h‰net vie, ja tuki h‰lt‰ suu.

SUFFOLK. Soturit, n‰ytt‰k‰‰ nyt julmuutenne, Ett' ikikuuluks tulis kuolemani. -- Saa konnilt' usein suuret miehet surman: Niin roomalainen miekkailija-orja Hyv‰n tappoi Tullion; ‰p‰r‰ Brutus Caesarin surmas; villi saarikansa Pompejon; rosvot murhaa Suffolkin.

(Suffolk menee Mereisen ja muiden kanssa.)

KAPTEENI. Nyt niist‰, joiden lunnaat m‰‰r‰simme, Saa toinen menn‰, niin on tahtomme; Te tulkaa siis, ja tuo saa l‰hte‰.

(Kaikki menev‰t, paitsi ensimm‰inen ylimys.) (Mereinen palaa, kantaen Suffolkin ruumista.)

MEREINEN. Tuoss' olkoon p‰‰ ja ruumis, siksi kuin Ne kuningatar, lemmikkins‰, hautaa.

(Menee.)

I YLIMYS. Oi, verist‰ ja julmaa n‰ytelm‰‰! Tuon ruumiin kuninkaalle vied‰ tahdon. Jos h‰n ei kosta, kostaa yst‰v‰t Ja kuningatar, joka h‰nt‰ lempi.

(Kantaa pois ruumiin.)

Toinen kohtaus.

Blackheath.

(Yrjˆ Bevis ja Juho Holland tulevat.)

YRJ÷. Kas niin, hanki nyt miekka itsellesi, vaikka puusta tehty; he ovat jo kaksi p‰iv‰‰ olleet jalkeilla.

JUHO. Sit‰ tarpeellisempi heille, ett‰ p‰‰sev‰t lepoon.

YRJ÷. Tied‰pp‰s, ett‰ Jack Cade, verkakankuri, aikoo siistit‰ yhteiskuntaa, ja k‰‰nt‰‰ ja uudelleen sit‰ nukittaa.