Part 3

ANNA. Hyvä Jumala! Parempi, ettei loistost' oisi tiennyt. Vaikk' on se maallista, niin kuitenkin, Toraisa onnetar jos omaajalta Sen riistää pois, niin vihlova on tuska, Kuin riistyis sielu ruumiista.

HOVINAINEN. Voi raukkaa! Taas täällä vieras on.

ANNA. Sit' enemmän On säälist' itkettävä. Toden totta, Parempi olla halpa töllin laps Ja tyytyväisnä rahvaan pariss' elää Kuin huolen kiiltoon huoliteltuna Ja surun kultaan.

HOVINAINEN. Tyytymys on paras.

ANNA. Kautt' impeyteni, minä kuningatar En tahtois olla.

HOVINAINEN. Minä tahtoisin, Vaikk' impeyteni menis; tekin samoin, Tuost' ulkopyhyydestä huolimatta. Niin, teillä, joill' on kaikki naisen sulot, On naisen sydänkin, jok' aina halaa Suuruutta, herrautta, rikkautta; Ne kaikk' on taivaan lahjoja; ne kyllä -- Jos kuinka tekeytte -- teidän hienoon Ja säämiskäiseen mahtuu tuntoonne, Jos sitä venytätte.

ANNA. Ei, ei totta!

HOVINAINEN. On, totta! Kuningattareks ei mieli?

ANNA. Ei, vaikka koko mailman saisin.

HOVINAINEN. Vaikk' olen vanha, viisipennisellä Mun ostaa kuningattareksi vois. Mut entä herttuatar? Oisko voimaa Sit' arvon kuormaa kantaa?

ANNA. Eikä oisi.

HOVINAINEN. Siis heikko teill' on ruumis. Tinkikäämme: Jos nuorna kreivinä ma tulisin, Punastuin suostuisitte. Selkänne Jos tät' ei kuormaa kestä, ette koskaan Saa poikalasta.

ANNA. Mitä rupatatte! Uudelleen vannon: kuningattareksi En tulla tahtois koko maailmasta.

HOVINAINEN. Mut pikku Englannista ehkä sentään Te myöntyisitte. Minä suostuisin Carnarvonshirestäkin,[7] vaikka kruunuun Ei muuta kuuluisikaan. Kas, ken tulee!

(Lord kamariherra tulee.)

KAMARIHERRA. Huomenta, naiset! Mitä maksaa kuulla Puheenne salaisuutta?

ANNA. Arvon herra, Se kysymyst' ei maksa. Surkeilimme Vain haltijattaremme huolia.

KAMARIHERRA. Se kelpo naisille on sopiva Ja jalo toimi. Toivon mukaan kaikki Käy vielä hyvin.

ANNA. Herra suokoon, aamen!

KAMARIHERRA. On hellä sydän teillä; taivaan armo On moisten osa. Jotta näkisitte, Ihana neiti, että puhun totta, Kuningas teille lausuu suosionsa Ja teille arvonimen suo niin ylhän Kuin markiisitar Pembroke; johon arvoon Tuhannen punnan vuositulon liittää Viel' armossa.

ANNA. En tiedä, kuinka nöyrän Täst' annan kiitoksen; mun kaikkeni On tyhjää vähempi; mun rukoukseni Ei kyllin pyhät lie, ja toiveeni Vain turhuutt' on; mut rukoukset ja toiveet On kaikki, mitä antaa voin. Vain pyydän, Sanokaa, herra, kainon palvelijan Alaisin kiitos hänen armolleen, Jonk' onni loistakoon ja kruunu aina.

KAMARIHERRA. Kuninkaan hyvää arvelua teistä Lisäämään riennän. -- (Syrjään.) Koitellut häntä olen; Niin kainous ja sulo häness' yhtyy, Ett' ansaan veivät kuninkaan; ken tietää, Hänestä eikö vielä synny helmi, Mi koko tämän saaren kirkastaa? -- Käyn kuninkaalle sanomaan, ett' olen Nyt teitä puhutellut.

ANNA. Nöyrin kiitos!

(Lord kamariherra menee.)

HOVINAINEN. Siin' on se! Minä kuustoist' olen vuotta Hovissa kerjännyt, ja kerjään yhä, Enk' ole koskaan tullut parhaiksi, Vaan joko liian varhain taikka myöhään Palkinnon jakoon; ja te, -- hyvä Luoja! -- Tulokas vasta -- hyi, sit' onnetarta, Kuin tunkeilee! -- suun saatte täyteen ennen Kuin aukaisette sen.

ANNA. Tää kummallista.

HOVINAINEN. No, miltä maistuu? Onko karvasta? Ei, punta vetoa! Ol' ennen nainen -- Tarina vanha -- jok' ei tahtonut Kuningattareks tulla, ei, ei kaikest' Egyptin mudasta: -- sen liette kuullut?

ANNA. Te suottailette.

HOVINAINEN. Teinä lentäisin ma Ohitse leivon. Markiisitar Pembroke! Ja tuhat puntaa, supi suosiosta! Ei mitään velvoitusta! Kyllä maarin Nyt tuhansia heruu! Arvon laahus On pitemp' etumusta. Herttuatarta Nyt varmaan kantaa selkänne. Nyt liette Jo vahvemp' entistänne.

ANNA. Hyvä neiti, Pitäkää ilo itsestänne; suokaa Mun jäädä rauhaan. Kuolisin, jos tämä Vähääkään kuihkois vertani. Jo voivun, Kun seuraust' aattelenkin. Kuningatar On lohduton, ja hänet unhottain Täss' aikailemme. Tästä älkää hälle Puhuko.

HOVINAINEN. Mitä minust' aattelette?

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Sali Blackfriars'issa.

(Trumpetit ja torvet soivat. Kaksi oikeudenpalvelijaa tulee, kädessä lyhyt hopeasauva; heidän jälkeensä kaksi kirjuria, tohtorin puvussa; sitten Canterburyn arkkipiispa, yksin; hänen jälkeensä, Lincolnin, Elyn, Rochesterin ja Saint Asaphin piispat; heidän jälkeensä, vähän matkan päässä, aatelismies, joka kantaa valtasinetti-kukkaroa ja kardinaalin hattua; sitten kaksi pappia, kumpikin kantaen hopearistiä; sitten marsalkka avopäin, airuen seuraamana, joka kantaa hopeista valtikkaa; sitten kaksi aatelismiestä kantaen kahta suurta hopeapatsasta; heidän jälkeensä molemmat kardinaalit, Wolsey ja Campejus, rinnakkain; sitten kaksi loordia, kantaen miekkaa ja valtikkaa. Lopuksi kuningas ja kuningatar seurueineen. Kuningas asettuu valtaistuimen katoksen alle; molemmat kardinaalit istuutuvat alemma tuomareiksi. Kuningatar asettuu jonkun matkan päähän kuninkaasta; piispat kummallekin puolelle tuomioistuinta, niinkuin piispanoikeudessa ainakin; heitä alempana istuvat kirjurit; muu seurue seisoo asianmukaisessa järjestyksessä pitkin näyttämöä.)

WOLSEY. Vait'olon käsky! Rooman valtakirja On luettava julki.

KUNINGAS HENRIK. Mistä syystä? Johan se luettu on julkisesti Ja kummaltakin puolen tunnustettu. Vain aikaa kuluu.

WOLSEY. Jääköön siis. -- Nyt toimeen!

KIRJURI. Julista: Englannin kuningas Henrik oikeuden eteen!

JULISTAJA. Englannin kuningas Henrik oikeuden eteen!

KUNINGAS HENRIK. Täss' olen.

KIRJURI. Julista: Englannin kuningatar Katariina oikeuden eteen!

JULISTAJA. Englannin kuningatar Katariina oikeuden eteen!

(Kuningatar ei vastaa, vaan nousee istuimeltaan, kulkee tuomarien sivuitse, tulee kuninkaan eteen, polvistuu hänen jalkoihinsa, ja sitten puhuu.)

KUNINGATAR KATARIINA. Ma pyydän oikeutta, majesteetti, Ja sääliä; min' olen kurja vaimo Ja muukalainen, valtakuntanne En synnynnäinen; tääll' ei puoletonta Mull' ole tuomaria eikä vakuutt', Ett' oikein mua kohdellaan. Voi, herra, Mill' olen teitä loukannut? Ja miten On käytökseni teitä pahoittanut, Ett' yritätte näin mun hyljätä Ja armon multa riistää? Taivas tietköön, Ett' aina olen ollut uskollinen Ja nöyrä, kuuliainen puoliso. Pelosta, etten teissä vihaa nostais, Iloinen olin, vakaa sitä mukaa Kuin jompaakumpaa katseessanne näin. Ma milloin haluanne vastustin Ja sit' en omannut? Ket' ystäväänne En ahkeroinut rakastaa, jos kohta Ma tiesin hänet vihamiehekseni? Ket' omist' ystävistäni, jos teitä Hän vihoitti, viel' armoissani pidin? Hänt' enkö heti vieroittanut pois? Oi, muistakaa, kakskymment' olen vuotta Ma ollut kuuliainen vaimonne Ja monta lasta teistä synnyttänyt; Jos voitte tältä ajalt' osoittaa, Ett' olen kunnian tai vihkivalan Tai uskollisuuteni unhottanut Tai pyhää persoonaanne loukannut, Niin, Herran nimeen, minut hyljätkää. Häväisten, halveksuen sulkekaa Mult' ovenne ja minut luovuttakaa Lain ankarimman kouriin! Pyydän, kuulkaa: Isäänne, kuningasta, kiitettiin Ovelaks ruhtinaaksi, joll' ei vertaa Älyssä, viisaudessa; Ferdinand, Espanjan kuningas, mun isäni, Älykkäin oli prinssi, mitä vuosiin Siell' oli hallinnut; he kieltämättä Kai kukin maastaan valikoivat parhaat Tät' asiata tutkimaan; ja nämä Avion hyväksyivät. Nöyrimmästi Rukoilen, säästäkää mua, kunnes ehdin Espanjast' ystäviltä neuvon saada. Jos ette voi, niin Herran nimeen tehkää Siis tahtonne.

WOLSEY. Täss' ovat, hyvä armo, Nää itse määräämänne arvon isät, Erittäin oppineet ja taatut miehet, Maan valiot, jotk' ovat asiaanne Ajamaan tulleet. Lykkäyst' anoa On tarpeeton niin oman rauhanne Kuin kuninkaankin tunnontuskan tähden.

CAMPEJUS. Puhutte hyvin, herra kardinaali, Ja oikein myös. Siis, rouva, jatkettava On tätä kuninkaallist' istuntaa Ja viipymättä syyt ja vastasyyt Esille tuotava.

KUNINGATAR KATARIINA. Lord kardinaali, Ma teille puhun.

WOLSEY. Mitä suvaitsette?

KUNINGATAR KATARIINA. Mun tulis itkeä; mut muistein' alta Olemme kuningatar -- kauan olin Sit' uneksinut ainakin -- ja varmaan Kuninkaan tytär, kyyneleeni muutan Ma tulipoukiks.

WOLSEY. Malttukaatte!

KUNINGATAR KATARIINA. Kyllä, Kun tekin nöyrrytte; ei, jo sit' ennen, Mua muuten taivas rangaiskoon! Min' uskon, Ja pätevillä syillä, että te Olette vihamieheni, ja siksi En tuomioonne alistu. Te tulta Lietsoitte mun ja puolisoni väliin; Jumalan kaste sammuttakoon sen! Siis, vielä kerran; koko sydämmestä Teit' inhoan ja tuomintanne epään; Ja vielä kerran sanon: pahin ootte Te vihamieheni, en teistä hyvää Ikänä usko.

WOLSEY. Tunnustan, ett' ette Nyt ole oma itsenne; te aina Olitte lempeä, ja hurskaan mieltä Ja viisautt' osoititte suurempaa Kuin mitä nainen voi. Mua loukkaatte. En teitä vihaa; vääryytt' en tee teille, En liioin muille; mitä olen tehnyt Tai vasta teen, mun siihen valtuuttanut On konklaavi, täys Rooman konklaavi. Ma tulta lietsoin, sanoitte; sen kiellän. Kuningas täss' on; jos hän tietää minun Epäävän tekojani, voi hän syystä Mua syyttää vilpistä, niin, yhtä paljon Kuin te mua totuudesta. Jos hän tietää Mun puhtaaks syytteistänne, tietää hän mun Vääryyttä kärsineen. Siis hänen tulee Hyvittää minua, ja hyvitykseks Nuo luulot teistä vieroittaa. Mut ennen Kuin puhuu kuningas, teit', arvon rouva, Ma pyydän sanojanne punnitsemaan, Kun vasta puhutte.

KUNINGATAR KATARIINA. Mylord, mylord, Min' olen tyhmä nainen, liian heikko Juontanne vastustamaan. Makosuinen Ja nöyrä ootte, niinkuin papin arvo Ja virka vaatii; mutta sydän teillä On täynnä vihaa, ylpeytt', ylimieltä. Kuninkaan suosion ja onnen kautta Olette asteilt' alimmilta noussut Asemaan, missä vallat teitä palvoo, Ja sanaanne, kuin orjat, tottelevat, Jos mitä käskenette. Mutta kuulkaa: Enemmän kunniaa te harrastatte Kuin pyhää virkaanne. Siis vielä kerran: En tuomioonne alistu; ja tässä Vetoan kaikkein kuullen paaviin, jättäin Asian Hänen pyhyytensä haltuun: Hän tuomitkoon.

(Lyykistää polviaan kuninkaan edessä ja aikoo mennä.)

KAMARIHERRA. On kuningatar jäykkä. Lakia syyttää, polkee sitä, ilkkuu Sen pätevyyttä; se ei ole hyvä. Pois menoss' on hän.

KUNINGAS HENRIK. Palauttakaa.

JULISTAJA. Englannin kuningatar, Katariina, Lain eteen!

GRIFFITH. Rouva, teitä kutsutaan.

KUNINGATAR KATARIINA. Mitä se teihin? Tiehenne! Te tulkaa, Kun kutsutaan. -- Nyt auta, Jumala! He maltin multa vievät. -- Pyydän, menkää, En tänne minä jää, en, enkä koskaan Täss' asiassa tule vastaamaan Mihinkään oikeuteen.

(Kuningatar seurueineen menee.)

KUNINGAS HENRIK. Niin, mene, Katri; Jos kuka väittää, ett' on itsellään Parempi vaimo, hän sen valehtelee, Hänt' ei saa uskoa. Sa yksin olet -- Jos harvinaiset hyveet: vieno hellyys, Pyhäinen nöyryys, hieno naisellisuus, Alainen käskevyys ja muutkin hurskaat, Ylevät avut puhuis puolestas -- Maan kuningattarien kuningatar. -- Hän jalo synnylt' on, ja jalouttaan On mulle osoittanut.

WOLSEY. Majesteetti, Rukoilen nöyrimmästi: suvaitkaa Tään seuran kuullen -- missä sidottiin, Myös siellä päästettäköön, vaikk' en sillä Saa täyttä hyvitystä -- julistaa, Olenko koskaan tähän yllyttänyt Tai pienint' epäilystä lausunutkaan, Jok' oisi tätä seikkaa koskenut? Olenko, -- paitse kiittämällä luojaa Näin kuninkaallisesta emännästä, -- Sanaakaan sanonut, jok' oisi hänen Nykyistä arvoansa loukannut Tai hyvää mainettaan?

KUNINGAS HENRIK. Lord kardinaali, Ei syytä teissä; kautta kunniani Julistan puhtaaks teidät. Tiedättehän, Teit' että moni vihaa; syytä eivät He tiedä itsekään, vain haukkuvat, Kuin koirat, muiden mukaan. Kuningatart' On yllyttäneet nuo; ei teissä syytä. Lisääkö hyvitystä? Tätä seikkaa Nukuttaa aina mielitte, sit' ette Te koskaan herättänyt; tienkin usein Silt' ehkäisitte. -- Kautta kunniani, Täss' asiassa kardinaalin täysin Julistan puhtaaksi. Nyt, kuulkaa syy; Mut aikaa se ja huomiota kysyy: -- Siis, kuulkaa. Näin se kävi, -- mieleen pankaa. Mun tuntooni toi ensin pienen vaivan, Epäilyn, piston, sanat, jotka lausui Bayonnen piispa, Ranskan lähettiläs, Jok' oli tänne tullut sopimaan Aviost' Orleansin herttuan Ja tyttäremme Maryn välillä. Kun asiasta vielä keskusteltiin, Hän -- piispa, tarkoitan -- pyys lykkäystä. Kun tahtoi tiedustella herraltaan, Oliko tyttäremme laillinen, Kun oli aviosta lesken kanssa, Veljemme vaimon. Tämä lykkäys iski Sisimpään tuntooni ja valtavasti Sydäntä runteli ja järkäytti Poveni pohjat; näin se uursi tien, Jost' arveluja joukoin tunki sisään, Mua varoitellen. Ensin tuntui siltä, Ett' ei mua taivas suosinut, kun luonnon Niin käänsi, että puolisoni kohtu, Jos poikalapsen synnytti, ei sille Enempää suonut elämää kuin mitä Suo hauta kuolleelle; näet, poikalapset Jo syntyessään kuolivat, tai heti Kun ilmaa henkivät. Siit' aatos johtui, Ett' oli vitsaus tämä; että maani, Jok' ansainnut ois perillisen parhaan, Sit' iloa ei multa saisi. Mietin Mik' yltyis vaara valtakunnalle, Jos kuolis sukuni, ja tuskan voihka Povesta nousi. Omantunnon tuimaa Ajellen merta näin, ma vihdoin laskin Sen pelastuksen turviin, jota varten Olemme täällä; tunnolleni, nähkääs, -- Jok' oli silloin sairas, eikä vielä Kokonaan terve -- viihdytystä etsin Maan kaikilt' arvoisilta isiltä Ja opintohtoreilta. Salass' aloin Ma teistä, mylord Lincoln; muistanette Miss' olin sielun tuskissa, kun teille Asian uskoin.

LINCOLN. Muistan, majesteetti.

KUNINGAS HENRIK. Puhunut olen kauan; kertokaa, Mua kuinka lohdutitte.

LINCOLN. Majesteetti, Niin kysymystä ensin hämmästyin -- Kun tärkeä se on ja seuraukset Niin kauheat -- ett' epäilyksen valtaan Ma heitin rohkeimmatkin neuvoni; Kehoitin korkeuttanne sille tielle, Jot' alatte nyt käydä.

KUNINGAS HENRIK. Sitten teiltä, Lord Canterbury, kysyin; tämän tuuman Te hyväksyitte. Samoin kysyin kaikkein Tään oikeuston arvomiesten mieltä; Jokainen nimellään ja sinetillään Soi suostumuksensa. Siis jatkakaa: Ei minkäänlainen vastenmielisyys Kuningatarta kohtaan siihen vaadi, Vain mainittujen syiden tuimat okaat. Jos liiton näette lailliseks, niin totta Kuin olen kuningas, niin ennen hänen, Katariinan, kuningattareni, kanssa Tulevat onnen vaiheet jakaa tahdon Kuin koko luomakunnan lumoovimman Valion kanssa.

CAMPEJUS. Armollinen herra, -- Kun kuningatar poikess' on, lie paras Lykätä toistaiseksi istunto. Mut sillä aikaa häntä vakavasti On neuvottava, että peruuttaa Vetoomisensa Hänen pyhyyteensä.

KUNINGAS HENRIK (syrjään). Nuo kardinaalit kanssan' ilvehtivät. Mua tympää metkut nuo ja Rooman vehkeet. Oi, Cranmer, viisas, taattu palvelijani,[8] Palaja pian! Sinun tulohetkes, Sen tunnen, mulle lohdutuksen tuo. -- Lopuss' on istuntomme. Lähtekää.

(Menevät samassa järjestyksessä kuin tulivatkin.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Bridewell. Kamari kuningattaren asunnossa.

(Kuningatar ja hänen kamarineitsyensä istuvat työssään.)

KUNINGATAR KATARIINA. Laps, luuttus ota; huolet mua painaa; Jos voit, ne laulain poista. Heitä työsi.

Laulu.

Orpheon kun kannel kaikui, Puut ja lumivuoret taipui Kumartuen kuulemaan; Kukka nousi, heinä hieno, Niinkuin loisi päivä vieno Iki-kevään päälle maan.

Kaikki, mikä soiton kuuli, Itse meren ärjy tuuli Tyyntyi, laski levolleen. Sulosoittoon huolet hukkuu, Sydämmenkin tuska nukkuu Taikka kuolee hiljalleen.

(Aatelismies tulee.)

KUNINGATAR KATARIINA. No, mitä?

AATELISMIES. Luvallanne, majesteetti, Ne ylhät kardinaalit odottavat Tuoll' ulkona.

KUNINGATAR KATARIINA. Mua puhutellakseenko?

AATELISMIES. Niin, armo.

KUNINGATAR KATARIINA. Sisään heidät pyytäkää. -- Mit' asiata heillä hyljätylle Heikolle mulle vaimo-raukalle? Jos oikein mietin, heit' en sietää voi. Tulisi heidän olla hyvät, hurskaat Ja töissään nuhteettomat; mut ei kaapu Tee papiksi.

(Wolsey ja Campejus tulevat.)

WOLSEY. Jumalan rauha teille!

KUNINGATAR KATARIINA. Mun näette tässä puoliks emäntänä; Josp' oisin täysin se, kun pahin tulee! Mit', arvon herrat, multa tahdotte?

WOLSEY. Suvaitkaa käydä sivuhuoneeseen, Niin, hyvä rouva, täysin tietää saatte Syyn tuloomme.

KUNINGATAR KATARIINA. Se tässä sanokaa. En totta ole mitään tehnyt, jota Tulisi piillä. Jos vois kaikki naiset Sanoa samaa samall' ylpeydellä! En pelkää, herrat -- onnellisempi Siin' olen muita -- vaikka tekojani Kaikk' urkkis silmät, kaikki kielet kaunais Ja kateus ja halpuus parjaisi. On elämäni puhdas. Tulitteko Vakoomaan, miten puolisona toimin? Sanokaa suoraan: suoruutt' etsii totuus.

WOLSEY. _Tanta est erga te mentis integritas, regina serenissima_ --

KUNINGATAR KATARIINA. Ei latinata, herra! Niin en jouten Tääll' ole ollut, etten oppinut Maan kieltä oisi. Outo kieli tekee Vain oudoks, epäiltäväks asiani. Maan kieltä puhukaa siis. Moni teitä Poloisen emäntänsä tähden kiittää, Jos totta puhutte; hän paljon vääryytt' On kärsinyt, se varma. Kardinaali, Voi synneistä mun päästää suurimmista Maan kielelläkin.

WOLSEY. Surettaa mua, armo, Ett' intoa ja hartautta, jolla Kuningast' olen palvellut ja teitä, Näin epäillään, vaikk' oli tahto hyvä. Me syytteill' emme tule tahraamaan Nimeä, jota kaikki hurskaat siunaa, Tai huolta teille tuottamaan, kun sitä Jo teill' on liikaakin; vaan kuulemaan, Kuink' arvostatte kuninkaan ja teidän Välistä suurta riitaa, sekä teille Sanomaan mielemme, kuin kunnon miehet, Ja teitä lohduttamaan.

CAMPEJUS. Arvon rouva, Ylevää mieltään noudattain lord York Ja alamaisen innoss' unhottain, Kuin jalo mies, tuon herjan, jolla häneen Ja hänen kunniaansa iskitte, Nyt tarjoo, niinkuin minäi, sovinnoksi Apuaan, neuvoaan.

KUNINGATAR KATARIINA (syrjään). Mua pettääkseen. -- Ma hyväst' aikeestanne kiitän teitä. Puhetta kunnon miesten: -- suokoon luoja, Niit' että oisitte! -- Mit' äkkipäätä Näin suuress' asiassa vastaisin, Mi koskee kunniaa, -- ehk' elämääkin -- Noin oppineille arvon miehille, Älytön nainen, sit' en totta tiedä. Täss' istuin työssä tyttöjeni kanssa, Ja, Herra tietköön, moinen asia Ja moiset vieraat tuskin tuli mieleen. Mut hänen tähtensä, mik' olen ollut, -- Nyt mua suuruus viime kertaa huimaa -- Oi, mulle neuvoa ja aikaa suokaa, Avuton olen, vaimo turvaton.

WOLSEY. Kuninkaan lemmen rikkoo moinen pelko; Teill' apu on ja turva loppumaton.

KUNINGATAR KATARIINA. Tääll' Englannissa tuskin. Luuletteko, Ett' täällä kukaan neuvoa mua tohtis? Tai ystäväni olla, kysymättä Kuninkaan lupaa? Ja noin hurjan suora Tääll' elää saisko? Ei; ne ystävät, Jotk' osaa ottavat mun huoliini Ja joihin luottaa voin, tääll' eivät elä; Ne, niinkuin muukin lohtu, kaukan' ovat Isäini maalla.

CAMPEJUS. Armo, jättäkää Nuo huolet pois ja kuulkaa neuvo.

KUNINGATAR KATARIINA. Mikä?

CAMPEJUS. Kuninkaan käsiin asianne pankaa, Hän hyvä on ja armias; se paremp' Ois asiallenne ja maineellenne. Jos laki langettaa, niin kunnianne On mennyt.

WOLSEY. Hyvä neuvo!

KUNINGATAR KATARIINA. Neuvotte Mit' itse toivoisitte: tuhoani. Tää kristitynkö neuvo on? Hyi teitä! Viel' elää taivas; tuolla tuomar' istuu, Jot' ei voi kuninkaatkaan lahjoa.

CAMPEJUS. Vihassa väärin päätätte.

KUNINGATAR KATARIINA. Sen suuremp' On häpeänne. Hurskaiks teitä luulin, Ja kardinaali-hyveen omaajiksi; Mut kardinaali-pahe teiss' on, pelkään, Ja ontto, luto sydän. Hävyn vuoksi Parannus tehkää, herrat. Tääkö lohtu? Ja lääke vaimo-poloiselle, jota Hylitte, nauroitte ja pilkkasitte? En puolta kurjuuttani teille toivo; Olen laupiaampi, varoitan vain teitä: Varokaa, taivaan tähden, varokaa, Ett' ei tää tuskan taakka teitä tapaa.

WOLSEY. Olette, armo, suunniltanne aivan: Pahaksi hyvän tarjon käännätte.

KUNINGATAR KATARIINA. Te käännätte mun tyhjäksi. Voi teitä, Te tekohurskaat! Oikeutta jos teiss' on Ja sääliä ja muuta papillista Kuin puku, kuinka vihamiehen luokse Mua sairaass' asiassa neuvotte? Ah, vuoteestaan mun karkoittanut on hän Ja lemmestään jo aikaa. Vanha olen, Ja muu ei enää yhdistä mua häneen Kuin kuuliaisuus. Mitä pahempaa Voi mulle tapahtua? Teill' on halu Tuhota minut.

CAMPEJUS. Pelko teidät tuhoo.

KUNINGATAR KATARIINA. Näin kauan olenko ma elänyi -- Ma puhun itse, ystävää kun hyveell' Ei ole -- uskollisna puolisona, Ja vaimona -- sen sanon kehumatta -- Joss' yht' ei epäluulon tahraa ole. Täytt' enkö sydäntäni kuninkaalle Ain' antanut? Hänt' enkö totellut? Lähinnä taivast' enkö rakastanut? Hulluuteen asti enkö jumaloinut? Rukousta hänen tähtens' unhottanut? Ja tääkö palkka? Täss' ei oikeutta. Miehelleen uskollinen vaimo tuokaa, Jok' iloa ei muuta uneksi Kuin miehens' iloa, ja tämän vaimon Paraimpiin hyviin töihin minä lisään Viel' yhden hyveen: kärsivällisyyden.

WOLSEY. Te hyvää aiettamme pakenette.

KUNINGATAR KATARIINA. Niin syylliseks en itseäni tee, Ett' itse riisun pois sen arvonimen, Jonk' aviossa herraltanne sain. Ei arvoani riistä muu kuin kuolo.

WOLSEY. Mua kuulkaa, pyydän.

KUNINGATAR KATARIINA. Etten oisi koskaan Jalkaani tähän maahan astunut, Tai maistanut sen mairett' imarrusta! Teill' enkelin on kasvot, mutta taivas Sydämmen tuntee. Mihin joudun nyt, Ma onnettomin naisist' elävistä! -- (Naisilleen.) Laps raukat, missä nyt on onnenne? Pirstoina rannalla; ei ystävää, Ei sääliä, ei toivoa, ei sukua, Jok' itkis mua, tuskin hautapaikkaa. Kuin lilja, kedon kukkain kuningatar, Nyt alas pääni kallistan ja kuolen.

WOLSEY. Jos kunnon aikeemme vain huomaisitte, Niin lohdun saisitte. Miks, armo hyvä, Me teitä loukkaisimme? Asemamme Ja virkamme sen epää. Tehtävämme On tuskast' auttaa eikä tuskaa kylvää. Aatelkaa, Herran tähden, mitä teette; Siit' itse saatte haittaa vain, te sillä Kuninkaan suosin ihan menetätte. Nöyryyttä ruhtinasten sydän lempii, Se sitä suutelee; mut ynseydelle Se kuohahtaa kuin meri raivokas. Teill' ylvä, hellä mieli on, sen tiedän, Ja sielu tyynenkirkas; luottakaa Siis meihin, ystäviin ja rauhanmiehiin.

CAMPEJUS. Niin, meihin luottakaa. Tuo naisen pelko Häväisee hyvettänne. Jalo henki Epäilyt moiset niinkuin väärän rahan Pois heittää. Teillä kuninkaan on lempi; Se säilyttäkää. Meihin tässä luottaa Jos suvaitsette, niin me parhaan mukaan Koemme teitä auttaa.

KUNINGATAR KATARIINA. Tehkää, loordit, Vain mitä tahdotte, ja suokaa anteeks, Jos teit' en kohteliaasti kohdellut. Olenhan nainen, älyä ei mulla Noin oppineille taiten vastata. Mua suositelkaa majesteetille; Hänen on sydämmeni ja, niin kauan Kuin elän, rukoukseni on hänen. Nyt, arvon isät, mua neuvokaa; Ken sitä pyytää, tänne tullessaan Ei aavistanut, kuinka kallihisti Ol' ostettava tämä arvon risti.

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Vierashuone kuninkaan asunnossa.

(Norfolkin herttua, Suffolkin herttua, Surreyn kreivi ja kamariherra tulevat.)

NORFOLK. Jos kanteitanne kaikki yhdessä Ajatte ponnella, niin kardinaali On kukistuva; vaan jos tilaisuuden Jätätte käyttämättä nyt, niin varmaan Vain saatte uutta häväistystä kestää Entisten lisäksi.

SURREY. Mua riemastuttaa Vähinkin tilaisuus, jost' yllykettä Saan kostaa hälle jalon apen surman.

SUFFOLK. Ei sitä pääriä, jot' ei hän Suorastaan joko halveksinut taikka Tylysti kohdellut. Ei muissa näe Kuin itsessään hän aateluuden leimaa.

KAMARIHERRA. Puhukaa mitä mieli. Hyvin tiedän, Mit' ansainnut hän teiltä on ja multa. Mut pelkään, että mitään hälle voimme, Vaikk' aika oiskin sopiva. Jos häntä Kuninkaast' ette erota, niin turha On yrityskin; kielellänsä lumoo Hän kuninkaan.