Part 2

LOVELL. Nyt saavat -- niin on käsky -- joko heittää Nuo Ranskan narri-perut, sulkatöyhdöt Ja muutkin moiset kelpo tyhmyydet, Kuin kilpataistelut ja tulitukset Ja lainakommat, joilla ivailevat Vain parempiaan; kieltää uskonsa Lyhyihin lahkimoihin, pitkiin sukkiin Ja tennikseen ja muuhun matkamuotiin Ja elää kunnon ihmisiksi taas; Tai mennä vanhain kisaveikkain luo Ja siellä kuluttaa _cum privilegio_ Nuo narriutensa riettaat riekaleet.

SANDS. On aika heitä parantaa; se tauti Jo alkaa tarttua.

KAMARIHERRA. Voi naisiamme, Kun menettävät kauniit lystit!

LOVELL. Kyllä Nyt alkaa ulina; noill' äpärillä On keinot, millä naista naurattaa: Niin, ranskalainen laulu vain ja huilu.

SANDS. Ne piru huilatkoon! Niin heistä päästään. Heit' ei voi kukaan kääntää. Maalaisloordi Nyt minunlaiseni, jok' aikaa leikist', On ollut pois, voi kelpo laulun laulaa Ja saada kuulijoita, jopa käydä Jo laulajastakin.

KAMARIHERRA. Niin oikein, kiinni Viel' istuu varsahammas.

SANDS. Eikä lähde, Jos jäljell' on vain tynkäkin.

KAMARIHERRA. Sir Thomas, Mihinkä aiotte?

LOVELL. Luo kardinaalin. Lie matka sinne teilläkin?

KAMARIHERRA. On oikein. Hänell' on tänään suuret iltapidot, Ja sinne tulee miestä sekä naista: Niin, varmaan valtakunnan kukasto.

LOVELL. On tuolla prelaatilla aulis mieli Ja käsi runsas niinkuin maaemolla: Sen kaste laskee kaikkiin.

KAMARIHERRA. Jalo on hän; Vain paha kieli saattaa toista väittää.

SANDS. Niin, häll' on siihen varaa; saituus hänest' On synti suurempi kuin harhaoppi. Senlaisten miesten täytyy auliit' olla: He ovat esikuvina.

KAMARIHERRA. Niin ovat; Mut harvat niinkuin hän. Jo vene vartoo; Mukahan tulkaa. -- Joutukaa, sir Thomas, Ma muuten myöhästyn; ja se ei sovi: Sir Henry Guilfordin ja minun määrä On olla marsalkkoina.

SANDS. Teitä seuraan.

Neljäs kohtaus.

Juhlasali Yorkin linnassa.

(Hoboijan soittoa. Pieni pöytä kunniakatoksen alla kardinaalia varten, pitempi pöytä vieraita varten; toisesta ovesta tulee Anna Bullen, useita loordeja, ladyjä ja vallasnaisia juhlavieraina, toisesta sir Henrik Guilford.)

GUILFORD. Hyvät naiset, teille yhteistervehdys Lord kardinaalilta. Tään illan teille Ja ilolle hän pyhittää; ja toivoo, Ett' tähän leivoparveen huolt' ei kukaan Tuo mukanaan. Niin iloiset nyt olkaa, Kuin hyvä seura, hyvä vastaanotto Ja hyvä viinit hyvää aikaan saa.

(Lord kamariherra, lord Sands ja sir Thomas Lovell tulevat.)

Te myöhästyitte. Minä sain jo siivet, Kun tätä kaunoseuraa aattelinkin.

KAMARIHERRA. Sir Henrik, nuori olette.

SANDS. Sir Thomas, Jos kardinaalill' ois vain puolet minun Maallikkomieltäni, niin moni tässä Sais haukkapalan maatapaniaisiks Ja varmaan parempaa ei toivoiskaan. Niin maarin, soma liuta sulosuita!

LOVELL. Mitä jos moniaalle rippi-isäks Nyt rupeisitte.

SANDS. Tosiaan! Hän kyllä Sais helpon synninpäästön.

LOVELL. Kuinka helpon?

SANDS. Niin helpon kuin voi höyhenpatja antaa.

KAMARIHERRA. No, armaat, istukaahan! Tuota puolta Te, Guilford, järjestäkää; minä tätä. Koht' armo tulee. -- Tääll' ei viluss' olla: Kaks naista rinnan tuopi kylmän pinnan. -- Te valvattaa heit' osaatte, lord Sands. No, tuohon väliin istukaa.

SANDS. Kyll', armo, Suur' kiitos! -- Luvallanne, kauniit naiset!

(Istuutuu Anna Bullenin ja erään toisen naisen väliin.)

Jos vähän hulluttelen, suokaa anteeks: Isääni tulen.

ANNA. Oliko hän hullu!

SANDS. Oli: hullu, varsin hullu, naisiin hullu; Ei sentään purrut, vaan, kuin minä nyt, Hän kymment' yhtä haavaa muiskas.

(Suutelee häntä.)

KAMARIHERRA. Hyvä! -- Nyt kaikki hyvin on. -- Te, hyvät herrat, Syyn saatte, jos nää kauniit naiset täältä Nyreissään poistuu.

SANDS. Pikku puolestani Koetan minä parastani.

(Hoboijan soittoa. Kardinaali Wolsey tulee seurueineen ja istuutuu kunniakatoksen alle.)

WOLSEY. Terveeksi, kauniit vieraat! Ken ei työkseen Nyt ilakoi, ei ole ystäväni. Ma teidän kaikkein tervetuliaisiks Juon maljanne.

(Juo.)

SANDS. On armo armollinen. Pikari tänne, johon kiitos mahtuu, Niin säästyy pitkät puheet.

WOLSEY. Kiitos, loordi! Mut naapureitanne nyt rohkaiskaa. -- Nureissaan ovat naiset. -- Hyvät herrat, Kenenkä syy on?

SANDS. Jahka viinin hehku Nuo kauniit posket punaa, kyllä meidät Puhuvat kumoon.

ANNA. Lysti mies se loordi!

SANDS. Niin, kahdenkesken-lystissä. Saas tästä! Juon onneksenne; vastatkaa, kun klikkaan. On kohta --

ANNA. Jota ette näyttää voi.

SANDS. Mit', armo, sanoin? Nyt jo puhuvat.

(Torvensoittoa, rummunpärrytystä ja tykinlaukauksia kuuluu ulkoa.)

WOLSEY. Haa! Mitä tämä?

KAMARIHERRA. Mene katsomaan.

(Palvelija menee.)

WOLSEY. Sotaista ääntä! Mitä tämä tietää? -- Ei, naiset, älkää peljätkö; te turvass' Olette sota-asetusten mukaan.

(Palvelija palaa.)

KAMARIHERRA. Mit' on se?

PALVELIJA. Vierait' ylimyksiä -- Silt' ihan näyttävät -- on maihin noussut; Kuin suuren hovin ylhäis-airuina Tulevat tänne.

WOLSEY. Käykää heitä vastaan, Kamariherra; ranskaa osaatte; Jalosti kohdelkaa ja tuokaa sisään, Ett' tämä ihanuuden taivas heihin Sais täysin loistaa. -- Jotkut mukaan menkää. --

(Kamariherra seuralaisineen menee. Kaikki nousevat, ja pöydät siirretään pois.)

Rikottu juhla on, mut korvaus suodaan. Nyt ruoka maistukoon; ja vielä kerran Satakoot tervehdykset: tervetulleet!

(Hoboijan soittoa. Kuningas ja muita tulee naamioittuina ja paimenpuvussa, lord kamariherran johdattamina. He astuvat suoraan kardinaalin eteen ja tervehtivät häntä kohteliaasti.)

Ylevä seura! Mitä haluavat?

KAMARIHERRA. Kun eivät kieltä osaa, pyytävät Mua ilmoittamaan, että, kuultuaan Ihanan, ylhän seuran täällä koolla Nyt olevan, he karjalaumansa Sulasta ihanuuden ihailusta Nyt ovat jättäneet ja teiltä lupaa Anovat katsellakseen tätä seuraa Ja hetken näiden kanssa viettääkseen.

WOLSEY. Sanokaa, loordi, että kunnian Tekevät halvalle mun majalleni; Ma tuhannesti heitä siitä kiitän Ja pyydän heitä tervetulleiksi.

(Herrat pyytävät naisia tanssiin, kuningas pyytää Anna Bullenia.)

KUNINGAS HENRIK. Ihanin käsi, mitä koskaan koskin; Oi kauneus, ennen en sua tuntenut!

(Soittoa, tanssii.)

WOLSEY. Mylord!

KAMARIHERRA. Mit', armo?

WOLSEY. Heille sanokaa, Ett' yks lie heidän joukossaan, jonk' arvo Tään paikan täyttää paremmin kuin minä; Jos hänet tuntisin, niin nöyrimmästi Sen luovuttaisin.

KAMARIHERRA. Käskyn teen, mylord.

(Menee naamioiden luo, ja palaa.)

WOLSEY. Mitä sanovat?

KAMARIHERRA. On heidän joukoss' yksi, Sen myöntävät; jos hänet keksitte, Hän kyllä paikan ottaa.

WOLSEY. Katsokaamme. --

(Astuu alas arvo-istuimeltaan.)

Anteeksi, hyvät herrat: teen vain tässä Kuninkaan vaalin.

KUNINGAS HENRIK (Paljastaa kasvonsa.) Oikein osattu! Ihana seura teill' on. Oikein tehty! Jos ette pappi ois, lord kardinaali, Vois teistä pahaa luulla.

WOLSEY. Hauskaa, ett' on Noin leikillinen majesteetti.

KUNINGAS HENRIK. Kuulkaa, Kamariherra: ken tuo kaunis neiti?

KAMARIHERRA. Armonne tiedoks, Thomas Bullenin, Rochfordin viskontin, on tytär hän Ja kuningattaremme hovineiti.

KUNINGAS HENRIK. Ihana, toden totta! -- Armas aarre, Ois säädytöntä teitä tanssiin pyytää, Suudelmaa ottamatta. Muistoksenne! Pikari, hyvät herrat, kiertämään!

WOLSEY. Sir Thomas, onko huoneessani pöytä Jo katettuna?

LOVELL. On.

WOLSEY. Ma pelkään, armo, Ett' tanssi teitä hieman kiihoitti.

KUNINGAS HENRIK. Niin, pelkään, liiaksikin.

WOLSEY. Lähi-huoneess' On raittiimp' ilma, teidän armonne.

KUNINGAS HENRIK. Talutkoon kukin naistaan. -- Viel' en teitä, Sulotar, päästä. -- Ilo ylimmilleen! Lord kardinaali, puolen kymmenen Nyt kaunottaren maljan tässä juon. Ja tanssiin taas. Ja sitten uneksimaan, Ken on se onnellinen. -- Soitto soimaan!

(Menevät torvien soidessa.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu.

(Kaksi aatelismiestä, tulevat vastatuksin.)

1 AATELISMIES. Mihinkä kiire noin?

2 AATELISMIES. Oo, Herran rauha, Käräjäsaliin kuulemaan, kuink' on Tuon suuren herttua Buckinghamin käynyt.

1 AATELISMIES. Sen vaivan teiltä säästän; kaikk' on ohi; Nyt tyrmään jälleen vanki saatetaan.

2 AATELISMIES. Läsn' olitte?

1 AATELISMIES. Se tietty.

2 AATELISMIES. Kuinka kävi?

1 AATELISMIES. On helppo arvata.

2 AATELISMIES. Syypääksi nähtiin?

1 AATELISMIES. Niin tietysti, ja sillä tuomittiin.

2 AATELISMIES. Ma häntä säälin.

1 AATELISMIES. Niinpä moni muukin.

2 AATELISMIES. Mut kuinka kävi se?

1 AATELISMIES. Näin, lyhyesti: Suur' herttua saapui aitauksen eteen Ja vastas kanteeseen ja yhä väitti, Ett' oli syytön, puolustuksekseen Esittäin monta vankkaa perustetta. Kuninkaan valtuusmies taas vetosi Useiden vierasmiesten todistuksiin Ja tunnustuksiin; niitä herttua sitten Mieskohtaisesti vaati kuultaviksi. Niin astuivat nyt esiin hovivouti, Kansleri Gilbert Peck, ja rippi-isä John Car, ja munkkiperkele, tuo Hopkins, Tuo kaiken pahan alku.

2 AATELISMIES. Joka hälle Noit' ennustuksiansa syötti?

1 AATELISMIES. Sama. Hänt' ankarasti kaikki syyttivät; Heit' yritti hän jäävätä, mut turhaan. Näin päärit havaitsivat hänet syypääks Maankavallukseen. Henkens' edestä Hän puhui paljon sekä oppineesti; Mut siit' ei huolittu, vain surkuteltiin.

2 AATELISMIES. Mut miltä tämän jälkeen näytti hän?

1 AATELISMIES. Kun astui lakisaliin kuulemaan Hän tuomiotaan, kuolinkellojansa, Niin tuska hänet valtas, hiki valui, Hän pahan lausui äkkivihan sanan; Mut pian malttui taas ja loppuun saakka Esiintyi tyynenä ja ylevänä.

2 AATELISMIES. Ei kuolemaa hän, luulen, pelkää.

1 AATELISMIES. Ei, Niin miehuuton ei ole. Syy vain häntä Pahoittaa hiukan.

2 AATELISMIES. Kardinaali varmaan On tähän syypää.

1 AATELISMIES. Siihen kaikki viittaa. Tul' ensin syytteenalaiseks Kildare, Maaherra Irlannin; kun pois hän saatiin, Niin kreivi Surrey joutuin pantiin sijaan, Ett' isäänsä ei ehtis auttaa.

2 AATELISMIES. Halpa Ja luihu vallan kuje.

1 AATELISMIES. Palatessaan Sen kyllä kostaa. Tiettyähän tää: Jos ketä suosii kuningas, niin heti Sen miehen kardinaali virkaan laittaa Hovista hyvin kauas.

2 AATELISMIES. Koko kansa Hänt' ankarasti vihaa, soisi hänet Kuus syltä syvään maahan. Herttuaa He jumaloivat: kelpo Buckinghamiks, Hyveiden esikuvaks sanovat.

1 AATELISMIES. Hän tuossa on, se kovan onnen mies.

(Buckingham tulee oikeushuoneesta; hänen edellään kulkee oikeudenpalvelijoita, mestauspiilun terä käännettynä häneen päin; saattajina sir Thomas Lovell, sir Niklas Vaux, sir William Sands ja kansanjoukko.)

2 AATELISMIES. Lähemmä käydään.

BUCKINGHAM. Hyvät kansalaiset, Näin kauas säälien mua saatoitte; Mua kuulkaa nyt, ja sitten kotiin menkää. Maankavaltajan tuomion sain tänään, Ja kuolla täytyy mun; mut taivas tietköön -- Ja tunto jos on mulla, se mua lyököön, Kuin piilu tuo, jos haudon vilppiä. Lakia kuolemastani en syytä, Se kirjaimen on mukaan tehnyt oikein; Mut siihen vetoojille laupeutta Enemmän toivoisin; vaan näinkin ollen Suon heille sydämestän' anteeksi. Tok' älkööt tuhost' ylpeilkö ja älkööt Paheillaan ryvettäkö suurten hautaa, Vereni silloin maasta heille huutaa. Pitempää elämää en enää toivo, Enk' ano myös, vaikk' oiskin kuninkaalla Enemmän armoa kuin mulla syytä. Te harvat, jotka mua rakastitte Ja itkeä mua rohkenette, veljet Ja jalot ystävät, joist' ero jo On katkerata, on jo kuolemaa, Mua seuratkaa kuin hyvät enkelit; Ja haikean kun eron piilu iskee, Niin rukouksenne, kuin uhrisuitsu, Taivaaseen sielun nostakoon. -- Nyt tulkaa, Jumalan nimeen. --

LOVELL. Teidän armonne Jos sydämmess' on vihan kaunaa minuun, Rukoilen, suokaa anteeksi.

BUCKINGHAM. Sir Thomas, Mult' anteeks saatte, niinkuin itsekin Ma anteeks toivon; kaikki anteeks saavat. Niin ääretön ei vääryys, ettei sitä Vois sovittaa; ei musta viha mulle Saa hautaa luoda. Terveiseni kuninkaalle; Jos hän mua mainitsee, niin sanokaa, Ett' olin taivaaseen jo puolitiessä. Kuninkaan puolest' aina rukoilen Ja viime hengenvetoon häntä siunaan. Eläköön kauemmin kuin mull' on aikaa Lukea vuosiaan; ja rakkaudella Hän hallitkoon ja rakastettuna! Ja vanhana kun uupuu matkastansa, Niin yhteen haudattakoon hyveen kanssa.

LOVELL. Ma rantaan saatan teidän armonne, Siell' annan toimeni ma Niklas Vaux'lle; Perille hän vie teidät.

VAUX. Valmiit olkaa, Jo herttua tulee; kuntoon pankaa laiva Ja kauniiks somistakaa, niin kuin pitää Moiselle henkilölle.

BUCKINGHAM. Ei, sir Niklas, Tuo jättäkää; mua arvoni nyt ilkkuu. Suurkonnetabel' olin tullessani Ja herttua Buckingham -- nyt Edvard Bohun,[5] Vain köyhä raukka, toki rikkaampi Kun halvat syyttäjäni, jotk' ei koskaan Totuutta tunteneet; sen vahvistan nyt Verellä, josta vielä vaikeroivat. Isäni, Henrik Buckingham, -- jok' ensin Nous' anastajaa Richardia vastaan, -- Kun hädäss' etsi turvaa vasalliltaan, Tään konnan pettämänä mestattiin Ja tutkimatta; Herran rauha hälle! Seuraaja, Henrik seitsemäs, kun sääli Isäni surmaa, kuninkaallisesti Palautti arvoni ja kirkkaampana Nimeni nosti sorasta. Nyt poika, Kahdeksas Henrik, hengen, nimen, arvon, Kaikk' omimpani, yhdell' iskull' iäks Hävittää maailmasta. Tuomarit Mull' oli tosin jalotkin, siin' olin Parempi isä-raukkaani; mut muuten On kohtalomme sama: oma väki Molemmat petti, omat suosikit. Mik' urhoton ja luonnotonkin teko! Mut Herran tiet on hyvät. Kuulkaa nyt, Mink' antaa varman neuvon kuolevainen: Ken luottoaan ja ystävyyttään tuhlaa, Varuillaan olkoon: ne, joit' ystävinä Poveenne painatte, jos onnessanne Näkevät rikon pienenkin, niin teistä Valuvat pois kuin vesi, palatakseen Vain teitä upottamaan. Hyvät miehet, Rukoilkaa puolestani. Käyn nyt matkaan: Viimeinen pitkän, raskaan elämäni On hetki tullut. Hyvästi! Jos synkkää On mieli kertoa, niin kertokaa Mun loppuni. -- Nyt päivätyö on tehty; Mua Jumal' armahtakoon!

(Buckingham saattoineen menee.)

1 AATELISMIES. Surkeaa! Mut pelkään, että monet kirot kokoo Se niiden päähän, joiden täss' on syy.

2 AATELISMIES. Jos syytön herttua on, niin tää on julmaa. Mut vihjan olen saanut, että tekeill' On toinen paha, vielä suurempi, Jos toteen käy se.

1 AATELISMIES. Avuks' enkelit! Sanokaa, mikä? Minuun voitte luottaa.

2 AATELISMIES. Salaisin salaisuus: se suurta vaatii Vait'olon voimaa.

1 AATELISMIES. Uskokaa se mulle, En minä liikaa puhu.

2 AATELISMIES. Luotan teinin. No, olette kai viime aikaan kuullut Sen huhun, että Katariinast' ottais Kuningas eron?

1 AATELISMIES. Kyllä, vaan se raukes; Kuningas kun sen kuuli, vihoissaan Lähetti sanan määrille ja käski Tukeuttaa huhun ja sen juorujilta Suut tukkia.

2 AATELISMIES. Mut juoru toteutuu, Se kasvaa virkeämpänä kuin koskaan; Ja varmaks luullaan, että kuninkaan On päätös tehty. Joko kardinaali, Tai hänen kätyrinsä, vihasta Kuningattareen ja hänet tuhotakseen, Sai tunnon epäilyksiin kuninkaan; Ja päälle päätteeksi on tänne tullut Campejus kardinaali, niinkuin luullaan Näiss' asioissa.

1 AATELISMIES. Wolseyn työtä kaikki. Hän tahtoo kostaa keisarille, tää Kun hänt' ei hänen pyynnöstänsä tehnyt Toledon arkkipiispaks.

2 AATELISMIES. Sattui pilkkaan, Mut julmaa, että kuningatar siitä Saa kärsiä. Vaan kardinaalin tahto Ei vääjää; kuningatar sortukoon.

1 AATELISMIES. On kurjaa tuo. Vois joku meitä kuulla; Siis paras tästä haastaa kahdenkesken.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Vierashuone kuninkaan linnassa.

(Lord kamariherra tulee, lukien kirjettä.)

KAMARIHERRA. "Mylord, hevoset, joita teidän ylhäisyytenne halusi, olin kaikella mahdollisella huolella valikoinut, opettanut ja varustellut. Ne olivat nuoria ja sieviä ja parasta pohjolan rotua. Kun olivat valmiit Lontooseen lähetettäviksi, niin kardinaalin mies tuli valtakirja taskussa ja otti ne minulta väkivoimin, sanoen herransa tahdon olevan, että häntä on palveltava ennen alamaista, jos ei ennen kuningasta; ja se tukki meiltä suun, mylord."

Hän sitä varmaan tahtoo. No, ne saakoon; Hän ottaa vielä kaikki.

(Norfolkin ja Suffolkin herttuat tulevat.)

NORFOLK. Hyvää päivää, Kamariherra!

KAMARIHERRA. Hyvää päivää, herrat!

SUFFOLK. Mitenkä kuninkaan on?

KAMARIHERRA. Yksin on hän Ja synkkiin huoliin vaipuneena.

NORFOLK. Mistä?

KAMARIHERRA. Tuo veljenvaimon naiminen se hänen Lie tunnollaan.

SUFFOLK. Ei, toinen nainen hällä On tunnollaan.

NORFOLK. Niin; kardinaalin työtä, Kuningas-kardinaalin. Sokko pappi, Tuo onnen vanhin poika, nurin kaikki Nyt kääntää. Kuningas jos tuntis hänet!

SUFFOLK. Jos vain! Hän ennen itseään ei tunne.

NORFOLK. Kuink' aina toimens' alkaa pyhästi Ja hartaasti! Kun rikkui keisarin, Kuningattaren langon, kanssa liitto, Nyt kuninkaan hän sieluun hiipii, sinne Epäilyst', uhkaa kylvää, tunnonvaivaa Ja arveluita -- naimaliittoon nähden; Ja näistä hänet pelastaakseen neuvoo, Ett' avionsa hylkäis, hänet, joka Kakskymmentä on vuotta riippunut Kuin helmi hänen kaulassaan eik' ikään Viel' loistoansa menettänyt; hänet, Jok' on niin täysin häntä rakastanut Kuin hyvää ihmist' enkelit; niin, hänet, Jok' iskun kovimmankin kohdatessa Vain siunaa häntä. Hurskas eikö tuuma?

KAMARIHERRA. Mokomat neuvot taivas ehkäisköön! Niin totta, tuota kaikkein kielet mainii Ja kaikkein sydän itkee. Tarkka huomaa Sen, että Ranskan kuninkaan on sisar Pääsyynä kaikkeen. Taivas vielä avaa Kuninkaan silmät, jotk' on sokaissut Tuo halpa, kehno mies.

SUFFOLK. Ja moisen ikeest' Irroittaa meidät.

NORFOLK. Sydämmest' en tarvis Rukoilla pelastusta, muuten pian Tuo vallanahnas meidät kaikki sotkee Prinsseistä paasheiksi.[6] On ihmisarvo Hänestä savimöhkä, jota vatkaa Hän mielin määrin.

SUFFOLK. Sääntönä on mulla: En häntä rakasta, en pelkää häntä; Mua hän ei luonut; kuninkaani armoss' On onneni; jos kiroo hän tai siunaa, Se yhtä on, vain tuulta, jost' en piittaa. Ma tunsin, tunnen hänet; menköön paaviin, Mist' ylpeytens' on saanut.

NORFOLK. Menkäämme Ja koittakaamme kuninkaasta poistaa Nuo kalvavat ja synkät aatokset. Mukaamme tuletteko?

KAMARIHERRA. Anteeks suokaa, Kuninkaan olen asioilla; pelkään Pait sitä, ett' on aika sopimaton. Hyvästi, herrat!

NORFOLK. Kiitos vain, mylord.

(Lord kamariherra menee.)

(Norfolk avaa ovipuoliskon. Kuningas istuu lukemassa ja mietteisiinsä vaipuneena.)

SUFFOLK. Kas, kuink' on synkkä! Varmaan murhe painaa.

KUNINGAS HENRIK. Ken siellä?

NORFOLK. Hyvä taivas, torju viha!

KUNINGAS HENRIK. Ken siellä, sanon? Kuinka uskallatte Mua yksinmietteissäni häiritä? Ken olen?

NORFOLK. Armollinen kuningas, Jok' anteeks antaa rikokset, jos pahaa Ei tarkoiteta. Valta-asiat Tään aiheuttivat: majesteetin mieltä Tulimme tiedustamaan.

KUNINGAS HENRIK. Julkeat! Pois! Tiedättehän mik' on virka-aika. Nyt maallistenko tointen hetki on? --

(Wolsey ja Campejus tulevat.)

Ken se? Lord kardinaali? -- Hyvä Wolsey, Sa tunnonhaavojeni lievike, Kuninkaan paras lääke! -- (Campejukselle.) Tervetullut, Suur' arvoherra, meidän valtakuntaan. Sitä ja meitä hallitkaa. -- (Wolseylle.) Te, mylord, Pitäkää huolta, etten tyhjää puhu.

WOLSEY. Sit' ette voi. Te suvainnette, armo, Meit' ottaa hetkeks kahdenhaasteluun.

KUNINGAS HENRIK (Norfolkille ja Suffolkille). Nyt meill' on kiire; menkää.

NORFOLK (Syrjään Suffolkille). Tuossa papiss' Ei ylpeyttä!

SUFFOLK (Syrjään Norfolkille). Ei juuri! Min' en tahtois Noin sairastaa, vaikk' arvonsakin saisin. Tät' ei voi jatkua.

NORFOLK (Syrjään Suffolkille). Mut jos niin käy, Niin minä iskun lyön.

SUFFOLK (Syrjään Norfolkille). Ja minä toisen.

(Norfolk ja Suffolk menevät.)

WOLSEY. Olette viisauden esikuva Kaikille ruhtinaille, epäilynne Kun kirkon haltuun auliist' uskotte. Ken nyt voi pahoilla? Ken vihaa teihin Voi kantaa? Espanjankin, johon hänet Veri ja heimous sitoo, täytyy myöntää, Jos tosi mieless' on, ett' oikea On tuomio ja jalo. Kristinuskon On kaikill' oppi-isill' äänivalta; Ja Rooma, kaiken viisauden juuri, On teidän pyynnöstänne nimissään Tään arvomiehen tänne lähettänyt, Tään oppineen Campejus-kardinaalin; Ma teidän armollenne vielä kerran Esitän hänet.

KUNINGAS HENRIK. Minä vielä kerran Syleillen hänet tervetulleeks sanon; Ja kiitos olkoon pyhän konklaavin, Kun laittoi tänne toivomani miehen.

CAMPEJUS. Armonne jalous kaikkein muukalaisten On ihailuna. Valtuuteni lasken Nyt käteenne; se Rooman hovin käskyst' Asettaa tämän Yorkin kardinaalin Mun, palvelijansa, kanssa yhdessä Täst' asiasta puolueettomasti Tekemään tuomion.

KUNINGAS HENRIK. Kaks tasavoipaa. Kuningatar on tännetulostanne Nyt heti saapa tiedon. -- Miss' on Gardiner?

WOLSEY. Niin rakas hän on teille aina ollut, Ett' ette nytkään hältä evänne, Mit' alhaisinkin vaimo lailta vaatii: Asiamiestä puolustajakseen.

KUNINGAS HENRIK. Hän parhaan saakoon; suosioni lupaan Ma parhaalle; sen taivas tietköön! Wolsey, Tuo Gardiner tänne, uusi sihteerini, Hän sopiva on mies.

(Wolsey menee.)

(Wolsey palaa, mukanaan Gardiner.)

WOLSEY. No, tuohon käteen! Iloksi, onneks olkoon! Olette nyt Kuninkaan mies.

GARDINER (Syrjään kardinaalille). Mut teidän Ja auttajani käskettävä aina.

KUNINGAS HENRIK. Käy tänne, Gardiner!

(Keskustelevat syrjässä.)

CAMPEJUS. Herra kardinaali, Pace-niminenhän tohtor' oli ennen Tuon miehen paikalla?

WOLSEY. Niin oli.

CAMPEJUS. Sehän Ol' opin mies?

WOLSEY. Niin kai.

CAMPEJUS. Mut pahaa täällä, Lord kardinaali, teistä huhutaan.

WOLSEY. Kuin? Minustako?

CAMPEJUS. Julki väitetään Hänt' että kadehditte; pelkäsitte Ett' oiva-miehenä hän ylenisi, Ja siksi piditte hänt' etäällä; Hän tuli hulluks surusta, ja kuoli.

WOLSEY. Levossa maatkoon! Hurskaan Se kyllä riittää. Kurin alle pannaan Elävät nurkujat. Hän oli narri, Hyvettä teeskeli. Tää mies, kun käsken, Mun seuraa viittaustani; ei muuten Näin lähell' olla saisi. Opiks, veli! Meit' älkööt alhaisemmat mestaroiko.

KUNINGAS HENRIK. Tää nöyrin sana kuningattarelle.

(Gardiner menee.)

Minusta Blackfriars sopivin on paikka Näin oppineelle seuralle; niin, siellä Tää vakaa asia on tutkittava. -- Käy toimeen, hyvä Wolsey. -- Oi, mylord, On reippaan miehen tuskallista jättää Niin maire vierellinen. Mut se tunto, Se tunto! Arka paikka! Täytyy jättää.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Vierashuone kuningattaren asunnossa.

(Anna Bullen ja vanha hovinainen tulevat.)

ANNA. Ei sekään; -- tämä vain se mieltä kaivaa: Elänyt hänen kanssaan on niin kauan, Ja hän niin hyvä rouva, ettei koskaan Hänessä moitteen sijaa, -- totisesti, Ei pahuudesta tiedä hän, -- ja nyt, Niin monta vuosikautta hallittuaan Ja vallan loistoss' elettyään, jota On tuhannesti katkerampi jättää Kuin suloist' ensin saavuttaa, -- nyt saada Vain matkakäsky! Tuota surkutella Vois ihmispeto.

HOVINAINEN. Sydän paatuneinkin Siit' itkuun heltyy.