Part 10
Hän nousi ylös ja alkoi kävellä edestakaisin lattialla, kädet selän takana, juuri niinkuin oli nähnyt inspehtoorin tekevän asemasillalla.
-- Ei tarvitse Tukki-Oskarin luulla, että hän on ainoa, joka ymmärtää metsäkauppoja tehdä, eikä kenenkään muunkaan. Kyllä minä niille näytän vielä. Hoo! täällä löytyy myös jotain täällä kallossa, kun vaan liikkeelle päästetään, ja Hinkkalan Joppi pystyy aina siihen, kuin toinenkin mies. -- Korjata voitot omaan taskuunsa, sehän on kaikkein helpoin asia! Tulimmaiset tuhat, ett'ei ole pitänyt ennen huomata!
-- Aiotko sinä nyt sitten ruveta tekemään metsäkauppoja, vai mitä sinä intoilet? kysyi Alma.
-- Paikalla! sanoi Joppi, polkien jalkaansa. -- Nyt sitä koettaa pitää, jos koettaa -- takoa kun rauta vielä on kuuma, sillä vuoden päästä voivat kallistaa metsiänsä --
-- Mutta jos pettävät sinua taas? Etköhän tyydy omiisi ja anna olla --
-- Voi tyhmyyttä, sanoi Joppi, ja naurahti halveksivasti. -- Mutta mitä akat ymmärtää!
-- Ymmärtää ne niin paljon, että antavat miesten tuhlata ja juoda rahansa, iski Alma närkkäästi Jopin pistokseen.
-- Akka, elä rakenna riitaa nyt, sanoi Joppi ankarana, nyt on aatokseni tärkeämmillä aloilla. Kuinka minua kukaan voi pettää, kun minä itse ostan? Minä ostan itse nyt, enkä myö, kuuletko sinä. Juuri minä itse -- hän löi kämmenellään rintaansa -- ja petän myöjiä, puhtaasti vallan, koska on itseänikin petetty. Sinun muutama tuhantesi on pian takaisin saatu. Ja yhä kävellen lattialla, jatkoi hän kasvavalla innolla, kuinka hän muutaman vuoden päästä on voittanut suuria summia ja on sitten vasta oikein rikas. Ja kun oikein hyvin käy, niin he vielä muuttavat Helsinkiin -- jota joskus ennenkin on tuumailtu -- ostavat sieltä talon, niinkuin joku muukin on tehnyt, ja jättävät koko tämän maan roskan -- tai pitää Joppi tämän talon jahtimainaan -- Niillä tuumillaan sai Joppi emäntänsäkin lopulta innostumaan asiaansa niin, että hän unohti omat perurahansa, ja he sovinnossa tuumailivat, että on sitä rahaa, mikä heillä vielä on jäljellä, ajoissa koetettava kartuttaa.
10.
Joppi hakkauttaa samana talvena vielä haloiksi kaikki kuivat tukin latvat, ja pystyä metsää ensi talven varaksi.
Halkoja lähtee vahvasti, sillä pieni metsä on paikoin aika sakeaa, ja Hinkkalan mäet Teuron kulmalla alkavat tulla lakeiksi. Sinne jää vaan havuja ja risuja maantäydeltä, tuhanteen ristiin, ja pystyyn tuulen leikkikepiksi joku vaivainen puunlima, jota hakkaajat eivät viitsi pinoonsa pätkiä. Joppi riennättää hakkuuta tulisella kiireellä, että saisi sinä talvena vielä lisää rahoja tehdäkseen metsäkauppoja muiden kanssa. Ja kun lunta on paljon, lisää hän maksua halkosyleltä ja saa mielihyväkseen miehiä siirtymään Oskarinkin hakkuilta rautatienpuolella omaan metsäänsä. Hän johtaa itse hakkuutöitä ja ostaa kauppiaalta taskukirjan ja keltaisen mittapuikon, käy joka lau'antai mittaamassa puut ja maksaa miehille muhkeana palkan -- eikä riitele kaikista pikkuseikoista ja vajavuuksista hakkaajien kanssa, niinkuin muut kuuluivat tekevän.
Kirkolla ajaa hän särkemässä rahaa, setelin toisensa perään, sillä pientä rahaa pitää olla paljon hakkaajille. Ja kun on lanttia ja pientä hopeata sekaisin vaan housuntaskussa, on sieltä niin mukava nyppäillä niitä, kun toisinaan satutaan lyömään nakkia kievarin kamarissa. Ei siinä tarvitse pitää erittäin tarkkaa laskua, kun on tasku täynnä; sieltä ottaa vaan ja sinne työntää, että helähtää, jos on voittanut.
Omat hevoset ovat halkojen ajossa ja palkkahevosia paljon. Ajo tuli kyllä kalliiksi pitkän matkan vuoksi, mutta laski Joppi siitä sentään tulevan hintaa puillekin -- ja olihan omillekin hevosille hyvä ansio.
Kun oli osa ajettu, läksi hän niitä itse kauppaamaan Helsinkiin, perehtyäkseen halkokauppoihin.
Mutta siellä tingittiin hintaa alhaalle, kun huomattiin halot sinistyneiksi, maasta hakatuiksi, ja lopulta piti siihen jättää, mitä kaupunkilainen maksoi. Useita päiviä hän niitä siellä möi, mutta ei hän oikein saanut selkoa, paljonko niistä jäi omaan kukkaroon syleltä, kun rahoja tuli iltasella kaupungilla kulkeissa liikutelluksi. -- Kyllä niistä sentään jotain tuli hyötyäkin, päätteli hän -- ja olishan ne latvapuut kumminkin mädänneet maassakin. -- Mutta älähän huoli, tuumi hän, kun hän ensi talvena alkaa lappaa niitä hyviä halkoja sieltä! Nytkin saivat hyvistä haloista toiset usean markan syleltä enemmän.
Hän ajattaa sentään samana talvena kuivashalot kaikki, tekee useoita Helsingin matkoja, ja tuo tavarata kotiin joka matkalla, kaikkea, mitä syntinen sielu tarvitsee -- ja paljonhan sitä tarvitsee, kun vaan on millä saa.
Kaupunkilaisen, jonkun puukauppiaan, olisi kyllä voinut saada niitä myömään, vaan kun niitä ei vielä senkään enempää ollut, möi ne vähät itsekin. Ja oli niin hauskaa muutenkin aina istua lököttää junassa ja jutella toisten matkustajain kanssa -- niitä kun aina tuli jutteille, kysyen, että "mihinkä herra matkustaa"?
Mutta tulevan talven varaksi hän jo tinkaili myöjää, tahi suoraa ostajaa, kun hän rupeaa lähettämään suuria summia "alas", niinkuin hän oli oppinut kaupunkilaisiksi sanomaan. Ja niitä löytyi kumpaakin lajia vaikka kuinka paljon -- hävinneitä maamiehiä enimmät, jotka koettelivat onneaan kaupungissa -- ja oli sanottu Jopille, että antaa tulla "alas" vaan, vaikka tuhansia syliä, kyllä siellä kelpaa, sillä puute on ollut hyvistä puista tämänkin talven.
Siitä sai Joppi uutta intoa yhä ja pani palstaa lakeaksi ojalta aikain kotiin päin, minkä ennätti. Ja hän ajeli siellä metsässä tehden laskujaan ja summaillen, kuinka monta syltä kustakin mäestä tai korven poukamasta oli tullut, kun piti saada tarkka selko siitä, että muilta ostaissaan sitten tietäisi varmaan, mitä kulloinkin kannattaisi luvata. Sillä ostamaan hän rupeaa nyt, ei hakkuuta omaa metsää kotopuolelta enään, se kun on liian kaukana ja kun tarvitsee sentään vähän itsekin; ja joka Helsingin matkan perästä se ostohalu tulistuu.
Vaan samassa suhteessa kasvaa myös vastustus hänen kauppatuumilleen.
Siellä alkoi keväämmällä useampia miehiä kulkea samoilla asioilla, Tukki-Oskari etupäässä, ja he kävivät kaikki halkometsät Teuron ojaa pitkin Isoltajoelta aina Kilpisuohon saakka, haluten niin suuria metsälohkoja kuin mahdollista. Ja mihin vaan Joppi meni, oli siellä hänen edellään jo käynyt kaupanhierojia, vaikka kaikkialla olivat kaupat vielä auki. Näytti siltä, kuin he vaan varustaisivat itseään, ja sitten yhdellä iskulla ottaisivat kaikki, koko paikkakunnan paljaaksi.
Muutamalla talolla -- kirkonkylän metsätaloja -- oli ihan ojan rannassa lohko, viisikymmentä tynnörinalaa laajuudelleen, ja sitä mielivät ostajat erityisesti. Oskari oli isännälle tarjonnut viisituhatta markkaa siitä, kun saa puhtaaksi hakata, mutta isäntä vaati kuusituhatta ja joka kymmenen sylen päähän yhden siemenpuun pystyyn, kuuden tuumaisia puita. Tämän sai Joppi tietää, kun oli käynyt isännän puheilla hänkin kyselemässä, eikö tämä möisi sitä hänelle, ja isäntä oli sanonut, että on sellainen ja sellainen tarjous siitä jo tehty. Joppi ajattelemaan, että nyt on otollinen hetki iskeä kiinni. Hän tietää nipistä nappiin, että silloin, kun ne pojat tarjoovat viisituhatta, on metsä kymmenen arvoinen, ja ne siemenpuut eivät paljoa merkitse. Se metsä on otettava heti, tuumi hän, ennenkuin ne ehtivät, ja maksettava mitä isäntä hakee. Kaksituhatta voi hän maksaa paikalla, sillä niin paljon riittää rahoista vielä hyvin, ja lopun hakattua sitten. Ja hän tekee tarkkoja laskuja. Kyllä nyt puut nousevat hinnoissa varmaan, kun niillä on sellainen into ostoon. -- Mutta luulevatkohan niin salaa kauppoja tekevänsä, ett'ei Joppi saisi urkituksi ja vetäisi nenästä, tuumii hän, ja menee toistain isännän luo.
-- Vai että sinäkin rupesit ihan tosissasi metsäkauppiaaksi? Huomasitko omista myynneistäsi, että se kannattaa? kysyi isäntä, vanha kuiva ukko, pistäen tupakkaa piippuunsa ja tarjoten pussia Jopille.
Jopilla ei ollut piippua -- eikä hän piippua pokakaan, se ry'ittää niin pahasti, sanoo hän, ja virittää itseltänsä paperossin.
-- Ei häntä niin tarkimmilleen vielä tiedä, kuinka hyvin se kannattaa, mutta sen tiedän varmaan, että paremman koron siitä rahoilleen saa, kuin pankissa, kun vaan vähän vaivaa näkee. Ja aikaa on minulla kyllä.
-- Soo, entä talon toimet? kysäsee isäntä.
-- Ne menee kuin tupakka, minulla on hyvä pehtoori nyt, sanoi Joppi.
-- Soo'o!
-- Enkä minä itse voisi työmailla kulkeakaan, on ilmestynyt sellaista ahdistusta ja leiniäkin.
-- Mutta oletpa lihava ja vankan näköinen.
-- Mutta ei ole terveys sentään hyvä.
-- Niin, ei siitä liiasta lihastakaan ole. Minä olen aina ollut tällainen tikku. Ei minussa liha paina, mutta kyllä luu sentään luistaa vielä koko lailla. Syksyllä vielä niitin kauraa poikain kanssa kilpaa ja kävin riihillä.
Miesparka! tuumi Joppi itsekseen, ja on metsää yllinkyllin ja iso talo.
-- Tuliko teille paljon kauroja viimesyksynä? kysyi isäntä,
-- En minä niitä muista, mitä lie tullut, vastasi Joppi, alkaen tuskastua ukon monista joutavista kysymyksistä.
-- Soo! Meillä pojat pistää aina muistiin. On talvella sitten niin hyvä kuluttaa.
Ukko oli kyllä kuullut yhtä ja toista Jopin talonpidosta, mutta häntä sentään huvitti kysellä häneltä itseltään jotakin.
-- No kuinka sen kaupan kanssa sitten tehdään? kysyi Joppi, keskeyttäen isännän enemmät kyselemiset.
-- Jaa, mitä minun sillä väliä on kelle myön, kun vaan rahat saan. Ja jaksanethan sinäkin tuon ostaa?
-- Ei sitten kukaan, jollen minä.
-- Niin, olethan saanut rahoja paljon, ja tuumaat nyt käyttää niitä. Viisi ja puoli ne panivat viimeiseksi hinnaksi ja ne siemenpuut pystyyn, mutta en minä sellaista metsää anna alle kuuden. Jo minä lupasin siemenpuut korvesta sentään heittääkin, kun meidän vanhin poika puhukselee sitä ojittaakseen, jos metsä hakataan, mutta mäkiin pitää jättää. Silleen se kauppa sitten jäi, ja lupailivat lähteä vielä muualta kuulemaan. Vaan pantiin siihen kahden viikon odotus, että jos puoli tai toinen muuttaisi päätänsä. -- Mikähän ostointo niillä nyt on?
Joppi oli kyllä sen innon tietävinään, ja senkin, että vielä ne maksavat kuusituhatta täyteen ukolle, jos ennättävät. Mutta Oskari on häntä jo tarpeeksi pettänyt, hän antaa vastavuoroa nyt -- jos vaan saa sen ukko-kyyhkysen suostumaan siihen, että odottaa enempiä rahoja ensi talveen.
-- Tiesi heidän intonsa, vastasi Joppi vaan lyhyeen. Mutta tekaistaan me nyt kauppa valmiiksi että paukahtaa, niin pääsette pitemmistä tuumimisista. Minä maksan sen kuusituhatta täyteen ja jätän mäkiin ne ainaiset siemenpuunne, vaikka tuskinpa niistä mitään hyötyä mahtaa olla.
-- Soo, ei taida olla, sanoi isäntä, mutta ovat vaari minua viisaammat niin sanoneet, niin joutavathan jäädä.
-- Jätetään, jätetään herrantähden, sanoo Joppi, jota isännän venyttäminen alkaa yhä enemmän tuskastuttaa. -- Mutta ettehän te tietysti vaadi koko rahaa yht'aikaa?
-- Enhän minä, paitse hakkuun mukaan. Kaksi tuhatta vaadin heti nyt ja kontrahti tehdään kahdeksi vuodeksi, tästä lukien.
Mainio kauppa! tuumi Joppi. Välikirja teetettiin ja siihen vaati ukko kahden markan sakon jokaisesta luvattomasta puusta, mikä kaadettaisi.
-- Vanhuuttaan se on hassahtanut, sanoi Joppi kirjan tekijälle, vaan olkoon hänen tahtonsa.
Ja nyt oli Joppi täysi metsäpatruuna ja nyt hän oli paikkaava kaiken sen vahingon, mitä itse oli puulaakilta kärsinyt.
Hän pani keväällä vielä alkuun hakkauksen ostometsässään ja oli Oskaria ja hänen miehiään kohtaan niin koppava, ett'ei hyvää päivää tehnyt vastaan sattuessa.
Mutta Oskari, kuultuaan Jopin metsäkaupan, oli he sanonut, että "nyt sen miesparan kävi hullusti kumminkin. Mihinkä se ne puut siitä hinnasta panee? -- Löi se nyt poroon kouransa, mutta lyököön, koska yrittää meille kiusaa tehdä" --
Sillä siinä metsäkaupassa oli toinen mutka, joka todella tulikin turmioksi Jopille. Mutta siitä ei tiennyt vielä kukaan elävä henki mitään, paitse Oskari ja pari kolme rahamiestä, jotka yhdessä hommasivat tiilitehdasta rautatien varteen, eräälle etempänä olevalle asemalle, mihin soveltui uitto Teurosta. He voivat saada sinne tiilipuut kulkemaan tavattoman halvalla jokea pitkin, ja sen vuoksi sopi heidän tarjota paljoa enemmän kuin muussa tapauksessa, ja olivat sen tehneetkin, säilyttääkseen ne metsät itselleen muilta ostajilta. Vaan ennenkuin he rupesivat tuumaansa toteuttamaan, tahtoivat he ottaa tarkan selvän siitä, kuinka kauvaksi aikaa sen hyvän uiton varrella tiilipuita riittäisi, ja miten pitkältä saisivat hakkuu-aikaa siellä.
* * * * *
Keväällä oli Joppi vielä saanut viimeisistä puistaan niin paljon rahaa, että hyvästikin eläen riitti kesän ylitse, eikä sitä oltu säästeltykään, kun toista oli niin paljon toivossa.
Mutta syksyn tullen muuttuivat asiat kummallisen äkkiä aivan toisiksi, kuin mitä Joppi oli osannut aavistaa. Hän huomasi kauhukseen, ett'ei metsänosto käykään niin helposti laatuun, kuin sen myynti, ja jota pitemmälle syksy kului, sitä enemmän helmeili ahdistuksen hiki hänen otsallaan. Hänen iloisuutensa ja huolettomuutensa oli kadonnut kuin pyyhkäisemällä, ja kaikessa siinä harmissa Alma häntä vielä yhtenään torui ja soimaili.
Ja koko tämä pula, tämä hyvien toiveiden odottamaton ja äkkinäinen käänne tuli siitä, että halot olivat kovissa hinnoissa, vaan ei kuulunut lunta, että olisi saanut metsistä ulos, ja huhuja kulki, että kun lumen sataa, niin ne varmaan halpenevat. Ja toinen pulma oli siinä, että jos luntakin tulee lopulta, niin paljonko niitä omilla hevosilla ajaa, kun ei ollut rahaa muilla ajattaa. Raha oli metsässä kiinni. Ei voinut jatkaa keväällä aloitettua hakkuutakaan ostometsässä nyt, kun juuri olisi ollut paras aika hakata. Siellä lähempänä asemaa koluuttavat rattailla halkoja rautatielle ja kiertävät rahaa! -- "Vaan saako näistä meidän mäistä sitten", tuskittelee Joppi, ja se on tuskaa tuskan päälle.
Jo hän teki uhissaan senkin yrityksen, mutta särki kahdet rattaat ja yhdeltä hevoselta taittui jalka, niin että se piti nuijata ja kuopata Teuron korpeen.
Tämä alkaa nyt Jopista olla vallan käsittämätöntä. Niin hyvät toiveet, ja nyt ne menevät jo myttyyn.
Hän istuu eräänä aamuna vuoteen laidalla ja vanuttelee pörröisessä päässään asiain nykyistä tilaa. Ei ole viitsinyt vielä vetää edes housuja jalkaansa, tuumii siinä vaan, rykii, syljeskelee ja kynsii niskaansa. Ennen niin reima Joppi on nyt vallan saamaton. Ei ole tullut käydyksi enään kylilläkään moneen päivään. Kahvikin on taas lopussa, ja yhden kerran on jo pitänyt ottaa kauppiaalta velaksi.
Alma äkäilee, että on haljeta.
-- Lähde nyt johonkin siitä, kötys, tiuskasee hän, heittäen housut Jopin silmille. Viisituhatta toin taloon tuhlataksesi, etkä viitsi sinä nyt edes sen vertaa, että toisit kahvia kotiin. Jo minä häpeän piikojakin, kun pitää aamukahvitta olla.
-- Hae niillä tuhansillasi itse nyt, kyllä niillä pitäisi yhden aamukahvin saaman!
-- Hae! Hullu, mitä puhut! Sinun suustasiko?
-- Vaikka sieltäkin sitten, mutta jätä minut rauhaan, sanoo kovin tuskastuneena Joppi. -- Ja eikö ole tuhlattu minun rahaani, enemmän paljo, jos sinä sen siksi otat. Mutta minulla on sentään vielä jäljelläkin, eikä sinulla vaivaisella ole mitään muuta kuin se hävytön suusi.
-- Sinulla --
-- On talo ja tavarat, ja rahaa metsissä kiinni yli sinun ymmärryksesi.
-- Ota sieltä sitten! Hevosen raatoja, ja särkyneitä rattaita!
-- Ka, ka, sitä kiukkua! -- Kyllä minä otankin, mutta anna helvetissä sen verran rauhaa, että saan edes tuumia, mistä nuorasta ensiksi nykäsen.
-- Sinun vielä piti niihin metsäkauppoihin ruveta, ääliöimen.
-- Ja sinun piti olla samaa mieltä silloin, viisaan muka! -- Vielä niistä selvitään, kun ehditään, mutta tämä syksy on kirottu. Koettavat ne nyt tehdä kiusaa minulle Jumala ja ihmiset, mutta minä en sitä pitemmälle kärsi, en päivääkään. Talo on minun ja auttakoon se nyt isäntäänsä tällä kertaa pulasta, ei sen ole sitä vielä tarvinnut tehdäkään.
-- Kahvia sinun saada pitää, vaikka siinä uisit.
-- Ethän vaan aikone myödä taloa hassutuksiisi? hätäili Alma.
Mutta Jopilta ei saanut sanaakaan enään. Hän oli vaiti vallan toisen kiusaksi, puki kiireellä päälleen ja läksi kylään.
Hän ajoi kirkolle, Nuurperille, ja alkoi tälle kautta rantain ja kovin nolona puhua nykyistä pulaansa. -- Kaikki kävisi muuten hyvin, mutta tämä pitkä, lumeton syksy tekee suurimman kiusan. Hänellä on niin ja niin monen tuhannen puut hakattuna ja on hakkaamattakin paljon, vaan tämä satunnainen rahapula estää nyt kaikki toimet. Ja kaikki tuumansa ja toimensa uskoi hän tarkimmilleen kauppiaalle.
-- Puutavaraa tarvitaan nyt Helsingissä joka lajia, se tekee kauppansa siellä, kun vaan sitä sinne saa, sanoi hän.
-- Ja alkavat jo käydä itsekin sitä ostelemassa täältä mailta. Hyvä merkki, että on niillä tarve, myönsi kauppamies.
Ja Joppi mielestään tekee mainiot kaupat vieläkin, kun vaan tämän pienen pulan pääsisi oheamaan; eikä tätäkään olisi, joll'ei puulaaki häntä ensin olisi päässyt pettämään. Mutta jos nyt veli Nuurperi auttaisi häntä, niin hän panisi vaikka talonsa panttiin. -- On siinä taloa -- ei ole koko pitäjässä montakaan muhkeampaa, vaan on sen laitos vienyt rahaakin --
Kauppias myöntää kaikki olevan totta, eikä pidä ollenkaan ihmeenä, että Jopilta talonsa korjaus on vienyt paljon rahaa, sillä ei ne hävinneet talot ole niin helpolla korjattavia. Sekin on hänen mielestään totta vallan, että puulaaki oli liian halvalla saanut Jopin tukkimetsän, mutta ei se asia ollut enään autettavissa muulla, kuin juuri sillä vallan viisaalla tuumalla, jonka Joppi nyt oli keksinyt, että mittaa samalla mitalla takaisin, millä itsekin oli saanut. Tekee kauppoja ja ansaitsee niillä, sillä kauppa se on, joka sittenkin vetelee, eikä maanpito, kun vaan oikein ymmärtää kauppaa tehdä. Ja mitä siihen nykyiseen rahapulaan tulee, niin se ei saa tehdä keskeytystä asiain hyvässä juoksussa. Hän kyllä auttaa.
Joppi ihastuu kauppiaan hyvästä puheesta, ja lupaa maksaa takaisin heti talvella, kun vaan saa.
Vaan kauppias ei sano olevan mitään kiirettä, jos Joppi varmuuden vuoksi talonsa intekkiin panee. Ja hänen mielestään on selvintä, että Joppi ottaa heti isomman summan, niin voi paremmin puuliikettään jatkaa, ett'ei siihen taas satu tällaista seisautusta.
Kaikki on erinomaisen viisasta tuumaa Jopin mielestä, ja kun kerran on helppo saanti, niin helppo, ett'ei tarvitse kuin nimensä piirtää, ottaa hän kuusituhatta markkaa että rymähtää, ja antaa taloonsa kiinnityksen. -- Kaikki tulee käymään hänen mielestään hyvin nyt, eikä hän voi kylliksi kiittää sitä hyvää veljeä Nuurperia tästä auttavaisuudesta.
Kauppias aavisti kyllä, mihin suuntaan Jopin asiat nyt jo olivat menossa, mutta hänestä se oli yhdentekevä, kun tiesi, että Hinkkalan talosta joka hetki saa kuusituhatta markkaa siinä löytyvien hyvien tekomaitten vuoksi -- sillä löytyi niitä sellaisiakin miehiä, jotka rakastivat maata raivata -- ja niin antoi hän täydellä luotolla Jopille rahat. Ja kuka tahansa olisi antanut samoin aivan, ensimmäistä kiinnitystä ja hyvää korkoa vastaan, saati kauppamies, joka kaiken muun lisäksi tiesi vielä, että jommoinenkin osa niitä samoja rahoja oli heruva hänelle itselleen takaisin taas heidän keskinäisissä kaupoissaan.
Nyt alkaa Joppi touhuta uudella innolla. Hän ostaa metsää lisää -- hyvissä ajoissa, tuumii hän -- ajattaa puita lumen tultua kovalla voimalla, ja kun liike on levinnyt näin suurenmoiseksi, ottaa hän itselleen apumiehen, "vartesmannin". Itse ajelee hän juoksijallaan vaan metsissä, pukkireellä ja renki takana -- ja jakelee rahoja, joita kehuu olevan niin, että niillä vaikka talonsa vuoraisi. Hän käy kilpa-ajoissakin Hämeenlinnassa, vaan kun ei saa palkintoa, ajaa Mikkelin markkinoille ostamaan parempaa juoksijaa yhä.
Koko talvi menee yhdessä humussa. Kestiä pidetään ja kesteissä käydään, yhdessä ja yksittäin.
Almakin on leppyisämpi ja luulee asiain menevän hyvin, kun ei puutosta huomaa, vaikka kovin kiukuissaan hän oli ensin ollut, kuultuaan Jopin lainan oton. Ja tavallinen tervetulijais-kähäkkä sentään aina käydään Jopin tullessa humalassa kotiin puunmittauksilta tahi kaupunkimatkoilta.
Rahaa tulee ja toista menee, eikä Joppi tiedä voittaako hän vai tappaa. Mutta se on pääasia, että hyvin riittää ja saa kulkea komeasti metsäherrana.
Mutta kun taas talvikausi on mennyt ja Joppi keväällä on Helsingissä tekemässä lopputilejä lähettämistään puutavaroista, tulee vasta kovin pulma ja viimeinen ankara isku hänen päällensä, kuin ukkosen vasama. Hän huomaa, ett'ei hän kotona tulekaan ollenkaan tolkkuun niillä rahoilla, mitä hänellä enään on saamatta. Hän ei saakaan niillä maksetuksi ostometsiä, ei lähellekään.
-- Missä nyt on vika, tuumii hän nolona ja hiki päässä kaupunkilaisen kamarissa.
Hänellä ei ollut mitään kirjanpitoa, että olisi voinut tietää mitä kustakin lohosta oli tullut. Kaikki oli käynyt umpimähkää vaan, niinkuin pimeässä. Ja jos hänellä olisi oikea toimi ollut, olisi hän selvään nähnyt jo siitä ensimmäisestä isosta metsästä hävinneensä ainakin puolet, ja muistakin pienemmistä kaupoistaan aikalailla.
Vaan nyt hän ei tiedä mitään muuta, kuin että rahaa hänen mielestään tulee tavattoman vähän enään -- menee melkein kaupungin laskuihin.
-- Kuinka Jumalan tähden tämä näin käy? sanoo hän kauhistuneena.
-- Jaa, sitä on minun mahdoton tietää, vastaa puukauppias. -- Kyllä laskut tässä ovat oikeat, vaikka kelle näytettäisi, ja tässä on sitäpaitse vielä rahtikirjat. Tämä summa tässä näin tulee vähennystä, kun kaikki hirret ja piirot olivat pälhityt pilalle. Enhän minä voi niistä välikirjan mukaan maksaa, ettekä tekään voi vaatia.
-- Enhän minä vaadikaan. -- Sikoja nekin hakkuumiehet, koko porsaita, että tekivät minulle sellaisen vahingon. Ja sekin vartesmanni sitten, sen lurjuksen ajoin sentään jo pois, sanoi Joppi niinkuin näyttääkseen puukauppiaalle, että hän kyllä on parhaansa mukaan koettanut toimia.
-- Olisi pitänyt ajaa ennenkuin ottikaan.
-- Sepä sen, kun olisi tiennyt!
-- Eikä sekään ole sanottu, huomautti toinen, tuleeko metsistänne ollenkaan niin paljon tavaraa, kuin olette otaksuneet. Minä epäilen sitä, koska niin vähän sanotte olevan jälellä ensi talveen siellä ainetta. Olette ehkä itse maksaneet liikaa.
Joppi kalpenee, hyökkää seisaalleen, eikä tahdo saada ääntä kurkustansa.
-- Voi totta toisen kerran! Voi yhdeksänkolmatta! Voi niitä roistoja kumminkin! Kyllä se niin melkein on käynytkin, ja sekin kitupiikki, silakannuolija, petkuttikohan sekin minua. -- Sen se teki ja oli Oskarin kanssa liitossa. -- Nyt tässä tulee hulluksi vallan -- ja rahaa pitäisi saada, että voisi niille julmille maksaa -- ja jättää Jumalan nimeen niiden metsät -- --
Ja Jopin ääni värähteli ja oli vähällä, ett'ei kääntynyt itkuksi.
-- No ei pidä niin kovasti hätääntyä vielä, lohdutteli puukauppias, jonka melkein kävi sääliksi Joppia. -- Onhan siellä tavaraa vielä, mennään yhdessä katsomaan. Minä tulen mukaan ja ostan pois, kyllä minä voin niistä etukäteenkin hinnan antaa tavaran mukaan. Tai annan vekselin, sillä saatte rahat myös.
Joppi rauhoittui vähän, vaikk'ei se tuskallinen ahdistus kokonaan enään kadonnut, ja he läksivät yhdessä maalle.
Tehtiin niinkuin puhuttu oli ja Joppi nosti etukäteen rahaa jälellä olevista puistaan.
Mutta mitä siitä, se meni pennistä penniin, ja häntä aletaan nyt ahdistaa muultakin puolelta.
Muistamattomuuden, vai huolimattomuudenko kautta oli Jopin ensimmäisessä suuressa ostometsässä tullut hakatuksi nekin siemenpuiksi määrätyt puut, ja nyt on isäntä hänen kimpussaan, vaatien maksoa.
Joppi tekee tenää hädissään, vaan ei auta. Kauppa kuin kauppa. Ja kun hänellä ei ole millä maksaa, ja kun hän väittää, ett'ei maksaisi penniäkään, vaikka olisi kuinka paljon tahansa, koska isäntä on kehdannut häntä nylkeä koko siinä metsäkaupassa, panettaa isäntä loput siellä löytyvät halot ja hirret takavarikkoon ja manuuttaa Jopin käräjiin.
-- Kyllä hän on onneton mies nyt, ajattelee Joppi itsestään. -- Häntä petettiin kun hän omaansa möi, ja kun hän rupesi ostamaan, tekevät ne hänestä aivan paljaan. Ja kaiken päälle vedetään vielä oikeuteen.