Part 21

Ensiksi ei hän ymmärtänyt, mitä se oli, mutta sitten hurja ilo sai hänessä vallan. Hän huusi täyttä kurkkua ja hänen äänensä kuului villiltä, ja kiisi yhä ylemmäksi taivaalla. "Missä on toinen aeropiili", ajatteli hän. "Nyt on sen vuoro --" Katsoessaan ympärilleen avaruuteen pelkäsi hän ensi hetkessä, että se oli lentänyt hänen yläpuolelleen, mutta sitten näki hän sen laskeutuvan Norwoodin lentoasemalle. He olivat aikoneet ampua. Mutta kun olisivat voineet pudota suinpäin pari tuhatta jalkaa alaspäin, niin heidän rohkeutensa ei riittänyt siihen. Taistelu oli päättynyt.

Hetkisen liiteli hän kehässä ja sitten lensi hän jyrkästi alaspäin lounaisia lentoasemia kohden. Hämärä alkoi jo tulla; sauhu palavasta Streathamin lentoasemasta, joka oli ollut niin paksu ja musta, oli nyt vaan tulipylväänä. Kaikki liikkuvien katujen täyttämät aukeamat, kadut ja läpikuultavat kupukatot, kuilut rakennusten välillä välkkyivät nyt sähkövalon loistossa, jota pehmensi laskevan auringon säteet. Niillä kolmella lentoasemalla, jotka vielä olivat Ostrogilaisten hallussa -- sillä Wimbledon-Parkin asemaa ei voitu käyttää, -- se oli niin lähellä palavaa Roehamptonia, ja Streatham oli yhtenä pätsinä -- paloi rovioita opastaakseen tulevia aeroplaaneja. Kun hän lensi Roehamptonin ylitse näki hän siellä tiheän väkijoukon. Hän kuuli innokkaita hurraahuutoja, kuuli Wimbleton-Parkista ammutun kuulan suhahtavan ilman läpi ja lentävän Surreyn kenttien yli. Hän tunsi tuulen viiman ja käänsi lentokoneensa niin, että se nosti hänet yhä ylemmäksi.

Hän kohosi ja kohosi, pitäen silmällä koneen tasaista käyntiä, kunnes koko seutu näytti siniseltä ja epäselvältä, ja koko Lontoo oli kuin pieni valojuovainen kartta, leikkikalukaupunki etäisyydessä. Taivaanrannan pilvireunan alapuolella oli taivas safiirinvärinen ja noustessaan ylöspäin tuli yhä enemmän tähtiä näkyviin.

Ja kas! Etelässä alhaalla ja nopeasti lähestyen näkyi kaksi pientä valopilkkua, sitten useampia ja lopulta kokonainen valosikermä kiitäen nopeasti eteenpäin. Kohta hän saattoi ne laskea. Niitä oli kaksikymmentä neljä. Aeroplaanien ensimmäinen laivasto saapui! Kauempana näkyi vielä suurempi lauma.

Hän lensi puolikehässä päästämättä tätä lähestyvää laivastoa näkyvistään. Ne lensivät kolmion muodossa, ja nuo jättiläiskokoiset loistavat muodot lähestyivät täyttä lentoa ilmassa Grahamin alapuolella. Hän laski sukkelaan heidän nopeutensa ja lykäten koneen eteenpäin alkoi hän laskeutua yhä suuremmalla vauhdilla. Hän veti vivusta ja kone lakkasi käymästä. Hän alkoi laskeutua alaspäin yhä nopeammin ja nopeammin. Hän suuntasi kolmion kärkeä kohden. Hän putosi kuin kivi vinkuvan ilman halki. Hänen mielestään kului tuskin sekunti tämän hetken ja sen hetken välillä, jolloin hän iskee etummaiseen aeroplaaniin.

Ei kukaan tuossa lähenevässä suuressa neekerilaumassa aavistanut uhkaavaa kohtaloaan, ei kukaan uneksinutkaan haukasta, joka taivaalta siten iski heitä kohden. Ne, jotka eivät olleet ilmataudista heikkoja, kurottivat mustia kaulojaan ja silmät selällään katselivat usvaista kaupunkia, joka yhä läheni, rikasta ja loistavaa kaupunkia, jonne heidän tottelevia käsivarsiaan tuotettiin. Hampaat kiiluivat ja mustat kasvot loistivat. He olivat kuulleet puhuttavan Pariisiin tuotettujen toveriensa urotöistä, ja he tiesivät, että heilläkin olisi ihanat hetkensä Lontoon köyhälistön keskellä. Ja äkkiä Graham iski heihin.

Hän oli suunnannut aeroplaanin runkoa kohden, mutta aivan viime hetkessä heräsi parempi ajatus hänen mielessään. Hän kierrähti hiukan ja lensi koko painollaan vasempaan siipeen. Töytäys lennätti hänet taapäin. Keula lensi aeroplaanin joustavan siiven läpi keskustaa kohden. Hän tunsi miten suuren aeroplaanin vauhti vei häntä ja aeropiiliään eteenpäin, ja kului sekunti, jona hän ajatteli, miten tämä päättynee. Hän kuuli tuhannen ihmisen hätähuudot ja huomasi, että koneensa pysyi tasapainossa, mutta kiinni jättiläislaivassa, joka vei häntä mukanaan alaspäin. Hän katsoi sivulle ja näki aeroplaanin keskisiiven ja vastaisen siiven läpättävän. Hän näki siipien kannatteiden läpi kaatuneita tuolia, tuijottavia silmiä ja taipuneihin kannatteihin takertuvia käsiä. Vastaisen siiven aukot aukenivat, kun aeronauti koetti saada laivaansa tasapainoon! Ylhäällä seisahtui toinen aeroplaani äkkiä välttääkseen joutuvansa putoavan toverinsa pyörteesen. Leveiden siipien lainehtiva pinta tuntui ratkeavan. Hän tunsi aeropiilinsä päässeen irti. Ja tuo vioittunut hirviö hänen allaan kääntyi aivan nurin kuin kaatuva muuri.

Graham ei ollut aivan selvillä siitä, että hän oli iskenyt aeroplaanin sivusiipeen ja päässyt irti, ennenkuin hän huomasi lentävänsä vapaasti ja alaspäin nopeasti lähestyen maata. Mitä oli hän tehnyt? Sydämensä sykki rinnassaan kuten hurjasti käypä kone, ja vähään aikaan, joka oli vaarallinen hetki hänelle, ei hän voinut liikuttaa vipuja, sillä hänen kätensä olivat aivan herpaantuneet. Vihdoin saattoi hän sen kuitenkin tehdä ja veti voimakkaasti konetta taapäin, taisteli pari sekuntia häilymistä vastaan, tunsi koneen pääsevän paikoilleen, asettuvan vaakasuoraan, ja sai vihdoin sen jälleen liikkeesen.

Hän katsoi ylöspäin ja näki kaksi aeroplaania kiitävän aivan hänen ylitseen, niiden matkustajat huusivat. Hän katsoi taaksepäin ja näki laivaston pääosan hajaantuvan ja pakenevan joka taholle; hävittämänsä aeropiili, ja joka ei ollut voinut kääntyä oikeinpäin, sipaisi kuin jättiläissuuren veitsen terä aivan alapuolellaan olevan tuulimoottorin siipiä.

Hän painoi koneen taapäin ja katsoi vielä. Hänen koko huomionsa kohdistui allaan olevaan näkyyn ja hän nousi ylöspäin tarkastamatta aeropiilinsä suuntaa. Suuri aeroplaani putosi maahan, ja oma painonsa särki koneen sisustan; sitten kone heilahti, murskaantui suulleen siipiensä päälle. Äkkiä sen kyljestä nousi valkoinen tulen kieleke taivasta kohden. Tällä hetkellä huomasi Graham toisen aeroplaanin kiitävän suoraan häntä kohden, ja käänsi koneensa ylöspäin ja vältti siten hyökkäyksen -- jos se oli hyökkäys. Se kaarteli hänen vieressään, veti hänet metrin verran alaspäin ja melkein kaasi hänet nurin hurjaa vauhtia kiitäessään.

Hän näki kolme muuta aeroplaania syöksyvän häntä kohden ja hän huomasi, että hänen välttämättä täytyi päästä niiden yläpuolelle. Aeroplaaneja oli hänen ympärillään ja ne kaartelivat hurjaa kyytiä koettaen väistää häntä, kuten hän luuli. Niitä oli hänen vieressään ylä- ja alapuolella, idän ja lännen puolella. Hyvin etäältä kuuli hän yhteentörmäyksen ja kaksi aeroplaania syöksyi syvyyteen. Etäällä näkyi uusi laivasto saapuvan. Graham nousi tasaisesti ylöspäin. Kohta olivat kaikki aeroplaanit hänen alapuolellaan, mutta vähään aikaan ei hän uskaltanut tehdä hyökkäystä, kun ei tietänyt välimatkan suuruutta. Ja sitten syöksyi hän toisen uhrinsa kimppuun, ja kaikki siinä olevat sotilaat näkivät hänen tulevan. Raskas kone kieppui ja heilahteli, sillä kaikki kauhistuneet miehet kapusivat aeroplaanin peräosaan ottamaan aseitaan. Joukko kuulia vinkui ilmassa ja tulikipinä välähti häntä suojaavan tuulisuojuksen lasissa. Aeroplaani hidasti kulkuaan ja laskeutui alemmaksi, mutta laskeutuikin liian paljon. Samassa hetkessä näki Graham Bromleykukkulan tuulimoottorien kiitävän lähemmäksi, käänsi koneensa syrjään ja aeroplaani, jota hän oli kiidättänyt eteenpäin paiskautui sitä vastaan. Kaikki äänet yhtyivät kamalaksi hätähuudoksi. Suuri aeroplaani näytti sekunnin ajan seisahtuvan pystyyn moottorien siipien sirpaleiden keskelle, ja sitten se särkyi. Suuria kappaleita lensi ilman halki ja sen koneet pirstaantuivat kuin simpukan kuoret. Kirkas liekki leimahti iltahämäräiselle taivaalle.

"_Kaksi_!" huusi Graham, samalla kun ylhäältä heitetty pommi räjähti pudotessaan, ja kiisi täyttä vauhtia jälleen ylöspäin. Ylpeä iloisuus sai hänessä vallan ja hän tunsi jättiläissuurta toimintahalua. Kaikki hänen levottomuutensa ihmiskunnan kohtalosta ja omasta kykenemättömyydestään olivat kokonaan kadonneet. Hän oli nyt vaan taistelija, joka iloitsi omasta voimastaan. Aeroplaanit näyttivät kiitävän joka taholle, koettaen vaan päästä häntä pakoon, neekerien hätähuudot kuuluivat lyhyeinä parahduksina aina kun hän lensi niiden lähitse. Hän valitsi kolmannen uhrinsa, iski siihen nopeasti, mutta ei saanut sitä kaatumaan. Se pääsi pakoon ja murskaantui Lontoon korkeita ulkoseiniä vastaan. Tästä yhteentörmäyksestä päästyään liiti hän niin alas, että näki jäniksen peloissaan kiitävän erään kummun yli. Äkkinäisellä käänteellä nousi hän ylöspäin ja huomasi kulkevansa Lontoon keskiosan yli ja että ilma hänen ympärillään oli aivan vapaa. Hänen oikealla puolellaan lennättivät Ostrogilaiset ilmaan tavattoman määrän varoitusrakettia, jotka paukkuivat hämärässä. Etelässä sauhusi puoli tusinaa aeroplaanin raunioita, ja idässä, lännessä ja pohjoisessa pakeni niitä hurjaa kyytiä. Ne liitelivät pohjoiseen ja länteen ja palasivat sitten etelään, sillä ne eivät voineet pysähtyä ilmassa. Nykyisen hämmennyksen aikana olisi jokaista hyökkäysyritystä seurannut kamalia yhteentörmäyksiä. Grahamin oli vaikea täydelleen arvostella, mitä hän oli tehnyt. Joka taholla poistui aeroplaaneja. Ne poistuivat. Ne tulivat yhä pienemmiksi. Ne pakenivat!

Hän kulki noin parisataa jalkaa Roehamptonin lentoaseman yläpuolitse. Se oli aivan mustanaan kansaa, joka innoissaan huusi. Mutta miksi Wimbleton-Parkin asema oli myöskin mustanaan riemuitsevaa kansaa? Streathamin lentoaseman liekit peittivät kolme etäämpänä olevaa asemaa. Hän kiersi ja nousi ylemmäksi nähdäkseen pohjoiset kaupunginosat. Ensiksi näkyi sauhun takaa Shooters' Hill'in valaistu lentoasema, jolla eräs aeroplaani, jonka oli onnistunut päästä maihin, purki neekereitään. Sitten näkyi Blackheath, ja viimeisten sauhupilvien alla Norwoodin lentoasema. Blackheathille ei ollut tullut aeroplaania, mutta eräs aeropiili oli lentovalmiina raiteilla. Norwood oli aivan täynnä kansaa, joka juoksi sinne ja tänne hurjan sekasorron vallitessa. Miksi? Äkkiä hän ymmärsi syyn. Lentoasemien itsepintainen puolustus oli loppunut, kansa tunkeutui Ostrogin viimeisen turvapaikan alakerrokseen. Ja sitten, kaukaa kaupungin pohjoiselta puolelta kuului kumea jyrähdys, iloinen viesti hänelle, voiton merkki ja ääni, kanuunan raskas paukahdus. Suunsa aukeni puoliksi, mielenliikutus kuvastui kasvoissaan.

Hän hengitti syvään. "He voittavat", huusi hän vapaasen ilmaan; "kansa voittaa!" Toinen kanuunan paukahdus kuului aivan kuin vastaukseksi. Ja sitten näki hän Blackheathin aeropiilin kiitävän pitkin raiteitaan lentääkseen. Se kiisi eteenpäin ja kohosi. Se lensi ilmaan kuin kuula suunnaten kulkuaan etelään, häntä pakoon.

Heti ymmärsi hän, mitä oli tekeillä. Ostrog pakeni varmaankin sillä. Hän huusi ja kiisi sitä kohden. Jouduttamalla laskeutumistaan lensi hän nopeasti viistoon alaspäin. Pakolainen nousi äkkiä hänen lähestyessään. Graham lisäsi vauhtia ja syöksyi suoraan sitä kohden.

Mutta aeropiili väisti äkkiä, ja Graham meni ohitse kiitäen suinpäin hyödyttömällä vauhdillaan maata kohden.

Graham oli raivoissaan. Hän veti koneen taapäin ja kiisi kaarissa ylöspäin. Hän näki edessään Ostrogin aeropiilin kierteenmuotoisesti pakenevan. Graham nousi suoraan ylöspäin ja sai sen kiinni suuremmalla vauhdillaan ja aeropiilinsä kepeydellä, hänellä kun oli siinä yksi mies vähemmän. Hän syöksyi suinpäin ja epäonnistui jälleen! Kiitäessään ohitse näki hän Ostrogin aeronautin tyynet ja itseensä luottavat kasvot, ja Ostrogin horjumattoman päättäväisen ryhdin. Ostrog näytti katsovan suoraan toisaanne -- etelään. Graham käsitti kuinka kömpelöltä hänen lentonsa mahtoi näyttää, ja se suututti häntä. Alapuolellaan näki hän Croydonin kalliot. Hän nousi äkkiä jälleen ylöspäin ja sai uudelleen vihollisensa kiinni.

Hän katsoi olkansa yli, outo näky kiinnitti hänen huomiotaan. Shooter's Hill'in lentoasema näytti nousevan; tulipylväs, joka muuttui harmaaksi muodoksi, kuten savu ja rautahatuksi, lensi ilmaan. Silmänräpäyksen tämä hatun muoto pysyi pudottaen päältään suuret määrät metallia, sitten tiheä sauhu alkoi tulvia siitä. Kansa oli räjäyttänyt sen ilmaan aeroplaanineen ja kaikkineen! Ja äkkiä toinen samallainen harmaa sauhupylväs nousi Norwoodin lentoasemalta. Ja juuri kun hän tätä katseli, kuului kumea jyrähdys, ja ensimmäisen räjähdyksen ilmalaine osui häneen. Hän lensi ylös ja sivulle.

Ensiksi aeropiili putosi melkein pystysuoraan keula edellä ja oli menemäisillään aivan nurin. Graham nojasi tuulensuojustimeen välttäen pyörää, joka kieppui hänen päänsä päällä. Ja sitten toisen räjähdyksen laine iski aeropiilin sivuun.

Graham takertui erääsen kannaterautaan ja ilma vinkui hänen ohitseen ja _ylöspäin_. Hän tunsi olevansa paikallaan, liikkumatta ilmassa, viiman kulkiessa hänen ohitseen. Hän otaksui putoavansa. Sitten oli hän putoamisestaan varma. Hän ei voinut katsoa alaspäin.

Hän muisti uskomattoman nopeasti kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut heräämisestään asti, epäilyksen hetkiä, vallan päiviä, ja lopulta Ostrogin suunnitellun petoksen myrskyisää ilmitulemista. Hän oli joutunut tappiolle, mutta Lontoo oli pelastettu. Lontoo oli pelastettu.

Kaikki se oli hänen mielestään niin epätodellista. Kuka oli hän? Miksi takertui hän niin epätoivoisesti kiinni? Miksi hän ei voinut irroittautua? Tällähän tavoin lukemattomat unet olivat päättyneet. Mutta hetken päästä hän varmaan herää.

Ajatuksensa kiisivät yhä nopeammin. Hän kysyi itseltään, näkeneekö hän enää Heleniä. Hänestä olisi se järjetöntä, ellei hän enää tapaisi häntä. Tämän _täytyi_ olla unta! Nyt hän varmaankin kohtaa hänet. Hän ainakin oli todellinen. Hän oli todellinen. Hän herää ja tapaa hänet.

Vaikka hän ei sitä voinutkaan nähdä, niin äkkiä huomasi hän tulleensa aivan lähelle maata.

LOPPU.