Part 6

El-Soon ympärillä seisoivat hänen isänsä vanhat orjat. Vanhuuden köyristäminä ja vapisevina he, menneen polven edustajat, hievahtamatta tarkastelivat nuoremman polven puuhia. Ihmisjoukon ensi rivissä oli muutamia Eldoradon ja Bonanzan kuninkaita ja heidän rinnallaan pari murtunutta, keripukin turvottamaa kullanetsijää. Keskellä joukkoa näkyi vilkasliikkeinen, villisilmäinen intiaaninainen ylisen Tana-naw'n syrjäkulmilta. Rannikkoseudun kiertelevä sitka-intiaani seisoi rinnan Lake le Bargen puolelta saapuneen stickin kanssa ja takalistolla oli puolisen tusinaa ranskalaisia matkailijoita omassa ryhmässään. Kaukaa kuului tuhatlukuisten lintuparvien häipyvä kirkuna pesimäpaikoilta. Pääskyset kiisivät vettä hipuen pitkin Yukonin tyyntä pintaa ja kultarintakerttu lauloi. Piilossa olevan auringon säteet tunkeutuivat vinosti tuhannen mailin päässä palavasta metsästä levinneen savun läpi muuttaen taivaan synkän punertavaksi maanpinnan punertuessa heijastuneesta valosta. Sama punainen hehku oli myöskin kaikkien saapuvillaolijoiden kasvoilla ja se teki kaikki kummallisen ja salaperäisen näköisiksi.

Tarjoukset alkoivat hitaasti. Sitka-intiaani, joka oli vasta puoli tuntia sitten tänne saapunut muukalainen, tarjosi sata dollaria äänessään luottava sävy ja näki hämmästyksekseen Akoonin kääntävän pyssynsä piipun häntä kohti. Tarjoukset jatkuivat. Eräs Tozikakatin intiaani, luotsi, tarjosi 150 dollaria ja hetken kuluttua eräs ylämaasta karkoitettu peluri koroitti tarjouksen kahteensataan. El-Soota harmitti, hänen ylpeyttään oli loukattu. Mutta sitäkin rohkeammin hän vain katseli joukkoa.

Katsojien keskuudessa syntyi rauhatonta liikehtimistä Porportukin tunkeutuessa etualalle. "Viisisataa dollaria!" hän huusi kuuluvalla äänellä silmäten sitten ympärilleen nähdäkseen, minkä vaikutuksen hän oli tehnyt.

Hän aikoi käyttää suurta omaisuuttaan nuijana vaimentaakseen kaiken kilpailun jo heti alussa. Mutta yksi matkailijoista, joka katseli El-Soota säihkyvin silmin, koroitti tarjouksen sadalla dollarilla.

"Seitsemänsataa!" vastasi Porportuk empimättä.

Ja yhtä nopeasti tuli: "Kahdeksansataa" matkustajalta.

Silloin Porportuk heilautti uudelleen sotanuijaa. "Tuhat kaksisataa!" hän huudahti. Ilmeisesti pahoilla mielin matkailija hellitti. Korkeampia tarjouksia ei tehty. Tommy ponnisteli kehotellen, mutta ei saanut ketään innostumaan.

El-Soo puhui Porportukille: "Tekisitte viisaasti, Porportuk, jos punnitsisitte tarkoin tarjouksenne. Oletteko unohtanut, mitä Teille sanoin, etten ikinä tule vaimoksenne!"

"Tämä on julkinen huutokauppa", hän vastasi. "Ostan Teidät ja teemme kauppakirjan. Olen tarjonnut tuhat kaksisataa dollaria. Te tulette minulle halvaksi."

"Kirotun halvaksi!" kiljasi Tommy. "Mitäpä se tekee, vaikka olenkin huutokaupan toimittaja? Ei se estä minua tekemästä tarjousta. Koroitan sen tuhanteen kolmeensataan."

"Tuhat neljäsataa", oli Porportukin tarjous. "Ostan Teidät -- sisarekseni", kuiskasi Tommy El-Soolle ja jatkoi ääneen: "Tuhat viisisataa!"

Kahdessa tuhannessa ryhtyi yksi Eldoradon kuninkaista leikkiin ja Tommy väistyi.

Kolmannen kerran Porportuk heilautti varallisuusnuijaansa koroittaen yhdellä kertaa viisisataa dollaria. Mutta se koski Eldorado-kuninkaan ylpeyteen. Häntä ei niin vain voitaisi säikäyttää. Ja hän koroitti lisää viisisataa.

El-Soon hinta oli nyt kolmetuhatta. Porportuk nosti sen kolmeentuhanteen viiteensataan ja ihmetteli suu auki, kun Eldorado-kuningas lisäsi vielä tuhat dollaria. Uudelleen Porportuk koroitti viidelläsadalla ja ällistyi yhäkin enemmän Eldorado-kuninkaan nostaessa vielä tuhannella.

Porportuk oli raivoissaan. Hänen ylpeytensä oli pelissä ja hänen voimaansa vedottiin, sillä voima oli häneen nähden samaa kuin rikkaus. Heikkouden häpeää hän ei ottaisi kantaakseen koko maailman nähden. El-Soo itse jäi syrjäseikaksi. Pitkinä vuosina ja kylminä öinä saituudella tehdyt säästöt olivat nyt valmiit tuhlattaviksi. El-Soon hinta oli noussut kuuteentuhanteen. Porportuk koroitti sen seitsemäksi. Ja sitten nousi hinta tuhat dollaria kerrallaan, niin nopeasti kuin miehet ehtivät tehdä tarjouksensa. Neljässätoistatuhannessa kilpailijat pysähtyivät hengähtämään.

Sitten tapahtui odottamatonta. Vielä raskaampi nuija heilahti. Alkaneella väliajalla oli ennenmainittu peluri keinottelumahdollisuuksia haistaen muodostanut yhtiön tovereittensa kanssa tarjoten kuusitoistatuhatta dollaria.

"Seitsemäntoistatuhatta", sanoi Porportuk heikosti.

"Kahdeksantoistatuhatta", lisäsi kuningas.

Porportuk kokosi voimansa: "Kaksikymmentätuhatta".

Yhtiö luopui. Eldorado-kuningas koroitti tuhannen, Porportuk vastasi. Ja heidän tehdessään tarjouksia Akoon kääntyi toisesta toiseen, puoleksi uteliaana, puoleksi uhkaavana, ikäänkuin nähdäkseen, minkälainen mies hänen on tapettava. Kun kuningas valmistautui tekemään seuraavaa tarjoustaan, oli Akoon tunkeutunut lähemmäksi ja kuningas päästi revolverin vyöstään, ennenkuin sanoi:

"Kaksikymmentäkolmetuhatta."

"Kaksikymmentäneljätuhatta", jatkoi Porportuk. Hän naurahti ilkeästi, sillä varmuus, jolla hän koroitti, oli lopultakin alkanut horjuttaa kuningasta.

Viimemainittu siirtyi lähelle El-Soota tarkastaen tätä huolellisesti ja pitkään.

"Ja viisisataa", sanoi hän lopuksi.

"Kaksikymmentäviisituhatta", nosti Porportuk.

Kuningas katseli tovin pudistaen päätään. Sitten hän katsahti vielä kerran ja lausui vastahakoisesti: "Ja viisisataa."

"Kaksikymmentäkuusituhatta", pamautti Porportuk.

Kuningas pudisteli päätään karttaen Tommyn kehoittavaa katsetta. Tällä välin oli Akoon siirtynyt lähemmäksi Porportukia. Sen huomasi El-Soon valpas silmä, ja sillä aikaa kuin Tommy koetti saada Eldorado-kuninkaan koroittamaan tarjousta, hän kumartui kuiskuttamaan orjan korvaan. Ja Tommyn sanojen, "kaksikymmentäkuusituhatta, ensimäinen -- kaksikymmentäkuusituhatta, toinen -- kaksikymmentäkuusituhatta --" kaikuessa ilmassa orja meni Akoonin viereen ja kuiskutti vuorostaan jotain tälle. Akoon ei osoittanut pienimmälläkään merkillä kuulleensa viestiä, vaikka El-Soo tarkkasi häntä huolissaan.

"Kolmas!" lopetti Tommy. "Korkein tarjous on Porportukin, kaksikymmentäkuusituhatta dollaria."

Porportuk vilkasi Akooniin arkaillen. Kaikkien silmät kohdistuivat Akooniin, mutta tämä ei hievahtanutkaan.

"Tuokaa vaaka!" sanoi El-Soo.

"Suoritan maksun kotonani", epäsi Porportuk.

"Tuokaa vaaka!" toisti El-Soo. "Maksu on suoritettava täällä kaikkien nähden."

Kultavaaka noudettiin kauppa-asemalta ja Porportuk poistui asuntoonsa palaten mukanaan mies, kantaen selässään kultahietaa hirvennahkaisissa pusseissa. Myöskin oli hänen mukanaan toinen mies, jolla oli pyssy kädessään ja joka ei katsonut minnekään muualle kuin Akooniin.

"Tässä ovat velkakirjat ja kiinnitykset", sanoi Porportuk, "viisitoistatuhatta yhdeksänsataa kuusikymmentäseitsemän dollaria seitsemänkymmentäviisi senttiä."

El-Soo otti ne vastaan sanoen Tommylle: "Ne on laskettava kuudeksitoistatuhanneksi."

"Jää vielä kymmenentuhatta dollaria maksettavaksi kullassa", vastasi Tommy.

Porportuk nyökkäsi ja aukaisi pussien suut. Seisten rantatöyryn reunalla El-Soo repi paperit kappaleiksi ja lähetti ne leijailemaan Yukoniin. Mittaaminen alkoi, mutta keskeytyi heti.

"Luonnollisesti seitsemäntoista dollaria", oli Porportuk sanonut Tommylle vaakaa aseteltaessa.

"Kuusitoista dollaria", vastasi El-Soo terävästi.

"Kautta maan on tapana laskea kullan hinnaksi seitsemäntoista dollaria unssilta", väitti Porportuk. "Ja tämä myös on kauppasuoritus."

El-Soo nauroi: "Se on uusi tapa. Se on päässyt käytäntöön tänä keväänä. Viime vuonna ja sitä ennen on hinta ollut kuusitoista dollaria unssi. Kun isäni velka tehtiin, oli se kuusitoista dollaria. Kun hän kauppa-asemalla osti tavaroita Teiltä saamallaan kullalla, annettiin hänelle unssista jauhoja kuudentoista dollarin arvosta eikä seitsemäntoista. Ja senvuoksi on Teidän maksettava minulle unssi kuudestatoista eikä seitsemästätoista dollarista." Muristen suostui Porportuk jatkamaan mittaamista.

"Punnitkaa se kolmeen osaan, Tommy!" määräsi El-Soo. "Tähän tuhat dollaria, tähän kolmetuhatta ja tähän kuusituhatta."

Mittaaminen oli hidasta puuhaa ja sen kestäessä kaikki seurasivat tarkoin Akoonin liikkeitä.

"Hän vain odottaa, kunnes maksu on suoritettu", sanoi joku. Sanat kulkivat miehestä mieheen ja kaikki uskoivat ne todeksi odottaen jännityksellä, mitä Akoon sitten tekisi. Myöskin Porportukin pyssymies odotti vahtien Akoonia.

Punnitseminen oli suoritettu loppuun ja kultahiekka oli pöydällä kolmena tummankeltaisena kekona. "Isäni on velkaa yhtiölle kolmetuhatta dollaria", sanoi El-Soo. "Ottakaa se, Tommy, yhtiön puolesta. Ja tässä, Tommy, on neljä vanhaa miestä. Tunnette heidät. Ja tässä on tuhat dollaria. Ottakaa se ja pitäkää huolta siitä, etteivät nämä vanhukset tarvitse milloinkaan olla nälässä eivätkä tupakan puutteessa."

Tommy kokosi kullan pusseihin. Kuudentuhannen dollarin edestä jäi pöydälle. El-Soo työnsi kauhan kultakekoon ja siroitti sisällön äkkinäisellä liikkeellä Yukoniin kultaisena kuurona. Porportuk tarttui häntä ranteeseen, kun hän toisen kerran työnsi kauhan kekoon.

"Kulta on minun", El-Soo sanoi rauhallisesti.

Porportuk hellitti otteensa hammasta purren ja synkin silmin katsellen, kun hän jatkoi kullan kylvämistä virtaan, kunnes pöytä oli tyhjä.

Kaikkien huomio oli kiintynyt Akooniin ja Porportukin miehellä oli pyssynpiippu kyynärtaipeessa, sormi liipasimella ja pyssynsuu tähdättynä kyynärän päässä seisovaan Akooniin. Mutta Akoon ei hievahtanut.

"Laittakaa kauppakirja kuntoon", sanoi Porportuk äreästi.

Ja Tommy valmisti kauppakirjan, jonka mukaan mies nimeltä Porportuk sai kaikki oikeudet naiseen nimeltä El-Soo. El-Soo kirjoitti nimensä asiakirjaan ja Porportuk taivutti sen pannen sen lompakkoonsa. Äkkiä hänen silmänsä välähtivät ja kiihkeästi hän kääntyi El-Soohon päin puhuen:

"Mutta minä en maksanut isänne velkaa. Teistä minä maksoin hinnan. Kun Teidät myytiin, oli se nykyhetken kauppaa eikä viimevuotista tahi vieläkin vanhempaa. Niistä kultaunsseista, jotka Teistä annoin, maksetaan nyt kauppa-asemalla seitsemäntoista dollarin edestä jauhoja eikä kuudentoista. Olen menettänyt dollarin kultakin unssilta, yhteensä kuusisataa kaksikymmentäviisi dollaria."

El-Soo mietti hetkisen ja huomasi tehneensä erehdyksen. Hän hymyili purskahtaen sitten nauruun.

"Olette oikeassa, minä erehdyin. Mutta myöhäistä on sitä enää oikaista, Te maksoitte ja nyt on kulta mennyttä. Teidän ajatusjuoksunne oli hidas. Vahinko on Teidän. Järkenne ei kulje nopeasti nykyisin, Porportuk. Te alatte olla vanha."

Porportuk ei vastannut. Pälyen hän silmäsi Akooniin ja huomasi olevansa turvassa. Hänen huulensa painautuivat tiukasti yhteen ja julmuus kuvastui hänen kasvoissaan. "Tulkaa", sanoi hän sitten, "menemme majaani".

"Muistatteko, mitkä kaksi seikkaa sanoin Teille keväällä?" kysyi El-Soo liikahtamatta paikaltaan.

"Pääni olisi täynnä naisten puheita, jos säilyttäisin ne mielessäni", vastasi Porportuk.

"Sanoin Teille, että saisitte saatavanne", El-Soo jatkoi tasaisesti. "Ja myöskin sanoin Teille, etten ikinä tule vaimoksenne."

"Mutta sen sanoitte, ennenkuin kauppakirja oli tehty." Porportuk pisti kätensä taskuun, missä asiakirja oli. "Olen ostanut Teidät kaikkien nähden. Te olette minun. Ette kieltäne, että olette minun."

"Olen Teidän", sanoi El-Soo vakavasti.

"Minun omani?"

"Teidän omanne."

Porportukin ääneen tuli voitonvarma sointu:

"Minun omani kuten koira?"

"Kuten koira Teidän omanne", toisti El-Soo rauhallisesti. "Mutta, Porportuk, Te unohdatte sanani, jos joku toinen mies olisi minut ostanut, niin olisin tullut hänen vaimokseen. Olisin ollut sille miehelle hyvä vaimo. Sellainen oli aikomukseni. Mutta Teidän vaimoksenne en suostu ikinä tulemaan. Ja senvuoksi olen Teidän koiranne."

Porportuk tiesi leikkivänsä tulella ja päätti hoitaa pelinsä lujin ottein. "Sitten puhun Teille, en kuten El-Soolle, vaan kuten koiralle", hän sanoi, "ja käsken Teidän tulemaan kanssani". Näin sanoessaan hän yritti tarttua El-Soon käsivarteen, mutta tämä torjui hänen otteensa:

"Ei niin kiirettä, Porportuk. Te ostatte koiran. Koira juoksee luotanne. Vahinko on Teidän. Olen koiranne. Entäpä jos karkaan?"

"Koiran omistajana pieksän Teitä."

"Kun saatte minut kiinni?"

"Kun saan Teidät kiinni."

"Ottakaa sitten minut kiinni!"

Nopeasti hyökkäsi Porportuk häneen päin, mutta hän vältti. Nauraen kiersi El-Soo pöytää. "Ota kiinni hänet!" komensi Porportuk El-Soon lähellä olevalle pyssyintiaanille. Mutta kun intiaani ojensi kätensä tarttuakseen El-Soohon, niin Eldorado-kuningas kaatoi hänet maahan korvanjuureen tähdätyllä nyrkiniskulla. Pyssy putosi kolisten maahan. Silloin olisi Akoonilla ollut tilaisuus. Hänen silmänsä liekehtivät, mutta hän ei hievahtanut.

Porportuk oli vanha mies, mutta kylmät yöt olivat pitäneet hänet virkeänä. Pöytää hän ei käynyt kauan kiertämään, vaan hyppäsi äkkiä sen yli. El-Soo ei osannut olla varuillaan. Hän hypähti taaksepäin kiljaisten säikähtyneenä ja Porportuk olisi saanut hänet kiinni, jollei Tommy olisi sitä estänyt. Tommyn jalka ojentui. Porportuk kompastui ja lensi pitkälleen maahan. Ja silloin El-Soo lähti.

"Ottakaa sitten kiinni minut", hän nauroi olkansa yli paetessaan. Hänen juoksunsa oli joustavaa ja kevyttä, mutta Porportuk juoksi nopeasti ja rajusti. Nuoruudessaan hän oli ollut nopein juoksija nuorten miesten joukossa. Ja nytkin hän oli nopeampi kuin El-Soo. Mutta tämä vältti hänet tehden nopeita mutkia. Kun hän oli heimopuvussaan, eivät hameenhelmat haitanneet hänen jalkojensa liikkeitä ja vikkelin kääntein hänen notkea vartalonsa luiskahti joka kerran pois Porportukin yrittäessä häneen tarttua.

Nauraen ja meluten yhteensulloutunut väkijoukko hajaantui katsomaan ajoa. Yhä mutkitellen ja kierrellen äkkinäisin kääntein El-Soo riensi intiaanien leiripaikan halki Porportuk kintereillään, milloin kadoten telttojen taa seuraavana hetkenä tullakseen uudelleen näkyviin. Näytti siltä, kuin olisi El-Soo käsineen nojannut ilmaan milloin puolelle, milloin toiselle, ja jyrkimmissä käänteissä koko hänen ruumiinsa kallistui hyvin vinoon näyttäen heittäytyvän ilman varaan. Ja kuten ajokoira oli Porportuk hänen kantapäillään, aina yhden harppauksen verran jäljessä tahi jommallakummalla sivulla.

He juoksivat leiripaikan takana olevan kentän halki ja katosivat metsään. Tana-naw'n asemalla odotettiin heidän palaamistaan, odotettiin kauan ja hartaasti, mutta turhaan.

Sillä välin Akoon söi ja nukkui usein viivyskellen laivasillalla kuuntelematta hänelle heitettyjä moitteita sen johdosta, ettei hän ollut tehnyt mitään. Kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua palasi Porportuk väsyneenä ja raivoissaan. Hän ei virkkanut sanaakaan kellekään muulle kuin Akoonille, jonka kanssa hän koetti haastaa riitaa. Mutta Akoon vain kohautti olkiaan ja poistui. Porportuk ei antanut ajan kulua hukkaan. Hän varusti puoli tusinaa nuoria miehiä, valiten parhaat jälkien seuraajat ja kestävimmät kulkijat, ja heidän etunenässään hän painautui metsään.

Seuraavana päivänä ylöspäin matkalla oleva höyrylaiva "Seattle" laski laituriin ja otti halkoja. Kun kiinnitysköydet oli irroitettu ja laiva eteni rannasta, oli Akoon mukana luotsikojussa. Ollessaan muutamia tunteja vuorollaan peräsimessä hän näki pienen tuohikanootin lähtevän rannasta. Siinä oli vain yksi ihminen. Tarkkaan sitä katseltuaan hän käänsi peräsinratasta ja hiljensi vauhtia.

Kapteeni astui luotsikojuun. "Mikä nyt on hätänä?" hän kysäsi. "Vesihän on hyvää."

Akoon murahti vain. Hän näki rannalta lähtevän isomman kanootin, jossa oli useampia henkilöitä. "Seattle" joutui pois pääväylältä ja hän käänsi peräsintä vielä hieman.

Kapteeni kiehahti. "Sehän on vain intiaanivaimo", hän vastusti.

Akoon ei virkkanut mitään. Jännittyneenä hän seurasi naista ja takaa-ajavaa kanoottia. Viimemainitussa pieksi kuusi melaa vettä, kun taas naisen melominen kävi hitaasti.

"Te ajatte laivan kiinni pohjaan", huusi kapteeni tarttuen ohjausrattaaseen.

Mutta kaikin voimin Akoon nojautui rattaaseen ja katsahti kapteenia silmiin. Hitaasti kapteeni irroitti kätensä tapeista.

"Ihmeellinen veijari", hymisi hän itsekseen.

Akoon piti "Seattlen" aivan matalan rinnassa, kunnes näki naisen tarttuvan keulapuolen reunaan. Sitten hän antoi merkin panna koneet täyteen käyntiin ja kiersi ratasta. Suuri kanootti oli hyvin lähellä, mutta sen ja laivan väli leveni levenemistään.

Nauraen nainen nojautui laivan reunalle -- ja huusi: "Ota kiinni minut, Porportuk!"

Akoon poistui laivasta Fort Yukonissa. Hän hankki pienen, sauvottavan veneen ja lähti Porcupine-jokea ylöspäin. Ja El-Soo oli hänen mukanaan. Matka oli raskas ja tie kulki maailman selkärangan poikki, mutta Akoon oli ennenkin sen kulkenut. Päästyään Porcupinen latvoille he jättivät veneen ja kulkivat jalan Kalliovuorten poikki.

Hyvin mielellään Akoon kulki El-Soon jäljessä ja katseli hänen liikkeitään. Niissä oli sellaista musiikkia, jota hän rakasti. Ja erikoisesti hän oli ihastunut hyvinmuodostuneisiin, pehmeiksiparkittujen nahkavarsien peittämiin sääriin, hoikkiin nilkkoihin ja pieniin jalkoihin, jotka eivät väsyneet pisimpänäkään päivänä.

"Sinä olet keveä kuin ilma", hän sanoi katsoen El-Soohon. "Sinulle ei kulkeminen ole raskasta. Kävelysi on kuin leijailua, niin keveätä on jalkaisi nousu. Sinä olet kuin kauris, El-Soo, ja silmäsi ovat kuin kauriin silmät, kun joskus katsot minuun tahi kun kuulet äkillisen äänen ja mieleesi tulee, onko vaara uhkaamassa. Silmäsi on kuin kauriin silmät nyt, kun katsot minuun."

Ja säteilevänä ja liikutettuna El-Soo suuteli Akoonia.

"Kun saavumme Mackenzielle, niin jatkamme viipymättä matkaamme", sanoi Akoon myöhemmin. "Meidän on päästävä etelään, ennenkuin talvi meidät tavoittaa. Menemme kesämaihin, missä ei ole lunta ollenkaan. Mutta palaamme takaisin. Olen nähnyt paljon maailmaa, mutta missään ei ole sellaista maata kuin Alaska, ei sellaista aurinkoa kuin meillä, ja pitkän kesän jälkeen on lumi tervetullut."

"Ja sinä opit lukemaan", sanoi El-Soo.

Ja Akoon vastasi: "Varmasti opin lukemaan."

Mutta heille sattui viivytys, kun he olivat saapuneet Mackenzielle. He tapasivat Mackenzie-intiaaneja ja metsästysretkellä näiden kanssa Akooniin sattui tapaturmalaukaus. Pyssy oli nuorukaisen kädessä. Kuula mursi Akoonin oikean käsivarren ja lisäksi kaksi kylkiluuta. Akoon osasi jonkunverran haavojen hoitoa ja El-Soo oli oppinut sitä Pyhän Ristin lähetysasemalla. Luut asetettiin paikoilleen ja Akoon loikoili nuotion ääressä antaakseen niiden kasvaa vastakkain. Ja pitihän tulesta kohoava savu moskiitotkin loitolla.

Juuri silloin saapui Porportuk kuuden nuoren miehensä kanssa. Akoon ähkyi avuttomuuttaan ja vetosi Mackenzie-intiaaneihin. Mutta Porportuk esitti vaatimuksensa ja intiaanit olivat ymmällään. Porportuk halusi viedä El-Soon mukaansa, mutta sitä he eivät sallineet. Asiasta oli langetettava tuomio, ja koska asia koski miestä ja naista, niin kutsuttiin vanhustenneuvosto koolle, etteivät nuoret miehet, joiden sydän oli lämmin, antaisi tämän sanelemaa päätöstä.

Vanhukset istuivat ympyrässä moskiittojen karkoittamiseksi sytytetyn tulen ääressä. He olivat laihoja ja ryppyisiä, hengitys raskasta ja läähättävää. Savu vaivasi heitä. Kuihtuneilla käsillään he silloin tällöin hätistelivät savua uhmaavia moskiittoja ja tällaisen ponnistelun jälkeen he aina yskivät ontosti ja tuskallisesti. Eräät sylkivät verta ja yksi heistä istui hieman syrjässä pää eteenpäin kallellaan veren yhtämittaa hitaasti vuotaessa hänen suustaan. He olivat kuin kuolleita ja heidän päivänsä olivat luetut. Kuolemalle oli annettu tuomiovalta.

"Ja minä maksoin hänestä hyvin kalliin hinnan", lopetti Porportuk syytöksensä. "Sellaista hintaa ette ole milloinkaan nähneet. Jos myytte kaiken, mitä teillä on, keihäänne, nuolenne ja pyssynne, nahkanne ja turkiksenne, telttanne, veneenne ja koiranne, jos myytte kaiken, niin ette sittenkään saa kuin kenties tuhannen dollaria. Ja kuitenkin maksoin tästä naisesta, El-Soosta, kaksikymmentäkuusi kertaa kaikkien keihäittenne, nuolienne ja pyssyjenne, nahkojenne ja turkiksienne, telttojenne, veneittenne ja koirienne hinnan. Se oli kallis hinta."

Vanhukset nyökkäsivät juhlallisesti, vaikka heidän ryppyjen ympäröimät silmänsä menivätkin levälleen ihmetyksestä, että yksikään nainen olisi sellaisen omaisuuden arvoinen. Se heistä, jonka suusta verta vuosi, hieroi huuliaan. "Onko tämä totta?" hän kysyi jokaiselta Porportukin nuorelta mieheltä. Ja jokainen heistä vakuutti sen todeksi.

"Onko se totta?" hän kysyi El-Soolta ja tämä vastasi: "Se on totta."

"Mutta Porportuk ei ole maininnut, että hän on vanha", sanoi Akoon, "ja että hänen tyttärensä ovat vanhempia kuin El-Soo."

"Se on totta, Porportuk on vanha mies", varmensi El-Soo.

"Porportukin asia on arvioida oma ikänsä", sanoi vanhus, jonka suusta tuli verta. "Me olemme vanhoja. Mutta nähkääs! Ei ikä ole milloinkaan niin vanha, kuin sen nuoriso arvioi."

Ja ympyrässä istuvat vanhukset pureskelivat ikeniään, nyökyttelivät päitään hyväksymisen merkiksi ja yskivät.

"Minä sanoin hänelle, etten milloinkaan tule hänen vaimokseen", huomautti El-Soo.

"Ja kuitenkin otit häneltä kaksikymmentäkuusi kertaa niin paljon kuin kaikki meidän omaisuutemme?" kysyi yksisilmäinen vanhus.

El-Soo vaikeni.

"Onko se totta?" toisti vanhus ja hänen hehkuvan silmänsä katse tunkeutui El-Soohon kuin tulinen rauta.

"Se on totta", myönsi tämä.

"Mutta minä pakenen uudelleen", hän huudahti kiihkeästi hetken kuluttua. "Pakenen aina."

"Se on Porportukin asia", sanoi eräs toinen vanhus. "Meidän asiamme on antaa tuomio."

"Kuinka paljon sinä maksoit hänestä?" kysyttiin Akoonilta.

"En maksanut hänestä mitään", vastasi tämä. "Mikä hinta hyvänsä on liian vähän hänestä. En ole arvioinut häntä kultahiekassa, en koirissa, en teltoissa enkä turkiksissa."

Vanhukset väittelivät keskenään mumisten puoliääneen. "Nämä vanhukset ovat jäätä", sanoi Akoon englanninkielellä. "En aio noudattaa heidän ratkaisuaan, Porportuk. Jos otatte El-Soon, niin varmasti tapan Teidät."

Vanhukset keskeyttivät neuvottelunsa ja katselivat häntä epäluuloisesti. "Emme ymmärrä sinun puhettasi", sanoi heistä yksi.

"Hän vain sanoi aikovansa tappaa minut", kiiruhti Porportuk selittämään. "Olisi senvuoksi hyvä ottaa häneltä pois pyssy ja asettaa joitakuita nuoria miehiä hänen lähelleen, ettei hän pääsisi kimppuuni. Hän on nuori ja mitä merkitsevät katkenneet luut nuorille!"

Avuttomana makaavalta Akoonilta otettiin pois pyssy ja veitsi ja hänen pääpuolelleen asettui kaksi nuorta Mackenzie-intiaania. Yksisilmäinen vanhus nousi seisomaan ja puhui: "Meitä ihmetyttää naisesta maksettu kallis hinta, mutta meidän asiamme ei ole harkita siinä piilevää järkeä. Olemme tuomitsemassa ja me annamme tuomion. Asia on selvä. Kaikki tietävät, että Porportuk on maksanut hyvin kalliin hinnan tästä naisesta, El-Soosta. Ja senvuoksi El-Soo kuuluu Porportukille eikä kellekään muulle." Hän istuutui raskaasti alkaen yskiä. Vanhukset nyökkäsivät yskien.

"Tapan Teidät", huusi Akoon englanninkielellä.

Porportuk nousi hymyillen. "Olette antaneet oikean tuomion", hän puhui neuvostolle, "ja nuoret mieheni antavat teille paljon tupakkaa. Ja nyt käskekää tuoda nainen luokseni".

Akoon kiristeli hampaitaan. Nuoret miehet tarttuivat El-Soon käsivarsiin. Hän ei vastustellut, kun hänet vietiin Porportukin luokse, kasvot leimuten synkästi.

"Istu tuohon jalkojeni juureen, kunnes olen puhunut", tämä komensi ja pysähtyi sitten hetkeksi. "On totta", hän jatkoi sitten, "että olen vanha mies. Mutta kuitenkin jaksan ymmärtää nuoria. Ei tuli vielä ole minusta tyyten sammunut. En ole enää nuori, mutta näine vanhoine jalkoineni aion sittenkin juosta ikäni loppuvuodet. El-Soo juoksee nopeasti. Hän on hirvi. Tiedän sen, sillä olen sen nähnyt juostessani hänen perästään. Ei ole hyvä, että vaimo juoksee niin nopeasti. Maksoin hänestä kalliin hinnan ja hän karkaa minulta. Akoon ei maksanut hänestä mitään ja El-Soo juoksee kuitenkin hänen luokseen."