Part 8

Paratiisiuneni jälkeen on minuun tullut musiikin kaipuu. Kun sanoin sen Steinerille, lupasi hän täyttää toivomukseni. Nyt tuli hän tänään Heilwigin kanssa, ja he lauloivat yhdessä. Se kuului kauniilta ja puhtaalta, mutta ei sellaiselta, mitä unessa olin kuullut. Viimeiseksi lauloivat he minulle psalmin, jonka Heilwig kuukausia sitten oli luvannut: "Kun Herra palauttaa Sionin vangit, niin me olemme kuin unta näkeväiset." Heilwig oli siitä niin liikutettu, että hänen täytyi pyyhkiä kyynel silmästään.

Ah, jos niin olisi... kuin unta näkeväiset. Enkö minäkin ole tuollainen vanki? Mutta tämä vankeus ei tee minua enää kärsimättömäksi, ja elämä...

Elämä on niin kaunis!

25. tammikuuta.

Lääkäri on yhä edelleen tyytyväinen minuun. Tänään kysyin häneltä, saisinko ehkä keväällä matkustaa. Luulen, että Etelä tekisi minulle hyvää.

Hän oli ensin hiukan miettiväinen, sitten hän sanoi: "Luulen että voitte matkustaa."

"Myöskin kauaksi?"

"Niin, myöskin kauaksi, niin kauaksi kuin tahdotte."

Keuhkoni tuntuvat tosiaan paremmilta, minulla ei ole juuri ollenkaan kipuja, vain usein sattuva ankara hengenahdistus ja sitten heikkous. Mutta kevääseen mennessä voi kaikki muuttua, sanoo lääkäri, minun on oltava kärsivällinen.

3. helmikuuta.

Joskus matkustan ajatuksissani, ja aina Heilwigin kanssa. Minä makaan sinisen meren rannalla hiekalla ja hengitän vienoa ilmaa, minä kävelen hänen kanssansa kukkivien ruusujen ja jasminien alla. Vene kantaa meitä hiljaa keinuvien vetten ylitse, lauha tuuli hyväilee hiuksiani, ja niin etenemme me pois kiinteästä rannasta, autuaassa levossa ja täydellisessä onnessa tuntematonta, ihanaa maata kohden.

12. helmikuuta

Tänään kuulin, kuinka Julietta sanoi rouva Bühlerille: "Mitä ei maaliskuu halua, sen huhtikuu ottaa."

"Kenen huhtikuu ottaa?" kysyin emännältäni leikilläni, kun hän heti senjälkeen tuli sisään.

Hänen kasvonsa saivat ensin pelästyneen ilmeen, yllättäessäni hänet näin äkkiä, mutta sitten sanoi hän huolestuneella äänellä: "Serkultani Leutkirch'issä hänen miehensä, sen, jolla on sokeritauti; se kuuluu olevan jo hyvin huonona, Julietta kertoi, ja hän on kuullut sen karjakauppiaalta."

Sitten jutteli hän minulle vielä serkusta ja tämän miehestä ja ruuanlaittovaikeuksista, mies kun saa syödä vain lihaa. Mutta koska olin väsynyt, kuuntelin vain puolella korvalla.

21. helmikuuta.

Heilwig lukee minulle nyt erästä matkakuvausta Egyptistä, jottei minun aivan tyyten tarvitsisi tukahduttaa hillitöntä matkahaluani. Eilen tapahtui, kuten niin usein, että hetkeksi nukahdin Heilwigin lukiessa. Kun pian taas avasin silmäni, näin Heilwigin katsovan minuun niin pitkään ja surullisesti. Mutta huomattuaan, että olin valveilla, hymyili hän minulle, ja minä ojensin käteni ja pidin hänen omastaan kiinni. Siiloin tulin alakuloiseksi. Milloin täytyy minun iäksi jättää nämä rakkaat sormet? "Milloin"? kysyin vastoin tahtoani aivan ääneen.

Minusta näytti kuin olisi hän ymmärtänyt minut: hän vaikeni ja siveli vain hellästi kättäni, joka kellertävänä ja kuihtuneena lepäsi peitteellä.

28. helmikuuta.

Kevät tulee. Tänään on pikku Philipp poiminut minulle kimpun lumikelloja. Ne ovat vielä pieniä ja lyhytvartisia, multa kuitenkin virkeitä ja ihanuutta lupaavia.

En ollut kolmeen viikkoon nähnyt pikku miestä; hän oli arka ja hämillään ja katsoi minuun vain ääneti.

"No poikaseni, mitä sinä tirkistelet?" kysyin minä vihdoin.

"Kasvonne ovat niin keltaset, ja partanne niin pitkä."

"Se täytyy minun kai leikata?"

Mutta kun lapsi toi minulle sakset, en voinutkaan niitä pidellä, käteni vapisi. Ehkäpä Steiner tai pastori voi.

3. maaliskuuta.

Eilen oli tohtori viuluineen täällä; hän soitti melkein yhtä kauniisti, kuin unessa kuulemani soitto oli ollut. Kun kysyin, mitä hän oli soittanut, vastasi hän: "Iäisyyttä". Vastaus kummastutti minua.

6. maaliskuuta.

Päiväkirja raukkani saa kärsiä heikkoudestani; voin kirjoittaa vain pehmeällä lyijykynällä ja vain lyhyeen, Ah, voisinpa kirjoittaa kaiken sen, mitä Heilwig minulle on ja minulle tekee! Kuinka hänen valoisat kasvonsa kaiken pimeän ylitse heloittavat, nykyisyyden ja tulevaisuuden pimeän ylitse.

Lääkäri antaa minulle nyt erästä rohtoa, jotta voisin nukkua rauhallisemmin, mutta se tekee pään aamuisin sekavaksi, ikäänkuin olisin mässännyt koko yön; luulen, siinä on morfiinia.

10. maaliskuuta.

Eilen oli Heilwig koko sunnuntain luonani. Se oli kaunis päivä! Kerran asetti hän käsivartensa ympärilleni, kun niin pahasti yskin, ja painoi hellästi pääni rinnalleen. Jälestä päin huomasin, että parrassani oli kyyneleitä, joita minä en ollut itkenyt. Hän rakastaa minua. Kuinka onnellinen kuitenkin olen...

11. maaliskuuta.

Uskon jälleen Jumalaan kuin lapsi, vaivaamatta päätäni ja raskauttamatta sydäntäni filosofisilla mietiskelyillä. Kaikki on niin yksinkertaista, selvää ja valoisaa.

Kuinka hyvä, näin heikkona ollessa, levätä voimakkaan käden turvissa.

13. maaliskuuta.

Heilwig on luvannut matkustaa kanssani pääsiäisenä tai heinäkuussa. Minä autuas mies! Nyt vain nopeasti voimistumaan, jotta pääsisi matkakuntoon.

Italia, tervehdin sinua!

15. maaliskuuta.

Hän oli itkenyt tullessaan luokseni. Portailla oli hän kauan puhunut rouva Bühler'in kanssa. Kun hän astui sisään, huomasin sen heti, mutta en tahtonut mitään sanoa. Ja sitten oli hän niin hyvä ja hellä. Hän siirsi pitkät hiukset otsaltani ja suuteli minua hiljaa. Mutta sitten näin, kuinka hän taas pyyhki kyyneleen. Minkätähden on hän itkenyt?

18. maaliskuuta.

Ikkuna on auki, ulkona puhaltaa kevättuuli. Paksut, valkoiset pilvet purjehtivat taivaalla kuin korkeiksi kasatut untuvavuoteet. Maata tuollaisessa pilvilaivassa, pehmeällä patjalla ja purjehtia suoraan taivaaseen kuin uneksija, niin tahtoisin.

21. maaliskuuta.

Tuoksuu orvokeilta; pastori on poiminut niitä kirkkomaalta, siellä on aurinkoista ja suojaista. Nyt ovat ne vuoteeni vieressä ja tuovat kokonaisen kevään mukanaan. Se on paljon parempaa kuin hengellinen lohdutus, josta olen kieltäytynyt.

29. maaliskuuta.

Muutamia päiviä sitten yskin verta nenäliinaani. Kun pikku tyttöni näki sen, tuli hän kalmankalpeaksi.

"Kuinka kauheaa, kuinka surullista tämä kaikki on", nyyhkytti hän ja kätki päänsä vanhan emäntäni olkaa vasten. Mutta minä hymyilin ja pudistin päätäni.

Sen ei pidä häntä kauhistuttaa.

5. huhtikuuta.

Aurinko paistaa tänään koko päivän. Minun on niin helppoa ja iloista olla; luulen, että pääsiäisen jälkeen voin matkustaa. Heilwig istuu avonaisen ikkunan ääressä. Hän on poiminut vihkon keltaisia narsisseja, pääsiäiskelloiksi sanovat he niitä täällä. Hän laulaa puoliääneen psalmia Sionin vangeista. Ulkona visertää laululintunen. On kevät. Kuinka kaunis, kaunis on elämä...