Chapter 20

LOKKA. Poikani, sydänalani, Jonka maine maita kiersi, Sinut verron veljekseni -- Hallitse tätä taloa Niinkuin taito työntekoa, Lempeästi ja lujasti, Päin hyvinne, päin jaloinne, Kohti totta korkeata, Kohti kirkasta sineä, Työ kohota, kansa nosta! -- Lento kurkea kohotti -- Talon valtikka valitse.

ILMARI (kaulaten Lokkaa ja Ilvoa). Kiitos, mun sulo emoni, Aina armas neuvojani! -- Kuin vapaa aviolempi Immen ja sepon siteli, -- Tässä renkahat näette -- Niinpä Pohjan ja Kalevan Vapaus siteitä etsi Toimiensa ohjaksiksi, Liittyäksensä lujaksi Vartijaksi yhteis-onnen. Sillä heimojen vapaus, Irtokiimainen, sokea, Ilman järkijärjestystä, Oli kuin salattu surma Joka miehen pään menoksi. -- Nyt, sovinnon vallitessa, Maassa on kotivapaus, Rauhan turva, työn menestys, Kaikk' on yhtenä väkenä, Kuin kotona suuri perhe Lieden lämpimän varana. Yksi on Kalevan kansa!

HÄÄKANSA. Yksi on Kalevan kansa!

ILVO. Sinä et muista Lemminkäistä, Et emoni vaatimusta?

ILMARI. Tuulen pyörre tyyntyväinen, Ei enempi!

ILVO. Eikö myrsky? -- Minä aavistan pahinta: Tuhon valtavan tuloa.

LOKKA. Istukaa, isot ja pienet, Heimot Pohjan ja Kalevan! Aika istuen lyhempi.

Hääväki istuu.

VÄINÖ. Kalevatar, kansan äiti! Hyvin hoitelit kotia Kärsimyksissä kovissa, Kun sota savuna suitsi, Halla peltoja palelsi, Runotarten kukka kuihtui Kansan kalpean povessa, Kyynel hyytyi poskipäille Lauluksi herahtamatta -- Sinä lämmitit kotia, Toivon säilytit suvesta, Uskon uudesta ajasta, Laulusta, vapaudesta; Sinä seppohon sytytit Tulen ahjohon sydämen, Jonk' on taikavoimin taito Maahan taivasta takonut, Suomen ihmesammon luonut: Kiitos, suur-emo, sinulle! -- -- Annahan mun silmäellä Tätä toivojen taloa! Iso on pirtti Ilmarilla. Syvä on allani perustus, -- Syvemmältä syitä etsin Kaiken maailman menoihin. -- Seinät kuin valantavaski Kiipeävät korkealle, Niinkuin rannikko elämän Mellastavasta merestä. Siin' on turva taitomiesten Temmellyksille, teoille. -- Tuolla katto korkealla, Kaunis kuin kuparikello, Itse Ilmarin takoma Kotitaivahan kuvaksi, Suuren Suomen päälaelle. Korkealle se kohosi -- -- Katon alta kansan mieli Kohoa korkeammallekin, Puhki kattojen kamahda Luonnon tuorehen tupihin, Elämän asuntomaille! Siellä siipesi levitä Hersyvillä hettehillä, Ime vehmasta mehua, Tuo se tänne, täällä tuoksu Tervettä elämän totta. Sillä kaunista kotia, Innostuta ihmispolvet, Ei huviksi herkän hetken, Vaanpa tenhoa tekoihin kansa!

HÄÄKANSA (jyryisellä innolla). Tenhoa tekoihin kansa!

VÄINÖ (jatkaen ennustavasti). Minä näen nousevan sukuja Into-Ilmarin povelta, Luonnon äänten etsimiä Tenhottuja työjaloja, Jotka kansan taivaskaihon Hehkuvaksi hengittävät, Huokuvat kevätvaloa Yli maan, ylitse kansan, Suuren Suomen niemen luovat Taitomiesten temppeliksi, Jonka korkea kupoli Vapautta ja valoa Vartioipi, Rauhantöitä, rakkautta Seinät soipi.

HÄÄKANSA. Vapautta ja valoa! Rauhantöitä, rakkautta!

ILMARI. Miekka vaikene mykäksi, Ihmistyöt, tekojen kentät Oikeuksista puhuvat, Kansa töistänsä kohovi. Sun sanasi, viisas Väinö, Kansan toivot, kaipaukset Voipi loitsia tosiksi.

ILVO. Sinä tao miekkoja, seppo! Naisten kultakangastansa Anna helskyttää kotona! Sota on miesi, rauha nainen. Tai tahdot minusta miehen?

ILMARI. Sulle on elämä rukki. Sen emosi sulle antoi. Miehen on elämä aura, Väärin miekaksi taottu.

ILVO. Miekan jos hävität -- voitpa Hävittää oman kotisi. Elät rosvojen seassa, Mielivallan miekan alla, Herkkuruokana halujen. Jollet pysty puoltajaksi, Saat aleta suupalaksi.

ILMARI. Siksi on rakettu rauha. Rauhan lahjoja ja'amme -- Sinä lahjoista ihanin!

ILVO (kuin yksin). Rauha jäi terälle miekan. --

IMMO (ynnä toinen mies kantaa esille suurta kirstua). Tässä lahjalippahasi, Millä miel'hyväsi näytät -- Käske, palvelen sinua!

ILVO. Ensi lahja laulajalle: Helmivyö sun helmistäsi!

Ojentaa Väinölle helmivyön.

VÄINÖ. Vyö olet itsekin: ihana Sitoja sovintoliiton!

ILVO. Lauluparvelle Kalevan Jakelen hopeavöitä! -- Hopealta laulut soivat.

Immo värttinän varrella jakaa ensin Pellervolle, sitte muille laulajille.

PELLERVO. Kiitos vöistä kirkkahista! Kirkasta Kalevan päivä, -- Laulu lentäisi vapaana!

ILVO. Sukkanauhat soittajille, Ruusuiset kuin aamukaiku! --

Immo jakaa sukkanauhoja.

SOITTAJA (joukosta). Ruusuiksi elämä sulle!

ILVO. Sulle ompelin, anoppi, Sinipohjaisen hamosen, Tähtitäplin kirjaellun, Sekä vahvan villaviitan -- Lämmintä sinulle soisin.

Antaa anopilleen.

LOKKA. Kiitos, lapsi, lämmöstäsi! Koti lämpöinen sinulle, Syksyllä satoa paljon, Toivontähtiä suruissa!

ILVO. Helmiheinäni, natoni, Jonk' on liike toimintoa, Jonk' on toiminta tekoja! Ilmarin sisar ja silmä, Sepon sukkela kätönen, Onnentaikojen tekijä, Muille, mut ei itsellensä, Meren rannalla pesijä, Joka toivoja tähysti; Sinä vaatetat väkeä Kuin pukee kevät ketoja -- Sinä neuvo nuorikkoa, Opasta talon tavoille, Sano askaret, asiat Äyskimättä, ystävyksin, Niinkuin sisko siskollensa Hyväntahtoisin sydämin -- Sulle suuresta merestä Helmet kaulalle punelin -- Kanna kaulasi jalosti!

Antaa Anjalle helmet.

ANJA. Kiitos, kultainen kälyni! Kansan helmenä heloita! -- Kun opit, niin opastan Sun tutuille työteloille, Neuvon töihin ja tapoihin. Yhtä sulle en opeta: Tietä toisehen talohon.

ILVO. Kauneuden kaitsijani, Kaasoni, sinulle tässä Esiliina onneksesi! Sen olet kirjannut kukilla Kotiniityn niemen päästä -- Hyvin hoitelit suloni!

KAASO. Vielä kauemmin suloa Säilytä sydämessäsi! -- Se parahin kukkaniitty.

ILVO (Immolle). Juohtomiehille jakele, Vakaville vanhuksille! -- Tuossa itselles osasi! -- Naittajille, nuorisolle, Lahjo kaikki naimakansa -- Kilvan ottakaa osanne! --

Immo heittelee lahjarihkamaa hääväkeen, joka kokoilee mikä mitäkin jokainen morsianta kiitellen.

ILVO (Ilmarille). Näinkö ostan ystäväni, Näinkö valtani rakennan?

ILMARI. Näin näytät elämän lahjat Kaikki yhteistä olevan.

ILVO. Yhteistäkö sun älysi, Sepontaitosi?

ILMARI. Yritän Kaikki keinoni jaella Voitoiksi tuhatluvuille. Niin ja'amme lähdevettä, Joka pulppuaa pihalla Ympäri tuhanten juoda. Ethän tiedä, kons' on silmä Täältä kuiva, tuolta täysi, Tätä on sulla, toista muilla. Tarpehemme, toivehemme Toisihinsa kietouvat Kuin oksat tiheikössä Taikka juuret maan sisässä; Niin luovat väkevän metsän, Jok' ei kaadu, ei läpäise, Vainustellessa petojen.

ILVO. Teillä on omat tapanne. Tuskin niitä tunnustaisin -- Jollen lempisi sinua. -- Orjako isännän verta?

ILMARI. Minä en orjia suvaitse. Kaikk' ovat vapaita täällä: Työ on arvoksi jokaisen.

ILVO. Onko korkea matala? Tai väkevä heikko, suurko pieni? Kulta rauta?

ILMARI. Vaihtelevat Arvot ja asemat maassa. Aika vierähtää välillä, Toista silmäsi näkevät; Monet heikot ja matalat, Joit' on vitsonut vihuri, Sitkistyvät, suurenevat, Yli vaaran vahvimpina, Hartevina hallitsevat -- Käskevä, väkevä, korska Entisyys lahovi maassa.

LOKKA (taluttaen suurseppoa). Tässä entisyys -- isosi.

SUURSEPPO. Terve teille, maan matoset, Kaivajat kanervamullan!

ILMARI. Terve sulle, suur-isoni! Jälkikansasta iloitse!

Syleilee suurseppoa.

SUURSEPPO. Tekö korskina taotte Maahan taivahan taloa? Minä sen takelin tuonne Korkealle päämme päälle, Missä maailmat menevät.

ILMARI. Ilmalinnasi ihanat Eivät ne ylety maahan. Siksi meillä on omamme -- Varataivas on talomme.

SUURSEPPO. Tuulen on tupia teillä, Myrskylintujen pesiä, Taivahisten armon alla, Tiellä maallisten vihojen.

ILVO. Meille kaikki on elämä: Suru, rakkaus, vihakin -- Niit' elä kateile meiltä. -- Tässä vanhukselle vaippa Talven tullessa levätä.

Asettaa vaipan vanhuksen harteille.

SUURSEPPO. Soisin kyynelten lävitse Teille taivasta näkyvän, Yön pimeän kautta aamun. Minun on takomatyöni Ainakestävä, ikuinen. Poikani, sukuni seppo! Huuhdo virroista elämän Ainakelpoista, ikuista! Sitä tunnolla takele Suomen suurtalon tueksi, Vastapolvien varaksi. Sitä ei katehet kaada. Kohottaen kätensä. Kansa, suureksi sukeite!

ILMARI (Lokan kera vanhusta pois taluttaen). Sinä pilviä pitelet. Meidän juuret viel' on maassa. Maahan taivahan makua Etsivät elämän työmme. Ei kätemme ylty tuonne.

SUURSEPPO (yhä poistuen). Kaipaus, -- kaipaus, -- kaipaus!

VÄINÖ. Hän kohotti pilven reunan, Mut ei taivasta avannut. Moinen sallimuksen ääni Käypi myrskysään edellä.

Pelonalaista kohinaa hääväessä.

ILVO (aavistaen itsekseen). Pian on kosto kolkuttava Kotionnemme ovella.

ANJA (taluttaen pikku poikaa). Pääsi nosta! -- tässä toivo! -- Tapa vanha on Kalevalassa Tuoda nuorikon povelle Sulhasen suvusta nuorin, Jolle haastaisit halusi, Kuinka kansan kasvattaisit. -- Tahto on emo tekojen. -- Nostaa Ilvon polvelle pojan. Tässä poika polvellesi, Nosta nuoriso jaloksi!

ILVO. Mun on tahtoni haluja, Mieltekoja. -- Kasva, kansa, Myrskylinnuksi merelle, Jota ei yletä kotka, Tullessa tulisen hetken; Joka ei masennu maahan Kohtalojen kolhinnasta. Itse käske kohtaloa. Sallimuksen sarvipäisen Riistä ohjakset käsistä. Kuole ennenkuin matelet! -- Rautahan sinut puetan, Terästahdon sulle toisin! Elä sallimusta syytä, Syytä tahtoa omaasi! Kansan murinaa.

ANJA. Sinä aavistat sotia, Vaikk' olet rauhanmiehen vaimo.

Poistuu pojan kera.

PELLERVO. Noilla nurjilla puheilla Sinä päällemme kukistat Suurjumalten kolkon koston.

KAVE (salaperäisesti). Korvissani soi kohina, Suurten siipien suhina, Silmäni näkevät sankan Tuhopilven Pohjolassa.

Kansa pelon-alaisena.

POIKA PIKKARAINEN (palaten). Morsian! Minulle miekka! Tahdon suojella sinua.

ILVO. Sinä urhoksi sukeut. Kerran sun sisusi luopi Miekan kuntosi mukaisen. Ensin kasva ja karaistu!

POIKA PIKKARAINEN. Kyllä, morsian ihana. Sepon suuruiseksi kasvan.

IMMO. Kuulitko pojan pyrinnön? Ilmari ihanne Suomen, Rauhan-urho, ei soturi. --

ILVO. Emo luonnotar imetti Mulle maidossa terästä -- Sitä Suomelle imetän, Kansan runkoa rakennan. Kasva, lapsi, korkealle, Mutta vankaksi ylene!

Immo nostaa poikaa ja kansa uusii viime säkeen.

VÄINÖ. Miekka on hätävaramme. Viisaus velisanainen Ensin tarjoaa kätensä. Hyvän tahdon taikakeino Usein pulmista pelasti. Vasta, kun peto vihainen, Kynnet, hampahat haralla, Syöpi syytöntä sukua, Miekalta kysymme mieltä Kansan kiusatun avuksi. Kerran kaikki heimot, henget, Joilla soi sydämenkieli, Kaiken antavat omansa Yhteisen pesän avuksi, Kuin kylän tulipalossa, Joka kättä kaivatessa, Joka henki tuo apunsa.

ILVO. Miekka on sydän sodassa Eikä moinen melto mieli! Seppo, miekkojen takoja, Sinä ota Kalevan ohjat! Loistavin kala meressä Uipi parvensa edellä, Taitomies edellä joukon.

ILMARI. Suurin kurki parven kärki, Väinön aattehet avarat Kuin avara tähtitaivas; Väinön innostus ihana, Kuin ukontulien läike -- Ne Kalevan kansan johto. Työssä seppo käy esinnä, Laulaja sotarivissä.

VÄINÖ. Minä vain sytytän; kansa Kaukosankarin sivulla, Kuin palava myrskypilvi Valloittaa vapautensa -- Kauko Suomen miekan kärki.

ILMARI. Kun sinä tyvestä työnnät Minne miekan on asia.

ILVO. Kauko? Lemminkäinen lieto? Hurja häitten häiritsijä, Sovun sortaja levoton, Joka Pohjolan häväisi -- Hänkö Suomen miekan kärki? -- Ennen mulle miekan suotte: Min' etsin etuja Pohjan Kuin Kalevan -- mulle miekka! Minä johtoa tajuan, Minä korskan Lemminkäisen --

ILMARI (hillitsevästi). Kuohut, kultani, vihasta!

VÄINÖ. Kauko ei katohon jouda. Kaikki tarvitsee Kaleva, Verta lämmintä eniten, Nuorta mieltä liiatenkin.

Pyrähtää torvi. SANANTUOJA sisään.

SANANTUOJA. Siell' on Kauko Lemminpoika Joukkoinensa!

VÄINÖ. Käske tulla!

LEMMINKÄINEN (sotaveikkoineen). Kättä, veikot! Kättä, urhot! Onni Ilmarin pitoihin! Minä tulen Pohjolan periltä, Sammon mailta.

VÄINÖ. Uutta tuonet?

LEMMINKÄINEN. En vihoja teille kanna, Vaikka tuon sotasanoman. Sinne tyhjensin vihani, Täällä tarjoan käteni.

ILVO. Tarjoat veristä kättä -- Sinä Pohjolan tuhosit!

ILMARI. Missä sampo?

KANSA. Missä sampo?

ILVO (kiihkeästi). Tapoit taattoni -- tapoitko?

LEMMINKÄINEN. Ehkä arvata osasit.

ILVO (raivossa). Tänne kaulasi, katala! Kostan sulle Pohjan kohlut.

LEMMINKÄINEN. Kaunis kaulani halata Kuulun Pohjan kaunottaren! Sitäpä Ahti ansaitseisi. -- Mut oletkin toisen vaimo.

LOKKA (Kaukolle). Etkö haastella häpeä!

ILMARI. Miksi et sopua haasta? Aina nuolia satelet.

LEMMINKÄINEN. Kalevalan kansan vuoksi Mua suututti, hävetti, Että seppo suurtekonsa Jätti Pohjolan hyväksi, Kotikansansa unohti Kuin orja osaton, maaton: -- Minä sampoa yritin Korjata pidoista pohjan --

KANSA. Missä sampo?

ILVO. Ja emoni?

LEMMINKÄINEN. Mieles malta, Louhen lapsi, Niin et työtäni kiroa.

ILVO. Haasta, hurja!

KANSA. Kerro kaikki!

LEMMINKÄINEN. Sammon? -- Louhi sen manasi Kuin tulisen kultalinnun, Alle vuoren vaskirinnan, Siit' yksin iloitaksensa, Tappiolla kansan onnen. -- Silloin raivossa rajussa Minä Turjon päätä kohti -- -- Eikö totta, veikot?

SOTAVEIKOT. Totta.

LEMMINKÄINEN. Taisin syyttömän tuhota. --

ILVO (tuskaisesti). Taaton rosvosit minulta, Ainoan kotisydämen, Käden katkaisit sovulta.

LEMMINKÄINEN. Nyt pimeä yölepakko Siipiään lepattelevi Kansan päällä! maan ylitse -- Kuulettehan yön kohinan, Vaikk' on päivä!

KAVE (arasti). Kuulen! Kuulen! Näenkin jo mustan linnun!

Kansa peloissaan.

ILMARI (synkästi). Sammon kansalta anasti.

LEMMINKÄINEN. Pelko pois, Kalevan kansa! Epätoivon me tapamme.

ILVO. Eikö Ilvoansa sääli, Eikö muistanut minua?

LEMMINKÄINEN. Muisti: -- Louhi sun kirosi, Jotta et sepon suloksi Etkä kansalle Kalevan Lasta synnyttäis ikinä.

ILMARI. Tämäkö tuho lisäksi!

LOKKA. Poikani, sinun sukusi Kalevalasta ei katoa. Se on heimo hengestäsi, Läpi aikojen eläjä.

ILVO (katkerasti). Se oliko mun emoni!

LEMMINKÄINEN. Sana on Kalevan kulta. Jollet uskone sanaani, Et ole kalevalainen.

ILVO. Oi emoni, oi emoni! -- Päättävästi. Uskon -- tuossa mun käteni! Susi syö sikiöitänsä. -- Teihin liityn, teitä puollan, Kuin käsi sydäntä, kilpi Päälakea, puollan teitä, Vaikka hiiltyisi vereni.

PELLERVO. Tätä aavistin, epäilin: Hyvä ei tule pahasta, Onnenliitto ei vihasta.

LEMMINKÄINEN. Sanonpa: hyvä pahasta, Lempi löylyn saanehesta, Vihasta velihopea, Rauha suuresta sodasta, Vaan ei ystävä ylevä Orjan armon antajasta. -- Sotaliitto iskekäämme Vasten rosvoa vihaista! Tässä on urosta kolme, Koko kansa neljäntenä. Nelijalka on oritkin, Miksei liitto?

VÄINÖ. Ensin tutki Onko orhi kengitetty, Onko ruokittu, roteva, Tulta suusta suitsuaako, Onko päässä päiväntähti? Tuon näetkö -- suista ratsu!

IMMO. Seppo Ilmari! Taoppa Uusi sampo Suomellesi!

KANSA (sepon ympärillä). Uusi sampo! Uusi sampo!

ILMARI. Eip' ole luotu tälle maalle Kahta kuuta, kahta aurinkoa, Kahta koskea Imatran. Tehty ei kahta Väinämöistä, Ei kyhätty kahta Pohjan neittä -- Sampojako luoda voisin kaksi!

KAVE. Meitä ahdistaa pimeys -- Louhi nahkasiipon siivin! Yölepakko näkyy ovella; pimennystä.

VÄINÖ. Pois pimeys laulakaamme! Loistakaa, runottaremme! Hääväki, Kalevan kansa, Laula valjakot valolle!

KANSA (intoisasti). Laulakaamme! Soittakaamme!

Seuraavata laulettaissa runottaret yhä enemmän kirkastuvat värivalossa Väinön ympärillä.

PELLERVO. Kerronpa valon tarinan teille. Laulaa Väinön säestäessä. Louhi, orjien emäntä, Valon kansalta varasti, Onnen kätki kuoppahansa, Sysipilvillä sokaisi päivän. Maa valitti, kansa itki: "Ukko, auta valkeus vapaaksi!"

Kansa uusii viime säkeen torvien säestäessä.

Ukko nousi pilven päälle, Siellä jyskytti, jyrisi, Pilvet puhkoi ja punasi, Ilmoihin salaman tulta iski, Louhen vallan mustan mursi: Päivä paistoi -- Miss' on Suomen sampo?

Kansa samoin kuin edellä torvien säestäessä. Yölepakko häipyy: pirtti valkenee.

Vuoressa unisen Pohjan, Louhen kylmän kynnen alla, Siell' on sampo, sieltä etsi. Taivahan tulella rintas täytä, Orjavallan kahle katko, Miehen mieltä, miehen kättä käytä!

Kansa soiton säestäessä uusien laulaa kolme viime säettä. Koko hääsali loistaa lumovalossa.

ILVO. Anja, annahan kätesi! Hiiltä kannamme sepolle, Ahjon tulta auttelemme! -- Luovu en sinusta, seppo.

ANJA. Jatkamme emoni työtä Kuin vuosi ajan pituutta.

ILMARI. Työtä, uskollista työtä. Jäsenemmekin alati Toisiansa palvelevat, Toinen toista ei hyleksi. Kansako tekisi toisin? Jokainen jokaista varten Työtä tehkämme tulessa!

VÄINÖ. Työtä väljässä valossa. Runottaret, laulun immet, Valvokaa valon etuja! Siitä puhkeaa vapaus Kuin kevät povelta päivän.

LEMMINKÄINEN. Vapaus, haluni taivas, Sulle soitan säilälläni, Sulle taistelen ja juonkin -- Vapautta vartijoimme!

HÄÄKANSA. Vapautta vartijoimme!

ILVO. Vapaus, hääilomme lapsi, Jota Louhi ei kironnut. Vapaus, sylini sulho, Rakkauteni elämä, Jolla on sampoja satoja!

ILMARI (Ilvolle). Kaunis mun vapauteni! Pöydän päähän sun korotan. Näen samponi sinussa. -- Mut onnenjanoinen kansa?

IMMO. Kansako! -- sanonko, seppo? Mulla sampona on sahra, Jolla kaivan maankamaran, Suomen suurennan, sulostan.

PELLERVO. Siin' olemme yhtä mieltä: Kullakin oma on sampo.

LOKKA. Sampo on sydämissämme.

ILMARI. Kun se kestäisi, eläisi. -- Väinö! -- meitä nyt opasta!

VÄINÖ. Seppo lausui sammon löytöloitsun: "Jokainen jokaista varten Työtä tehkämme tulessa!" Mitä on onni armolahja, Vaivattamme valmistettu? -- Irtokukka kulmillamme, Joka kuihtui ja karisi. Vasta, kun on kunkin meistä Sampo juurtunut povessa, Kun sen itse valloitamme Työllä, vaivalla, verellä -- Silloin on se onnentammi, Ylösversova, vakava, Lemmenlehviä jakava, Eikä Louhi sit' anasta. -- Joka joukko! Kaikki kansa! Heimot, lahkot! Lähtekäämme Käsitysten, veljetysten Sammon valloitussotahan!

Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen latvistavat kätensä korkeuteen.

KANSA (kohottaen käsiään). Sammon valloitussotahan!

Esirippu laskee.

End of Project Gutenberg's Kootut teokset III: Näytelmät, by J. H. Erkko