Chapter 16

KOTRO. Korpin kieltä koikut, nainen.

ILLI. Korppi ei valetta koiku, Vaikkei hauskat sen sanomat. Muista Kullervo katosi!

KOTRO. Jos katosi, jollei löydy, Niin on voittomme hukassa.

Neuvottelee joukon keskessä.

ANJA (palaten metsästä). Hänt' en löydä -- hän hävisi. -- Illin nähtyään. Miksi tuijottelet, julma?

Yrittää paeta.

ILLI (tarttuu Anjan kurkkuun). Kuka sun opasti, kurja, Tänne Kullervon jälille! Kuole syötiksi susien!

Kuristaa Anjaa kurkusta ja nykistää hänet metsän pieleen. Pakenee pelokkaasti hiipien.

KOTRO (joukon keskessä). Urhot, Kullervon jälille!

JOUKKO. Kaikki Kullervon jälille!

KULLERVO tulee.

MUTRU. Tuossa hän tulevi -- terve!

JOUKKO. Terve, sankari!

KULLERVO. Jalalle, Joukko! Pois remuinen riemu! Sota on ankarin edessä. Kaikki seuratkaa minua!

Lähtee.

JOUKKO (seuraten Kullervoa). Kuolema viholliselle!

ANJA (hieman jälkeen tointuen). Kuulinko sotamelua? Taaton kiitos! tok' en kuollut. Tunnustelee kurkkuansa ja kakoo. Nyt Kalevalaiset etsin, Ehkä hillitä osaisin Heitä hurjasta vihasta.

Lähtee.

TOINEN KUVAUS.

Sama kosken parras, hiukan syrjemmässä kuin neljännessä näytöksessä, mutta lehtipuiden lehdet kokonaan varisseet. Aamuyön kuutamo.

ANJA (yksin). Minne Kullervo katosi? Hänet löytäisinkö -- kaikki, Kaikki löytänyt olisin. Näissä main vihollisparvet Käyvät virran vartta pitkin, Toinen toistansa ajaen. Kunpa hillitä osaisin Sovuksi sotaisen kiihkon! Kunpa Kullervon tapaisin! Hän on sankarin sukua, Sorrossakin suurentunut, Uljas, uhkea, väkevä, Kuolemata kammomaton! Hänet varjella kun voisin Sepon säilän syötävistä -- Hän minulle lämpiäisi, Uudistuisi vanha lempi! Sitten uutena urosna Kaiken kansan hän kokoisi Rantojen rakastajoiksi, Korpien kukoistajoiksi, Omaks' onneksi jokaisen, Ehjän Suomen soinnunnaksi. Väinö tietäjä olisi, Seppo suuri taitajamme, Valta Kullervon käsissä! Tieto, taito, tarmo niitä -- Onni, rakkaus sitoisi! Mutta Kullervo hävisi! Miksi jäähtyikin minulle Sankarin suvinen rinta? Kuusta puhutellen. Puu vihanta, virka mulle, Millä lähde lämpiäisi, Sydänlähde nuoren urhon! Ennen tulta tuprahteli Mulle hän -- minäpä lunta. Nyt hän mulle hyytä huokui, Minä tulta tupruttelen. Täällä urhot kun tapaisin! Tuossa seisoisiko seppo, Uhkajoukoin, uhkamiekoin, Tässä Kullervo edessä, Säilän alle sortumassa, -- Minä Kullervon varaksi Asettuisin: -- Pistä, seppo, Vasten siskosi sydäntä -- Taikka Kullervokin säästä! -- Tääll' ovatkin kenties kohta. Tuolta virran vaaluvista Etsin tenhoa tulista, Jolla sankarin sitoisin Povelleni polttavalle. Taatto impeä avita, Auvotonta, onnetonta!

Menee koskelle. KULLERVO tulee hieman edellisen jälkeen synkkänä vasemmalta.

KULLERVO. Nyt on joukkoni hajalla, Kuin minäkin, pirstaleina Kun kadotin itseluoton, Niin elämäntyöni loppui, Luotto joukonkin katosi, Vaihtuipa eripuraksi. Minä yksin taas maleksin Myrskyilmojen ajolla. Kodista ajettu koira Isännätt' on ilman alla; Mieron hylkimä hevonen Villinä vaeltelevi; Mut sydänpä heit' ei syytä, Sääliäkin saavuttavat. Minä mieron hylkylapsi, Vihattu sekä vihannut, Pureksittu, purrut itse, Syyllisiä, syyttömiä, Omaakin sydäntä purrut, Ett' on vammat vaivaloiset, Tuima tuskakin syvällä, Päält' on tunnoton ja turta, Ettei sääliä suvaitse Eikä lempeä läpäise. Yks on rakkaus emoni, Joka haavat hautelisi, Syyttämättä, solvimatta, Mut emoni otti hauta. Miksi mun polon pitikin Syntyä sydämmellisnä, Tuskan kaiken tuntijana Näille kolkoille kylille!

Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.

KULLERVO. Mikä? -- Jylhä ruumissaatto! Nytkö vievät mun emoni! -- Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten. Oi emoni, sulle itken, Sulle haavani hajotan. Mikset ottanut mukana Kullervoa kumppaliksi? Siellä sun sydämmelläsi Lauhtuisi paha sisuni, Tuska tuima vaimentuisi.

Itkee.

SAATTOMIES (Kullervolle). Nouse, päästä! Käy keralla, Voithan tulla saattajaksi.

Nykäsee hevosta lähtöön.

KULLERVO. Saattajaksi -- anna mennä! Toinen tie minua viepi Emoni elantomaille. -- Yksin. Minä syksy-yö valoton, Kuuton, tähdetönkin, synkkä. Tässä neuvotonna seison Kuin meren selällä luoto, Altis aaltojen himoille, Puuttomaksi paljastettu. Mikä toivo nyt minussa Juurta ottaisi, vesoisi? Missä se sydämmen taimi, Kaunis, rauhallinen kasvi, Joka nousta voi minusta Sukukuntien suloksi? Mulla ollut on menestys Tuhotessa, turmellessa Valon kukkasen, elämän. Mut kun rauhantöit' yritin, Ratkesi minussa voima, Raju, riihoton, väkevä, Raateleva harhavoima. -- Orjan leima on minussa. Siks' ei ainoa ajatus, Sydämmeni synnyttämä Vastaisuuttani valaise! Oma on heimoni hävinnyt, Miksi taistelisin? Koston On sota jo suoritettu, Joukkokin osansa voitti. Lopussa minun sotani. -- Äitini, oi armas äiti! Joudu poikasi avuksi. Työtä neuvo, tie opasta, Musta yönikin valaise!

Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.

Hän elossa! Tuolla, tuolla! Äitini, oi armas äiti! Mikä kasvosi valosti? Mitkä helmet hohtonasi?

ARMI. Äidin rakkaus valosti. Kyynelet minun helyni.

KULLERVO. Äitini, oi armas äiti! Mitä nyt minulle neuvot?

ARMI (hellyydellä). Kuule, armas poikueni! Vainoretkesi lopeta, Rauha, rakkaus rakenna, Pakene sisäsalolle, Taistele petoja vasten Sisässäsi, ulkonasi. Rauha, rakkaus ja vuodet Vammasi parantelevat -- Pakene! -- Pakene! --

KULLERVO. Tuota Nöyrrytystä en tajua. Maailma himojen ahjo, Kiihkojen vihainen pyörre Minussako rauhoittuisi! Vetäyisinkö salolle, Sinne halpa hautauisin, Kuin ojaton umpilampi Lahoavi liikkumatta Sammalen sokaisemana! Ennen koskena kohisen, Vaikka vasten kallioita, Tai syvälle tuonne syöksyn. -- En! -- Syvällä siell' on sisko. Liian on pyhä minulle Tuon valoisan kosken vaahto. Mut enpä paeta tahdo Enkä sortajan kädestä Ota iskua veristä. -- Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta. Tuossa se samea kuusi, Jonka alla mun himoni Ruohon raiskasi viherän, Kukan puhtosen pilasi Mun oman emoni lapsen. Metsä huokuvi muretta, Koivu lehtensä varisti, Nurmi itki, kukka kuoli Tällä paikalla pahalla. Aika kuolla on minunkin. -- Lausu, miekkani verinen, Syötkö syyllisen lihoa? Lausut -- kuulen: -- syöt himolla Syyllisen sydänveriä. Syytöntäkin ennen ahmit Noissa suurissa sodissa. Pulppua, punainen virta, Kuin vihainen Vuoksen aalto, Kosta vaikeat vikani! Sortuu miekkaansa. Jo tulenkin, armas äiti -- Jo tulenkin jo tulenkin.

Kuolee. -- Hivenen kuluttua näkyy ILLI.

ILLI (yksin). Voi minua, miksi neuvoin Kotron Kullervon sijalle! Yksin vain Kalervon poika Joukon tenhota osasi, Luoda itseluottamusta, Yhteistuntoa, halua Kiihkeätä, kummallista, Kuin vapaus mieluisata. Mut on Kullervo kadonnut. Neuvoton, sekava lauma On hajalla onkaloissa, Sutten suuhun suistumassa, Tai toisensa itse syövät. Kalevalan miekkamiehet, Kannaksillamme kapisten, Väkeämme vainoavat. Metsämaat, kalavetemme, Niityt, vainiot ihanat Jäävät suurten suupaloiksi. Kullervo, sinua etsin, Missä -- -- Ken verisnä siinä? Miekkahan musertunutko! -- Kullervo, komea urho, Jok' ei sortunut sodissa -- Kaatunutko kalpahansa! -- -- Tähänkö tukehtui toivo Kalevalan työn-urosten Voitosta lopullisesta? Taasko tahdottoman orjan Raskas päivä uudistuvi? -- -- Tuonelassakin tavata Piti Anjan Kullervoa! --

ANJA rientää hätäisenä esille.

ANJA. Jo tulevat! Jo tulevat! Kalevalan valtaurhot Näin jo kiiltävin kypärin. Tässä vartijoin uhalla. -- Huomaa Illin. Täälläkö, himokas hukka, Vielä saalista vakoilet!

ILLI (itsekseen). Anja riepuko elossa! Hänet huonosti lopetin.

ANJA. Nyt satuit satimen alle -- Tuolta kosto on tulossa.

ILLI (osoittaen Anjalle Kullervoa). Tuossa saalis on sinulle, Se omista, onnellinen! Anja kiljahtaen vaipuu Kullervon ruumiille. Kuulenko? -- Väkevä ryske! Tulossa Kalevan urhot! Missä Kotro, Mutru, Pouru? -- Asiamme on hukassa!

Pakenee. -- VÄINÖ, ILMARI, KAUKO ja TIERA joukon kera tulevat vasemmalta.

MIES JOUKOSTA. Täältä nainen kuin orava Metsän kohtuhun kavahti.

ILMARI (alakuloisena). Mene, etsi! Mies menee. Turha vaiva! Min' en suuria odota Tästä suuresta sodasta. Vaadinko veren verestä -- Siit' ei suistuisi suruni.

VÄINÖ. En verestä verta vaadi, Vaan kesyjen yhteiskunnan Toki tahtoisin vapaaksi Villijoukkojen vihoista, Himoista hillittömistä.

ILMARI. Mies on Kullervo sodassa, Joukon johtaja paraita.

VÄINÖ. Joukossa vapaitten miesten Joka pää on päällikkönä, Hilliten omat himonsa Voiton yhteisen eduksi, Tajuten joka taholla Tehtävänsä toimevasti -- Toisin orjien oloissa.

TIERO. Yhteisistä tee eduista Työväki osalliseksi, Teetpä sen vapaaksi kohta, Taisteluissa toimevaksi, Työhönkin halun herätät. Sen olen kokenut itse, Ennen orja, nyt vapaana.

KAUKO (ylpeästi). En rakasta orjan verta. Miekkani salaman isken Joka orjan otsaluuhun, Jok' ei tottele vapaita. Tässä kun Kullervo olisi! --

ILMARI. Liekki ahjohon aseta, Ettet leikkisi tulella! Vakavasti lietso, Kauko, Niin voit orjankin verestä Kullan kutsua esille. Mutta kun äkäisnä lietsot, Poltat kullankin poroksi.

KAUKO. Eipä nyt pajassa olla, Sampoa takelemassa.

ILMARI. Jokainen elämän hetki Onnen sampoa taomme, Taikka kiihkossa kisaillen Onnen juuretkin revimme.

KAUKO. Minäpä tapella tahdon Rosvon, ryöstäjän keralla. Mitä kostuit Kullervosta? Kultiako? -- Kultasesi Murhasi mokoma urho! Mulle siskosi lupasit, Senkin Kullervo lumosi -- Sinä tok' orjia ylistät!

ILMARI. Villikaalilla tapansa: Tuon paransi, toisen tappoi. Olen oppinut jotakin: Työkalunkin toiste tehden Voin takoa taitavammin. Kaksin kerroin jos eläisin, Kaksin kerroin viisastuisin. Toiste Kullervon tapaisin, Häntä toisin kohteleisin.

KAUKO. Sulle, Ilmari, sanonkin: Miekkoja takoa taidat, Mut et miekkoja mitellä. Täss' ei viisaus avita, Jollei jousi, keihäs, kalpa: -- Pakko orjille parahin.

VÄINÖ. Pakko jos paras olisi Orjakansan kasvattaja, Niin sinulle, kaunis Kauko, Myöskin pakkoa panisin, Koska riehut riihotonna, Olet kiihkojesi orja.

KAUKO. Miekka ja veri tulinen Tahtovat nyt tappelua.

TIERA (huomaten syrjässä Kullervon ja Anjan). Tässä kaatunutta kaksi! -- Nainen -- --

ILMARI. Siskoniko siinä! --

Siinä Kullervo veressä!

KAUKO. Anjakin! -- --

ANJA (nousten ja levittäen rintansa Kaukolle). Lävistä! Tässä Sydän särkynyt surusta.

KAUKO. Tässä vaikenen pakosta.

VÄINÖ (ynnä osa joukosta seisten synkkänä Kullervon ruumiin luona). Noinko Kullervossa kaatui Suku sankarin Kalervon! -- Haudatkaa Kalervon poika Alle honkien huminan, Pyhän kosken partahalle, Missä soi sotainen myrsky!

Miehet kantavat Kullervon ruumiin pois.

ANJA. Siinä orjuuden hedelmä, Vainonne verinen vilja! Untamon suku on kuollut, Talot poltetut poroksi. Kalervonkin heimo kaatui Sankarissa viimeisessä. Minä, sorretuin sydämmin, Kalevalan koito impi Surmalt' armoa anelen -- Miksi säästätte minua?

ILMARI (painaen Anjan päätä rintaansa vasten). Siskoni, sorea, armas, Sydämmeni mieltä nouda.

ANJA (itkien). Myöhäistä!

KAUKO. Sinua, Anja, Säälin, hellin ja rakastan, Mikset lohtuisi suruista,

MIES (palaten metsästä, Tuiroa taluttaen). Tämän metsästä tapasin, Pakohurtan! -- Nainen väisti.

TUIRO (peloissaan polvistuen Ilmarin eteen). Elä mulle, seppo kulta, Kosta Kullervon tekoja. Hän minut, uhalla murhan, Kanssansa sotihin kiskoi. Armahda, sulava seppo!

ILMARI (ottaen Tuiroa kädestä). Nouse tuosta! Käy vapaaksi! Tuiro nousee, syrjäytyen nolona. Joukko haaskattu, hajalla, Lyömist' ei enempi siedä.

VÄINÖ (Ilmarille). Lempeyttäsi ylistän! Joukolle: Sorto pois Kalevalasta, Pois himojen johtovalta! Untamon, Kalervon heimot Etsivät sukuetuja, Ei etuja kaiken kansan, Siksi sortuivat molemmat Oman voiton vainotöihin. Viimeksi parahin sortui, Josta suurin sankareita Olis' Suomelle ylennyt, Jollei orjaksi osunut, Kalton kasvatuksen saanut, Tuutiessa turmeltunut, Maalle, kansalle kadoksi. -- Mutta nyt lujalla mielin Lyökämme käsi kätehen, Ett' on urhojen pyrintö Täst' edes Kalevalassa: Oikeus, etujen helmi, Koko kansalle vapaus, Maan menestys, kansan onni. -- Liitoksi käsi kätehen!

Tarttuu oikealla kädellään Ilmarin, vasemmalla allapäin seisovan Kaukon käteen. Joukko samoin, vakavasti toisiaan silmäten, lyöttäytyy käsikkäin.

POHJOLAN HÄÄT

Kolminäytöksinen runo

Suomalaisen Teaatterin vihkijuhlaan 9 p. huhtik. 1902.

HENKILÖT:

VÄINÖ, laulaja SUURSEPPO ILMARI LEMMINKÄINEN LOKKA ANJA PELLERVO (lauluparvineen) | maamiehiä IMMO | LOUHI, Pohjolan emäntä TURJO Pohjolan isäntä ILVO, Pohjan impi | TERHI | sisaruksia RUTJO | PATURI, juhlan johtaja OSMOTAR, oluen seppo AILA, Pohjan nainen KAASO POIKA, pikkarainen KAVE, näkijänainen IMPIPARVI | POIKAPARVI | laulajoita VANHAIN PARVI | KALEVALAN LAULUPARVI

Vartijoita, sanantuojia, heimojen lähetystöjä, esikävijöitä, nais- ja miespaimenia, joilla millä torvi, millä sarvi, luikku tai huilu riippuu olkanauhasta; metsästäjä, orja y.m.

Kaikellaista hääkansaa Suomen eri heimoja. -- Luonnottaria: Ilmatar ja Tuulettaret; Hallatar, Usvatar, Aallotar ynnä runottaria: (Päivätär, Kanteletar, Kastehelmetär, Sadehelmetär, Merihelmetär ja Kyynelhelmetär).

ENSI NÄYTÖS.

KIHLAJUHLA.

Suvannon suulla kosken partaalla. KANSAA karttuu vähittäin. Vähän väliä pojat jakavat tytöille puukkojaan tuppeihin, saaden välistä niitä takaisinkin; keskustelevat vastakkain ja nypistelevät toistensa vaatteita.

ENS. MIESPAIMEN. Kevät on tulossa, tyttö.

ENS. NAISPAIMEN. Kihlajuhla on tulossa.

ENS. MIESPAIMEN. Tunnetko tulenkytöä?

ENS. NAISPAIMEN. Kaskenko?

ENS. MIESPAIMEN. Tulenkytöä Kaikkialla: kaskimailla, Ilmassa ja ihmisissä, Povessasi paidan alla, Joka paikassa paloa. Tuollakin sumun sisässä Uskon itkevän kipinän, Niinkuin linnun liika nuoren, Joka piipottaa pesässä, Pääsemättä päivän alle.

ENS. NAISPAIMEN. Tunnen, tunnen tuskaloista Kipinän kitupaloa, Silmänkiillon kitkutusta, Vaan en tunne valtavata, Sitä suurta ja suloista Nuorkeväimen nuotiota, Jolle rastahat runoili Suomen suurina suvina. -- Hallattaret hämmentävät, Sumuttaret sammuttavat Suurten kiihkojen kipunan. --

Hallatarten parvi väikkyy taampana, sumutarten seura likeellä. Molemmat vähä loittonevat, kunnes myöhemmin kokonaan pakenevat.

ENS. MIESPAIMEN. Miksi eivät viihdy suossa?

ENS. NAISPAIMEN. Tarvis taikoja olisi, Väkevätä Väinämöistä.

ENS. MIESPAIMEN. Tässä tarvitaan takoja, Sepon suuren työvasara.

ENS. NAISPAIMEN (painaa korvansa maata vasten). Etkö kuulekin jytyä? Maassa, ilmassa, vesissä, Kaikissa kohina kumma. Koske maata korvallasi! -- Siell' on seppiä sisässä.

ENS. MIESPAIMEN (kuuntelee ja nousee). Kuulen, kuulen, siell' on kuume, Kuin tässä sydänalassa. Tuossa puukko tuppehesi.

ENS. NAISPAIMEN. Kiitos -- tässä mun käteni! Lähtekäämme, meill' on lämmin. Aika hallan on hävitä, Sumutarten suohon mennä.

Lähtevät. -- Parvi muita PAIMENIA saapuu.

TOINEN MIESPAIMEN. Kevät päätä keikutellen On tulossa -- tunnen tässä.

TOINEN NAISPAIMEN. Sen minäkin tässä tunnen, Mut on Usvatar edessä, Hallattaret halmemailla, Kova talma kosken päällä -- Takatalvi on tulossa.

TOINEN MIESPAIMEN. Torvihin puhaltakaamme! Lujat loitsut huutakaamme, Että ilma liikahtaisi! Puhaltavat torviinsa -- ei kuulu ääntä. Usva sammuttaa sanamme. Aatos, ilmojen ihana Laulelija, luojan lintu, Vangittuna vaivojansa Rinnoissamme ruikuttavi.

NUORI METSÄMIES. Tässä tarvitaan sotia, Lemminkäisen miekan leikki. Ennen ei kukistu talvi, Ei otusta metsä anna, Laumat nääntyvät nälässä.

IMMO. Sotikohon luonnottaret, Itse ilmojen jumalat. Maamies ei sotia suosi, Sen on tarvis työn-uroita. Siksi kammon kaikkialla Lietomieltä Lemminkäistä, Joka on juomingin pitäjä, Paha riitojen pukari, Jolle on lempi ja elämä Leikin lasku, kihlakiima. Hänp' on aamupäivän perho, Jok' ei illasta välitä.

TOINEN NAISPAIMEN. Sin' olet vanha ja vakava, Kuulostat kuin naavakuusi. -- Miksikä tulitkin tänne, Kun et kihloista välitä?

IMMO. Kyllä kihloista välitän, Vakavista ja tosista, Vaan en perhojen pelistä -- Olenpa itsekin leski.

TOINEN NAISPAIMEN. Tytöt, kuulitteko? -- leski! Tässä on tukeva leski -- Montako sinulla lasta?

Joukko tyttöjä kertyy Immon ympärille.

IMMO. Ei enempi, ei vähempi Kuin on sormia käsissä.

NUORI METSÄMIES. Lasket leikkiä tosista. Miehen sormet tutkikaamme, Niit' on katkennut kentiesi.

JOUKKO. Tutkikaamme, tutkikaamme!

Tarkastavat Immon sormia.

TOINEN MIESPAIMEN. Kaikki on ukolla sormet. Laula kukko kunniata, Koska on miehessä mehua. Kaikk' on sormet, kaikki lapset, Pellervon väkeä kaikki, Itse Väinön vaalimia.

TOINEN MIESPAIMEN (halveksivasti). Ikämiestä harmajata Tytöt tuhmat kiertelevät, Kuin varikset syyskesällä Kuhilasta kaartelevat.

IMMO. Ikä heinän heikontavi, Vuodet hongan vanhentavat, Miestä ei harmaus hävitä. Käki on harmas nuorenakin, Korppi musta vanhanakin. Ikä ei tukasta tunnu Eikä vuosien luvusta, Vaan sydämen sykkinästä; Veressä elämän virta. Tunnusta tätä povea!

AILA (tunnustelee Immon rintaa). Poika on urholla povessa, Vaikk' on hapset harmahissa.

IMMO. Senkö tunnustat -- sinunpa Tuppehesi puukon painan, Työkädellä työteräksen Enkä lapsien lelua. Sano, suostutko minulle!

AILA. Kannan puukkosi pyhänä! Salli, seulon päätöstäni -- Sulla on laaja lapsijoukko?

IMMO. On perijät, on perinnöt. Syntyi lapsi, kasvoi leipä, Polven jatko, pellon jatko, Inehmon elämän jatko. Miestä kumpikin kysyvät -- Miestä kai kysyt sinäkin?

AILA. Miestäpä hyvinkin. Mutta Sin' olet kalevalainen, Minä Pohjolan väkeä. Sota on kamala kauan Riehunut rajoilla näillä, Viha veljesten välillä.

IMMO. Sin' olet nainen. Ei vihoja, Ei sotia sydämessäsi.

AILA. Missä mies on meltorauta, Siellä naisessa terästä. Missä urhot on utua, Hentoa ja häilyväistä, Siellä kokko, kyy nokassa, Keikahtavi kynsinensä, Rintahan ripeän naisen, Ettei mieheys menisi Maasta, vaikka miehistämme -- Min' olen sukua Louhen.

IMMO. Louhen uljasta sukua. En sinua siltä säiky. Tääll' on suuret kihlajaiset, Tupen täyttäjäiset, täällä Pyhän kosken partahalla. Täällä vanhastansa vahvat Isketty on lemmenliitot Eri heimojen välillä. Minkä taatot tappeluilla, Kostolla, kateudella Särkivät sukuväliä, Löivät haavoja syviä, Sen lapset sulolla lemmen Voitivat, paransivatkin. Puukko, rauhan työkalumme, Miekan sorrokset sovitti. Taaskin on tekeillä roihu, Kokkovalkea komea, Liekin lennolle jalolle Suomen lahkojen sovuksi. Taäll' on kaiken keskustana, Tähtisilmänä sulona, Urhojen vesivalona Pohjolan ihana immyt.

AILA. Hänkö täällä?

IMMO. On tulossa.

AILA. Sinäkin sitä ihailet.

IMMO. Kalevalan kunniata, Suomen onnetart' ihailen.

AILA. Onnetarko? Ken omisti Oikkuisimman impyeistä? Ken Kalevan sankareista?

IMMO. Neittä kilvan on kosinut Veljekset: Vakava Väinö, Ihmeseppo Ilmarinen Sekä lieto Lemminkäinen. Emo tyttönsä lupasi Laulajalle kuuluisalle, Kun takoisi onnensammon. Impi itseppä halusi Suurta seppo Ilmaria, Tuhattaitoista urosta -- Emo vaati onnensammon. Tytön taatto, vanha Turjo, Jota horjuttaa humala, Suositti kotivävyksi Lietomieltä Lemminkäistä, Mutta toivotti salassa Hänet surman sulhaseksi, -- Laittoi Tuonelan joelle.

ERÄS JOUKOSTA. Tämä on tuttua monelle.

Kuuluu: "tuttua, tuttua".

IMMO (jatkaa). Laulaen ei synny sampo Itse Väinönkään uhalla, Eikä juoden ja tapellen, Vaikka Kaukokin kysyisi. Tarvitahan työn-urosta, Älyn sepposankaria. Siksi Väinö veljyensä, Itse Ilmarin lähetti Oman päänsä päästimeksi Pohjolahan. --

JOUKKO. Sitten, sitten?

IMMO. Impehen ihastui seppo, Vaikkei virkkanut sanoilla. Alkoi taidolla takoa, Takoi tarmolla, tulella, Väellä väkevän luonnon, Synnytti sydämestänsä Sydämille kaiken kansan Samponsa satahyväisen.

AILA. Siin' oli sepoksi miestä.

JOUKKO. Ensim. Sampo, sampo, sampo! Toinen. Seppo on takonut sammon! Kolmas Kevät on suuri Kalevalassa! Neljäs Kevät on suuri Suomenmaassa! Viides Kevät suuri, juhla suuri Kalevalassa, Pohjolassa, Kihlajuhla kaiken kansan!

AILA. Niinkö Ilmari ehätti Immen veljensä uhalla?

IMMO. Vielä ei käsissä voitto. Kun oli sampo jauhamassa, Louhi lausui: "Kaada karhu Tuonelan tupien luota!" -- Seppo kaasi. -- "Suista suuri Hiisien himokas hauki!" -- Seppo suisti. -- "Kynnä kyinen, Käärmehinen Louhen pelto!" -- Seppo kynti kuin kuningas. Perkasi petoisen pellon Kukkivaksi kultamaaksi, Suori suurimman tekonsa, Voitti immenkin ihanan.

KAVE (haaveisesti). Suurin on teoista sampo, Siitä se kumina kumma Maavesissä, suovesissä, Koskissa raju kohina, Pilvissä salamat pitkät. Tähystäen kätensä alate. Näettekö Pohjolasta Suurta maailman valoa? Sumunkin sakean kautta Sammon valkeat valuvat, Lentoliekkinä leviten, Matalalla, korkealla Ilonkukkia kuvaten. Vedet välkkyvät valossa, Liekin on tulessa taivas.

TOINEN NAISPAIMEN. Tuollapa terävä silmä! -- Miksi ei valo minulle välky?

TOINEN MIESPAIMEN. Eikä mulle.

KAVE (yhä jatkaa tähystelyä). Luo syvälle Silmäsi läpi sumujen! -- Hallattaret häämöttävät Hopeaisissa helyissä, Valot puhki puikehtivat Usvatartenkin utuisten. Salon siintävän povesta, Missä on metsä aina nuori -- Parven pulskean näette Tänne astuvan; edellä Uros valkea, valittu.

TOINEN NAISPAIMEN. Jo näenkin, jo näenkin!

TOINEN MIESPAIMEN. Parvi vaivasta väkeä, Kuuletteko? -- Kuuletteko?

JOUKKO. Jo näemme! -- Kuulemmekin! Seppo Ilmari tulossa!

IMMO. Laula ei sanoilla seppo, Vaan vasaran kalkkehella.

ERÄS JOUKOSTA. Lemminkäinen on tulossa!

IMMO. Ei ole laulu Lemminkäisen: Karkea on Kaukon ääni. Väki on Pellervon väkeä, Suon sumujen loitsijoita, Hallatarten häätäjöitä. Joukon johtaja ylevä On valittu valvas Väinö, -- Liekin lentoja näette! -- Kuulette jumujyrinän. Ukonpoika on tulossa!

VÄINÖ, PELLERVO ja LAULUPARVI astuvat esille.

VÄINÖ. Terve kevät, terve kukka! Terve nuori nousukansa, Vartija tulevan päivän!

KANSA. Terve, kunnia keväimen, Laulun kultainen kuningas! Terve laulu, terve laulajat!

IMMO. Terve, laulaja, tulesi! -- Haamattisi halki pilven, Halki harsoisten sumujen Maalle valmisti valoa. Täytä taivainen tekosi, Kevätpäivä päästä kahlehista!

VÄINÖ. Seppoamme seuratkaamme. Kädet luonnotarten käyvät Työmme, toimemme avuksi. Onnemme, ilomme ilma Selviää sydämistämme.

IMMO. Tuolla Hallattaren parvi!

VÄINÖ. Hallatar kateinen, karsas, Tuonentyttären äpärä! Poistu maita polkemasta, Hampahin hajottamasta Kukkia, kevätsuloa, Nuoren toivon tähkäpäitä, Anna elpyä elämän viljan! Aamuauringon valossa, Silmän nuoren auetessa, Kun on tyyntä ja iloista -- Miksi pistät kyisen pääsi, Maihin kylvät hyisen jääsi, Vain hymyilet kuolemalle? -- Painu hautahasi halla julma!

Hallattaret leijuen loittonevat.

HALLATAR (loitotessaan). Ihminen, oman povesi Hallatar hävitä ensin: On sinussa hyytä, kyytä, Koska heikkoja hävität, Et somaa, suloista säästä, Itseskin, omat ilosi, Syöpi sun sydämes halla. Ensin itsesi sulata, Sitten syyttele minua.

IMMO. Sepä vastata sukaisi. -- -- Tässä uivat usvattaret!

VÄINÖ. Usvatar, epäsikiö! Miks'et tunne minne mennä? Ylöskö, alasko maahan Vaiko siirtynet sivuille? Epämuoto, muitten orja, Epävarma kuin on valhe -- Mitä tahdot, ponnistatko minne? Synkeästä yön sylistä Kesken syntynyt runotar, Eksyttäjäksi herännyt, -- Sulla on povessa tuska, Aurinkoa aavistava, Helmettäreksi haluten -- Maasta ponnista tai maahan painu!

USVATAR (loitotessaan). Ihminen, itsekin usva! Paljonko valoa päästät Läpi luusi ja lihasi? Onko tiesi sulle selvä? Etkö harhaten hapuile? Vaihdat muotoja moniksi -- Itsesi kivetä ensin Taikka vaihetu valoksi -- Sitten Usvatarta syytä!

VÄINÖ. Astu Ilmatar, emoni, Alas ilmalinnastasi, Lähetä tuvista tuulten Tyttäresi tuulettaret: Maasta Hallatar hävitä, Usvatarten valta voita! -- Tunnetteko tuulten laulun? Ilmattaren kannel soipi!

ILMATAR ja neljä TUULETARTA humahtavat esille, tarttuen hallattariin ja usvattariin, -- tuuli tohisee ja vinkuu.