Chapter 14
ILLI. Sitten usvana surukin Laski, vaihettui teoiksi, Helmitti sepon elämän Rohkealla työhalulla. Yöt päivät vasaranpauke Sitten on pajasta kuultu, Metsässä säkenet nähty. Kaikki on Kalevan kansa Käsketty sotajalalle. -- Tarkoitan vapaita. -- Mutta Aseitten taonta kauan Vaativa on viivytystä.
KULLERVO (kuin itsekseen). Viikon, kaksi -- kuukaudenkin.
ILLI. Se vähintä.
KULLERVO. Nyt asetu Piilopirttihin salolle. Sieltä silmällä pitele, Vakoele, kuulustele, Kuin käen vireä piika, Ilmarin varustustöitä. Mulle toimita sanoma Maan, veden tai ilman tietä. Kuulitko?
ILLI. Käteni annan, Että kuulin ja tajusin. Min' olen Pohjolan perua, Jolt' ei keinot kesken puutu. Laitanpa sanoille siivet Viestin tuojaksi sinulle. -- Erikseen. Hiiskuisinko, ett' on Anja Myöskin liittomme apuna! -- En! -- hänelle siit' en hiisku. Eikö oikeus minulla Toivoa olisi --
KULLERVO. Veikot! Sotaonni on minussa: Veressäni voiman tunnen, Täynnä voittojen oraita, Taimia verisen viljan. Nyt Lapin aloille käymme! Luopiot, veronalaiset Heimot siellä suostutamme Liittohomme. Sen hyvällä, tuon pahalla. Sielt' apuväkeä tuomme Ja varoja valloitamme. Sitte, kuin lumivihuri Tuiman tunturin laelta, Sieltä syöksymme takaisin, Purevina, polttavina Untamon kukistamaan. Se minun tekoni terttu, Ihana verirypäle! -- Ikäänkuin näyssä. Itse Untamo loassa, Koko heimo hengetönnä, Talot poltetut poroksi, Vilja, karja kaikki viety. Tuo on siinto silmissäni Kuin verinen iltarusko Päivän myrskyisen perästä. -- Ensin, veikot, tunturille!
JOUKKO. Tunturille, tunturille!
KALERVO. Ihanast' uneksit, poika! Vielä vanhana vapisten Kuulen kiihkosi kohinan: Mun oman vereni kiihkot Oman poikani povessa. Ota onni retkellesi! Kalervon pojalle voitto!
JOUKKO. Kalervon pojalle voitto!
ARMI (syleillen Kullervoa). Itkuni ihana poika! Mene, voita ja palaja!
KULLERVO. Pois suruiset, hennot itkut! Irtautuen Armista. Hyvästi, emoni vanha! Joukolle. Joukko uljas, voiton tielle!
Lähtee joukossa.
JOUKKO (lähtiessään). Voitontielle, voitontielle!
POTERO (tuumivasti). On sitä elävä tuota Kullervoa kaikitenkin. Taisi syntyä sotahan. Moni on raiska rauhan töissä, Mutta melkoinen sodassa, Tappelussa tuima urho. Sekö lie kunto Kullervonkin.
NELJÄS NÄYTÖS.
Syksyinen sekametsä partaalla kohisevan kosken, jonka ryöppy sumentaa ilman. Ilta-aurinko haamoittaa sumun läpi, KULLERVO joukkonsa etupäässä ratsastaa vasemmalta.
KULLERVO. Miehet, kantajat verojen, Lapin vankat valloittajat, Tässä on lepouspaikka Pyhän kosken partahalla. Tässä valmistua voimme Uuden rynnäkön varalta Vasten Untamon kotia. Nyt on Lappi liitossamme, Siit' on joukkomme väkevä. Tässä urhot uskolliset, Ei minulle eikä muille, Vaan edulle yhteiselle. Meillä on satoisa syksy, Elonkorjussa olimme. Ensi kerran nyt palajan Mun omalta pelloltani, Sotapellolta jalolta. Mut en vielä voi iloita Ennenkuin on koston niitto Untamon kylissä tehty. -- Surma veljen sortajalle!
JOUKKO. Surma veljen sortajalle!
KULLERVO (laskeutuen ratsulta). Urhot, nyt levätessänne Saalistanne nauttikaatte! Joukko asettuu ryhmiin. Mutta muista, kelpo Kotro: Vahvat valvoen olemme. Siksi vartijat aseta, Korviksemme, silmiksemme, Tielle taakse ja etehen, Ettei leikissä leväten Vaara, uhka unhottuisi.
KOTRO. Käskyjäsi täytän. -- ILLI tulee. Täältä Illi sulle tuo sanoman.
Toimittaa vartijoita ja järjestää joukon.
KULLERVO. Käy likemmä, Illi, lausu, Tuotko tuimia vihoja!
ILLI. Kysytkö tätä sydäntä? -- Se sinulle lemmen tuopi.
KULLERVO. Nyt en lemmestä laverra, -- Sotatietoja haluan!
ILLI (ensin säpsähtäen, jatkaa). Toisin on Kalevalassa: Siellä Untamon avuksi Joukko noussut on jalalle. Väinö, Ilmari ja Kauko, Kalevalan kuuluisimmat, Joukon johtajiksi käyvät. Jollet nyt visusti riennä Miekan työhön, Niin petät sukusi koston, Murrat veljiesi toivon, Vapautemme --
KULLERVO. Vaiti vaimo! Sit' ei urhoksi sanota, Jok' ei tunne tehtäväänsä. -- Tähän asti teit hyvästi. Nyt edellä joukon juokse Untamon talohon yöksi. -- Hyvinkin ehätät sinne Kekriaaton juominkihin. Silloin yöuni on raskas, Kaikki nukkuvat hakoina, Pää pökerö, mieli tylsä. Siellä sirkkana sirise, Vaikk' oletkin kaunis käärme.
ILLI. Ihanasti haastat, urho.
KULLERVO. Kaikk' unessa Untolaiset Juovuksissa kun rypevät, Silloin mulle tuo sanoma, Hiivi noitana. Jytäkkä Silloin nouseva on julma, Veljien verinen kylpy.
ILLI. Tottelen, Kalervon poika. Kärpän korvin, saukon silmin Tarkoin kuulen ja tähystän, Tuulena sanoman saatan. -- -- Mutta kuulehan! -- Ihana Ajatus minussa nousi.
KULLERVO. Mik' ajatus?
ILLI. Yösydännä, Kun on Untola unessa, Kun pirtissä raskas kuorse Hämmentää sirinät sirkan -- Minä piistä lyön kipinän, Uunille pärekasahan, Seinän luo viritän taulan: -- Untamon upea pirtti Tuokiossa on tulessa!
KULLERVO. Sen jos hekkuman sinulle Soisin, ainapa katuisin: Onneni varas olisit. Itse tahdon rinnastani Puhkaista vihapukaman, Tuon äkämän, myrkkypahkan, Joka paisui Untolassa, Itse sen ulos puserran Untamon suvun tapoksi. Siitä nautin, siit' iloitsen. -- Sulta polton, surman kiellän. Mitä käskin, tee se! -- muut' ei.
ILLI. Mielikses on mielikseni, Voittosi minulle voitto.
KOTRO (Illille). Mesi on ammoin katkeraksi Käynyt Kullervon veressä.
ILLI. Kuin veressä aimo miehen. -- Minä riennänkin edellä. Jää hyvästi, Kotro! --
KOTRO. Riennä!
ILLI (erikseen). Saisin Kullervon omaksi, Suven syömättä eläisin, Päivittäin sen pään pesisin, Joka huomenna sukisin, Illoin kantaisin sylissä, Haahkan höyhenille veisin, Silkkivaipoin peitteleisin.
Lähtee.
KOTRO (Kullervolle). Joukossamme on Onervo, Noita taitava Lapista. Siltä salli kuulustella, Kuinka käypi rynnäkkömme, Onnistummeko hyvästi.
KULLERVO. En kysy kylästä mieltä. Tapaukset on minussa. Minusta ne puhkeavat, Kuin väkevä multa tuopi Povestansa paisuvasta Riistan ynnä rikkaruohon. Niin tekoja hautuneita Minusta käteni kautta Puhkeaa terälle miekan. Mitä tietäisi Onervo?
KOTRO. Mitä puhkeaa sinusta Tekoja, ne tiedustella Voipi hän jumalten luona.
ONERVO (astuen esiin). Mulle miekkasi ojenna Hetkeksi. Sen kautta kuulen, Mitä aikovat jumalat.
KULLERVO. Miekkani sinulle? Ainut Kylkikumppalini!
ONERVO. Tiedä: Jumalissa juoksun määrä Eikä vallassa väkevän.
JOUKKO. Jumalissa juoksun määrä.
KULLERVO. Uupuneitako olette, Vailla rohkeutta, raukat! Joukko murisee levottomana. Voittekin kysellä -- tuossa Miekka lapsille leluksi. Ojentaa miekkansa Onervolle, jonka ympäri osa joukosta taustalla kiertyy kehäksi. Minä en taikoja kysele. Mulla vastaus vakava Tarkkana on tunnossani. -- Nytpä tyhjä on sivuni, Kuin oli ennen onnetonna, Orjana mun ollessani. -- Missä tyttö, jonka löysin Rannalta, vesikiveltä? Tänne tyttö!
HIPPO, vanhus joukosta, tuopi pelokkaan MIERONTYTÖN esille.
HIPPO. Tässä hempu. Sulle hoitelin poloista.
KULLERVO (vanhukselle). Etsi saalisten seasta, Kanna tänne kaunihinta, Mit' olen ryöstänyt Lapista. Hippo menee noutamaan. Miksi noin vapiset, vieno? Miehesi minusta löysit, Etkä huonointa tavannut. Tässä linnani upea, Kaaritaivas kattonamme, Paksut hongat patsahina, Päivin aurinko ilona, Öisin tuohukset tuhannet, Lehtipuut livertävien Laululintujen pesinä, Koski soittaja komea. Eikö miellytä sinua? Tuossa huovit, hääväkeni. Sinä morsian ihana.
MIERONTYTTÖ. Näin resuinen tyttö raukka.
KULLERVO. Sinut suurille saloille Haltijattareksi nostan. Itse valtikan anastan Metsän haltijan kädestä. Kaiken riistan, rikkauden Tälle joukolle jakelen.
MIERONTYTTÖ. Sinä kerrot kiehtovasti, Haastat outoja satuja, Kuin unessa aavistelet, Halujani houkutellen.
Hippo tuopi vaatteuksen.
KULLERVO. Tässä sulle on parasta, Kaunihinta, hempeintä: Vyöt, hamoset, huivit, helmet. Tuossa vielä kautokengät Kepeät -- ne kaikki ryöstin Oman äitini varaksi. Sinut kun vien äidilleni, Niin ne nyt sinulle annan. Tuonne metsähän ravista Yltäsi risaiset rievut, Siellä uusihin pukeu!
MIERONTYTTÖ. Mies komea, mulle annat Aimo kallihit kapiot! Silkit, helmetkin soreat! -- Tämäkö olisi onni! Alkaisiko tästä nousta Se kadonnut kaunis päivä, -- Sodanko verestä mulle Onnen kultavyö kohoisi --?
KULLERVO. Mene männikkösalihin, Pukeu! -- palaja sitten! Alta kulmien ja pelon alaisena tyttö vielä tarkastaa Kullervoa kuin arvoitusta ja menee. Tahdon nauttia sinusta, Onni, ennenkuin pakenet. Kyllin aavistan -- ihana Onnenhetki hilpaseiksen, Kuin salaman lento yössä, Jälen jättäen pimeän.
TUIRO (syrjässä naisen kera). Sulta, Kotro, en kadehdi Illiäsi; -- täss' omani, Jonk' olen ryöstänyt Lapista Vanhan kultansa sylistä.
KOTRO (halveksien). Pidä tuo omasi!
KULLERVO. Riita Pois välistä miesten, joilla Työ on yhteinen edessä! Nyt leväten leikkikäätte. Hippo, soita kanneltasi, Koston kaikuja viritä, Olet vanha, vaivan nähnyt, Muistosi sotia täynnä.
HIPPO. En ole Väinö soittajaksi, Toki päästelen parasta, Mitä on neuvonut ikäni, Sen iloja, tuon suruja, Vihojakin, vimmojakin.
JOUKKO. Soita, soita!
ONERVO (kehän keskellä). Loitsuhyppy Alkakaamme! Ensin hiljoin Notkukaa, kuin rannan ruoho Aallon heikon heiluttaissa. Sitten kiihtyen kovemmin, Niinkuin aalto ankarampi. Tahdon taivasta lähetä.
Taustalla Onervon ympärillä näkyy hitaita hyppyliikkeitä; Onervo miekka kädessä liikehtii keskellä. -- Hippo vienosti soittaa kannelta. Liikkeet vähittäin kiihtyvät.
POURU (ensin seuraten syrjästä). Ihmisten iloita suovat, Kuulema, jumalat. Siitä Mieltyvät iki hyviksi, Avuksemme innostuvat Tuiman taistelun ajalla. Siis iloa, karkeloa, Sotahyppyä rajua! Miehet, naiset!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Karkeloa!
MUTRU. Mies ei hyppele hevillä. Astunta on arvokkaampi. Kuka maksaisi hypystä!
KITKA (avaten eväskonttia). Enkä jaksa nyt hypellä. Vatsa vaativi veronsa. Tanhut säästän tappeluiksi.
KOTRO. Käytkö, Kullervo, keralla?
KULLERVO. Siihen ei iloni riitä. Minust' on tapettu tanhu, Mieli hilpeä, iloinen Surmattu sukuni tähden Kapalossa, kehdossani. Tanhuisinko, pyörittäisin Naiset nauramattomiksi, Ne sumuksi höyryttäisin, Kuin tuo koski vaahtopäänsä, Pimittäisin päivän silmän, Ilosta surun tekisin, -- Siksi kartan karkeloita.
KOTRO. Täm' on loitsuhyppy, siksi --
Yhtyy kisaan.
MUTRU. Sota on sulle karkeloita.
KULLERVO. Sota, kosto, hurmevirrat! -- Nekö vain himoja mulla? Tunnen muutakin kihua Rinnassani riehuvaksi: Lemmenkiihkoa tulista, Joka leimahtaa levossa. Tytön tuolla nähdessäni Tien ohessa, virran luona, Tuntui kuin sotatuleni Kaskiliekkinä palaisi. Miksi miellyinkin hänehen, Mieron ryysykiertäjään? Hänt' en päästänyt paolle, Vaikka reuhtoikin rajuna, Mua parjaten pahasti. Lopulla rukoili raukka. Miks' en ryöstänyt sodassa, Kuin nuo muutkin, mieluisinta?
MUTRU. Aikansa joka himolla. Vaihetushaluinen luonto Nälästä janohon viepi, Rakkautehen vihasta.
KULLERVO. Tuolt' on hän tulossa, poistu! Onnea syleillä tahdon Kiihkeästi, hurmatusti. -- Mutru syrjäytyy. Tule, tyttöni solakka, Hentonen kuin heinän korsi. Mut olet keväinen heinä, Et ole syys, tuo keltalehti.
MIERONTYTTÖ. Itse varteni somistit, Itse annoit helmet, kullat.
KULLERVO (ottaen tyttöä kädestä). Soma on siro kätesi, Punakin vieno poskillasi, Sarastus ihanan päivän, Joka on nouseva verestä. -- Miksi, tyttöni, vapiset? Mikä on hohto silmissäsi? Kyynelkö? -- valon pisara Puhtauden auringosta! Se herahti poskellesi, Siitä se aholle vieri -- Eikä sielt' ikinä nouse.
TYTTÖ. Eikö se sumuna nouse Tuonne päivän silmän alle?
KULLERVO. Onko tuo sumu ylennyt Onnetonten kyynelistä? Minunkin suruni oisi Noussut päivän nähtäville, Ukon ylhäisen etehen. Sin' olet älykäs tyttö.
TYTTÖ. Vieras -- niin tutulta tunnut, Outo -- niin omahiselta.
KULLERVO. Mierosta olen minäkin, Kovan onnen oppilapsi, Mieron saunan löylyttämä. Siksi tuntunen tutulta, Siks' ehkä sinuhun miellyin, Kun olet mieron hylkylapsi, Kuin minä.
TYTTÖ. Sinäkin hylky?
KULLERVO. Näen kyynelvirrassasi, Kera sun surusi vuoksen, Vuotavan omat suruni. Noin oletkin kiehtovaisin. Surunkaunis mun suloni. Likemmäksi sun likistän. -- Taas vapiset, tyttö riepu.
TYTTÖ. Vapisen tulematonta, Jonka aavistan tulevan. Niin sulla sylissä istun, Kuin venossa vierevässä Virran kiihkeän vesillä, Kurimuksen kurkun suulla: Huimaus sydämmen alla, Pelon ja sulon hivellys Neuvottomassa povessa. -- Jollet pettäisi minua.
KULLERVO. Petkuttaja on elämä, Lupaaja, sanansa syöjä, Kukkiessansa ihana, Täynnä toivoja hyviä, Kirjavata kangastusta. Mut kesällä käypi halla, Kaiken toivon vie kukalta, Jää syksylle keltalehdet, Pihlajan hapan hedelmä. Tunnetko tuon kalman löyhkän? Lehdet sen varistessansa Huokuvat, nuo kuolevaiset. Elämän joka kukalla Raihnan siemen on povessa. Tuo koski lopulta yksin, Mahtavin, sotaisin voimin, Riehunalla, pauhinalla Ilmaisee elämän työtä. Sinunko sopisi, tyttö, Ilman nautinnon iloa Kuihtua ja kuivettua Talven tuiskujen omaksi? Nyt, kaunis, kukoistat vielä, Läpi kyynelten hymyilet. Säästäisitkö tuon sulosi Nauttimatta soitimesta Luonnon lintujen tavalla. Minussakin voima lyöpi Tässä rinnassa rajusti. Miks' en antaisi sinulle Voimastani? Miksi emme Elon kuohunta-ajalla Omistaisi sen mehua, Ennenkuin tuleva raihna Varastaa ilomme tertun? Miero ei iloja suonut -- Soiko sulle? -- ei minulle. Katkeruutta se jakeli. Siksi nyt omat sulomme Vaihtakaamme! Itsessämme Yksin on elämän suoni, Nautinnon parahin lähde.
TYTTÖ. Noin ei haasta halvat miehet Näen sankarin sinussa.
KULLERVO. Tahdotko kisailla tuolla Karkelossa?
TYTTÖ. Pois ivasi! Itkuhun ilommin suostun Kuin kisoihin ihmisjoukon. Muistot synkät on minulla.
KULLERVO. Sin' olet mulle muokattuna, Sotaurholle sopiva. -- Näetkö, luonto on sumussa, Kostea, himokas pilvi Maan povella piehtaroipi. Aurinko, elämän silmä, On samea; kaikki voimat Sokkoina hapuelevat, Tavoitellen toisiansa. Kuumetta ne kutkuttavat, Kihnuttavat kiihkojansa.
TYTTÖ. Lehdet puusta langennehet Eivätkö lahoa tuossa?
KULLERVO. Ne palavat päälletysten, Nauttivat palamisesta.
TYTTÖ. Haastat outoja sanoja.
KULLERVO. Tuonne kuusten suojuksehen Käymmekö? Ihana kuume On jo vihkinyt veremme. Siellä leikimme vapaina Nuoruutta nopean hetken. -- Pois itku, typerä tyttö! Miksi tuota?
TYTTÖ. Muistojeni Haikeutta haihattelen, Kokemusteni kovuutta Raukka itken, Mieron polkuja pahoja Vaikeroin. Itken kuin iloton lintu, Eksynyt emon pesästä Kurjan kohtalon omaksi.
KULLERVO (tyttöä hyväillen). Sinut vien kotimajoille, Ihmisten ilotulille.
TYTTÖ. Niin minulle pantti anna, Jollet pettäne poloista.
KULLERVO. Tässä on sodasta sormus, Jolla vahvistan valani.
Menevät sivulle.
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan matkaansa). Taukoa, tulinen tanhu! Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti. Tulen luoksesi, jumala, Luonnon siltoja vaellan: Maa, vesi, keveä ilma, Itse lämpöinen valokin Sekä pohjoinen palava -- Teidän kautta tieni käypi Ison luojan istuimelle. -- Ylös vuorta jo vaellan, Raskasta elämän vuorta. -- Nousen! -- loitolle tähystän, Taakse pilvien veristen: Sotapilvet, hurmemyrsky! -- Taas pahalle suolle painun, Ihveiselle, ilkeälle: Elämän ruma rutakko. -- Kompastun kovaosainen! Mut en vaivu vaivaisena, -- Nousen uhka uskalikko; -- -- Tästä vieriyn vesille. Suuri on edessä selkä. Uin ulapan, vellon vettä, Kestän myrskyjä kovia, Tulen taivahan rajalle. Jyrkkä katto kammottavi. Tästä kokkona kohoan Sivuja sinisen ilman, Reunoja punaisen pilven, Saavun suurehen talohon, Aivoissa avaran luonnon, Revonliekkien likellä. -- Siinä se ikuinen Ukko, Avaruuksien isäntä, Päiväotsa, liekkisilmä! -- Kuulen lausu neuvojasi! Vaikenee. -- Äänettömyyden jälkeen: Sota -- -- hurmevirrat -- -- voitto! Kukistus komean urhon -- -- Kiitos, ilmojen isäntä! Maahan saattelen sanasi. Joutsenenko siivet annat! Niillä lennän liihottelen Valossa ihanan ilman Halki taivahan yheksän, Meren halki, suon ylitse, Yli vuoren, hongan, kuusen -- Tässä taivasten sanoma!
JOUKKO. Lausu taaton lausehilla!
ONERVO. Kuulu on miekka Kullervolla. Sit' ei voiteta -- sen voitto On kukistus kuulun urhon. -- Se oli sanoma taaton.
KOTRO. Kullervon komea miekka Siis on Untamon kukistus. Seuratkaamme Kullervoa!
JOUKKO. Seuratkaamme Kullervoa!
POURU. Orjavallan vaivutamme!
MUTRU (syrjässä). Minä kullat koplottelen.
KITKA. Kekrijuhlaksi tulemme Sinne; juhlapaistit syömme, Kylän poltamme poroksi.
TUIRO. Naiset kaikki nauratamme.
KOTRO. Kylän säästämme, kasekset Joukon keskessä ja'amme Emännät kukin otamme, Maat vapaina hallitsemme. Se minun haluni harras.
ERÄS NAINEN. Tuopa mies parasta haastoi. Kylän vanhimmaks' sopisit.
POURU. Kihlakunnan vanhimmaksi Huudamme Kalervon pojan.
KOTRO. Kullervo Kalevalaisten Kuninkaaksi nostakaamme!
Toiset väitellen huutavat: "Vanhimmaksi!" toiset "Kuninkaaksi!"
KULLERVO (tytön kera reippaasti esille astuen ottaa Onervolta miekkansa). Tänne miekkani, Onervo! Pois kuningas orjinensa! Ken se kahletta ihaili? Aseihin! sotajalalle! Naiset ryöstetyt jätämme Piilopirttihin salolle. Kotro, joukkoa alulle Johda, nuolia teroita, Hijo miekat mieluisiksi. Jään jälelle, mutta kohta Kaikkien edellä riennän Kohti Untamon kotia.
Joukko nousee liikkeelle, ratustellen lähtöön vasemmalle.
TYTTÖ. Kohti Untamon kotia! Niinkö lausuit, mun omani? Kostoako Untamolle?
KULLERVO. Koston kultainen kuningas Olen Untamon suvulle.
TYTTÖ. Lienet suurtakin sukua, Korkean isän kodista, Koska tahdot tappelua Itse Untamon keralla. Mit' olet sukua, urho?
KULLERVO. Suku ei suureksi ylennä, Jollei miehessä tekoja. En ole suurta enkä pientä: Olen sorretun sukua, Kalervon katala poika. -- Miksi varsin vaalenetkin! Mit' olet sukua itse?
TYTTÖ. En ole suurta enkä pientä, Onnetont' olen sukua: Kalervon katala tyttö, Eksynyt emoni lapsi. Äsken ryysyissä ihana, Nyt ruma koruissa näissä. -- Poistu, veljeni, minusta. -- Tok' elä minusta poistu!
Itkee, väännellen käsiään.
KULLERVO (kamalasti tuijottaen). Omanko emoni tyttö! Sinut kuolleheksi luulin.
Vaipuu kaatuneen puun rungolle synkkänä.
TYTTÖ (itkun ehkäistessä). Kunpa kuollutkin olisin. -- Emoni minut lähetti Kerran marjan poimintahan. Maat vaelsin, marjat poimin, Vatut, mansikat kokosin. Vieri päivä, toinen, kolmas Enkä löytänyt kotia. Harhamielin istuin, itkin. Tiehyt korpehen kuletti. Lopulta mäelle nousin. Siellä huusin, hoilaelin, Kangas vastahan kajahti: "Elä huuda, hullu tyttö, Ei sitä kotisi kuule!" Toivotin jo kuolemata, Mutta Tuoni ei totellut. Oisin kuollut kurja raukka, Niin nyt heinänä helyisin Tai metenä, marjasena Ahosta olisin noussut Puhtoisin, punaisin poskin. Niin minulta jäänyt oisi Nämä kummat kuulematta, Katkeruudet kärsimättä. -- Millä nyt tulisen tuskan Povestani pois pesisin?
KULLERVO (katkerana). Minut surmalle lähetä.
TYTTÖ. Sinutko, jota rakastin Sulhonani veljenäni Surmaisinko? -- Suuremmaksi Se kipuni kiihottaisi. -- Erikseen. Mut oman sydänpaloni Sammuttaisinko vetehen! -- -- Vaahdossa kohisevassa Huuhtoisin vereni tahran! Luovun tästä luolaisesta, Sokkeloisesta salosta, Jossa harhatiet vetävät, Kuin kinahmit kiehtoellen Niljaisehen nieluhunsa. Kosken kuohu on sulompi. Sen kohina korvissani Soipi, huumaten vereni, Viihdytellen! -- viehätellen! Kuin himokin hurja äsken. Tunnen vaahdon vilpoisena Mun vereni virvoittavan. -- Jää hyvästi, veljytsulho! Kiitä kultaista emoa. Hyvästi, elämä kurja!
Itkee katkerasti.
KULLERVO (nousten kuin houreessa). Sylitysten suistukaamme!
TYTTÖ (aikoen heittäytyä Kullervon syliin). Sylitysten! -- (Kimmahtaa äkkiä takaisin). Ei! -- Kamala Taas tekomme uudistuisi! --
KULLERVO (aikeestaan huumautuen). En voi seurata sinua Vielä on Untamo elossa.
Vaipuu taannoiseen levottomuuteen.
TYTTÖ (yhä koskea läheten). Kuuntelen veden kohua: -- -- Kiihkeätä! -- viehkeätä! Hyvästi, hyvä sukuni! -- Kosken kuohuissa kotini.
Syöksyy koskeen.
KULLERVO (kuin heräten). Tämäkin minun tekoni! Vetää miekkansa, aikoen sen painaa rintaansa, mutta pistää sen taas tuppeen. Ensin kaiken katkeruuden Sydämmestäni puserran Kurjan maailman kiroiksi. En ole makea marja, En suloinen lemmenlehti Enkä kyyhkyksi kyhätty. Olen marja maan kiroinen, Villikaalin myrkkykukka, Huuhka lintujen seassa, Ihmisten parissa rosvo. En ole imenyt mettä Elämästä -- Olen myrkkyä imenyt. Siksi myrkytän jokaisen Rauhan nautintopisaran. Sota mun ainoa iloni. Mutta ulkoiset sotani Rauhan hetkin raivoavat Sisässä, sydämmessäni: Himot irstaiset minussa Väkivalloin vaikuttavat, Ottavat ovelan voiton Tunnosta parahimmasta. Siskoni, sinut pilasin, Turmelin emoni tuoman. Ken sun tielleni kuletti, Outona, odottamatta? Kuka nostatti himoni? Miks' en inhonnut sinua? Miksi muita en himoinnut? Olenko oma tekoni, Vapaudessa valmistunut? Orjan leima on minussa! Minut myrkytti elämä: Minä myrkytän elämän. -- -- Isäni! -- emoni tuossa! Turmion tukala hetki.
KALERVO, ARMI, HIEPRA ja POTERO tulevat vasemmalta.
ARMI (Kullervoa syleillen). Poikani, sinut tapasin Sankarina, voittajana!
KALERVO. Kuulin kunniasanoman Lapin voittaja-uroista. Siit' ihastuin, tänne riensin Onnesi osan jaolle.
POTERO. Terve, veikkoni, eläös! Sinusta sanoma käypi, Ett' olet kuningas itse. Tässä on koko sukusi.
HIEPRA. Terve, Kullervo komea! Suothan tulla siskosikin Voittosi ilon jaolle!
POTERO (Hiepralle). Siitä veikeä vekara Vääntyi, tuosta Kullervosta.
KULLERVO (äitinsä syleilystä eroten). Pakene, emoni kallis! Min' olen rupinen rutto.
ARMI. Mikä murhe on sinulla? -- Voitostasi et iloitse!
KALERVO. Onko joukko niskoitellut? Kurita, pane kovalle!
ARMI. Lausu! -- miksi tuo kamala Kauhistus on kasvoillasi?
KULLERVO. Kamalan tekoni varjo. --
ARMI. Tekosi! -- Lapinhan voitit, Mikä hirmu on tekosi?
KULLERVO. Muistat, kuin minua neuvoit, Että suopean, sävyisän Naisen retkiltäni toisin Vaimokseni, sulle minjän?
ARMI. Niin kehoitin. Toitko? -- Etkö? -- Mitä on surua siitä! Jollet tuonut, tuothan vasta.
KULLERVO. Mutta jos sinulle toinkin Miniän lopen likeisen?
ARMI. Toitko -- siitä siis iloitse, Äitiskin iloita anna.
KULLERVO. Mutta sen jos taas hävitin Kiihkojeni pyörtehessä -- Kallihimman jos kadotin?
ARMI. Kadotitko, ellös surko! Kassapäitä on kasalta Moisen miehen kumppaliksi.
KULLERVO. Mutta jos tytön tuhosin Siskoani suotuisamman, Tytärtäsi kallihimman?
ARMI. Voiko kahdesti kadota Tyttäreni? --
KULLERVO. Sulle kerron: Rannalta, vesikiveltä Tapasin ihanan immen, Kalevaisen kasvoiltansa. -- Jotakin hänessä liikkui Mun vereni vastinetta, Joka liikutti minua: Muoto yksin ei vetele. -- Siin' istui se, nyyhki, itki. Tytön korjasin, omistin Kuin marjan varisemasta. Tuolla kuusen alla sitten Kaunista kisauttelin. Mutta se makea marja Vaihtui varsin katkeraksi, Kun tyttö sukunsa kertoi --
ARMI. Sukunsa -- kamala aave!
KALERVO. Kadotitko voitoltasi Onnentähkän, poika hurja?
KULLERVO. Kadotin sukuni onnen: -- Se oli emoni tyttö, Jonka turmelin, tuhosin!
ARMI (Kalervoon nojaten). Multa kahdesti katosit, Tyttäreni, Kuolit armas kaksin kerroin.
KALERVO. Täm' on kuullakin kamala.
ARMI. Kenties vielä sun kätesi Surmasi suloisen lapsen.
KALERVO. Olisit, kurja, itse kuollut! Haudattu vesihakona.
KULLERVO. Tuonne syöksyi sisko raukka Vuoksen vaahtoisen omaksi.
HIEPRA (Poterolle). Paetkaamme tuota miestä.
POTERO. Hän on hiisi hirviöitä.
KALERVO (kamalasti). Kirottu jumalten hylky, Maan katala, kansan rutto! Tuota räähkän tahrimata Pojakseni en omista. Mene sinne silmistäni, Kussa ei kuuta, aurinkoa Eikä tähtien valoa. En voi voitoista iloita Pojan raiskojen tekijän Enkä luota kostotöihin Miehen itse kostettavan. Pois palaja, vaimo vanha, Käy kotia kuollaksemme! Ei Kalervon heimo kuollut Toisen veljen vainotessa. Vasta on sortuva sukumme Vioista oman veremme. Aika on sydämmen haleta Tunnossa kamalan tuskan. Tuoss' elä enempi itke -- Tuota ruttoa pakene!
Kalervo, Potero ja Hiepra poistuvat.
KULLERVO. Voi, ettet minua, äiti, Synnyttyäni tuhonnut. Minkä surman nyt valitsen? Meren haukea haenko Vaiko sutta suon selältä?