Part 4

Puhujan ennätettyä näin pitkälle keskeyttivät ylvästelevät nosket esityksen mitä raakamaisimmalla jalkojen töminällä ja pehmeäksi keitetyllä nauriilla, joka lätkähti keskelle puhujan otsaa, leviten ympäri naamaa, ja matkaansaattoi ilkeän naurun-ulvonnan ei ainoastaan noskelaisissa, vaan eräissä vähemmän valistuneissa kommunisteissakin.

Kun toveri Tiilikainen, pyyhkien naurismuhennosta otsaltaan, poskiltaan ja leuastaan, oli astunut pois puhujan paikalta ja tämän häpeällisen attentaatin nostama meteli oli vähän asettunut, lausui Reeta Sinkkonen tunnelmallisella taidolla runon »Työn orjat», mitä tervehdittiin vilkkailla kättentaputuksilla.

Tämän jälkeen seurasi ohjelmassa yleinen tanssi hanurin säestyksellä, minkä aikana muutamat korven kyynelistä liikutetut pikkunosket tekivät paheksittavaa ilkivaltaa ulkona pihalla, nostaen rappuset pois oven edestä ja jyskyttäen haloilla seiniä.

Myöskin oli joku heistä iltamapirtin ovella seisten kysellyt, kumpaako kansa tahtoo, pimeyttä vaiko valkeutta, katsellen sääliväisesti katossa palavaa lamppua ja poistuen sitten ulos myrtyneen näköisenä, lamppuun koskematta.

Reeta Sinkkosen kysymykseen, missä järjestysmiehet ovat, kun eivät ole hoitamassa virkaansa, ilmoitti Kaisa Kompura asiaan perehdyttyään järjestysmiesten nukkuvan saunan lauteilla ja ettei ole mahdollista saada heitä hereille.

Koska kahvilanpuolella oli vesiämpäri kaatunut permannolle, niin että sihteeri Mikko Tarjus oli kastunut selkäpuoleltaan märäksi näin syntyneessä lätäkössä, oli toveri Tarjus herännyt pöydän alla, noussut ylös ja ryhtynyt kuivailemaan selkäänsä hellan edessä.

Tällöin tuli Kaisa Kompura, joka oli vähäväliä liikkunut ulkona huomioita tekemässä, sisään ja sanoi kovalla äänellä, että niillä katkesmuksen kirjoittajilla mahtaa olla kissan silmät, kun näkevät pimeässäkin kirjoittaa ja ovat sammuttaneet lampun.

Tämän johdosta päästi toveri Mikko Tarjus niin kovan kirouksen, että se kuului yli tanssin jytkytyksen, ja läksi syöksymään ulos.

Koska näytti olevan pelättävissä väkivaltaisuutta tov. Kuusista kohtaan tov. Tarjuksen taholta, ryhtyivät Simo Turtiainen ja Jerobeam Näppinen estämään Mikko Tarjusta, jolloin kaikki kolme iltamayleisön huutaessa vyöryivät ulos ovesta ja putosivat päistikkaa alas kynnykseltä edellämainitun, portaille tehdyn ilkivaltaisuuden johdosta.

Tässä putouksessa onnistui Mikko Tarjuksen päästä irti Jerobeam Näppisen ja Simo Turtiaisen käsistä, ja juosten aitan ovelle alkoi Mikko Tarjus, monisanaisesti kiroillen, perkaa ovea nyrkeillään, vaatien, niinkuin sanat kuuluivat, päästä varajäseneksi katkesmuskomiteaan.

Kun tämä harkitsematon ja äkkipäinen menettely tov. Tarjuksen taholta ei ollut herättämättä kiusallista huomiota koko iltamayleisössä, jonka joukossa oli porvareitakin, kiiruhti muutamia luotettavia kommunisteja paikalle, tarkoituksella hillitä tov. Tarjusta, joka nyt oli alkanut potkia aitan ovea hajalle.

Samalla mainittu ovi kuitenkin aukeni, ja sysättyään syrjään toveri Tarjuksen juoksi tov. Kuusinen nopeasti ulos aitasta ja katosi saunan taakse sekä sieltä metsään, jättäen pihalle keräytyneen runsaslukuisen yleisön ihmettelemään.

Toveritar Hilta Kukkasjärven tultua sitten aitasta ja Mikko Tarjuksen ryhdyttyä vaatimaan häneltä selityksiä, käski Hilta Kukkasjärvi hänen painua hornan kattilaan ja pää pystyssä ilmoitti ympärilläseisoville internaateille kihlautuneensa toveri Kuusisen kanssa sekä tulevansa senkautta komissarin rouvaksi Pietariin.

Tämä tieto, joka mursi tov. Mikko Tarjuksen sydämen, niin että hän yritti potkaista Hilta Kukkasjärveä, täytti Pöllölän kommuunin internaalien ja johtohenkilöiden mielet ylpeydensekaisella ilolla, mikä puhkesi lämpimiksi onnentoivotuksiksi, ja sanoma kihlauksesta levisi kulovalkean kaltaisella nopeudella kommunistisuusta toiseen.

Toveri Lötjösen lausuessa juuri mielipiteenään, että tämä oli oikein lojaali onnenpotkaus ei ainoastaan Hilta Kukkasjarvelle, vaan myöskin koko Pöllölän kommuunille, ilmestyi pihalle poliisi Pekka Suova, joka ryhtyi kyselemään, oliko täällä nähty erästä tuntematonta pienenpuolista, vähän ristiveristä miestä, jonka Pekka Suova oli kuullut tulleen tännepäin.

Pöllölän kommunistien luodessa toisiinsa merkitseviä silmäyksiä vastasi Simo Turtiainen, ettei täällä ole ketään semmoista miestä näkynyt, ja kysyi mikä kulkuri sen sitten pitäisi olla.

Tähän vastasi Pekka Suova, että se on eräs työväen piireissä liikkuva petkuttaja Teppo Issakainen, joka esiintyy milloin minäkin, ja on varastanut rahoja Tiirikkalan ja Totkulan työväenyhdistyksiltä, esiintyen viime aikoina herkkäuskoisia pässinpäitä petkuttaessaan joskus toveri Kuusisenkin nimellä.

Tämän johdosta kehoitti poliisi Suova läsnäolijoita antamaan hänelle heti tiedon, jos petkuttajan sattuisivat näkemään, minkä jälkeen poliisi lausui Pöllölän kommunisteille hyvästit, sulkeutuen heidän suosioonsa ja ilmoittaen lähtevänsä yöksi kalaan Pöllölänjärvelle.

Kun Pöllölän kommunistit olivat jonkun aikaa raapineet päätään ja katselleet toisiinsa epätietoisina, kuultiin Reeta Sinkkosen äkkiä siunaavan tavalliseen porvarilliseen tapaan, läiskäyttävän käsiään yhteen ja hyppäävän aittaan, mistä hän kuitenkin seuraavassa hetkessä hyppäsi takaisin ja kiljasi:

— Siinä on teille katkesmusta! Pöytälaatikossa olleet ravintolarahat ovat menneet sen tiensä!

Tällöin puhkesivat Pöllölän kommunistiset solut kirouksiin, jotka tyynenä kesä-iltana kuuluivat, niinkuin myöhemmin saatiin tietää, Hevukkalan kesantopellolle asti, ja aikoivat lähteä ajamaan takaa petturia ja varasta, mutta luopuivat sentään tästä aikeesta, kun tov. Aatami Lötjönen huomautti:

— Kyllä se on ottanut niin lojaalin vauhdin, ettette sitä enää tavoita.

Tämän jälkeen jatkui iltaman suoritus enemmittä häiriöittä, ja vasta kolmatta käydessä aamulla, porvarillisten rapamahojen nukkuessa sikeimmässä unessaan, läksivät Pöllölän internaalit ja kommunistiset solut itsekukin tyytyväisenä kulkemaan kotiansa kohti.