Part 1

language: Finnish

KOKEMUKSENI VAKOOJANA

Kirj.

Kenraaliluutnantti Sir R.S.S. Baden-Powell

Suomentanut

O. A. Joutsen

Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1917.

ALKUSANANEN

Kenraaliluutnantti Sir Robert Stephenson Smyth Baden-PoweIl syntyi helmikuun 22 p. 1857. Vuonna 1875 hän alotti upseeriuransa luutnanttina eräässä husaarirykmentissä, joka palveli vuoroon Intiassa, Afganistanissa ja Etelä-Afrikassa. Viimemainitussa maailmankolkassa hän kunnostautui erityisesti sodassa tsuluja vastaan 1888. Kuuluttuaan sen jälkeen moniaan vuoden Maltan sotilaskuvernöörin esikuntaan, hänet komennettiin uudelleen Afrikaan, jossa hän sotaretkellä Ashanti-maahan sai neekerisoturien ylipäällikkyyden; ansioistaan tässä sodassa hänet sitten korotettiin everstiluutnantiksi. Kohta sen jälkeen alkoi verinen sota tuimaa Matabele-heimoa vastaan, johon hän otti osaa ja jonka loputtua hänet nimitettiin everstiksi ja 5:nnen kaartinrakuunarykmentin päälliköksi.

Nämä sotaretket erinäisiä Afrikan neekeriheimoja vastaan olivat olleet niinhyvin Baden-PowelliIle kuin hänen sotamiehilleenkin hyvänä harjotuskouluna suurempia sotatoimia varten, jotka eivät kauvan viipyneetkään tulemasta. Vuonna 1901 alkoi buurisota, joka järkytti Englannin koko valta-asemaa maailman silloin mahtavimpana suurvaltana. Siihen otti Baden-Powell tarmokkaasti osaa, kun oli erityisesti perehtynyt sodankäyntiin näissä maanäärissä. Tällöin hän jo teki nimensä kuuluisaksi sotilasvakooja- ja partiotoiminnan järjestäjänä. Mutta varsinaisen maineensa hän saavutti Mafekingin taitavana ja urheana puolustajana. Kesti seitsemän kuukautta, ennenkun englantilaiset pääjoukot voivat päästä tämän buurien saartaman kaupungin avuksi; ja vaikka se alkuaan oli miltei linnoittamaton, varusti B-P. sen sellaiseen kuntoon ja ylläpiti niin sitkeätä vastarintaa, että ryntääjät työnnettiin joka kerta verisin otsin takaisin. Palkinnoksi siitä hänet korotettiin kenraaliksi.

Vuonna 1910 Baden-Powell, joka tällöin toimi ratsuväen ylitarkastajana, erosi aktiivisesta sotapalveluksesta, voidakseen kokonaan antautua Englannin sotavakoilutoimen johtoon. Se puoli hänen toimintaansa lienee luonnostaan salassa suurimmalle osalle hänen omiakin kansalaisiaan; sen sijaan on hänen alkuunpanemansa scout- eli partioliike vallannut jalansijaa yli koko maapallon.

Suomentaja.

KOKEMUKSENI VAKOOJANA

Rauhan aikaan on hankalata kirjoittaa sellaisista asioista kuin vakoojista ja vakoilutoimesta. Mutta nykyään, kun sota on käynnissä ja noiden »ihmiskunnan hylkyjen» menettelytapoja joka päivä paljastetaan sanomalehdissä, ei asialle ole haitaksi, vaikka siihen luokin jonkun verran valaistusta. Minä osaltani tuon korteni kokoon kertomalla vähän kokemuksistani vakoojana.

Vakoojille on tullut miltei samanlainen kohtalo kuin kummituksille. Ihmiset ovat hämärästi tajunneet mokomien olemassaolon, voimatta ja tahtomatta kuitenkaan oikein uskoa niitä — he eivät ole koskaan nähneet sellaista edessään; ja vain aniharvat ovat kohdanneet henkilöitä, jotka todella ovat olleet suoranaisessa kosketuksessa vakoojain kanssa. Minä voin kuitenkin omasta persoonallisesta kokemuksestani jutella vakoojista ja voin taata niiden olemassaolon, jopa vallan suuressakin määrässä; eikä vain Englannissa, vaan jok'ikisessä Europan kolkassa.

Tunnettu tosiasia on, että mikä hiljainen, selittämätön kopina hyvänsä voi saada heikkohermoiset ihmiset pelosta säpsähtämään; ja että esim. kaappi, josta keskiyön aikaan kuuluu ritinää, tahi mikä muu äkkiarvaamaton risahdus tahansa voi aikaansaada saman tuloksen. Samalla tapaa tuntevat sangen monet ihmiset kylmän karsivan ruumistaan, kun vain kuulevatkin puhuttavan vakoojista. Pelkkä maine niistä vaikuttaa heihin aivan samalla tapaa kuin jokin keskiyön kummitus.

En luule voivani alottaa esitystäni sen paremmin kuin koettamalla vapauttaa lukijani siitä sangen yleisestä käsityksestä, että jok'ikinen vakooja muka olisi kurja ja halveksittava yksilö, jollaisena ihmiset mielellään häntä pitävät. Jokapäiväisessä puheessahan sana vakooja on kerrassaan muuttunut haukkumanimeksi. Olkoon, ettei kieli voi enää tulla toimeen ilman sellaista voimasanaa — mutta kun on puhe todellisista vakoojista, niin jätettäköön pois se ylenkatseellinen sävy, joka puheessa siihen yleensä liitetään. Vakoojan toimeen voidaan ruveta joko vapaaehtoisesti (korvauksetta), komennuksesta (upseerit) tahi maksusta — mutta kussakin tapauksessa vakooja tällöin toimii isänmaansa hyväksi ja suorittaa — silloin kun sen tosiaankin kunnolla suorittaa — erinomaisen tärkeän ja suuriarvoisen työn maansa puolesta. Sen kestäessä hän lisäksi on alituisesti vaarassa joutua kiini — mikä rauhan aikana tietää sangen ankarata vankeusrangaistusta ja sodan aikana hirttonuoraa.

Toisin on _kavaltajan_ laita, sellaisen vakoojan, joka rahasta myy oman maansa salaisuuksia vihollisvallalle. Hänestä ei ole ainuttakaan hyvää sanaa sanottavana.

VAKOOJAJÄRJESTÖT

Seuraavassa olen »vakooja» -sanan sijasta käyttänyt »toimitsijaa» eli »sotilasasiamiestä». Pitäen silmällä sotilaallisia tarkotusperiä voi nämä asiamiehet ryhmitellä seuraavasti:

1. Strateegilliset ja diplomaattiset toimitsijat. Näiden tehtävänä rauhan aikaan on ottaa selvää valtiollisista ja sotilaallisista seikoista ja olosuhteista kaikissa maissa, joita voi ajatella omalle maalle vihamielisiksi; ja sodan kestäessä laajentaa tätä tehtävää saamalla aikaan valtiollisia häiriöitä, työlakkoja, jopa kapinaliikkeitäkin (kuten esim. Englannissa on sodan aikana nähty yritetyn Irlannissa, Egyptissä, Intiassa ja Etelä-Afrikassa) — kaikki tämä siinä mielessä, että vihollismaassa syntyisi sisäistä levottomuutta ja sen sotaväenosastoja olisi pakko kiinnittää omien rajojen sisälle.

2. Taktilliset meri- tai maasotilaalliset toimitsijat. Nämä tutkivat kaikkia sotilas-teknillisiä erityisseikkoja, ottavat selvää uutuuksista aseteollisuuden ja sotavarustusten alalla sekä tarkastelevat ennakolta ryntäysalueita, asemapaikkoja ja maaperä-esteitä niissä maissa, joihin ryntäämisen voi ajatella tulevan kysymykseen. Myöhemmin — kun hyökkäyssuunnitelma on valmiiksi laadittu — heidän tehtävänään on ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin, jotka voivat hyökkäystä helpottaa, kuten esim. laskea betoniperustuksia tykistöjen tuleviin patteripaikkoihin, hankkia aineksia uusien siltojen rakentamista varten, missä vihollisen voi luulla purkavan entiset, sekä päinvastoin ryhtyä valmistuksiin sellaisten siltojen hävittämiseksi, joiden säilyttäminen on viholliselle tärkeää j.n.e.

[Esim. kun saksalaiset joukot nykyisen suursodan alussa tulivat Visé-joelle, jonka yli vievän sillan belgialaiset olivat ennättäneet hävittää, seurasi melkein heti niiden perästä saksalaisella junalla aineksia uuden sillan rakentamiseksi, joka tuota pikaa täydessä kunnossa välittikin hyökkääjäin ylimenoa joen yli. Suom. huom.]

3. Sotavakoojat. Nämä esiytyvät sota-aikana valepukuisina tiedustelijoina, ja on heidän tehtävänään ottaa selvää vihollisjoukkojen asemista ja näiden miesluvusta, joukkojen keskityksestä ja yleensä kaikesta, mikä tavalla tai toisella voi helpottaa oman armeijan liikkeitä. Tällaisten toimitsijain joukossa tapaa sekä valepukuisia upseereja että vihollismaahan jo ennakolta asuttuneita vakoojia.

Kaikki edellä luetellut tehtävät jaetaan kaikenasteisten ja -luokkaisten asiamiesten kesken, alkaen valtiollisista lähettiläistä ja ministereistä ynnä heidän sotilasasiamiehistään aina palkkaa nauttiviin toimitsijoihin.

STRATEEGILLISET TOIMITSIJAT

[Strategia = sotatiede.]

Se valmisteleva valtiollinen ja strateegillinen urkkimistyö, jota saksalaiset harjottivat ennen nykyiseen sotaan ryhtymistään, ei ole vastannut niitä toiveita, joita niin mainioon järjestelmään voi kiinnittää. Niin suunnattomilla rahasummilla, kuin vakoilutoimeen uhrattiin, olisi Saksan pääesikunnan voinut luulla hankkivan itselleen vaikuttavassa asemassa olevain henkilöiden avustusta, jotka olisivat kyenneet piirtämään paljon täydellisemmän asteikon vihollismaissa vallitsevasta valtiollisesta mielialasta, kuin mihin sen nykyiset asiamiehet itse teossa kykenivät.

Kaikki yritykset saada Englannissa aikaan työlakkoja juuri ratkaisevana ajankohtana eivät ottaneetkaan menestyäkseen. Saksalaisilla oli suuret ajatukset vaikutusvallastaan Egyptin ja Intian muhamettilaiseen väestöön, jonka keskuudessa he toivoivat synnyttävänsä levottomuutta, jopa kapinoitakin; mutta he eivät olleet tällöin tunteneet tarpeeksi hyvin itämaita ja niiden kansojen mielialaa Englantia ja Saksaa varsinkin Saksaa kohtaan.

He pitivät vallan varmana, että Irlannin kysymys synnyttäisi varsinaisen kansalaissodan, joka sitoisi suuren osan Englannin maajoukoista kotimaahan ja estäisi niiden käyttämistä muualla.

[Eipä siitä muuten paljon puuttunutkaan. Lat. huom.]

He eivät olleet ottaneet lukuun sitä mahdollisuutta, että buurit ja englantilaiset saattaisivat toimia käsi kädessä Etelä-Afrikassa. He eivät olleet uskoneet, että Englannin joukkoja voitaisiin siirtää sieltä Europaan; vielä vähemmän, että Etelä-Afrika lähettäisi omat joukkonsa taistelemaan Saksan afrikalaista siirtomaavaltaa vastaan, niin että ensinmainitut, säännölliset armeijaosastot voitiin kulettaa Englantiin vahvistamaan kotiarmeijan rivejä.

He kuvittelivat, että Englannin merentakaiset siirtomaat muka olivat liian heikosti varustetut ollakseen miksikään hyödyksi alkavassa jättiläiskamppauksessa. He eivät tulleet ajatelleeksikaan, että Englannin nuoriso kymmenin ja sadointuhansin rientäisi lippujen alle; että nimenomaan se seikka, että englantilaisen nuorison kasvatus, luonne ja urheilunharrastus on omiaan tekemään siitä mainioita sotilaita, salli tämän maan polkea kamarastaan yhäti uusia armeijoja toisensa perästä, sitte kun verileikkiin täydellä todella oltiin ryhdytty ja yleisen asevelvollisuuden välttämättömyys havaittu todeksi.

Kaikkien näiden seikkain olisi pitänyt olla jo ennäkolta selvillä, jos saksalaiset olisivat älynneet käyttää toimitsijamiehinään ylemmässä yhteiskunta- ja sivistystasossa olevia henkilöitä.

TAKTILLISET TOIMITSIJAT

Näiden tehtävänä on, kuten aikaisemmin mainittiin, paitsi vihollismaan puolustusvalmiuden tutkimista sotavoimiin, varustukseen ja asekelpoisuuteen nähden, myös selonottaminen todennäköisistä taistelualueista sekä tarpeellisten ennakkovarustelujen toimittaminen niillä.

Saksalaiset ovat nykyisessä sodassa ottaneet käytäntöön eräänlaisia suunnattomia mörssäreitä, joiden granaateille englantilaiset sotilaat ovat antaneet pilanimen »Musta Maija» niiden räjähtäessä synnyttämien paksujen savupilvien takia. [Näille mörssäreille ovat saksalaiset puolestaan antaneet pilanimen »Paksu Bertha» niiden valmistuspaikan (Kruppin tehtaiden) omistajattaren rouva Bertha Krupp v. Bohlenin nimen mukaan. Suom. huom.] Näitä tykkejä voidaan käyttää ainoastaan semmoisissa paikoissa, missä ne voidaan asettaa kylliksi tukevalle betonialustalle. Sen vuoksi ovat saksalaiset pitäneet huolta, että sellaisia alustoja on etukäteen rakennettu kaikkiin paikkoihin, joissa he ovat otaksuneet tykkien tulevan käytäntöön. Näin on tehty sekä Belgiassa että Ranskassa, ja kun alustojen rakentaminen on toimitettu rauhan aikaan, on sen tietysti pitänyt tapahtua mitä syvimmässä salaisuudessa. Epäluulojen välttämiseksi on annettu jonkun saksalaisen ostaa tai vuokrata jokin maakartano, jolle nimenomaan on aikomus rakentaa moisia alustoita; ja jonkun ajan kuluttua on uusi isäntä antanut laskea perustuksen muka uudelle talousrakennukselle — tahi kaupunkien läheisyydessä tehdaslaitokselle — ja pystyttänyt sille helposti purettavan rakennuksen.

Tällainen menettely ei tietystikään herätä erityistä huomiota; ja ennen suursodan puhkeamista lieneekin sellaisia rakennuksia ollut koko paljon vastaisilla sotatantereilla. Sotajoukkojen tultua paikalle oli niiden vain purettava nuo hatarat päällysrakennukset, ja sitten olivat betonialustat valmiit käytettäviksi tykistöä varten.

Muutama vuosi sitten sai Englannin sotilasministeriö ilmotuksen, että vieras valta paraikaa rakennutti tykkialustoja sellaiseen kohtaan, jolle ei ennen oltu osattu antaa juuri minkäänlaista sotilaallista merkitystä.

Minä sain määräyksen ottaa selvää tämän ilmotuksen todenperäisyydestä. Tietystikään ei paikalle käynyt lähteminen vormupukuisena; se olisi heti herättänyt epäluuloa, minä en olisi saanut nähdä mitään ja arvatenkin olisin tullut vangituksi vakoilijana. Majoituin sentakia lähistöön erään ystävällisen maanviljelijän luo. Seudulla vallan vilisi metsälintuja, ja minä miilustelin haulikko kainalossa ympärinsä päiväkaudet. Tällöin koetin saada yleissilmäyksen maaperäsuhteista ja punnita mielessäni, mitkä kohdat paraiten soveltuivat tykistön asettamista varten; sen tehtyäni kiipesin merkillepanemilleni kunnaille tähyämään tapaisinko niillä peltokanoja (tai muuta huomiota ansaitsevaa). Sillä tapaa minä piankin tapasin mitä etsin: upseereita, jotka mittailivat maaperää, ja työmiehiä, jotka löivät maahan paaluja ja viitoittivat linjoja. Heidän hommistaan en voinut erehtyäkään.

Minä sivuutin heidät rauhallisesti pyssy kainalossa ja koira kintereillä, ilman että he panivat minua merkillekään; mutta läheisiltä kunnailta seurasin sitten tarkoin kaikkia heidän liikkeitään.

Kun he lähtivät syömään tahi päivätyönsä päätettyään palasivat majapaikkaansa, metsästelin minä edelleen heidän alueellaan, ja vaikkei jahtireppuni sanottavasti pullistunutkaan, sain kuitenkin kootuksi melkoisen joukon asemapiirustuksia sekä mitatuksi heidän maaperään merkitsemiään juoksuhauta- ja tykinaluskohtia.

Siten olivat nämä asemat meillä jo tarkasti tiedossa jokunen päivä niiden suunnittelemiseen ryhdyttyä; ja vaikka he myöhemmin istuttivat puita kaikille mäkirinteille ja rakensivat suojuksia sellaisiin kohtiin, että linnakkeet niissä joutuivat piiloon, tiesimme me tarkoin missä ne sijaitsivat ja kuinka suuria ja vahvoja ne olivat.

Tuo puiden istuttaminen patteripaikkojen salaamiseksi voi muuten joskus vaikuttaa aivan päinvastoin kuin on ollut tarkotuksena. Niin sattui esim. Tsingtaussa Kiinassa, jonka japanilaiset ja englantilaiset yhdessä joku aika sitten valloittivat saksalaisilta. Kun tarkastelin tätä linnoitusta, oli minun erinomaisen helppo keksiä linnakkeet juuri niitä kaihtavien nuorten metsäistutusten johdolla. Lähistöllä ei näet luonnostaan kasvanut lainkaan metsää.

MAAHAN ASUTTUNEET VAKOOJAT

Tällaiset vakoojat asettuvat yleensä vuosikausiksi vakinaisesti asumaan siihen maahan, jossa heidän aikomuksensa on toimia. Jotkut harvat heistä ovat korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa — enimmäkseen henkilöitä, jotka rikastuttuaan haluavat saada korkean ritarimerkin tai muuta imartelevaa tunnustusta ansioistaan. Mutta pääosa kiinteästi asuttuneista vakoojista on alempaa säätyä ja kuuluu vakinaista palkkaa nauttivaan vakoojaluokkaan.

Nämä vakoojat toimivat asiamiehinä, ottavat vastaan ja toimittavat edelleen kaikkia salaisia määräyksiä ympäri matkusteleville vakoojille sekä lähettävät näiden antamat ilmotukset vakoilutoimen päämajaan. He koettavat myöskin hankkia itsenäisesti kaikenlaisia tietoja, joita sitten selostavat kotimaahan.

Muuan näitä tällaisia vakoojia, _Steinbauer_, oli monias vuosi sitten saksalaisen vakoilutoimen »pääpostilaatikkona» Englannissa. Hän kuului virallisesti keisari Wilhelmin seurueeseen, kun tämä kävi viimeisellä vierailullaan Englannissa ja otti hän kuninkaan vieraana osaa kuningatar Viktorian muistopatsaan paljastusjuhlallisuuksiin.

Steinbauer keksittiin kun muuan hänen asiamiehistään, jota oli kolmen vuoden ajan pidetty silmällä, vangittiin ja asetettiin oikeuden eteen Lontoossa. Saksalaisten vakoojien menettelyistä saatiin lisäselvyyttä Karl Ernstin paljastuksen yhteydessä, jolloin joutuivat kiini Schröder, Gressa, Klare ja monet muut.

Muuan entinen saksalainen upseeri, _Carl Lody_, ammuttiin tuonaan Lontoossa sen johdosta, että hän oli sodan aikana lähettänyt meidän laivastostamme salaisia tietoja Saksaan. Häntä vainuttiin kauvan aikaa, ja hänen kirjeenvaihtoansa avasi ja piti silmällä meidän vastavakoilupoliisimme, niin että hänen Saksaan lähettämänsä tiedot olivat jo kauvan ennen hänen vangitsemistaan sotaministeriömme tiedossa.

Kuuluisimpia kaikista viime aikoina paljastetuista vakoojista oli tohtori _Karl Graves_. Tämä saksalainen joutui vakoilustaan kiini Skotlannissa ja tuomittiin 18 kuukaudeksi linnavankeuteen, mutta päästettiin kohta jälleen vapaalle jalalle, ilman että syytä virallisesti selitettiin. Hän kirjoitti sittemmin toiminnastaan huomiota herättäneen kirjankin; ja merkille pantavaa on, että hänen kirjevaihtonsa Saksan vakoilukeskuksen kera kävi tullen ja mennen kirjekuorissa, jotka olivat varustetut tunnetun englantilaisen rohdosliikkeen Burroughs & Wellcomen nimileimalla. Hän oli olevinaan lääkäri ja lähetti kirjeensä erään Brysselin hotellinisännän tahi erään Pariisin muotiliikkeen välityksellä sekä peri saamansa kirjeet muutaman vähäpätöisen Lontoon tupakkakaupan kautta.

[Graves antautui nim. vuorostaan englantilaisten vakoojaksi kunnes kyllästyneenä koko toimeen erosi vakoojanammatista ja julkaisi entisestä toiminnastaan erinäisiä kuvauksia. Suom. huom.]

Muuan näistä kirjeistä joutui sitten harhateille, syystä että hänen nimensä eteen oli osotteeseen merkitty väärä alkukirjain. Postilaitos palautti sen Burroughs & Weilcomen liikkeeseen, missä kuori avattiin ja sen sisältä tavattiin saksankielinen kirje ynnä setelitukko. Kirjeestä kävi selville, että rahat olivat palkkiota hänen toimittamistaan palveluksista. Se seikka herätti epäluuloja Gravesia vastaan. Häntä ruvettiin pitämään silmällä, ja viimein huomattiin olevan syytä vangita hänet.

Graves on itse selostanut toimintaansa julkaisemassaan kirjassa »Erään saksalaisen vakoojan paljastuksia». Siinä hän kertoo, kuinka huomasi tulleensa vainuamisen esineeksi seuraavasti: Kerran kotia palatessaan hän oli pannut merkille, etteivät hänen tuolille jättämänsä vaatteet olleetkaan enää samassa järjestyksessä, mihin hän ulos lähtiessään ne oli jättänyt. Hänen kysyttyä emännältään, oliko huoneessa sillävälin käynyt ketään, vastasi tämä ilmeisesti hämillään, ettei ainakaan ketään vieraita ollut voinut siellä käydä. Graves kysyi sitten, oliko ehkä räätäli pistäytynyt talossa. »Kyllä», myönsi emäntä; mutta kun hän kohta sen jälkeen tiedusteli asiaa puhelimitse räätäliltään, kielsi tämä jyrkästi käyneensä siellä.

Totta tosiaan tuntuu olo sangen tukalalta, kun havaitsee joutuneensa salattujen silmien huomion esineeksi, sen voin vakuuttaa omasta kokemuksestani — varsinkin kun tietää olevansa syyllinen ja ansaitsevansa olla urkittavana.

SOTILASASIAMIEHET

Yleensä on sangen vaikeata löytää tavallisia vakoojia, joilla olisi siinä määrässä tarvittavia ennakkotietoja, että voivat joltisellakin menestyksellä ottaa selvää meri- tai maasotilaallisista teknillisistä seikoista. Siitä syystä on usein pakko tässä tarkotuksessa turvautua upseereihin.

Mutta upseereihin — nimenomaan saksalaisiin — nähden on se pula olemassa, että heidän joukostaan aniharvat kykenevät siinä määrin muuttamaan karvaansa ja esittämään rauhallisia siviilimiehiä, jotteivät ryhdillään ja esiytymisellään synnytä syrjäisissä epäluuloja. Nykyisen suursodan edellisinä vuosina retkeili rantamillamme joukottain salapukuisia saksalaisia upseereja, mutta enimmäkseen heidän säätynsä kohta keksittiin, heitä seurattiin tarkoin kintereillä, ja heidän matkailureiteistään voi pian helposti arvata heidän asiansa.

Muistanpa muutaman sellaisen seurueen kierrelleen automobiililla Kentin kreivikunnassa mukamas ottamassa selvää joistakin vanhoista roomalais-aikaisista raunioista. Eräässä kohden he tiedustivat asianomaiselta tilanomistajalta tarkoin sellaisten löytöpaikkaa, ja kun tämä valitti ettei hänellä ollut karttaa käsillä, veti eräs »muinaistutkijoista» kohta laukustaan ison kartan esille! Sen teksti ei ollut englanninkielinen, ja siihen oli m.m. tarkoin merkitty seudun vedenottopaikat, joita ei ainakaan Englannin pääesikunnan kartoissa ilmaista.

KAUPPAVAKOOJAT

Paitsi edellämainitsemiani erilaisia vakoilulajeja ovat saksalaiset myöskin järjestelmällisesti harjottaneet kauppavakoilua. Monilukuiset saksalaiset nuorukaiset hankkivat itselleen palkattomia toimia brittiläisissä kauppaliikkeissä — »kieltä oppiakseen». Kaikella ahkeruudella he harrastivat oppiakseen paljon muutakin kuin vain englanninkieltä ja tunkeutuivat vähitellen perille liikesalaisuuksiin ja kauppamenetelmiin, joita käyttivät sitten hyväkseen omaan maahansa palattuaan. Kauppavakoilulla on ollut erittäin tärkeä merkitys sen kautta, että kauppasota itse teossa on ollut pohjimmaisena syynä nykyisen maailmansodan syttymiseen.

SAKSAN SUUNNITELMAT MAIHINNOUSUA VARTEN ENGLANNISSA

Saksan vuosittain vakoilutoimeen uhraamat rahamäärät ja niiden nojalla saavuttamat kokemukset johtivat eräänlaisen kansainvälisen vakoilutoimiston perustamiseen, joka sijaitsee Belgiassa. Sen henkilökunnan muodostivat varhemmin suurimmalta osalta Amerikan saksalaiset, jotka saivat runsaan maksun hankkimistaan tiedoista, jos tahdottiin saada asemapiirustuksia jostakin uudesta linnoituksesta, tietää uuden panssarilaivan mittasuhteet tahi uuden tykkimallin kantavuus, niin tarvitsi vain kääntyä toimiston puoleen ja kysyä: »Tahdotteko hankkia meille ne ja ne tiedot, niin maksamme teille niin ja niin paljon?» Tuotapikaa olikin toimistolla luotettavat vastaukset valmiina. Jos kysyjä tekeytyi amerikkalaiseksi, voi hän kaupanpäällisiksi saada vielä joukon vähemmän tärkeitä, mutta silti hyödyllisiä tietoja.

Jouduttuani tekemisiin näiden miesten kanssa sain selville erään saksalaisten suunnitelman, jota heillä oli aikomus noudattaa Englantiin hyökätäkseen. Kun se sattumalta valaisee heidän mahdollista menettelytapaansa rauhallisia asukkaita kohtaan hyökkäyksen-alaisessa maassa, jotka eivät ole missään yhteydessä sotatoimien kanssa, niin selostan sen tässä lyhyesti.

Saksalaisten ajatus oli silloin — juttu on muutaman vuoden vanha — että he moniaitten tuntien kuluessa luulivat kykenevänsä salpaamaan miinalaitteilla ja sukelluslaivoillaan kaiken liikenteen Englannin Kanavassa ja siten sulkea Englannin kotilaivaston Spitheadin ja Portlandin satamiin.

[Englannin sotalaivasto toimii kahdessa osassa: »kotilaivasto» (Home fleet) Englannin kanavassa ja Pohjanmerellä, suojellen kotimaan rannikkoja vihollisten maihinnousuyrityksiltä; ja »valtamerilaivasta» (Ocean fleet), joka ylläpitää Englannin merienherruutta kaikilla maailman vesillä. Jo ennen nykyistä sotaa Ranskan kanssa tehty liitto vapautti suuren joukon Englannin sotalaivoja Välimereltä. Suom. huom.]

Kun Doverin ja Calais n välinen salmi olisi sillä tapaa tukettu, oli heidän mielestään helppoa lähettää armeijansa laivoilla Pohjanmeren poikki ja laskea se maihin joko Itä-Angliaan tahi Yorkshireen. Heillä oli sitä varten Pohjanmeren rannikolla yhdeksän lastaussatamaa aallonmurtajineen ja laivasiltoineen ja niissä tarvittava määrä teräsproomuja hinauslaivoineen, kaikki valmiina joukkojen kuljetusta varten.

He olivat vuosien mittaan tehneet muistiinpanoja ilmastosuhteista ja tulleet siihen vakaumukseen, että heinäkuun 13 päivän tienoilla Englannissa yleensä vallitsee vuoden kaunein sää. Mutta toiselta puolen tahtoivat he järjestää hyökkäyksensä tapahtumaan sellaisena aikana, jolloin pankit ja kauppaliikkeet myöntävät tavanmukaisen lyhyen kesäloman henkilökunnalleen, ja jolloin junat ja höyrylaivat kukkuroillaan kulkien eivät voi välittää liikennettä tavallisella täsmällisyydellä. Se loma-aika, joka lähinnä sattuisi heinäkuun 13 päivän korville, alkaisi todennäköisesti elokuun alussa. Kokonainen ketju tällaisia yhteensattuvia seikkoja saikin nykyisen sodan alkamaan juuri tuona ajankohtana.

Englannissa asuvain vakoojain piti katkoa kaikki puhelin- ja sähkölennätinjohdot sekä — missä se vain kävi päinsä — räjähdyttää tärkeitä siltoja ja tunneleita ilmaan. Aikomuksena tietenkin oli saada aikaan mahdollisimman paljon liikenteitä sekä luoda maassa yleistä hämmennystä ja sekasortoa.

Joukkojen maihinlaskeminen Yorkshiren rannikolle perustui seuraavaan suunnitelmaan: