Part 10

Tuskin voin odottaa junan pysähtymistä Budafok'issa, riensin höyryveneellä Pestiin. Ensimmäiselle issikalle, jonka tapasin, sanoin kadun nimen, jonne tahdoin mennä.

-- Sinne emme nyt pääse, sen ovat sotamiehet sulkeneet, siellä tapahtui tänään päivällä räjähdys; sammutuskunta on paraikaa siellä työssä.

-- Mennään siis niin kauas kuin päästään, minä koetan sitte kahlata jalkaisin edemmäksi.

Taivas selkeni täll'aikaa; tuuli heikkeni, täysikuu kumoitti täydessä loistossaan pilvenhattaroiden keskeltä; joista yksi näytti ihmisolennolta, pitkä yöpuku yllä, toinen tämän perässä rientävältä kyttyräselkäiseltä hirviöltä, kolmas heidän väliinsä tunkeuvalta kääpiöltä.

Sädekadun takana, jossain "Kahden sydämmen" kadun päässä täytyi issikan seisahtua. Sotamiehiä oli sijoitettu estämään lähelle pääsemistä.

Vaihdettuani muutaman sanan johtavan upserin kanssa sain luvan kulkea jalkaisin edemmäksi.

En tarvinnut opasta; tunsin jo ennestään tien näillä seuduin.

Mitä lähemmäksi saavuin päämäärääni, sitä tuntuvammaksi tuli tukahuttava savu, joka täytti ilman.

Erään kadun kulmaan tultuani oli edessäni koko tämä hirvittävä näky.

Ei yksi vaan kolme katua oli raunioina. Rakennukset olivat likistetyt toistensa päälle kuten korttiläjä, hirsiä, tiiliä, savimöhkäleitä, aitoja, murtuneita puita, kattiloita, koneenkappaleita, tynnyreitä, rautaisia savutorvia, huonekaluja kauheassa sekasotkussa, yhdessä läjässä, josta raskas vaalea savu verkalleen tuprusi ylös. Puutarhat, kadut, huonerivit, kaikki olivat yhtenä rauniona.

Tämän sortuneen Loka-Niniven keskellä kohouu yksinään Punaruusun ravintola, ovet, ikkunat särkyneinä, kattohirret päin taivasta ja laudat hajallansa, jotta se näytti pelästyneeltä hirviöltä, joka tukka pystössä, suu ja silmät ammollaan tuijottaa keskellä kauhistuksen maata.

Yleinen hiljaisuus vallitsee. Äänettöminä koettavat sammuttajat tehdä selkoa raunioläjän sekasorrosta. Torven kajahdus kuuluu silloin tällöin yön hiljaisuudessa. Tutkivien tulisoihdut valaisevat hävityksen jätteitä.

Punaruusun portin edustalla makaa saranoiltaan heitetty oven puolikas, jonka toinen kylki on höltynyt kuumuudesta; toisessa kyljessä näkyy jälkiä liitulla kirjoitetusta lauseesta: "tämä huone... pyhä paikka..." -- muut sanat ovat pois kuluneet.

Sammutuskunnan torvien kajahdukset kuuluvat vielä hiljaa silloin tällöin. Hämmästyneet katsojat kyselevät kuiskaellen toinen toiseltansa:

"Mitähän täällä lieneekään tapahtunut?"

"Sitä ei kukaan tiedä".

... Minä tiedän...