Part 3

SAARA (kääntyy nopeasti Kalleen päin). Ja sinua minä sanon vanhaksi kameeliksi — ja kiitän jumalaa, että sinusta näinkin vähällä selvisin —

KALLE. Niin minäkin —

SAARA (livahuttaa Kallea korvalle). Tuossa — eropassi! (Menee nopeasti kopan luo.) Tule, Maiju! Minä sulle kerron jotakin tuosta miehestä —

KALLE. Älä sinä, Saara, rupea —

MAIJU (näyttää nyrkkiään Kallelle).

KALLE. No, no, mitä sinäkin —

MAIJU (nauraen). Jos vielä sanot jotakin — niin saat tästä toisen eropassin — (Menee kopan luo).

HÄRJÄNHEIMO (nauraa täyttä kurkkua). Kalle-parka lähde naisväen sotaan — saat kaikki kimppuusi.

PÖLLÖNKORPI ja ARVI (tulevat vasemmalta).

PÖLLÖNKORPI. Sinä vaan naurat — mutta minua tämä ei naurata —

KALLE (sivelee poskiaan). No, ei se naisen menettäminen itkuakaan kannata.

PÖLLÖNKORPI. Se Prekka-Ville — se se vasta oli mies — vasta oli aika Hooperikin äijä! Hän teki minuun aina sen vaikutuksen, että hän mielittelee toisen omaisuutta. — Niin vei multa emännän — kuin hyllyltä vaan — Mutta kyllä minä näytän —

HÄRJÄNHEIMO. Jos nainen on mennäkseen kuin hyllyltä vaan, niin eiköhän ole parasta antaa sen mennä.

PÖLLÖNKORPI. Mennäkö?

ARVI. Niin — mennä.

KALLE (pyyhkäsee kämmeniään yhteen). Sen sileän tien —

PÖLLÖNKORPI (kummissaan). Niinkö te kaikki?

HÄRJÄNHEIMO ja ARVI. Niin me —

KALLE. Ja mitä nyt sitten enään tekisitte — Prekka-Villen morsiamella?

PÖLLÖNKORPI (ajatuksissaan). Sehän on totta — Sitä en tullut ollenkaan ajatelleeksi —

KALLE. Passaahan vielä ajatella. Ja minä sanon yhden asian. Ei siinä silmässä mitään rikkaa ollut.

PÖLLÖNKORPI. Ei rikkaa?

MAIJU. Ei ollut — me keksimme sen —

PÖLLÖNKORPI. Mitä varten?

KALLE. Että hän antaisi ne 200.000.

PÖLLÖNKORPI. Onko se totta?

MAIJU. Totta on, vaikka valalle vietäisiin.

KALLE. Niin! Totta on — kyllä hän oikein pussasi —

PÖLLÖNKORPI (tuskalla huutaen). Pussasi! Sekö se oli sinun voimasi Freckstedtiin —?

KALLE. Se.

PÖLLÖNKORPI. Voi sitä Hooperikin äijää!

ARVI. Eikä se kai ollut ensi kertaa!

KALLE. Ei.

HÄRJÄNHEIMO. Ja kaikesta päättäen ei viimeistäkään —

PÖLLÖNKORPI (naurettavan toivottomasti). Ei viimeistäkään! (Päättäväisesti.) No, menköön sitten — sen tuonanen pannahinen — minä haen hänestä eron heti — (Raapii korvallistaan.) Mutta eihän tällainen talo ilman emäntää — pitäisihän saada se emäntä —

SAARA (tulee Pöllönkorven viereen). Ainahan sinä niitä saat — emäntiä —

PÖLLÖNKORPI (katselee pitkään Saaraa). Pitää olla vakava — ja — ja ymmärtäväinen — ja —

SAARA (keimaillen). Sellainen juuri — ja mahtavaa multa-aatelisukua —

PÖLLÖNKORPI (hymyillen). Ettäkö? —

SAARA. Kyllä — vissiin —

PÖLLÖNKORPI (äkkiä, repäsevästi). Kuule, Kalle! Minä nain tämän sinun morsiamesi, jos —

KALLE. Naikaa jumalan nimeen — vaikka heti paikalla —

PÖLLÖNKORPI. Ja sinä otat sitten Maijun vahingon korvaukseksi —

MAIJU (tulee esille). Ei sitä kaikki sentään ole niin hyllyllä —

KALLE (ottaa esiliina-kääryn pöydältä ja työntää Maijun käteen). Älä nyt pärpätä!

PÖLLÖNKORPI (hauskasti). Kyllä ne vaan ovat — — Minä annan teille torpan kuin manttaalin rusthollin.

KALLE (kiepahuttaa Maijua ympäri). Hih, hei! Huraa!

PÖLLÖNKORPI (kääntyy vakavana Saaraan). No mitenkä se on —

SAARA (kainostellen). Kyllä se hyvin on —

PÖLLÖNKORPI (ojentaa kätensä Saaralle). No, sitten —

SAARA. Voi, voi! (Hyppää Pöllönkorven kaulaan). Minusta tulee — kirkkopatrunessa —

PÖLLÖNKORPI. Mutta jos sinäkin karkaat ja — ja rupeat pussailemaan —

SAARA. En ikinä — kun minä kerran vaan saan miehen —

ARVI. Oikean miehen —

HÄRJÄNHEIMO. Oikean Don Juhanneksen —

KALLE (huutaa). Oikean kirkkopatruunan.

MAIJU (tukkii kädellään Kallen suun).

KAIKKI (nauravat).

Esirippu.

Loppu.