Part 8

24. On olemassa työtä tekevä luokka -- voimakas ja onnellinen -- sekä rikkaiden että köyhienkin keskuudessa, ja toimeton luokka -- heikko, häijy ja kurja, -- sekä rikkaiden että köyhienkin keskuudessa. Pahimmat kummankin säädyn keskinäiset väärinymmärrykset johtuvat siitä onnettomasta seikasta, että toisen säädyn viisaat (tässä suhteessa hyvin epäviisaasti) tavallisesti pitävät lukua toisen säädyn mielettömistä. Jos ahkerat rikkaat pitäisivät vaaria laiskoista rikkaista ja moittisivat niitä, ja ahkerat köyhät pitäisivät silmällä laiskoja köyhiä ja muistuttaisivat niitä, niin kaikki silloin olisi hyvin.

Mutta joka sääty huomaa juuri toisen säädyn virheitä. Kovasti työtätekevä, varakas mies varsinkin loukkaantuu laiskasta kerjäläisestä, eikä kunnollinen, mutta köyhä työmies jo luonnostaankaan kärsi rikkaan irstasta ylellisyyttä. Ja mikä joka luokan puolueettomien miestenluonteissa muuttuu ankaraksi arvosteluksi, se tulee puolueellisissa, -- mutta _ainoastaan_ heissä, -- hurjaksi vihamielisyydeksi. Vain irstaat köyhät pitävät rikkaita luonnollisina vihollisinaan ja haluavat ryöstää heidän talojaan ja jakaa heidän omaisuuttaan. Ainoastaan irstaat rikkaat puhuvat häväisevin sanoin köyhien paheista ja mielettömyyksistä.

25. Jakakaa maa, miten haluatte, tärkein kysymys jää aina järkähtämättömäksi: -- Kenen se on muokattava? Kenen meistä, lyhyesti sanoen, on tehtävä ankaraa ja likaista työtä toisten edestä ja mistä hinnasta? Kenen on tehtävä hauskaa ja puhdasta työtä ja mistä hinnasta? Kenen ei ole tehtävä ollenkaan työtä ja mistä hinnasta? Omituisia siveellisiä ja uskonnollisia kysymyksiä yhtyy näihin. Missä määrin on luvallista imeä monen monelta ihmiseltä osan heidän sielustaan, jotta voisi koota nämä irroitetut sielulliset osat ja siten saada itselleen ihmeen ihana, ihanteellinen sielu? Jos olisi vain kysymys verestä eikä hengestä (ja asia voisi tapahtua sananmukaisesti, -- niinkuin ennen on tapahtunut pienille lapsille), niin että olisi mahdollista ottamalla joku määrä verta muutamien tavallisten ihmisten käsivarsista ja johtamalla tämä kaikki yhteen ihmiseen saada hänestä puhdasverisempi gentlemanni, niin tietystikin se tehtäisiin; mutta salaisesti, arvelisin. Mutta nyt, kun on kysymys aivoista ja sielusta, minkä toiselta otamme, eikä näkyväisestä verestä, niin voi se tapahtua aivan julkisesti, ja me sivistyneet elämme kärpän tavoin hienommasta saaliista; s.t.s. me pidämme muutamia hölmöjä kaivamassa ja ojittamassa ja yleensä tyhmyydessä, jotta me ilmaiseksi ravittuina voisimme omistaa itsellemme kaikki ajatukset ja tunteet. Mutta siitä voi olla yhtä ja toista sanottavaa. Gentlemanni (vielä enemmän hieno nainen), joka on saanut hienon kasvatuksen, on suuri tuote, parempi kuin useimmat veistokuvat, koska se on samalla kaunisvärinen ja hyvin muodostunut, ja siihen lisäksi vielä aivonsa; se on komea esine nähdä, erinomainen puhutella; sitä ei voi, kuten ei pyramiidia ja kirkkoakaan saada aikaan ilman suuria uhrauksia. Ehkä on parempi muodostaa kaunis, inhimillinen olento, kuin kaunis tuomiokirkko tai torni, ja ihanampi katsoa ylös meitä ylevämpään olentoon, kuin muuriin. Sitä vastoin on kauniilla inhimillisellä olennolla oleva täytettävänä muutamia velvollisuuksia, -- elävän kellotapulin tai varustuksen velvollisuudet.

26. Työtä _täytyy_ käsin tehdä; muuten ei kukaan meistä voisi elää. Työtä _täytyy_ tehdä aivoilla; muuten ei olisi elämämme elämisen arvoista. Eivätkä samat ihmiset voi tehdä molempia. On tehtävänä karkeata työtä, ja sitä on karkeiden miesten toimittaminen; on olemassa jaloa työtä, ja se on ylhäisön toimitettava; on fyysillisesti mahdotonta, että yksi luokka tekisi tai jakaisi toisen työn. Ei hyödytä mitään, koettaa peittää tätä surullista tosiasiaa kauniilla sanoilla ja puhua työmiehelle kovan työn kunniasta sekä ihmisyyden arvosta. Karkea työ, olkoonpa se kunniakasta eli ei, riistää riistämistään meiltä elämän. Mies, joka on koko päivän lapioinut savea ojasta, taikka koko yön johtanut pikajunaa pohjatuulta vastaan, taikka myrskyssä ohjannut hiililaivaa, taikka sulatusuunilla käsitellyt valkohehkuista rautaa, ei ole päivän tai yön lopussa sama mies, kuin se, joka istuen hiljaisessa huoneessa mukavuuden ympäröimänä on lukenut kirjoja, luokittanut perhosia tai maalannut kuvia. Jos onkin lohduttavaa kuulla, että karkea työ on näistä molemmista kunniallisempaa, niin säälin ottaa teiltä sen pienen lohdutuksen ja eräässä tarkoituksessa ei minun sitä tarvitsekaan. Karkea työ on joka tapauksessa todellisesti rehellistä, vaikka ei aina hyödyllistä; samalla kun hieno työ on suurimmaksi osaksi yhtä mieletöntä ja väärää, kuin hienoakin, ja sentähden häpeällistä. Mutta jos näitä molempia tehdään yhtä hyvin ja arvokkaasti, niin on henkinen työ jaloa ja käsin tehty ala-arvoisempaa. Vanhastaan tuttu lause "otsasi hiessä pitää sinun syömän leipääsi" osoittaa, että jokainen elämän ylläpitämiseksi välttämätön työ on luonteeltaan hankalaa, ja että meidän tähden kirottu maa heittää alennuksen varjon orjantappuraiseen ja ohdakkeiseen taisteluumme.

27. Totisesti tehdastyömiehen alentaminen koneeksi se enemmän kuin mikään muu aikamme pahe houkuttelee kaikkialla kansoja turhaan, epäonnistuneesen, vahingolliseen taisteluun saavuttaakseen vapauden, jonka luonnetta eivät he itse osaa itselleen selittää. Ei nälän vaiva eikä loukatun ylpeyden kärki se heiltä purista yleistä huutoa rikkautta ja aatelia vastaan. Nämä tosin vaikuttavat paljo ja ovat joka aika paljon vaikuttaneet; mutta yhteiskunnan perustukset eivät ole vielä koskaan olleet niin järkähytetyt, kuin ne nykyään ovat. Siihen ei ole syynä se, että ihmiset ovat huonosti ravitut, vaan ettei heillä ole iloa työstään, jolla he leipänsä ansaitsevat, ja pitävät he sentähden rikkautta ainoana ilonaiheena. Ei ole syynä se, että yläluokkien ylenkatsominen heihin koskee, vaan etteivät he voi kärsiä itsehalveksimista; sillä he tuntevat, että työnlaatu, johon he ovat tuomitut, on todellisuudessa alentavaa ja vähentää heidän ihmisarvoansa. Eivät ole ylhäisemmät säädyt koskaan niin osanottavaisesti huolehtineet alhaisemmista kuin nykyään, eivätkä he kuitenkaan ole koskaan olleet niin vihattuja: sillä ennen muinoin eroitti aatelin ja köyhälistön toisistaan lain asettama muuri; nyt se on erotus ylemmyydessä, juopa ylempien ja alhaisempien välillä ihmisyyden kentällä, ja sen syvyydestä löyhähtää ruton henkäys. En tiedä, tuleeko koskaan päivä, jona oikean vapauden luonto käsitetään, ja ihmiset ymmärtävät, että totella toista, tehdä työtä hänen edestään, taikka osoittaa kunnioitusta hänelle asemaansa nähden, ei ole orjuutta. Vapauden paras laatu on usein -- vapautuminen huolesta. Mies, joka sanoo toiselle, "mene sinne", ja hän menee, ja toiselle "tule tänne", ja hän tulee, saa useimmassa tapauksessa tuntea voimakkaampaa pakkoa ja vaikeutta, kuin se, joka tottelee. Toisen liikkeet pysyttävät taakan hänen hartioillaan; toista pidättävät kuolaimet hänen huulillaan: ei ole keinoa keventää hänen taakkaansa; mutta kuolaimista ei kärsi se, joka ei niitä pure. Osoittaa toiselle kunnioitusta, asettaa itsensä ja elämänsä hänen määräystensä alaiseksi ei ole orjuutta; useinkin on se jaloin tila, missä ihminen voi tässä maailmassa elää. On olemassa kyllä orjallista, s.t.s. järjetöntä tai itsekästä kunnioitusta, mutta on olemassa jaloakin, s.t.s. järkevää ja rakastavaa kunnioitusta; ihminen ei ole koskaan niin jalo, kuin kunnioittaessaan tällä tavalla; vieläpä tämän tunteen mennessä järjenkin rajojen yli ja muuttuessa rakkaudeksi kohottaa se ihmistä. Kenessä oli todellisuudessa enemmän orjamaisuutta, -- irlantilaisessa maanmiehessäkö, joka pyssyineen salaa väijyi tilusherraansa pensasaidan takaa, -- taikka tuossa lääniläisessäkö, joka kaksisataa vuotta sitten uhrasi herransa edestä oman ja seitsemän poikansa elämän. Kaikkina aikoina ja kaikkialla ovat ihmiset osoittaneet toisilleen kunnioitusta ja nurisematta, vieläpä ilollakin uhrautuneet toisilleen. Nälkää, vaaraa ja miekkaa, kaikkea pahaa ja häpeällistä on mielellään kärsitty kuninkaiden ja herrojen puolesta; sillä kaikki tämä antautuminen jalosti yhtä paljon sitä osoittavia ihmisiä kuin sitä vastaanottaviakin, ja luonto antoi uhrautumishalun ja Jumala sen palkan. Mutta tuntea, kuinka sielu itsessä kiittämättä kuihtuu, huomata koko olemuksensa vaipuneen tuntemattomaan syvyyteen, kuulua konejoukkoon, tulla luetuksi pyöriensä joukkoon ja verratuksi vasaran lyöntiin, tätä kaikkea ei luonto käske, -- eikä Jumala siunaa, -- tätä ei voi ihmiskunta kauvan kärsiä.

Olemme äskettäin paljo miettineet ja täydentäneet "sivistyksen suurta keksintöä: työnjakoa"; mutta annamme vaan sille väärän nimen. Oikein sanottuna ei ole työ se, joka jaetaan, vaan ihmiset: -- he jaetaan yksinomaan ihmisjaksoihin --, murennetaan elämän pieniin palasiin ja muruihin; niin että murunen ihmiselle jäävää henkeä ei riitä tekemään nuppineulaa tai naulaa, vaan hupenee neulan kärjen ja naulan pään tekemiseen. On tosiaan hyvää ja toivottavaa saada tehdä monta nuppineulaa päivässä; mutta jos voisimme vain nähdä, millä kristallihiekalla niiden kärjet hiotaan, -- ihmissielujen hiekalla, jota on kovinkin suurennettava, jotta voisi tuntea, mitä se on -- niin olisimme huomaavat, että siitä voi yhtä hyvin olla tappiotakin. Ja suuri huuto, joka nousee kuuluvammin kuin kaikki tehdaskaupunkiemme savutorvien puhaltimet, kaikuu sentähden, -- että me siellä kaikkia muuta saamme aikaan paitsi ei ihmisiä; valkaisemme pumpulia ja karaisemme terästä, puhdistamme sokeria ja muodostamme savitavaroita; mutta että olisi edullista valaista, karaista, puhdistaa taikka muodostaa yksi ainoa elävä henki ei johdu meille koskaan mieleen. Kaikkea pahaa, johon tämä huuto joukkoja kiihoittaa, voi vaan _yhdellä_ keinoin välttää: ei opeilla eikä saarnoilla; sillä opettaa heitä olisi vain heille heidän kurjuutensa näyttämistä, ja saarnata heille, ellemme tee enemmän kuin saarnaamme, olisi vain heidän pilkkaamistaan. Sitä voi vain vastustaa sillä, että kaikki säädyt oikein käsittävät, että, mikä työnlaatu ihmisille on hyvä, se heitä kohottaa ja onnellisentaa; sekä vastustaa rohkeasti uhraamalla kaiken mukavuuden, kauneuden tai halpuuden, joita voi saavuttaa vain työmiehen alentamisella; ja yhtä tarmokkaalla terveen ja jalostavan työn tuotantojen ja tuloksien kysynnällä.

28. Keskellä kaikkea tyhjän uskonnon turhamielisyyttä, -- surullista mietiskeleväisyyttä, kiukkuista ja kurjaa kunnianhimoa sekä kiistelemistä mitättömyyksistä, on vielä olemassa eräs suuri ihmisjoukko, jonka avulla kaikki nämä kiistelijät elävät, -- ne ovat ihmisiä, jotka ovat päättäneet taikka joille hyvää tekevä sallimus on määrännyt, että he tahtovat tehdä jotain hyödyllistä; että mikä aina heille vast'edes olisi määrätty taikka heitä kohtaisi, he ainakin tahtovat olla sen ravinnon arvoisia, jonka Jumala heille antaa, ansaitsemalla sen rehellisesti: ja että he, vaikka kuinkakin olisivat luopuneita puhtaudesta ja kaukana paratiisin rauhasta, sentään tahtovat täyttää ihmisen herruuden velvollisuudet, jos kohta olivatkin sen onnen menettäneet, ja raataa korvessa, vaikkakaan eivät enää voi puutarhaa viljellä.

Nämä -- halonhakkaajat ja vedenkantajat -- taakasta kumarruksissa ja ruoskan lyöminä -- ne kaivavat ja kutovat, istuttavat ja rakentavat, puu-, marmori- ja rautatyömiehet, jotka toimittavat kaikkinaisen ravinnon, vaatetuksen, asunnon, kaluston ja ilonkeinot sekä itselleen että muille, miehet, joiden teot ovat hyvät, vaikka he itse olisivatkin harvasanaisia; joiden elämä on hyödyllinen, vaikka se olisi kuinkakin lyhyt, kunnianarvoinen, vaikka se olisi kuinkakin vaatimaton, heistä voimme varmastikin selvästi tietää ja oppia ja hetkeksi syventyä elämän ja sen taidon salaisuuteen.

Niin, heistä opimme. Mutta säälin ehk'empä sentään säälikään, -- sillä tämä on syvällisempää totuutta -- iloitsen voidessani sanoa, että saatamme tämän heidän tietonsa vain ottaa vastaan yhtymällä heihin, -- ei yksinomaan heitä ajattelemalla.

29. Poliisi, joka koko pitkäsen yötä astuu pimeätä katua ylös ja alas, valvoen teidän siellä tekemiä rikoksia, ja jonka aivot voivat joka hetki tulla murskatuiksi; joka voi koko elinajakseen tulla raajarikoksi lyödyksi; saamatta työstään koskaan kiitosta; merimies, joka taistelee meren vimmaa vastaan; hiljainen tiedemies, joka on syventynyt kirjaansa tai kokeihinsa; tavallinen työmies, joka tekee päivätyönsä saamatta kiitosta ja melkein leivättä, aivan samoin kuin hevosenne vetävät kärryjä toivottomina ja kaikkien ylenkatsomina: nämä ovat niitä miehiä, joiden nojalla Englanti elää: mutta he eivät muodosta koko kansaa; he ovat vaan sen ruumis ja hermojen voima ja toimivat vielä vanhasta tottumuksesta suonenvedontapaisella kestävyydellä vaikka henkikin on niistä lähtenyt. Kansamme toivo ja vaatimus on tulla huvitetuksi; kansallinen uskontomme kuluu kirkollisissa seremoniioissa ja saarnan unettavissa totuuksissa (tai valheissa), jotka tahtovat pysyttää rahvasta rauhallisessa työssä meidän etsiessämme huvitusta, ja tämmöisen ajankuluttamisen vaatimus tarttuu meihin niin lujaan, kuin kuumetauti kuivuneine kurkkuineen ja tuijottavine silmineen, hurjasti, hillittömästi, armotta.

30. Armeliaat uskovat, että rikkaiden pahin virhe on siinä, että ne kieltävät kansalta ravinnon, ja kansa anoo ravintoa, joka petoksella siltä pidätetään, sotajoukkojen herralta. Oi, ei ruoan kieltäminen ole se julmin, jota kipeimmin vaaditaan. Elämä on ruokaa tärkeämpi. Rikkaat kieltävät köyhiltä ei ainoastaan ruo'an; he kieltävät heiltä viisaudenkin, hyveen, autuuden. Te lampaat ilman paimenta, ei ole laidun teiltä suljettu, vaan _elämä_. Ravinto! vaatimuksenne siihen olkoon oikeutettua; mutta muista oikeuksista on ensin päättäminen. Vaatikaa murut pöydältä, jos haluatte; mutta vaatikaa ne lapsina eikä koirina; vaatikaa oikeuttanne tulla ravituiksi, mutta äänekkäämmin vaatikaa oikeuttanne olla pyhiä, täydellisiä ja puhtaita.

Omituisia sanoja työmiehistä puhuttaessa! "Mitä! pyhiäkö, -- ilman pitkää takkia, ilman voideöljyä, nämä karkeapukuiset ja karkeasanaiset ihmiset, joiden työ on arvotonta ja halveksittua? Täydellisiäkö! -- nuo, joilla silmät ovat sameat ja jäsenet jäykät ja henki hitaasti heräävä? Puhtaitako! -- nuo aistillisine himoineen, matelevaisine ajatuksineen, epäpuhtaine ruumiineen, raakoine sieluineen?" Saattaa niin olla; mutta siitä huolimatta ovat he pyhimmät, täydellisimmät, puhtaimmat olennot, jotka nykyään ovat maan päällä olemassa. Olkoot he sellaisia, kuin sanoit; vaikka he sitä olisivatkin, niin ovat he kuitenkin pyhimpiä kuin me, jotka olemme heidät sellaisiksi jättäneet.

31. Kansan korkea siveellinen sivistys sisältää täydellistä suloa, osanottoa ja rauhaa. Sitä on mahdoton yhdistää likaisiin tai mekaanillisiin toimiin, -- mahdoton yhdistää ahneuteen, kateuteen, pelokkuuteen, ja kärsimyksistä välinpitämättömyyteen. Euroopan ylhäisempien säätyjen tunnottomuus kärsimyksiin, siivottomuuteen ja rikoksiin nähden ei heitä tee vain vastuunalaisiksi synnistä, vaan myös häpeästä ja liasta, joka heidän kynnyksillään mätänee. Rikokset, joita joka päivä merkitään Parisin ja Lontoon poliisilaitoksissa (ja merkitsemättömien luku on vielä suurempi) ovat häpeäksi koko valtiolliselle elimistölle; ne ovat kuin sairauden täplät luonnollisen ruumiin kasvojen hennolla hipiällä, jotka täplät itse tekevät hentoudenkin peloittavaksi. Siivottomuus ja köyhyys, joita suvaitaan tai jätetään huomaamatta keskuudessamme, häväisee koko yhteiskunnallista elimistöä yhtä paljon, kuin häväisisi luonnollista ruumista se, että pesisi kasvot, mutta jättäisi kädet ja jalat likaisiksi. Kristuksen menettely on se ainoa oikea: aloita jaloista, kasvot pitävät kyllä itsestään huolen.

32. Monta vertaa suuremman osan kaikista kärsimyksistä ja rikoksista, joita nykyään sivistyneessä Euroopassa on olemassa, aiheuttavat aivan yksinkertaisesti ne, jotka eivät ymmärrä tätä yleisesti tunnettua kieltämätöntä totuutta, -- jotka eivät tiedä, että palkka eli hyvinvointi on taivaan ja maan laeilla ikuisesti yhdistetty uutteraan työhön; vaan toivovat jollain tavoin voivansa kiertää tai yleensä kokonaan poistaa tämän ikuisen elämänlain, ja tulla ravituiksi vakoja vetämättä, ja olla lämpimissään, vaikka eivät ole kutoneetkaan.

Sanon vieläkin kerran, että melkein kaikki kurjuutemme ja rikoksemme johtuu tästä yhdestä väärinkäsityksestä. Luonnonlaki määrää, että tarvitaan joku määrä työtä, voidaksemme saada aikaan määrätty määrä tavaraa, oli se sitten minkälaatuista tahansa. Jos haluat tietoa tai ravintoa tai iloa, niin on sinun tekeminen työtä sitä saadaksesi. Mutta ihmiset eivät tätä lakia tunnusta ja koettavat sitä kiertää sekä toivovat ilmaiseksi saavansa heidän tietoansa, ravintoansa ja huvituksiansa. Ja tässä pyrkimyksessään saavuttaa sitä he joko epäonnistuvat jääden tietämättömiksi ja kurjiksi, tai onnistuvat he antaen toisten tehdä työtä heidän hyväkseen ja silloin ovat he hirmuvaltiaita tai rosvoja. Vieläpä pahempiakin kuin rosvot! En epäile enkä ensinkään kiellä vuosisatamme edistystä monissa ihmiskunnalle hyödyllisissä seikoissa; mutta minusta näyttää hyvin synkältä merkiltä, että niin suuresti välinpitämättöminä katselemme rikkauteen pyrkimyksen epärehellisyyttä ja julmuutta. Nebukadnezarin unennäössä olivat vain _jalat_ osaksi raudasta osaksi savesta; mutta monet meistä ovat nykyään niin julmat ahneudessaan, että näyttää kuin olisi _sydämmemmekin_ osaksi raudasta osaksi savesta.

33. Kun sopivasti ja rehellisesti mietiskelemällä näitä asioita meistä näyttää, että olemisen laatu, johon ihmisiä nyt kehoitetaan osanottoa kaikin tavoin puoltamalla ja oikeutta vaatimalla, ainakaan jonkun aikaa ei voi olla ylellisyyselämää, niin ajatelkaamme, tokko joku meistä, vaikkapa otaksumme hänen olevan viattomankin, toivoisi itselleen yltäkylläisyyttä, meidän selvästi nähdessämme ympärillämme ihmistä maailmassa seuraavat kärsimykset. Tulevaisuudessa on yltäkylläisyys kyllä mahdollinen, -- viattomampi ja täydellisempi yltäkylläisyys kaikille ja kaikkien kautta; mutta nykyään saattavat vain tietämättömät siitä nauttia. Kaikkein julminkaan ei voisi tässä tapauksessa istua rikkaan aterian ääressä, ellei hän olisi sokaistu. Mutta kohota verhoa rohkeasti; katso suoraan valoon, ja jos nyt silmän valo tunkeutuu ainoastaan kyyneleitten lomitse, ruumiin valo hohtaa vain säkkikankaan läpi, niin mene ja itke ja tuota jalo sato, kunnes tulee päivä ja se valtakunta, jolloin Kristuksen leivän taittaminen ja rauhan testamentti tulee "tämän viimeisen" osaksi "yhtähyvin kuin sinunkin"; kunnes hajalla olevien jumalattomien joukkoja ja väsyneitä varten on tarjona pyhempi sovitus, kuin se ahdas asunto ja hiljainen koti, jossa pahat saavat loppunsa, -- ei itse kärsiäkseen, vaan tuottaakseen kärsimyksiä toisille -- ja missä väsyneet löytävät leponsa.

34. Kuulemme aina teräväjärkisten ihmisten neuvovan valittavia naapureitaan (joilla maailmassa on huonompi asema kuin heillä itsellään) olemaan tyytyväisiä sallimuksen heille määräämään asemaan. Ehkä onkin olemassa elämänseikkoja, joissa sallimus ei ollenkaan tarkoita, että joku tyytyisi niihin. Mutta kokonaisuudessaan on tämä periaate sentään hyvä erittäinkin kotitarpeiksi. Jos naapurisi tyytyy _hänen_ asemaansa eli ei, ei liikuta se sinua; mutta suurimmassa määrin on sinun siitä huolehtiminen, että sinä olet tyytyväinen _omaan_ asemaasi. Tarvitsemme nykyään ennen kaikkea saada osoitetuksi, kuinka paljon iloa voi saada eläen vaatimattomasti, uutterasti ja hyvin järjestetysti. Tarvitsemme esimerkkiä ihmisten, jotka jättävät taivaan ratkaistavaksi, onko heidän maailmassa yleneminen, mutta itse he päättäisivät siitä, että tahtovat olla onnellisia, ei vaatien korkeampaa "onnea", vaan syvällisempää autuaallisuutta sekä ennen kaikkea saada itse itseänsä omistaa.

35. Edistymisen terve tunne, joka on välttämätön ihmisen voimaan ja onneen, ei ole tuskaista korkeamman aseman tai arvon tavoittelemista, vaan elämänkulun tasaista täydentämistä, saavuttamista elämän tarkoitusten, joita olemme itsellemme valinneet tai asianhaarat ovat meille määränneet.

36. Jos ihmiset työskentelevät oikealla tavalla, niin ilo kasvaa heidän työstään niinkuin hedelmällisen kukan värilliset lehdet; -- jos he ovat uskollisia, avuliaita ja osanottavaisia, tulevat kaikki heidän mielenliikutuksensa kestäviä ja syviä ja elähyttävät sielua, kuten luonnollinen suonentykytys ruumista. Mutta kun meillä ei ole oikeata tehtävää, kulutamme koko miestarmomme rahantekemisen väärään tehtävään, ja kun meillä ei ole oikeita tunteita, niin täytyy meidän pukea ne valheellisiin, ja leikimme niillä syyllisinä ja hämärässä emmekä viattomina kuten lapset nukeillaan.

37. Avuliain ja pyhin työ, jota nykyään voi tehdä ihmiskunnan hyväksi, on opettaa ihmisiä (ja se on tehtävä esimerkin kautta, jolloin se aina on parasta), ei "tekemään parannusta", vaan olemaan tyytyväisiä. Syödä tulematta kylläiseksi on joka syntisen luonteen, joka syntisen olennon kirous. Siunauksen sanat ovat, että he syövät ja tulevat kylläisiksi; ja niinkuin on olemassa vain _yksi_ vesi, joka sammuttaa kaiken janon, samoin on myös olemassa vain _yksi_ leipä, joka poistaa kaiken nälän, se on oikeuden leipä; jos heillä on sen nälkä, tulevat ihmiset aina olemaan kylläisiä, sillä se on taivaan leipää; mutta jos heillä on vääryyden leivän ja palkan nälkä, niin eivät he tule kylläisiksi, sillä se on Sodoman leipää. Opettaakseen ihmisiä löytämään tyydytystä, on tarpeellista täysin ymmärtää iloitsemisen ja vaatimattoman elämisen taitoa; sillä tämä on nykyään kaikista taiteista ja tieteistä se enin tutkimuksen tarpeessa oleva. Vaatimaton elämä, s.t.s. elämä, jossa ei toivota, että tulevaisuudessa koottaisiin, vaan että suloista jatkumista kestäisi. Se ei sulje pois varovaisuutta, vaan kokonaan kaiken huolen ja surulliset ajatukset tulevista päivistä, ei myöskään huolenpitoa, vaan hyvinkin jokaisen lisäyksen; -- ei kodin rakkautta ja kotirauhaa; ei täyttä vastaanottavaisuutta kaikille maksuttomien, hilpeiden ilojen aineksille, erittäinkin luonnollisen maailman suloudelle.

Kauneuden siunaus.

1. _Taiteen ihanuus voi jälleen tulla omaksemme, sen kautta me voimme ylistää ja kunnioittaa Luojaamme ja julistaa kaiken sen kauneutta ja pyhyyttä, minkä hän on luonut: mutta vasta sitte kun olemme kaikesta sydämestämme ahkeroineet ensin pyhittää ruumiin ja hengen temppeliä jokaisen lapsen, jolla ei ole kattoa peittääkseen päätänsä kylmältä eikä muuria pelastaakseen sieluansa turmeluksesta_.

2. Et voi saada Turnerilta maisemaa, ellei ole olemassa maata, jonka hän voi maalata, etkä Tizianilta muotokuvaa, ellei ole ihmistä maalattavana. -- Tätähän ei ole tarvis todistaa, mutta en voi lopultakaan saada ketään uskomaan taiteen alkavan sillä, että teemme maamme puhtaaksi, kansamme kauniiksi. Jo kymmenen vuotta sitten sain kokea, että tätä yksinkertaista totuutta, -- en sano sitä sitä varten, että sitä uskottaisiin -- ajatellaan joksikin muuksi kuin kovin kummaksi väitteeksi. Tehdä maa puhtaaksi ja kansa kauniiksi; tällä tarpeellisella toimella on taiteen alkaminen. Tosin on esiintynyt taidetta maissa, missä ihmiset elivät liassa palvellakseen Jumalaa; mutta ei koskaan maissa, missä olisi eletty liassa palvellen perkelettä. On ollut olemassa taidetta maassa, missä eivät kaikki ihmiset olleet kauniita -- missä yksin huuletkin olivat paksuja ja iho musta, sillä aurinko oli sen paahtanut; mutta ei koskaan maassa, jossa ihmiset olivat kurjan työn ja kuolettavan varjon kalvettamia; missä nuorison huulet eivät olleet täysiveriset, vaan painuneita nälästä ja myrkyn rumentamia. -- Järjestys ja hyvyys ovat kaksi suurta eetillistä luonnon vaistoa. Kaikki taiteet perustuvat maan muokkaamiseen käsin, kansan ravinnon, vaatetuksen ja asunnon sulouteen ja herttaisuuteen.