Part 7

6. Pääoma merkitsee "päätä tai lähdettä tai juuriainesta" -- se on aines, jonka avulla saadaan aikaan tullut tai järjestetty tavara. Se on oikeastaan vain silloin pääoma (caput vivum, tuottava, eikä caput mortuum, kuollut), jos se tuottaa jotakin ei itsensä kaltaista. Juuri on se, joka ei astu elämän toimintaan, ennenkuin se on synnyttänyt jotain muuta kuin juuren: nimittäin hedelmän. Tämä hedelmä tuottaa aikanaan taas juuria, ja niin päättyy kaikki tuottava pääoma uuden pääoman tuottamiseen; mutta pääoma, joka ei tuota muuta kuin pääomaa, on vaan juurta työntävä juuri, sipuli, joka tuottaa sipuleja eikä tulpaaneja, jyvä, joka tuottaa jyviä eikä koskaan leipää. Euroopan kansantalous on tähän asti kokonaan antautunut sipulien lisäämiseen taikka (mikä on vielä vähemmän) niiden kokoomiseen. Ei se ole koskaan nähnyt eikä ajatellutkaan kappaletta semmoista, jommoinen tulpaani on.

7. Paras ja yksinkertaisin pääoman alkukuva on hyvä aura. Jos tämä aura ei tekisi mitään muuta kuin synnyttäisi polyypin tapaisesti vain toisia auroja, niin se hävittäisi oman luonteensa pääomana -- vaikka niitä paljonkin päivänpaisteessa kiiltäisi. Se tulee vasta oikeaksi pääomaksi toisellaisen loiston kautta, -- jos sen nimittäin näkee "splendscere sulco" kirkkaasti kiiltävän vaossa; aineessa ja olemuksessa tämän oivan hankaantumisen kautta se ennemmin vähenee kuin lisääntyy. Oikea sattuva kysymys jokaiselle kapitalistille ja kansalle ei ole "kuinka monta auraa sinulla on", vaan "missä ovat vakosi"; ei "kuinka nopeasti pääomasi karttuu", vaan "mitä se saa aikaan jälleentuottamisensa kuluessa". Minkä elämää edistävän keinon se hankkii, minkä elämää turvaavan työn se suorittaa? Jos ei minkäänlaista, niin on sen jälleentuottaminen hyödytön; jos on asiat vielä huonommin, -- (sillä pääoma voi elämää yhtä hyvin hävittää kuin ylläpitääkin) niin se on pikemmin huono kuin hyödytön.

8. Kauppiaat tuntevat harvoin "rikas" sanan merkitystä. Taikka vaikkapa he sen tuntevatkin, eivät he ota huomioon sitä seikkaa, että se on relatiivi sana, jolla on vastakohtansa "köyhä", yhtä varmasti kuin sanalla "pohjoinen" on vastakohtansa "etelä". Sanotaan ja kirjoitetaan melkein aina, että rikkaus olisi rajatonta, ikäänkuin jokaiselle olisi mahdollista tulla rikkaaksi seuraamalla joitakuita tieteellisiä kaavoja. Rikkaus samoinkuin sähkökin on päinvastoin voima, jonka toiminta alkaa vain erinkaltaisuuksien ja itsensä kieltämisen kautta. Guinean [Guinea (luet.: ginni) on vanhempi englantilainen kultaraha = 26 mk 39 p] voima taskussasi riippuu kokonaan saman rahan puutteesta naapurisi taskussa. Jos ei hän sitä tarvitsisi, niin ei se sinuakaan hyödyttäisi; sen mahdin määrä riippuu tarkalleen hänen tarvitsemisestaan ja halusta sitä saamaan, -- ja taito rikastuttaa itseäsi tavallisella kauppiaiden tavalla on sentähden välttämättömästi samalla taitoa pysyttää naapuriasi köyhänä.

9. Nimityksellä rikkaus pyritään todellisesti saavuttamaan oikeastaan juuri valtaa ihmisten yli; yksinkertaisemmassa merkityksessä valtaa käyttämään palvelijan, kauppiaan ja taiteilijan työtä omaksi eduksi; laajemmassa merkityksessä mahtia johtamaan suuria ihmisjoukkoja erilaisiin rikkaan aikomusten mukaan hyviin, välinpitämättömiin tahi vahingollisiin tarkoituksiin. Tämä rikkauden mahti on tietysti suurempi tai pienempi, suhteutuen suorasti köyhyyteen ihmisten, joita se hallitsee sekä epäsuorasti niiden lukuun, jotka ollen yhtä rikkaita kuin me, ovat valmiit maksamaan jostain esineestä saman hinnan, kuin siitä on tarjottukin. Jos taiteilija on köyhä, laulaa hän pienestä palkasta, niinkauvan kuin on vaan yksikin, joka hänelle voi maksaa; mutta kun niitä on kaksi tai kolme, laulaa hän sille, joka hänelle enimmän maksaa. Siis on tuo, olipa se kuinka käskevä tahansa, tuo aina epätäydellinen ja epäilyttävä mahti, jonka rikkaus suo lahjoittajalle, riippuvainen ensin taiteilijan köyhyydestä, sitten paljoudesta yhtä varakkaiden ihmisten, jotka myös haluavat paikkoja konsertissa. Taito tulla rikkaaksi sanan tavallisessa merkityksessä ei ole ehdottomasti ja lopullisesti taitoa koota paljo rahaa itseämme varten, vaan myöskin pyrkimistä siihen, että sitä olisi naapureilla vähemmän. Tarkoin sanottuna on se taitoa "käyttää suurinta epätasaisuutta omaksi eduksemme".

10. Eikö tästä seuraa, että rikkauden olemus on valta ihmisten yli, että rikkaus on sitä suurempi kuta jalommat ja lukuisammat ovat ihmiset, joihin sen mahti ulottuu? Ehkä vielä hiukka-aikasen miettimisen jälkeen selviää, että ihmiset ovat _itse_ rikkautta, -- että kultakappaleet, joilla olemme tottuneet johtamaan, eivät todellisuudessa ole mitään muuta, kuin eräänlaisia byzanzilaisia, barbaarien silmissä hyvin loistavia ja kauniita hevosen koristuksia ja koruvaljaita, joilla olemme tottuneet pitämään ohjissa luontokappaleita, ja että, jos nämä elävät olennot voisi johtaa ilman kultarahojen hankaamista ja kilisemistä suussa ja korvissa, niin ne itse olisivat arvokkaammat, kuin suitsensa. Tosiaankin voimme vielä keksiä, että rikkauden todelliset suonet ovat purpuranvärisiä -- ei kalliossa, vaan lihassa -- ehkäpä vielä senkin, että kaiken rikkauden lopputarkoitus ja täydellisyys on saada aikaan mahdollisimman monta täysin siemauksin hengittävää, kirkassilmäistä, ilosydämmistä ja inhimillistä olentoa. Nykyaikaisella rikkaudellamme on minun mielestäni taipumusta päinvastaiseen suuntaan...

Kuitenkin jääpi vastaamatta vakava kysymys, -- jonka harkitsemisen jätän lukijalleni --, eikö nimittäin kansallisessa tuotannossa osoittaudu hyvänlaatuisten sielujen tuotanto lopullisesti kaikkein edullisimmaksi? Niin, voinpa kuvitella mielessäni, että Englanti kaukaisena, vielä uneksimattomana hetkenä viskaa kaikki omistavan rikkauden aatokset takaisin barbarikansoille, joissa ne ensin ovat syntyneet, ja että sillä aikaa kuin induksen hiekka ja Golkondan jalokivi jäykistävät sotaratsun varustuksia ja kiiltävät orjan päähineessä, Englanti kristillisenä äitinä vihdoinkin saavuttaa pakanallisen äidin hyveet ja aarteet ja kykenee poikiansa osoittaen sanomaan: "Tässä ovat jalokiveni".

11. Yleisin kaikista englantilaisista peleistä on rahan ansaitseminen, peli, joka panee jokaisen hyörimään ja pyörimään. Pelatessamme sitä törmäämme useammin yhteen kuin potkupalloleikissä taikka raaimmassa urheilussa. Eikä se lainkaan vastaa tarkoitustaan. Ei kukaan, joka perinpohjaisesti siihen peliin antautuu, tiedä koskaan, miksi hän sitä tekee. Kysy suurelta rahanansaitsijalta, mitä hän aikoo rahallaan tehdä, -- hän ei koskaan sitä tiedä. Ei hän ansaitse sitä sillä jotain tehdäkseen. Hän ansaitsee sitä ansaitakseen. "Mitä aijotte tehdä sillä, kun sen saatte?" kysyt sinä. "No ansaita enemmän", sanoo hän. Aivan samoin kuin sinä krikettipelissä saat useammin olla vuorollasi. Vuoroilla ei ole hyötyä, mutta että niitä olisi enemmän kuin muilla, se se on pelin sisältö.

12. Tietääkseni ei historia kerro mistään, joka olisi ihmisjärjelle niin häpeällistä, kuin nykyaikainen mielipide siitä, että kauppamaailman termi "osta halvimmilla markkinoilla ja myy kalliimilla" olisi kansantaloutta edistävä periaate taikka voisi sellainen olla minkälaisissa olosuhteissa tahansa. "Osta halvimmilla markkinoilla" -- aivan niin; mutta mikä tekisi markkinasi niin halvoiksi? Hiili saattaa olla halpa sinun kattohirsiesi alla tulipalon jälkeen, ja tiilit halpoja kaduillasi maanjäristyksen jälkeen; mutta silti eivät ole tuli ja maanjäristys kuitenkaan onneksi kansalle. "Myy kalliimmilla markkinoilla" -- kyllä; mutta mikä tekisi markkinasi niin kalliiksi? Tänään sait leipäsi hyvin myydyksi; kuolevalle miehellekö, joka sinulle siitä antoi viimeisen roponsa, eikä koskaan enää tule leipää tarvitsemaan? Vai rikkaalleko, joka huomenna myypi arentitilasi aivan aavistamattasi? Vai sotamiehellekö, joka on menossa ryöstämään pankkia, missä talletat omaisuuttasi?

Sitä et voi ensinkään tietää. Mutta yhden tiedät: onko nimittäin toiminimesi oikea ja rehellinen, ja yksin siitä syystä on sinun huolehdittava ja oleminen varma siitä, että olet tehnyt voitavasi aiheuttaaksesi lopullisesti tässä maailmassa semmoisen asiaintilan, joka ei pääty ryöstöön ja kuolemaan.

13. "Aika on rahaa" sanovat kokeneet kauppiaanne ja kansantaloustieteilijänne. Luullakseni ei kukaan heistä kuolemaa lähetessään usko, että juuri tämän vastakohta on totta, ja että raha on aikaa. Ehkäpä olisi heille sittenkin parempi, etteivät tekisi niin paljon ajastaan rahaksi, etteivät huomaamattaan tekisi vielä iankaikkisuuttakin rahaksi! On olemassa toisia, jotka samassa merkityksessä, kuin aikakin, ovat rahaa taikka voivat tulla siksi muutetuiksi. Terveys on rahaa. Ymmärrys on rahaa. Tieto on rahaa; kaiken terveytesi, järkesi ja tietosi voit vaihtaa rahaksi ja siten saavuttaa kullastarikkaan, sairaloisen, tylsän ja sokean vanhuusajan onnellisen tarkoitusperän. Mutta kultaa puolestansa ei voi jälleen muuttaa terveydeksi eikä ymmärrykseksi. "Aika on rahaa" -- nämä sanat kaikuvat niin korvissani, etten voi kirjoittaa eteenpäin. Eikö se ole sen parempaa? Jos oikein ymmärtäisimme, että aika on -- _aikaa_, eikö olisi se meidän parhaaksemme? Asia, jonka menettäminen tai voittaminen on ehdotonta menettämistä sekä täydellistä saavuttamista. On edullista ostaa rahalla terveyttä ja tietoa, jos ne niillä ovat ostettavissa; mutta ei _niillä_ ostaa rahaa. Ostettavissa ne ovat elämän alussa, mutta eivät sen lopussa. Ne ovat ostettavissa, vaikka ei meitä itseämme, niin aina kuitenkin toisia varten.

14. Jos raha on aina yksityisen ihmisen tai kansan elämän päämääränä, niin se tulee sekä huonosti ansaituksi että huonosti käytetyksi, ja vahingoittaa sekä sitä ansaitessa että sitä käytettäessä. Mutta ellei se ole päätarkoitus, niin tulee se kaikkien muiden asioiden mukana _hyvin_ ansaituksi ja _hyvin_ käytetyksi. Joka ihmistä koetellaan tällä, onko raha hänen päätarkoituksensa eli ei. Jos hän ikänsä keskivaiheilla voi siitä tauota ja sanoa: "Nyt kun olen saanut sitä kylliksi elatuksekseni, tahdon sillä elää; olen sen hyvin ansainnut ja tahdon sen hyvin menettääkin ja lähteä maailmasta köyhänä, kuten köyhänä siihen tulinkin", -- silloin ei ole raha hänelle pääasia. Mutta jos hänellä on kylliksi, mistä elää, sillä tavalla kuin hänen arvolleen ja säädylleen sopii, ja tahtoo sentään enemmän ansaita ja rikkaana _kuolla_, niin on hänelle raha päätarkoituksena ja tulee kiroukseksi hänelle itselleen ja useimmiten niillekin, jotka sen antavat liikkeeseen hänen jälkeensä. Sillä te tiedätte, että sen _täytyy_ kerran mennä; on kyseessä vaan, sekö, joka sen ansaitsi, menettää sen vai joku toinen; ja on ylipäänsä parempi, että sen menettää se, joka sen on ansainnut; sillä hän parhain tuntee sen arvon ja hyödyn.

15. Ensimmäisen yhteiskunnallisen elämän ehtona on selvyys, millä kansallinen tietoisuus teroittaa tätä lakia: pitäköön sen se, joka on sen rehellisesti ansainnut. Tämä laki on rikkaan ja köyhän välisen eroituksen oikea perustus. Tällä eroituksella on olemassa vääräkin perustus; nimittäin se vaikutus, joka rikkautta vasta ansaitsemassa oleviin on niillä, joilla jo on rikkautta ja jotka sitä käyttävät vain enemmän ansaitakseen. Aina on oleva joitakuita ihmisiä, jotka mielellään pitävät suuren rikkauden ansaitsemista ainoana elämänsä päämääränä. Pakosta on tämä ihmisluokka jäänyt sivistymättömäksi, heikommalla ymmärryksellä varustetuksi ja enemmän tai vähemmän pelkurimaiseksi. Rohkean ja kunnollisen, tervejärkisen miehen on fyysiillisesti mahdotonta tehdä raha ajatustensa päätarkoitukseksi; yhtä vähän kuin hän voi tehdä päivällistään päämääräkseen. Kaikki terveet ihmiset välittävät päivällisestään, mutta se ei ole heidän elämässään pää-asia. Samalla tavalla saattavat kaikki tervejärkiset mielellään ansaita rahaa, -- tehkööt sen halusta ja nauttikoot voittamisen tunteesta; mutta päämäärä heidän elämässään ei ole raha, vaan jokin tätä parempi. Hyvä sotamies esim. haluaa etukädessä hyvin taistella. Hän iloitsee palkastansa, -- aivan syystäkin ja napisee oikeutettuna, jos se häneltä kymmenen vuotta pidätetään, -- kuitenkin: hänen peruskäsitteensä elämästä on saada voittoja eikä saada voitosta maksua. Samaten papit. He tietenkin mielellään ottavat veron kirkonpenkeistä sekä palkkion kastamisesta, mutta kuitenkin, kun he ovat miehekkäitä ja tosi sivistyneitä, ei ole kirkonpenkin vero heidän ainoa elämänsä päämäärä eikä palkkio kastamisen tarkoitus; heidän virkansa oikea olemus on saarnaaminen eikä tulla siitä palkituksi. Samoin on lääkärien laita. He antavat mielellään palkita itseänsä, ja niinhän pitääkin; mutta jos he ovat miehekkäitä ja tosi sivistyneitä, niin palkkio ei ole heidän elämänsä koko päämäärä. He haluavat parantaa sairaita ja, -- jos he ovat hyviä lääkäreitä ja olisi heillä vara valita, -- niin he mieluummin parantaisivat sairaan ja olisivat ilman palkkiotansa, kuin että saisivat sen ja näkisivät sairaan kuolevan. Samoin on kaikille muillekin miehekkäille ja kunnollisille miehille työ etusijassa ja palkkio vasta toisarvoinen; tämäkin on tosin hyvin tärkeä, mutta sentään toisessa sijassa. Mutta joka kansassa on, kuten mainitsin, äärettömän paljo sellaisia, jotka ovat huonosti kasvatettuja, pelkurimaisia ja enemmän tai vähemmin tyhmiä. Ja näille ihmisille on yhtä varmaan palkinto pääasiana sekä työ sivuasiana, kuin työ on kunnon ihmisille pääasiana ja palkkio sivuasiana. Se ei ole pieni eroitus. Siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta _ihmisessä_, taivaasta ja helvetistä _ihmiselle_. Et voi palvella kahta herraa; -- toista tai toista _täytyy_ sinun palvella. Jos sinulla on työ ensi sijassa ja palkkio toisessa, niin on työ herrasi ja kaiken työn herra: Jumala. Mutta jos palkinto on sinulla ensisijassa tärkeä sekä työ toisessa, niin on mammona herrasi ja mammonan herra: perkele.

16. Pyri täyttämään tätä lakia ankarasti, yksinkertaisesti ja suuremmoisesti: älä tuhlaa mitään äläkä kadehdi mitään. Älä millään tavalla huolehdi enemmän rahan saamisesta, mutta huolehdi tehdä paljo siitä, mikä sinulla jo on; muista aina tätä suurta, kouraantuntuvaa, välttämätöntä tosiasiaa -- kaiken talouden sääntöä ja juurta -- nimittäin että sitä, mitä jollakulla on, ei voi toinen omistaa, ja että pienenkin ihmistyön tuotannon osasessa, olkoon se sitten mitä laatua tahansa ja tulkoon se tuhlatuksi tai käytetyksi, on yhtä paljon kulutettua ihmiselämää. Ihmiselämä, joka päättyessään ylläpitää tai enentää elämää, on hyvin eletty; jos ei niin ole asianlaita, on se joko samassa määrin estettyä tai kuoletettua elämää.

17. Ylellisimmän ylellisyyden voi estää ja puutteen tuskaisimman hädän poistaa; mutta luonto tarkoittaa (ja suurimmat yhteiskunnalliset ponnistukset eivät voi estää sen tarkoituksen toteuttamista), että säästävä on aina oleva rikkaampi kuin tuhlaaja, ja viisas mies elävä suuremmassa mukavuudessa kuin narri. Mutta todellisuudessa riippuu taloudellisten hyvyyksien oikean jakamisen onnistuminen enemmän sen luonteesta kuin sen paljoudesta ja siis sen tuotannon viisaasta johdosta. Kansa, joka tahtoo todellista rikkautta, tahtoo sitä kohtuullisesti ja saattaa sitä sentähden hyväntahtoisesti jakaa ja ilolla omistaa; mutta kansa, joka haluaa väärää rikkautta, haluaa sitä aina kohtuuttomasti eikä voi sitä oikein jakaa eikä rauhassa siitä nauttia.

18. Työnaikakaudellamme puhuvat ihmiset, jos puhuvat rehellisesti, sillä tavoin kuin olisivat talot ja pellot, ravinto ja vaatetus yksinomaan hyödyllisiä, sekä näkeminen, ajatteleminen ja ihaileminen vallan hyödyttömiä. Ja on ihmisiä jotka kutsuvat itseään vaateliaasti utilitariaaneiksi [joiden periaatteena on, että valtion ja ihmisen ainoa tarkoitus on hyötyminen], ja jotka, jos heidän tahtonsa tapahtuisi, muuttaisivat itsensä ja koko sukunsa vihanneksiksi; ihmisiä, jotka ajattelevat, -- jos ensinkään voi olla puhetta heidän ajattelemisestaan, -- että ruoka on tärkeämpi kuin elämä, vaatteet tärkeämmät kuin ruumis, jotka muuttaisivat pellon talliksi ja sen hedelmän rehuksi; viinitarhan ja pellon työntekijöitä, jotka enemmän pitävät jauhamastansa viljasta sekä pusertamistansa rypäleistä, kuin enkelien tarhoista Edenin hetteillä; puunhakkaajia ja vedenkantajia, jotka luulevat, että heidän niitä puiksi hakatakseen ja vettä ammentaakseen peittävät havumetsät Jumalan varjon tavoin vuoria ja virtaavat suuret virrat, kuin Jumalan iankaikkisuus. Siten tulee saarnaajan onnettomuushuuto ylitsemme, että "ihminen ei voi saavuttaa Jumalan tekoa, ei sen alkua eikä sen loppua".

Nebukadnezarin kirous, joka vaatii ihmisiä härkien tavoin ruohoa syömään, näyttää vain liiankin välittömästi seuraavan kansallisen mahdin kestävyyttä, ja ylimäärää sekä rauhaa. Kovina aikoinaan, taistelussaan olemassa olonsa puolesta, lapsuutensa ja voimattomuutensa, vieläpä hajaantumisensakin ajalla on kansoilla korkeampi toivo sekä jalommat intohimot. Kärsimyksestä johtuu vakava mieli, pelastuksesta kiitollinen sydän, kestävyydestä voima, vapautumisesta luottamus. Mutta jos he ovat oppineet elämään lakien suojassa sopivalla ja oikealla tavalla huolehtien toisistaan ovat poistaneet kärsimyksien mahtavimmat, äärimmäiset lähteet, niin näyttää heidän rauhastaan nousevan pahempia paheita; paheita, jotka vähemmän huolestuttavat, mutta sitä kuolettavammin vaikuttavat, jotka paheet imevät veren sitä vuodattamatta; jotka tekevät sydämen kivikovaksi sitä kiduttamatta. Niin syvää syytä kiitollisuuteen kuin onkin kullakin kansalla, joka elää toisten kanssa rauhassa ja on keskenään yksimielinen, niin on sillä syytä pelkoonkin, suurempaan pelkoon, kuin miekan ja kapinan: että nimittäin riippuvaisuus Jumalasta tulee unohdetuksi, kun ollaan varmat, että leipää ja vettä on saatavissa; että kiitollisuus häntä kohtaan lakkaa, sillä hänen turvansa järkähtämättömyys on osoittautunut luonnonlaiksi; että keskellä täyttä maailman nautintoa taivaallinen toivo heikkenee; että itsekkäisyys astuu epäitsekkään antautumisen sijaan; että osanotto muuttuu ylpeydeksi ja rakkaus teeskentelyksi; että voimaa seuraa voimattomuus, kärsivällisyyttä välinpitämättömyys, vakavuutta ja vyötettyjen kupeiden ja palavien lamppujen kirkkautta leikkipuheiden lorina ja synkkien ajatusten mädännäisyys. Ihmiselämän virran varsilla puhaltaa taivaallisesta päivänpaisteesta huolimatta jäätävä tuuli; sateenkaari värittää sen aaltoilemista, pakkanen asettuu sen rauhan yli. Varokaamme, ettei rauhamme tule rauhaksi kivien, jotka, niin kauvan kun koski niitä sinne tänne heittelee, salama niihin iskee, säilyttävät suuruutensa; mutta kun virta on hiljaa ja myrsky ohitse, niin ne sallisivat ruohon niitä peittävän ja jäkälän imevän niistä ravintonsa sekä tomuun itsensä kynnettää.

19. Kaupaksi tarjoomista ja tavaran kysyntää varten lain kautta järjestetyssä, mutta avonaiselta väkivallalta turvatussa yhteiskunnassa tulevat yleisesti puhuen rikkaiksi ahkerat, päättäväiset, rohkeat, ahneet, reippaat, säännölliset, järkevät, jokapäiväiset, välinpitämättömät, ja vähätietoiset ihmiset. Köyhäksi jäävät vain aivan tyhmät, aivan viisaat, laiskat, huolettomat, nöyrät, miettiväiset, tylsät, mielikuvitusrikkaat, hienotunteiset, hyvin opetetut, ajattelemattomat, säännöttömästi ja vaistomaisesti paheita harjoittavat, kömpelö lurjus, julkinen varas sekä aivan armelias, hurskas ja uskonnollinen.

20. Voimme ainakin jokapäiväisissä pienissä toimissamme noudattaa suurempaa rehellisyyttä ja hyvyyttä; sillä suurten ostajien ja myyjien suuri epärehellisyys ei ole muuta kuin pienten ostajien ja myyjien pienen epärehellisyyden luonnollinen kasvaminen ja tulos. Jokainen, joka koittaa ostaa tavaran alle sen oikeata hintaa taikka yrittää sen myydä sen oikeata hintaa suuremmalla -- jokainen ostaja joka antaa liikemiehen odottaa maksua, ja jokainen liikemies, joka lainaamalla lahjoo ostajan tuhlaamista, edistää voimainsa mukaan perustusta ja kunniaa vailla olevaa kauppasysteemiä ja syöksee maansa köyhyyteen ja häpeään. Ihmiset, joilla on kohtalaiset varat ja keskinkertaiset hengenlahjat, tekisivät noudattamalla jokapäiväisessä toiminnassaan oikeutta ja puolueettomuutta paljo enemmän hyvää, kuin hyväätekevän ihmisrakkauden nerokkailla ohjelmilla ja teoloogisen opin tunkeilevilla selityksillä.

21. En voi ensinkään saada selville, mistä johtuu, ettei vaeltava ritari koskaan odota maksua vaivoistaan, mutta matkusteleva kauppias aina; -- että ihmiset ovat valmiit vastaanottamaan iskuja ilmaiseksi, mutta eivät koskaan myymään nauhojaan halvemmalla; -- että he ovat valmiit hartaihin ristiretkiin vapauttaakseen kuolleen Jumalan haudan, mutta eivät ryhtyisi täyttämään elävän Jumalan käskyjä; -- että he kaikkialle olisivat valmiit menemään paljain jaloinkin uskoansa saarnaamaan, mutta vasta paljosta palkasta osoittavat työllä sitä uskoansa, ja että he ovat perin halukkaat saarnaamaan evankeliumia ilmaiseksi, mutta eivät koskaan antamaan leipiä ja kaloja ilmaiseksi.

22. Ylipäänsä tulee hyvä ja hyödyllinen työ, olkoon se sitten henkistä eli ruumiillista, joko huonosti tai ei ollenkaan maksetuksi. En sano, että sen pitäisi niin olemaan, mutta asian laita on tavallisesti niin. Tavallisesti maksavat ihmiset vaan mieluisasta aikansa kuluttamisesta tai että heitä petetään, vaan eivät siitä, että heitä hyödytetään. Viisituhatta vuodessa lörpöttelijälle ja penni päivässä taistelijalle, uurastavalle työmiehelle ja ajattelijalle, on tavallinen sääntö. Paraasta henkisestä työstä taiteen, kirjallisuuden ja tieteen alalla ei ole koskaan mitään maksettu. Mitähän luulet Homeron mahtaneen saada Iliadistaan? Tai Danten hänen Paratiisistaan? Vain katkeraa leipää ja suolaa sekä edestakasinkäymistä toisten ihmisten portaissa. Tieteen alalla palkittiin miestä, joka keksi teleskoopin ja ensin näki taivaan, vankilalla; mies, joka keksi mikroskoopin ja ensin näki maan, kuoli karkoitettuna kotiseudultaan. On todellakin aivan selvä, että Jumala tahtoo kaiken täydellisesti hyvän työn ja puheen tehtäväksi aivan ilmaiseksi. Uskon, että Baruch kirjanoppinut ei saanut penniäkään rivistä kirjoittaessaan Jeremian toisen kirjakäärön ja ettei pyhä Stefanus saanut piispan palkkaa pitkästä saarnaamisestaan, ei mitään muuta kuin kiviä.

Tähän nähden ovat käsityöläiset paremmassa asemassa. Pahinta, mikä heille saattaa tapahtua, on kivenhakkaaminen; eikä vaara tulla kivitetyksi. Ja heille tulee paremman palkitsemisen aika; varmaankaan emme jonakuna päivänä maksa ihmisille aivan yhtä paljon siitä, että he puhuvat parlamentissä eivätkä tee mitään, kuin siitä, että ovat puhumatta ja tekevät jotakin; tulemme vähän korottamaan kyntäjän palkkaa, vähän alentamaan asianajajan palkkaa j.n.e. Mutta voimme nyt jo pitää huolta siitä, että kaikki työ, joka tehdään, maksetaan täydestä sekä juuri sille, joka sen tekee eikä toiselle.

23. Olemme kuitenkin ahkeria päivän viimeiseen hetkeen asti, jos kohta yhdistämmekin pelaajan kiihkon työntekijän kestävyyteen; olemme sittenkin kuolemaan saakka urhoollisia, vaikka olemmekin kykenemättömiä käsittämään sodan oikeata syytä. Olemme aina kuolemaan asti uskollisia rakkaudessa omaan lihaamme ja vereemme, kuten merihirviöt ja kotkatkin ovat. Niinkauvan kuin voi kansasta sanoa tällaista, on sillä vielä toivoa. Niinkauvan kuin sillä on elämänsä kädessään, valmiina menettämään sen (vaikka mielettömästäkin) kunniastaan, (vaikka itsekkäästäkin) rakkaudestaan, (vaikka ala-arvoisestakin) tehtävästään, niinkauvan on vielä toivoa. Mutta vain toivoa; sillä tämä vaistomainen, kuriin tottumaton hyve ei voi olla pysyväinen. Ei voi kestää yksikään kansa, joka on saattanut itsensä alennustilaan, vaikka sillä olisi kuinkakin jalomielinen sydän. Sen täytyy pitää intohimojansa kurissa ja ohjata niitä, muuten ne jonakuna päivänä rankaisevat sitä skorppiooneilla. Ennen kaikkea ei voi kansa pysyä rahaa-ansaitsevana alhaisona: se ei voi rankaisematta edelleen elää alati halveksien kirjallisuutta, tiedettä, taidetta, luontoa ja osanottoa ja kohdistamalla koko sielunsa penninkiin.