Part 2

Wurm. Minä en voi toivottaa muuta kuin että tätä putellia, teidän ylhäisyys, ette tarvitseisi juoda lohdutukseksenne.

Presidenti (vakaasti). Wurm, muista se, että jos minä kerran uskon, niin uskon minä lujasti; raivoon, kun vihastun. -- Minua on hykäyttänyt se, että sinä tahdot minua ärsyttää. Että sinä kernaasti pyrit irti kanssa-kosijastasi, uskon minä helsingin hyvästi. Kun et tyttöä saa hänestä luopumaan, pitää tässä isän muka ruveta sinulle kärpäis-läpsäksi, se on helposti ymmärrettävä -- ja että sinulla on niin paljo koiran-nahkaa, ilahuttaa minua oikein. -- Vaan, Wurm parka, elä kuitenkaan tahdo minuakin pettää. Eläkä leikkiäsi minun kanssani tee niin pitkältä, että mun täytyy suuttua!

Wurm. Teidän ylhäisyys, antakaa anteeksi! Jospa tässä minun puoleltani olisikin, niinkuin uskotte, luulevaisuus kanssa vaikuttamassa, niin olisi se ollut ainoastaan silmissäni, ei kielelläni.

Presidenti. Ja minä kun luulin, että sitä sinussa ei olisi ensinkään! Tuhma pöllö sinä, mitä koskee se sinuun, jos talarin saat uutena myntistä eli vähän pidettynä raha-mieheltä. Sinä voit lohduttaa itseäsi täkäläisen aatelin esi-merkillä; meidän säädyssä tehdään harva naimis-kauppa, jossa ei vähintään puoli-kymmentä häävieraista -- eli kuitenkin palvelijoista -- voisi tarkoin sanoa, minkä-lainen sulhasen paratiisi on.

Wurm (kumartaa). Siinä asiassa olen minä mieleltäni porvarin-tapainen.

Presidenti. Muuten saat sinä pian tilaisuuden kanssa-kosijallesi antaa pilkkansa kauniimmalla tavalla takaisin. Paraillaan on ruhtinan kabinetissä se aie, että, uuden ruhtinattaren tullessa, lady Milfordille näyn vuoksi annetaan eronsa; saadaksemme petos täydelliseksi pitää meidän lady naittaa. Sinä tiedät, Wurm, kuinka suuresti minun valtani nojaupi ladyn vallalle -- kuinka yli-pään minun väkevimpinä ponnistiminani ruhtinan himot ovat. Ruhtinas etsii nyt miestä Milfordille. Joku toinen voipi tulla, tehdä kaupan, neidon kanssa ruhtinan suosion kiskoa puoleensa, tulla hänelle välttämättömän tarpeelliseksi -- Mutta näin ei saa käydä. Ruhtinan pitää edellensäkin pysyä minun heimoni verkoissa, ja sen tähden pitää minun poikani naida Milfordin. -- Ymmärsitkö?

Wurm. Kuinka silmiäni kirvelee -- -- Tässäpä toki _presidenti_ näytti, että _isä_ on vaan vasta-alottelija häntä vastaan. Vaan jos majuori teille rupee yhtä _kuuliaiseksi pojaksi_, kuin te hänelle olette _hellä isä_, niin tuskin aikeestanne tulee mitään.

Presidenti. Kaikeksi onneksi ei minulla koskaan ole ollut hätää aikeitteni onnistumisesta, missä vaan on käynyt sanoa: _sen pitää niin olla!_ -- Vaan tämäpä saattaa meidät, Wurm, takaisin taannoiseen kysymykseen. Jo tänä päivänä tahdon pojalleni ilmoittaa hänen naimisensa lady Milfordin kanssa. Se katsanto, jolla hän tämän ilmoituksen ottaa vastaan, on sitten minulle osoittava, onko sinun luulossasi perää vai ei.

Wurm. Teidän ylhäisyysenne, antakaa anteeksi! se surullinen katsanto, jonka hän varmaan tulee teille näyttämään, saattaa tulla yhtä hyvin sen morsiamen tähden, jonka hänelle annatte, kuin sen tähden, jonka häneltä otatte. Olkaa hyvä, pankaa hänet kovempaan koettelemukseen. Valitkaa hänelle kaikkein paras tyttö maassa, ja jos hän suostuu, niin pitäkää sihtieri Wurmia kolme vuotta raudoissa.

Presidenti (puree huuliaan.) Saatana!

Wurm. Niin se on! Tytön äiti, joka on tuhma tuhnus, rupatti minulle typeryydessään kaikki tyyni.

Presidenti (kävelee edes takaisin, painellen vihaansa alas). Jo tänä aamuna!

Wurm. Elkää kuitenkaan unhottako, ylhäisyys, että majuori on minun päällikköni poika!

Presidenti. Sinua ei mainita, Wurm.

Wurm. Ja että kun minä autan teitä irti miniästä, joka ei ole mieluinen --

Presidenti. Niin tulee minun auttaa sinua saamaan vaimo? Muistan senkin, Wurm!

Wurm (kumartaa hyvillään). Ijäti teidän, armollinen herra!

(On pois lähtemässä.)

Presidenti. Mitä tuonnoin sinulle uskoin, Wurm! (Uhaten.) Jos sinä hiiskut --

Wurm (nauraa). Niin voitte te, ylhäisyys, vetää mun väärät allekirjoitukseni ilmi!

(Menee pois.)

Presidenti. Niin tosiaankin! Sinusta olen varma! Minä pitelen sinua omasta konnuudestasi kiinni niinkuin sontiaista rihmasta.

Kammari-palvelija (tulee sisään). Hovi-marsalki von Kalb --

Presidenti. Tulee kuin kutsuttu! -- Laske heti sisään!

(Kammari-palvelija menee ulos.)

Kuudes kohtaus.

Hovi-marsalki von Kalb kalliissa, vaan mauttomassa hovi-puvussa, kammari-herran avain kupeella, kaksi taskukelloa ja miekka vyöllä, lakki ja tukan asu menneen-vuosisataiset. Hän lentää suurella pauhinalla Presidentin tyköön ja levittää bisamin-hajun yli koko alus-teaterin. -- Presidenti.

Hovi-marsalki (syleillen häntä). Ah, hyvää huomenta, hyvä ystävä! Kuinka olette levännyt, kuinka maannut? -- Antakaa anteeksi, että vasta näin myöhään saan kunnian -- kiireitä toimituksia -- ruokalista -- visiiti-piljettiä -- tämänpäiväisen huvi-ajelun järestäminen -- ah -- ja pitihän minun sitten olla läsnä ruhtinan ylös-noustessakin ja hänen korkeudellensa ilma kertoa.

Presidenti. Jaa, marsalki, arvattavasti ette toimiltanne ole päässyt.

Hovi-marsalki. Ja päälle päätteeksi räätäli-lurjuskin odotatti minua.

Presidenti. Ja kuitenkin olette valmis?

Hovi-marsalki. Siinä ei ole vielä kaikki! Tänään ajaa yksi onnettomuus toistansa! Kuulkaahan!

Presidenti (ajatuksissaan). Onko se mahdollista?

Hovi-marsalki. Kuulkaahan vaan! Minä olen juuri vaunuista laskeumassa, kun hevoset säikähtävät, hyppivät ja potkivat, niin että -- kuulkaahan! -- lika roiskuu yltä ympäri housuilleni. Mitä tehdä? Ajatelkaa itsenne Jumalan tähden minun tilaani, paroni! Siinä seisoin nyt! Aikaa ei ollut jäämään! Ja semmoisessa puvussa hänen korkeutensa eteen -- varjele vanhurskas Jumala! Vaan mikä astui minulle mieleen? Olin pyörtyvinäni! Minut nostetaan kiireesti vaunuin takaisin! Minä täyttä laukkaa kotiin -- muutan vaatteet -- ajan takaisin -- ja arvatkaapa? -- olin ihko ensimäinen ruhtinan etu-huoneessa -- Mitäs siihen sanotte?

Presidenti. Mainio sukkeluus ihmis-järjeltä -- Vaan siitä vähän, Kalb -- te puhuitte siis ruhtinan kanssa?

Hovi-marsalki (pöyhkeästi). Kaksi-kymmentä ja puolen minuuttia.

Presidenti. Katsoppas vaan! ja tiedätte siis vissiin painavan uutisen?

Hovi-marsalki (painavasti, vähän ajateltuansa). Hänen korkeudellansa on tänään päällä majavan-puuhka takki.

Presidenti. Vai niin! -- Ei, marsalki, näin muodoin näkyy minulla olevan parempi sanoma teille ilmoittaa -- se on teille varmaan uutta, että lady Milfordista tulee majuoritar von Walter?

Hovi-marsalki. Vai niin! Joko se on oikein päätetty?

Presidenti. Alle-kirjoitettu, marsalki! ja te tekisitte minulle suuren huvin, jos menisitte sinne ja valmistaisitte ladyn häntä vastaan-ottamaan; myös voisitte mun poikani päätöksen saattaa ilmi koko kaupungille.

Hovi-marsalki (iloissaan). Tuhannen kernaasti, hyvä ystäväni! -- Mikä sen iloisampaa olisi? -- Lennän heti (syleilee häntä.) Jääkää hyvästi -- tunnissa on se yli koko kaupungin.

(Keikkuu ulos.)

Presidenti (nauraa hänen jälestänsä). Kuka nyt vielä sanoisi, etteivät tuommoiset kalut kelpaa mihinkään -- -- Nyt arvaten Ferdinandin pitää suostua, muuten on koko kaupunki valhellut. (Soittaa. -- Wurm tulee.) Poikani tulkoon sisään!

(Wurm menee ulos, presidenti kävelee edes takaisin, ajatellen.)

Seitsemäs kohtaus.

Ferdinand. Presidentti. Wurm, joka heti menee pois.

Ferdinand. Te olette mun käskenyt, armollinen herra isäni --

Presidenti. Niin on mun täytynyt, jos iloa tahdon joskus toivoa pojastani! -- Jätä sinä meidät kahden, Wurm! -- Ferdinand, minä olen katsastanut sinua jonkun aikaa, enkä löydä sinusta enää sitä avo-sydämistä, vilkasta nuoruutta, joka ennen niin iloitti minua. Kummallinen murhe pimittää katsantosi. Sinä pakenet minua -- pakenet meidän seuraa -- hyi! -- Sinun ikuisellesi miehelle annetaan kymmenen hulluutta ennen anteeksi kuin yksi suotta-huoli. Jätä puolet minulle, rakas poikani! Anna minun tehdä työtä onnesi eteen, eläkä pidä muusta huolta, kuin että minun tuumiini suostut. -- Tule ja syleile minua, Ferdinand!

Ferdinand. Te olette tänä päivänä hyvin armollinen, isäni.

Presidenti. Tänä päivänä, sinä koiran-hammas -- ja tuon sanan sanot vielä niin haikealla naamalla -- (Totisesti.) Ferdinand! -- Kenenkä eduksi olen minä kavunnut hovin vaarallisia portaita ylös-päin? -- Kenenkä eduksi olen ijäti rikkonut Jumalan ja omantuntoni käskyt? -- Kuule, Ferdinand -- nyt puhun poikani kanssa -- kelle raivasin tietä, kun edeltäjäni viralta saatoin -- kamala juttu, joka sitä enemmin viiltelee sisuani, kuta tarkemmin veistä koen maa-ilmalta salata? -- Kuules, Ferdinand! sano, kenen hyväksi olen kaiken tämän tehnyt!

Ferdinand (peräytyy peljästyneenä). Ettehän ainakaan minun hyväkseni, isä? Vaan eihän tämän verisen työn kirous toki langenne mun päälleni? Jumalan nimessä! parempi olisi olla syntymättä, kuin olla sen konnan-työn syynä!

Presidenti. Mitä se oli? Mitä? -- Vaan en huoli vihastua häneen, mokomaan romaani-kalloon. -- Ferdinand -- minä en tahdo suuttua! Sinä suu-paltto, näinkö sinä minulle palkitset unettomat yöni? Näinkö alin-omaiset huoleni? Näinkö oman-tuntoni kalvavan madon? Mun päälleni lankee vastauksen kuorma -- mun päälleni kirous ja tuomarin ankaruus -- sinä saat onnesi toisesta kädestä -- Rikos ei tartu perintöön.

Ferdinand (nostaa oikean kätensä taivasta kohti.) Juhlallisesti luovun tässä perinnöstä, joka minulle muistuttaa vaan kelvotointa isää!

Presidenti. Kuule, poika, elä vihastuta minua -- Jos maa-ilmassa kävisi sinun pääsi jälkeen, niin mateleisit sinä ikäsi liassa!

Ferdinand. Se olisi kuitenkin paljoa parempi, kuin jos ruhtinan istuimen ympärillä mateleisin.

Presidenti (nielee vielä vihansa alas). Hum! -- Pakoittaa pitää sinua onnesi tuntemaan! Missä kymmenet muut kokevat panna kaiken voimansa ulos kiivetäksensä ylös-päin, siinä nouset sinä ylös leikitellen ja maaten! Sinä olet kahdentoista vuoden vanhana vänrikki! Kahden-kymmenen majuori! Sen vaikutin minä ruhtinalta. Nyt saat viskata sota-miehen puvun pois ja astua ministeristöön! Ruhtinas puhui salaneuvoksesta -- lähettiläästä -- ja muista erin-omaisista armon-osotteista sinua kohtaan! Ihana näky lavenee eteesi! -- Tämä takainen tie hallitus-istuimen juureen -- ja itselle istuimellenkin, jos valtaa pidät yhden-arvoisena kuin sen ulkomerkkiä -- ei liikuta sinua ensinkään?

Ferdinand. Ei, sentähden että minun ajatukseni suuruudesta ja onnesta eivät ole juuri samat kuin teidän -- -- Teidän onnellisuutenne ilmoitaksen harvoin muuten kuin turmelemalla. Kateus, pelko ja sadatus ovat ne surkeat peilit, joissa valtiaan korkeus voipi katsella itseänsä -- Kyyneleet, kiroukset, toivottomuus se hirmuinen ateria, jossa vallan-pitäjät hekkumoitsevat, ja josta he juovuksissa nousevat ylös ja niin Jumalan istuimen eteen hoippuroivat. -- Se onnellisuus, josta minä uneksin, on ujompaa laatua, se piilee mun sisälläni! _Sydämessäni_ ovat kaikki mun toiveeni kätkettynä!

Presidenti. Mestarillisesti! Verrattomasti! Mainiosti! Että kolmen-kymmenen vuoden kuluttua taas sain kuulla luennon! Paha vaan, että viiskymmen-vuotinen pääni on liian kova enää oppimaan! -- Vaan ett'ei tuo mainio taitosi ruostuisi, annan minä sinulle rinnallesi yhden, jolle saat mieltäsi myöten purkaa hulluuttasi -- sinun pitää ruveta -- jo tänä päivänä ruveta -- naimaan.

Ferdinand (vetäytyy hämmästyen). Isä!

Presidenti. Aivan leikittä! -- Minä lähetin sinun nimessäsi kortin lady Milfordille. Sun pitää viipymättä suorita sinne hänelle sanomaan, ettäs olet hänen sulhasensa!

Ferdinand. Milfordin sulhanen, isä?

Presidenti. Sen; tuntenetko häntä!

Ferdinand (huomiotta). Joka on pohjatoin häpeän-pesä koko herttua-kunnalle -- Vaan hulluhan minä olen, rakas isä, että teidän leikkiänne totena pidän! Tahtoisittenko te olla isä sille konnalle pojalle, joka julkisen kurvan naisi?

Presidenti. Vielä enemmän! Minäpä vaan kosisin itsekin häntä, jos hän suvaitseisi viiskymmen-vuotiasta! -- Etkö sinä tahtoisi sille _konnalle isälle_ olla _poika_?

Ferdinand. En! Niin totta kuin Jumala on!

Presidenti. Tämä on hävyttömyys, Jumal' avita, jonka minä vaan sen harvinaisuuden tähden annan anteeksi --

Ferdinand. Rukoilen teitä, isä, elkää nyt enempää pitäkö minua luulossa, joka tekee minulle mahdottomaksi lukea itseäni teidän pojaksenne!

Presidenti. Poika, oletko sinä hullu? Kuka järjellinen ihminen ei ahnehtisi semmoista kunnia, että ruhtinansa kanssa saa vuoron käydä samassa paikassa?

Ferdinand, Te tulette aina kummemmaksi, isäni! -- _Kunniaksi_ kutsutte te sen, -- _kunniaksi_, että siinä vuorotella ruhtinan kanssa, jossa hän _ihmistäkin_ halvemmaksi alenee?

Presidenti (purskahtaa nauramaan).

Ferdinand. Te nauratte, naurakaa vaan -- no, minä en virka tuosta enää mitään, isäni! Mutta millä silmillä voisin minä astua halvimman työmiehen eteen, joka vaimoksensa kumminkin on saanut kokonaisen ruumiin, jos ei muuta? Millä silmillä maa-ilman eteen? ruhtinan eteen? Millä porton itsensä eteen, joka minun häpeässäni pesisi kunniansa lian puhtaaksi?

Presidenti. Mistä, maa-ilmasta, olet poika tuon kutkun saanut?

Ferdinand. Jumalan ja hänen enkeliensä tähden rukoilen teitä, isä! Ainoan poikanne menettämisessä te ette voi tulla niin onnelliseksi, kuin onnettomaksi hänet teette! Minä annan teille henkeni, jos se voipi teitä korottaa. Se on mulla teiltä; minä en arvele yhtään silmän-räpäystä uhratessani sen teidän korkeutenne eteen! -- Vaan _kunniaani_, isä! -- jos senkin tahdotte minulta ottaa, niin oli se teiltä kevyt-mielinen koiran-työ, että minut elämään hankitte, ja _isääni_ täytyy mun _parittajaksi_ kirota.

Presidenti (ystävällisesti, taputtaen häntä olka-päälle). Se on oikein, poikani! Nyt vasta näen, että olet aika mies ja ansaitset vaimoksesi paraan neidon koko ruhtinas-kunnassa. -- Sen oletkin saava -- Jo tänä päivänä kihlaat sinä kreivinna Ostheimin morsiameksesi!

Ferdinand (uudestaan hämmästyen). Onko tämä hetki siis määrätty, minut kokonansa musertamaan?

Presidenti (luoden silmänsä häneen kavalasti.) Kunniasi luultavasti ei vastustele tätä morsianta?

Ferdinand. Ei, isä, ei ensinkään. Fredrika Ostheim tekisi kenen muun onnellisimmaksi! (Itseksensä, hyvin hämmentyneenä). Minkä hänen _häjyytensä_ sydäntäni vielä jätti eheäksi, sen raastaa nyt hänen _hyvyytensä_.

Presidenti (alinomaa vaan katsoen häneen). Tästä odotan sinulta kiitollisuutta, Ferdinand! --

Ferdinand (töytää hänen tyköönsä ja suutelee hänen kättänsä). Isä! Teidän armonne sytyttää kaikki tunteeni! Isä, nöyrin kiitokseni teidän sydämellisestä aikomuksestanne! Teidän valitsemanne on laittamatoin -- vaan min'en voi -- en saa -- surkutelkaa minua -- en voi rakastaa kreivinnaa!

Presidenti (peräytyy askeleen). Hollaa! jopa sain nuoren herran viimeinkin kiini! Kävitkös toki tähän loukkuun, kavala viekastelija! Kunniasi ei se siis ollut, joka sinut esti ottamasta ladyn. -- Tässä et siis kamoksunut _ihmistä_, vaan _naimista_? --

Ferdinand (seisoo ensin kuin kivettynyt, hyppää sitten paikaltansa ja on juoksemassa ulos).

Presidenti. Minne nyt? Seiso! Näinkö minulle kunnioitusta osoitat? (Majuori kääntyy takaisin.) Sinä olet ilmoitettu ladylle. Ruhtinas sai lupaukseni! Koko hovi ja kaupunki tietävät jo asian! Jos sinä minut valehtelijaksi teet, poika, ruhtinan edessä, ladyn edessä, kaupungin edessä -- hovin edessä minut valehtelijaksi teet -- kuule, poika -- eli jos minä _muutaman historian jälille pääsen!_ -- Hollaa! Mistä kasvosi noin yht'äkkiä tulehtuvat?

Ferdinand (vaaleana ja vavisten). Kuinka? Mitä? Ei se ole mitään, isä!

Presidenti (hirmuisen katseen luoden hänen päällensä). Vaan jos se on mitään -- ja jos minä löytäisin syyn uppi-niskaisuutesi? -- -- Haa, poika! Paljas luulo jo saattaa minut raivoon! Mene heti pois! Vahti-paraati alkaa paikalla! Sun pitää olla ladyn tykönä, niin pian kuin tunnus-sana on annettu! -- Kun minä liikun, vapisee kokonainen herttua-kunta! Saahaanpa nähdä, voipiko niskuri poika minua mieltänsä myöten hallita! (Hän lähtee pois, vaan tulee vielä takaisin.) Poika, vielä sanon sinulle, sinun pitää mennä sinne, tahi pakene vihaani!

(Menee pois.)

Ferdinand (herää huumeuksista). Joko se meni? -- Oliko se isän ääni? -- Jaa, kyllä minä menen ladyn tyköön -- menen ja sanon hänelle, näytän peilin hänelle -- Kelvotoin! jos silloinkin vielä minua mieheksesi pyydät -- koko aatelin, sota-päällystön ja kansan edessä -- ota avuksesi koko Englantisi ylpeys -- hylkään sinut minä -- saksalainen nuorukainen!

(Juoksee ulos.)

TOINEN NÄYTÖS.

Sali lady Milfordin palatsissa; oikealla kädellä seisoo sohva, vasemmalla piano.

Ensimäinen kohtaus.

Lady vapaassa, vaan viehättävässä aamu-puvussa, tukat vielä kihertämätöinnä, istuu pianon ääressä soitellen; Sohvi, kammari-neitsyt, tulee ikkunasta päin.

Sohvi. Upsierit eroovat toisistaan! Vahti-paraati on loppunut -- vaan Walteria ei vielä näy!

Lady (hyvin levotoinna, nousten ylös ja kävellen salissa). En tiedä oikein, mikä minulla tänään on, Sohvi --- En ole koskaan tämmöistä tuntenut -- sitä ei siis näkynyt? -- Tosi kyllä -- Hänellä ei taida olla kiirettä -- Mieltäni painaa niinkuin rikoksen olisin tehnyt -- Meneppä, Sohvi, sano, tuovat minulle tulisimman juoksijan ruhtinan tallista! Minä tarvitsen ilmaella itseäni -- nähdä ihmisiä ja sinisen taivaan, ja ratsastaa sydämeni vähän kevyemmäksi.

Sohvi. Jos ette voi hyvin, milady, kutsukaa seuraa tyköönne! Antakaa herttuan pitää puoli-päiväisensä täällä, tahi muutattaa kortti-pöytänsä teidän sohvanne ääreen! Minä jos teinä olisin, pitäisi ruhtinan ja koko hovin tanssia minun mieltäni myöten!

Lady (heitäksen sohvalle). Ole kiusaamatta minua! Minä annan sulle temantin joka tunnista, jonka saan heistä vapaana olla! Pitäislkö minun heitä vielä kammarini tapetiksi ottaa! -- Ne ovat kehnoja, kataloita ihmisiä, jotka hämmästyvät, kun minulta joku lämmin sydämellinen sana sattuu pääsemään, aukasevat suunsa ja sieramensa, juuri kun kummituksen näkisivät -- Orjat, joiden isännän minä käärin kuin langan sormeni ympäri! -- Mikä huvitus voi minulla olla ihmisistä, joiden mielet ovat niin toinen toisensa kaltaiset kuin heidän tasku-kellonsa käyvät yhden? Voipiko minulla olla iloa kysyä heiltä jotain, kun jo edeltä tiedän, mitä minulle vastaavat? Eli puhella heidän kanssansa, kun heillä ei ole sydäntä olla toisesta ajatuksesta kuin minä? -- Pois ne! Ikävä on ratsastaa hevosella, joka ei kuolasimia pureksi!

(Menee ikkunaan.)

Sohvi. Vaan ettenhän toki niiden semmoisten joukkoon lue ruhtinasta? -- kauniinta miestä -- tulisinta rakastajaa -- sukkelinta puheljata koko maassansa!

Lady (tulee takaisin). _Hänenkö_ tämä on maansa? Ja ainoastaan ruhtinas-kunta, Sohvi, voipi minun vaalini tehdä ymmärrettäväksi -- sanot minua kadehdittavan! Voi kuitenkin! Surkutella pitäisi heidän minua! Kaikista, jotka majesteetin rintoja imevät, on rakkaus-nainen pahimmassa tilassa, koska hän yksin tapaa sen suuren ja rikkaan miehen kerjäämässä -- Tosi kyllä on, että hän valtansa noidan-pillillä voi tyydyttää kaikki sydämeni halut! -- Hän panettaa kummankin Indian herkut pöydälleni -- tekee huvi-tarhat korvesta -- Antaa maansa mehun kaaressa ruiskuta taivasta kohti, ja alamaistensa ytimen ilo-tulissa ilmaan tupruta -- -- Vaan voipiko hän myös sydämensä käskeä, _jaloa ja tulista sydäntä vastaan jalosti ja tulisesti tykyttämään_? Voipiko hän katalaan aivoonsa synnyttää yhdenkään korkeamman ajatuksen? -- Kaikessa ruumiin kyllyydessä on sydämeni nälissään; ja mitä auttavat minua paremmat tunteeni, kun tyydyttää saan vaan himoni?

Sohvi (katsahtaa häneen kummastuen). Kuinka kauan siitä onkaan, kun tulin teidän palvelukseen, milady?

Lady. Kunko vasta tänään tulet minut tuntemaan? -- Se on tosi, Sohvi kulta, minä olen kunniani ruhtinalle myönyt; vaan sydämeni olen pitänyt omanani -- sydämeni, ainoan tavarani, joka kuka-ties vielä miehen ansaitsee -- jota hovi-elamän saastainen ilma on koskettanut vaan kuin hemgähdys peiliä! Usko minua, herttaseni, sen olisin jo kauan säilyttänyt tältä surkealta ruhtinalta, jos vaan olisin jaksanut voittaa sen kunnian-himoni, että kaikkein hovi-rouvien edeltä tahdon ensimäisen arvon!

Sohvi. Ja tämä sydän taipuu kernaasti kunnian-himon alamaiseksi?

Lady (vilkkaasti). Se on jo kyllin kostanut alennuksensa! -- Kostaa vielä alin-omaa ja edeskin päin! Sohvi, (painavasti, laakein kätensä Sohvin olalle) me vaimo-ihmiset voimme vaan joko _vallita eli palvella_, mutta vallan suurinkin nautinto on meistä surkeata sen nautinnon rinnalla, että saamme olla _orjana_ sillä miehellä, jota rakastamme!

Sohvi. Tämän totuuden, milady, luulin teiltä viimeksi kuulevani!

Lady. Minkä vuoksi, Sohviseni! Eikös minun vallan-pitämisessäni kylliksi ole näkynyt, että me paraastaan kelpaamme vaan talutus-hihnasta kuletettaa? Etkö ole mun juonikkaasta huikentelevaisuudestani, mun hurjista huvituksistani nähnyt, että niiden piti vaan sisälläni hämmentää vielä rajumpia haluja?

Sohvi (peräytyy hämmästyen). Lady!

Lady (vilkkaammasti). Tyydytä nämä! Hanki mulle se mies, jota nyt ajattelen, jota jumaloitan -- kuolla pitää mun, eli se saada. (Vienommasti.) Anna mun hänen suustansa kuulla, että rakkauden kyyneleet silmissämme loistavat kauniimmalta kuin kalliit kivet tukassamme, (kiivaasti) niin minä viskaan ruhtinalle sydämensä ja ruhtina-kuntansa takaisin, pakenen sen miehen kanssa, pakenen kaukaisimpaan erä-maahan maa-ilmassa -- --

Sohvi (katsoo hämmästyksissä häneen). Hyvä Jumala! Mitä teette te, lady? Mikä teillä on?

Lady (säikähtyneenä). Sinä kalvenet? -- Olenko ehkä mitä liikaa sanonut? -- kuule vielä -- saat kaikki kuulla --

Sohvi (katselee peljästyneenä ympärinsä). Minua peloittaa, milady -- minua peloittaa -- en tarvitse enää mitään kuulla!

Lady. Liittoni majuorin kanssa -- sinä ja maa-ilma olette väärässä, kun luulette sen olevan _hovi-juonia_ -- Sohvi elä punastu -- elä häpeä mun tähteni -- se on mun _rakkauteni_ tekoa!

Sohvi. Kuinka oikein arvasin!

Lady. Minä petin heidät, Sohvi -- sen heikon ruhtinan -- sen kavalan Walterin -- sen hullun marsalkin -- Kukin näistä on valmis vannomaan sen, että tämä naimis-kauppa on sopivin keino minut herttualle pelastaa, meidän liitto vielä lujemmin yhdistää! -- Jaa, meidän liittomme iäksi ratkaista! iäksi katkaista nämä häpeälliset kahleet! -- Valhellut valehtelijat! Heikon vaimon pettämät! -- Te itse tuotte nyt minulle rakastettuni! Sitähän minä vaan tahdoinkin -- Kun hänet vaan kerran saan -- o silloin iäti hyvästi, tämä inhoittava loisto --

Toinen kohtaus.

Ruhtinan vanha kammari-palvelija, joka tuo koristin-rasiata. Edelliset.

Palvelija. Hänen herttuallinen korkeutensa käski sanoa terveisiä ja lähettää teille nämä briljantit häiksenne! Ne juuri tuotiin Venedigistä.

Lady (on avannut laatikon ja peräytyy säikähtäen). Mies! mitä maksoi herttua näistä kivistä?

Palvelija (vihaisella näöllä). Ei ne hänelle maksa yhtä äyriä!

Lady. Mitä? Hullunako sinä olet? _Ei mitään?_ -- ja (astuen muutaman askelen hänestä) kuitenkin katsot sinä minuun, ikään kuin tahtoisit mun katseellasi lävistää -- Eikö nämä _mitään_ maksa hänelle, tämmöiset äärettömän kalliit kivet?

Palvelija. Eilen vietiin seitsemän-tuhatta maan lasta Amerikaan -- ne maksavat kaikki!

Lady (panee laatikon äkkiä pöydälle ja kävelee kiireesti salissa edes takaisin; vähän ajan kuluttua palvelijalle). Mies! mikä sinulla on? Itketkö sinä?

Palvelija (pyhkii silmiänsä, kamalalla äänellä, kaikki jäsenensä väristen). Semmoiset kalliit kivet kuin nuo tuolla -- minullakin on niissä kaksi poikaa!

Lady (kääntyy pois vavisten, ottaa häntä kädestä). Eihän suinkaan pakosta?

Palvelija (nautaa hirveästi). Hyvä Jumala! -- Ei -- ne ovat kaikki vapaa-tahtoisia -- Oli kyllä muutamia suulaita poikia, jotka astuivat rivistä ulos ja kysyivät evestiltä, mitä ruhtinas heillä sai parista? -- Vaan meidän armollinen ruhtinas marsitti kaikki rykmentit paraati-kedolle ja ammutti suu-paltot. Me kuulimme pyssyjen paukkinan, näimme heidän aivonsa lennelleen ympäri kivitykselle, ja koko armeia huusi: _hei pojat, Amerikaan!_

Lady (lankee kauhistuen sohvaan). O Jumala, Jumala! -- Ja min'en kuullut mitään? enkä tiennyt mitään?