Part 4

-- Olen lakannut etsimästä kumpaistakaan niistä, sanoi Morris. Henkeni voi joutua vaaraan sen kautta, mitä sanon, mutta vaikka olettekin paha -- ja minusta tuntui viime yönä, että te olette muuttumaisillanne yhtä pahaksi kuin pahin heistä -- olette kuitenkin vasta-alkaja, eikä omatuntonne voi olla vielä niin paatunut kuin heidän. Siksi ajattelin puhua kanssanne.

-- No, mitä teillä on sanottavaa?

-- Jos ilmiannatte, minut, olkaa kirottu!

-- Sanoinhan, etten sitä tee.

-- Halusin kysyä teiltä, pälkähtikö milloinkaan päähänne, kun liityitte Vapaitten Miesten Liittoon Chicagossa ja vannoitte veljesrakkauden ja uskollisuuden valoja, että se veisi teidät rikoksiin?

-- Jos sanotte sitä rikokseksi, vastasi Mc Murdo.

-- Sanotte rikokseksi! huudahti Morris, ääni värähdellen intohimosta. Vähänpä olette nähnyt, jos voitte sanoa sitä muuksi. Oliko rikos, kun viime yönä lyötiin miestä, joka oli kyllin vanha ollakseen isänne, kunnes veri tahrasi hänen valkeat hapsensa? Oliko se rikos -- vai miksi muuksi sitä nimittäisitte?

-- On niitä, jotka sanoisivat, että se oli sotaa, sanoi Mc Murdo. Sotaa kahden yhteiskuntaluokan välillä, joista kumpikin löi niin hyvin kuin taisi.

-- No, ajattelitteko sellaista, kun liityitte Vapaitten Miesten Liittoon Chicagossa?

-- En, minun täytyy sanoa, etten ajatellut.

-- En minäkään liittyessäni siihen Philadelphiassa. Se oli vain siunauksellinen seura ja kokouspaikka tovereille. Sitten kuulin tästä paikasta -- kirottu olkoon hetki, jolloin ensi kerran kuulin sen nimen -- ja tulin tänne päästäkseni eteenpäin. Jumalani, päästäkseni eteenpäin! Vaimoni ja kolme lastani tulivat mukanani. Perustin kaupan Market Squaren varrella ja menestyin hyvin. Täällä oli saatu tietää, että minä kuuluin Vapaisiin Miehiin ja minun oli pakko liittyä paikallisosastoon, kuten teidänkin viime yönä. Minulla on tuo häpeän merkki käsivarressani ja jotakin vielä pahempaa poltettuna sydämeeni. Huomasin olevani kunnottoman konnan vallassa ja kietoutuneena rikosten verkkoon. Mitä saatoin tehdä? Jokaista sanaani, jonka sanoin korjatakseni asioita, pidettiin kavallusyrityksenä, kuten tänä yönäkin. En voi lähteä täältä, sillä koko omaisuuteni on kiinni kaupassani. Jos eroan seurasta, tiedän hyvin, että minut murhataan ja Jumala tietää miten käy vaimoni ja lasteni. Oi, se on hirveätä -- hirveätä! Hän pani kädet kasvoilleen ja hänen ruumiinsa vapisi kouristuksentapaisista nyyhkytyksistä.

Mc Murdo kohautti olkapäitään.

-- Olette liian akkamainen siihen hommaan, sanoi hän. Ette ole oikeaa lajia sellaiseen työhön.

-- Minulla oli omatunto ja uskonto, mutta he tekivät minusta pahantekijän. Minut valittiin erästä tehtävää suorittamaan. Tiesin hyvin mitä seuraisi, jos kieltäytyisin. Kukaties olen pelkuri. Kukaties ajatus pienestä vaimoraukastani ja lapsista tekee minut pelkuriksi. Kuitenkin minä menin. Luulen, että se tulee kummittelemaan mielessäni niin kauvan kuin elän. Se oli yksinäinen talo kahdenkymmenen peninkulman päässä täältä. Minua käskettiin vartioimaan ovea, kuten teitäkin viime yönä. Minuun ei luotettu niin paljon, että olisi otettu minut mukaan. Toiset menivät sisään. Kun he tulivat ulos, olivat heidän kätensä ranteisiin saakka veressä. Kun läksimme pois, kuului talosta lapsen huuto. Se oli viisivuotias poika, joka oli nähnyt isänsä murhattavan. Miltei pyörryin kauhusta sen kuullessani ja kuitenkin täytyi minun näyttää rohkeata ja hymyilevää naamaa, sillä tiesin hyvin, että jollen olisi sitä tehnyt, olisivat he ensi kerralla tulleet minun talostani kädet verisinä ja minun pikku Fredini olisi itkenyt isäänsä. Mutta minä olin silti rikollinen -- osallinen murhaan, kadotettu ikipäiviksi tässä maailmassa ja kadotettu niinikään tulevassa. Olen hyvä katolilainen, mutta pappi ei tahtonut olla missään tekemisissä kanssani, kun hän kuuli, että olen "Scowrer" ja minut on suljettu kirkkoni yhteydestä. Niin on minun laitani. Ja minä näen että te olette menossa samaa tietä ja kysyn teiltä: mihin tämä päättyy? Oletteko valmis tulemaan kylmäveriseksi murhaajaksi, vai voimmeko tehdä mitään ehkäistäksemme sen?

-- Mitä te tekisitte? kysyi Mc Murdo äkisti. Ette kai aijo kieliä?

-- Jumala siitä varjelkoon! huudahti Morris. Pelkkä ajatuskin maksaisi varmaan henkeni.

-- Se on hyvä, sanoi Mc Murdo. Arvelen, että te olette akkamainen mies ja pidätte liian suurta melua asiasta.

-- Liian suurta melua! Odottakaa kunnes olette asunut täällä kauvemmin. Katsokaahan tuota laaksoa. Näette sadoista savupiipuista kohoavan pilven, joka pimittää sitä. Sanon teille, että murhaajien pilvi riippuu sankempana ja ahdistavampana, kuin tuo ihmisten päitten päällä. Se on Kauhun Laakso -- Kuoleman Laakso. Pelko asuu ihmisten sydämessä iltahämärästä aamunkoittoon. Vartokaa, nuori mies, ja ottakaa opiksenne.

-- No, ilmoitan teille mitä ajattelen, kun olen nähnyt enemmän, sanoi Mc Murdo huolettomasti. On aivan selvää, ettette te ole mies paikallanne täällä, ja mitä pikemmin te lähdette täältä -- jos vaan saatte hiukankaan kohtuullisen hinnan liikkeestänne -- sitä parempi teille. Mitä olette minulle sanonut, pysyy salaisuutenani, mutta hitto vie, jos luulisin, että olette kavaltaja -- --

-- Ei, ei! sanoi Morris surkeasti.

-- No, jääköön se sikseen. Pidän mielessäni, mitä olette sanonut, ja kukaties joskus vielä palaan siihen. Luulen että puhuitte minulle siten hyvässä tarkoituksessa. Nyt menen kotiin.

-- Pari sanaa ennenkuin lähdette, sanoi Morris. Meidät on kukaties nähty yhdessä. He ehkä haluavat tietää, mistä olemme puhuneet.

-- Ah, se oli hyvä ajatus.

-- Minä tarjoan teille kirjanpitäjän paikan kaupassani.

-- Ja minä kieltäydyin ottamasta sitä vastaan. Se on asiamme. Se on hyvä, veli Morris, olkoon tulevaisuus teille parempi.

Samana päivänä iltapuolella, kun Mc Murdo istui tupakoiden mietteisiinsä vaipuneena arkihuoneensa takkavalkean ääressä, avautui ovi ja oviaukon miltei täytti pomo Mc Gintyn jättiläisvartalo. Hän teki merkin ja istuuduttuaan nuorta miestä vastapäätä katsoi häneen tiukasti jonkun aikaa. Katseeseen vastattiin yhtä tiukasti.

-- Minä en käy usein vieraisilla, veli Mc Murdo, sanoi hän vihdoin. Luulen, että minulla on liian kiire niiden takia, jotka käyvät minun luonani. Mutta ajattelin, että hiukan jaloittelisin ja tulisin katsomaan teitä asunnossanne.

-- Olen ylpeä nähdessäni teidät täällä, Neuvos, vastasi Mc Murdo sydämellisesti, ottaen esiin whiskypullon astiakaapista. Se on kunnia, jota en ollut odottanut.

-- Kuinka on käsivarren laita? kysyi pomo.

Mc Murdo irvisti.

-- No, se muistuttaa kyllä itsestään, sanoi hän. Mutta se on sen arvoinen.

-- Niin, se on sen arvoinen, vastasi toinen, niiden mielestä, jotka ovat uskollisia, ja avuksi osastolle. Mistä puhuitte veli Morrisin kera Miller Hiilissä tänä aamuna?

Kysymys tuli niin äkkiä, että oli hyvä, että hänellä oli vastaus valmiina. Hän purskahti sydämelliseen nauruun.

-- Morris ei tiennyt, että voin ansaita elantoni täällä kotona. Hänen ei tarvitsekaan tietää, sillä hän on liian omantunnontarkka minunlaiselleni. Mutta hän on hyväsydäminen vanha veikko. Hän luuli, että minä olin paikan puutteessa ja että hän tekisi minulle hyvän palveluksen tarjoamalla minulle kirjanpitäjäntoimen kaupassaan.

-- Vai sitä se oli?

-- Niin, sitä se oli.

-- Ja te kieltäydyitte?

-- Tietysti. Enkö voisi ansaita kymmenen kertaa niin paljon omassa makuuhuoneessani neljän tunnin työllä?

-- Niinpä kyllä. Mutta minä en liian paljon seurustelisi Morrisin kanssa.

-- Miksi en?

-- No, koska sanon, ettei teidän pitäisi. Se riittäisi useimmille näillä seuduilla.

-- Se saattaa riittää useimmille, mutta se ei riitä minulle, Neuvos, sanoi Mc Murdo rohkeasti. Jos olette ihmistuntija, niin tiedätte sen.

Tummaverinen jättiläinen tuijotti häneen ja hänen karvainen käpälänsä puristi hetkisen lasia aivankuin olisi hän aikonut heittää sen kumppaninsa päähän. Sitten hän nauroi äänekkääseen, hurjaan, teeskenneltyyn tapaansa.

-- Olette omituinen toveri, sanoi hän. No, jos haluatte tietää syyn, niin sanon sen teille. Sanoiko Morris mitään osastoa vastaan?

-- Ei.

-- Eikö minua vastaan?

-- Ei.

-- No, hän ei sanonut siksi, ettei hän uskaltanut luottaa teihin. Mutta sydämessään ei hän ole mikään uskollinen veli. Tiedämme sen hyvin ja pidämme häntä silmällä ja odotamme aikaa antaaksemme hänelle varoituksen. Luulen, että aika lähenee. Lammastarhassamme ei ole tilaa syyhyisille lampaille. Mutta jos seurustelette vilpillisen kanssa, täytyisi meidän ajatella, että tekin olette vilpillinen. Ymmärrättekö?

-- Ei ole pelkoa siitä, että minä seurustelisin hänen kanssaan, sillä minä en pidä miehestä, vastasi Mc Murdo. Jos joku toinen mies kuin te sanoisi sanan vilpillinen, ei hän sanoisi sitä kahta kertaa.

-- Hyvä, se riittää, sanoi Mc Ginty juoden lasinsa pohjaan. Tulin sanomaan teille sanan ajallansa ja nyt se on tehty.

-- Haluaisin mielelläni tietää, sanoi Mc Murdo, kuinka te saitte tietää, että minä olen puhunut Morrisin kanssa.

Mc Ginty nauroi.

-- Minun toimenani on tietää mitä paikkakunnalla tapahtuu, sanoi hän. Luulen olevan parasta, että annatte minun tietää kaikki mitä tapahtuu. No, on jo aika lähteä, ja aijoin juuri sanoa -- --

Mutta hänen jäähyväisensä katkaistiin odottamattomalla tavalla. Ovi avautui äkkiä ja kolmet uhkaavat kasvot katsoivat heihin poliisikypärien alta. Mc Murdo hypähti pystyyn ja oli ottamaisillaan esiin revolverinsa, mutta hänen kätensä pysähtyi puolitiessä kun hän huomasi, että kaksi winchesterkivääriä tähtäsi hänen päähänsä. Muuan univormupukuinen mies astui huoneeseen kuusipiippuinen revolveri kädessään. Hän oli kapteeni Marvin, joka oli ennen ollut Chicagossa ja nyt kuului Hiili- ja Rautaseudun poliisikuntaan. Hän ravisti päätään puolittain hymyillen Mc Murdolle.

-- Ajattelinkin, että te joutuisitte ikävyyksiin, mr Mc Murdo Chicagosta, sanoi hän. Ettekö voi pysyä siivolla, vai kuinka? Ottakaa hattunne ja tulkaa mukaan.

-- Arvaan, että saatte maksaa tästä, kapteeni Marvin, sanoi Mc Ginty. Haluaisinpa tietää, kuka te olette, kun uskallatte murtautua täten taloon ja loukata kunniallisia, lainkuuliaisia ihmisiä?

-- Te olette tämän jutun ulkopuolella, Neuvos Mc Ginty, sanoi poliisikapteeni. Me emme ole tulleet vangitsemaan teitä, vaan tätä miestä, Mc Murdoa. Teidän pitäisi auttaa eikä estää meitä tehtävässämme.

-- Hän on ystäväni ja minä vastaan hänen käytöksestään, sanoi pomo.

-- Yleisen puheen mukaan, Mc Ginty, saatte jonakuna päivänä vastata omasta käytöksestänne, vastasi poliisikapteeni. Tämä mies, Mc Murdo, oli rikoksellinen ennenkuin hän tuli tänne ja hän on rikoksellinen vieläkin. Tähdätkää häneen poliisit sillä aikaa, kun minä otan häneltä aseet.

-- Tässä on pistoolini, sanoi Mc Murdo kylmästi. Tokkohan te kapteeni Marvin vangitsisitte minut näin helposti, jos te ja minä olisimme kahden.

-- Missä on vangitsemiskäskynne? kysyi Mc Ginty. Hitto vie, yhtähyvin voisi elää Venäjällä kuin Vermissassa, kun teidänlaisenne miehet hoitavat poliisinvirkaa. Se on kapitalistien solvaus ja takaan, että saatte kuulla siitä vielä enemmän.

-- Te teette parhaanne mukaan sen, mitä pidätte velvollisuutenanne, Neuvos. Me pidämme huolen omistamme.

-- Mistä minua syytetään? kysyi Mc Murdo.

-- Osanotosta vanhan toimittaja Stangerin pahoinpitelemiseen _Heraldin_ toimituksessa. Ei ole teidän vikanne, ettei ole kysymys murhasta.

-- No, jollei teillä ole muuta häntä vastaan, sanoi Mc Ginty nauraen, voitte säästää itseltänne paljon vaivaa antamalla asian raueta. Tämä mies oli minun kanssani ravintolassani pelaamassa pokeria puolenyön aikaan ja voin hankkia toistakymmentä todistajaa sitä todistamaan.

-- Se on teidän asianne ja arvaan, että voitte järjestää sen oikeussalissa huomenna. Tulkaa siis Mc Murdo ja tulkaa siivosti, ellette halua kuulaa kalloonne. Pysykää te loitolla, mr Mc Ginty, sillä varoitan teitä siitä, etten kärsi mitään vastarintaa ollessani virantoimituksessa.

Kapteeni näytti niin päättävältä, että sekä Mc Murdon että hänen pomonsa täytyi tyytyä asemaan. Viimemainittu koetti saada kuiskaamalla vaihdetuksi vangin kanssa muutaman sanan ennenkuin he lähtivät.

-- Kuinka on -- hän pisti peukalonsa pystyyn osoittaakseen rahantekokaluja.

-- Kaikki hyvin, kuiskasi Mc Murdo, joka oli keksinyt varman kätköpaikan lattian alla.

-- Jääkää hyvästi, sanoi pomo puristaen Mc Murdon kättä. Menen tapaamaan asianajaja Reilly'a ja hoidan itse puolustuksen. Luottakaa sanaani, etteivät he voi teitä pitää vangittuna.

-- Enpä löisi vetoa siitä. Vartioikaa vankia ja ampukaa hänet, jos hän yrittää vehkeillä. Minä tarkastan taloa ennenkuin lähden.

Marvin teki niin, mutta ei nähtävästi löytänyt jälkeäkään kätketyistä työkaluista. Kun hän oli tullut alas, veivät hän ja hänen miehensä Mc Murdon päämajaan. Oli jo pimeä ja puhalsi kolea tuuli niin että kadut olivat miltei autiot, mutta muutamat tyhjäntoimittajat seurasivat kulkuetta ja pimeyden rohkaisemina huusivat vangille solvauksia.

-- Hirttäkää kirottu Scowrer! huusivat he. Hirttäkää hänet! He nauroivat, kun hänet vietiin poliisiasemalle. Lyhyen muodollisen kuulustelun jälkeen hänet vietiin yhteiseen koppiin. Täällä hän tapasi Baldwinin ja kolme muuta, jotka olivat ottaneet osaa edellisen yön rikokseen. Heidät oli kaikki vangittu tänä iltapäivänä ja he odottivat oikeudenkäyntiä seuraavana päivänä.

Mutta tänne oikeuden sisimpäänkin linnoitukseen ulottui Vapaitten Miesten pitkä käsivarsi. Myöhään yöllä astui heidän koppiinsa vanginvartija tuoden mukanaan heidän makuusijojaan varten olkikuvon, josta hän otti esiin kaksi whiskypulloa, muutamia laseja ja korttipakan. He viettivät iloisen yön huolehtimatta lainkaan huomispäivän koettelemuksesta.

Eikä heillä ollut syytäkään olla huolissaan, kuten loppu osoitti. Maistraatti ei mitenkään voinut todistusten perustuksella julistaa tuomiota, joka olisi lykännyt jutun korkeampaan oikeuteen. Ensiksikin täytyi latojien ja painajien myöntää, että valaistus oli ollut huono, että he itse olivat olleet hyvin hämmennyksissä ja että heidän oli vaikeata ehdottomasti vannoa tuntevansa pahantekijät, vaikka he uskoivat että syytetyt olivat olleet heidän joukossaan. Kun Mc Gintyn hankkima taitava asianajaja oli ristikuulustellut heitä, kävivät heidän todistuksensa vielä epämääräisemmiksi. Loukattu mies oli jo todistanut, että äkillinen hyökkäys oli niin saanut hänet ymmälle, ettei hän voinut kertoa muuta, kuin että ensimäisellä miehellä, joka löi häntä, oli viikset. Hän lisäsi, että hän tiesi heidän olevan Scowreria, koskei hänellä voinut olla yhteiskunnassa ketään muita vihamiehiä, ja koska häntä oli jo kauvan uhattu hänen sanomalehtikirjoitustensa takia. Toiseksi todisti kuusi kansalaista ja niiden joukossa korkea kunnallinen virkamies, Neuvos Mc Ginty, yksimielisesti ja selvästi, että miehet olivat pelanneet korttia Liittotalolla paljon myöhempään kuin rikos tapahtui. On tarpeetonta sanoa, että tuomioistuin vapautti heidät miltei pyytäen anteeksi ikävyyttä, jonka he olivat saaneet kärsiä ja nuhdellen kapteeni Marvinia ja poliisia liiasta virkainnosta.

Tuomiota tervehti äänekkäin suosionosoituksin oikeussali, jossa Mc Murdo näki paljon tuttuja kasvoja. Osaston veljet hymyilivät ja viittoivat. Mutta siellä oli toisia, jotka istuivat huulet yhteenpuristettuina ja synkin katsein kun miehet poistuivat syytettyjen paikalta. Muuan heistä, pieni mustapartainen, päättäväisen näköinen mies puki sanoiksi omansa ja toveriensa ajatukset, kun vapaiksi julistetut kulkivat hänen ohitseen.

-- Te kirotut murhaajat! sanoi hän. Kyllä me teidät vielä saamme kiikkiin.

V LUKU.

Synkin hetki.

Joskin Mc Murdo voitti toveriensa suosion, niin oli olemassa toinen piiri, joka oli vielä tärkeämpi hänelle, mutta jossa hän menetti sen. Ettie Shafterin isä ei tahtonut olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja oli kieltänyt häneltä pääsyn taloonsa. Ettie itse rakasti häntä liian syvästi voidakseen erota hänestä, ja kuitenkin hänen oma hyvä järkensä varoitti häntä avioliitosta miehen kanssa, jota pidettiin rikoksellisena.

Olisi luullut, että Mc Murdo seuran jäsenenä olisi saanut tietää kaikki, mitä tapahtui, mutta hän huomasi pian, että järjestö oli laajempi ja käsitti useampia osastoja. Myöskin pomo Mc Ginty oli tietämätön monista asioista, sillä eräällä virkailijalla, jota nimitettiin piirikunnan edusmieheksi ja joka asui kauvempana Hobson Patchissa, oli valta useiden eri osastojen yli, joita hän vallitsi yllättävällä ja itsevaltiaalla tavalla. Vain kerran Mc Murdo näki hänet. Hän oli pieni viekkaannäköinen, harmaatukkainen mies, jolla oli hiipivä käynti ja luihu, ilkeä katse. Evans Pott oli hänen nimensä ja Vermissan mahtava pomokin tunsi häntä kohtaan samantapaista vastenmielisyyttä ja pelkoa, jota suurikasvuinen Dantonkin varmaan oli tuntenut vähäpätöisen näköistä mutta vaarallista Robespierre'iä kohtaan.

Eräänä päivänä Scanlan, joka oli Mc Murdon asuintoveri, sai Mc Gintylta kirjeen, jonka sisällä oli toinen Evans Pottilta. Tämä kirjoitti, että hän aikoi lähettää paikkakunnalle kaksi hyvää miestä, Lawlerin ja Andrewsin, jotka olivat saaneet määräyksen toimia lähistöllä, vaikka oli parasta, ettei mitään yksityiskohtaisia tietoja annettu heidän tehtävästään. Tahtoisiko päämestari pitää huolen heidän asunnostaan ja mukavuudestaan kunnes toiminnan hetki oli tullut? Mc Ginty lisäsi, että kenenkään oli mahdotonta asustaa salaa Liittotalossa ja että hän siksi olisi kiitollinen, jos Mc Murdo ja Scanlan pitäisivät vieraat muutaman päivän luonaan.

Samana iltana miehet saapuivat kumpikin kantaen matkalaukkuaan. Lawler oli vanhanpuoleinen mies, viekas, vaitelias ja täsmällinen, puettu vanhaan mustaan päällystakkiin, joka hänen pehmeän huopahattunsa ja harmaan partansa keralla sai hänet ulkonäöltään muistuttamaan kiertävää saarnaajaa. Hänen toverinsa, Andrews, oli vielä aivan nuori, avomielisen näköinen ja iloinen, ja käyttäytyi meluavasti, kuten ainakin mies, joka tahtoo nauttia jokaisen minuutin loma-ajastaan. Molemmat miehet olivat ehdottomasti raittiita ja käyttäytyivät kaikissa suhteissa kuin yhteiskunnan moitteettomat jäsenet, ellei ota lukuun sitä ainoaa seikkaa, että he olivat murhaajia, jotka olivat usein osoittautuneet olevansa tämän murhaajaseuran kyvykkäimpiä työaseita. Lawler oli jo suorittanut neljätoista senlaatuista tehtävää ja Andrews kolme.

Mc Murdo huomasi, että he olivat hyvin halukkaat keskustelemaan entisistä teoistaan, joista he puhuivat puoli-häveliäästi mutta ylpeillen, kuten ainakin miehet, jotka ovat hyvin ja epäitsekkäästi palvelleet yhteiskuntaa. He olivat kuitenkin vaiteliaita, kun tuli puhe heidän nykyisestä tehtävästään.

Huolimatta vieraittensa vaiteliaisuudesta olivat Scanlan ja Mc Murdo lujasti päättäneet olla läsnä kun he suorittivat sen, mitä nimittivät "leikiksi." Kun siis Mc Murdo varhain eräänä aamuna kuuli heidän hiipivän alas portaita, herätti hän Scanlanin ja he pukeutuivat kiireesti. Pukeuduttuaan he huomasivat, että toiset olivat hiipineet ulos jättäen oven jälkeensä auki. Päivä ei ollut vielä valjennut ja lamppujen valossa he näkivät nuo kaksi miestä jonkun matkan päässä kadulla. He seurasivat heitä varovasti, kulkien äänettömin askelin syvässä lumessa.

Talo oli aivan lähellä kaupungin rajaa ja pian he saapuivat poikkitielle, joka oli sen rajan takana. Täällä odotti kolme miestä, joiden kanssa Lawler ja Andrews kiireisesti ja innokkaasti keskustelivat. Sitten he kaikki lähtivät yhdessä liikkeelle. Oli nähtävästi kysymyksessä joku tärkeä tehtävä, joka vaati väkeä. Tältä kohdalta lähti useita eri polkuja eri kaivoksiin. Muukalaiset poikkesivat tielle, joka vei Crow Hillin suureen kaivokseen, joka tarmokkaan ja pelottoman Uudesta Englannista kotoisin olevan johtajansa Josiah H. Dunnin käsissä oli kyennyt ylläpitämään jonkunlaista järjestystä ja kuria pitkän hirmuhallituksen aikana.

Päivä oli nyt ruvennut valkenemaan ja jono kaivostyömiehiä kulki hitaasti yksitellen ja ryhmissä mustunutta polkua pitkin.

Mc Murdo ja Scanlan kulkivat heidän mukanaan pitäen silmällä miehiä, joita he seurasivat. Tiheä sumu peitti seudun ja äkkiä kuului sen keskeltä höyrypillin puhallus. Se oli merkkivihellys kymmenen minuuttia ennemmin kuin häkit laskettiin alas ja päivän työ alkoi.

Kun he saapuivat avonaiselle paikalle kaivosaukon ympärillä, oli siellä odottamassa satakunta kaivosmiestä, jotka tömistelivät jalkojaan ja puhalsivat sormiinsa, sillä ilma oli hyvin kylmä. Muukalaiset seisoivat konehuoneen suojassa. Scanlan ja Mc Murdo kiipesivät kuonaläjälle, josta heillä oli hyvä näköala. He näkivät kaivosinsinöörin, kookkaan parrakkaan skotlantilaisen, jonka nimi oli Menzies, tulevan konehuoneesta ja puhaltavan pilliinsä merkiksi, että hissihäkit oli laskettava alas. Samassa pitkä, notkea nuori mies, jolla oli sileäksiajellut, totiset kasvot, läheni kiireesti kuoppaista tietä pitkin. Kun hän tuli lähemmäksi osui hänen katseensa äänettömään ja liikkumattomaan ryhmään konehuoneen luona. Miehet olivat vetäneet hatut silmilleen ja kääntäneet kauluksensa pystyyn peittääkseen kasvonsa. Hetkeksi kuolemanaavistus painoi kylmän kätensä johtajan sydämeen. Heti hän ravisti sen päältään ja näki vain velvollisuutensa tunkeileviin muukalaisiin nähden.

-- Keitä te olette? kysyi hän lähestyessään. Mitä te täällä maleksitte?

Kukaan ei vastannut, mutta Andrews astui askeleen eteenpäin ja ampui häntä vatsaan. Nuo sata odottavaa työmiestä seisoivat niin liikkumattomina ja avuttomina kuin olisivat saaneet halvauksen. Johtaja painoi molemmin käsin haavaa ja kyykistyi. Sitten hän hoiperteli poispäin, mutta toinen murhaajista ampui, ja hän kaatui kyljelleen, potkien ja raapien sormillaan kuonaläjää. Sen nähdessään päästi skotlantilainen Menzies raivon huudon ja hyökkäsi rautainen mittari kädessään murhaajiin päin, mutta sai kaksi kuulaa päähänsä ja kaatui kuoliaana aivan heidän jalkojensa juureen. Muutamat kaivosmiehistä astuivat askeleen eteenpäin ja päästivät epäselvän säälin ja vihan huudon, mutta pari muukalaisista ampui kaikki laukaukset kuusipiippuisistaan joukon päitten yli ja he masentuivat ja hajaantuivat ja muutamat juoksivat hurjaa vauhtia kotiinsa Vermissaan. Kun muutamat rohkeimmista olivat kokoontuneet ja palasivat kaivokseen, oli murhaajajoukkio kadonnut aamusumuun, ainoankaan heistä saattamatta vannoa tuntevansa nuo miehet, jotka sadan katsojan silmien edessä olivat suorittaneet kaksinkertaisen rikoksensa.

Scanlan ja Mc Murdo palasivat kotiin, Scanlan hiukan alakuloisena, sillä tämä oli ensimäinen murha, jonka hän oli nähnyt omin silmin ja se näytti vähemmän hupaiselta kuin hänelle oli luuloteltu. Johtajavainajan vaimon kamalat huudot vainosivat heitä, kun he kiiruhtivat kaupunkiin. Mc Murdo oli hajamielinen ja vaitelias, mutta ei osoittanut mitään myötätuntoa toverinsa hentomielisyydelle.

Sinä yönä oli osaston huoneessa Liittotalossa suuret kemut, ei ainoastaan Crow Hillin kaivoksen johtajan ja insinöörin tappamisen johdosta, mikä teki tämänkin kaivoksen seudun muiden lannistettujen ja pakkoveroa maksavien yhtiöiden kaltaiseksi, vaan myöskin kunnian johdosta, jota osaston omat miehet olivat kaukana niittäneet. Kävi selville, että kun piirikunnan edusmies oli lähettänyt kolme hyvää miestä suorittamaan erään tehtävän Vermissassa, oli hän vuorostaan pyytänyt, että kolme Vermissan miestä valittaisiin salaa ja lähetettäisiin tappamaan William Hales Stake Royalista. Tämä oli Gilmertonin tunnetuimpia ja suosituimpia kaivoksenomistajia, mies, jolla ei olisi luullut olevan ainoatakaan vihollista maailmassa, sillä hän oli joka suhteessa mallikelpoinen isäntä. Hän oli kuitenkin vaatinut, että työtä tehtiin pontevasti ja oli siksi erottanut työstä muutamia juoppoja ja laiskoja työmiehiä, jotka olivat tuon kaikkivaltiaan seuran jäseniä. Hänen ulko-ovelleen kiinnitetyt uhkauskirjeet eivät olleet muuttaneet hänen päätöstään ja sitten oli hänet vapaassa, sivistyneessä maassa tuomittu kuolemaan.