Part 8

Kun tataarit sitten jonkun ajan kuluttua nousivat maan herroiksi, hän olisi heidän hallitessaan saanut helposti korkean, hyvätuloisen viran jo senkin vuoksi, että oli syntyperältään lähempää sukua tataareille kuin kiinalaiselle rodulle. Mutta häntä ei miellyttänyr enää virkamiehenä olo, vaan nyt hän todellakin kaipasi rauhaa. Tästä syystä hän uudisti tuttavuutensa Kirsikkamajan vanhan Liun kanssa, jonka tyttären hän aikoinaan oli pelastanut rosvokuninkaan käsistä, ja nai nyt kaikkien asianomaisten suostumuksella tämän tytön. Hänen ei tarvinnut enää käyttää munkinpukua eikä hän koskaan ollutkaan tuntenut mieltymystä tähän säätyyn. Niinpä hän nyt siis heitti valepukunsa ja Syvähenki-nimensä ja valitsi niitten sijaan kelpo vaimon. Talonpoika Lo astui talonpoika Liun sijaan, jonka hän myöskin saattoi hautaan. Voittipa Lo Ta — kukapa olisi sitä uskonut? — naapuriensa keskuudessa rauhallisen ja raittiin miehen maineen. Kun hänen vanhat ystävänsä useita vuosia myöhemmin sattuivat tapaamaan hänet matkoilla tai kävivät hänen luonaan Kirsikkamajassa, hänen oli tapana heille kertoa, miten tämä tapahtui:

— Pian senjälkeen kun olin asettunut tänne, minun täytyi asioitteni tähden tehdä matka läheisimpään kauppalaan. Silloisen tapani mukaan minä pistäydyin ravintolaan kohtaamaan tuttaviani ja join itseni juovuksiin. Kukkarossani sattui olemaan runsaasti rahaa ja olisipa joku saattanut varastaa ne minulta, jollei eräs hyvä ihminen, jonka nimeä en koskaan tullut tietämään, olisi ottanut niitä minulta talteen minun maatessani humalassa kyläravintolan lattialla. Hän vei rahat vaimolleni kotiini, kertoi hänelle missä ja millaisessa tilassa minä olin, punnitutti rahat, jotta nähtäisiin, ettei hän ollut pitänyt niistä mitään, ja läksi pois. Hänen lähdettyään riensi vaimoni, joka on helmi kaikkien vaimojen joukossa, minun luokseni, niin kaukana kuin kyläravintola olikin. Kun vaimoni astui sisään, niin minä tunsin hänen suloisen äänensä, vaikka olinkin aika humalassa, ja hän alkoi hoitaa minua hellästi kuin lasta. Vähitellen minä siitä selvisin ja halusin lähteä kotiin. Hän talutti minua kädestä eikä lausunut koko matkalla moitteen sanaa, vaan jutteli kauniisti kanssani. Ja siitä päivästä saakka — lopetti Lo Ta riemuiten, — ei ole vaimoni koskaan voinut sanoa, että olisin juovuksissa ollut. Ja vaikka siitä on jo kaksikymmentä vuotta kulunut, ei hän ole koskaan nähnyt minua edes hienossakaan hiprakassa. Minä kiitän tästä kyllä Buddhaa, mutta enemmän vielä kelpo vaimon rakkautta. Ennenkuin minä sen opin tietämään, olin narri, vieläpä pahempaakin — murhamies. Taivas suokoon sen minulle anteeksi!