Part 20

Hellenistinen sivistys ulotti vaikutuksensa kauaksi itään. Äskettäin on Meediasta löytynyt kreikkalaisia pergamenttikäsikirjoituksia, jotka osoittavat, että kreikkalainen oikeus vielä ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. oli voimassa noissa kaukaisissa seuduissa. Ja sisäisimmän Keski-Aasian löytöpaikat, jotka vielä eivät läheskään ole tyhjentyneet, ovat viime aikoina yllättävän selvästi osoittaneet, miten helleenisen kulttuurin valo on sinne lännestä lähettänyt säteitänsä. Kaikki tämä pohjautuu Aleksanterin työhön. »Suuri kuningas on», Wilamowitz sanoo, »niitä valituita kylvömiehiä, joiden kylvö itää silloinkin, kun se lankeaa orjantappurain joukkoon.»

Intiankin hellenistisissä kaupungeissa kreikkalainen sivistys on kerran ollut elinvoimaista. Vielä miespolvi seleukidien valtakunnan kukistumisen jälkeen — vuonna 64 e.Kr. — eristetyt kreikkalaiset pikkuruhtinaat pysyttelivät ihmeteltävän sitkeästi siellä täällä Intian maaperällä; ja kului lähes neljä vuosisataa Aleksanterin kuoleman jälkeen, ennenkuin kreikkalaisen vaikutuksen viimeinenkin jälki oli hävinnyt Intiasta.

Nimi, jolla kreikkalaisista puhutaan intialaisissa lähdekirjoissa, on _yavana_ tai _yona_: joonialaiset, Raamatun _javan_.

Kreikkalainen vaikutus intialais-buddhalaiseen sivistykseen on erikoisen huomattavaa _taiteessa_. Eloisat kreikkalaiset jumalhahmot on otettu buddhalaisten jumalain, haltiain ja pyhimysten kuvien malleiksi. Samoin on laita rakennustaiteen, missä helposti huomaa erityisesti korinttilaisen pylvään.

Tämä kreikkalaisen vaikutuksen alainen taide on sitten Buddhan uskonnon jäljissä ja kiitos Intian ja Kiinan välisille kauppayhteyksille tunkeutunut Keski-Aasiaan ja sieltä aina Kiinaan saakka, missä se on perin pohjin uudistanut vanhan kiinalaisen taiteen.

Niin esiintyy täällä kuten kaikkialla helleenisen hengen elävöitävä ja hedelmöittävä vaikutus. Eikä se ole koskaan lakannut, minne se kerran on päässyt tunkeutumaan: Itä-Aasian taiteessa yhtä vähän kuin Euroopan tai Islamin. Meidän päiviemmekin kiinalainen ja japanilainen taide, niin kansalliseksi kuin se onkin muodostunut, palautuu kuitenkin perimmältään viidennen vuosisadan suuren kreikkalaisen taiteen luomista saatuihin herätteisiin.

* * * * *

Egyptissä eivät yksin kreikkalaisen taiteen ja taidekäsityön jätteet, vaan myöskin valtavat määrät kreikkalaisia kirjeitä ja papyrusasiakirjoja todistavat elävästi hellenismin levinneisyydestä.

Kirjallisuutta:

Erich Ziebarth, Kulturbilder aus griechischen Städten.

Felix Sartiaux, Villes mortes d'Asie mineure.

Ulrich von Wilamowitz-Moellendorff, Mindre Asiens upptäckande (Ord och bild 1921).

Saturnino Ximenez, L'Asie Mineure en ruines.

Theodor Wiegand y.m., Milet. Ergebnisse der Ausgrabungen: 3. nide osaksi ilmestynyt.

Olivier Rayet et Albert Thomas, Milet et le golfe Latmique. Fouilles et explorations archéologiques.

Theodor Wiegand, Hans Schrader y.m., Priene. Ergebnisse der Ausgrabungen 1895—1898.

J.T. Wood, Discoveries at Ephesus.

David George Hogarth, Excavations at Ephesus.

Österreichisches archäologisches Institut, Forschungen in Ephesus: 3 nidettä ilmestynyt.

A. Conze, K. Humann y.m., Die Altertümer von Pergamon: 8 nidettä ilmestynyt.

Karl Hachtmann, Pergamon (Kirjallisuusluettelo).

Emanuel Pontrémoli et Maxime Collignon, Pergame. Restauration, et reconstruction des monuments de l'acropole.

Alexander Bugge. Kelterna och deras kultur.

Felix Stæhelin, Geschichte der kleinasiatischen Galater.

Franz Cumont, Fouilles de Doura-Europos 1922—1923.

Martin P:n Nilsson, Ett syriskt Pompeji (Svensk tidskrift 1927).

Jarl Charpentier, Politiska och kulturella förbindelser mellan Grekland och Indien efter Alexander den Store (Nordisk tidskrift 1919).

HELLENISTINEN TIEDE.

Jos käännymme hellenistisen sivistyksen saavutuksia tutkimaan, niin ne ovat epäilemättä painavimmat _tieteen_ alalla. Alkulähteenä on tällöin Aristoteles, Kreikan suuri yleisnero. Hän se ensimmäisenä yhdisti ajan kaikki tieteet yhteydeksi. Mutta samalla hän laajensi tieteellisen tutkimuksen piiriä siinä määrin, että hänen jälkeensä ei kukaan kyennyt hallitsemaan koko valtavaa lopputulosta. Hänen jälkeensä seurasi siis _tieteiden erikoistumisen_ aikakausi.

Tieteiden keskipisteeksi tuli Aleksandreia. Tänne ensimmäinen Ptolemaios perusti tieteellisen tutkimuslaitoksen, n.s. Mūseíonin. Hän kutsui sinne aikansa etevimmät oppineet ja antoi heille niin runsaan toimeentulon, että he voivat kokonaan antautua tieteelliseen toimintaan. Heillä oli tutkimuksiansa varten käytettävissä tieteellisiä kokoelmia ja apuneuvoja joka lajia, kuten kirjasto, jossa pian oli useita satoja tuhansia papyruskääröjä, tähtitieteellinen observatorio, eläintieteellinen puutarha, jossa oli harvinaisia eläimiä, ja anatominen laitos.

Tunnetuin Aleksandreian oppineista on matemaatikko _Eukleídēs_, joka oppikirjaansa »Eukleideen alkeet» kokosi ja järjestelmöi aikansa geometrisen tiedon. Kiitos tavattomalle selvyydelleen tuota kirjaa käytetään vielä tänäkin päivänä koulukirjana melkein koko maailmassa. Toinen tämän ajan matemaattinen nero on syrakuusalainen _Arkhimēdēs_, joka oli opiskellut Aleksandreiassa Eukleideen oppilaiden johdolla. Arkhimedes oli epäilemättä antiikin suurin ja kaikkienkin aikojen suurimpia matemaatikkoja.[84] Äskettäin on löydetty hänen kirjoituksensa, joka yllättävällä tavalla osoittaa, että hän oli keksinyt perusteet integraalilaskennalle, jonka suuren keksinnön sitten Newton ja Leibniz tekivät 1600-luvulla. Arkhimedes oli myöskin aikansa etevin mekaanikko ja tuli erityisen kuuluisaksi keksimällä nerokkaita sotakoneita. Hänen nimensä elää vieläkin erinäisissä fysiikan laeissa ja sellaisessa keksinnössä kuin n.s. _Arkhimedeen kierrin_. Se on pitkän putken sisässä vinossa asennossa oleva kierukka, joka nostaa vettä, kun sitä pyöritetään akselinsa ympäri. Kuvaavaa sille, miten luja Arkhimedeen ajan luottamus oli hänen mekaaniseen kykyynsä, on seuraava hänen lausumanansa kerrottu: »Jos voisin saada kiinteän kohdan avaruudessa, minä kykenisin horjahduttamaan maan radaltaan.»[85]

Arkhimedeen aikalainen, mutta häntä jonkin verran vanhempi oli luultavasti etevä teknikko _Ktēsibios_, hänkin hyvin monipuolinen mies. Muun muassa hän valmisti hyvin ihmeellisen kellon, jossa oli liikkuvia kuvia, tunteja ilmoittavat toitotusmerkit ja monenmoisia muita kiintoisia laitteita, jonka kaiken pani liikkeelle vesivoima. Tietomme tästä kellolaitteesta ovat peräisin toisilta muinaisajan kirjailijoilta. Kiitos heille me voimme seurata konstikellon rakennetta, sellaisena kuin tunnemme sen keskiajan kirkoista[86] ja luostareista sekä oman aikamme jälkivesoista — arabialaisten ja roomalaisten välityksellä — aina Ktesibioksen kellosepänpajaan.[87]

Monipuolinen henki ennen kaikkea fysiikan ja tekniikan alalla oli Aleksandrialainen _Hérōn_. Höyryturbiini, automaatti ja taksametrihän ovat erikoisen nykyaikaisia sanoja, mutta kaikkien noiden kolmen keksinnön kantaisäksi voidaan sanoa Heronia, joka näyttää eläneen viimeistään toisella vuosisadalla e.Kr. Hänen jälkeenjättämiänsä kirjoituksia saammekin kiittää enimmästä, mitä tiedämme siitä, mitä fysiikan lakeja muinaisajan ihmiset tunsivat ja mitä he kykenivät aikaan saamaan tekniikan alalla.

Arkhimedeen ja Heronin keksinnöt ovat aikaan saaneet rakennustaiteen ja ylipäänsä tekniikan alalla nousun, jonka merkitys antiikin taloudelliselle kehitykselle tavallansa on verrattavissa siihen suurteollisuuden uudestiluontiin, jonka tekniikan ihmeet meidän aikanamme ovat suorittaneet. Etevälle tekniikan historian tutkijalle onkin selvää, että — kuten eräs heistä[88] sanoo — »antiikki myöskin teknillisissä riennoissaan on nykyaikaa paljon lähempänä kuin välillä oleva keskiaika. Lukemattomat ovat ne langat, osaksi näkyväiset, osaksi näkymättömät, jotka yhdistävät nämä molemmat maailmat, vanhan ja uuden, toisiinsa.» Tähän nähden hän sanookin: »Se mieletön kamppailu, jota nykyajan, tekniikka ja luonnontiede edellisellä vuosisadalla kävivät antiikkia vastaan, ja joka vielä tänäkin päivänä on saada monen ahtaan kallon halkeamaan, riippui valitettavasti kummankin taistelevan puolen tietämättömyydestä ja sivistyksen puolinaisuudesta. Humanistit tunsivat silloin vielä liian vähän antiikin todellista maailmaa. He olivat senvuoksi utuisen ja epäselvän idealismin kahleissa. Ja heidän vastustajansa toiselta puolen eivät tahtoneet tietää mitään eurooppalaisen kulttuurimme antiikkisesta hemisfääristä[89], koska heitä tympäisi tämä yksipuolinen antiikkinen idealismi, jota humanistit alati toitottivat.

Niin perusteellisesti kuin antiikki nykyisin tunnetaan, voidaan varmasti todeta, että »jos sen teknillisestä kirjallisuudesta ei olisi halki keskiajan pimeyden säilynyt meille niinkään monia sirpaleita, kuin todella on tapahtunut, me tällä hetkellä emme olisi saavuttaneet sitä teknillisen- ja teollisuuskulttuurin korkeata tasoa, josta olemme niin ylpeitä. Me olemme korkealla — kuka ei sitä myöntäisi? — mutta me seisomme lukemattomien edellisten sukupolvien hartioilla, ennen kaikkea Hellaan teknikkojen, joiden älyn terävyys ja aaterikkaus ei ollut vähäisempi kuin nykyisen ajan tiedemiehen.» Ero on vain siinä, että alku on aina hankala. Vaivalloisia olivat ihmisen ensimmäiset askelet hänen pyrkiessään suurta päämääräänsä kohti, tekemään luonnonvoimat alamaisiksensa, ja senvuoksi ne askelet täytyi astua verkkaammin. Mutta kun tätä ajattelee, niin höyryn, sähkön, lentokoneen ja radion aikakaudella ei ole lainkaan aihetta ylimielisesti hymyillen katsoa niihin, jotka ottivat ensimmäiset askelet.

Niiden tieteiden joukossa, jotka suuresti edistyivät hellenistisellä ajalla, kuuluvat myöskin _tähtitiede_ ja _maantiede_. Tähtitiede kukoisti Babylonian kaupungeissa, missä helleenit voivat rakentaa edelleen muinaisten kaldealaisten taivaankappaleista tekemiin havaintoihin ja heidän laskelmiinsa niiden kiertoradoista. Maantieteen näköpiiri laajeni luonnollisesti suunnattomasti Aleksanterin löytöjen johdosta. Hän ei näet ollut pelkkä valloittaja ja valtiomies, vaan myöskin lämpimästi kiinnostunut tieteellisiin tutkimuksiin — hänhän olikin Aristoteleen oppilas. Sotaretkillä häntä seurasi esikunta tiedemiehiä ja teknikoita, joiden piti tutkia ja kuvailla niitä uusia maita, mihin tultiin. Ei ainoastaan maantieteelle, vaan myös kasvi- ja eläinopille ja geologialle avautui siten uusia tutkimusaloja.

Aina Pohjolaan saakka tiedonjano ulotti nyt tutkimuksensa. Vuoden 300 seutuvilla e.Kr. massilialainen _Pȳthias_ löysi Brittein saaret ja toi myöskin joitakin tietoja kauimpana pohjoisessa olevasta Thúlēn maasta, »joka rajautui jäämereen.»[90]

Aleksandriassa suoritetut anatomiset tutkimukset saivat myöskin _lääketieteen_ elpymään. Anatomisia opintojansa lääkärit eivät harjoittaneet siellä yksin ruumiiden avulla, vaan he suorittivat myöskin vivisektioita[91] kuolemaan tuomituissa rikollisissa, niin kerrotaan. Aleksandreialaisten kirurgien kerrotaan suorittaneen vaikeita leikkauksia nukuttaen potilaan ja käyttäneen tällöin huumausaineena narkoottisesti[92] vaikuttavaa mandrágaran eli alrunan juurta.[93]

Yhtä suosittua kuin luonnontieteet oli _kielitutkimus_, varsinkin kielioppi ja kirjallisuusopinnot.

_Filosofian_ keskuksena oli yhäkin Ateena. Sen yliopistossa kävi tuhansittain sekä kreikkalaisia että ei-kreikkalaisia koko maailmasta. Tämän tieteen alalla esiintyi pian Platonin ja Aristoteleen oppilaiden rinnalla uusia suuntia, joilla oli suuri vaikutus koko sivistyneeseen. maailmaan. Näin oli laita varsinkin stoalaisen ja epikurolaisen filosofian.

* * * * *

Kuuluisin Aleksandreian tieteellisistä laitoksista oli kirjasto. Siitä tuli vähitellen kreikkalaisen kirjallisuuden aarreaitta, joka sivuutti kaikki muut. Kiitos tälle laitokselle kehittyi kaupunkiin myöskin vilkas kirjakauppaliike. Kirjastossa oli näet työssä joukko orjia kopioimassa suurten kreikkalaisten kirjailijain teoksia monilukuisiksi kappaleiksi, jotka myytiin ja levisivät yli koko helleenisen maailmain: Kirjastolle ja kirjakaupalle saamme etupäässä olla kiitollisia siitä, että niin paljon klassillisen kirjallisuuden aarteita on pelastunut jälkimaailmalle.

Vuonna 47 e.Kr., taisteltaessa roomalaisten kanssa, suuri kirjasto korvaamattomine aarteineen tuhoutui. 700 000 nidettä joutui silloin liekkien saaliiksi.

Kirjallisuutta:

Hermann Diels, Antike Technik.

Ernst Nachmanson, Heron från Alexandria. Ktesibios och hans efterföljare. Arkimedes (Vetenskapen och livet 1919, 1920 ja 1924).

Hugo Bretzl, Botanische Forschungen des Alexanderzuges.

Karl Sudhoff, Kurzes Handbuch der Geschichte der Mcdizin (Laajat kirjallisuusluettelot).

Robert Tigerstedt, Medicinens utveckling till en naturvetenskap: 2 osaa.

ERÄMAANHIEDAN SALAISUUKSIA.

Kirjojen kaupan kasvaessa lisääntyi alati papyruksen tarve, ja tämä on luultavasti syynä siihen, että tämä kasvi, jota kerran kasvoi tiheässä pitkin Niilin vartta, on nyt kokonaan hävinnyt Egyptistä esiintyen siellä vain yksinäisinä koristekasveina. Tavatakseen papyrusta villinä täytyy mennä aina Abessiniaan saakka.[94] Käsityksen siitä, mitä määriä papyruslehtiä on kerran ollut olemassa, voi saada niistä hämmästyttävän rikkaista käsikirjoituslöydöistä, joita viime aikoina on tehty kuivissa ja hiekkaisissa osissa Egyptiä. Erikoisen paljon arvokasta on löytynyt suurista jätekasoista, joita on kertynyt muinaisten kaupunkien ja kylien edustalle[95], osa myöskin temppelien raunioista ja taloista, jotka ovat sortuneet tai äkkiä vaaran uhatessa joutuneet hylätyiksi, ja sitten hautautuneet erämaanhietaan. Antoisimpia ovat luonnollisesti olleet sellaiset talot, niissä virkamiehillä tai asianajajilla on ollut konttorinsa, missä he ovat säilyttäneet kirjeitä ja asiakirjoja.

Myöskin haudat sisältävät arvokkaita papyruskääröjä. Osittain tehtiin näet muumiokotelot yhteen liisteröidystä papyrusmakulatuurista[96], osittain Ptolemaiosten ajan Egyptin kreikkalaisten asukkaiden oli tapana panna vainajien mukaan hautaan heidän lempikirjailijansa.

Mutta myöskin toisin odottamattomin tavoin papyruskäsikirjoituksia on tullut päivänvaloon. Sata vuotta aikaisemmin kuin maantieteilijä Strábōn kävi pyhiä krokotiilejä katsomassa Moiris-järven rannalla Egyptissä, mistä ennen on kerrottu, muuan roomalainen senaattori Memmius, kuten monet muut siihen aikaan, teki turistimatkan halki Egyptin, ja luonnollisesti piti hänen mennä kuuluisalle krokotiilijärvelle katsomaan pyhien eläinten ruokkimista. Siltä ajalta on säilynyt erään korkean egyptiläisen virkamiehen kirjelmä, jossa hän valmistaa asianomaisia paikallisia viranomaisia ylhäisen vierailun varalle ja käskee heidän ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin korkean miehen arvonmukaiseksi vastaanottamiseksi. Hän kirjoittaa näin: »Pidä huolta, että yömajoja järjestetään sopiviin paikkoihin, että maihinnousupaikoilla järven rannalla vieraslahjoja annetaan senaattorille annettujen määräysten mukaisesti ja lopuksi, että pidetään valmiina ruokaa Petesoukhokselle[97] ja muille krokotiileille!»

Kuinka sitten tämä kirje, joka suo meille silmäyksen Egyptin matkailijaliikkeen järjestelyyn vuosisata e.Kr., on säilynyt meidän päiviimme? Niin ihmeelliseltä kuin se kuuluneekin, niin pyhä krokotiili itse omassa korkeassa persoonassaan — tekisi mieli sanoa — saa kunnian tästä. Se palvelus, jota egyptiläiset suorittivat tälle kunnianarvoiselle eläinlajille, on ollut arvaamattomaksi hyödyksi muinaistutkimukselle. Mutta tästä asianlaidasta ei kellään ollut aavistustakaan ennen viimeistä vuosisadanvaihdetta. Eräänä päivänä, kun kaksi kuuluisaa englantilaista papyrustutkijaa oli työssänsä kuuluisan Krokodilopoliksen lähellä, muuan heidän työmiehistään satutti lapionsa krokotiilin muumioon. Sitä lajia oli jo tavattu niin paljon, että mies harmistuneena potkaisi pyhää eläintä, niin että se meni murskaksi. Mutta ajatelkaapa papyrustutkijaimme ihastusta, kun he huomasivat, että muumio oli kääritty pitkiin, täyteenkirjoitettuihin papyruslehtiin!

Nyt alkoi jännittävä krokotiilinmuumioitten etsintä hiekasta, ja ainoastaan muutamien viikkojen kaivamisella oli löydetty erinäisiä tuhansia sellaisia eläinten muumioita — sekä poikasten että täyskasvuisten. Mutta surullista sanoa, enempää kuin kaksi prosenttia ei niistä ollut papyruskäsikirjoituksiin käärittyjä.

Ihmeellisiä teitä siis tietomme antiikin kirjallisuuden mestariteoksista ovat viime aikoina laajentuneet, ja suuret kirjailijat, joista muuten olisimme tietäneet tuskin muuta kuin nimen, ovat, kiitos Egyptin papyruslöydöille, tulleet henkiseksi omaisuudeksemme.

Siten Egyptin hiekka ja kuiva ilmasto ovat korvanneet paljon siitä, mitä myöhäisantiikin ja varhaisemman keskiajan ihmiset olivat saaneet aikaan antamalla ajattelemattomuudesta ja välinpitämättömyydestä kulttuuriarvojen tuhoutua. Paljon sellaista, minkä luultiin peruuttamattomasti kadonneen, on noussut ylös hautojen yöstä, sorasta ja murusta ja keltaisilla tai ruskeilla lehdillään antaneet uuden todistuksen kreikkalaisen hengen ilmiömäisestä rikkaudesta.

Mutta Hellaan suuret henget eivät ole tulleet yksin. Heidän seurassaan tuli ihmisiä monta lajia, sivistyneitä ja sivistymättömiä, köyhiä ja rikkaita, miehiä ja naisia. Kaikki he ovat meille kertoneet, millaista heillä oli eläessään. Niin valtavan runsas on tällaisten paperien sato ollut, että niiden avulla muinaisajan suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset kysymykset ovat joutuneet kokonaan uuteen valoon ja oikeushistorian tutkijat ovat saaneet tutkimusainehistoa vuosikausiksi. Kirjeet ja muut yksityiset paperit, sopimukset ja erilaatuiset oikeudelliset asiakirjat antavat ainehistoa kyllin voidaksemme seurata ihmisten kohtaloita kehdosta hautaan, silmätä heidän elämäänsä ja pyrkimyksiinsä, heidän ilonaiheisiinsa ja kärsimyksiinsä ja saada kuulla heidän sisimmät ajatuksensa ja tunteensa.

Alkakaamme kätkyen äärestä! Jos äiti ei voi itse antaa lapselleen tervettä ravintoa tai — kuten toisessa tuntemassamme tapauksessa — lapsen isä ei tahdo, että äiti itse imettäisi, silloin palkataan imettäjä ja tehdään hänen kanssaan kirjallinen sopimus. Imettäjä sitoutuu viettämään tervettä ja siveellisen puhdasta elämää, niin kauan kuin hän lasta imettää, niin että maito ei kärsi vahinkoa. Imettämisaika on usein kaksi vuotta taikka enemmänkin, kuten tapa on vieläkin Itämailla.. Jos imettäjä ottaa lapsen luoksensa kotiinsa, hänen täytyy useita kertoja kuukaudessa saapua lasten vanhempain luo, jotta voidaan todeta kaiken olevan hyvin. Koska imettäjä tavallisesti on vähävarainen, hän saa kuukausipalkkansa etukäteen. Jos hän rikkoo sopimuksen, hän saa ankaran rangaistuksen; mutta toiselta puolen hänellä on oikeus saada vahingonkorvaus, jos toinen puoli rikkoo sopimuksen.

Kun lapsuusaika on ohi ja elämän vakavuus alkaa, pojan on toisinaan valmistauduttava johonkin ammattiin. Hänen isänsä tekee silloin jonkun mestarin kanssa sopimuksen poikansa oppiajasta. Sellaisia papereita on paljon. Kankurimestari Tryphon tekee neljätoistavuotiaan poikansa puolesta tuollaisen sopimuksen kankurimestari Ptolemaioksen kanssa. Mutta miksi Tryphon ei itse opettanut toivorikasta vesaansa omaan ammattiinsa? Hänhän oli varakas mies — sen saamme nähdä hänen pankkitileistään. Mutta saamme kuulla myöskin, että kankurimestari poti silmäsairautta. Mitenkä sen tiedämme? Eräästä toisesta löydöstä samassa kaupungissa, jossa hän asui: vapautuskirja sotapalveluksesta pysyväisen silmäkatarrin ja alentuneen näkökyvyn perustalla. Mutta tiedämme vieläkin enemmän: myöskin kotiolot ovat voineet vaikuttaa siihen, että poika sai jättää kodin.

Tryphon oli eronnut vaimostaan, ja tämän ja hänen uuden nuorikkonsa välillä oli rähinää; voimmehan silloin ajatella, että poika piti äitinsä puolta. Joka tapauksessa tiedetään Tryphonin valittaneen poliisiviranomaisille, että hänen ensimmäinen vaimonsa oli loukannut seuraajatartaan.[98]

Mutta kuulkaammepa nuorukaisten ohella tyttöjenkin asemasta! Silmäyksen siihen suo meille esim. sopimuskirja, joka on irroitettu eräästä Berliinin museon muumiokotelosta. Se koskee ravintolatytön paikkaa ja on ankara, oikea orjan kontrahti. Tyttö saa heti kapakan omistajattarelta lainaksi 100 drakmaa, jotka tulevat hänen omakseen kolmen vuoden palveluksen perästä. Tänä aikana hän saa ruoan ja vaatteet ja palvelusajan päättyessä lisäksi 40 drakmaa. Tyttö lupasi hyvin hoitaa ja palauttaa kaikki talouskalut, jotka hän saa huostaansa, ja olla koskaan poistumatta ravintolasta ilman emäntänsä lupaa. Jos hän hairahtuu johonkin rikkomukseen, hänen on heti maksettava takaisin 100 drakmaa ynnä korkea korko, korvattava vahinko ja kaiken päälliseksi maksettava 100 drakmaa sakkoa. Tyttö on siis täydellisesti emäntänsä vallassa. Tämä voi ajaa hänet tiehensä, konsa hyväksi näkee, ja vielä puti puhtaaksi kynittynä! Palvelijatar-paralle sitävastoin sopimuksen purkaminen maksaa niin suuria summia, ettei hän voi ajatella niistä koskaan suoriutuvansa; ja jos aikoo vältellä velvollisuuksiansa, häntä uhkaa aina velkarangaistus ja orjuus.

* * * * *

Mutta tästä synkästä viivähtämisestä elämän radalla siirrymme nyt iloisempaan! Ei ole, kuten tunnettua, ihmisen hyvä yksinänsä olla. Sen tiesivät muinaiset Egyptin kreikkalaisetkin, ja senvuoksi meillä on paljon aviosopimuksia. Lukekaammepa yksi sellainenkin! Asiakirjalla on erikoinen arvonsa sen johdosta, että se on ensimmäinen tunnettu lajiansa. Se on tehty vuonna 311 e.Kr., ja sopimuspuolet ovat Egyptin kreikkalainen mies ja kreikkalainen nainen, ja se kuuluu seuraavasti: »Herakleideen ja Demetrian välinen aviosopimus. Herakleides ottaa Kos'ista kotoisin olevan Demetrian puolisoksensa. Morsian tuo myötänsä pesään vaatteita ja koristuksia 1.000 drakman arvosta. Herakleides sitoutuu suomaan Demetrialle kaiken, mitä vapaalle naiselle kuuluu. Me molemmat sopimuspuolet haluamme asettua asumaan sinne, minne Demetrian isä ja hänen miehensä yhteisen harkinnan perustalla näkevät hyväksi. Jos Demetria tavattaisiin huonosta teosta, joka aiheuttaa hänen aviomiehelleen häpeää ja häväistystä, niin hän menettää koko myötäjäisensä. Kumminkin Herakleideen täytyy kolmen miehen edessä, jotka molemmat hyväksyvät, osoittaa Demetriaa vastaan tekemänsä syytökset oikeiksi.

Herakleides ei saa Demetrian mieliharmiksi tuoda kotiin toista naista eikä myöskään siittää lapsia toisen naisen kanssa tai muulla tavoin loukata Demetriaa. Jos Demetria voisi jotakin sellaista toteen näyttää kolmen miehen edessä, jotka molemmat puolisot hyväksyvät, niin Herakleideen on annettava Demetrialle takaisin hänen myötäjäisensä ja lisäksi suoritettava sakkoa 1.000 Aleksandreian hopeadrakmaa.»

* * * * *

Liikuttavan silmäyksen aviosäädyn huoliin ja murheisiin suo meille kirje, jonka Kristuksen syntymän aikoihin muuan keski-Egyptin kaupungin työmies on kirjoittanut vaimolleen. »Tietäös» — hän kertoo — »että olemme vielä Aleksandriassa. Älä tule levottomaksi, jos useat tovereistani palaavat ja minä yhäkin viivyn täällä! Pyydän sinua kaikesta sydämestäni: Pidä hyvää huolta pienokaisestamme! Ja niin pian kuin saamme palkkamme, lähetän sen sinulle.

Sinä olet Aphrodisiaan mukana lähettänyt minulle terveisesi: 'Älä unohda minua!’ Kuinka voisin sinut unohtaa? Pyydän siis: Älä ole levoton!»

Mies on, kuten huomaamme, hyvä puoliso ja isä. Hän lohduttaa vaimoaan ja huolehtii lapsistaan. Tämä on eritoten huomattava, sillä nyt seuraa kirjeessä sellaista, mikä meidän ajallamme tuntuu pöyristyttävän julmalta. Mies tietää, että hänen vaimonsa odottaa jälleen pienokaista, ja tämän johdosta hän kirjoittaan: »Jos se on poika, jätä hänet eloon; mutta jos syntyy tyttö, niin pane hänet heitteille!» Se kuuluu kauhean sydämettömältä. Mutta sellainen oli ajan tapa köyhien keskuudessa, jotka tuskin jaksoivat elättää itsensä. Vasta kristinuskon mukana on inhimillisempi ajatustapa päässyt vallalle. Kuinka monet kurjat äidit ovatkaan siten vapautuneet mykästä kauhusta pienokaisensa tulevasta kohtalosta!