Part 24

Voi murhakaupunkia, joka on täynnä valhetta ja väkivaltaa, voi sinua, ainaista ryöstäjää!

Kuule ruoskan läiskettä! Kuule rattaiden ratinaa! Hevoset nelistävät, ja rattaat kolisevat. Ratsastajat kannustavat hevosiansa, miekat välkkyvät, keihäät kimaltelevat; paljo on kaatuneita, ruumiita läjittäin, kuolleita epälukuisia; he kaatuvat heidän kuolleisiinsa.

Kaikki tämä on tuon kauniin ja suloisen porton, tuon taitavan noidan suuren huoruuden lähden, hänen, joka möi kansat huoruudellansa ja sukukunnat velhoudellansa.

Ja kaikki, jotka sinut näkevät, pakenevat sinua ja sanovat: 'Ninive on hävitetty! Kuka sitä säälii?' Kaikki, jotka kuulevat tämän sanoman sinusta, lyövät käsiänsä yhteen sinun tähtesi; sillä sinun pahuutesi on lakkaamalta kaikkia kohdannut.»

Ja profeetan aikalainen Sefanja tuntee vaivatussa sielussansa helpotusta nähdessään suuren maailmankaupungin sortuvan:

»Herra tekee Niniven autioksi ja kuivaksi, erämaan kaltaiseksi. Ja sen keskellä lepää laumoja, kaikenlaisia pakanain eläimiä, myöskin pelikaani ja siili viettävät yönsä sen pilarien päissä; laulu kuuluu ikkunoista, hävitys on sen kynnyksillä, sillä hän on repinyt setrilaudoitukset pois. Tämä on se iloinen kaupunki, joka niin turvallisena asui, joka sanoi sydämessänsä: 'Minä olen, eikä yksikään muu!' Kuinka se on joutunut autioksi, eläinten makuupaikaksi? Jokainen ohitsekulkija viheltää ja huiskuttaa sille kättänsä.»

Kirjallisuutta:

Johannes Hunger, Heerwesen und Kriegsführung der Assyrer auf der Höhe ihrer Macht (»Der alte Orient» 1911),

Ernst Klauber, Assyrisches Beamtentum.

J. Kohler und A. Ungnad, Assyrische Rechtsurkunden.

V. Schell, Recueil de lois assyriennes.

H. Ehelolf, Ein altassyrisches Rechtsbuch.

O. Schroeder, Keilschrifttexten aus Assur verschiedenen Inhalts.

Friedrich Delitzsch, Assurbanipal und die assyrische Kultur seiner Zeit (»Der alte Orient» 1910).

Maximilian Streck, Assurbanipal und die letzten assyrischen Könige. (Tyhjentävin kirjallisuusviittein.)

Christopher Johnston. The epistolary literature of the assyrians and babylonians.

Cornelis van Gelderen, Ausgewäblte assyrisch-babylonische Briefe (Delitzsch-Haupt, Beiträge zur Assyriologie IV).

Ernst Klauber, Keilschriftbriefe. Staat und Gesellschaft in der babylonisch-assyrischen Brieflitteratur (»Der alte Orient» 1911. Kirjallisuusluetteloin.)

Samuel Alden Smith, Die Keilschrifttexte Assurbanipals.

C.J. Gadd, The fall of Nineveh.

Adolf Billerbeck und Alfred Jeremias, Der Untergang Nineveh's (Delitzsch-Haupt, Beiträge zur Assyriologie III).

UUS-BABYLONIAN VALTAKUNTA.

Assurbanipalin kuolemaa seuranneena Assyrian heikkouden aikana Babyloniasta tuli jälleen itsenäinen valtakunta. Toinen seemiläinen kansa, kaldealaiset, ottivat nimittäin maan haltuunsa ja perustivat n.s. _Uus-Babylonian valtakunnan_. Sitten he auttoivat meedialaisia kukistamaan Assyrian vallan ja valtasivat Niniven kukistuksen jälkeen suurimman osan entistä Assyrian aluetta.

Rohkea soturi ja suuri rakennuttaja _Nebukadnesar_ II aloitti vuonna 604 e.Kr. Babylonian uuden suuruudenajan. Hän kaunisti Baabelia mahtavilla rakennuksilla. Hänen tavattoman innokas rakennustoimintansa sai aikaan suuren rakennuspuun kysynnän, ja Libanonin setrimetsät tulivat nyt suureen arvoon. Erityisen kuuluisaksi tuli Nebukadnesarin Bel-Mardukille rakennuttama temppeli, jonka »kaikkein pyhimmän» kerrottiin olleen täyttä hopeaa ja sen sisällä kultaisen jumalankuvan, joka istui kultaisella valtaistuimella. Temppeliryhmään kuului babylonialaisen tavan mukaisesti korkea torni; pengermittäin kohoava ja siis rakennettu saman rakennustaiteellisen suunnitelman mukaan kuin Egyptin porraspyramidit. Pengermiä oli Belin temppelitornissa seitsemän ja ne oli pyhitetty auringolle, kuulle sekä viidelle silloin tunnetulle kiertotähdelle. Ne tekivät loistavan vaikutuksen eriväristen tiilien peittäminä. Komeimmat olivat auringon pengermä, joka oli kullattu, ja kuun, joka hopeoituna loisti tornissa ylimpänä.

Tämän uljaan tornin rauniot ovat jäljellä tänäkin päivänä, ja tämä muistomerkki on näytellyt suurta osaa ympärillä asuvain arabialaisten mielikuvituksessa. He ovat niitä pitäneet jätteinä »Baabelin tornista», jonka alkuajan ihmiset olivat rakentaneet. Eräs meidän aikoinamme löytynyt piirtokirjoitus kertoo kumminkin, että torni kohosi kohti taivaan korkeutta vasta kuningas Nebukadnesarin aikana ja hänen käskystään. Tämä mainitsee nimittäin tuossa kirjoituksessa, että temppelitorni oli kyllä olemassa ennen häntä, mutta että siinä oli silloin vain kaksi pengermää.

Nebukadnesar ei ollut ainoastaan suuri kuningas, vaan myöskin hurskas mies. Ne rukoukset, jotka hän on kohdistanut Mardukille, taivaan suurelle hallitsijalle ja hänen pojallensa, ovat niin puhtaita ja yleviä ja todistavat niin syvää uskonnollista tunnetta, että maailmankirjallisuudessa ei ole monta niiden vertaista.

Itselleen Nebukadnesar rakensi loistavan palatsin ja ilahduttaakseen puolisoaan, joka oli meedialainen ja kaipasi kotimaansa vuorenkukkuloita, hän antoi ympäröidä palatsin pengermäisillä puutarhalaitteilla, n.s. »riippuvilla puutarhoilla», jotka pyramidien ohella luettiin »maailman seitsemän ihmeen» joukkoon. — Kun Raamattu ja klassilliset kirjailijat puhuvat Babylonin ihanuudesta, niin se tapahtuu ennen kaikkea Nebukadnesarin ajan Babylonin lumoissa. Ne muurit, temppelit, palatsit ja yksityisrakennukset, joita meidän aikanamme on esille kaivettu, ovat myöskin suurimmaksi osaksi peräisin tuolta ajalta.

Mielihyvän tuntein Nebukadnesar puhuu kirjoituksissaan suurenmoisten rakennusluomiensa tekemästä vaikutuksesta sekä siitä, miten niissä nähtiin todistus »Hänen Majesteettinsa loistavasta ihanuudesta». Erittäinkin hän tällöin iloitsi siitä, että hän oli tehnyt uhkean pääkaupunkinsa täysin valloittamattomaksi rakennuttamalla vahvoja linnoituksia, joiden muurit ja vallitukset olivat »korkeita kuin vuoret», sekä kaivattamalla veden täyttämiä vallihautoja, niin leveitä, että ne »muistuttivat merta». Milloinkaan ei sellainen, »joka tuli väärissä tarkoituksissa», voisi tunkeutua niiden lävitse.

Eipä saattanut kuningas aavistaa kirjoittaessaan nämä ylväät sanat, että ainoa hänen seuraajistaan, jolla olisi voinut olla hyötyä näistä linnoituksista, ei edes koettaisikaan käyttää niitä hyväkseen, vaan veltosti luovuttaisi valloittamattoman pääkaupunkiosa vieraan hallitsijan käsiin.

Babylonian oman kuninkaan näin luopuessa kaikesta vastarinnasta kansa luopui heikosta hallitsijastaan ja antautui voimakkaammalle. Miekan iskutta Baabel avasi porttinsa persialaiselle valloittajalle _Kyyrokselle_.

Nyt Kyyros vallitsi suurkuninkaana Baabelissa, ja kaikki Babylonian valtakunnan vasalliruhtinaat aina kaukaisen Välimeren rannikoilta asti riensivät Eufratin rannalla olevaan pääkaupunkiin suutelemaan uuden hallitsijan jalkoja ja tuomaan hänelle veroa.

Herodotos on koristanut kertomuksen Baabelin kukistumisesta muutamin vähemmän luotettavin yksityiskohdin. Hänen mukaansa babylonialaiset, ylväästi tietoisina pääkaupunkinsa valloittamattomuudesta ja luottaen kokoamiinsa valtaviin varastoihin, olivat vihollisen tullessa juhlahumun vallassa. Mutta Kyyros oli johtanut pois veden isosta vallihaudasta, niin että persialaiset saattoivat kahlata sen poikki; ja sillä välin kuin babylonialaiset vielä tanssivat ja juhlivat, persialaiset valtasivat kaupungin. Myös juutalaisen perimätiedon mukaan Baabel kukistui suuren juhlan aikana. Kyyroksen omassa kertomuksessa Babylonian valloittamisesta mainitaan niinikään eräästä Baabelissa vietetystä uskonnollisesta juhlasta, mutta Kyyros sanoo tämän juhlan olleen jo ennen persialaisten tuloa. Mihinkään sotajuoneen hänen ei tarvinnut turvautua, sillä babylonialaiset ottivat hänet vastaan avoimin sylin. Ja varmaa on, että Herodotos on väärässä väittäessään, että babylonialaiset olisivat koonneet varastoja monen vuoden piirityksen varalta. Päinvastoin kaupunki oli niin huonosti varustautunut kestämään piiritystä, että miehistöllä, jonka olisi pitänyt sitä puolustaa, ei ollut mitään syötävää.

Antautumalla ilman mainittavaa vastarintaa lempeälle ja ylevämieliselle valloittajalle Baabel vältti Niniven kohtalon. Se pysyi useiden vuosisatojen ajan yhä edelleenkin Itämaiden huomattavimpana kaupunkina, joka oli kuuluisa uhkeudestaan ja turmeltuneista tavoistaan. Vähitellen kuitenkin sivistyksellinen johtoasema siirtyi muille kaupungeille. Baabel oli hylätty ja rappeutunut. Niin toteutuivat kirjaimellisesti profeetta Jesajan sanat: »Baabelille, kuningaskuntain kaunistukselle, kaldealaisten kopeuden koristukselle, käy samoin kuin Sodomalle ja Gomorralle, jotka Jumala kukisti. Ei siellä enää asuta eikä asuntoa pidetä suvusta sukuun, ei arabialainen siellä majaile eivätkä paimenet siellä lepää. Vain erämaan pedot siellä lepäilevät, ja heidän huoneensa ovat täynnä huuhkajia, kamelikurjet siellä asuvat, ja metsän peikot siellä hyppelevät. Ja kirjavat sudet ulvovat heidän linnoissansa ja villikoirat heidän huvihuoneissansa; sen aika on kohta tuleva eivätkä sen päivät viivy.»

* * * * *

Uus-babylonialaisen ajan kulttuurimuistojen joukossa on kirjekokoelmilla kiintoisa sijansa.

Näistä kirjeistä saamme kuulla matkoilla olevien aviomiesten koteihinsa lähettämiä terveisiä, kuulla heidän kysyvän, miten kotona voidaan, lähettävän tervehdyksiä ystäville ja tuttaville sekä antavan talousasioita koskevia hyviä neuvoja. Eräs huolehtivainen perheenisä ilmoittaa kotilietensä sulostuttajalle, että hän jumalien armosta voi hyvin ja että hän on määrännyt erään kauppiaan lähettämään vaimolleen vähän vehnää. Hänen kirjeensä päättyy seuraaviin kehoituksiin: »Älä ole kotia hoitaessasi huolimaton, vaan huolellinen! Rukoile jumalia tukemaan minua ja lähetä pian jonkun matkustavaisen mukana tietoja itsestäsi!» — Siinä lajissaan varmasti oikea mallikirje, jossa ei ole ainoatakaan tarpeetonta sanaa!

Eräs toinen kirje taas huokuu erään perheenisän tyytymättömyyttä. Hän kuvailee vaimolleen, miten pitkä ja vaivalloinen hänen matkansa on ollut. Kaikista rasituksista huolimatta hän voi hyvin, mutta ihmettelee, ettei hänen aviosiippansa ole kirjoittanut hänelle ja kysynyt, miten hän oli suoriutunut matkansa kaikista vaivoista. »Minkätähden», hän sanoo, »en ole saanut kuulla sinulta mitään enkä ainoatakaan vastausta sinulle lähettämiini kirjeisiin? Kirjoitinhan sinulle näin: ‘Siitä päivästä lähtien, jolloin alan pitkän matkani, anna minun tietää kaikki, mitä tapahtuu talossani!' Miksi siis en ole saanut sinulta ainoatakaan kirjettä kokonaiseen kuukauteen?» Hänen kirjeensä päättyy kysymyksiin, mitä kotiin kuuluu ja miten se tai tämä voi. Toivokaamme, että hän vihdoinkin sai vastauksen.

Kuulemme myös erään naisen valittelevan, ettei hänen ystävättärensä ole antanut itsestään vähäisintäkään elonmerkkiä, vaikka oli saapunut matkustavaisena samaan kaupunkiin, missä kirjeen kirjoittajatar asui. »Kun kuulin», hän kirjoittaa, »että olit tullut kaupunkiin, halusin heti hartaasti saada tavata sinua. Mutta nyt olen suuresti sekä pahoillani että ihmeissäni. Älä nyt anna minun enää kauempaa odottaa tietoja itsestäsi!»

Pitkän kirjeen on kirjoittanut ystävälleen ja »veljelleen» eräs mies, joka oli tämän ystävän puolesta mennyt takuuseen eräälle viljakauppiaalle. Velallinen on saanut viljan, mutta ei ole lähettänyt maksua. »Onko tarkoitus», kysyy takuumies, »että minun on maksettava sinun viljasi?» Mutta ei siinä kyllin: kirjeen kirjoittajalle on koitunut ikävyyksiä myös eräästä toisesta samanlaisesta viljakaupasta. Ellei siis hänen »veljensä» heti lähetä maksua, niin hän uhkaa »haastaa hänet kuninkaan tuomioistuimen eteen Baabeliin.»

Suurin osa näistä kirjeistä koskee kuitenkin asioita, jotka liittyivät Sipparissa[133] olevaan auringonjumalan temppeliin. Auringonjumalan maatilojen hoito oli nimittäin laajaperäinen liikeyritys. Huolimattomat ja laiskat jumalan peltojen viljelijät saavat yhtenään nuhteita, kun eivät hoida laihoansa eivätkä täytä viljanhankintasitoumuksiansa. Ja muutkin hankkijat saavat usein muistutuksia, olipa sitten kysymys verka- tai purppurakankaasta tai jostakin muusta, mistä temppeli ja papisto kärsi tilapäistä puutetta.

Kirjallisuutta:

R. Campbell Thompson, Late babylonian letters.

KUINKA OLEMME SAANEET TIETOMME ASSYRIAN JA BABYLONIAN MUINAISUUDESTA.

Vuosisata takaperin emme Babylonian ja Assyrian maailmanvalloista tietäneet muuta, kuin mitä muinaiset kansat olivat niistä kertoneet. Kummankin kansan oma ääni oli mykistynyt — ikiajoiksi, kuten näytti. Ei sanaakaan niiden kohtaloista ollut tunkeutunut ihmisten korviin siitä syvästä hiljaisuudesta, joka raskaana oli levittäytynyt Baabelin ja Niniven maailmankaupunkien ylle. Jos joku silloin olisi sanonut, että näiden kaupunkien raunioista kerran löytyy kokonaisia kirjastoja, jotka kertovat meille ihmeellisiä asioita kansoista, jotka siellä olivat eläneet ja sieltä hallinneet maailmaa, niin sellaista ennustusta olisi pidetty hurjana hourekuvana. Olisihan toki vallan mahdotonta voida lukea piirtokirjoituksia, jotka olivat kirjoitetut kaksi vuosituhatta sitten kuolleella kielellä!

Mutta mikä näytti mahdottomalta, on tapahtunut.

KAIVAUKSET.

Tavallansa arkeologit eivät ole missään viettäneet sellaisia voittoja kuin assyrialaisella maaperällä. Ei niin, että Niniven ja muiden Assyrian kaupunkien rauniokummuista tehdyt löydöt sellaisinaan olisivat arvokkaampia kuin Egyptin, Vähän-Aasian, Kreikan ja Italian löydöt. Eipä suinkaan. Mutta erotus sen välillä, mitä tiedämme nyt ja minkä tiesimme ennen kaivauksia, on tässä paljon huomattavampi kuin kysymyksen ollessa muista vanhoista sivistysmaista. Sillä niin perusteellinen oli Niniven ja sen sisarkaupunkien tuho ollut, että ainoastaan nimettömiä rauniokumpuja oli jäljellä siitä ylpeästä vallasta, joka kerran satojen vuosien ajan sääti lakeja Etu-Aasian kansoille. Koko se kiintoisa kausi ihmiskunnan kehityksessä, jolla täällä oli ollut näyttämönsä, oli melkein täydellisesti vajonnut unhotuksen mereen. Ainoastaan muutamat juutalaisten pyhien kirjoitusten tiedonannot pelätystä valloittajakansasta pitivät vielä yllä heikkoa muistoa sen muinaisesta olemassaolosta. Mutta kun rauniokummut alkoivat todistaa, tämä todistus oli Assyrian osalta paljon kaunopuheisempaa, kuin mitä sisarusmaan rauniot olivat kyenneet kertomaan _sen_ kohtaloista.

Vanhimmat Babylonian muistomerkit ovat kolmannen vuosituhannen alulta e.Kr. Mutta ne eivät ole läheskään niin kiintoisia ja sivistyshistoriallisesti arvokkaita kuin Egyptin löydöt. Kivettömässä Babyloniassa rakennettiin nimittäin temppelitkin tiilestä ja ilman runsasta taiteellista koristelua. Babylonian kansalta puuttui ylipäänsä egyptiläisten taipumus suurpiirteisyyteen rakennustaiteessa ja elämän ilmenemismuotojen taiteelliseen kaunisteluun. Vain harvoin babylonialaiset kykenivät kohoamaan jokapäiväisen elämän käytännöllisten tarpeiden yläpuolelle. He katselivat kylmästi ja realistisesti tämän maailman ilmiöitä. Heiltä puuttui egyptiläisten avoin elämänilo ja heiltä puuttui myöskin indoeurooppalaisten kansojen tunne-elämän syvyys ja lämpö. Sellaiselta pohjalta ei voinut versoa suurta ja jaloa taidetta eikä varsinaista kirjallisuutta.

Eufrat-Tigrismaan haudat ovat samoin hyvin yksinkertaisia ja niistä puuttuu noita kuvasarjoja ja varusteita, jotka tekevät Egyptin haudat niin antoisiksi sivistyshistorian kannalta. Babyloniassa ei syntynyt koskaan egyptiläisen tapaista vainajainpalvelusta rikkaasti koristeltuine hautoineen ja vainajille annettuine kallisarvoisine lahjoineen.

Babylonian historian arvokkaimmat todistuskappaleet on löydetty sen omien rajojen ulkopuolelta, muinaispersialaisen Susan kaupungin raunioista. Tämä johtuu siitä, että elamilaiset ovat ryöstöretkiltään raahanneet mukanansa suuret määrät muinaisbabylonialaisia muistomerkkejä, kuten senkin kiven, johon Hammurapin kuuluisa lakikirja oli kaiverrettu. Mutta näiden todistuskappaleiden antamat tiedot ovat valitettavasti hyvin katkonaisia.

Vain _yhtä_ laatua lähdekirjoja on runsain määrin löydetty Babylonian raunioista: savitauluille piirrettyjä liikeasiakirjoja ja kauppakirjeitä. Temppelikouluista on tavattu myös joukko tällaisia tauluja, joissa on kirjoitus- ja laskuharjoituksia, kielioppeja, matematiikan ja tähtitieteen oppikirjoja, hymnejä, rukouksia, loitsuja ja taruja.

Kiintoisampia ovat muinaisjätteet Assyriassa, missä oli saatavissa rakennuskiveä. Ainakin myöhäisemmät kuninkaat päällystivät siellä palatsinsa alabasterilevyillä, jotka koristeltiin heidän elämästään kertovilla kohokuvilla ja piirtokirjoituksilla. Assyrialainen taide vaikuttaa kuitenkin valtavimmin voimallaan; ja tässä suhteessa se onkin saanut aikaan ihailtavia luomia. Mutta aiheköyhää se on, kun vertaa assyrialaisia seinäkohokuvia egyptiläisiin! Kun viimeksi mainitut sisältävät runsaasti piirteitä rahvaan jokapäiväisestä elämästä, kertovat assyrialaiset kuvat yksinomaan hovielämästä, sotaretkistä ja metsästyksistä.

Ennen suurten kaivausten aikaa oli Babylonian ja Assyrian historian suhde aivan päinvastainen kuin nyt. Silloin Assyrian historia oli kätketty sen kaupunkien raunioihin. Koko valtakuntahan oli luhistunut suuressa romahduksessa, se oli aivan kuin pois pyyhkäisty maan pinnalta. Babylonian kaupungit sitävastoin olivat yhä olemassa ja tulivat persialaisajan jälkeen yhä läheisempiin suhteisiin kreikkalaisten kanssa. Kreikkalaiset historioitsijat, ennen muita Herodotos, voivat senvuoksi antaa meille hyvin täyteläisiä, Babylonian kansan omaan perimätietoon perustuvia kuvia babylonialaisten myöhemmistä vaiheista» samoinkuin tämän kansan tavoista ja Baabelin muistomerkeistä. Assyriasta sitävastoin kreikkalaisilla oli vain niukkoja ja suureksi osaksi aivan vääriä käsityksiä.

Mutta juuri sitä äkillistä tuhoa, joka vuonna 612 e.Kr. yhtä aikaa kohtasi Assyrian kaupunkeja, saamme kiittää siitä, että Assyrian historian ainehisto on levännyt siellä suhteellisen vahingoittumattomana aina meidän päiviimme asti. Kuten kerran myöhemmin Pompejissa oli täälläkin äkillinen tuho syynä siihen, että kokonaiset palatsit ja temppelit säilyivät verraten vahingoittumattomina sorakasojen alla ja ovat meidän päivinämme voineet nousta sieltä jälleen esille kuin taikaiskusta.

Babylonialaisten kaupunkien arvokkaimmat kulttuurimuistot sitävastoin joutuivat muinaisajalta kerta toisensa jälkeen sotaisten naapurikansojen ryöstettäväksi, varsinkin elamilaisten ja assyrialaisten, ja saivat sitten _vähitellen_ rappeutua.

Yleensä on verraten hedelmätöntä suorittaa kaivauksia vanhassa kaupungissa, joka vuosituhansia on ollut asuttuna ja on monta kertaa joutunut vihollisten ryöstettäväksi. Ne muinaismuistot, jotka ovat säilyneet sodan hävitykseltä ja ryöstöiltä, ovat olleet käytännössä suvusta sukuun, kunnes suorastaan ovat kuluneet loppuun; ja toiset esineet, joilla on ollut se kulttuurihistorian kannalta onnellinen kohtalo, että ovat hautautuneet sortuvien talojen alle, ovat sellaisessa paikassa kuitenkin vain harvoin säästyneet ajan hampaalta. Uusi sukukunta on näet raivannut ja kaivanut kellareita uusiin taloihin, ja niin kätkössä olleet esineet ovat jälleen tulleet esiin. Ja kun uusi suku monesti on ollut toisen rotuista ja toisen uskoista kuin edesmennyt tai voitettu suku, niin ei siltä taholta ole ollut odotettavissa kunnioitusta muinaislöytöjä kohtaan. Usein myöhemmät sukukunnat ovat tuhonneet tai ottaneet arkiseen käytäntöön löytyneitä jumalanpalvelusmenoihin kuuluneita esineitä.

* * * * *

Meidän päivinämme tämä maailma on tarmokkaasti suoritetuilla kaivauksilla jälleen noussut kuolleista. Assyrialaisten ja babylonialaisten muistomerkkien päivänvaloon saattamiseksi tarttui ensimmäisenä lapionvarteen englantilainen _Rich_, joka oli Itä-aasialaisen yhtiön palveluksessa Bagdadissa. Hän oli aivan nuori mies käydessään vuonna 1811 ensimmäistä kertaa Babylonin rauniokentillä. Silloin heräsi hänessä intohimoinen kiinnostus näitä kauan sitten kadonneen ajan jätteitä kohtaan. Täällä Niniven luona ja muissakin paikoin hän kartoitti ja kaivoi. Mutta kymmenen vuotta myöhemmin kolera tempasi hänet pois. Hänen kokoelmansa eivät ole suuria verrattuina myöhemmän ajan löytöihin, mutta niillä on kuitenkin kunniasija British Museumissa, aikojen kuluessa korjatun runsaan sadon ensi saaliina.

Ensimmäisen todella suurenmoisen löydön _assyrialaisella_ maaperällä teki ranskalainen _Botta_. Vuonna 1843 hän alkoi Ranskan valtion avustuksella tehdä kaivauksia vanhan Niniven seuduilla. Lapion kärkeen täällä sattunut löytö osoittautui olevan Sargon II:n, Samarian valloittajan, enemmän kuin 700 vuotta e.Kr. rakennuttama palatsi. Botta sai taistella suunnattomia vaikeuksia vastaan, joita aiheuttivat epäterveellinen ilmasto, mikä oli vähällä maksaa hänen elämänsä, epäluuloinen, taikauskoinen ja varasteleva väestö sekä varsinkin seudun kateellinen ja kavala turkkilainen kuvernööri, joka samoinkuin seudun asukkaat epäili, että muukalainen etsi maan kätkössä olevia aarteita.[134]

Mutta huolimatta kaikista esteistä, joita Bottan tielle kasattiin, tämän tieteen väsymättömän ja uskollisen palvelijan onnistui paljastaa huone huoneelta Sargonin mahtava linna, loistorakennus, joka täytti jopa 10 hehtaarin pinta-alan. Seinät olivat täynnä assyrialaisten elämää ja historiaa esittäviä kuvia ja piirtokirjoituksia ja ovien pielessä seisoi vartijoina taiteellisesti tehtyjä jättiläiseläimiä. Ennen aivan tuntematon assyrialainen rakennustaide nousi äkkiä silmiemme eteen loistorakennuksena, joka yhdellä iskulla siirsi meidät keskelle Assyriassa kahdeksannella vuosisadalla e.Kr. elettyä elämää. Hämmästyen katselivat tiedemiehet ja taiteilijat maailmaa, missä sivistys oli saavuttanut niin odottamattoman korkean tason aikana, jolloin länsimaat vielä olivat raakuuden tilassa. Valtava oli myöskin tämän palatsin ja sen mahtavien eläinjättiläisten esille kaivamisen tekemä vaikutus maan omiin asukkaisiin. Enemmän kuin vuosituhannen he olivat asuneet tässä maassa, eikä kukaan heistä ollut koskaan kuullut puhuttavan maanalaisesta kuninkaanlinnasta. Tuleepa sitten päivänä muutamana mies hyvin kaukaisesta lännen maasta, mies, jonka esi-isät olivat olleet puolivillejä barbaareja silloin kun assyrialaiset kuninkaanpalatsit rakennettiin. Ja tuo mies menee suoraa päätä valitsemallensa paikalle, osoittaa sitä ja sanoo: »Tuossa on kuninkaan palatsi ja tuolla etempänä on sen portti.» Ja sitten hän tuo päivänvaloon ylväitä muistomerkkejä, joita arabialaiset ja heidän esi-isänsä ovat joka päivä jaloillansa polkeneet aavistamattakaan sellaista! Kyllä on ihmeellistä kohtalon leikkiä, että kaukana asuvat ja verraten uudet kansat olivat ainoat, jotka olivat säilyttäneet perimätiedon kansasta, joka kerran hallitsi melkein koko sivistynyttä maailmaa, ja että näiden kaukaisten maiden miesten piti maan omille asukkaille osoittaa ne paikat, joissa muinaiset suurkaupungit suurenmoisine rakennuksineen olivat olleet.

Valikoima tehdyistä löydöistä kuljetettiin suunnattomin vaikeuksin Parisiin, ja ne ovat nyt Louvre'issa äänettöminä mutta vaikuttavina todistajina menneiden aikojen suuruudesta ja mahdista. Mutta paljon toisia korvaamattomia assyrialaisia muinaismuistoja, jotka oli valittu samaa museota varten, lepää nyt Tigriksen pohjassa. Ne samoinkuin koko siihenastinen tulos Babyloniassa samaan aikaan jatkuvista kaivauksista oli lastattu kahdelle lautalle, jotka molemmat kaatuivat joen liejuisiin aaltoihin.