Part 21

Kuoleman ja suuren hiljaisuuden maa on meidän päiviemme Mesopotamia. Raskaana Herran kostava käsi on levännyt vuosituhansien ajat onnettoman maan yllä. Profeetta Jesajan sanat: »Kuinka olet pudonnut taivaasta, sinä kirkas kointähti! Kuinka olet maahan kaatunut, sinä kansojen kukistaja!» soivat kuin kuolemanvalitus kautta Babylonin hajonneiden muurien, jotka aivan kuin julistavat sitä kirousta, jonka profeetat Assuria ja Niiniveä vastaan sinkosivat.

»Suuri hävitys ja rajaton tuho nykyajan Babyloniassa on», sanoo eräs sen parhaimpia tuntijoita, »niin valtava, että vaikka minä neljätoista vuotta olen käyttänyt tämän maan tutkimiseen, se kumminkin joka kerta, kun sen jälleen näen, vaikuttaa mieleeni järkyttävästi.»

* * * * *

»_Kanavien kaivaminen_» tuli kaksoisvirtain maan loistoaikana Babylonian kuninkaitten päätehtäväksi. Kanavia pidettiin niin merkityksellisinä, että ne useinkin saivat nimensä asianomaisesta kuninkaasta tai ne voivat saada sellaisia juhlallisia nimiä kuin »Vanhurskauden kanava». Hyvä maan isä Hamnurapi rakensi kanavan, jolle hän antoi nimen »Hammurapi on kansan siunaus».

Kuinka laaja kanavaverkko on ollut, voi nähdä vielä tänäkin päivänä. Tuskin päivänmatkan voi suorittaa tässä vanhassa sivistysmaassa sivuuttamatta 30—40 vanhaa kanavan uomaa.

Maanviljelijä, joka ei pitänyt kanaviansa kunnossa ja aiheutti siten kadon tai hävittäviä tulvia, sai korvata naapureilleen näiden kärsimät viljan häviöt. Näin sanotaan Hammurapin kuuluisassa lakikokoelmassa: »Jos joku laiskuudesta laiminlyö patonsa kunnossapidon, niin että se pääsee särkymään ja vesi virtaa ja vahingoittaa vainioita, niin syyllisen on korvattava se vilja, minkä hän on tuhonnut. Jos hän ei kykene korvaamaan, niin myytäköön hänet itsensä ja hänen omaisuutensa rahasta; ja ne, joiden laiho on turmeltunut, saavat jakaa hinnan.»

Viljelyskelpoinen osa Babyloniaa oli pinta-alaltaan suunnilleen yhtä suuri kuin Egyptin keidas. Viljava »musta maa» veti aina voimakkaasti puoleensa ympärillä asuvia erämaa- ja vuoristokansoja. Täällä oli senvuoksi menneinä aikoina melkein keskeymätöntä taistelua toiselta puolen pohjoisessa ja idässä aina Kaukasukseen ja Kaspian mereen saakka asuvien vuoristokansojen ja toiselta puolen Arabian erämaiden ja arojen seemiläisten kansojen välillä. Ja taistelu koski välillä olevaa Mesopotamian viljavaa sivistysmaata eli »virtojen välistä maata», mitä kreikkalainen nimi merkitsee. Sen alkuperäinen asujamisto, leveäkalloiset, tanakat, mongoleja muistuttavat _sumerit_, kukisti seemiläinen kansa, joka kotimaastansa, Arabian erämaista tunkeutui Babyloniaan. Mutta sumerien korkeampaan sivistykseen voittajat kernaasti taipuivat. Ensiksikin he omaksuivat alkuväestön kirjoituksen, jonka sumerit luultavasti itse olivat keksineet, ja myöskin maanviljelyksen, uskonnon ja tieteen alalla sumerien saavuttaman kehityksen seemiläiset käyttivät hyväkseen kehittääkseen sitä edelleen enemmän tai vähemmän itsenäisellä tavalla. Kiintoisa kysymys, kuinka paljon seemiläiset ovat lainanneet sumereilta, ja kuinka paljon alkuperäistä on seemiläisessä kulttuurissa, on sitten puolen vuosisadan ajan ollut oppineiden kesken kiivaan kiistan alaisena.

Niinkuin Babylonian, samoin Assyriankin, siitä pohjoiseen Tigriksen rannalla sijaitsevan vuorimaan, kansoittivat seemiläiset, joihin kuitenkin sekaantui paljon muita kansoja, varsinkin armenialaisia ja heettiläisiä.

Sittemmin vielä pari kertaa tunkeutui uusia seemiläisiä kansoja niinhyvin Babyloniaan ja Assyriaan kuin Syyriaan ja Palestiinaankin. Viimeinen seemiläisten maahanmuutto tapahtui seitsemännellä vuosisadalla j.Kr. Se oli suuri arabialainen kansainvaellus.

Tähän osastoon kuuluvaa kirjallisuutta:

Bruno _Meissner_, Babylonien und Assyrien. (Laaja kirjallisuusluettelo.)

Fritz Hommel, Geschichte Babyloniens und Assyriens.

C. Bezold und C. Frank, Ninive und Babylon.

Robert William Rogers, A history of Babylonia and Assyria.

A.H. Sayce, Babyloniana and assyrians. Life and customs.

C.P. Tiele, Babylonisch-assyrische Geschichte.

Hugo Winckler, Geschichte Babyloniens und Assyriens.

F.E. Peiser, Skizze der babylonischer Gesellschaft (»Mitteilungen der Vorder-asiatischen Gesellschaft» 1896).

Fr. Kaulen, Assyrien und Babylonien nach den neuesten Entdeckungen.

Friedrich Delitzsch, Im Lande des einstiden Paradieses.

S. Landesdorfer, Die Kultur der Babylonier und Assyrier.

Esaias Tegnér (nuorempi), Ninives och Babylons kilskrifter.

Otto Weber, Die Litteratur der Babylonier und Assyrier (Laajoja kirjallisuusviittauksia).

Charles F. Jean. La littêrature des babyloniens et des assyriens. (Laaja kirjallisuusluettelo.)

Frederik Poulsen, Gamla Orientens konst (Holger Nyblomin ruotsinnos).

Eberhard Schrader y.m., Keilinschriftliche Bibliothek.

VANHIN BABYLONIAN VALTAKUNTA.

Kun historian valo ensimmäistä kertaa valaisee Babylonian ja Assyrian historiaa, s.o. kun vanhimmat tunnetut kirjalliset tietolähteet alkavat, näiden maiden sivistys on jo saavuttanut niin korkean kehityksen, että ajatusta huimaa sen yrittäessä tunkeutua läpi esihistoriallisen ajan pimeyden. Jo vanhimmat tunnetut tämän sivistyksen tuotteet todistavat, samoinkuin vanhimmat egyptiläiset ja kiinalaiset kulttuuriesineet, korkeata taidokkuutta, joka edellyttää pitkää aikaisempaa kehitysjaksoa. Vanhimmat muistomerkkeihin kaiverretut tekstit puhuvat samoin pitkästä kulttuurikehityksestä. Ne on nimittäin kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella, ja se kuvakirjoitus, josta tämä kirjoituslaji on syntynyt, on tuohon aikaan jo jäänyt pois käytännöstä.

Babylonia oli vanhin ja rikkain niistä valtioista, jotka syntyivät kaksoisvirtain kerrostamalle maalle. Alkujaan oli kyllä Babylonia kuten Egyptikin ryhmä pikkuvaltioita, joista kunkin muodosti kaupunki ympäristöineen.

Babylonian historia alkoi vanhan itämaisen käsityksen mukaan maailman luomisesta. Tästä ajasta laskettuna hallitsi, vanhan perintätiedon mukaan, 10 alkukuningasta, joiden yhteenlaskettu hallitusaika oli 432 000 vuotta. Tämän ajanjakson jälkeen tuli vedenpaisumus. Ne kuninkaat, jotka sitten hallitsivat, eivät edeltäjiinsä verraten päässeet kuin pikkulapsiksi — sekin, jonka hallituskausi oli pisin, hallitsi vain 1 200 vuotta. Huono kakkonen oli hallitsija, joka temmattiin pois jo 900-vuotisen hallituksen perästä. Muuan taas aivan ennen aikaansa ajoi taivaaseen kotkalla oltuaan kuninkaana ainoastaan 655 vuotta, ja eräs vajosi äkkiä manalaan vain 100 vuoden ajan kokeiltuaan kansan hallitsemisen taitoa.

Yhtä uskottava on kertomus, kuinka erään alkukuninkaan kimppuun siinä vähän jälkeen vedenpaisumuksen kävi vieras kansa, jota johti »seitsemän veljestä, pelkkiä kuninkaita». Murhaten ja hävittäen vihollisten sotalaumat hyökkäsivät Babyloniaan. Kauhistuttavia ovat nämä soturit nähdä. »Muutamilla on raatolinnun ruumis, toisilla korpin pää. He kuuluvat kansaan, joka juo vain pilaantunutta vettä, mutta ei maistakaan raitista. 360 000 on näiden soturien lukumäärä.»

360 000 miestä Babylonian kuningas lähettää heitä vastaan, mutta ainoakaan ei palaa elävänä takaisin. Silloin hän päättää itse lähteä sotaan, ja jumalain avulla hänen onnistuu hirmuisilla loitsuilla lyödä vihollinen.

Varmastikin näissä satukuvitelmissa on historiallinen pohja, kenties babylonialaisen kaupunkiruhtinaan epätoivoinen taistelu ahdistavia barbaareja vastaan, jossa taistelussa hän lopuksi voitti, tai kenties niissä kuvaannollisesti esitetään ruton hävityksiä. Seitsemän kuningasta, jotka vuorilta syöksyvät Babyloniaan, ovat siinä tapauksessa rutonhaltioita ja henget, jotka juovat vain mädäntynyttä vettä, ovat kuolemanhenkiä. Vasta kun Babylonian kuningas nöyrtyy jumalain edessä ja virittää katumuspsalmin, tulee apu, ja ruton hävitykset taukoavat.

Samankaltaisesta esihistoriallisesta tapahtumasta, muinaisbabylonialaisen kaupungin kolmivuotisesta piirityksestä kertoo eräs toinen eepos, joka maalailevin sanoin kuvailee, kuinka epätoivo valtaa asukkaat. Paimen ei välitä laumastansa ja laivuri upottaa laivansa.

»Kuin tuskainen karja mylvii kansa, kuin pelästyneet kyyhkyset vaikeroitsevat tytöt. Kaupungin suojelusjumalat muuttuvat kärpäsiksi, jotka surisevat ympäriinsä torilla, ja hiiriksi ne muuttuvat.»

Myöhäisempien ja varmasti paljon uskottavampien tietojen mukaan Babylonian n.s. historiallinen aika ja sen ensimmäinen kuningasdynastia olisi alkanut noin 3 900 vuotta e.Kr.[119] Mutta tässäkin on paljon tarumaista. Tämän ajan historialliset tiedot kertovat sodasta ja naapurikansojen kanssa tehdyistä kauppasopimuksista, vuorikansojen hävittävistä hyökkäyksistä, kaupunkien tuhoamisesta ja muukalaisherruudesta, babylonialaisten pikku kuningasten välisistä taisteluista ja kuningasperheen keskisistä veljessodista, kuningasten ja mahtavan papiston välisestä kilpailusta sekä yrityksistä turvata kruunun valtaa peruuttamalla papiston tuloja, kanavoimisista, puutarharakennelmista, linnoitustöistä ja muista suurista rakennusyrityksistä.

Eufrat-Tigrismaat eivät olleet niin eristettyjä kuin Niilinmaa. Senvuoksi niiden historia ei ole niin yhtenäistä kuin Egyptin. Sisarusjokien välillä ja ympärillä elämä sykki paljon levottomammin kuin Niilin rannoilla.

SARGON I JA NARAMSIN.

Korkealle yli kaikkien muiden vanhemman ajan Babylonian hallitsijapersoonallisuuksien kohoaa _Sargonn I_:n hahmo. Hänen onnistui yhdistää koko Babylonia valtikkansa alle ja hän laajensi valtakuntansa rajoja kaikkiin ilmansuuntiin. Etelään hän kulki aina Persian lahdelle, missä »hän pesi aseensa puhtaiksi meren vedessä». Luoteeseen hän johti sotajoukkonsa »Setrimetsään», s.o. Libanoniin, pitäisipä hänen purjehtineen yli merenkin ja saapuneen Kypros saarelle. Jos tämä on totta, niin hän on varmasti käyttänyt ulkomaalaisia merimiehiä, sillä babylonialaiset ja assyrialaiset itse tunsivat pyhää kauhua märkää elementtiä kohtaan. Kun Assyrian kuningas Sanherib myöhemmin uskaltautui lyhyeen matkaan yli Persian lahden, juhlittiin tätä rohkeata yritystä niin kuulumattomana, että ainoastaan oikeat maamyyrät voivat sellaisesta aiheesta johtua moiseen ylenmääräiseen juhlailuun. Sargonin elämän historiaa, joka päättyi noin 2 600 vuotta e.Kr., kaunisteltiin taruissa satumaisin piirtein. Hänen elämän näyttämölle ilmestymisensä muistuttaa perimätiedon mukaan hyvin paljon pikku Mooseksen syntymää. Hänen äitinsä oli ollut papitar, ja kun tässä asemassa olevan naisen ei sopinut tuottaa lapsia maailmaan, »hän pani hänet kaislakoriin,[120] jonka hän tiivisti maapihkalla ja jätti hänet virran vietäväksi.» Tämä oli Itämailla tuohon aikaan tavallinen tapa suoriutua epämieluisista pienokaisista. Voitiin myöskin panna heidät heitteelle erämaahan tai vuoristoon tai jättää heidät koirain ja korppien ruoaksi. Virta kuljetti kumminkin pienokaisen hyväntahtoisen miehen luo, joka oli noutamassa vettä joesta, ja hänen talossaan sai lapsi varttua mieheksi.

Mahtava valloittaja oli myöskin _Naramsin_. Vanhan voitto-piirtokirjoituksen mukaan, joka kumminkin on liioiteltu, hän voitti 17 kuninkaan liittoutuman, jolla oli lähes 100 000 sotilasta. Hänen suurimpana mainetyönään pidettiin Maganin maan valloitusta. Minkä vuoksi? Sen vuoksi, että tämä maa oli vuoristoa ja antoi siis tuotetta, joka oli hyvin haluttua Babylonian vähäkivisessä tasankomaassa, nimittäin kiveä. Maganista saatiin mustaa dioriittia, josta joukko babylonialaisia kuvapatsaita ja maljakoita on tehty. Maganilla babylonialaiset tarkoittivat luultavasti sitä osaa Arabian niemimaata, joka oli heidän oman maansa rajalla.

HAMMURAPI, MAANISÄ JA LAINSÄÄTÄJÄ.

Naramsinin kuoltua, noin 2450 e.Kr., seurasi heikkouden kausi, jolloin oli sisäisiä sotia ja pohjoiset vuoristokansat hyökkäilivät hävitellen maahan. Tätä kesti noin vuoteen 1925 e.Kr., jolloin Baabelin kuninkaan _Hammurapin_, Raamatun Amrafelin, onnistui palauttaa valtakunnan eheys[121] ja tehdä Baabel — nykyinen Babylon — pääkaupungiksi. Kaupungista, jonka nimi merkitsee »Jumalan portti», tuli hänen ajoiltansa enemmän kuin vuosituhanneksi suurkaupunki ennen kaikkia muita silloin tunnetun maailman kaupunkeja. Se näytteli samaa osaa kuin myöhemmin vanhalla ajalla Rooma ja meidän aikanamme Pariisi. Baabelilla oli määräävä asema niin hyvin tieteessä ja taiteessa kuin muodeissa, tavoissa ja — pahoissa tavoissa. Babylonian kieli oli diplomaattikielenä, »hienon» maailman kielenä, koko Etu-Aasiassa ja myöskin Egyptissä, aivan kuin myöhemmin latina ja ranska.

Baabelin merkitys oli ennen kaikkea siinä, että se oli suuri kauppakaupunki. Siitä tuli Intian ja Etu-Aasian Välimeren satamain välisen karavaanikaupan keskipiste. Siellä vaihdettiin länsi- ja itämaiden tuotteita toisiinsa, ja se tuotti kultaa vaihtopaikalle.

Mutta järjestynyttä kauppaa ei voi syntyä eikä se voi kehittyä ilman lakeja. Ne kokosi ja uudestaan loi Hammurapi. Merkillisimpiä muinaislöytöjä, mitä koskaan on tehty, on n.s. Hammurapi-kiven löytö. Vuonna 1901 löytyi muinaispersialaisesta Susan kaupungista valtava, täyteen nuolenpääkirjoitusta kaiverrettu dioriittijärkäle, joka kerran 12:nnella vuosisadalla e.Kr. oli kuljetettu sinne voittosaaliina Babyloniasta. Huomattiin, ettei nuolenpääkirjoitus ollut sen vähempää kuin _maailman vanhin lakikirja_, johon sisältyi monia satoja Hammurapin siihen piirtämiä lainmääräyksiä.

Siten Babylonian valtakunnan viholliset, elamilaiset, olivat vastoin tahtoansa pelastaneet Eufrat-Tigrismaan suurimman kuninkaan kunnian säilyttämällä jälkimaailmalle kaikiksi ajoiksi hänen lakikokoelmansa.

Historian jumalatar on oikeudenmukaisempi kuin ihmiset!

Muistokiven, johon hän oli kirjoituttanut suuren lakikokoelmansa, Hammurapi oli pystyttänyt Baabeliin auringonjumalan temppeliin. Auringonjumalalta hänen piti saaneenkin lakinsa, ja Hammurapi-kiveen on ylimmäksi hakattu kuva, joka esittää tätä tapahtumaa, joka muistuttaa sitä, miten Mooses sai lain taulut Jahvelta.

Hammurapi oli, kuten hän itse lakiensa johdannossa sanoo, asettanut tehtäväkseen »nujertaa pahat ja huonot ja estää väkevän vahingoittamasta heikkoa».

Voimakkaasti Hammurapi teroittaa mieleen tuomarin velvollisuutta olla puolueeton. »Jos tuomarin todistetaan muuttaneen tuomiotansa, maksakoon hän sakkoa 12-kertaisesti sen summan, josta kysymyksessä olevassa oikeudenkäynnissä oli puhe. Lisäksi hänet on kokoontuneen tuomioistuimen edessä ajettava pois tuomarinistuimeltansa eikä koskaan enää sallittava jakaa tuomiota.»

Väärästä todistuksesta oli myöskin säädetty ankara rangaistus. Jos se koski hengenrikosta, niin väärä todistaja surmattiin. Jos oli kysymyksessä »viljaa tai rahoja koskeva juttu», niin väärää todistajaa rangaistiin sakoilla, jotka vastasivat sen arvoa, mitä oikeusriita koski. Jos jotakuta syytettiin murhasta tai noituudesta, oli hänen syyllisyytensä tai viattomuutensa saatava selville n.s. vesikokeella, s.o.: syytetty oli heitettävä jokeen. »Jos tällöin», niin sanat kuuluvat, »syytetty hukkuu, niin se, joka on häntä syyttänyt, ottakoon haltuunsa hukkuneen talon. Mutta jos syytetty kelluu pinnalla ja joki siis todistaa hänen syyttömyytensä, niin väärä syyttäjä surmattakoon, ja se, joka on jokeen heitetty, ottakoon haltuunsa syyttäjän talon.»

Totuudessa pysyminen oli siis hyve, jota Babylonian lait suojelivat ankarilla rankaisumääräyksillä. Valalla oli myös tavattoman tärkeä merkitys sekä valtiollisessa että yhteiskunnallisessa elämässä. Valansa rikkominen tai väärän valan tekeminen oli senvuoksi raskaimpia kaikista synneistä. Valapatto joutui jumalain vihan alaiseksi, ja lainsäätäjä harkitsi, että siihen ei uskaltauduttaisi.

Varkaat ja varkaiden suojelijat saivat Hammurapin lakien mukaan useimmissa tapauksissa kuolemanrangaistuksen, välistä heiltä hakattiin pois kädet, toisen kerran taas he saivat sakkoa, jonka summa voi nousta 30 kertaa varastetun arvoiseksi.

Joka väärin syytti toista osallisuudesta varkauteen, rangaistiin kuolemalla.

»Jos joku», sanotaan edelleen, »tekee sisäänmurron, niin surmattakoon hänet ja kaivettakoon hänen ruumiinsa maahan sen paikan edustalle, jonne hän murtautui».

Ryöväys rangaistiin kuolemalla. Jos ryöväriä ei onnistuttu saamaan kiinni, piti koko väestön ja valtion virkamiesten siinä hallintopiirissä, jossa väkivallantyö oli tehty, korvata ryöstetylle hänen menetyksensä arvo.

»Jos puhkeaa tulipalo jonkun talossa ja joku, joka tulee sitä sammuttamaan, katselee himoiten talon omistajan tavaraa ja anastaa siitä jotakin, niin heitettäköön hänet samaan tuleen.»

Soturi, joka koetti päästä velvollisuudestaan käydä vihollista vastaan, oli surmattava, ja joka ilmiantoi hänet, sai ottaa hänen talonsa haltuunsa.

Perheoikeus oli Hammurapin laeissa saavuttanut korkean kehityksen. Siinä oli tarkkoja määräyksiä aviosopimuksesta, apelle suoritettavasta maksusta morsiamen ostossa ja morsiamen myötäjäisistä. Mutta paljon ennen Hammurapin päiviä olikin perheoikeus, niinkuin oikeuslaitos yleensäkin, Babyloniassa paljon kehittyneempi kuin missään muussa vanhan Idän valtiossa.[122]

Sumerilaisen perheoikeuden mukaan avioliittoa pidettiin vielä naisen ostona, joka välistä hyvin läheisesti muistuttaa orjan ostoa. Naisen ryöstöstä sanotaan: »Jos joku väkivallalla vie pois tyttären vastoin tämän isän ja äidin tahtoa ja tuntee hänet, niin naisen ryöstäjä on jumalain käskyn mukaisesti surmattava.» Perhe-elämästä säädetään m.m.: »Vaimo, joka vihaa miestänsä ja sanoo hänelle: 'Sinä et ole mieheni', sidottakoon ja heitettäköön jokeen tai syöstäköön alas kaupunginmuurin tornista.»

Moniavioisuus oli jossakin määrin sallittua Babyloniassa. Jokaisen miehen oli nimittäin lupa vaimonsa ohella pitää myös jalkavaimoa, jos aviopuoliso ei synnyttänyt hänelle lapsia, aivan niin kuin vanhassa Israelissa Lea ja Raakel veivät mukanansa avioliittoon miehellensä kumpikin jalkavaimon. Samoin kuin muutkin itämaiset kansat babylonialaiset pitivät nimittäin onnettomuutena kuolla ilman jälkeläistä, joka voisi hoitaa kuolleen viimeisen leposijan ja valvoa, että määräaikoina uhrattiin ja luettiin rukouksia haudalla.

On säilynyt kaksi kiintoisaa aviosopimusta koskien miestä, jota yksinkertaisuuden vuoksi nimitämme Aabrahamiksi, ja naista, jota sanomme Saaraksi, ja tämän palvelijatarta, joka olkoon Hagar. Ensimmäinen kuuluu näin: »Saaran ja Hagarin on Aabraham kummankin ottanut avioksi. Jos Saara ja Hagar sanovat miehelleen: 'Sinä et ole puolisoni', niin heitettäköön heidät alas tornista. Mutta jos Aabraham sanoo vaimoilleen: 'Sinä et ole puolisoni', niin poistukoot he hänen talostansa ja kodistansa. — Hagar pesköön Saaran jalat, kantakoon hänen tuolinsa Jumalan huoneeseen, kammatkoon hänen hiuksensa ja pitäköön huolta hänen hyvinvoinnistansa. Mikä on lukittu, sitä älköön hän avatko, ja joka päivä hänen on jauhettava 10 ka'ta[123] jauhoja ja paistettava siitä leipää hänelle.» Jalkavaimon piti myöskin olla talon valtijattaren hupina ja virkistyksenä ja seurata häntä hänen mielialansa vaihteluissa: »Jos Saara on alakuloinen ja apealla mielellä, niin Hagarinkin tulee olla alakuloinen ja surullinen. Jos Saara on tyytyväinen ja iloinen, niin Hagarinkin tulee olla tyytyväinen ja iloinen.»

Avioliittosopimus Hagarin kanssa kuuluu näin: »Aabraham on ottanut Hagarin, Saaran sisaren,[124] aviokseen.» Sitten luetellaan Hagarin velvollisuudet Saaraa kohtaan. »Kaikki lapset, joita Hagar on synnyttänyt tai tulee synnyttämään, ovat molempain sisarusten lapsia. Jos Saara sanoo sisarellensa Hagarille: 'Sinä et ole sisareni', niin Saaran on jätettävä talo. Mutta jos Hagar sanoo Saaralle: 'Sinä et ole sisareni', niin myytäköön Hagar rahasta.»

* * * * *

Vaimostansa eroaminen oli ennen _Hammurapin_ aikaa joltisenkin helppo asia aviomiehelle. Hänen tuli vain julkisesti sanoa hänelle: »Sinä et ole vaimoni» ja antaa hänelle pienoinen vahingonkorvaus, niin asia oli selvä. Jos sitävastoin vaimo halusi erota hänestä ja sanoi: »Sinä et ole mieheni», niin häntä rangaistiin uppiniskaisuudestaan heittämällä hänet jokeen.

Tässä suhteessa Hammurapi pani toimeen perusteellisen muutoksen. Miehen eroamisoikeutta rajoitettiin, kun vaimo taas sai määrätyissä tapauksissa oikeuden lailliseen eroon. Ennen kaikkea supistettiin miehen mielivaltaa siten, että hän ei saanut hylätä vaimoansa ainoastaan siitä syystä, että tämä oli hedelmätön. Hän voi tosin siinä tapauksessa ottaa toisen vaimon, mutta hänen täytyi elättää myöskin ensimmäinen vaimonsa. Muissa tapauksissa hän sai edelleenkin omavaltaisesti lopettaa avioliiton julkisesti julistamalla: »Sinä et ole puolisoni»; mutta nyt hän ei enää saanut lähettää häntä menemään pienin vahingonkorvauksin, vaan »täytyi vaimolle säännöllisesti maksaa hänen tuomansa myötäjäiset täyteen arvoonsa sekä lisäksi vielä vahingonkorvaus; Ja jos avioliitosta oli lapsia, miehen täytyi entiselle vaimolleen antaa varoja sekä tämän omaksi että lasten ylläpidoksi. Ainoastaan, jos tuli laillisesti todistetuksi, että vaimo oli ollut miehellensä uskoton tai oli huolimattomasti hoitanut kotia tai laiminlyönyt tai loukannut miestänsä, tällä oli oikeus ilman muuta hylätä hänet antamatta hänelle enemmän erorahoja kuin vahingonkorvaustakaan.

Vaimo sai nyt puolestaan Hammurapilta oikeuden vaatia eroa, kun mies ilman pätevää syytä oli jättänyt talonsa ja kotinsa tai hänet oli ajettu maanpakoon tai jos hän ilman vaimon aiheutusta törkeästi oli hänet laiminlyönyt. Viimemainitusta tapauksesta sanottiin: »Jos vaimo on uppiniskainen miehelleen ja sanoo: 'Sinä et saa koskettaa minua', niin tutkittakoon, mistä syystä hän kieltää mieheltä tämän aviolliset oikeudet. Jos hänellä on pätevät syyt: jos mies kuljeksii ympäriinsä ja suuressa määrin laiminlyö hänet, niin vaimolla on oikeus ottaa myötäjäisensä ja mennä isänsä kotiin.

»Jos sitävastoin vaimo ei ole viaton, vaan kuljeskelee ympäriinsä, jättää kotinsa oman onnensa nojaan ja aiheettomasti laiminlyö miehensä, niin heitettäköön vaimo veteen.»

Niin pitkälle ei käytännössä sentään menty, sillä erään toisen lakipykälän mukaan mies voi sellaisessa tapauksessa tyytyä hylkäämään vaimon tai myöskin — siinä sanottiin — »hän voi ottaa itselleen toisen puolison, ja hänen entinen vaimonsa saa jäädä palvelijattareksi hänen taloonsa».

Vanhempain mielivaltaa lapsiin nähden Hammurapi myöskin rajoitti. Vanhoissa sumerilaisissa laeissa sanottiin: »Jos poika sanoo isällensä: 'Sinä et ole isäni', niin poltettakoon häneen orjan merkki, pantakoon kahleisiin ja myytäköön. Jos hän sanoo äidillensä: 'Sinä et ole äitini', niin poltettakoon merkki hänen otsaansa ja hänet ajettakoon kaupungista ja kotoa.»

»Jos isä sanoo pojallensa: 'Sinä et ole poikani', niin pojan tulee jättää hänen talonsa ja kotinsa. Jos äiti sanoo pojallensa: "Sinä et ole poikani", niin hänen pitää jättää koti ja omaisuus.» Vanhemmilla oli siis oikeus ilman muuta hylätä poikansa. Hylätyn ei kumminkaan tällöin tarvinnut jättää syntymäkaupunkiansa, kuten aikaisemmin mainitussa tapauksessa.

Tätä vanhempain mielivaltaa Hammurapin lakikirja rajoittaa. Se säätää, että sellaiseen tekoon kuin pojan hylkäämiseen on oleva päteviä syitä. Tuomarin on tutkittava asiaa. Jos silloin ilmeneekin, että poika on rikkonut raskaasti isäänsä vastaan, tämä kuitenkaan ei sen vuoksi saa heti karkoittaa häntä, vaan ensimmäisen kerran on annettava anteeksi. Vasta jos rikos toistuu, isällä on oikeus hylätä hänet.

Mutta ottolapsilla, jotka olivat naisten synnyttämiä, joilla ei ollut oikeutta hankkia lapsia, oli Hammurapinkin lakien mukaan paljon kovempi kohtalo. »Jos porton tai temppelin papittaren poika sanoo kasvatusisällensä: 'Sinä et ole isäni', tai kasvatusäidilleen: 'Sinä et ole äitini', leikattakoon häneltä kieli.» Jos sellainen lapsi palaa huonoon kotiinsa, piti häneltä repiä toinen silmä päästä.