Part 22
Ja sitten Billot ja Pitou, pää paljaana, paljastetuin päin seisovan kansalaisjoukon keskellä, heinäkuun viimeisten päivien auringonpaahteessa, alkoivat kaivaa hautaa sille onnettomalle naiselle, joka kaikessa hurskaana ja alistuvana olisi kummastellut tavattomasti, jos hänen eläessään olisi tultu sanomaan, minkälaisen häväistyksen hän aiheuttaisi kuoltuaan.
Työ kesti tunnin. Kumpikaan kaivajista ei ajatellut levähtää, ennenkuin hauta olisi valmis.
Sillävälin oli käyty hakemassa kantohihnat, ja kun kaivuutyö oli lopussa, olivat kantohihnatkin paikalla.
Billotin ja Pitoun tehtäväksi tuli laskea arkku hautaan.
Nämä molemmat miehet täyttivät niin mutkattomasti ja luontevasti viimeisen velvollisuutensa häntä kohtaan, joka sitä odotti, ettei kenenkään mieleen tullut tarjota heille apuaan. Olisi pidetty pyhän loukkauksena, ellei heidän annettaisi jatkaa työtänsä loppuun saakka.
Vasta kun ensimmäiset multalapiolliset kumahtivat arkun tammilaudoille, kohotti Billot käden silmilleen ja Pitou hihansa.
Sitten he alkoivat syytää hiekkaa hautaan.
Kun kumpu oli luotu, viskasi Billot lapion kauas luotansa ja avasi Pitoulle sylinsä.
Pitou heittäytyi tilanhoitajan rinnoille.
»Jumala olkoon todistajani», sanoi Billot, »että syleilen sinussa kaikkea, mikä maan päällä on yksinkertaista ja suurta hyvettä: armeliaisuutta, uhrautumista, kieltäytymystä, veljeyttä, ja että minä uhraan elämäni näiden hyveitten voitoksi!»
Sitten hän ojensi kätensä hautakummun yli.
»Jumala olkoon todistajani», jatkoi hän, »että minä vannon ikuista sotaa kuninkaalle, joka on surmauttanut minut, aatelisille, jotka ovat raiskanneet tyttäreni, ja papeille, jotka ovat evänneet haudan vaimoltani!»
Hän kääntyi katselijoihin päin, joissa tämä kolminainen vala oli herättänyt syvää myötätuntoa.
»Veljet», sanoi Billot, »uusi kansalliskokous kutsutaan niiden petturien tilalle, jotka tällä hetkellä pitävät istuntojaan feuillanttien salissa. Valitkaa minut edustajaksi siihen kansalliskokoukseen, ja te saatte nähdä, osaanko pitää valani.»
Billotin ehdotusta tervehdittiin yksimielisellä hyväksymishuudolla. Ja sillä hetkellä, hänen vaimonsa haudalla, hirveällä alttarilla, joka oli kuulemansa hirveän valan arvoinen, Billot hyväksyttiin lakiasäätävän kansalliskokouksen edustajaehdokkaaksi. Kun Billot oli kiittänyt isänmaanystäviään heidän osoittamastaan myötätunnosta, kun hän suoritteli ystävyyden ja vihan tekoja, palasivat kaikki, kaupunkilaiset ja maalaiset, kotiinsa vieden sydämessään sen vallankumouksellisen lietsonnan hengen, jonka käytettäväksi juuri ne — kuninkaat, aateliset ja papit — juuri ne, jotka se nielisi, sokeudessaan antoivat kaikkein murhaa vimmat aseet!